"Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa”
– 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä Hesarissa.
Pojat olisivat valmiita tyytymään fiksuunkin tyttöön. Vanhempi nainen ei käy, ei myöskään tyttö, jolla on vääränlainen musiikkimaku. Toinen heistä olikin löytänyt sanomansa mukaisesti fiksun, mutta Tinder on kokemuksen mukaisesti julma paikka.
"Tinderkin on tosin ihan kamala, sen käyttäminen on matka helvetin läpi. Kaikki mies- ja naisstereotypiat ovat siellä voimissaan. Miehen pitää ihan ensimmäiseksi Tinderissä todistaa, ettei ole hyypiö. Kerran tapasin sen avulla ihanan nuoremman naisen. Mutta hän oli niin helmi, etten halunnut vaivata häntä ongelmillani.
Naisilla on usein epärealistisia odotuksia miehistä. He odottavat, että prinssi saapuu ja kohtelee heitä kuin prinsessaa. Miehellä pitäisi olla naista paremmat tulot ja statusta. Miehet eivät odota naisilta samalla tavalla asioita. "
Kummatkin jutun miehet ovat lähes päihteettömiä. Valtteri myy marihuanaa ja on uteliaisuussyistä kokeillut muutaman kerran lsd:tä.
Kommentit (483)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli onko naiset prostitutoituja kun ne määrittelee miehen tulojen perusteella?
Ne on prostituoituja jos ne vaati mieheltä palkkatyötä tai ainakin palkkatöiden hakemista.
Onko se mies, joka haluaa älykkään (useimmiten töissäkäyvän) nuoren ja kauniin vaimon sitten mieshuora?
Itselläni ei ole ulkonäkövaatimuksia, koska tekevät ihmisestä pinnallisen. Samaten kuin ahneet rahaan ja työhön liittyvät vaatimukset.
Jos sulle kelpaa työtön, ruma ja kouluttamaton ja vanha nainen niin ei mitään hätää, sellaisia on suomi pullollaan. Useimmilla jo lapsiakin, niin ei tarvi niitäkään hankkia. Päihdeklinikan liepeillä suosittelen päivystämistä.
Se olisi varmasti huumekokeilut hillitön este palstamammoille kun tarjolle tulisi joku upporikas rokkitähti, näyttelijä tms. Miksi se on niin vaikeaa myöntää mitä sisimmässänne olette?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälistäkö jonkun pitäisi alkaa seukata syrjäytyneen pilvikauppiaan kanssa? Ei parisuhde ole hyväntekeväisyyttä.
Mikset vaan kerro suoraan hintaasi euroissa ilman kiertoilmaisuja?
Haluan että mies on yhtä koulutettu ja tienaa suunnilleen saman verran kuin minä ettei kummankaan tarvitse elättää toista, mukava ja hyvä tyyppi, pitää matkustelusta ja eläimistä ja haluaa perheen ja lapsia (joskus).
ts. haluan miehen, joka on rahasampo, mutta en halua suoraan myöntää rahanahneuttani, pinnallisuuttani ja tunteettomuuttani, joten käytän kiertoilmaisuja.
Kai tiedät että nykyään ei ole ollenkaan harvinaista että naisetkin tienaa hyvin, eikä tarvitse miestä elättämään? Esimerkiksi suurin osa valmistuvista lääkäreistä ja juristeista on naisia.

Miten tämä liittyy mihinkään? Kyse on sitä, että vaatii ahneuksissaan mieheltä tienaamista ja laskee siten miehen arvon rahassa. Se tekee naisesta laskelmoivan ja pinnallisen rahan perässä juoksijan, joka ei ole kykeneväinen puhtaaseen tunteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli onko naiset prostitutoituja kun ne määrittelee miehen tulojen perusteella?
Ne on prostituoituja jos ne vaati mieheltä palkkatyötä tai ainakin palkkatöiden hakemista.
