Keksi termi "kihlaliitolle"!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se suurin ongelma tässä on se, että monet ihmiset eivät nykypäivänä syystä tai toisestä näe tarpeelliseksi vihkimistä. Suomen laissa kun sattuu olemaan, että avioliitto on virallinen vasta kun pariskunta on lain edessä vihitty ja luulen, että monet syystä tai toisesta eivät koe tarpeelliseksi tai edes halua virallistaa suhdettaan avioliitoksi. Jokaisella on varmasti omat syynsä ja näihin en ala sen kummemmin perehtymään.

Kuitenkin uskon, että moni ns. "teinikihlaus" (ärsyttävä sana, jonka tilalle olisi oikeasti hyvä saada jokin neutraalimpi sana) tehdäänkin sen takia, että kaikesta huolimatta halutaan symboolisesti sitoutua toiseen ja sormus on varmaankin monelle se luonnollisin tapa. Onhan mm. Wiccalaisuudessa handfasting eli kätteenliittäjäiset, kyseessä on hääseremonia, mutta osa pareista ei kuitenkaan laillista avioliittoa. Todennäköisesti suurinosa näin tekee, mutta osa ei nää sitä tarpeelliseksi. Handfasting on kuitenkin eniten kahden ihmisen sopimus, jonka pariskunta voi tehdä myös kahdestaan ilman todistajia, sen voi myös sopia määräajaksi tai ns. elämän loppuun asti. 

Luulen, että kihloissa -sana on vaan jäänyt käytettäväksi jo senkin takia, että ennen kuin suomeen vihkimislaki tuli pariskunnat menivät kihloihin, jonka jälkeen avioliitto sovittiin vain näiden pariskuntien ja heidän perheittensä välillä. Nykyään siitä on tullut juridinen instituutio, toki joillekkin se saattaa edelleen liittyä uskontoon, eli halutaan solmia liitto Jumalan edessä. En itse näe mitään väärää kummassakaan, enkä sinänsä karsasta avioliittoa ajatuksena. 

Tosin en näe sillä mitään symboolista merkitystä itselleni, joten en tarvitse sitä paperilappua rakastaakseni puolisoani. Mielestäni kuitenkin minulla on oikeus ns. juhlistaa sitä, että haluan elää jonkun kanssa loppuelämäni ja myös julkistaa asia vaikken haluaisi lain edessä avioliittoa solmiakkaan. Sen takia kihlaus -sanalle tässä merkityksessä olisi mielestäni hyvä löytyä joku korvaava, ei tulisi tappelua ja väärinymmärryksiä. Ja ei, tälläiset halventavat feikkikihlat tai teinikihlat eivät sitä ole, ne kuulostavat juurikin sellaiselta 16 vuotiaan teinin kihloilta. 

Itse olen miesystäväni kanssa vaihtanut sormuksia, mutta kumpikaan ei näe avioliiton solmimista tarpeellisena, ellei tule lapsia tai ellemme tulevaisuudessa omista yhdessä jotain.  Yleisesti ottaen jos joku meiltä naimisiinmenosta kysyy vastaus on se, että ei olla vielä päätetty päivää.  Kuitenkin itse ihmettelen sitä, että miksi moni suhtautuu tähän asiaan niin vihaisesti, ihan kun sormusten vaihtaminen jotenkin vähentäisi varsinaisen kihlauksen merkitystä. Toki ymmärrän, että jos joku on "kihloissa ilman, että tarkoitus on mennä naimisiin" asiassa on ristiriita ja tästä syystä kaikkien kannalta olisi paras löytää tälläiselle sopimukselle jokin neutraali sana.  Tai sitten pitää tehdä miesystävän kanssa kätteenliittäjäiset kahdestaan ja sanoa, että ollaan tälläisessä liitossa.

Ihan uteliaisuudesta, miksi on tarve julistaa kaikille keskinäistä sopimustanne? Itse olen naimisissa, mutta ei ole tarvetta huudella, enkä käytä sormuksia, ärsyttää vain sormessa. Ja musta teinikihlat on ihan hyvä nimitys niille, jotka sanovat olevansa kihloissa, mutta eivät ole aikeissakaan mennä naimisiin. Enemmän ymmärrystä heruisi "ei haluta naimisiin, mutta haluttiin sormukset suhteemme merkiksi" -tyypeille. Mutta ei tuo hirveän yleinen ilmiö taida olla, joten mahtaako mikään ilmaisu ottaa tuulta alleen. Toisaalta en ymmärrä, että miksei tuo mene vain parisuhteen tai avoliiton alle. Onhan pareilla kaikenlaisia keskinäisiä sopimuksia muutenkin.

