Pätkäpaasto 16:8 - kokemuksia
Ajattelin aloittaa paastoamisen ihan sen takia että a) tarvitsisi laihtua b) terveyden kannalta myös pitäisi olla hyvä asia, veriarvot jne. Onko täällä av:ssä kokemuksia kyseisestä paastomuodosta? Olen itse asiassa tiedostamattani harrastanut tätä enemmän tai vähemmän joskus sinkkuaikoina. Usein viikonloppuisin söin ekan kerran vasta iltapäivällä ( en ole koskaan ollut aamupalaihmisiä, vasta nyt vanhemmiten lasten myötä tuo tapa on tullut ja tuntuu olevan vaikea päästä siitä eroon ), tai iltaisin menin nälkäisenä nukkumaan kun kaapissa ei ollut mitään syötävää :) ( juu, tosi järkevää mutta eipä ollut paino-ongelmiakaan ) ja usein söin vasta lounaan töissä klo 11. Eli useinkin tuli 16 tuntia paastoa tai ylikin.
Omalle elimistölle siis sopi(i) nuo pitkät ruokailuvälit, vaikka silloin aina tuputettiin että pitää syödä usein ja pieniä annoksia. Joo, toiset tarvitsee koko ajan ruokaa, minä en. Olen väkisin opetellut säännölliset ruokarytmit, mutta voisin hyvinkin opetella niistä taas pois koska en voi huonosti tms jos olen pitkään syömättä.
Onko täällä kokemusta kyseisestä paastotavasta? onko paino pudonnut?
Kommentit (2812)
(Re-postelua)
Ei ole kokemuksia tuosta pätkäpaastosta mutta liki kahden vuorokauden puolipakollisesta paastosta yrjöripulitaudin takii on. En muista milloin viimeksi olisi ollut niin kevyt olo, eikä mikään paikka ollut jäykkä (paitsi...) tai kipiä, vatsan (suoliston) arkuutta lukuun ottamatta. Tuosta huolimatta edes 16 tunnin paastoaminen on haasteellista, koska olen vähän addiktoitunut suklaaseen, lähinnä kahvileipänä gluteeniherkkyyden takii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi pätkäpaastoa aloitteleva! Lähtötilanne tänään 3.4. on 162 cm, 70.8 kg, rasvaprosentti (vaa'an näyttämä, kuinkahan tarkkoja ne on?) 33.9%. Aika järkyttävät lukemat, mutta pakko kohdata totuus...
Aloittelen 16:8 -tyyliin ja katsotaan miten lähtee käyntiin. Kestän nälkää hyvin enkä koe esim. nälkäkiukkua lainkaan, eli siinä mielessä uskon että tämä ei ole itselleni vaikeaa. Olen katsonut Sten Ekbergin videoita Youtubesta ja laihtumisen lisäksi etenkin autofagiaa taidan tarvita kun kropassani on montakin asiaa pielessä. Haluan siis kokeilla myös 24h ja 36h jne. paastoa kunhan alan tottua tähän.
Pudottelen hiljalleen myös hiilarien määrää, koska nämä kilot ovat tuleet leivällä, jota voisin syödä koko päivän, joka päivä. Proteiinin saantini on ollut olematonta. Sitä ja rasvaa siis lisää. Alkoholia on myös mennyt liikaa, ja ravintola-annoksia.
Liikuntana näin ens alkuun kävelyä niin paljon kuin sielu sietää.
Tsemppiä kanssapaastoilijoille!
Heh, ainakin eilen paasto meni aivan pipariksi. Tarkoituksena oli lopettaa syöminen klo 17, mutta koska kävelin illalla (reippaasti) puolisentoista tuntia, kymmenen aikaan oli niin kauhea nälkä että en pystynyt menemään nukkumaan syömättä. Juuri kun menin kirjoittamaan että "kestän hyvin nälkää" 😅.
Mitä tästä opin - mun täytyynee myöhäistää ikkunaa 12-20 välille, jotta voin töiden jälkeen mennä kävelylleni ja sen jälkeen syödä vielä illallisen.
Minun on toki helppo sanoa tämä kun on vaata-tyyppinä yleensä melko huono ruokahalu, mutta luulisin että nälän tunne heikkenee suht. nopeasti jos sille ei anna periksi, paitsi jos olet vahvasti pitta-tyyppi, mutta he eivät kestä nälkää juuri lainkaan, kun ruo'ansulatuksen Tuli (agni) on niin voimakas heillä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi pätkäpaastoa aloitteleva! Lähtötilanne tänään 3.4. on 162 cm, 70.8 kg, rasvaprosentti (vaa'an näyttämä, kuinkahan tarkkoja ne on?) 33.9%. Aika järkyttävät lukemat, mutta pakko kohdata totuus...
