Miksi paremman väen lapset pärjäävät koulussa paremmin? Koulujärjestelmäkin eriyttää. Linkki

Vierailija kirjoitti:

opettajat antavat usein parempia numeroita kerman lapsille.

näin ainakin minun lapsuudessani. 

Just oli hesarissa siitä, että maahanmuuttajataustasilla oppilailla on eniten ilmaa peruskouluarvosanoissa, kun maikat haluu kannustaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen sukuni ensimmäinen korkeasti koulutettu, tyyliin lääkäri/juristi/ekonomi. Kiitän asiasta paljon vanhempiani, jotka tunnistivat potentiaalini ja vaativat, ohjasivat ja tukivat oppimista. Olin kirjaston suurkuluttaja ja minua kuskattiin kauaskin oppimista tukevien (edullisten) harrastusten piiriin. Asuinaluetta vaihdettiin niin, että pääsin vähän parempaan yläkouluun (kaupungin vuokra-asuntoja löytyi sieltäkin). Mihinkään en saanut vanhemmiltani suoraa vastausta, eivät osanneet, mutta kotiin hankittiin esim. oppimista tulevia tietokirjoja ja -pelejä, sanakirjoja. Muistan myös elävästi kun mietin jatko-opiskeluita, että mitä alkaisin opiskelemaan. Kotona sanottiin, ettei köyhien vanhempien lapsilla ole vara valita unelmiensa alaa, vaan pitää miettiä järkevästi työllistymisen kannalta. Ja se oli niin totta. Vanhemmat eivät voi paikata taloudellisella avulla sitä, minkä tuloissa menettää. Tää oli ehkä se avain, koska itsekin mietin paljon sellaisia aloja, joissa huono työllisyys.

Serkkujeni vanhemmat taas aina ihmettelivät "kympin tytön syndroomaani", sitä että olen aina nenä kiinni kirjassa, että voisin keskittyä elämiseenkin, että missä ne poikaystävät viipyvät. Hyvää tarkoittavaa naljailua (ehkä?), mutta ei ihme ettei yksikään serkuista jatkanut edes lukioon.

Eli sekä primaarisessa että sekundaarisessa sosialisaatiossa sinuun on iskostettu ajatus, että koulussa pärjäämällä menestyy paremmin yhteiskunnassa. Näinhän se meritokratiassa onkin. Onnellisuuden suhteen voi kuitenkin olla niin, että kouluttamaton ja itseensä tyytyväinen sellaisena kuin on voi olla onnellisempi kuin pedantti perfektionisti. Tulee myös muistaa, ettei parempi koulutus lisää työpaikkoja, vaan ainoastaan antaa paremman mahdollisuuden työllistyä työn jonoissa, jotka ovat kapitalismin ohjaamia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

opettajat antavat usein parempia numeroita kerman lapsille.

näin ainakin minun lapsuudessani. 

Just oli hesarissa siitä, että maahanmuuttajataustasilla oppilailla on eniten ilmaa peruskouluarvosanoissa, kun maikat haluu kannustaa.

Näinhän se menee rantaruotsalaisten ja vammaistenkin kohdalla.

Olen ylpeä, että voin oman lapseni kohdalla sanoa, ettei otsikon väittämä aina pidä paikkaansa. Olen itsekin miettinyt, mitä sitten tein (ilmeisesti oikein), että hän jaksoi opiskella. Osa kavereista ei mennyt tai päässyt lukioon, mutta hänelle oli silloinkin murrosiän kuohuissa lukioon meno ilmeisesti aina selvää. Oli aina pärjännyt siinä mielessä koulussa, että kielet sujuivat helposti ja matematiikkakin ihan ok. Mutta se kapinamieli opettajia kohtaan...käytöksen numero taisi olla jopa seiska joskus. Jonkun rikkaan perheen lapsi sai hirveitä summia hyvistä numeroista. Annoin minäkin yläasteella jonkin verran, en paljoa pystynyt.

Itse kilttinä tyttönä (kädet ristissä pulpetilla istuvana) olin siitä kauhuissani. Sekin vaihe sitten helpotti kai hormonihöyryjen tasaantuessa. 

Kyllä se kodin tuki on tärkeä, olisin varmaan itsekin mennyt oppikouluun, mikäli kotona olisi kannustettu. Pärjäsin myöskin hyvin, mutta ennen piti jo 10-vuotiaana pyrkiä sinne oppikouluun. Toki oli mahdollista myöhemminkin, mutta ei se kiinnostanut kuitenkaan, töitähän silloin sai vaikka kaupasta aika nuorenakin.

Muistan aina, miten Suomalaisen Kirjakaupan joku päällikkö suostui viemään ostamani kalliin kirjan SK:n Helsingin myymälään. Minä jouduin käyttämään Visaa sen ostamiseen, ja poika asui Helsingissä eikä ehtinyt sitä silloin kotipaikkakunnalta hakemaan. Tämä SK:n mies siis asui Helsingissä tai ainakin oli sinne menossa. Niin se pääaineen kirja sitten löysi tiensä nopeasti opiskelijalle :). Saattaa olla jostakusta pikku juttu, mutta tässä kohtaa se oli tärkeä ja olen kiitollinen hänelle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyvanhemmat ovat jo kasvaneet hyvin pitkälti mahdollisuuksien tasa-arvon ympäristössä. Siksi ne, joilla on kykyjä ja motivaatiota, ovat yleensä päässeet ns hyvään asemaan. Älykkyys periytyy melko vahvasti, samoin temperamentti ja sinnikkyys. Kun perimää vahvistaa vielä kotikasvatus, erot totta kai kasvavat. Se ei johdu tasa-arvon puutteesta, vaan nimenomaan tasa-arvon pitkäaikaisesta olemassaolosta: kun ennen väestössä oli huippuälykkäitä roskakuskeja, jotka vaan eivät olleet päässeet oppikouluun kotitaustansa takia, nyt sellaista ei enää hirveästi tapahtu, kun terävä lapsi on kannustettu lukioon. Roskakuskit ovat nykyään todennäköisemmin niitä, jotka eivät oikeastikaan olisi lukiosta selvinneet, eikä siinä ole mitään pahaa.

