Pätkäpaasto 16:8 - kokemuksia
Ajattelin aloittaa paastoamisen ihan sen takia että a) tarvitsisi laihtua b) terveyden kannalta myös pitäisi olla hyvä asia, veriarvot jne. Onko täällä av:ssä kokemuksia kyseisestä paastomuodosta? Olen itse asiassa tiedostamattani harrastanut tätä enemmän tai vähemmän joskus sinkkuaikoina. Usein viikonloppuisin söin ekan kerran vasta iltapäivällä ( en ole koskaan ollut aamupalaihmisiä, vasta nyt vanhemmiten lasten myötä tuo tapa on tullut ja tuntuu olevan vaikea päästä siitä eroon ), tai iltaisin menin nälkäisenä nukkumaan kun kaapissa ei ollut mitään syötävää :) ( juu, tosi järkevää mutta eipä ollut paino-ongelmiakaan ) ja usein söin vasta lounaan töissä klo 11. Eli useinkin tuli 16 tuntia paastoa tai ylikin.
Omalle elimistölle siis sopi(i) nuo pitkät ruokailuvälit, vaikka silloin aina tuputettiin että pitää syödä usein ja pieniä annoksia. Joo, toiset tarvitsee koko ajan ruokaa, minä en. Olen väkisin opetellut säännölliset ruokarytmit, mutta voisin hyvinkin opetella niistä taas pois koska en voi huonosti tms jos olen pitkään syömättä.
Onko täällä kokemusta kyseisestä paastotavasta? onko paino pudonnut?
Kommentit (2812)
Huomenta,
Onko täällä aktiivisia pätkäpaastoilijoita? Ajattelin kokeilla 5:2, mutta bongasin tämän kyseisen pätkäpaastoilun sattumalta. Kuulostaa paremmalta. Painoa olisi siis tarkoitus pudottaa 10kg. Tällä hetkellä 168/78.
Olen lukenut lähes kaikki tämän kyseisen ketjun sivut, mutta yksi kysymys tuli mieleen. Kuinka saatte mahtumaan 8 tunnin ajalle kaloritarpeenne? Syöttekö kolme isoa annosta vai neljä pienempää? Onko tällä väliä? Helposti voi ajautua syömään aivan liian vähän vaikka painonpudotus olisikin mielessä. Itse pyrin syömään n.1700 kcal/pv.
Olisi mukava saada ihmisten esimerkkipäivän ruokailuja :) Tänään ensimmäinen päivä kokeilua ja ajattelin pitää ruokaikkunan klo. 11.00-19.00.
B
Itse otin 16:8 kokeiluun reilu viikko sitten pohdinnan jälkeen. Kolme päivää viikossa noudatan 16:8 suunnitelmaa ja loput päivät syön pieniä annoksia pitkin päivää. Esimerkkinä 16:8 päivä:
klo 9.30-10.00 Aamiainen : Runsas vihersmoothie & omeletti/ kovaksi keitettyjä valkuaisia
klo 13.00 Lounas: Salaatti/ wrap/ täysjyväpastaa & esim. kanaa
klo 15.00 Välipala (jos tarve, tähän mennessä ei ole ollut)
klo 17.30 Illallinen: Kasviksia, kanaa & täysjyvä pastaa/ quinoaa
Herään aina klo 5.45 joten tuo aamiaisen odottaminen on aina tylsää mutta tähän mennessä mennyt ihan hyvin. Ja syön melkein joka päivä saman aamiaisen, illallisetkin pyörii samojen ruokien ympärillä koska olen nirso. Hyvin menee tällä hetkellä, tosin jos on tottunut napostelemaan illalla se voi tuottaa alkuun vaikeuksia. Kannattaa valita aika ikkuna joka parhaiten sopii itselle. Minä en yleensä ikinä syö klo 18.00 jälkeen muutenkaan.