Itse vältän sanomasta juurikin, että olemme menneet kihloihin, ihan jo senkin takia, että naimisiinmenosta ei ole ollut puhetta.  Sormuksien vaihto tuntui meistä sopivalta. Ehkä kirjoitin huonosti tuon julkistamisen vaikka sitähän se myös on, samalla tavoin kuin avioliitollakin jollain tasolla julkistetaan pariskunnan keskenäinen sopimus. Kuitenkin suurin merkitys näillä sormuksilla on nimenomaan se symboliikka meille kahdelle. Miesystäväni ei edes käytä sormusta kun lähinnä viikonloppuisin töiden takia ja itselläkin se jää monesti kotiin odottamaan, jos työssä on oikein likaista hommaa. Mitään juhlia emme varsinaisesti pitäneet, kävimme kahdestaan kahvilla ja söimme hiukan paremmin.  

Ja korostan siis vielä sitä, että en missään tilanteessa käytä miesystävästäni nimitystä kihlattu tai väitä jollekkin, että olisimme kihloissa. Olemme vaihtaneet sormuksia ja tälle sopimukselle mielelläni saisin jonkun hyvän juuri sitä tarkoittavan sanan.

Te olette lupautuneet toisillenne, niin lupausliitto voisi sopia? Vaikka omasta mielestäni seurustelu ajaisi saman asian.

No itse asiassa tuo lupausliitto ei ole yhtään hassumpi sana, sen kun saisi vielä vakiinnutettua, sillä tiedän, että meidän kaltaisiamme pareja on enemmänkin ja ongelmahan tuleekin juuri siksi, että oikeanlaista termiä ei ole. Seurustelu sinänsä joo ajaa asian ja oikeastaan sitä tuleekin sanottua, että seurustellaan, mutta toisaalta jotenkin tuntuisi tyhmältä vielä monenkymmenen vuoden päästäkin sanoa, että vielä seurustellaan. 

Yhteenmuutettaessa toki suhteesta tulee avoliitto ja sinänsä en ajattele, että avoliitto olisi jollain tavalla huonompi ilman sormuksia, kuin sormusten kanssa. Yhteenmuutto ei vaan meidän tämänhetkiseen tilanteeseen sovi, ei sen takia, ettei kumpikaan olisi valmis sitoutumaan toiseen yhteenmuutolla vaan täysin muista syistä, joita en ala tässä nyt sen kummemmin avaamaan.

Selitä nyt vielä kerran, miten tuo lupausliitto eroaisi omasta parisuhteestani, jossa olen sitoutunut olemaan elämänkumppanini kanssa loppuelämäni ja me kutsumme sitä parisuhteeksi. Tunnen useita saman ikäluokan pareja, jotka ovat olleet vuosia parisuhteessa eivätkä ole yrittäneet keksiä sille jotain uusionimityksiä enkä kyllä ole huomannut, että kenestäkään heistä tuntuisi tyhmältä kutsua parisuhdettaan parisuhteeksi.

Ehkä pointti on siinä, ettei varsinaisesti eroa olisi muuten, kuin sillä että olemme halunneet vaihtaa sormukset keskenämme sen merkiksi, että olemme sitoutuneet toisiimme. Olisimme toki voineet ostaa vaikka kaulakorut, käsirenkaat tai ihan mitä tahansa tuon sitoutumisen merkiksi, mutta halusimme ostaa meitä miellyttävät sormukset.

Ongelma kuitenkin tulee siinä, että kun meillä on samanlaiset sormukset sormissa ihmiset olettavat, että olemme kihloissa, jota siis emme ole ja tästä syystä olisi helpompaa sanoa jokin yleisessä käytössä oleva termi, kuin se, että täytyisi selittää miksi olemme vaihtaneet sormuksia parisuhteessa, mutta naimisiinmenosta ei ole puhuttu.  

Ihan hyvinhän voitte sanoa olevanne kihloissa. Ei kai kukaan ole niin epäkohtelias, että alkaisi kysellä häistä, mutta jos on, niin sanotte vaan, että ei ole suunnitteilla. Hyvin monet parit elävät loppuelämänsä yhdessä ilman naimisiintä.