Onko se mies, joka haluaa älykkään (useimmiten töissäkäyvän) nuoren ja kauniin vaimon sitten mieshuora?
On jos työssäkäynti/tulot ovat dealbreaker. Itselleni kelpaisi älykäs, nuori ja kaunis vaimo, vaikka elättäisi ja kattaisi kulunsa toimeentulotuella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti Valtterin kanssa ei voisi tehdä lapsia, koska kotona kasvattaminen johtaa lasten huostaanottoon.
Muutenkin vuosittain tapahtuvat kotietsinnät, jossa poliisi rikkoo astiat, kalusteet, lasten lelut ja harrastusvälineet, olisi kovin raskasta. Läppärit takavarikoitaisiin.
Kalliiksi tulisi.
Ehkä jossain vaiheessa Valtteri on saanut kasvattamisesta niin paljon rahaa, että hänellä on varaa kustantaa itselleen se valmennuskurssi.
Sitä odotellessa.Apua :D mistä meinasit löytää kannabiskasvatukseen liittyvän kotietsinnän, jossa rikotaan huonekaluja? etteikö olisi nyt ihan vähän liikaa katsottu jotain jenkki actionia? :D
Mistä oikeasti näitä pällejä riittää...
Ihan kuule sillä, että olen tuntenut ihmisiä, jotka kasvattaa ja muita ihmisiä jotka diilaa. Ei poliisia kiinnosta, jos tavaraa menee rikki. Kirjahylly kaadetaan lattialle, jos halutaan taakse kurkata. Se on ihan sama mitä siellä hyllyssä on. Tavalliset kukkaruukut kaadetaan lattialle ja mullat leviää pitkin poikin.
Ja tällainen käytös on sen kotikasvattajan vika, eikä epäasiallisesti/ammattitaidottomasti työtään hoitavan poliisin vika?
Poliiseja on hyviä ja huonoja. Hyviäkin on, mutta valitettavan paljon on niitäkin jotka kompensoivat itsetunto-, ties mitä muita ongelmiaan uniformuilla. Ja valitetytavasti valtiolle ne jälkimmäiset ovat niitä "parempia" poliiseja.
Tietysti poliisit rökittävät kotikasvattajia. Kuka ne Aarnion ja kumppaneiden hassikset ostaisi, jos tavaraa löytyisi omastakin takaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälistäkö jonkun pitäisi alkaa seukata syrjäytyneen pilvikauppiaan kanssa? Ei parisuhde ole hyväntekeväisyyttä.
Mikset vaan kerro suoraan hintaasi euroissa ilman kiertoilmaisuja?
Haluan että mies on yhtä koulutettu ja tienaa suunnilleen saman verran kuin minä ettei kummankaan tarvitse elättää toista, mukava ja hyvä tyyppi, pitää matkustelusta ja eläimistä ja haluaa perheen ja lapsia (joskus).
ts. haluan miehen, joka on rahasampo, mutta en halua suoraan myöntää rahanahneuttani, pinnallisuuttani ja tunteettomuuttani, joten käytän kiertoilmaisuja.
Kai tiedät että nykyään ei ole ollenkaan harvinaista että naisetkin tienaa hyvin, eikä tarvitse miestä elättämään? Esimerkiksi suurin osa valmistuvista lääkäreistä ja juristeista on naisia.
Miten tämä liittyy mihinkään? Kyse on sitä, että vaatii ahneuksissaan mieheltä tienaamista ja laskee siten miehen arvon rahassa. Se tekee naisesta laskelmoivan ja pinnallisen rahan perässä juoksijan, joka ei ole kykeneväinen puhtaaseen tunteeseen.
Ehkä sitten niin. Minust on luonnollista että kaunis hakeutuu komean seuraan, koulutettu nai koulutetun. Ihmiset haluavat parikseen kaltaisensa, jonkun jonka kanssa heillä on yhteiset arvot ja mielenkiinnon kohteet. En tiedä missä piireissä pyörit mutta minun tuttavapiirissäni myös miehet arvostavat naisessa paljon ulkoista kauneutta, koulutusta, hyvää uraa. Meitä ihmisiä on niin moneksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei kelpaa tavallinen nainen, kun itsekään ei ole mikään varsinainen saalis.