Itsellä tavoitteena syödä tulevaisuudessa vain kerran päivässä. Siirryn hiljalleen 16/8 -->18/6-->20/4-->24h
Mahdollisimman paljon lihaa ja rasvaa. Youtubessa on paljon lääkäreitä, jotka syövät juuri näin.
mm. Ken Berry:
En ole täysin varma, olenko ehkä jo joskus aiemmin vastannut tähän ketjuun, mutta ainakaan en löytänyt mahdollista aiempaa vastaustani. Pahoittelut siis, jos toistan itseäni.
Kokeilin pätkäpaastoa muistaakseni yhteensä noin 8 kuukauden ajan. Kiinnostuin siitä, koska suvussani on paljon 2-tyypin diabetesta, ja kuulin paastoilun olevan hyvä ehkäisykeino sairastumiselle. Muutokset olivat paljon suuremmat kuin olisin kuvitellut.
En todellakaan ollut mitenkään säntillinen paaston noudattamisessa. Useimpina päivinä olin syömättä 16 h, mutta joskus vain 12 h, aina en sitäkään. Mutta ilmeisesti se ei ole niin tarkkaa, koska luin muutamasta lähteestä, että naisille ei edes suositella yli 3 viikon pätkäpaastoa putkeen, koska siitä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.
Paino ei muistaakseni mitenkään älyttömästi tippunut, ehkä joku 4-5 kg. Sen sijaan sain palautetta ruumiinrakenteen selvästä muuttumisesta. Vyötärö tuli aiempaa selkeämmin esiin, sitkeä alavatsapömppis pieneni selvästi ja koko olemus oli jotenkin kiinteämpi ja sirompi. Tämän huomaa myös vanhoja valokuvia katsomalla. Muutos on ollut myös yllättävän pysyvä, vaikka pätkäpaastoilu loppui noin vuosi sitten, koska tässä on ollut raskautta ja imetystä. En ole päässyt aiemmin vastaavaan tulokseen,
vaikka pariin otteeseen elämässä olen treenannut pitkäkestoisella raskaalla liikunnalla + runsaalla proteiinimäärällä.
Ehdoton plussa pätkäpaastoilussa on helppous. En pitänyt mitään muita sääntöjä kuin sen syömättömän ajan. Söin mitä sattui enkä miettinyt muuta kuin sitä, että jonkinlainen roti pysyisi ruokailun ravitse uuden järkevyydessä, esim. hedelmiä ja kasviksia vähintään 500 g päivässä. Olen tosi huono noudattamaan tiukkoja sääntöjä ruokavaliossa, ja mitä enemmän sääntöjä on, sitä todennäköisimmin epäonnistun.
Pätkäpaasto sopii erinomaisesti epäsäännöllisiin työaikoihin ja pikkulapsiarkeen, koska se on niin joustava. Jos vaikka syö illalla jonain päivänä, niin sitten vain seuraavana päivänä syö ensimmäisen kerran myöhemmin. Ei se niin tarkkaa ole. En muista kertaakaan kieltäytyneeni tarjotusta ruoasta pätkäpaaston takia.
Aion palata piakkoin taas pätkäpaastoiluun, kun elämäntilanne antaa myöten. Siitä voi tulla minulle elämäntapamainen ratkaisu, koska hyödyt ovat suuret. Pahin nälkäkin helpottaa viimeistään parissa viikossa aloittamisesta.
Olen pätkäpaastonnut vähähiilarisesti nyt 5 viikkoa ja painoa on lähtenyt 6,5 kg, myös vaatekoko on pienentynyt reilusti.
Aamiaiseksi juon vain kahvin mustana.
Lounaalla klo 12 syön keitetyn kananmunan, juustoa, kasviksia, avokadoa ja jotain lihaa sekä pienen annoksen marjoja ja pähkinöitä.
Illalla noin 19:30 syön ainoan lämpimän aterian eli jotain lihaa tai kalaa ja vihanneksia.