Aloittelen 16:8 -tyyliin ja katsotaan miten lähtee käyntiin. Kestän nälkää hyvin enkä koe esim. nälkäkiukkua lainkaan, eli siinä mielessä uskon että tämä ei ole itselleni vaikeaa. Olen katsonut Sten Ekbergin videoita Youtubesta ja laihtumisen lisäksi etenkin autofagiaa taidan tarvita kun kropassani on montakin asiaa pielessä. Haluan siis kokeilla myös 24h ja 36h jne. paastoa kunhan alan tottua tähän.
Pudottelen hiljalleen myös hiilarien määrää, koska nämä kilot ovat tuleet leivällä, jota voisin syödä koko päivän, joka päivä. Proteiinin saantini on ollut olematonta. Sitä ja rasvaa siis lisää. Alkoholia on myös mennyt liikaa, ja ravintola-annoksia.
Liikuntana näin ens alkuun kävelyä niin paljon kuin sielu sietää.
Tsemppiä kanssapaastoilijoille!
Heh, ainakin eilen paasto meni aivan pipariksi. Tarkoituksena oli lopettaa syöminen klo 17, mutta koska kävelin illalla (reippaasti) puolisentoista tuntia, kymmenen aikaan oli niin kauhea nälkä että en pystynyt menemään nukkumaan syömättä. Juuri kun menin kirjoittamaan että "kestän hyvin nälkää" 😅.
Mitä tästä opin - mun täytyynee myöhäistää ikkunaa 12-20 välille, jotta voin töiden jälkeen mennä kävelylleni ja sen jälkeen syödä vielä illallisen.
Mieluummin kannattaa vain opetella "kestämään nälkää" eli saamaan se rasvanpoltto käyntiin. Iltasyömiset ovat monellakin tavalla elimistölle vahingollisia.
Mä söin eilen puolen päivän aikaan, sen jälkeen (työpäivän jälkeen) n. 10 kilometriä kävelyä treeneihin ja treeneistä kotiin + 1,5 tunnin taistelulajitreenit. Seuraavan kerran syön lauantaina, koska on pidempi paasto menossa tässä nyt. Se, että liikunnan lisääminen tuottaa nälkää johtuu siitä, että keho käyttää polttoaineena glukoosia rasvan sijaan.

Juu ja yleensä kestänkin tosi hyvin. Tuo vain oli semmoinen silmissä sumenee ja kädet tärisee -tyyppinen nälkä, ja odotin kolme tuntia ennen kuin söin - huomisen aikaisen työpäivän vuoksi en yksinkertaisesti voinut valvoa nälässä pitkälle yöhön. Normaalisti tällaisia ei tule, joten ikkunaa muuttamalla pystynen välttämään kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
(Re-postelua)
Ei ole kokemuksia tuosta pätkäpaastosta mutta liki kahden vuorokauden puolipakollisesta paastosta yrjöripulitaudin takii on. En muista milloin viimeksi olisi ollut niin kevyt olo, eikä mikään paikka ollut jäykkä (paitsi...) tai kipiä, vatsan (suoliston) arkuutta lukuun ottamatta. Tuosta huolimatta edes 16 tunnin paastoaminen on haasteellista, koska olen vähän addiktoitunut suklaaseen, lähinnä kahvileipänä gluteeniherkkyyden takii.
Et voi olla 16 tuntia ilman suklaata ja kahvia?? Anteeksi mitä...?
Huomasin vajaa vuosi sitten painon nousseen keski-ikäistymisen myötä kymmenisen kiloa. Aloitin pätkäpaaston 16:8, pidin ruokapäiväkirjaa ja aloin liikkua aktiivisesti. Pätkäpaaston hyöty oli, että sen aloittamisen jälkeen ei näläntunne vaivannut. Kiinnitin erityisesti huomiota proteiinin saantiin, minkä huomasin vähentävän mielitekoja. Vajaassa puolessa vuodessa katosi tuo 10 kiloa ja olen luopunut pätkäpaastosta. Palailen varmasti, jos huomaan painon taas nousevan.
Vierailija kirjoitti:
Sain tästä idean kokeilla itsekin. Tänään olen syönyt aamulla 7.15 eli kolmen jälkeen saisi syödä viimeistä kertaa. Aika rankalta kuulostaa mutta katsotaan.
Teetä ja vettä sitten juot nälkään, auttaa hieman.
Olin monta vuotta 5:2- pätkäpaastolla ja alkuun laihduinkin paljon sen avulla. Jossain vaiheessa verenpaine alkoi heittelehtimään lääkityksestä huolimatta (geneettistä perimää verenpaineeseen molemmilta puolen sukua). Lääkäri totesi että olisi vaihdevuosissa parempi viimeistään alkaa syömään säännöllisesti vaikka sokeriarvot olivatkin ihan normaalit. Verensokerin tasaisuus kun vaikuttaa myös verenpaineeseen ja painoonkin. Korkeaa verenpainetta ei välttämättä tunne itse lainkaan.