Valtteri on omasta mielestään ilmeisesti ihan huippuälykäs ja hänen moraalinsa on korkeampi kuin muilla, se ylittää jopa Suomen laitkin. Hän oli jo lapsena äidin ja siskojen kaltoinkohtelema, kun oli niin eri tasolla älyllisesti. Hän on varmasti todella komea, kun harrastaa liikuntaa päivisin. Hän harrastaa taidetta ja on kehittynyt siinä mielestään niin hyväksi, että arvelee muun maailman kohta huomaavan sen ja taiteen alkavan elättää häntä. Hänen ongelmansa eivät ole hänen omaa syytään vaan muiden ihmisten tai olosuhteiden syytä. Tällainen poikkeusyksilö ilman muuta siis ansaitsee kauniin ja älykkään tyttöystävän. Syy siihen, ettei sellaista ole, onsiinä, että naiset ovat lompakkoloisia.
'
Söpöä miten sanot "seli ylittää Suonen laitkin".
Ihan ku siinä olis rima ":D"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälistäkö jonkun pitäisi alkaa seukata syrjäytyneen pilvikauppiaan kanssa? Ei parisuhde ole hyväntekeväisyyttä.
Mikset vaan kerro suoraan hintaasi euroissa ilman kiertoilmaisuja?
Haluan että mies on yhtä koulutettu ja tienaa suunnilleen saman verran kuin minä ettei kummankaan tarvitse elättää toista, mukava ja hyvä tyyppi, pitää matkustelusta ja eläimistä ja haluaa perheen ja lapsia (joskus).
ts. haluan miehen, joka on rahasampo, mutta en halua suoraan myöntää rahanahneuttani, pinnallisuuttani ja tunteettomuuttani, joten käytän kiertoilmaisuja.
Kai tiedät että nykyään ei ole ollenkaan harvinaista että naisetkin tienaa hyvin, eikä tarvitse miestä elättämään? Esimerkiksi suurin osa valmistuvista lääkäreistä ja juristeista on naisia.
Niin on ja nämäkin ovat naimassa ns. ylöspäin ja siksi usein sinkkuja. Ei sitä h****tta kitke naisista edes akateemiset tutkinnot ja urat. Jollekin juristimiehelle varmasti kelpaisi nuori ja työtön seksipommi ilman koulutusta. Vaan kelpaisiko juristinaiselle vastaava mies?

Tunnen useita juristinaisia joilla on duunarimies :) Ovat onnellisia tasapainoisia pareja ja osalla jo lapsiakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähes päihteettömiä eli toinen myy marihuanaa ja on "kokeillut" LSDtä? Että sellaiset prinssit siellä. Kumma juttu ettei älykkäille naisille kelpaa. Kannattaisi varmaan hoitaa oma elämänsä kuntoon ennen parisuhdetta.
Kummatkin ovat miedompia huumeita kuin tupakka ja alkoholi.
Kuinka moni nainen on niitä kokeillut?
Tupakasta ja alkoholista ei voi saada rikosrekisteriä, vankeutta tai poliiseja kotiovelle.
Ihminen joka tekee asioita koska joku helkutin poliitikko on niin päättänyt on lammas eikä sillä ole ihmisoikeuksia.
Tärkein asia mitä ihmisellä pitää olla on omat aivot ja selkäranka. Sellainen ihminen ei tee asioita vaan koska joku sanoo että niin saa tehdä tai pitää tehdä. Se tekee mitä hän itse haluaa.
No kantsisko etsiä rinnalle huumepiireistä nainen joka ajattelee samoin? Ei kannata edes etsiä valtaväestön joukosta, harva heistä nimittäin jakaa arvomaailmasi.
