Kaikkea kahvipöydässä maistelevat ja sitten kesken jättävät lapset

Meillä syödään kotona lasten kanssa ensin kunnolla ja vielä jok makea herkku siihen päälle. Kyläpaikassa ei ole nälkä ja lapset tyytyvät pelkkään mehuun tai sanovat kiitos ei koko tarjoilulle. Tästä taas kutsuja hermostuu: hän kun oli tehnyt montaa sorttia ja nyt ei kelpaa! Mutta jos lapsi maistaa eikä syö, on sekin pahasta, joten mieluummin pienempi kärsimys eli lapset eivät ota mitään. Jää isäntäperheelle itselleen enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko se lapsi saanut mielestäsi syödä kaiken sen, mikä lautaselleen otti? Jos olisi, niin mitä väliä sillä on, menivätkö ne puolikkaat keksit pöydältä roskiin vai lapsen vatsaan? Kummassakin tapauksessa ne olivat pois sinulta.

Tuskin ap:n ongelma oli se, ettei saanut itse herkkuja vaan se että se nyt vaan on raivostuttavaa kun ruokaa haaskataan. Hyvin kasvatettu lapsi ottaa sen verran pieniä maistiaisia, että jaksaa ne syödä, ei tarjottaviavole tarkoitus klähmiä ja sitten heittää menemään.

Samaa mietin hyvin usein. Lapsia ei enää ollenkaan ohjata kyläillessä ja toisaalta mennään täysillä lapsen pompotteluun mukaan. Meillä vierailee aika usein monia lapsiperheitä, joista noin puolella esiintyy tätä järjetöntä ruoan tuhlaamista, ja käymme myös itse usein muiden juhlissa joissa saa tutustua aina uusiin sottaaviin ja vaativiin lapsiin. Omat lapset olen ohjeistanut ottamaan enintään 2-3 juttua pöydästä ja ne todellakin syödään loppuun pöydässä istuen ennen leikkeihin lähtöä.

Nykyään juhlia järjestäessä jokaiselle lapselle "täytyy" varata kolminkertainen annos järkyttävän ylensyömisen vuoksi, jos ei halua että osa vieraista jää kokonaan ilman. Tuleva sotku pitää myös huomioida laittamalla pöytään putoamisen kestävät astiat ja huonompi pöytäliina, jättämällä kynttilät ja muut koristeet pois ja siirtämällä matto kauas pöydän alta. Viimeksi kaverisynttäreillä oli 8 lasta, joista 3 parkkeerasi koko juhlien ajaksi pöytään syömään kulhoja tyhjäksi. Osan herkuista loputtua alettiin vaatimaan lisää, vaikka lautaset näkyivät kaikilla olevan kukkuroillaan kaikenlaista puoliksi syötyä ja lattiakin oli roskaa täynnä. Limua meni 1,5 litran pullo per lapsi. Minkäänlainen hienovarainen ohjaus ei auta ja suoraan sanomisesta aletaan itkemään.

Oma lukunsa ovat ne lapset, joille ei kelpaa mikään ja se tuodaan kovaan ääneen selväksi. Olen emäntänä saanut moitteita mm. väärän sävyisestä punaisesta mehusta, siitä että olin tyhmänä mennyt laittamaan tarjolle pahaa kakkua ja siitä etten ymmärtänyt mainita eräälle lapselle täytekeksin sisältöä, hänen mielestään olin tahallani huijannut hänet maistamaan pahaa keksiä ja sitä teatraalisesti oksenneltiin pitkin keittiötä. Missään näistä tilanteista vieressä ollut vanhempi ei reagoinut millään tavalla. Erään mielestä oli jopa ok antaa lapsen rääpiä sormin koristeet kakun päältä ennen kuin kakkua oli edes aloitettu.

Vierailija kirjoitti:

Kutsuin lapsiperheen kahville. Kahvipöytään tullessa lapsi valittaa, kun pöydässä ei ole omia lempikeksejä tai lemppari pillimehua. Sitten lautaselle otetaan montaa sorttia ja haukataan pala tai kaksi. Lopulta lautaselle jää näykitty kakkupala, pullasiivu, keksejä, puoliksi syöty tikkari ja pillimehu, josta on otettu pari hörppyä. Onko tällainen tavallistakin lasten kanssa nykyisin? Nimimerkillä omassa lapsuudessa sai valita yhtä tai kahta sorttia.