Vai on epäkohteliasta kysellä kihlautuneilta häiden ajankohtaa :DD Se on aivan yhtä epäkohteliasta kuin kysellä lihakauppiaalta onko teillä makkaraa myynnissä! (Ajattelin nyt kantaa korkeni kekoon näissä vertauksissa ;))

Ihan samalla tavalla se on epäkorrektia kuin lasten hankkimisesta uteleminen. Kyllä ihmiset itse raportoivat parisuhteensa tilasta heille, joille katsovat sen kuuluvan.

Jos ihmiset ovat raportoineet kaikelle kansalle menneensä kihloihin, ovat he jo raportoineet naimisiinmenostaan. Eli ovat jo raportoineet sen parisuhteensa tilan. :D Silloin on aivan ok kysyä vaikka että milloin ne häät ovat tms.

Täh? Nythän puhutaan nimenomaan kihlakumppaneista, jotka eivät aio naimisiin.

Täh vain takaisin. Ei ole kihloissa jos ei aio naimisiin. On vain pakonomainen tarve mustasukkaisuuksissaan merkata seurustelukumppani sormuksella.

Kuvailit juuri avioliiton. Kihlaliitosta pääsee eroon ilman irtisanomisaikaa, joten se sopii ihmisille, joilla on itsetunto ja talous kunnossa.

Eli ollaan "niinku tosi sitouduttu kattokaa kaikki!!11 Pena on mun!!!", mutta on kuitenkin varmistettava, että eroon toisesta pääsee mahdollisimman helposti. Tässä on nyt kyse ihan teinikihloista.

Eli kihloihin menneet ovat tosi mustasukkaisia ja toisaalta tosi välinpitämättömiä toisistaan?

Joo, nämä "kihloihin menneet" tosiaan tuntuvat olevan juuri sellaisia. Ei oikeasti haluta sitoutua, mutta halutaan kuitenkin jollain ulkoisella merkata se toinen ja leikitään ihkua kihlaleikkiä.

Eiköhän ne ihqt ulkoiset tunnusmerkit liity nimenomaan naimiseihin. Kirkkohäät, timanttisormukset, hääpuvut, lahjalistat jne. Kihloihin meneminen on hillitty ja kaunis tapa osoittaa sitoutumistaan. Pääseehän avioliitostakin eroon puolessa vuodessa, ja mahdollisesta yhteisestä kodista voi muuttaa vaikka heti, eli ei naimisiinmenokaan mitään ikuista sitoutumista takaa.

T. Onnellisesti ja ihqsti kihloissa

Te seurustelette mutta mustasukkaisesti merkkasit kumppanisi? Hillitty ja kaunis leikki juu. Yt. Naimisissa ilman mitään ulkoista merkintää, ja kahden todistajan vaatima vihkitilaisuus (kuten erittäin moni muukin suamalaine)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samalla tavalla se on epäkorrektia kuin lasten hankkimisesta uteleminen. Kyllä ihmiset itse raportoivat parisuhteensa tilasta heille, joille katsovat sen kuuluvan.

No nyt meni vertaukset taas huti. Oikeampi vertaus olisi näkyvästi raskaana oleva nainen. Häneltä voi aivan hyvin onnittelujen jälkeen kysyä laskettua aikaa. 

Sinkulta ei kysytä hääpäivää eikä seurustelevalta pariskunnalta lapsenteosta. Mutta kun sormus on sormessa, siitä naimisiinmenosta on jo sovittu ja on ihan ok kysyä onko päivästä sovittu. Samaten kun on pulla uunissa, on ihan ok kysyä milloin se tulee ulos.

Minulla ja puolisollani on sormukset sormissa, emmekä todellakaan ole menossa naimisiin. ”Kihlaliitto” kuvaa suhdettamme hyvin, olemme olleet yhdessä yli kymmenen vuotta. Emme asu yhdessä, mutta vietämme öitä milloin kummankin luona. Eli avopuolisoiksikaan mammat eivät varmaan meitä kelpuuta 😂

Miksei teille kelpaa, että olette seurusteleva pari? Seurustella voi vaikka kuinka vakavasti.

Jos nyt annettaisiin pariskuntien itse päättää eikä kyseenalaisteta millään tungettelevilla kelpaamiskysymyksillä.