Millään ideologialla ei ihmisistä tule samanlaisia, toiset ovat terävämpiä lukemaan tai yritteliäämpiä tai sitkeämpiä opettelemaan kuin toiset. Haaste onkin siinä, että pitää löytää hyvän elämän edellytykset myös niille jotka eivät ole hirveän lahjakkaita, eivätkä ahkeria, eivätkä sinnikkäitä. On kuitenkin vahingollista kuvitella, että ilman lahjoja, ahkeruutta ja yrittämistä päätyisi tai pitäisi päätyä yhtä todennäköisesti aivokirurgiksi kuin kaikkien noiden tekijöiden kanssa.

Lahjakkuus voidaa käsittää myös kykynä luoda asioita. En ole koskaan ymmärtänyt kouluja mutta olen sinnikäs luomaan asioita  jotka minua itseäni kiinnostaa, näistä lahjoista ja taidoista on iloa tuttavapiirissä. Lähiympäristö pitää minua erityisen lahjakkaana, missä vain tutustun ihmisiin. Koulu ei vain ole ollut koskaan mitään, minunlaiselle ihmiselle. Eikä millään pahalla näin vain on. Ihmettelen ihmisiä joiden mielestä koulu on ainoa oikea tapa seuloa lahjakkuudet. Minusta iso osa jää juuri seulomatta edelleen. Mikä olisi muuttunut? Kävin kouluni 80-90 luvulla.

Olet varmaan sitten pärjännyt lahjoillasi muuten elämässä, eikä tuolla kouluasialla ole niin merkitystä? Ja lapsesi saattavat periä sinun ominaisuutesi ja lahjakkuutesi, eivät ehkä pärjää kulussa, mutta pärjäävät elämässä. Hienoa. Miksi kuvittelet, että koulumenestyksen puute tekisi lahjakkuudestasi huonompaa? Ja miten sinun ei-koulussa-näkyvä lahjakkuutesi ylipäätään liittyy tähän keskusteluun, joka koskee koulusa näkyvän lahjakkuuden periytymistä tai siirtymistä sukupolvelta toiselle?

Happamia sanoi kettu pihlajan marjoista, ei pitäsi koskettaa sinua tai ainakaan loukata sinua noin. Koulu ei ole koskaan opettanut minulle mitään koska sen fokus ei kohdistu kuin keskiarvolliseen perus insinööriin ei intohimoiseen tutkijaan tai ajattelijaan. Minua ei haittaa mitenkään muiden koulumenestys, mutta ihmettelen sitä, että kun olet lahjakas, mutta et koulussa menestyvä tai muilla sinun mittareillasi mitattuna menestyvä, et olekkaan lahjakas, vaikka lahjat ja taidot ovat nimenomaan niitä joilla ilahdutat ympäristösi ja tuttujasi. Heiltä se kehu tulee. Ihmettelen todellakin uskovaisen vimmalla vedettyä herne nenääsi! Opetan yliopisto hikareita asioissa joissa minä olen itse opiskellut ja mihin ei edes Suomessa kouluteta. Ilmeisesti olevan vain tyhmä ja laiska, valmiissa maailmassa joka ei kaipaa parannusta.

Menestyin hyvin koulussa, menestyin hyvin jatko-opinnoissa ja olen kohta valmis tohtori. Nimenomaan intohimoinen tutkija. Jos mietitään, mitä koulumaailma on minulle opettanut ja mitkä niistä opituista asioista tukevat nykyistä tutkijanuraani, niin heti ensimmäisenä tulee mieleen mm. matematiikka (looginen ajattelu), kielet (voin etsiä tietoa ja ilmaista itseäni useilla kielillä) sekä sinnikkyys, jota parhaiten opetti ne ongelmat ja tehtävät, jotka olivat haastavia. Kaiken muun opin sitten koulun ulkopuolella harrastamalla, lukemalla ja etsimällä. Mutta harvassa on kyllä ne (akateemiset) alat, joissa menestymiseen ei hyvällä koulumenestuksellä ole positiivista vaikutusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyvanhemmat ovat jo kasvaneet hyvin pitkälti mahdollisuuksien tasa-arvon ympäristössä. Siksi ne, joilla on kykyjä ja motivaatiota, ovat yleensä päässeet ns hyvään asemaan. Älykkyys periytyy melko vahvasti, samoin temperamentti ja sinnikkyys. Kun perimää vahvistaa vielä kotikasvatus, erot totta kai kasvavat. Se ei johdu tasa-arvon puutteesta, vaan nimenomaan tasa-arvon pitkäaikaisesta olemassaolosta: kun ennen väestössä oli huippuälykkäitä roskakuskeja, jotka vaan eivät olleet päässeet oppikouluun kotitaustansa takia, nyt sellaista ei enää hirveästi tapahtu, kun terävä lapsi on kannustettu lukioon. Roskakuskit ovat nykyään todennäköisemmin niitä, jotka eivät oikeastikaan olisi lukiosta selvinneet, eikä siinä ole mitään pahaa.

