Pätkäpaasto 16:8 - kokemuksia
Ajattelin aloittaa paastoamisen ihan sen takia että a) tarvitsisi laihtua b) terveyden kannalta myös pitäisi olla hyvä asia, veriarvot jne. Onko täällä av:ssä kokemuksia kyseisestä paastomuodosta? Olen itse asiassa tiedostamattani harrastanut tätä enemmän tai vähemmän joskus sinkkuaikoina. Usein viikonloppuisin söin ekan kerran vasta iltapäivällä ( en ole koskaan ollut aamupalaihmisiä, vasta nyt vanhemmiten lasten myötä tuo tapa on tullut ja tuntuu olevan vaikea päästä siitä eroon ), tai iltaisin menin nälkäisenä nukkumaan kun kaapissa ei ollut mitään syötävää :) ( juu, tosi järkevää mutta eipä ollut paino-ongelmiakaan ) ja usein söin vasta lounaan töissä klo 11. Eli useinkin tuli 16 tuntia paastoa tai ylikin.
Omalle elimistölle siis sopi(i) nuo pitkät ruokailuvälit, vaikka silloin aina tuputettiin että pitää syödä usein ja pieniä annoksia. Joo, toiset tarvitsee koko ajan ruokaa, minä en. Olen väkisin opetellut säännölliset ruokarytmit, mutta voisin hyvinkin opetella niistä taas pois koska en voi huonosti tms jos olen pitkään syömättä.
Onko täällä kokemusta kyseisestä paastotavasta? onko paino pudonnut?
Kommentit (2812)
Ohjelma:
- Pyöräilyä joka päivä jos vain sää sallii
- Lounas n. kello 12, päivällinen n. kello 17.30 - kevyet annokset
- Ei muita ruokailuja (ei aamupalaa, ei "iltapalaa")
- Päivän mittaan voi juoda vettä
- Saunomista muutaman päivän välein
77,6 kg -> 74,7 kg muutamassa päivässä. Olen mies.
Viikko mennyt, kilo pudonnut mutta onko normaalia että hyvän alun jälkeen tulee pompsahdus ylöspäin? Olisko niin että alkuun lähtee nesteitä ja sit tulee jarrua... samalla tavalla silti paastoa olen noudattanut? Melkein tuli jo luovutusmieliala kun petyin aamulla... :( Olo tuntuu kyllä kevyemmältä... :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syöt kasvisruokaa ilman sokeria ja rasvaa?? Mistä ihmeestä saat energiasi kun olet dumpannut energiaravintoaineet?
Käytän kyllä ruuanlaitossa kasviöljyä, lähinnä tarkoitin lähinnä eläinrasvoja...ja levitteenä käytän rasvatonta raejuustoa tai en mitään.
(Hieman kiireessä kirjoittelin!) Sokeria tietysti tulee pakostakin jossakin ruuassa yms. mutta en lisää sokeria mihinkään. Ja broilerin lihaa syön kerran kahdessa
viikossa, samoin kalaa. Energiaa saan paljon esim. talkkunasta, jota syön rasvattoman piimän kanssa ennen lenkkeilyä. Talkkunaa syön sitten jälkiruokanakin rasvattomaan jogurttiin sekoitettuna ja
hieman rasvatonta rahkaa sekaan.Namia!!! Aamupalana syön mämmiä, jonka itse teen imellyttämällä ilman sokeria. Niin siis nykyän se aamupala on vasta päivällä!Sitä syön kasvikermatilkan kanssa. Kyllä
saan energiaa näistä ihan riittävästi. Nuorempana olin lähes kymmenen vuotta tuolla 2/5 paastolla ja
elimistöni kestää hyvin paastoamisen. Kasvis-sosekeitot ovat pääosassa ruokailua....Ja hiivaton täysviljaruisleipä. Päällä raejuustoa, kurkkua, tomaattia tai keitettyjä juureksia. Joka päivä teen myös
raasteita sekoittamalla hedelmiä ja juureksia eri variaatiolla. Ja vielä marjoja (mansikoita ja mustaherukoita yleensä tuoreina tai pakastimesta vuodenajasta riipuen. Ilman sokerilisäystä. Ei ole vaivannut energiavaje ainakaan toistaiseksi! Sitten jos sellaista alkaa ilmenemään, täytyy ruokailua tarkistaa tietenkin!En tiedä kiinnostaako minun ruoka-asiani ketään, mutta kun se heti näytti aiheuttavan kyseenalaistamista, niin kirjoittelinpa nyt sitten tarkennusta.
Niin ja jopa riistaa (hirveä, sorsaa) syön pari kertaa vuodessa, enkä siis omaa mitään sen kummempaa
kielteistä suhtautumista lihaan, mutta en vain pidä esim. sianlihasta. Tavallista kevytmaitoa käytän kahviin silloin, kun juon kahvia paastonajan ulkopuolella ja raakakaakaossa ennen paaston alkamista nautin sitä iltajuomana. Kun olen jo eläkeikäinen, ei tarvitse ajatella työssä jaksamista ja siksi tämä toimii hyvin.