Ihmiset saavat olla eri mieltä heidän oman määritelmänsä kanssa.

Saako myös esim. sukupuolesta alkaa vängätä vastaan? ”Ai oot Jenna, mut oot kyllä enemmän miehen kuin naisen näköinen, mitä, eikö miehenä oleminen kelpaa”?

Jos joku sanoo olevansa nainen, ajattelen häntä naisena. Jos joku sanoo olevansa kihloissa, ajattelen hänen oikeasti olevan kihloissa.

Ja mitä sitten tapahtuu kun sulle selviää etteivät ookaan?

Vierailija kirjoitti:

Avoliitto. Miksi pyörää uudelleen keksimään.

Avoliitto on eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samalla tavalla se on epäkorrektia kuin lasten hankkimisesta uteleminen. Kyllä ihmiset itse raportoivat parisuhteensa tilasta heille, joille katsovat sen kuuluvan.

No nyt meni vertaukset taas huti. Oikeampi vertaus olisi näkyvästi raskaana oleva nainen. Häneltä voi aivan hyvin onnittelujen jälkeen kysyä laskettua aikaa. 

Sinkulta ei kysytä hääpäivää eikä seurustelevalta pariskunnalta lapsenteosta. Mutta kun sormus on sormessa, siitä naimisiinmenosta on jo sovittu ja on ihan ok kysyä onko päivästä sovittu. Samaten kun on pulla uunissa, on ihan ok kysyä milloin se tulee ulos.

Minulla ja puolisollani on sormukset sormissa, emmekä todellakaan ole menossa naimisiin. ”Kihlaliitto” kuvaa suhdettamme hyvin, olemme olleet yhdessä yli kymmenen vuotta. Emme asu yhdessä, mutta vietämme öitä milloin kummankin luona. Eli avopuolisoiksikaan mammat eivät varmaan meitä kelpuuta 😂

Miksei teille kelpaa, että olette seurusteleva pari? Seurustella voi vaikka kuinka vakavasti.

Jos nyt annettaisiin pariskuntien itse päättää eikä kyseenalaisteta millään tungettelevilla kelpaamiskysymyksillä.

Ihmiset saavat olla eri mieltä heidän oman määritelmänsä kanssa.

Saako myös esim. sukupuolesta alkaa vängätä vastaan? ”Ai oot Jenna, mut oot kyllä enemmän miehen kuin naisen näköinen, mitä, eikö miehenä oleminen kelpaa”?

Jos joku sanoo olevansa nainen, ajattelen häntä naisena. Jos joku sanoo olevansa kihloissa, ajattelen hänen oikeasti olevan kihloissa.

Ja mitä sitten tapahtuu kun sulle selviää etteivät ookaan?

Minäpä en lainkaan yritä päsmäröidä tuollaisissa asioissa. Eiköhän jokainen osaa ihan itse itsensä määritellä.

Vierailija kirjoitti:

Ruotsin kielellä vaikka sambo tai särbo.

Joo särbo on se, joka lähinnä vastaa kihlaliittoa. Sambo tietenkin on avoliitto. Näitä kahta aika paljon sekoitettu keskenään tässä keskustelussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samalla tavalla se on epäkorrektia kuin lasten hankkimisesta uteleminen. Kyllä ihmiset itse raportoivat parisuhteensa tilasta heille, joille katsovat sen kuuluvan.

No nyt meni vertaukset taas huti. Oikeampi vertaus olisi näkyvästi raskaana oleva nainen. Häneltä voi aivan hyvin onnittelujen jälkeen kysyä laskettua aikaa. 

Sinkulta ei kysytä hääpäivää eikä seurustelevalta pariskunnalta lapsenteosta. Mutta kun sormus on sormessa, siitä naimisiinmenosta on jo sovittu ja on ihan ok kysyä onko päivästä sovittu. Samaten kun on pulla uunissa, on ihan ok kysyä milloin se tulee ulos.

Minulla ja puolisollani on sormukset sormissa, emmekä todellakaan ole menossa naimisiin. ”Kihlaliitto” kuvaa suhdettamme hyvin, olemme olleet yhdessä yli kymmenen vuotta. Emme asu yhdessä, mutta vietämme öitä milloin kummankin luona. Eli avopuolisoiksikaan mammat eivät varmaan meitä kelpuuta 😂

Miksei teille kelpaa, että olette seurusteleva pari? Seurustella voi vaikka kuinka vakavasti.