Tässä kohtaa tulevat vanhempien velvollisuus kasvattaa lasta tai jos lapsi on yksin kummitädin luona niin sitten hänen. Monet pienten vanhemmat kouhkaavat kierrätyksestä ruokajätteen vähentämisestä niin tästä voisi aloittaa.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko se lapsi saanut mielestäsi syödä kaiken sen, mikä lautaselleen otti? Jos olisi, niin mitä väliä sillä on, menivätkö ne puolikkaat keksit pöydältä roskiin vai lapsen vatsaan? Kummassakin tapauksessa ne olivat pois sinulta.

Minä kyllä pitäisin tärkeänä opettaa sitäkin, ettei ruokaa ole hyvä heittää roskiin. Siitä syystä lautaselle opetetaan ottamaan vain vähän kerrallaan. Toki joskus ruokaa pitää roskikseenkin heittää, mutta ei siihen lasta sentään tarvitse opettaa antamalla kahmia kertaheitolla lautasta herkkuja täyteen. Ja vaikka maistamisen opettelua pidänkin tärkeänä, en usko että lapsi kauheasti siitä kärsii, jos juuri niiden sokeriherkkujen määrää rajoittaa maistamisen uhallakin. Eiköhän se tenava opi monipuolisesti syömään, vaikka ei kymmentä eri sorttia herkkuja saisi maistelun nimissä lautaselleen kahmiakaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä syödään kotona lasten kanssa ensin kunnolla ja vielä jok makea herkku siihen päälle. Kyläpaikassa ei ole nälkä ja lapset tyytyvät pelkkään mehuun tai sanovat kiitos ei koko tarjoilulle. Tästä taas kutsuja hermostuu: hän kun oli tehnyt montaa sorttia ja nyt ei kelpaa! Mutta jos lapsi maistaa eikä syö, on sekin pahasta, joten mieluummin pienempi kärsimys eli lapset eivät ota mitään. Jää isäntäperheelle itselleen enemmän.

Vähän on nyt liioittelun makua. Ehkäpä valtaosa kahviemännistä ja -isännistä ymmärtää, että pieni lapsi ei syö tarjottavia sellaista määrää kuin aikuiset, jos syövät lainkaan. Vanhemmalta on ihan fiksu veto rajata tarjottavia erittäin pieniksi maistipaloiksi, tai antaa syötäväksi yhtä sorttia kerrallaan. Tai olla antamatta jos lapsi ei halua, ei sekään ollenkaan huono vaihtoehto ole.

Ainakin itse lasten parissa työskentelevänä olen huomannut hyvinkin usein, että kun vaihtoehtoja on paljon, se edellinen jää vähän niin kuin ahneudessa syömättä, kun pitäisi jo kiireesti päästä seuraavaan (tiedätte varmaan: ottaa näkkärin --> ei syö näkkäriä, koska kaveri vierellä ottaa pehmeää leipää --> jos leipä vaihdetaan, niin alkaa itkeä, kun olisi sittenkin halunnut näkkärin juustolla --> tai eikä, ei sittenkään halua leipää ollenkaan, vaan haluaa karkkia, vaikkei sitä olisi tarjolla). Lopputulos sitten todennäköisimmin on se, että vähän joka laatua löytyy hatarasti närpittynä pöydältä ja lattialta, leivän päältä on lääpitty voit ja juusto heitetty naapurin puolelle. Päiväkotiympäristössä tämä nyt vain kuuluu asiaan, mutta ymmärrän hyvin, että emäntä/isäntä ei nyt oikein välitä, että lattialta löytyy mokkapalanpuolikas, täytteet on hinkattu pöydän alle ja vanhempi lapsensa kanssa vieläkin arpoo, tehtäisiinkö sama vielä toisen mokkapalan ja täytekakun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä syödään kotona lasten kanssa ensin kunnolla ja vielä jok makea herkku siihen päälle. Kyläpaikassa ei ole nälkä ja lapset tyytyvät pelkkään mehuun tai sanovat kiitos ei koko tarjoilulle. Tästä taas kutsuja hermostuu: hän kun oli tehnyt montaa sorttia ja nyt ei kelpaa! Mutta jos lapsi maistaa eikä syö, on sekin pahasta, joten mieluummin pienempi kärsimys eli lapset eivät ota mitään. Jää isäntäperheelle itselleen enemmän.