Valtaväestön suominaisten arvomaailma: mielialalääkkeet, alkoholi, sohvaperunointi, ylipaino jne ok. Kannabis ja satunnainen LSD-kokeilu no-no! Vähän nyt suhteellisuudentajua!
No nimenomaan siksi sulle tuskin sopii valtaväestôn edustaja?
Ei sovi, eikä kelpaa. En jaksaisi päivääkään mitään henkisesti tyhjää harmaanaamaa jonka elämän kohokohta olisi kännit tyttöjen illoissa. Onneksi vastaani on tullut seikkailunhaluisia ja elämäniloisia naisia jotka osaavat itse määritellä arvonsa ja toimia niiden mukaan. Suurin osa ei huumeista ole perustanutkaan, eikä se ole edes koko homman pointti. Vaan se, että suuri osa suominaisista on sääntöjä ja odotuksia orjallisesti noudattavia lampaita. Kuten on miehistäkin ja pariutukoot keskenään ja eläkööt omaa unelmaansa mikä se kullekin onkaan.

Juu-u, niinpä niin.
Jotenkin huvittaaa tämä keskustelu, kun tietää minkä näköistä porukkaa sielläkin kirjoittelee. Pahimmillaan ylipainoisia rumiluksia, jotka eivät edes osaa laittautua kauniiksi saati pukeutua Hyvin. Koulutus tasoa lähäri, kun ei ole päätä riittänyt. Jotenkin vaikea ottaa tosissaan sellaisia naisia :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähes päihteettömiä eli toinen myy marihuanaa ja on "kokeillut" LSDtä? Että sellaiset prinssit siellä. Kumma juttu ettei älykkäille naisille kelpaa. Kannattaisi varmaan hoitaa oma elämänsä kuntoon ennen parisuhdetta.
Kummatkin ovat miedompia huumeita kuin tupakka ja alkoholi.
Kuinka moni nainen on niitä kokeillut?
Tupakasta ja alkoholista ei voi saada rikosrekisteriä, vankeutta tai poliiseja kotiovelle.
Ihminen joka tekee asioita koska joku helkutin poliitikko on niin päättänyt on lammas eikä sillä ole ihmisoikeuksia.
Tärkein asia mitä ihmisellä pitää olla on omat aivot ja selkäranka. Sellainen ihminen ei tee asioita vaan koska joku sanoo että niin saa tehdä tai pitää tehdä. Se tekee mitä hän itse haluaa.
No kantsisko etsiä rinnalle huumepiireistä nainen joka ajattelee samoin? Ei kannata edes etsiä valtaväestön joukosta, harva heistä nimittäin jakaa arvomaailmasi.
Valtaväestön suominaisten arvomaailma: mielialalääkkeet, alkoholi, sohvaperunointi, ylipaino jne ok. Kannabis ja satunnainen LSD-kokeilu no-no! Vähän nyt suhteellisuudentajua!
No nimenomaan siksi sulle tuskin sopii valtaväestôn edustaja?
Ei sovi, eikä kelpaa. En jaksaisi päivääkään mitään henkisesti tyhjää harmaanaamaa jonka elämän kohokohta olisi kännit tyttöjen illoissa. Onneksi vastaani on tullut seikkailunhaluisia ja elämäniloisia naisia jotka osaavat itse määritellä arvonsa ja toimia niiden mukaan. Suurin osa ei huumeista ole perustanutkaan, eikä se ole edes koko homman pointti. Vaan se, että suuri osa suominaisista on sääntöjä ja odotuksia orjallisesti noudattavia lampaita. Kuten on miehistäkin ja pariutukoot keskenään ja eläkööt omaa unelmaansa mikä se kullekin onkaan.
no nimenomaan näin. Case closed 🌿
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälistäkö jonkun pitäisi alkaa seukata syrjäytyneen pilvikauppiaan kanssa? Ei parisuhde ole hyväntekeväisyyttä.
