Pätkäpaasto 16:8 - kokemuksia
Ajattelin aloittaa paastoamisen ihan sen takia että a) tarvitsisi laihtua b) terveyden kannalta myös pitäisi olla hyvä asia, veriarvot jne. Onko täällä av:ssä kokemuksia kyseisestä paastomuodosta? Olen itse asiassa tiedostamattani harrastanut tätä enemmän tai vähemmän joskus sinkkuaikoina. Usein viikonloppuisin söin ekan kerran vasta iltapäivällä ( en ole koskaan ollut aamupalaihmisiä, vasta nyt vanhemmiten lasten myötä tuo tapa on tullut ja tuntuu olevan vaikea päästä siitä eroon ), tai iltaisin menin nälkäisenä nukkumaan kun kaapissa ei ollut mitään syötävää :) ( juu, tosi järkevää mutta eipä ollut paino-ongelmiakaan ) ja usein söin vasta lounaan töissä klo 11. Eli useinkin tuli 16 tuntia paastoa tai ylikin.
Omalle elimistölle siis sopi(i) nuo pitkät ruokailuvälit, vaikka silloin aina tuputettiin että pitää syödä usein ja pieniä annoksia. Joo, toiset tarvitsee koko ajan ruokaa, minä en. Olen väkisin opetellut säännölliset ruokarytmit, mutta voisin hyvinkin opetella niistä taas pois koska en voi huonosti tms jos olen pitkään syömättä.
Onko täällä kokemusta kyseisestä paastotavasta? onko paino pudonnut?
Kommentit (2821)
Maitoa voi laittaa aamukahviin kun juo aamukahvinsa syömisikkunassa. Yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia ruokia syötte? Siis ihan esimerkkejä päivän ruuista. Jos joku viitsisi kertoa, niin olisin kiitollinen. 🙂
klo 10 vettä 3 dl, kaurapuuro maitoon keitettynä, mustikoita kaksi rkl, puolikas banaani, maitokahvia
klo 12 keitetty peruna, porkkana, tomaatti, kalafilee tai lindströmin pihvi, mandariini
klo 14 päiväkahvi maidolla, pulla ja keksi, vettä 3 dl
klo 17 iltakahvi maidolla, juustosämpylä, vettä 3 dl
Illalla vettä iltalääkkeiden kanssa, mutta ei enää mitään ruokaa klo 17 jälkeen. Näin on lähtenyt 11 kg puolessa vuodessa.
Aina sama kaava, lounaalla vaihdellen lohta, lihapullia, kanaa tai maksalaatikkoa perunan ja porkkanan kanssa. Jos heikottaa, kuten joskus aamulla aamupalan jälkeen, otan saksanpähkinöitä vähän. Minulla on aamulla kova nälkä, mutta iltapäivällä ja illalla ei yhtään.

Järkyttävän ravinnotonta ja sokerista ruokaa syöt. Miten jaksat?

Kiitos hyvin jaksan! 56kg/166cm. Unet on hyvät ja energiaa on. Sokerista saa aivotkin hyvän olon. Päiväpullasta en luovu koskaan.

Ei se sun pulla ole ainoa sokeri, jota syöt.
Viisailla aivot toimii rasvalla, ei suinkaan sokerilla.

Aivojen toimiminen on eri asia kuin aivojen hyvä olo. Siihen hyvään oloon tarvitsen pullan ja keksin sokeria päiväkahveilla. Minä voin kaikin puolin hyvin. Miten sinä?

Aivot toimii kun ne saavat oikeaa ravintoa. Sun sokerin syömisesi on syy tyhmyyteesi.
Miten tuota 1044 ruokavaliota voi kutsua huonoksi? Miten kommentoija 1045 sitä muuttaisi? Kiinnostaa minuakin. Hyviä rasvoja lohesta ja pähkinöistä, kuitua kasviksista, perunasta ja kaurasta, hedelmiä ja marjojakin on. Proteiiniakin tulee juustosta ja lounaan lihasta, kalasta , kanasta aina. Mitä puuttuu? Kerro.

Olihan siinä jo selvää, että kovin sokeripitoista se on.
Vierailija kirjoitti:
Miten tuota 1044 ruokavaliota voi kutsua huonoksi? Miten kommentoija 1045 sitä muuttaisi? Kiinnostaa minuakin. Hyviä rasvoja lohesta ja pähkinöistä, kuitua kasviksista, perunasta ja kaurasta, hedelmiä ja marjojakin on. Proteiiniakin tulee juustosta ja lounaan lihasta, kalasta , kanasta aina. Mitä puuttuu? Kerro.
Sokeria paljon ja oikeat rasvat puuttuu.