Vähän on nyt liioittelun makua. Ehkäpä valtaosa kahviemännistä ja -isännistä ymmärtää, että pieni lapsi ei syö tarjottavia sellaista määrää kuin aikuiset, jos syövät lainkaan. Vanhemmalta on ihan fiksu veto rajata tarjottavia erittäin pieniksi maistipaloiksi, tai antaa syötäväksi yhtä sorttia kerrallaan. Tai olla antamatta jos lapsi ei halua, ei sekään ollenkaan huono vaihtoehto ole.

Ainakin itse lasten parissa työskentelevänä olen huomannut hyvinkin usein, että kun vaihtoehtoja on paljon, se edellinen jää vähän niin kuin ahneudessa syömättä, kun pitäisi jo kiireesti päästä seuraavaan (tiedätte varmaan: ottaa näkkärin --> ei syö näkkäriä, koska kaveri vierellä ottaa pehmeää leipää --> jos leipä vaihdetaan, niin alkaa itkeä, kun olisi sittenkin halunnut näkkärin juustolla --> tai eikä, ei sittenkään halua leipää ollenkaan, vaan haluaa karkkia, vaikkei sitä olisi tarjolla). Lopputulos sitten todennäköisimmin on se, että vähän joka laatua löytyy hatarasti närpittynä pöydältä ja lattialta, leivän päältä on lääpitty voit ja juusto heitetty naapurin puolelle. Päiväkotiympäristössä tämä nyt vain kuuluu asiaan, mutta ymmärrän hyvin, että emäntä/isäntä ei nyt oikein välitä, että lattialta löytyy mokkapalanpuolikas, täytteet on hinkattu pöydän alle ja vanhempi lapsensa kanssa vieläkin arpoo, tehtäisiinkö sama vielä toisen mokkapalan ja täytekakun kanssa.

En halua arvuutella kyläpaikassa, onko kakussa karvasmantelia, onko mokkapalan kuorute sokerilla vai ilman jne. eli mitä lapsen kannattaa ottaa lautaselleen. Parempi, että ei ota mitään: lapsi ei pety, kun herkkuleivonnainen paljastuu pahanmakuiseksi eikä toisaalta joudu tilanteeseen, että lautasella on pala pahanmakuista kakkua, mutta kiellettiin ottamasta mitään lisää ennen kuin entinen pala on syöty, joten ei saa mitään tilalle. Parempi syödä kakkua kotona ja mennä kylään vatsa täynnä. Silloin ei ole pöydän alle liiskattua kermavaahtoa emännän riesana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä syödään kotona lasten kanssa ensin kunnolla ja vielä jok makea herkku siihen päälle. Kyläpaikassa ei ole nälkä ja lapset tyytyvät pelkkään mehuun tai sanovat kiitos ei koko tarjoilulle. Tästä taas kutsuja hermostuu: hän kun oli tehnyt montaa sorttia ja nyt ei kelpaa! Mutta jos lapsi maistaa eikä syö, on sekin pahasta, joten mieluummin pienempi kärsimys eli lapset eivät ota mitään. Jää isäntäperheelle itselleen enemmän.

Vähän on nyt liioittelun makua. Ehkäpä valtaosa kahviemännistä ja -isännistä ymmärtää, että pieni lapsi ei syö tarjottavia sellaista määrää kuin aikuiset, jos syövät lainkaan. Vanhemmalta on ihan fiksu veto rajata tarjottavia erittäin pieniksi maistipaloiksi, tai antaa syötäväksi yhtä sorttia kerrallaan. Tai olla antamatta jos lapsi ei halua, ei sekään ollenkaan huono vaihtoehto ole.