Itse olen nyt kolmatta päivää pätkäpaastolla. Syömisikkunani aion pitää klo 11-19, tarvittaessa voin siirtää tunnilla-parilla suuntaan tai toiseen. Toistaiseksi on ollut helppoa vaikka olinkin aluksi huolissani näläntunteesta. Ekana päivänä särki päätä paastoajan lopussa, tänään ei enää niinkään. Onhan mulla nytkin vähän nälkä kun paastoa on enää alle tunti jäljellä, mutta eipä se mua häiritse, päinvastoin koitan nauttia tästä tunteesta ja esim. meditoida kun kropassa on kevyt tunne. Tietty liian aikaista sanoa toimiiko mulle tämä ruokavalio mutta toistaiseksi tuntuu hyvältä.
Itse ruokailuista: tarkoituksena on syödä kolme kertaa syömisikkunan aikana. Yksi aterioista joko aamiainen tai lounas klo 11, sitten joskus 15-16 aikaan välipala ja 18-19 aikaan vatsan täyttävä illallinen. Esim. eilen söin lounaaksi klo 11.15 täysjyväriisiä, kasviksia ja salaattia lautasmallin mukaan yliopistoruokalassa plus siivun leipää, kotona klo 15.30 vähän sokeroimatonta jugurttia, fazerin kotipuutarhamysliä ja verigreipin, ja käytyäni kaupungilla asioilla kävin vielä sittarin salaattibuffetista ostamassa ison salaatin jossa sekä kevyitä kasviksia että myös kaikenlaista täyttävää ja korkeakalorista, kuten kananmunaa ja avokadoa. Tämän söin vähän ennen klo 19. Ei ole tarkoitus laskea tarkkaan kaloreita mutta eilisen saldoksi arvioisin n. 1500 kcal, samaten kuin edellispäivänkin. Pyrin siihen että syön kaksi "pääateriaa" ja yhden välipalan syömisikkunan aikana, ja että toinen pääaterioista olisi lähinnä kasviksia (olen kasvissyöjä) ottaen huomioon proteiininsaannin, ja toisella saisi sitten olla hiilareitakin mukana, kuitenkin järkeviä sellaisia eli täysjyvää yms. Vettä juon 650ml pullosta ja koitan juoda vähintään kaksi, mielellään kolme pullollista päivässä.
Liikuntaa mulla tulee koiran myötä tietty kävelyä parisen tuntia päivässä, ja lisäksi käyn kerran viikossa uimassa ja 0-2 kertaa viikossa jossain rauhallisessa jumpassa (pilates, jooga, venyttely tms.). Oon tehnyt itselleni "uudenvuodenlupauksen" kohdella itseäni kiltimmin tänä vuonna kuin ennen, ja siihen kuuluu paljon henkistä prosessointia kuten just joogaa, mindfulnessia, meditointia ynnä muuta. Tarkoitus on parantaa elämänhallintaa joka mulla on ollut aika rempallaan viimeiset pari vuotta. Toivottavasti tämä paasto tukee myös jo tehtyjä muutoksia elämässä :)
Vierailija kirjoitti:
Itse olen nyt kolmatta päivää pätkäpaastolla. Syömisikkunani aion pitää klo 11-19, tarvittaessa voin siirtää tunnilla-parilla suuntaan tai toiseen. Toistaiseksi on ollut helppoa vaikka olinkin aluksi huolissani näläntunteesta. Ekana päivänä särki päätä paastoajan lopussa, tänään ei enää niinkään. Onhan mulla nytkin vähän nälkä kun paastoa on enää alle tunti jäljellä, mutta eipä se mua häiritse, päinvastoin koitan nauttia tästä tunteesta ja esim. meditoida kun kropassa on kevyt tunne. Tietty liian aikaista sanoa toimiiko mulle tämä ruokavalio mutta toistaiseksi tuntuu hyvältä.