Jos nyt annettaisiin pariskuntien itse päättää eikä kyseenalaisteta millään tungettelevilla kelpaamiskysymyksillä.

Ihmiset saavat olla eri mieltä heidän oman määritelmänsä kanssa.

Saako myös esim. sukupuolesta alkaa vängätä vastaan? ”Ai oot Jenna, mut oot kyllä enemmän miehen kuin naisen näköinen, mitä, eikö miehenä oleminen kelpaa”?

Jos joku sanoo olevansa nainen, ajattelen häntä naisena. Jos joku sanoo olevansa kihloissa, ajattelen hänen oikeasti olevan kihloissa.

Ja mitä sitten tapahtuu kun sulle selviää etteivät ookaan?

Minäpä en lainkaan yritä päsmäröidä tuollaisissa asioissa. Eiköhän jokainen osaa ihan itse itsensä määritellä.

N I M E N O M A A N !

Kihlapari, kihlattu, kihlaus. Kihlapareja meillä on ollut vuosisatojen ajan - ennen aikaan Suomessa pariskunta saattoi olla kihloissa vuosia, jopa vuosikymmenen ennen naimisiin menoa. Kihlausta pidettiin avioliittolupauksena, eli aviottomia lapsia syntyi paljon - mutta niitä ei siis pidetty aviottomina (eli äpärinä) koska naimisiin oltiin menossa.

Jos mies purki kihlauksen ja pariskunnalla oli lapsi, hänet haastettiin käräjille ja pakotettiin maksamaan lapsenruokkoja.

Jos kiinnostaa, niin lukekaa Tiina Miettisen erinomainen "Piikojen valtakunta. Nainen, työ ja perhe 1600–1700-luvuilla". Ei ole pitkä tai puuduttava kirja. :)

Vierailija kirjoitti:

Kihlapari, kihlattu, kihlaus. Kihlapareja meillä on ollut vuosisatojen ajan - ennen aikaan Suomessa pariskunta saattoi olla kihloissa vuosia, jopa vuosikymmenen ennen naimisiin menoa. Kihlausta pidettiin avioliittolupauksena, eli aviottomia lapsia syntyi paljon - mutta niitä ei siis pidetty aviottomina (eli äpärinä) koska naimisiin oltiin menossa.

Jos mies purki kihlauksen ja pariskunnalla oli lapsi, hänet haastettiin käräjille ja pakotettiin maksamaan lapsenruokkoja.

Jos kiinnostaa, niin lukekaa Tiina Miettisen erinomainen "Piikojen valtakunta. Nainen, työ ja perhe 1600–1700-luvuilla". Ei ole pitkä tai puuduttava kirja. :)

Ja aviovelvollisuus koski molempia sukupuolia. - On kyllä hyvä kirja. Toinen ajankuvaa valottava, helppo ja hauska luettava on tämä:

https://www.adlibris.com/fi/kirja/kiusan-henki---sukupuoli-ja-huumori-u…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se suurin ongelma tässä on se, että monet ihmiset eivät nykypäivänä syystä tai toisestä näe tarpeelliseksi vihkimistä. Suomen laissa kun sattuu olemaan, että avioliitto on virallinen vasta kun pariskunta on lain edessä vihitty ja luulen, että monet syystä tai toisesta eivät koe tarpeelliseksi tai edes halua virallistaa suhdettaan avioliitoksi. Jokaisella on varmasti omat syynsä ja näihin en ala sen kummemmin perehtymään.

Kuitenkin uskon, että moni ns. "teinikihlaus" (ärsyttävä sana, jonka tilalle olisi oikeasti hyvä saada jokin neutraalimpi sana) tehdäänkin sen takia, että kaikesta huolimatta halutaan symboolisesti sitoutua toiseen ja sormus on varmaankin monelle se luonnollisin tapa. Onhan mm. Wiccalaisuudessa handfasting eli kätteenliittäjäiset, kyseessä on hääseremonia, mutta osa pareista ei kuitenkaan laillista avioliittoa. Todennäköisesti suurinosa näin tekee, mutta osa ei nää sitä tarpeelliseksi. Handfasting on kuitenkin eniten kahden ihmisen sopimus, jonka pariskunta voi tehdä myös kahdestaan ilman todistajia, sen voi myös sopia määräajaksi tai ns. elämän loppuun asti. 