Ainakin itse lasten parissa työskentelevänä olen huomannut hyvinkin usein, että kun vaihtoehtoja on paljon, se edellinen jää vähän niin kuin ahneudessa syömättä, kun pitäisi jo kiireesti päästä seuraavaan (tiedätte varmaan: ottaa näkkärin --> ei syö näkkäriä, koska kaveri vierellä ottaa pehmeää leipää --> jos leipä vaihdetaan, niin alkaa itkeä, kun olisi sittenkin halunnut näkkärin juustolla --> tai eikä, ei sittenkään halua leipää ollenkaan, vaan haluaa karkkia, vaikkei sitä olisi tarjolla). Lopputulos sitten todennäköisimmin on se, että vähän joka laatua löytyy hatarasti närpittynä pöydältä ja lattialta, leivän päältä on lääpitty voit ja juusto heitetty naapurin puolelle. Päiväkotiympäristössä tämä nyt vain kuuluu asiaan, mutta ymmärrän hyvin, että emäntä/isäntä ei nyt oikein välitä, että lattialta löytyy mokkapalanpuolikas, täytteet on hinkattu pöydän alle ja vanhempi lapsensa kanssa vieläkin arpoo, tehtäisiinkö sama vielä toisen mokkapalan ja täytekakun kanssa.

En halua arvuutella kyläpaikassa, onko kakussa karvasmantelia, onko mokkapalan kuorute sokerilla vai ilman jne. eli mitä lapsen kannattaa ottaa lautaselleen. Parempi, että ei ota mitään: lapsi ei pety, kun herkkuleivonnainen paljastuu pahanmakuiseksi eikä toisaalta joudu tilanteeseen, että lautasella on pala pahanmakuista kakkua, mutta kiellettiin ottamasta mitään lisää ennen kuin entinen pala on syöty, joten ei saa mitään tilalle. Parempi syödä kakkua kotona ja mennä kylään vatsa täynnä. Silloin ei ole pöydän alle liiskattua kermavaahtoa emännän riesana.

... Eli mikä siis on ongelma? Uskon vakaasti, että harva kahvikutsun esittänyt loukkaantuu, jos pieni lapsi ei ota tarjottavia kuin korkeintaan pienen näkinkengän kokoisen annoksen, jos ollenkaan. Jos itse vanhempana epäilet, että tarjottavat todennäköisesti eivät lapselle maistu, niin on varmasti ihan viisasta toimia kuvailemallasi tavalla.

Vierailija kirjoitti:

En halua arvuutella kyläpaikassa, onko kakussa karvasmantelia, onko mokkapalan kuorute sokerilla vai ilman jne. eli mitä lapsen kannattaa ottaa lautaselleen. Parempi, että ei ota mitään: lapsi ei pety, kun herkkuleivonnainen paljastuu pahanmakuiseksi eikä toisaalta joudu tilanteeseen, että lautasella on pala pahanmakuista kakkua, mutta kiellettiin ottamasta mitään lisää ennen kuin entinen pala on syöty, joten ei saa mitään tilalle. Parempi syödä kakkua kotona ja mennä kylään vatsa täynnä. Silloin ei ole pöydän alle liiskattua kermavaahtoa emännän riesana.

Miksi lasta pitää suojella joltain noin kaukaa haetulta pettymykseltä? Vai saatko useinkin kylässä pahoja leivonnaisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä syödään kotona lasten kanssa ensin kunnolla ja vielä jok makea herkku siihen päälle. Kyläpaikassa ei ole nälkä ja lapset tyytyvät pelkkään mehuun tai sanovat kiitos ei koko tarjoilulle. Tästä taas kutsuja hermostuu: hän kun oli tehnyt montaa sorttia ja nyt ei kelpaa! Mutta jos lapsi maistaa eikä syö, on sekin pahasta, joten mieluummin pienempi kärsimys eli lapset eivät ota mitään. Jää isäntäperheelle itselleen enemmän.

Vähän on nyt liioittelun makua. Ehkäpä valtaosa kahviemännistä ja -isännistä ymmärtää, että pieni lapsi ei syö tarjottavia sellaista määrää kuin aikuiset, jos syövät lainkaan. Vanhemmalta on ihan fiksu veto rajata tarjottavia erittäin pieniksi maistipaloiksi, tai antaa syötäväksi yhtä sorttia kerrallaan. Tai olla antamatta jos lapsi ei halua, ei sekään ollenkaan huono vaihtoehto ole.