Millään ideologialla ei ihmisistä tule samanlaisia, toiset ovat terävämpiä lukemaan tai yritteliäämpiä tai sitkeämpiä opettelemaan kuin toiset. Haaste onkin siinä, että pitää löytää hyvän elämän edellytykset myös niille jotka eivät ole hirveän lahjakkaita, eivätkä ahkeria, eivätkä sinnikkäitä. On kuitenkin vahingollista kuvitella, että ilman lahjoja, ahkeruutta ja yrittämistä päätyisi tai pitäisi päätyä yhtä todennäköisesti aivokirurgiksi kuin kaikkien noiden tekijöiden kanssa.

Lahjakkuus voidaa käsittää myös kykynä luoda asioita. En ole koskaan ymmärtänyt kouluja mutta olen sinnikäs luomaan asioita  jotka minua itseäni kiinnostaa, näistä lahjoista ja taidoista on iloa tuttavapiirissä. Lähiympäristö pitää minua erityisen lahjakkaana, missä vain tutustun ihmisiin. Koulu ei vain ole ollut koskaan mitään, minunlaiselle ihmiselle. Eikä millään pahalla näin vain on. Ihmettelen ihmisiä joiden mielestä koulu on ainoa oikea tapa seuloa lahjakkuudet. Minusta iso osa jää juuri seulomatta edelleen. Mikä olisi muuttunut? Kävin kouluni 80-90 luvulla.

Olet varmaan sitten pärjännyt lahjoillasi muuten elämässä, eikä tuolla kouluasialla ole niin merkitystä? Ja lapsesi saattavat periä sinun ominaisuutesi ja lahjakkuutesi, eivät ehkä pärjää kulussa, mutta pärjäävät elämässä. Hienoa. Miksi kuvittelet, että koulumenestyksen puute tekisi lahjakkuudestasi huonompaa? Ja miten sinun ei-koulussa-näkyvä lahjakkuutesi ylipäätään liittyy tähän keskusteluun, joka koskee koulusa näkyvän lahjakkuuden periytymistä tai siirtymistä sukupolvelta toiselle?

Happamia sanoi kettu pihlajan marjoista, ei pitäsi koskettaa sinua tai ainakaan loukata sinua noin. Koulu ei ole koskaan opettanut minulle mitään koska sen fokus ei kohdistu kuin keskiarvolliseen perus insinööriin ei intohimoiseen tutkijaan tai ajattelijaan. Minua ei haittaa mitenkään muiden koulumenestys, mutta ihmettelen sitä, että kun olet lahjakas, mutta et koulussa menestyvä tai muilla sinun mittareillasi mitattuna menestyvä, et olekkaan lahjakas, vaikka lahjat ja taidot ovat nimenomaan niitä joilla ilahdutat ympäristösi ja tuttujasi. Heiltä se kehu tulee. Ihmettelen todellakin uskovaisen vimmalla vedettyä herne nenääsi! Opetan yliopisto hikareita asioissa joissa minä olen itse opiskellut ja mihin ei edes Suomessa kouluteta. Ilmeisesti olevan vain tyhmä ja laiska, valmiissa maailmassa joka ei kaipaa parannusta.

Menestyin hyvin koulussa, menestyin hyvin jatko-opinnoissa ja olen kohta valmis tohtori. Nimenomaan intohimoinen tutkija. Jos mietitään, mitä koulumaailma on minulle opettanut ja mitkä niistä opituista asioista tukevat nykyistä tutkijanuraani, niin heti ensimmäisenä tulee mieleen mm. matematiikka (looginen ajattelu), kielet (voin etsiä tietoa ja ilmaista itseäni useilla kielillä) sekä sinnikkyys, jota parhaiten opetti ne ongelmat ja tehtävät, jotka olivat haastavia. Kaiken muun opin sitten koulun ulkopuolella harrastamalla, lukemalla ja etsimällä. Mutta harvassa on kyllä ne (akateemiset) alat, joissa menestymiseen ei hyvällä koulumenestuksellä ole positiivista vaikutusta.

Tietysti se noin menee. Siinä kontekstissa pärjää johon on harjaantunut. Akateeminen pärjää huonosti riskinottoa vaativissa tehtävissä, kuten yrittäminen, formulakuskina oleminen jne.

Akatemisen kannattaa opiskella myös toisen akateemisen tutkielmia, esimerkkinä https://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuurinen_p%C3%A4%C3%A4oma

"Artikkelissa "Cultural Reproduction and Social Reproduction" Bourdieu yritti selittää Ranskan koulutusjärjestelmän tulosten eroja 1960-luvulla. Sen jälkeen hän tarkasteli aihetta laajemmin ja kehitti sitä suhteessa muihin pääoman muotoihin teoksessa The Forms of Capital (Pääoman muodot) (1983) sekä suhteessa muun muassa korkeakoulutukseen teoksessa The State Nobility (Valtioaatelisto) (1996). Bourdieulle pääoma toimii sosiaalisena suhteena vaihdantajärjestelmässä, ja käsitettä laajennetaan kaikkiin niihin materiaalisiin ja symbolisiin tuotteisiin, jotka esiintyvät harvinaisina ja arvokkaina tietyssä sosiaalisessa muodostelmassa kulttuuripääoman toimiessa sosiaalisena suhteena vaihdantajärjestelmässä, joka sisältää kasaantuvan, valtaa ja statusta suovan kulttuurisen tiedon."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkeasti koulutetut vanhemmat tukevat lapsiensa koulunkäyntiä enemmän ja toisaalta vaativat lapsiltaan enemmän sekä korostavat koulutuksen tärkeyttä.

Tästä päästään eroon, kun otetaan lapset pois vanhemmiltaan imetyksen loputtua ja kasvatetaan kaikki valtion koulukodeissa. Näin vanhempien vaikutus lapsiinsa minimoidaan ja yhteiskunta on tasa-arvoisempi.