Luulen, että kihloissa -sana on vaan jäänyt käytettäväksi jo senkin takia, että ennen kuin suomeen vihkimislaki tuli pariskunnat menivät kihloihin, jonka jälkeen avioliitto sovittiin vain näiden pariskuntien ja heidän perheittensä välillä. Nykyään siitä on tullut juridinen instituutio, toki joillekkin se saattaa edelleen liittyä uskontoon, eli halutaan solmia liitto Jumalan edessä. En itse näe mitään väärää kummassakaan, enkä sinänsä karsasta avioliittoa ajatuksena. 

Tosin en näe sillä mitään symboolista merkitystä itselleni, joten en tarvitse sitä paperilappua rakastaakseni puolisoani. Mielestäni kuitenkin minulla on oikeus ns. juhlistaa sitä, että haluan elää jonkun kanssa loppuelämäni ja myös julkistaa asia vaikken haluaisi lain edessä avioliittoa solmiakkaan. Sen takia kihlaus -sanalle tässä merkityksessä olisi mielestäni hyvä löytyä joku korvaava, ei tulisi tappelua ja väärinymmärryksiä. Ja ei, tälläiset halventavat feikkikihlat tai teinikihlat eivät sitä ole, ne kuulostavat juurikin sellaiselta 16 vuotiaan teinin kihloilta. 

Itse olen miesystäväni kanssa vaihtanut sormuksia, mutta kumpikaan ei näe avioliiton solmimista tarpeellisena, ellei tule lapsia tai ellemme tulevaisuudessa omista yhdessä jotain.  Yleisesti ottaen jos joku meiltä naimisiinmenosta kysyy vastaus on se, että ei olla vielä päätetty päivää.  Kuitenkin itse ihmettelen sitä, että miksi moni suhtautuu tähän asiaan niin vihaisesti, ihan kun sormusten vaihtaminen jotenkin vähentäisi varsinaisen kihlauksen merkitystä. Toki ymmärrän, että jos joku on "kihloissa ilman, että tarkoitus on mennä naimisiin" asiassa on ristiriita ja tästä syystä kaikkien kannalta olisi paras löytää tälläiselle sopimukselle jokin neutraali sana.  Tai sitten pitää tehdä miesystävän kanssa kätteenliittäjäiset kahdestaan ja sanoa, että ollaan tälläisessä liitossa.

Ihan uteliaisuudesta, miksi on tarve julistaa kaikille keskinäistä sopimustanne? Itse olen naimisissa, mutta ei ole tarvetta huudella, enkä käytä sormuksia, ärsyttää vain sormessa. Ja musta teinikihlat on ihan hyvä nimitys niille, jotka sanovat olevansa kihloissa, mutta eivät ole aikeissakaan mennä naimisiin. Enemmän ymmärrystä heruisi "ei haluta naimisiin, mutta haluttiin sormukset suhteemme merkiksi" -tyypeille. Mutta ei tuo hirveän yleinen ilmiö taida olla, joten mahtaako mikään ilmaisu ottaa tuulta alleen. Toisaalta en ymmärrä, että miksei tuo mene vain parisuhteen tai avoliiton alle. Onhan pareilla kaikenlaisia keskinäisiä sopimuksia muutenkin.

Itse vältän sanomasta juurikin, että olemme menneet kihloihin, ihan jo senkin takia, että naimisiinmenosta ei ole ollut puhetta.  Sormuksien vaihto tuntui meistä sopivalta. Ehkä kirjoitin huonosti tuon julkistamisen vaikka sitähän se myös on, samalla tavoin kuin avioliitollakin jollain tasolla julkistetaan pariskunnan keskenäinen sopimus. Kuitenkin suurin merkitys näillä sormuksilla on nimenomaan se symboliikka meille kahdelle. Miesystäväni ei edes käytä sormusta kun lähinnä viikonloppuisin töiden takia ja itselläkin se jää monesti kotiin odottamaan, jos työssä on oikein likaista hommaa. Mitään juhlia emme varsinaisesti pitäneet, kävimme kahdestaan kahvilla ja söimme hiukan paremmin.  

Ja korostan siis vielä sitä, että en missään tilanteessa käytä miesystävästäni nimitystä kihlattu tai väitä jollekkin, että olisimme kihloissa. Olemme vaihtaneet sormuksia ja tälle sopimukselle mielelläni saisin jonkun hyvän juuri sitä tarkoittavan sanan.