Ainakin itse lasten parissa työskentelevänä olen huomannut hyvinkin usein, että kun vaihtoehtoja on paljon, se edellinen jää vähän niin kuin ahneudessa syömättä, kun pitäisi jo kiireesti päästä seuraavaan (tiedätte varmaan: ottaa näkkärin --> ei syö näkkäriä, koska kaveri vierellä ottaa pehmeää leipää --> jos leipä vaihdetaan, niin alkaa itkeä, kun olisi sittenkin halunnut näkkärin juustolla --> tai eikä, ei sittenkään halua leipää ollenkaan, vaan haluaa karkkia, vaikkei sitä olisi tarjolla). Lopputulos sitten todennäköisimmin on se, että vähän joka laatua löytyy hatarasti närpittynä pöydältä ja lattialta, leivän päältä on lääpitty voit ja juusto heitetty naapurin puolelle. Päiväkotiympäristössä tämä nyt vain kuuluu asiaan, mutta ymmärrän hyvin, että emäntä/isäntä ei nyt oikein välitä, että lattialta löytyy mokkapalanpuolikas, täytteet on hinkattu pöydän alle ja vanhempi lapsensa kanssa vieläkin arpoo, tehtäisiinkö sama vielä toisen mokkapalan ja täytekakun kanssa.

En halua arvuutella kyläpaikassa, onko kakussa karvasmantelia, onko mokkapalan kuorute sokerilla vai ilman jne. eli mitä lapsen kannattaa ottaa lautaselleen. Parempi, että ei ota mitään: lapsi ei pety, kun herkkuleivonnainen paljastuu pahanmakuiseksi eikä toisaalta joudu tilanteeseen, että lautasella on pala pahanmakuista kakkua, mutta kiellettiin ottamasta mitään lisää ennen kuin entinen pala on syöty, joten ei saa mitään tilalle. Parempi syödä kakkua kotona ja mennä kylään vatsa täynnä. Silloin ei ole pöydän alle liiskattua kermavaahtoa emännän riesana.

... Eli mikä siis on ongelma? Uskon vakaasti, että harva kahvikutsun esittänyt loukkaantuu, jos pieni lapsi ei ota tarjottavia kuin korkeintaan pienen näkinkengän kokoisen annoksen, jos ollenkaan. Jos itse vanhempana epäilet, että tarjottavat todennäköisesti eivät lapselle maistu, niin on varmasti ihan viisasta toimia kuvailemallasi tavalla.

Jos sanotaan, että lisää ei oteta ennen kuin entinen herkku on syöty ja sitten paljastuu, että siinä 4 lusikallisen kokoisessa kakunpalassa onkin jotain pahanmakuista maustetta tai vaikka rommiesanssia, josta lapsi ei pidä, niin mitään ei saa lisää, ennen kuin se paha on syöty. Ymmärrätkö? Kun lapsen lautaselle ei saa herkkuja koota eikä mitään jättää kesken, ettei mene ruokaa roskiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua arvuutella kyläpaikassa, onko kakussa karvasmantelia, onko mokkapalan kuorute sokerilla vai ilman jne. eli mitä lapsen kannattaa ottaa lautaselleen. Parempi, että ei ota mitään: lapsi ei pety, kun herkkuleivonnainen paljastuu pahanmakuiseksi eikä toisaalta joudu tilanteeseen, että lautasella on pala pahanmakuista kakkua, mutta kiellettiin ottamasta mitään lisää ennen kuin entinen pala on syöty, joten ei saa mitään tilalle. Parempi syödä kakkua kotona ja mennä kylään vatsa täynnä. Silloin ei ole pöydän alle liiskattua kermavaahtoa emännän riesana.

Miksi lasta pitää suojella joltain noin kaukaa haetulta pettymykseltä? Vai saatko useinkin kylässä pahoja leivonnaisia?

Aatella että me kolmekymppisetkin ollaan vielä hengissä ja ihan järjissään kaikkien niiden mummolassa irvistäen syötyjen kettukarkkien, marmelaadien ja mummupastillien jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua arvuutella kyläpaikassa, onko kakussa karvasmantelia, onko mokkapalan kuorute sokerilla vai ilman jne. eli mitä lapsen kannattaa ottaa lautaselleen. Parempi, että ei ota mitään: lapsi ei pety, kun herkkuleivonnainen paljastuu pahanmakuiseksi eikä toisaalta joudu tilanteeseen, että lautasella on pala pahanmakuista kakkua, mutta kiellettiin ottamasta mitään lisää ennen kuin entinen pala on syöty, joten ei saa mitään tilalle. Parempi syödä kakkua kotona ja mennä kylään vatsa täynnä. Silloin ei ole pöydän alle liiskattua kermavaahtoa emännän riesana.