Siis sokerihan sulla näkyy olevan energianlähteenä.
Hyvältähän hänen ruoka-ikkunansa vaikuttaa. 🌹 Lähes kaikkiin valmisruokiin on lisätty sokeria, jopa sellaisiin joista ei ikinä uskoisi. Monen eläkkeellä olevan ruokavalio saattaa muuttua liiankin yksipuoliseksi. Voi olla joskus myös rahastakin johtuva, mitä pystyy ostamaan. Mutta oletan, että johtuu joskus myös siitä, ettei itselle "viitsi" panostaa ja ryhtyä kunnolla kokkaamaan. Olen nyt vasta havahtunut, näihin parempi valinta-❤️-merkeillä oleviin valmisteisiin. Niissä on vähemmän suolaa ja sokeria, mutta vieläkin ihan liian paljon. Esim. (Valio) raejuusto 100g sisältää: suolaa 0,68 ja sokereita 1,8g. Onko sitten sitä maitosokeria vai sisältääkö lisättyäkin? Jollei itse kokkaa ja siten kontrolloi suolan määrää, niin pelkästään eineksiä syömällä saa liikaa suolaa ja siten vaarantaa oman terveytensä. Lisätystä sokerista samoin.
Raejuuston sokeri on ihan vaan maitosokeria. Ei tuoteselosteessa ole mainintaa sokerista, joten ei tietenkään ole lisättyä sokeria siinä.
No niin, viikon olen nyt pätkäpaastoillut (vhh) 16:8 systeemillä, ruokaikkuna on 12-20. Käytännössä siirsin aamiaisen munakkaat ja salaatin lounaalle, tämä on helppo ja nopea tehdä ennen töihin lähtöä aamulla. Iltaruoka perheen kanssa on n. klo 17 ja illalla kahdeksalta vielä joku iltapala, yleensä jugurttia + banaania ja teetä ilman piristäviä aineita. Ilman iltapalaa uni on huonoa ja pätkittäistä, nälän vuoksi sitä ei tarvitsisi syödä.
Töissä jaksan hyvin tuonne lounaaseen kahvin ja veden juonnilla, pienen pieni nälän aavistus menee näillä ohi hetkessä.
Naparasva on selvästi lähtenyt liikkeelle, samoin vyötärönseutu on hoikentunut ja housut löystyneet. Kiloja on lähtenyt tasan kaksi, vaikka laihdutus ei sinänsä ole tarpeen. Tällä jatketaan! :)
Pätkäpaastoa Ja ketoilua on takana noin kuukausi. Meillä ei ole vaakaa, joten painoani en tiedä, mutta kummasti vaatteet löystyvät. Olen jo kaivanut kaapeista käyttöön useita sellaisia vaatteita, jotka eivät ole vuosiin mahtuneet.
Kertokaapas kokeneemmat asiantuntijat nyt kun rajoitukset loppui ja pääsis terasseille niin kuinkas alkoholi soveltuu tähän paastoiluun?? Poikani on aika paljon tutkinut näitä asiota, valisti että alkoholin vaikutukset voi kestää viikonkin elimistössä! Jos juo kerran viikossa viikonloppuisin niin ei pääse koskaan palautumaan!!! r Raittiiksi pitänee ruveta vanhoilla päivillään... ei paha! ( 62v ) :)
Alkoholi katkaisee paaston, mutta ei se vaikuta kuin sen ajan, mitä se palaa (siis paaston kannalta). Itse olen ottanut syömisikkunan sisällä.
Mulla pyörähti käyntiin toinen viikko alternate day fasting -menetelmällä, onko täällä muita tällä tavalla paastoavia? Tarkoitus olisi pitää 2-3 pidempää, 36 h paastoa viikossa ja viikonloppuna ottaa rennommin.
Kiitos vastauksesta! Syömisikkunan sisällä mäkin otin, viime perjantaina. Jäikin sit sen päivän syömiset aamupalaan koska mun syömisikkuna on aamusta iltapäivään. Nyt sit on tasaseen noussut vaan paino siitä lähtien, tullut takaisin se reilu kilo minkä olin viikossa saanut sitä ennen pois. Parempi siis välttää terasseja toistaiseksi että saisi edes muutaman kilon pois. Onneks Pekka perui ne helteetkin meiltä pk-seudulta niin ei tee mielikään... ;)
Mutta pätkäpaaston suhteen, nyt meinaa usko loppua, yhden repsahduksen takia! Onko kohtalotovereita???
2 kk nyt pätkäpaastonnut ja kiloja on lähtenyt 10 kg!
