Pätkäpaasto 16:8 - kokemuksia
Ajattelin aloittaa paastoamisen ihan sen takia että a) tarvitsisi laihtua b) terveyden kannalta myös pitäisi olla hyvä asia, veriarvot jne. Onko täällä av:ssä kokemuksia kyseisestä paastomuodosta? Olen itse asiassa tiedostamattani harrastanut tätä enemmän tai vähemmän joskus sinkkuaikoina. Usein viikonloppuisin söin ekan kerran vasta iltapäivällä ( en ole koskaan ollut aamupalaihmisiä, vasta nyt vanhemmiten lasten myötä tuo tapa on tullut ja tuntuu olevan vaikea päästä siitä eroon ), tai iltaisin menin nälkäisenä nukkumaan kun kaapissa ei ollut mitään syötävää :) ( juu, tosi järkevää mutta eipä ollut paino-ongelmiakaan ) ja usein söin vasta lounaan töissä klo 11. Eli useinkin tuli 16 tuntia paastoa tai ylikin.
Omalle elimistölle siis sopi(i) nuo pitkät ruokailuvälit, vaikka silloin aina tuputettiin että pitää syödä usein ja pieniä annoksia. Joo, toiset tarvitsee koko ajan ruokaa, minä en. Olen väkisin opetellut säännölliset ruokarytmit, mutta voisin hyvinkin opetella niistä taas pois koska en voi huonosti tms jos olen pitkään syömättä.
Onko täällä kokemusta kyseisestä paastotavasta? onko paino pudonnut?
Kommentit (2812)
Aloitteleva pätkäpaastoilija täällä hei! Minulla on nyt toinen päivä menossa ja syömisikkunani on 13-21. Aloin miettiä, että vaikuttaako lääkkeiden ottaminen paastoon negatiivisesti? Itsellä käytössä tyroksiini, joka otettava aamuisin tyhjään vatsaan sekä eräs toinenkin lääke, joka pitäisi ottaa aamulla. Syömisikkunaani en halua muuttaa, sillä iltasyöminen sopii minulle ehdottomasti paremmin. Onkohan lääkkeistä haittaa paaston aikana? Kokemuksia tai tietoa kellään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Testasin tätä, syömisikkuna klo 12-20 ja kivuttomasti meni... valitettavasti paino ei tippunut grammaakaan. Aamukahvia join 2 kupillista maitotilkalla (kulutusmaito). Voiko se nyt olla tämä alle 0,5dl maitoa mihin se tyssäs?!
Miten pitkään kokeilit?
Kaksi viikkoa

Vaikea sanoa tuon maitotilkan kohdalla, mutta enemmänkin olettaisin että tärkeämpi tekijä on se mitä ja miten paljon syöt syömisikkunan aikana...

Miksi alapeukuttaa, kun ihan relevantti kommentti on esitetty? Jos ruokavalio 8 h aikana koostuu rasvasta, valkosista hiilarihötöstä tai muusta lähinnä turhasta kalorimäärästä, niin ihan sama millä aikajaksolla syö, jos kaloreita on ylimääräisiä satoja tai jopa peräti tuhansia!
Vierailija kirjoitti:
Testasin tätä, syömisikkuna klo 12-20 ja kivuttomasti meni... valitettavasti paino ei tippunut grammaakaan. Aamukahvia join 2 kupillista maitotilkalla (kulutusmaito). Voiko se nyt olla tämä alle 0,5dl maitoa mihin se tyssäs?!
Kyllä se tyssäsi siihen. Maito kumoaa paaston.
Ei kahdessa viikossa vielä näe mitään tuloksia. Jos paino tippuukin siinä ajassa, se on vain nestettä, laihtumisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Jos on mielenkiintoa kokeilla uudestaan niin kannattaa jatkaa ainakin se kuukausi, ja jättää paaston ajaksi kaikki kalorit pois, myös se maitotilkka. Mutta jos ei ole motivaatiota tähän eikä olo tunnu hyvältä paastotessa, niin sitten tämä ei välttämättä ole oikea ruokarytmi tai laihdutustapa.
Tosiaan, se maitotilkka aamukahviin katkaiseen paaston, sillä maito antaa kropalle energiaa.
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan, se maitotilkka aamukahviin katkaiseen paaston, sillä maito antaa kropalle energiaa.
No minäpä kokeilen uudestaan ilman kahvimaitoa ihan mielenkiinnosta... raportoin sitten oliko vaikutusta.
Ja en syönyt pelkkiä höttöhiilareita ja rasvaa syömisikkunan aikana, niinkuin joku ehti epäillä...
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan, se maitotilkka aamukahviin katkaiseen paaston, sillä maito antaa kropalle energiaa.
Kaikki ravintoaine joka käynnistää ruoansulatuksen, katkaisee paaston. Eli ihan järkeenkäypä, vai mitä? Mutta vielä pitäisi tietää mikä on se määrä esim. maitoa kahviin joka ruoansulatuksen käynnistää. Onko se enemmän kuin esim- ruokalusikallinen maitoa vai vähemmän. Elimistö on liian fiksu, sitä ei pysty huijaamaan.
Alussa en pystynyt paastolla (16h) juomaan kahvia, mutta nyt olen jo oppinut juomaan kahvin mustana. Joskus laitan sekaan hieman kanelia tai kardemummaa.