Miksi lasta pitää suojella joltain noin kaukaa haetulta pettymykseltä? Vai saatko useinkin kylässä pahoja leivonnaisia?

Koska kyläily on mukavampaa, kun kukaan ei joudu turhasta pettymään. Kyllä joka päivään mahtuu pahaa mieltä ilman, että herkuksi luultu syötävä paljastuu happamaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua arvuutella kyläpaikassa, onko kakussa karvasmantelia, onko mokkapalan kuorute sokerilla vai ilman jne. eli mitä lapsen kannattaa ottaa lautaselleen. Parempi, että ei ota mitään: lapsi ei pety, kun herkkuleivonnainen paljastuu pahanmakuiseksi eikä toisaalta joudu tilanteeseen, että lautasella on pala pahanmakuista kakkua, mutta kiellettiin ottamasta mitään lisää ennen kuin entinen pala on syöty, joten ei saa mitään tilalle. Parempi syödä kakkua kotona ja mennä kylään vatsa täynnä. Silloin ei ole pöydän alle liiskattua kermavaahtoa emännän riesana.

Miksi lasta pitää suojella joltain noin kaukaa haetulta pettymykseltä? Vai saatko useinkin kylässä pahoja leivonnaisia?

Mieti vähän: lapsi luulee pihlajanmarjahytelöä makeaksi, haluaa pihlajanmarjaleivoksen. Se on äärettömän hapan ja vielä esanssilla maustettu. Pettymys. Mutta mitään muuta ei saa tilalle eli toiset syövät vohvelikeksin toisensa perään, mutta ei tämä yksi, joka erehtyi haluamaan jotain muuta kuin takuuvarmaa tarjottavaa. Lautanen tyhjäksi ensin. Koska tapakasvatus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä syödään kotona lasten kanssa ensin kunnolla ja vielä jok makea herkku siihen päälle. Kyläpaikassa ei ole nälkä ja lapset tyytyvät pelkkään mehuun tai sanovat kiitos ei koko tarjoilulle. Tästä taas kutsuja hermostuu: hän kun oli tehnyt montaa sorttia ja nyt ei kelpaa! Mutta jos lapsi maistaa eikä syö, on sekin pahasta, joten mieluummin pienempi kärsimys eli lapset eivät ota mitään. Jää isäntäperheelle itselleen enemmän.

Vähän on nyt liioittelun makua. Ehkäpä valtaosa kahviemännistä ja -isännistä ymmärtää, että pieni lapsi ei syö tarjottavia sellaista määrää kuin aikuiset, jos syövät lainkaan. Vanhemmalta on ihan fiksu veto rajata tarjottavia erittäin pieniksi maistipaloiksi, tai antaa syötäväksi yhtä sorttia kerrallaan. Tai olla antamatta jos lapsi ei halua, ei sekään ollenkaan huono vaihtoehto ole.

Ainakin itse lasten parissa työskentelevänä olen huomannut hyvinkin usein, että kun vaihtoehtoja on paljon, se edellinen jää vähän niin kuin ahneudessa syömättä, kun pitäisi jo kiireesti päästä seuraavaan (tiedätte varmaan: ottaa näkkärin --> ei syö näkkäriä, koska kaveri vierellä ottaa pehmeää leipää --> jos leipä vaihdetaan, niin alkaa itkeä, kun olisi sittenkin halunnut näkkärin juustolla --> tai eikä, ei sittenkään halua leipää ollenkaan, vaan haluaa karkkia, vaikkei sitä olisi tarjolla). Lopputulos sitten todennäköisimmin on se, että vähän joka laatua löytyy hatarasti närpittynä pöydältä ja lattialta, leivän päältä on lääpitty voit ja juusto heitetty naapurin puolelle. Päiväkotiympäristössä tämä nyt vain kuuluu asiaan, mutta ymmärrän hyvin, että emäntä/isäntä ei nyt oikein välitä, että lattialta löytyy mokkapalanpuolikas, täytteet on hinkattu pöydän alle ja vanhempi lapsensa kanssa vieläkin arpoo, tehtäisiinkö sama vielä toisen mokkapalan ja täytekakun kanssa.