Oikeasti menee niin, että korkeasti koulutettu vanhempi tietää miten koulusysteemissä edetään ja osaa opettaa sen lapsilleen. Kouluttamattomampi vanhempi ei tätä osaa. Tämä on jatkumoa vanhalle systeemille, jossa papisto oli tiedon herra ja vain ne etenivät, jotka saivat tietoa. Eli tasa-arvon kannalta koulujärjestelmä pitäisi purkaa ja kaikille lapsille pitäisi antaa samanlaiset mahdollisuudet emansipaation kautta. Tällä varmistettaisiin myös tarvittava variaatio osaamisessa. Nykyisinhän ei osata enää moniuloitteista ajattelua juuri laisinkaan.

Paitsi että korkeasti koulutetun vanhemman ja lapsen koulusysteemeissä on 30 vuoden ero, joten koulu nyt on jotain ihan muuta kuin koulu vanhemman aikaan.  

Koulu perustuu edelleen ihmisten arvottamiseen. Se on se ydinongelma.

Arvottamiseen, että annetaan numeroita sen perusteella mitä osaa, vai arvottamiseen, että kutosen oppilas on "tyhmä ja laiska" ja kympin oppilas "menestyjä"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyvanhemmat ovat jo kasvaneet hyvin pitkälti mahdollisuuksien tasa-arvon ympäristössä. Siksi ne, joilla on kykyjä ja motivaatiota, ovat yleensä päässeet ns hyvään asemaan. Älykkyys periytyy melko vahvasti, samoin temperamentti ja sinnikkyys. Kun perimää vahvistaa vielä kotikasvatus, erot totta kai kasvavat. Se ei johdu tasa-arvon puutteesta, vaan nimenomaan tasa-arvon pitkäaikaisesta olemassaolosta: kun ennen väestössä oli huippuälykkäitä roskakuskeja, jotka vaan eivät olleet päässeet oppikouluun kotitaustansa takia, nyt sellaista ei enää hirveästi tapahtu, kun terävä lapsi on kannustettu lukioon. Roskakuskit ovat nykyään todennäköisemmin niitä, jotka eivät oikeastikaan olisi lukiosta selvinneet, eikä siinä ole mitään pahaa.

Millään ideologialla ei ihmisistä tule samanlaisia, toiset ovat terävämpiä lukemaan tai yritteliäämpiä tai sitkeämpiä opettelemaan kuin toiset. Haaste onkin siinä, että pitää löytää hyvän elämän edellytykset myös niille jotka eivät ole hirveän lahjakkaita, eivätkä ahkeria, eivätkä sinnikkäitä. On kuitenkin vahingollista kuvitella, että ilman lahjoja, ahkeruutta ja yrittämistä päätyisi tai pitäisi päätyä yhtä todennäköisesti aivokirurgiksi kuin kaikkien noiden tekijöiden kanssa.

Lahjakkuus voidaa käsittää myös kykynä luoda asioita. En ole koskaan ymmärtänyt kouluja mutta olen sinnikäs luomaan asioita  jotka minua itseäni kiinnostaa, näistä lahjoista ja taidoista on iloa tuttavapiirissä. Lähiympäristö pitää minua erityisen lahjakkaana, missä vain tutustun ihmisiin. Koulu ei vain ole ollut koskaan mitään, minunlaiselle ihmiselle. Eikä millään pahalla näin vain on. Ihmettelen ihmisiä joiden mielestä koulu on ainoa oikea tapa seuloa lahjakkuudet. Minusta iso osa jää juuri seulomatta edelleen. Mikä olisi muuttunut? Kävin kouluni 80-90 luvulla.

Olet varmaan sitten pärjännyt lahjoillasi muuten elämässä, eikä tuolla kouluasialla ole niin merkitystä? Ja lapsesi saattavat periä sinun ominaisuutesi ja lahjakkuutesi, eivät ehkä pärjää kulussa, mutta pärjäävät elämässä. Hienoa. Miksi kuvittelet, että koulumenestyksen puute tekisi lahjakkuudestasi huonompaa? Ja miten sinun ei-koulussa-näkyvä lahjakkuutesi ylipäätään liittyy tähän keskusteluun, joka koskee koulusa näkyvän lahjakkuuden periytymistä tai siirtymistä sukupolvelta toiselle?

Happamia sanoi kettu pihlajan marjoista, ei pitäsi koskettaa sinua tai ainakaan loukata sinua noin. Koulu ei ole koskaan opettanut minulle mitään koska sen fokus ei kohdistu kuin keskiarvolliseen perus insinööriin ei intohimoiseen tutkijaan tai ajattelijaan. Minua ei haittaa mitenkään muiden koulumenestys, mutta ihmettelen sitä, että kun olet lahjakas, mutta et koulussa menestyvä tai muilla sinun mittareillasi mitattuna menestyvä, et olekkaan lahjakas, vaikka lahjat ja taidot ovat nimenomaan niitä joilla ilahdutat ympäristösi ja tuttujasi. Heiltä se kehu tulee. Ihmettelen todellakin uskovaisen vimmalla vedettyä herne nenääsi! Opetan yliopisto hikareita asioissa joissa minä olen itse opiskellut ja mihin ei edes Suomessa kouluteta. Ilmeisesti olevan vain tyhmä ja laiska, valmiissa maailmassa joka ei kaipaa parannusta.

Menestyin hyvin koulussa, menestyin hyvin jatko-opinnoissa ja olen kohta valmis tohtori. Nimenomaan intohimoinen tutkija. Jos mietitään, mitä koulumaailma on minulle opettanut ja mitkä niistä opituista asioista tukevat nykyistä tutkijanuraani, niin heti ensimmäisenä tulee mieleen mm. matematiikka (looginen ajattelu), kielet (voin etsiä tietoa ja ilmaista itseäni useilla kielillä) sekä sinnikkyys, jota parhaiten opetti ne ongelmat ja tehtävät, jotka olivat haastavia. Kaiken muun opin sitten koulun ulkopuolella harrastamalla, lukemalla ja etsimällä. Mutta harvassa on kyllä ne (akateemiset) alat, joissa menestymiseen ei hyvällä koulumenestuksellä ole positiivista vaikutusta.

