Mies ei muista koskaan ottaa huomioon
Mies tuli äsken hakemaan mua töistä, autossa leijaili ihana roskaruoan haju. Mies oli käynyt hakemassa pelkästään itselleen mäkkisafkat, joka on tietenkin periaatteessa ihan ok, mutta musta olisi ollut kiva, jos hän olisi tullessaan kysynyt haluanko mä safkaa samasta paikasta. Näin olisin itse tehnyt, ja teenkin aina.
Tää on meillä yleistä, mies ei tule oikeastaan koskaan ajatelleeksi muita ihmisiä tuollaisissa tilanteissa. En todellakaan tarkoita, että jatkuvasti pitäisi olla huomioimassa, mutta tuntuu kieltämättä vähän turhauttavalta, kun hän on aina hoitamassa vain ja ainoastaan omia asioitaan yrittämättä olla mitenkään avuksi. Jos häntä erikseen pyytää tuomaan esim. kaupasta jotain, hän luultavasti unohtaa tai toteaa, ettei tiennyt mitä merkkiä halusin ja jätti siksi tuotteen kauppaan vaivautumatta esim. pirauttamaan mulle.
Itse tulen ajatelleeksi erityisesti miestä vähän kaikissa tilanteissa, esim. käydessäni kauppareissulla voin tuoda kaupasta ostoksia myös miehelle, ajaessani miehen työpaikan suuntaan aamulla kysyn häneltä kelpaisiko kyyti. Tarkoitan siis tällaisia ihan pikkujuttuja. Itse olen tottunut tekemään tuollaista paljon, ja ehkä siksi tämä miehen käytös turhauttaa tarpeettoman paljon.
Onko muilla samanlaista?