Miten ihmisestä huomaa, että on kokenut vastoinkäymisiä?
Kommentit (123)
Ei roiku somessa ja jaa elämäänsä siellä muille
Vierailija kirjoitti:
Ei roiku somessa ja jaa elämäänsä siellä muille
mun mielestä just toistepäin.
hakevat sääliä somesta
Mä ainakin olen vanhettunut ennen aikojaan
Sellainen hiljainen alistunut nöyryys, vaikea kuvaila. Sellainen ettei pidä mitään itsestäänselvyytenä enää eikä uskalla paukutella henkseleitä uhoten, koska tietää että hetkenä minä hyvänsä kaikki voi olla pois pyhittynä. Tapasin erään vanhemman naisen jonka lapsi oli kuollut tapaturmaisesti erittäin tuskallisella tavalla. Hänestä huokui just tollanen nöyryys ja kun kertoi tapahtuneesta itki hiljaa vailla säälinkerjuuta. Toivottavasti osasin selittää tyhjentäväst.
Sellainen kaikkitietävyys ja mustavalkoisuus ainakin vähenee kun elämä kolhii.
Tyyneys, melankolia, ei kovin seurallinen, etsii hiljaisuutta ja harmoniaa, saattaa olla mustan huumorin asiantuntija, ärsytyskynnys voi olla matala, voi olla stressaantuntut =) agressiivinenkin trauman ollessa akuutti tai tuore.
rauhallisuus, surullinen olemus, kiireetön olemus
Ei sitä huomaakaan.
Minäkin olen kokenut elämässä todella isoja ja hirveitä vaatoinkäymisiä ja aina vaan kuulen, miten olen hemmoteltu kermaperse, kun nyt asun hyvällä alueella jne.
Ei kai mistään. Jotkut niistä on tosi nöyriä ja empaattisia, jotkut tosi itsekeskeisiä. Jotkut taas siltä väliltä.
Surkea ja luopunut katse. Syrjään vetäytyminen ja alakuloisuus. Ehkä myös tietynlainen turhasta kiireestä ja ongelmista irtautuminen.
Pienet vastoinkäymiset eivät enää tunnu missään.
Osa kyynistyy ja osa löytää sisäisen rauhan.
Jos vastoinkäymiset ovat olleet voimavarojen rajoissa seesteisyys, elämän pienistä asioista nauttiminen, ymmärrys muiden ihmisten elämäntilanteita kohtaan, luottamus elämää ja omaa selviytymistä kohtaan. Jos vastoinkäymiset ovat ylittäneet voimavarat, kyynistyminen, alistuminen, luovuttaminen, eristäytyminen, epäluottamus elämää kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen kaikkitietävyys ja mustavalkoisuus ainakin vähenee kun elämä kolhii.
Joillain se vain vahvistuu, ikävä kyllä...
sen huomaa siitä, ettei sellainen ihminen tuomitse muita.
Ei aina huomaa, suurin osa kuitenkin on kokenut joten kannattaa kaikkia kohdella kauniisti. Itse aistin tietyn herkkyyden ihmisissä jotka ovat menettäneet esim. lapsen tai puolison. Myös moni joka on menettänyt herkkyytensä ja jotka elävät tuhoisaa elämää, ovat juuri sitä vastoinkäymisten takia...
Vastoinkäymisten ja menetysten myötä sitä joko kasvaa ihmisenä tai tuhoutuu. Kärjistettynä :)