Tietysti se noin menee. Siinä kontekstissa pärjää johon on harjaantunut. Akateeminen pärjää huonosti riskinottoa vaativissa tehtävissä, kuten yrittäminen, formulakuskina oleminen jne.

Akatemisen kannattaa opiskella myös toisen akateemisen tutkielmia, esimerkkinä https://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuurinen_p%C3%A4%C3%A4oma

"Artikkelissa "Cultural Reproduction and Social Reproduction" Bourdieu yritti selittää Ranskan koulutusjärjestelmän tulosten eroja 1960-luvulla. Sen jälkeen hän tarkasteli aihetta laajemmin ja kehitti sitä suhteessa muihin pääoman muotoihin teoksessa The Forms of Capital (Pääoman muodot) (1983) sekä suhteessa muun muassa korkeakoulutukseen teoksessa The State Nobility (Valtioaatelisto) (1996). Bourdieulle pääoma toimii sosiaalisena suhteena vaihdantajärjestelmässä, ja käsitettä laajennetaan kaikkiin niihin materiaalisiin ja symbolisiin tuotteisiin, jotka esiintyvät harvinaisina ja arvokkaina tietyssä sosiaalisessa muodostelmassa kulttuuripääoman toimiessa sosiaalisena suhteena vaihdantajärjestelmässä, joka sisältää kasaantuvan, valtaa ja statusta suovan kulttuurisen tiedon."

Onko tästä jotain dataa, koska kaikki tuntemani yrittäjät ovat joko ammattikorkeasta valmistuneita tai maistereita/DI:tä?

Voiko joku yllättyä aloittajan kertomasta tiedosta? Eiköhän tuo ole itsestäänselvää.

Fiksut vanhemmat tarjoavat tietysti paremmat elämän eväät kuin esim. ns. täysin tomppelit. Fiksut osaavat hoitaa lapsensa alusta saakka paremmin, huomioida lapsen tarpeet ja opettavat jo itse lapselleen monenlaista. Sisällytä tässä fiksuus-käsitteeseen kohtuullisen älykkyyden ja kehittyneen tunne-elämän. Täysin tomppelit vanhemmat mahdollisesti jopa laiminlyövät lapsensa ja kasvatuksen alkeellisimmatkin taidot ovat hukassa. Älyäkään eikä kiinnostusta ole opettamaan lapsilleen asioita elämästä ja monesti puuttuu koko mielenkiinto kasvatusasioihin. Ainoan kasvatus- ja opetustyön hoitavat päiväkoti ja koulu.

Älykkyys ja muut luonteenpiirteet myös periytyvät, vaikka toki jotkut haluavat aina kiistää geenien osuuden mihinkään elämässä pärjäämiseen. Joillain vain on ihan synnynnäisesti aineksia enempään kuin toisilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien asenne näkyy jo tosi pienissä asioissa. Olen viime päivinä kuullut pari tosi hienoa keskustelua pikkuisen taaperon ja vanhemman välillä. Esimerkiksi isä ja noin 2-3v tytär kävelivät puiston reunaa iltakuudelta:

Lapsi: Pimeää!

Isä: Joo, nyt on syksy. Syksyllä tulee aikaisin pimeää. Kesällä on valoisaa iltaisin.

Lapsi: Kaksi varjoa!

Isä: Joo katsos kun tässä on kaksi lamppua. Valo tulee tuolta ja toinen valo tulee tuolta. Siitä tulee kaksi varjoa.

Joku toinen isä olisi ehkä sanonut, että joo kauhean pimeää, tai kysynyt, pelottaako, tai sanonut että onpas inhottavaa kun on pimeää. Tai vaan että nyt on ilta. Joku toinen isä ei ehkä olisi pohtinut kahden varjon mysteeriä vaan hoputtanut lasta tai vaihtanut puheenaihetta.

Tämä on loistava esimerkki asioiden selittämisestä - kun ymmärtää itse ne asiat tai haluaa lapselleen itse opettaa.

Me olimme kerran mieheni kanssa paikallisjunassa, jossa lapsi kyseli äidiltään auringosta ja pilvistä. Äiti vaan vastaili jotain tyyliin "joo, ne on taivaalla" kun ei osannut vastata lapsen kysymyksiin. Toisenlainen vanhempi olisi vastannut "tutkitaanpa kotona vaikka netistä näitä eri taivaankappaleita" jos ei olisi osannut vastata kysymyksiin suoraan. Lapselle olisi jäänyt mielikuva, että asioita voi selvittää ja aina oppia uutta.

Tässäpä oikein malliesimerkki äitien syyllistämisestä.

Ihan levollisin mielin voin kertoa että en tod aina jaksanut joka kerta kaikkialla aina selittää.

T. Äiti

Kuitenkin, ketään syyllistämättä, tämä ON varmasti iso ilmiö koulutuksen ja koulumenestyksen periytyvyyden taustalla. Perheissä on isoja eroja keskustelukulttuurissa: sekä siinä, miten lapset kysyvät että siinä, miten aikuiset vastaavat. Jos lapset tinkaavat vastauksia huutaen ja rumasti, ei vanhempi tod jaksa vastata aina, ja sekin on oikein, koska se on tapakasvatusta. Ei päälle huutamalla saa loputtomiin ystävällisiä vastauksia.