Pätkäpaastossa syödään säännöllisesti.

5:2- paastosta syödään 5 päivää "normaalisti", 2 päivää 500/max 800 kcal päivässä. Päivien energiansaanti ei siis ole tasainen.

Mutta, 16:8 ruokarytmillä syödään tasaisesti. Itse syön joka ikinen päivä 10 - 18 välisenä aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin monta vuotta 5:2- pätkäpaastolla ja alkuun laihduinkin paljon sen avulla. Jossain vaiheessa verenpaine alkoi heittelehtimään lääkityksestä huolimatta (geneettistä perimää verenpaineeseen molemmilta puolen sukua). Lääkäri totesi että olisi vaihdevuosissa parempi viimeistään alkaa syömään säännöllisesti vaikka sokeriarvot olivatkin ihan normaalit. Verensokerin tasaisuus kun vaikuttaa myös verenpaineeseen ja painoonkin. Korkeaa verenpainetta ei välttämättä tunne itse lainkaan.
Pätkäpaastossa syödään säännöllisesti.
5:2- paastosta syödään 5 päivää "normaalisti", 2 päivää 500/max 800 kcal päivässä. Päivien energiansaanti ei siis ole tasainen.
Mutta säännöllinen se kuitenkin on.

Tasainen ei tarkoita samaa kuin säännöllinen.
Taidan kuitenkin uskoa lääkäriä mieluummin kuin palstan asiantuntijoita. Syömättä toki pysytn olemaan vaikka vuorokauden, mutta lääkärin mukaan en saanut riittävästi ja tasaisesti energiaa joka tukisi verensokerin pysymistä tasaisena, tämä saa lääkärin mukaan sitten verenpaineenkin heittelemään helposti. Aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja välipala oli hänen ohjeensä, pienehköjä, terveellistä aterioita. Välipala on esim omena, iso porkkana tai banaani.

Jokainen uskoo mihin haluaa.
Tuolla tavalla saat todellakin pidettyä verensokerin ja insuliinitasot korkealla koko päivän. Ja kun jätät tuon viimeisen aterian vielä tarpeeksi myöhäiseen, niin menee pitkä aika ennen kun insuliinitasot ovat laskeneet riittävästi eikä keho kerkiä toipua yön aikana riittävästi ennen kuin on taas jo aamiaisen aika.
Vierailija kirjoitti:
Olin monta vuotta 5:2- pätkäpaastolla ja alkuun laihduinkin paljon sen avulla. Jossain vaiheessa verenpaine alkoi heittelehtimään lääkityksestä huolimatta (geneettistä perimää verenpaineeseen molemmilta puolen sukua). Lääkäri totesi että olisi vaihdevuosissa parempi viimeistään alkaa syömään säännöllisesti vaikka sokeriarvot olivatkin ihan normaalit. Verensokerin tasaisuus kun vaikuttaa myös verenpaineeseen ja painoonkin. Korkeaa verenpainetta ei välttämättä tunne itse lainkaan.
Kyllä. Tasainen korkea verensokeri nostaa painoa ja johtaa pidemmällä aikavälillä diabetekseen
Ei putoo paino jos ei samalla jätä sokereita pois, joten sama olla ns normi dieetillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi pätkäpaastoa aloitteleva! Lähtötilanne tänään 3.4. on 162 cm, 70.8 kg, rasvaprosentti (vaa'an näyttämä, kuinkahan tarkkoja ne on?) 33.9%. Aika järkyttävät lukemat, mutta pakko kohdata totuus...
Aloittelen 16:8 -tyyliin ja katsotaan miten lähtee käyntiin. Kestän nälkää hyvin enkä koe esim. nälkäkiukkua lainkaan, eli siinä mielessä uskon että tämä ei ole itselleni vaikeaa. Olen katsonut Sten Ekbergin videoita Youtubesta ja laihtumisen lisäksi etenkin autofagiaa taidan tarvita kun kropassani on montakin asiaa pielessä. Haluan siis kokeilla myös 24h ja 36h jne. paastoa kunhan alan tottua tähän.
Pudottelen hiljalleen myös hiilarien määrää, koska nämä kilot ovat tuleet leivällä, jota voisin syödä koko päivän, joka päivä. Proteiinin saantini on ollut olematonta. Sitä ja rasvaa siis lisää. Alkoholia on myös mennyt liikaa, ja ravintola-annoksia.
Liikuntana näin ens alkuun kävelyä niin paljon kuin sielu sietää.
Tsemppiä kanssapaastoilijoille!