Itse ruokailuista: tarkoituksena on syödä kolme kertaa syömisikkunan aikana. Yksi aterioista joko aamiainen tai lounas klo 11, sitten joskus 15-16 aikaan välipala ja 18-19 aikaan vatsan täyttävä illallinen. Esim. eilen söin lounaaksi klo 11.15 täysjyväriisiä, kasviksia ja salaattia lautasmallin mukaan yliopistoruokalassa plus siivun leipää, kotona klo 15.30 vähän sokeroimatonta jugurttia, fazerin kotipuutarhamysliä ja verigreipin, ja käytyäni kaupungilla asioilla kävin vielä sittarin salaattibuffetista ostamassa ison salaatin jossa sekä kevyitä kasviksia että myös kaikenlaista täyttävää ja korkeakalorista, kuten kananmunaa ja avokadoa. Tämän söin vähän ennen klo 19. Ei ole tarkoitus laskea tarkkaan kaloreita mutta eilisen saldoksi arvioisin n. 1500 kcal, samaten kuin edellispäivänkin. Pyrin siihen että syön kaksi "pääateriaa" ja yhden välipalan syömisikkunan aikana, ja että toinen pääaterioista olisi lähinnä kasviksia (olen kasvissyöjä) ottaen huomioon proteiininsaannin, ja toisella saisi sitten olla hiilareitakin mukana, kuitenkin järkeviä sellaisia eli täysjyvää yms. Vettä juon 650ml pullosta ja koitan juoda vähintään kaksi, mielellään kolme pullollista päivässä.
Liikuntaa mulla tulee koiran myötä tietty kävelyä parisen tuntia päivässä, ja lisäksi käyn kerran viikossa uimassa ja 0-2 kertaa viikossa jossain rauhallisessa jumpassa (pilates, jooga, venyttely tms.). Oon tehnyt itselleni "uudenvuodenlupauksen" kohdella itseäni kiltimmin tänä vuonna kuin ennen, ja siihen kuuluu paljon henkistä prosessointia kuten just joogaa, mindfulnessia, meditointia ynnä muuta. Tarkoitus on parantaa elämänhallintaa joka mulla on ollut aika rempallaan viimeiset pari vuotta. Toivottavasti tämä paasto tukee myös jo tehtyjä muutoksia elämässä :)
Lisäänpä tähän vielä iltafiiliksenä että taisi tulla pieni virhearviointi syömisten suhteen tänään. Ekan ja tokan aterian välinen aika venähti jotenkin kun ei tullutkaan nälkä, ja söin sitten vasta tuossa viiden aikaan. Ja nyt ei oo yhtään nälkä vaikka paasto alkaa jo vajaan tunnin päästä.
Miten ootte tehneet tämmöisissä tilanteissa, syöttekö sitten vaikka jotain ihan pientä "väkisin" vai aloitatteko paaston aiemmin ja venytätte sitten pidempään? Mulla tulisi paaston ajaksi siis 18 tuntia jos nyt en enää söisi mitään. Toisaalta syöminen nyt kun maha on jo täynnä, tuntuisi tyhmältä joten taidan siis tehdä niin että teen suosiolla 18 tunnin paaston, enhän mä siitä rikkikään mene :P
Söin nyt kyllä sen verran raskaasti - ison kasan uunijuureksia, tomaatti-paprika-salaatin ja neljä pientä pinaattilettua joiden päällä ruokalusikallinen juustoraastetta, ja juuresten päälle heittelin muutaman nokareen kevytkermaviiliin tehtyä dippikastiketta - että eiköhän tän päivän syömiset olleet tässä. päivän kalorit arviolta 1300-1400 eli vähän alakanttiin mutta olkoon.
Mulla tosiaan kävi nyt niin et aloin karsii hiilareita reippaasti, kun tuo 16:8 et auttanut kuin sen ekan pari viikkoo. Toisella ja kolmannella siis tuli takas vaikka jatkoin 16:8. Vedän nyt semmone 70-80g hiilaria päivässä ja syön oikeen terveellisesti, MUTTA jatkan edelleen tota pätkäpaastoa. Viikossa ny tipahtanut pari kiloa, mutta voi olla vain nesteitä. Mun ikkuna yleens 11-19, välil aiemmin. En enää nii millillee tuijota kelloo mut aina syön vaan sen 8 tunnin aikana, alko se sit klo 10 tai 11 jne. Yks positiivine puoli tos on et huonounisena nukkunu nii pal paremmin, kun ei syö illalla ♡.