Mitä lisäisit lohen ja saksanpähkinöiden lisäksi?
Sokeria on pullassa (riippuu mikä pulla) ja keksissä, mutta ei muualla missään ruuassa. Eikä alkoholia tai limsoja tai jugurttia. Mielestäni sokerin määrä on hyvin kohtuullinen. Tuollasta dieettiä minäkin jaksaisin noudattaa! Vaikka lopun elämän. Se lienee tarkoituskin. Elämänpituinen hyvä olo. Henkisestikin.

Sokeriahan se ruokavalio on täysi.

Sokeriahan hänellä on jokaisessa syömisissä, ei pelkästään pullassa ja keksissä.

Kerro, miten ja missä? Perustele. Anna vaihtoehtoinen malli.

Näät ne sokerit hänen ruokalistasta. Paitsi jos et tajua.

Eli et osaa perustella heittojasi. En tiedä, sotketko nyt verensokerin nousun, hedelmä- ja marjasokerin jotenkin keskenään. Tuollaista sokeriahan ihminen tarvitsee. Missä ei ole sokeria sinun logiikallasi, kerro, jos osaat. Heittelet vaan mielipiteitäsi, mutta et osaa perustella tai antaa vaihtiehtoja.
Omia kokemuksia vuoden alusta aloitetulla 16/8-paastolla olosta.
Mielestäni ollut vaivaton tapa vähentää päivittäistä syömistään. Syön klo 11-19, enkä juuri katso mitä syön, ihan perusruokaa ja herkkujakin. Siksi varmaan paino ei juuri putoa. Ekoina kuukausina putosi sen noin 6-7 kg mikä on suht normaalipainoiselle kuusikymppiselle naiselle ihan hyvä. Olen miettinyt, että tämä on minulle sopiva tapa, joka tapauksessa päivittäinen ruoka- ja kalorimäärä on vähemmän. Tässä se tulee vähän vaihvihkaa ilman että koko ajan mietin mitä syön.
Toki ihan mieluusti vielä viidestä kilosta luopuisin :) mutta mennään nyt tällä edelleen, vaikkei moneen kuukauteen ole enää paino laskenutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuota 1044 ruokavaliota voi kutsua huonoksi? Miten kommentoija 1045 sitä muuttaisi? Kiinnostaa minuakin. Hyviä rasvoja lohesta ja pähkinöistä, kuitua kasviksista, perunasta ja kaurasta, hedelmiä ja marjojakin on. Proteiiniakin tulee juustosta ja lounaan lihasta, kalasta , kanasta aina. Mitä puuttuu? Kerro.
Sokeria paljon ja oikeat rasvat puuttuu.
Mitä lisäisit lohen ja saksanpähkinöiden lisäksi?
Sokeria on pullassa (riippuu mikä pulla) ja keksissä, mutta ei muualla missään ruuassa. Eikä alkoholia tai limsoja tai jugurttia. Mielestäni sokerin määrä on hyvin kohtuullinen. Tuollasta dieettiä minäkin jaksaisin noudattaa! Vaikka lopun elämän. Se lienee tarkoituskin. Elämänpituinen hyvä olo. Henkisestikin.
Sokeriahan se ruokavalio on täysi.
Kerro, miten ja missä? Perustele. Anna vaihtoehtoinen malli.
Näät ne sokerit hänen ruokalistasta. Paitsi jos et tajua.
Eli et osaa perustella heittojasi. En tiedä, sotketko nyt verensokerin nousun, hedelmä- ja marjasokerin jotenkin keskenään. Tuollaista sokeriahan ihminen tarvitsee. Missä ei ole sokeria sinun logiikallasi, kerro, jos osaat. Heittelet vaan mielipiteitäsi, mutta et osaa perustella tai antaa vaihtiehtoja.
En sekoita. Sulla puuttuu ymmärrys sokerista.
Tuo kalorimäärä on varmaan liikaa sulle, aktiivisuusrannekkeet eivät ole tarkkoja mittaamaan kulutusta koska se vaihtelee niin paljon ihmisestä riippuen. Itse olen 97kg ja en laihtuisi tuolla kalorimäärällä, saattaisin jopa hitaasti lihoa sillä.