Te olette lupautuneet toisillenne, niin lupausliitto voisi sopia? Vaikka omasta mielestäni seurustelu ajaisi saman asian.

No itse asiassa tuo lupausliitto ei ole yhtään hassumpi sana, sen kun saisi vielä vakiinnutettua, sillä tiedän, että meidän kaltaisiamme pareja on enemmänkin ja ongelmahan tuleekin juuri siksi, että oikeanlaista termiä ei ole. Seurustelu sinänsä joo ajaa asian ja oikeastaan sitä tuleekin sanottua, että seurustellaan, mutta toisaalta jotenkin tuntuisi tyhmältä vielä monenkymmenen vuoden päästäkin sanoa, että vielä seurustellaan. 

Yhteenmuutettaessa toki suhteesta tulee avoliitto ja sinänsä en ajattele, että avoliitto olisi jollain tavalla huonompi ilman sormuksia, kuin sormusten kanssa. Yhteenmuutto ei vaan meidän tämänhetkiseen tilanteeseen sovi, ei sen takia, ettei kumpikaan olisi valmis sitoutumaan toiseen yhteenmuutolla vaan täysin muista syistä, joita en ala tässä nyt sen kummemmin avaamaan.

Selitä nyt vielä kerran, miten tuo lupausliitto eroaisi omasta parisuhteestani, jossa olen sitoutunut olemaan elämänkumppanini kanssa loppuelämäni ja me kutsumme sitä parisuhteeksi. Tunnen useita saman ikäluokan pareja, jotka ovat olleet vuosia parisuhteessa eivätkä ole yrittäneet keksiä sille jotain uusionimityksiä enkä kyllä ole huomannut, että kenestäkään heistä tuntuisi tyhmältä kutsua parisuhdettaan parisuhteeksi.

Ehkä pointti on siinä, ettei varsinaisesti eroa olisi muuten, kuin sillä että olemme halunneet vaihtaa sormukset keskenämme sen merkiksi, että olemme sitoutuneet toisiimme. Olisimme toki voineet ostaa vaikka kaulakorut, käsirenkaat tai ihan mitä tahansa tuon sitoutumisen merkiksi, mutta halusimme ostaa meitä miellyttävät sormukset.

Ongelma kuitenkin tulee siinä, että kun meillä on samanlaiset sormukset sormissa ihmiset olettavat, että olemme kihloissa, jota siis emme ole ja tästä syystä olisi helpompaa sanoa jokin yleisessä käytössä oleva termi, kuin se, että täytyisi selittää miksi olemme vaihtaneet sormuksia parisuhteessa, mutta naimisiinmenosta ei ole puhuttu.  

Ihan hyvinhän voitte sanoa olevanne kihloissa. Ei kai kukaan ole niin epäkohtelias, että alkaisi kysellä häistä, mutta jos on, niin sanotte vaan, että ei ole suunnitteilla. Hyvin monet parit elävät loppuelämänsä yhdessä ilman naimisiintä.

Vai on epäkohteliasta kysellä kihlautuneilta häiden ajankohtaa :DD Se on aivan yhtä epäkohteliasta kuin kysellä lihakauppiaalta onko teillä makkaraa myynnissä! (Ajattelin nyt kantaa korkeni kekoon näissä vertauksissa ;))

Ihan samalla tavalla se on epäkorrektia kuin lasten hankkimisesta uteleminen. Kyllä ihmiset itse raportoivat parisuhteensa tilasta heille, joille katsovat sen kuuluvan.

Jos ihmiset ovat raportoineet kaikelle kansalle menneensä kihloihin, ovat he jo raportoineet naimisiinmenostaan. Eli ovat jo raportoineet sen parisuhteensa tilan. :D Silloin on aivan ok kysyä vaikka että milloin ne häät ovat tms.

Täh? Nythän puhutaan nimenomaan kihlakumppaneista, jotka eivät aio naimisiin.

Täh vain takaisin. Ei ole kihloissa jos ei aio naimisiin. On vain pakonomainen tarve mustasukkaisuuksissaan merkata seurustelukumppani sormuksella.

Kuvailit juuri avioliiton. Kihlaliitosta pääsee eroon ilman irtisanomisaikaa, joten se sopii ihmisille, joilla on itsetunto ja talous kunnossa.