Tein tuota jonkin aikaa. Karppasin tosin samaan aikaan. Itselläni taisi tosin olla 18:6 rytmi. Ehkä 116:8 on parempi, koska ei yleensä ollut oikein ruokahalua ehtinyt kertyä toiseen ateriaan. Karpatessa vieläse, että oli hankalaa saada ahdettua itseensä tarpeeksi kasviksia kuitujen saamiseksi. Sikäli tuo on kyllä helppoa, että ei tarvitse ajatella ruokaa koko päivänä, kun ateria oli aina vasta 6 illalla. Laihtuihan sitä. Laihtuminen tosin jatkuin tuon jälkeen, vaikka siirryin ihan normaaliin ruokavalioon ja ja söin 2-3 kertaa päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla vaaka on jumittanut jo pari vuotta 69 kilossa. Olen pitänyt rajana että yli 70 se ei saa nousta ja siinä olen onnistunutkin, mutta jo sen pitäminen on ollut niin vaivalloista että alaspäin en ole saanut sitä millään.
Nyt viikon pätkäpaastoilun jälkeen vaaka näytti tänäaamuna vihdoinkin 67,7! Joten olo on aika upea. Jatkan siis samaan tyyliin, 15/9 tai 16/8.
Ruokia en ole rajoittanut, ja saan syödä vähän herkkujakin, mutta yritän täyttää mahaa kasviksilla aina ennen ruokailua ja jälkiruoksi syön ensin hedelmän ja kokeilen aina jos se riittäisi makeannälkään.Tästä on viikko aikaa ja nyt paino oli tänään 66,7, joten minulle tämä näyttää olevan oikeanlainen elämäntaparemontti. Tosin olen tyytyväinen tähänkin painoon, vaikkei se enempää tippuisikaan, pääasia että on hyvä ja terveellinen olo.
Lainaan tätä omaa viestini elokuun alusta. Nyt siis reilu 2kk pätkäpaastoa takana, paino edelleen 66kg. Olo on loistava, ei turvotusta tai vatsavaivoja ja peilissä näkyy kiva kroppa. Joten vaikkei painoa pudonnut kuin n.4kg niin ehdottomasti jatkan 15-17h paastoilua.
Taas päivitystä kuukausi myöhemmin, paino tasan 65! En olisi uskonut että näin helposti ilman varsinaista laihduttamista saan painoa putoamaan. Koska ennen kuin tutustuin pätkäpaastoon olin jo monta vuotta tuskastellut ja taistellut että saisin painon edes pysymään siinä 70kg ettei se nousisi, ja painon lasku tuntui silloin täysin mahdottomalle.
Taas päivitystä 1,5kk myöhemmin. Joulun aikaan painoa tuli kilo lisää, ja sen jälkeen paastoilu vähän lipsui, mutta nyt taas motivaatio on kohdillaan ja palattu ruotuun. Ruokaikkuna edelleen n.13-21, mikä tuntuu ihan luonnolliselta, kun aamupalaa ei tee kuitenkaan mieli koskaan, ja illalla taas tekee aina mieli napostella.
Paino nyt 66,1kg ja tavoite on se 65, vaikka varsinaisesti en yritä laihduttaa vaan vain estää painon nousua.
Taas päivitys kuukausi myöhemmin, paino oli tänään 64,9, ja olo on hyvä eikä vatsaa turvota. Kelloa en ole katsellut enää sen tarkemmin, mutta sen verran pidän kiinni ruokarytmistä että en syö ennen klo.12-13 mitään, ja illalla en syö enää 21-22 jälkeen.
Aloitin viime elokuussa paastoilun ja paino on
tippunut yhteensä 5kg sen jälkeen, ja uskon että samalla rytmillä paino tippuu edelleen hiljalleen, mutta se ei ole enää tavoitteena.
Allekirjoittaneenkin pitää pudottaa viitisen kiloa. Yleensä teen sen helpoiten niin että syön vain aamupalan ja päivällisen. Tämä toimii aika hyvin jos en edes yritä syödä lounasta.
Liikuntaa jatkan normaalisti eli kohtuullisen paljon.