Ulkopuolisen on mahdoton sanoa, kumpi oli ensin, asiallisesti huomioitaan esittävä lapsi vai rauhallisesti taustoja ja syitä ja seurauksia valottava äiti tai isä. Mutta sellainen tietty levollisuus ja keskustelukumppanin huomioiminen niissä hyvissä keskusteluissa on nähtävissä. Lapsi kysyy nätisti tai esittää huomion, vanhempi miettiin hetken asiaa lapsen silmin ja selittää sitten, miksi näin on. Joka tapauksessa lapsi, jolle aina kerrotaan ilmiön syy ja tausta, saa jo ennen kouluikää ihan valtavan määrän tietoa. Ehkä vielä tärkeämpää on, että sellainen lapsi oppii tietyn ajattelemisen tavan. Kun näkee varjon, on toisella puolella valonlähde. Valoisan ja pimeän ajan voi ennakoida. Pilvet ovat vettä, ja siksi tietyn näköinen pilvi tarkoittaa sadetta.

145 lisää

Mietin, mitä näin köyhänä yh:na mielestäni tein oikein; kannustin lukemaan lukemalla paljon itse. Luin myös mielelläni lapselle ääneen, kunnes hän oppi lukemaan ennen kouluun menoa. Tuskin minä luin itse mitään maailmankirjallisuuden valioita, mutta kirjastossa kävimme ja aina oli iso kassillinen kirjoja kotona. Omia kirjoja ei paljoa minulla ollut, lapselle niitä ostin jos oli rahaa. Muistan muuten kansakouluajoiltani, kun opettaja mainitsi minun ainekirjoituksestani, että näkyy kyllä, kenen kotona on paljon kirjoja! Olin hyvä kirjoittamaan, mutta ei meillä ollut kirjoja! Muistan ainoastaan Täällä Pohjantähden alla-kirjat. Vanhempani olivat työläisiä, ja he alkoivat lainaamaan kirjaston kirjoja vasta eläköidyttyään.  

Luin myös aina iltasadun (jopa lauloin, voi lapsi-parkaa). Vein hänet lasten elokuvakerhoon, ekalla (v. 1987) hän kävi jonkun aikaa tietokonekerhossakin. Shakkiakin hän oppi pelaamaan oltuaan 4H-lapsena läheisessä maatalossa.

Kävimme Heurekaa edeltävissä näyttelyissä, tähtitieteen  pienoisplanetaariossa, teknillisessä museossa Tampereella (ennenkuin se paloi).

Meille tuli myös minulle pakkomyyty (onneksi) tehtäväpaketti joka kuukausi, jossa oli mm.  esikoulutyyppisiä tehtäviä. Poika oli innostunut näistä ja askartelikin mielellään.

Näihin minullakin oli varaa, tuo tehtäväpaketti oli ainoa minulle liian kallis, mutta hyötyä siitä oli.

Täällä ollaankin hyvin mainittu, että näissä ns. hyvissä perheissä kannustetaan ja vaaditaan tuloksia.

En väitä, että köyhissä/sosioekonomisesti alemmassa luokassa olevissa perheissä olisi tyhmempiä lapsia, mutta näissä perheissä ei ymmärretä virikkeiden tärkeyttä. Lapset voivat olla näissä perheissä passiivisia, eivät kehitä itseään ja syövät epäterveellisesti. On ylipainoa ja näköalattomuutta. Korkein saavutus voi olla ammattikoulun suorittaminen. Omat vanhempani eivät kannustaneet ja eivätkä vaatineet mitään. Olen vapaan kasvatuksen hedelmä, joka ei nuorempana tiennyt omaa potentiaalia. Koulumenestys oli heikkoa, kun kirjat eivät kiinnostaneet. Ympäristötekijät ja uusi ystäväpiiri aukaisi silmäni, tein kovasti töitä ja oveni aukesi yliopistoon.

T: entinen alisuoriutuja

Vierailija kirjoitti:

Täällä ollaankin hyvin mainittu, että näissä ns. hyvissä perheissä kannustetaan ja vaaditaan tuloksia.

En väitä, että köyhissä/sosioekonomisesti alemmassa luokassa olevissa perheissä olisi tyhmempiä lapsia, mutta näissä perheissä ei ymmärretä virikkeiden tärkeyttä. Lapset voivat olla näissä perheissä passiivisia, eivät kehitä itseään ja syövät epäterveellisesti. On ylipainoa ja näköalattomuutta. Korkein saavutus voi olla ammattikoulun suorittaminen. Omat vanhempani eivät kannustaneet ja eivätkä vaatineet mitään. Olen vapaan kasvatuksen hedelmä, joka ei nuorempana tiennyt omaa potentiaalia. Koulumenestys oli heikkoa, kun kirjat eivät kiinnostaneet. Ympäristötekijät ja uusi ystäväpiiri aukaisi silmäni, tein kovasti töitä ja oveni aukesi yliopistoon.

T: entinen alisuoriutuja

Eikö asia ole siten, että matalan sosioekonomisen aseman perheissä ei ole varaa virikkeisiin ja hyvään ruokaan? Tutkimusten mukaan harrastusten hinta on noussut räjähdysmäisesti ja koska ei ole varaa syödä terveellisesti, hakeutuvat lapset sokerin pariin. Ylipaino taas ei oikein voi selittyä sosioekonomisella asemalla, sillä samaan aikaan kun meidän koulutustasomme on noussut merkittävästi, on myös ylipaino noussut merkittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien asenne näkyy jo tosi pienissä asioissa. Olen viime päivinä kuullut pari tosi hienoa keskustelua pikkuisen taaperon ja vanhemman välillä. Esimerkiksi isä ja noin 2-3v tytär kävelivät puiston reunaa iltakuudelta:

Lapsi: Pimeää!

Isä: Joo, nyt on syksy. Syksyllä tulee aikaisin pimeää. Kesällä on valoisaa iltaisin.