En halua arvuutella kyläpaikassa, onko kakussa karvasmantelia, onko mokkapalan kuorute sokerilla vai ilman jne. eli mitä lapsen kannattaa ottaa lautaselleen. Parempi, että ei ota mitään: lapsi ei pety, kun herkkuleivonnainen paljastuu pahanmakuiseksi eikä toisaalta joudu tilanteeseen, että lautasella on pala pahanmakuista kakkua, mutta kiellettiin ottamasta mitään lisää ennen kuin entinen pala on syöty, joten ei saa mitään tilalle. Parempi syödä kakkua kotona ja mennä kylään vatsa täynnä. Silloin ei ole pöydän alle liiskattua kermavaahtoa emännän riesana.

... Eli mikä siis on ongelma? Uskon vakaasti, että harva kahvikutsun esittänyt loukkaantuu, jos pieni lapsi ei ota tarjottavia kuin korkeintaan pienen näkinkengän kokoisen annoksen, jos ollenkaan. Jos itse vanhempana epäilet, että tarjottavat todennäköisesti eivät lapselle maistu, niin on varmasti ihan viisasta toimia kuvailemallasi tavalla.

Jos sanotaan, että lisää ei oteta ennen kuin entinen herkku on syöty ja sitten paljastuu, että siinä 4 lusikallisen kokoisessa kakunpalassa onkin jotain pahanmakuista maustetta tai vaikka rommiesanssia, josta lapsi ei pidä, niin mitään ei saa lisää, ennen kuin se paha on syöty. Ymmärrätkö? Kun lapsen lautaselle ei saa herkkuja koota eikä mitään jättää kesken, ettei mene ruokaa roskiin.

Tietenkin tunnet vanhempana lapsesi parhaiten ja osaat toimia sen mukaisesti niin, ettei kahvitteluista tule mitään tuhansien pettymysten murhenäytelmää. Esimerkiksi antaa omalta lautaseltasi lapselle pienen maistipalan, josta päätellä, onko tämä kakku tarpeeksi hyvää ottaa omalle lautaselle suuhun sopivana palana. Hävikkiruokaa pienten lasten kanssa tulee taatusti, mutta paljon pienempi paha on pari pientä pahanmakuista maistipalaa, kuin koko tarjonnan kirjo leviteltynä kelpaamattomina pitkin pöytiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua arvuutella kyläpaikassa, onko kakussa karvasmantelia, onko mokkapalan kuorute sokerilla vai ilman jne. eli mitä lapsen kannattaa ottaa lautaselleen. Parempi, että ei ota mitään: lapsi ei pety, kun herkkuleivonnainen paljastuu pahanmakuiseksi eikä toisaalta joudu tilanteeseen, että lautasella on pala pahanmakuista kakkua, mutta kiellettiin ottamasta mitään lisää ennen kuin entinen pala on syöty, joten ei saa mitään tilalle. Parempi syödä kakkua kotona ja mennä kylään vatsa täynnä. Silloin ei ole pöydän alle liiskattua kermavaahtoa emännän riesana.

Miksi lasta pitää suojella joltain noin kaukaa haetulta pettymykseltä? Vai saatko useinkin kylässä pahoja leivonnaisia?

Mieti vähän: lapsi luulee pihlajanmarjahytelöä makeaksi, haluaa pihlajanmarjaleivoksen. Se on äärettömän hapan ja vielä esanssilla maustettu. Pettymys. Mutta mitään muuta ei saa tilalle eli toiset syövät vohvelikeksin toisensa perään, mutta ei tämä yksi, joka erehtyi haluamaan jotain muuta kuin takuuvarmaa tarjottavaa. Lautanen tyhjäksi ensin. Koska tapakasvatus.

Ja tähän hivenen liioiteltuun tilanteeseen ratkaisuna voisi ihan varmasti olla, että sinä vanhempana maistatat lapsellasi ihan pienen maistipalan vaikka ihan omalta lautaselta siltä varalta, ettei lapsi tule leivoksesta pitämään. Hyvä ratkaisu etenkin, jos sattuu tietämään lapsensa nirsoksi, tai inhoavan tiettyjä makuja. 