Jos syön kevyen lounaan niin olen koko iltapäivän nälkäinen. Jos en syö yhtään mitään lounaaksi niin en ole erityisen nälkäinen kunnes vasta illalla.
Onko teillä paastojen ja aineenvaihdunnan tuntijoilla selitystä tälle nälän tunteelle tai sen puutteelle?
Viikko takana pätkäpaastoa. Olo on mitä mainioin, ja olen pystynyt suht hyvin pitämään kiinni syömisikkunan raameista. Nälkä ei enää aamuisin vaivaa, ja tuntuu että paastoa voisi jatkaa aina pidemmällekin kuin sen 16 tuntia.
Mikä hämmästyttävintä, housut sujahtavat nyt jo päälle helpommin kuin viikko sitten! Turvotus siis ainakin laskenut. Oon pitänyt aika hyvin kiinni myös siitä että juon kaksi litraa vettä päivässä, josko sekin olisi tehnyt tehtävänsä. Mulla myös läski lähtee ikävä kyllä aina ensiksi rinnoista, ja huomasin että pieneksi jääneistä rintaliiveistä ei enää tissiläskit pursotakaan juurikaan yli.
Nyt kun saisi koiran vielä innostumaan lenkkeilystä, vaan se kulkee jumitellen aina näin loska-aikaan (kauhistus kun tassut kastuu!) joten hikilenkkejä ei sen kanssa pääse tekemään... oonkin miettinyt että pitää alkaa kohta käymään erikseen ilman koiraa lenkillä, vaikka ajatus hassulta tuntuukin :D
Fit2018 kirjoitti:
Joka ikisellä ravitsemusterapeutilla tai muilla vastaavilla yleisten oppien henkilöillä on aina yksi ja sama mielipide, eli tasainen ateriarytmi, ruokaympyrä jne. Sittenkin jos kommentoisivat pätkäpaastoa niin se olisi melko negatiivissävytteistä. Valtavirtaoppi ei tunnusta pätkäpaaston hyötyjä tai pitää niitä Haittoja isompana. (Ainakin haittoja elintarviketeollisuudelle).
Juurikin tämä! Mitään muuta heillä ei ole tarjota, ja vaikka kuinka yrittää selittää väsynyttä ja tukkoista oloaan, vastaus kaikkeen tuntuu olevan tuo säännöllinen ruokarytmi. Uskomatonta, miten näillä yliopistokoulutetuille alan ammattilaisille on iskostunut joku käsittämätön ajatus siitä, että kaikki kehot toimisivat samalla tavalla, ja kaikkiin ongelmiin on olemassa tuo yksi ja sama ratkaisu. Asiakasta ei tarvitse kuunnella, koska elintarviketeollisuuden maksamat tutkimukset tietävät kaiken paremmin, aina ja poikkeuksetta. Pöyristyttävintä oli, että kun paniikinsekaisessa olotilassa kerroin painoni olevan ekaa kertaa elämässäni 3-numeroinen (nousi hänen ohjeillaan 10kg puolessa vuodessa, vaikka alunperin nimenomaan hakeuduin hänen vaastaanotolleen painonpudotuksen toivossa), hän ehdotti ratkaisuksi kaloreiden rajua nostoa, koska elimistöni oli kuulemma tällä kuuluisalla säästöliekillä. Sanoin, etten missään nimessä suostu moiseen, ja että olen tuhonnut terveyttäni jo ihan tarpeeksi. Mittani tuolloin 168cm/101kg.
Otin ohjat omiin käsiini, ja olossa ja energian määrässä huima muutos parempaan vajaassa parissa viikossa pätkäpaaston seurauksena. Painoa lähti ekan vkon jälkeen 1.2kg, huomenna uusi punnitus (punnitsen itseni kerran viikossa). Verenpaine ja verensokeri olleet koholla, toivottavasti kohta voin nähdä myös niissä positiivisia muutoksia.
Noudatan enemmänkin EatStopEat-metodia, jossa olen 2 pv viikossa kokonaan ilman ravintoa. Tämä tuntuu sopivan mulle parhaiten.