Lapsi: Kaksi varjoa!

Isä: Joo katsos kun tässä on kaksi lamppua. Valo tulee tuolta ja toinen valo tulee tuolta. Siitä tulee kaksi varjoa.

Joku toinen isä olisi ehkä sanonut, että joo kauhean pimeää, tai kysynyt, pelottaako, tai sanonut että onpas inhottavaa kun on pimeää. Tai vaan että nyt on ilta. Joku toinen isä ei ehkä olisi pohtinut kahden varjon mysteeriä vaan hoputtanut lasta tai vaihtanut puheenaihetta.

Tämä on loistava esimerkki asioiden selittämisestä - kun ymmärtää itse ne asiat tai haluaa lapselleen itse opettaa.

Me olimme kerran mieheni kanssa paikallisjunassa, jossa lapsi kyseli äidiltään auringosta ja pilvistä. Äiti vaan vastaili jotain tyyliin "joo, ne on taivaalla" kun ei osannut vastata lapsen kysymyksiin. Toisenlainen vanhempi olisi vastannut "tutkitaanpa kotona vaikka netistä näitä eri taivaankappaleita" jos ei olisi osannut vastata kysymyksiin suoraan. Lapselle olisi jäänyt mielikuva, että asioita voi selvittää ja aina oppia uutta.

Tässäpä oikein malliesimerkki äitien syyllistämisestä.

Ihan levollisin mielin voin kertoa että en tod aina jaksanut joka kerta kaikkialla aina selittää.

T. Äiti

Kuitenkin, ketään syyllistämättä, tämä ON varmasti iso ilmiö koulutuksen ja koulumenestyksen periytyvyyden taustalla. Perheissä on isoja eroja keskustelukulttuurissa: sekä siinä, miten lapset kysyvät että siinä, miten aikuiset vastaavat. Jos lapset tinkaavat vastauksia huutaen ja rumasti, ei vanhempi tod jaksa vastata aina, ja sekin on oikein, koska se on tapakasvatusta. Ei päälle huutamalla saa loputtomiin ystävällisiä vastauksia.

Ulkopuolisen on mahdoton sanoa, kumpi oli ensin, asiallisesti huomioitaan esittävä lapsi vai rauhallisesti taustoja ja syitä ja seurauksia valottava äiti tai isä. Mutta sellainen tietty levollisuus ja keskustelukumppanin huomioiminen niissä hyvissä keskusteluissa on nähtävissä. Lapsi kysyy nätisti tai esittää huomion, vanhempi miettiin hetken asiaa lapsen silmin ja selittää sitten, miksi näin on. Joka tapauksessa lapsi, jolle aina kerrotaan ilmiön syy ja tausta, saa jo ennen kouluikää ihan valtavan määrän tietoa. Ehkä vielä tärkeämpää on, että sellainen lapsi oppii tietyn ajattelemisen tavan. Kun näkee varjon, on toisella puolella valonlähde. Valoisan ja pimeän ajan voi ennakoida. Pilvet ovat vettä, ja siksi tietyn näköinen pilvi tarkoittaa sadetta.

Rautalangasta:

Satunnainen matkustaja ei voi mitenkään junassa päätellä millainen äiti/lapsi/ perhe yms siinä vieressä on. Siksi kenenkään vieraan ihmisen vanhemmuuden paheksuminen on ihan turhaa.

Oma esikoiseni oli niin kärkäs kyselijä, että välullä oikeasti oli pakko vaan todeta, että juu siellä ne on aurinko ja kuu taivaalla.

T. Samainen äiti, akateeminen ja paljon lukenut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

opettajat antavat usein parempia numeroita kerman lapsille.

näin ainakin minun lapsuudessani. 

Just oli hesarissa siitä, että maahanmuuttajataustasilla oppilailla on eniten ilmaa peruskouluarvosanoissa, kun maikat haluu kannustaa.

Muistankohan oikein, että muunkielisten arvioinnista on ohje, että puutteellisen kielitaidon merkitys pitäisi eliminoida. Miten se sitten onnistuukaan... potentiaalin arviointi.

Hyvä asia elämässäni kirjoitti:

Olen ylpeä, että voin oman lapseni kohdalla sanoa, ettei otsikon väittämä aina pidä paikkaansa. Olen itsekin miettinyt, mitä sitten tein (ilmeisesti oikein), että hän jaksoi opiskella. Osa kavereista ei mennyt tai päässyt lukioon, mutta hänelle oli silloinkin murrosiän kuohuissa lukioon meno ilmeisesti aina selvää. Oli aina pärjännyt siinä mielessä koulussa, että kielet sujuivat helposti ja matematiikkakin ihan ok. Mutta se kapinamieli opettajia kohtaan...käytöksen numero taisi olla jopa seiska joskus. Jonkun rikkaan perheen lapsi sai hirveitä summia hyvistä numeroista. Annoin minäkin yläasteella jonkin verran, en paljoa pystynyt.

Itse kilttinä tyttönä (kädet ristissä pulpetilla istuvana) olin siitä kauhuissani. Sekin vaihe sitten helpotti kai hormonihöyryjen tasaantuessa. 

Kyllä se kodin tuki on tärkeä, olisin varmaan itsekin mennyt oppikouluun, mikäli kotona olisi kannustettu. Pärjäsin myöskin hyvin, mutta ennen piti jo 10-vuotiaana pyrkiä sinne oppikouluun. Toki oli mahdollista myöhemminkin, mutta ei se kiinnostanut kuitenkaan, töitähän silloin sai vaikka kaupasta aika nuorenakin.