Mulla oli ihan sama homma kahvin kaa alkuun. Nyt kun on tottunu juomaan mustana niin en pysty enää maitokahvia juomaan ollenkaan :D maistuu aivan väärältä.
Vierailija kirjoitti:
Testasin tätä, syömisikkuna klo 12-20 ja kivuttomasti meni... valitettavasti paino ei tippunut grammaakaan. Aamukahvia join 2 kupillista maitotilkalla (kulutusmaito). Voiko se nyt olla tämä alle 0,5dl maitoa mihin se tyssäs?!
Minä aloitin 15.4. ja olen laihtunut 7kg, kuitenkin lähes joka aamu juon sen kahvin maidolla. En tekisi kahden viikon perustella mitään johtopäätöksiä yhtään mistään uudesta ruokavaliosta/elämäntavasta (laihdutuskuureja ei edes kannata kokeilla, saa vain kroppansa sekaisin).
Kahvin olen oppinut juomaan mustana, mutta katkaiseeko xylitol pastilli kahvin jälkeen paaston?
Jostain luin, että kun pysyy alle 50 kalorissa, niin ok.
Vierailija kirjoitti:
Kahvin olen oppinut juomaan mustana, mutta katkaiseeko xylitol pastilli kahvin jälkeen paaston?
Jostain luin, että kun pysyy alle 50 kalorissa, niin ok.
En pysty kysymykseesi vastaamaan, mutta miksi ihmeessä syöt jotain xylitol pastilleja??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahvin olen oppinut juomaan mustana, mutta katkaiseeko xylitol pastilli kahvin jälkeen paaston?
Jostain luin, että kun pysyy alle 50 kalorissa, niin ok.En pysty kysymykseesi vastaamaan, mutta miksi ihmeessä syöt jotain xylitol pastilleja??
Happohyökkäyksen takia. Ja kahvista jää ikävä jälkimaku.

Vaihda ne pastillit juustonpalaan, toimii paremmin ja terveellisemmin.

Miten niin terveellisemmin? Ja paastonkaan kannalta juuston syöminen ei ole järkevää.
Minua mietityttää purkan syönti, kun tiukimmat paastoilijat ei suosi sitäkään, mutta jos juon mustaa kahvia kuitenkin niin ehkei purkastakaan pahempaa haittaa ole..
Vierailija kirjoitti:
Aloitteleva pätkäpaastoilija täällä hei! Minulla on nyt toinen päivä menossa ja syömisikkunani on 13-21. Aloin miettiä, että vaikuttaako lääkkeiden ottaminen paastoon negatiivisesti? Itsellä käytössä tyroksiini, joka otettava aamuisin tyhjään vatsaan sekä eräs toinenkin lääke, joka pitäisi ottaa aamulla. Syömisikkunaani en halua muuttaa, sillä iltasyöminen sopii minulle ehdottomasti paremmin. Onkohan lääkkeistä haittaa paaston aikana? Kokemuksia tai tietoa kellään?
Mulla on sama juttu. Otan lääkkeet, ne mitkä on pakko. Sille ei mitään voi, joten näillä mennään. Ainakin mulla paasto tuntuu silti sujuvan hyvin. Lääkkeet, 2, on pieniä, en usko, että niissä on juurikaan energiaa, joten eivät katkaise paastoa. Tai näin ainakin toivon, kun en tosiaan muuta voi.
En laihtunut. Minulle on helppoa olla pidempiä aikoja syömättä, ja yhtä lailla helppoa syödä sen jälkeen sitäkin enemmän. Veriarvoissa ei koskaan ole ollut mitään häikkää, joten niitä en kommentoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahvin olen oppinut juomaan mustana, mutta katkaiseeko xylitol pastilli kahvin jälkeen paaston?
Jostain luin, että kun pysyy alle 50 kalorissa, niin ok.En pysty kysymykseesi vastaamaan, mutta miksi ihmeessä syöt jotain xylitol pastilleja??
Happohyökkäyksen takia. Ja kahvista jää ikävä jälkimaku.
Vaihda ne pastillit juustonpalaan, toimii paremmin ja terveellisemmin.
Miten niin terveellisemmin? Ja paastonkaan kannalta juuston syöminen ei ole järkevää.
Minua mietityttää purkan syönti, kun tiukimmat paastoilijat ei suosi sitäkään, mutta jos juon mustaa kahvia kuitenkin niin ehkei purkastakaan pahempaa haittaa ole..
Paaston katkaisee se purkkakin. Juusto ruuan jälkeen katkaisee happohyökkäyksen ja kyllä se juusto hakkaa sen xylitolipurkan terveellisyydellä ihan satasella. Mieti nyt vähän itsekin.
Miten pitkään kokeilit?