Mikset vaan kerro suoraan hintaasi euroissa ilman kiertoilmaisuja?
Haluan että mies on yhtä koulutettu ja tienaa suunnilleen saman verran kuin minä ettei kummankaan tarvitse elättää toista, mukava ja hyvä tyyppi, pitää matkustelusta ja eläimistä ja haluaa perheen ja lapsia (joskus).
ts. haluan miehen, joka on rahasampo, mutta en halua suoraan myöntää rahanahneuttani, pinnallisuuttani ja tunteettomuuttani, joten käytän kiertoilmaisuja.
Kai tiedät että nykyään ei ole ollenkaan harvinaista että naisetkin tienaa hyvin, eikä tarvitse miestä elättämään? Esimerkiksi suurin osa valmistuvista lääkäreistä ja juristeista on naisia.
Miten tämä liittyy mihinkään? Kyse on sitä, että vaatii ahneuksissaan mieheltä tienaamista ja laskee siten miehen arvon rahassa. Se tekee naisesta laskelmoivan ja pinnallisen rahan perässä juoksijan, joka ei ole kykeneväinen puhtaaseen tunteeseen.
Ja millä tavalla miehet ovat naisia parempia? Suurin osa miehistä haluaa puolisonsa käyvän töissä, mutta jostain syystä sinä morkkaat vain naisia. Miksi koet tarpeelliseksi sukupuolittaa tämän asian näin voimakkaasti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälistäkö jonkun pitäisi alkaa seukata syrjäytyneen pilvikauppiaan kanssa? Ei parisuhde ole hyväntekeväisyyttä.
Mikset vaan kerro suoraan hintaasi euroissa ilman kiertoilmaisuja?
Haluan että mies on yhtä koulutettu ja tienaa suunnilleen saman verran kuin minä ettei kummankaan tarvitse elättää toista, mukava ja hyvä tyyppi, pitää matkustelusta ja eläimistä ja haluaa perheen ja lapsia (joskus).
ts. haluan miehen, joka on rahasampo, mutta en halua suoraan myöntää rahanahneuttani, pinnallisuuttani ja tunteettomuuttani, joten käytän kiertoilmaisuja.
Kai tiedät että nykyään ei ole ollenkaan harvinaista että naisetkin tienaa hyvin, eikä tarvitse miestä elättämään? Esimerkiksi suurin osa valmistuvista lääkäreistä ja juristeista on naisia.
Miten tämä liittyy mihinkään? Kyse on sitä, että vaatii ahneuksissaan mieheltä tienaamista ja laskee siten miehen arvon rahassa. Se tekee naisesta laskelmoivan ja pinnallisen rahan perässä juoksijan, joka ei ole kykeneväinen puhtaaseen tunteeseen.
Ja millä tavalla miehet ovat naisia parempia?
No ne miehet ei olekaan, jotka ahneuksissaan vaativat naiselta työnhakua ja työn vastaanottamista. Tunteettomia ja laskelmoivia materialisteja, joita kiinnostaa naisessa vain raha.

No miksi sitten koet tarpeelliseksi sukupuolittaa tämän asian niin vahvasti? Miksi haukut pääasiassa vain naisia mutta miehet mainitset vain jos erikseen kysytään?

En sukupuolita asiaa. Miehet ei vaan kiinnosta seksuaalisesti, joten omat kokemukseni rajaoittavat vain ahneisiin naisiin.
Ei hemmetti onko tämä kaveri istunut täällä oikeasti ihan koko fucking päivän hokemassa tätä samaa? Olen käynyt päivällä pari kertaa ja ollut koko illan poissa ja täällä tämä jankkaa näköjään edelleen. Voi piruparka.
Työtön ja kouluttamaton mies kelpaa, jos on aktiivinen, tunne-elämältään tasapainoinen ja hyväntahtoinen, toki samantyyppinen abstraktiotaso tarvitaan.