Muistan aina, miten Suomalaisen Kirjakaupan joku päällikkö suostui viemään ostamani kalliin kirjan SK:n Helsingin myymälään. Minä jouduin käyttämään Visaa sen ostamiseen, ja poika asui Helsingissä eikä ehtinyt sitä silloin kotipaikkakunnalta hakemaan. Tämä SK:n mies siis asui Helsingissä tai ainakin oli sinne menossa. Niin se pääaineen kirja sitten löysi tiensä nopeasti opiskelijalle :). Saattaa olla jostakusta pikku juttu, mutta tässä kohtaa se oli tärkeä ja olen kiitollinen hänelle. 

TIetysti aina löytyy poikkeuksia puoleen ja toiseen. Pääsääntöisesti homma menee niin kuin aloituksessa todettiin. Se että suurimman osan kohdalla jokin pitää paikkansa, ei tietenkään tarkoita, etteiko aina yksittäisten yksilöiden kohdalla voisi mennä toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkeasti koulutetut vanhemmat tukevat lapsiensa koulunkäyntiä enemmän ja toisaalta vaativat lapsiltaan enemmän sekä korostavat koulutuksen tärkeyttä.

Tästä päästään eroon, kun otetaan lapset pois vanhemmiltaan imetyksen loputtua ja kasvatetaan kaikki valtion koulukodeissa. Näin vanhempien vaikutus lapsiinsa minimoidaan ja yhteiskunta on tasa-arvoisempi.

Oikeasti menee niin, että korkeasti koulutettu vanhempi tietää miten koulusysteemissä edetään ja osaa opettaa sen lapsilleen. Kouluttamattomampi vanhempi ei tätä osaa. Tämä on jatkumoa vanhalle systeemille, jossa papisto oli tiedon herra ja vain ne etenivät, jotka saivat tietoa. Eli tasa-arvon kannalta koulujärjestelmä pitäisi purkaa ja kaikille lapsille pitäisi antaa samanlaiset mahdollisuudet emansipaation kautta. Tällä varmistettaisiin myös tarvittava variaatio osaamisessa. Nykyisinhän ei osata enää moniuloitteista ajattelua juuri laisinkaan.

Tästä jäi pois vielä koulutuksen kasautuminen samoille ihmisille. Eli kouluttautumuuden taustalla on usein se, että ei ole pärjännyt kokeissa ja arvostelun pelko on johtanut siihen, että ihminen ei halua kouluttautua. Tässä siis yhtymäkohta myös siihen miten ennen piti kinkereillä oppia 10 käskyä yms asioita saadakseen avioiliittoluvan ja yhteiskunnan hyväksynnän. Mikään ei siis ole tavallaan muuttunut: ne pärjäävät, jotka osaavat käyttää systeemiä hyväkseen. Tätä todistaa myös se, että tutkimusten mukaan viisaus ei ole lisääntynyt, vaikka koulutustason nousu on lisännyt älykkyyttä.

Viisaampi ihminen laittaisi linkitkin näihin kaikkiin mielenkiintoisiin tutkimuksiin, joihin viittaa. Ai koulutustason nousu lisää älykkyyttä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää kai olla tyytyväinen itseeni ja lapseeni. Lapsen pitäisi kai kaikilla mittapuilla olla huono koulussa. Minä olen matalapalkka-alalla osa-aikatöitä tekevä yksinhuoltajaäiti, asutaan Vantaalla betonilähiössä ja lapsi käy alueen huonomaineista koulua. Mutta lapsella menee koulu hyvin. Kaikki tämän syksyn koearvosanat ovat olleet 7 ja 10- välillä ja wilma-merkinnät yhtä lukuunottamatta positiivisia. Haluan ettei lapseni tarvitse rämpiä samanlaista suota kuin äitinsä. Onneksi Helsingin paremmat jatko-opiskelumahdollisuudet on lähellä

Ei mene koulu hyvin.

Koulu menee hyvin kun ei ole seiskaa tai kasia ollenkaan.

Ja sinähän et arvioi lainkaan opetuksen tasoa.

En osaa arvioida opetuksen tasoa, enkä siihen pystyisikään. Arvioin ja vertaan lapsen koulumenestystä muihin samanikäisiin. Moni lapsen kaveri saa pelkkiä vitosia ja kutosia. Kun tuo seiska syksyn ensimmäisestä kokeesta tuli, keskustelin lapsen kanssa. Kysyin onko numeroon tyytyväinen ja kun ei ollut, mietittiin mitä pitää tehdä, että jatkossa tulee parempia numeroita. Lapsi itse oli sitä mieltä että pitää lukea enemmän ja keskittyä tunnilla. Tuon jälkeen ei ole kasia huonompaa tullut. Ja 8 on hyvä numero mun mielestä.

Meillä lapsi on itse osannut arvioida opetuksen tasoa ja myös kritisoinut joitakin oppimateriaaleja. Keskustelemalla lapsen kanssa ja katsomalla kirjojen ja kokeiden sisältöä olen päässyt vanhempana selville missä opetuksessa mennään. Minusta 8 ei ole kovin hyvä numero ja olisin todella huolissani jos lapseni liikkuisi kavereiden kanssa, jotka saisivat koulusta noin huonoja arvosanoja.

Minä puolestani olisin todella huolissani jos sinä olisit lapseni kaverin vanhempi.

Höpön löpön. Jos vanhemmat arvostavat koulunkäyntiä niin lapsikin tekee niin ja menestyy.

Ei kahdeksan mikään huonokaan numero ole, mutt näin ysiluokkalaisen vanhempana on ollut pakko sanoa lapselle tiukasti, että kasi on numero, joka haittaa lukioon pääsyä. Eli yhtään turha kahdeksikkoa ei pidä lukuaineista ottaa, vaikka opettajat tai kaverit kuinka vakuuttaisivat, että on se kasikin ihan hyvä.