Heh, ainakin eilen paasto meni aivan pipariksi. Tarkoituksena oli lopettaa syöminen klo 17, mutta koska kävelin illalla (reippaasti) puolisentoista tuntia, kymmenen aikaan oli niin kauhea nälkä että en pystynyt menemään nukkumaan syömättä. Juuri kun menin kirjoittamaan että "kestän hyvin nälkää" 😅.
Mitä tästä opin - mun täytyynee myöhäistää ikkunaa 12-20 välille, jotta voin töiden jälkeen mennä kävelylleni ja sen jälkeen syödä vielä illallisen.
Mieluummin kannattaa vain opetella "kestämään nälkää" eli saamaan se rasvanpoltto käyntiin. Iltasyömiset ovat monellakin tavalla elimistölle vahingollisia.
Mä söin eilen puolen päivän aikaan, sen jälkeen (työpäivän jälkeen) n. 10 kilometriä kävelyä treeneihin ja treeneistä kotiin + 1,5 tunnin taistelulajitreenit. Seuraavan kerran syön lauantaina, koska on pidempi paasto menossa tässä nyt. Se, että liikunnan lisääminen tuottaa nälkää johtuu siitä, että keho käyttää polttoaineena glukoosia rasvan sijaan.
Viiden päivän vesipaasto on loppusuoralla (tai 124 tuntia mennyt jo). Sen aikana mulla oli kolmet kamppailulajitreenit, yhdet futistreenit ja yksi palauttava kävely. Treeneihin kävelyä 30-40 min. suuntaansa. Vieläkään ei ole nälkä, olo on hyvä ja energinen. Opettakaa vain se kehonne laittamaan rasvanpoltto tehokkaasti käyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi pätkäpaastoa aloitteleva! Lähtötilanne tänään 3.4. on 162 cm, 70.8 kg, rasvaprosentti (vaa'an näyttämä, kuinkahan tarkkoja ne on?) 33.9%. Aika järkyttävät lukemat, mutta pakko kohdata totuus...
Aloittelen 16:8 -tyyliin ja katsotaan miten lähtee käyntiin. Kestän nälkää hyvin enkä koe esim. nälkäkiukkua lainkaan, eli siinä mielessä uskon että tämä ei ole itselleni vaikeaa. Olen katsonut Sten Ekbergin videoita Youtubesta ja laihtumisen lisäksi etenkin autofagiaa taidan tarvita kun kropassani on montakin asiaa pielessä. Haluan siis kokeilla myös 24h ja 36h jne. paastoa kunhan alan tottua tähän.
Pudottelen hiljalleen myös hiilarien määrää, koska nämä kilot ovat tuleet leivällä, jota voisin syödä koko päivän, joka päivä. Proteiinin saantini on ollut olematonta. Sitä ja rasvaa siis lisää. Alkoholia on myös mennyt liikaa, ja ravintola-annoksia.
Liikuntana näin ens alkuun kävelyä niin paljon kuin sielu sietää.
Tsemppiä kanssapaastoilijoille!
Heh, ainakin eilen paasto meni aivan pipariksi. Tarkoituksena oli lopettaa syöminen klo 17, mutta koska kävelin illalla (reippaasti) puolisentoista tuntia, kymmenen aikaan oli niin kauhea nälkä että en pystynyt menemään nukkumaan syömättä. Juuri kun menin kirjoittamaan että "kestän hyvin nälkää" 😅.
Mitä tästä opin - mun täytyynee myöhäistää ikkunaa 12-20 välille, jotta voin töiden jälkeen mennä kävelylleni ja sen jälkeen syödä vielä illallisen.
Mieluummin kannattaa vain opetella "kestämään nälkää" eli saamaan se rasvanpoltto käyntiin. Iltasyömiset ovat monellakin tavalla elimistölle vahingollisia.
Mä söin eilen puolen päivän aikaan, sen jälkeen (työpäivän jälkeen) n. 10 kilometriä kävelyä treeneihin ja treeneistä kotiin + 1,5 tunnin taistelulajitreenit. Seuraavan kerran syön lauantaina, koska on pidempi paasto menossa tässä nyt. Se, että liikunnan lisääminen tuottaa nälkää johtuu siitä, että keho käyttää polttoaineena glukoosia rasvan sijaan.
Juu ja yleensä kestänkin tosi hyvin. Tuo vain oli semmoinen silmissä sumenee ja kädet tärisee -tyyppinen nälkä, ja odotin kolme tuntia ennen kuin söin - huomisen aikaisen työpäivän vuoksi en yksinkertaisesti voinut valvoa nälässä pitkälle yöhön. Normaalisti tällaisia ei tule, joten ikkunaa muuttamalla pystynen välttämään kokonaan.
Tuollaisia ei tule koskaan jos kehosi osaa vaihtaa polttoainetta glukoosista rasvaan ja takaisin tehokkaasti.