Ja uskon muuten, että todellisessa elämässä ihmiset eivät ole ihan noin ehdottomia, kuin annat ymmärtää. Yksi pahanmakuiseksi todettu herkku lautasella ei maata kaada. Se kaataa, että vähän joka toinen tarjottava löytyy mitä ihmeellisimmästä paikasta pahanmakuiseksi todettuna, tai että maistelun sijasta syömisestä onkin tullut ruoalla leikkimistä, mikä voi tuntua muista vähän inhottavalta (ihan jo hygieniasyistäkin). 

Ja tämän lisäksi monet lapset ryntäävät tyhjäämään pöytää ennenkuin on edes kutsuttu pöytään. Vanhemmat eivät välitä vaan katselevat rauhassa eli onko jotkut vanhemmat sanoneet, että syökää kylässä mahdollisimman paljon herkkuja kun kotona niitä ei usein tarjoilla vai mistä tälläinen johtuu? Lapset tyhjäävät pöydän edes tietämättämitä nämä tarjottavat ovat ja sitten ne jätetään syömättä ja pudotellaan pitkin olohuonetta.

Vierailija kirjoitti:

Ja tämän lisäksi monet lapset ryntäävät tyhjäämään pöytää ennenkuin on edes kutsuttu pöytään. Vanhemmat eivät välitä vaan katselevat rauhassa eli onko jotkut vanhemmat sanoneet, että syökää kylässä mahdollisimman paljon herkkuja kun kotona niitä ei usein tarjoilla vai mistä tälläinen johtuu? Lapset tyhjäävät pöydän edes tietämättämitä nämä tarjottavat ovat ja sitten ne jätetään syömättä ja pudotellaan pitkin olohuonetta.

Kerran meillä oli pari lasta tuhonnut osan tarjoiluista sillä aikaa kun me aikuiset odottelimme kahvin tippumista toisessa huoneessa. Kakkua oli kaavittu sormella, keksikulho oli nurin ja suklaatahmaa hierottu kaapin oveen. Kyseessä oli vieläpä noin viisivuotiaat, eli järkeä olisi jo pitänyt olla. Teki mieli perua siihen paikkaan koko kyläily mutta lapset ymmärsivät pysyä poissa keittiöstä nähtyään että olin todella vihainen. Mitään eivät kuitenkaan muistaneet seuraavalla vierailulla, silloin tietysti olin jo oppinut vahtimaan keittiötä tarkemmin ja ehdin estää tuhot. Vanhemmat olivat niinkuin ei mitään.

Lapset taitaa tänä päivänä saada niin paljon herkkuja ettei ne ole enää mitään ja siksi jää syömättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tämän lisäksi monet lapset ryntäävät tyhjäämään pöytää ennenkuin on edes kutsuttu pöytään. Vanhemmat eivät välitä vaan katselevat rauhassa eli onko jotkut vanhemmat sanoneet, että syökää kylässä mahdollisimman paljon herkkuja kun kotona niitä ei usein tarjoilla vai mistä tälläinen johtuu? Lapset tyhjäävät pöydän edes tietämättämitä nämä tarjottavat ovat ja sitten ne jätetään syömättä ja pudotellaan pitkin olohuonetta.

Kerran meillä oli pari lasta tuhonnut osan tarjoiluista sillä aikaa kun me aikuiset odottelimme kahvin tippumista toisessa huoneessa. Kakkua oli kaavittu sormella, keksikulho oli nurin ja suklaatahmaa hierottu kaapin oveen. Kyseessä oli vieläpä noin viisivuotiaat, eli järkeä olisi jo pitänyt olla. Teki mieli perua siihen paikkaan koko kyläily mutta lapset ymmärsivät pysyä poissa keittiöstä nähtyään että olin todella vihainen. Mitään eivät kuitenkaan muistaneet seuraavalla vierailulla, silloin tietysti olin jo oppinut vahtimaan keittiötä tarkemmin ja ehdin estää tuhot. Vanhemmat olivat niinkuin ei mitään.

Opin jo aikaa sitten, että katettua pöytää pitää vahtia kun kahvit on tippumassa:)

Eräs vanhempi nainen teki myös näin, söi keksistä kolme neljäsosaa maistaakseen, viimeisen neljäosan laittoi pois ja sanoi ettei olisi kannattanut kun ei edelleenkään tykännyt kyseisen keksin mausta. Mitä merkillistä?!