Mun paastoni on 18: 6 eli syön vain 12- 18 päivittäin. En ole koskaan syönyt aamiaista, vain kahvi aamulla.
Annoskoko maltillinen, mutta ihan kaikkea syön mitä ennenkin pl rasvaiset juustot.
Upeaa huomata kuinka on kevyempi olla!
Vierailija kirjoitti:
Kertokaapas kokeneemmat asiantuntijat nyt kun rajoitukset loppui ja pääsis terasseille niin kuinkas alkoholi soveltuu tähän paastoiluun?? Poikani on aika paljon tutkinut näitä asiota, valisti että alkoholin vaikutukset voi kestää viikonkin elimistössä! Jos juo kerran viikossa viikonloppuisin niin ei pääse koskaan palautumaan!!! r Raittiiksi pitänee ruveta vanhoilla päivillään... ei paha! ( 62v ) :)
No ei se alko tietty tuohon sovi. En lähtisi terassille ( tulee hoykutus ottaa useampi). Sen sijaan olen kerran kuukaudessa juonut kaksi oluttölkkiä.
t. paastolainen
Vierailija kirjoitti:
Olen kohta vuoden pätkäpaastoillut. Olen pysynyt tämän avulla syömään herkkuja (olen sokerikoukussa) päivittäin lihomatta.
Osaako kukaan sanoa paljon SUUNNILLEEN olisi esim tässä päivässä: (ja tiedän että kaikki terveellinen puuttuu)
12.00 kanafile (lapsen kämmenen kokoinen) ja valkoista riisiä (kypsänä n.1dl) ja ruokalusikallinen ananasta.
15.00 panda suklaata puoli levyä
18.00 kanapanini ja n.1,5dl kokista
En osaa yhtään sanoa itse. Epäilen reilua 2000 kaloria? Voisi siis vähän alkaa katsoa mitä syö :D
Voit katsella Fineli.fi- sivustolta kalorit. Sieltä itsekin paastoillessa oon opetellut energiasisältöjä.
Tuossa sun nykyisessä on toki varaa vaihtaa esim panini kasviksiin. Juomaakin vois miettiä uusiksi...Cokiksen tilalla vaik itsetehtyä smoothieta marjoista?
Ovatko muutkin pätkäpaastolaiset ruvenneet raitttiiksi??? ;)
Ajattelin kokeilla tätä pätkäpaastohommaa, kun jossain määrin jo syönkin niin etten esim. aamulla heti syö mitään. Oon N36, n. 160/67, vaakaa ei ole kotona mutta tuo on viime kerran lukema ja peili ja vaatteet kertoo että plösähdystä on voinut tulla pikkuisen siitäkin lisää. Tarkoitus ois pudottaa alkuun pari-muutama kilo, mielellään sinne painoindeksin mukaan normaalipainoon eli max. n. 62kg mutta jos allekin sen, hyvä. Tänään söin näin, viitsiskö joku kommentoida vaikuttaako ollenkaan järkevältä (en oo koko ketjua vielä jaksanut kahlata, joten sorry jos jotain puhuttu jo) - tarkoitus ois siis pästäpaastoilla suht ravinteikkaalla ruoalla, ei millään pelkällä hötöllä:
- klo 12 jälkeen eräänlaista kasvis-riisipataa, jossa: sipulia, kesäkurpitsaa, Go Greenin papusalsaa, vihreitä papuja sekä riisi-ruisseosta. Lisänä öljyssä paahdettuja halloumipaloja sekä tuoreita kirsikkatomaatteja.
- klo 15 jälkeen tomaatti-mozzarella-basilikasalaattia (päällä oliiviöljyä ja mustapippuria) sekä kolme hapankorppua chilihummuksella.
- äsken (ennen klo 20) paprika-kesäkurpitsa-halloumipastaa (tomaattimurska, täysjyväpasta). Vähän liikaa söin tuota kun tuli vahingossa niin hyvää, nyt melkeinpä ähky :/
Toi ähkyyn veto ei varmasti tässäkään oo järkevää? Lipsahti huomaamatta, täytyy varoa jatkossa. Tohon sattui muutenkin nyt kaksi ns. pää-/ lämmintä ruokaa ja yksi ns. väliruoka. Aina ei varmaankaan menisi juuri noin. Kumman ootte kokeneet paremmaksi tai suosittelisitte mulla?
Olen sekasyöjä, mutta usein (kuten tänään) on kokonaan lihattomia päiviä, ja muutenkin pyrin pitämään kasvisten osuutta korkeahkona. Hedelmiä en juurikaan syö, marjoja kyllä, Maitotuotteita käytän usein silloinkin, jos ei lihaa ole. Alkoholia ois tarkoitus vähentää tän ”kuurin” myötä, tähän asti oon käyttänyt ehkä turhankin usein.