Meinaatteko että tunti aamun punnituksen jälkeen ilman ruokaa tai nestettä yhtä äkkiä paino onkin kilon enemmän. Kyllä! Se on ihme?
Kiva kyllä huomata että paaston edetessä ei enää vilkuilekaan aamuisin kelloa laskien minuutteja paaston loppumiseen vaan helpostikin vahingossa lipsahtaa jopa "yliajalle". Kertoo siitä että ehkä ruoka ei enää hallitsekaan elämääni siinä määrin kuin se aiemmin teki. Huippua!
Ruoka myös maistuu paremmalle nykyisin, ja sitä syö jotenkin enemmän nautiskellen.
Just pätkäpaastoilen. Aloitin tällä viikolla maantaina ja vielä en ole päässyt paastoiluun kiinni. Joinakin päivinä menee helposti 16+ tuntia syömättä ilman ongelmia mutta esim tänään on tehnyt tiukkaa kun päätä särkee ja tuntuu että aivot on sumussa vaikka nälkää en tunne. Johtunee siitä että eilen unohdin syödä tarpeeksi. Lasken minuutteja joita on vielä jäljellä noin 40 ennenkuin pääsen syömään. Oma ikkunani on 12-20 jolloin syön mitä haluan. En siis karppaa ainakaan vielä.
Niin ja painoa yritän tiputtaa noin 1-2kg verran vain 55kg-->54/53. Pitää päästä pienestä vatsamakkarasta eroon kesäksi.
Vierailija kirjoitti:
Just pätkäpaastoilen. Aloitin tällä viikolla maantaina ja vielä en ole päässyt paastoiluun kiinni. Joinakin päivinä menee helposti 16+ tuntia syömättä ilman ongelmia mutta esim tänään on tehnyt tiukkaa kun päätä särkee ja tuntuu että aivot on sumussa vaikka nälkää en tunne. Johtunee siitä että eilen unohdin syödä tarpeeksi. Lasken minuutteja joita on vielä jäljellä noin 40 ennenkuin pääsen syömään. Oma ikkunani on 12-20 jolloin syön mitä haluan. En siis karppaa ainakaan vielä.
Juotko tarpeeksi vettä? Koita juoda vähintään puolitoista litraa vettä päivässä, mielellään kaksi. Nukutko hyvin? Joidenkin on vaikea nukkua paaston myötä, siihen kuulemma auttaa jos syö jotain hiilaripitoista päivän viimeiseksi ateriaksi, kuten kaurapuuroa :)
Täällä yksi pätkäpaastoilija, kolmatta viikkoa menen nyt. Ruokailurytmini on siirtynyt luonnostaan niin, että syön lounaan klo 12 ja toisen ruoan klo 17. Olen nälkäinen aamulla mutten lainkaan illalla, aamu on selkeästi paljon vaikeampi. Ekat 1,5 viikkoa join lisäksi aamukahvin maidolla mutta nyt olen siirtynyt mustaan. Syön karpisti ja päällä on koko ajan tikkujen mukaan vahva ketoosi.
Olo on hyvä ja toteutus on helppoa. Ainoa ongelma tässä on paino, joka ei ole laskenut yhtään. Ei_vttu_grammaakaan. 😩 Ja ei, vaatekokokaan ei ole pienentynyt. Olen normaalipainoinen mutta vyötärö 90 cm. Mitä vielä voin tehdä?
Eipäole mulla toiminut sen kummemmin. Aloitin kk sitten. Parissa ekassa viikossa lähti 2.7kg ja innostuin valtavasti. Toiset 2vk sitten kerännyt takaisin kilon. Miinuksella sentäs vielä ollaan, mut olis nyt edes pysyny samana eikä tullut takas, snif! Koitan siirtyy ny enemmä vähähiilariseen, jos auttais. Kilpparivajis ja mielialalääke taitaa olla ne, mitkä pitää tiukasti kiinni kiloista. 92 on kuitenkin ihan liikaa, ja kun olokin kilojen takia paska ihan fyysisestikin. Senttejä ei ole kadonnut ainuttakaan, jos joku meinaa vihjasta et kato niitä äläkä puntaria :)