Kiitos, jos joku jaksaa kommentoide/neuvoa! Ainiin ja n. 40min. kävelylenkin tein tänään, muuta liikuntaa oikeastaan en. Tarkoitus ois pyrkiä vähintäänkin se puolen tunnin kävelylenkki päivässä tekemään, lisäksi ulkopunttia ja kunhan vaan saan pyörän kuntoon, pyöräilyä. Myöhemmin ehkä myös salitreeniä kuntosalilla.
Olen syönyt koko ikäni näin ja olen ylipainoinen. Ei siis toimi ainakaan omalla kohdallani.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin kokeilla tätä sepätkäpaastohommaa, kun jossain määrin jo syönkin niin etten esim. aamulla heti syö mitään. Oon N36, n. 160/67, vaakaa ei ole kotona mutta tuo on viime kerran lukema ja peili ja vaatteet kertoo että plösähdystä on voinut tulla pikkuisen siitäkin lisää. Tarkoitus ois pudottaa alkuun pari-muutama kilo, mielellään sinne painoindeksin mukaan normaalipainoon eli max. n. 62kg mutta jos allekin sen, hyvä. Tänään söin näin, viitsiskö joku kommentoida vaikuttaako ollenkaan järkevältä (en oo koko ketjua vielä jaksanut kahlata, joten sorry jos jotain puhuttu jo) - tarkoitus ois siis pästäpaastoilla suht ravinteikkaalla ruoalla, ei millään pelkällä hötöllä:
- klo 12 jälkeen eräänlaista kasvis-riisipataa, jossa: sipulia, kesäkurpitsaa, Go Greenin papusalsaa, vihreitä papuja sekä riisi-ruisseosta. Lisänä öljyssä paahdettuja halloumipaloja sekä tuoreita kirsikkatomaatteja.
- klo 15 jälkeen tomaatti-mozzarella-basilikasalaattia (päällä oliiviöljyä ja mustapippuria) sekä kolme hapankorppua chilihummuksella.
- äsken (ennen klo 20) paprika-kesäkurpitsa-halloumipastaa (tomaattimurska, täysjyväpasta). Vähän liikaa söin tuota kun tuli vahingossa niin hyvää, nyt melkeinpä ähky :/Toi ähkyyn veto ei varmasti tässäkään oo järkevää? Lipsahti huomaamatta, täytyy varoa jatkossa. Tohon sattui muutenkin nyt kaksi ns. pää-/ lämmintä ruokaa ja yksi ns. väliruoka. Aina ei varmaankaan menisi juuri noin. Kumman ootte kokeneet paremmaksi tai suosittelisitte mulla?
Olen sekasyöjä, mutta usein (kuten tänään) on kokonaan lihattomia päiviä, ja muutenkin pyrin pitämään kasvisten osuutta korkeahkona. Hedelmiä en juurikaan syö, marjoja kyllä, Maitotuotteita käytän usein silloinkin, jos ei lihaa ole. Alkoholia ois tarkoitus vähentää tän ”kuurin” myötä, tähän asti oon käyttänyt ehkä turhankin usein.
Kiitos, jos joku jaksaa kommentoide/neuvoa! Ainiin ja n. 40min. kävelylenkin tein tänään, muuta liikuntaa oikeastaan en. Tarkoitus ois pyrkiä vähintäänkin se puolen tunnin kävelylenkki päivässä tekemään, lisäksi ulkopunttia ja kunhan vaan saan pyörän kuntoon, pyöräilyä. Myöhemmin ehkä myös salitreeniä kuntosalilla.
Jätä tuo klo 15 ateria pois ja syö siinä vain yksi hedelmä, niin sit hyvä.
Ketopaastoillut kevään 23:1 suhteessa ja noin 20-30 grammaa hiilareita päivässä. Noin 20 kiloa lähtenyt, ei väsytä, eikä ole nälän tunnetta.
Vierailija kirjoitti:
Olen syönyt koko ikäni näin ja olen ylipainoinen. Ei siis toimi ainakaan omalla kohdallani.
Hiilarit pois niin lähtee läskit
Vierailija kirjoitti:
Alkoholi katkaisee paaston, mutta ei se vaikuta kuin sen ajan, mitä se palaa (siis paaston kannalta). Itse olen ottanut syömisikkunan sisällä.
Mulla pyörähti käyntiin toinen viikko alternate day fasting -menetelmällä, onko täällä muita tällä tavalla paastoavia? Tarkoitus olisi pitää 2-3 pidempää, 36 h paastoa viikossa ja viikonloppuna ottaa rennommin.
Kyllä lisäyksenä alkon pitää olla hiilaritonta, muuten menee paastot pilalle
Sydänmerkki on hyvä merkki, siitä tietää jättää tuotteen ostamatta. Ne kun on useimmiten muutettu aidosta tavarasta korvikesotkuksi.