Eli ollaan "niinku tosi sitouduttu kattokaa kaikki!!11 Pena on mun!!!", mutta on kuitenkin varmistettava, että eroon toisesta pääsee mahdollisimman helposti. Tässä on nyt kyse ihan teinikihloista.

Eli kihloihin menneet ovat tosi mustasukkaisia ja toisaalta tosi välinpitämättömiä toisistaan?

Joo, nämä "kihloihin menneet" tosiaan tuntuvat olevan juuri sellaisia. Ei oikeasti haluta sitoutua, mutta halutaan kuitenkin jollain ulkoisella merkata se toinen ja leikitään ihkua kihlaleikkiä.

Eiköhän ne ihqt ulkoiset tunnusmerkit liity nimenomaan naimiseihin. Kirkkohäät, timanttisormukset, hääpuvut, lahjalistat jne. Kihloihin meneminen on hillitty ja kaunis tapa osoittaa sitoutumistaan. Pääseehän avioliitostakin eroon puolessa vuodessa, ja mahdollisesta yhteisestä kodista voi muuttaa vaikka heti, eli ei naimisiinmenokaan mitään ikuista sitoutumista takaa.

T. Onnellisesti ja ihqsti kihloissa (harmittaako?)

Ei harmita. Olen itse naimisissa ilman juhlia, prinsessamekkoa, lahjalistoja saati sormuksia tai nimenvaihdoksia. Ei kiinnosta ulkoiset kamat, joita esitellä muille. Ja ei avioliitto tietenkään takaa ikuista sitoutumista, kukaan ei ole sellaista väittänyt. Se on juridinen sitoumus toiseen.

Näille "kihlautuneille" ne sormukset tuntuvat olevan se juttu. Niiden takia "mennään kihloihin". Vain ne sormukset erottavat heidät tavallisesta seurustelevasta tai avoliitossa asuvasta parista. Ymmärrän kyllä halun hankkua sormukset ihan omaksi iloksi, mutta hölmöä siitä tulee silloin kun aletaan puhua kihlautumusesta, silloin kun ei oikeasti ole kihlauduttu. Sillä haetaan vain jotain ulkoista vahvistusta ja arvostusta omalle suhteelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se suurin ongelma tässä on se, että monet ihmiset eivät nykypäivänä syystä tai toisestä näe tarpeelliseksi vihkimistä. Suomen laissa kun sattuu olemaan, että avioliitto on virallinen vasta kun pariskunta on lain edessä vihitty ja luulen, että monet syystä tai toisesta eivät koe tarpeelliseksi tai edes halua virallistaa suhdettaan avioliitoksi. Jokaisella on varmasti omat syynsä ja näihin en ala sen kummemmin perehtymään.

Kuitenkin uskon, että moni ns. "teinikihlaus" (ärsyttävä sana, jonka tilalle olisi oikeasti hyvä saada jokin neutraalimpi sana) tehdäänkin sen takia, että kaikesta huolimatta halutaan symboolisesti sitoutua toiseen ja sormus on varmaankin monelle se luonnollisin tapa. Onhan mm. Wiccalaisuudessa handfasting eli kätteenliittäjäiset, kyseessä on hääseremonia, mutta osa pareista ei kuitenkaan laillista avioliittoa. Todennäköisesti suurinosa näin tekee, mutta osa ei nää sitä tarpeelliseksi. Handfasting on kuitenkin eniten kahden ihmisen sopimus, jonka pariskunta voi tehdä myös kahdestaan ilman todistajia, sen voi myös sopia määräajaksi tai ns. elämän loppuun asti. 

Luulen, että kihloissa -sana on vaan jäänyt käytettäväksi jo senkin takia, että ennen kuin suomeen vihkimislaki tuli pariskunnat menivät kihloihin, jonka jälkeen avioliitto sovittiin vain näiden pariskuntien ja heidän perheittensä välillä. Nykyään siitä on tullut juridinen instituutio, toki joillekkin se saattaa edelleen liittyä uskontoon, eli halutaan solmia liitto Jumalan edessä. En itse näe mitään väärää kummassakaan, enkä sinänsä karsasta avioliittoa ajatuksena. 

Tosin en näe sillä mitään symboolista merkitystä itselleni, joten en tarvitse sitä paperilappua rakastaakseni puolisoani. Mielestäni kuitenkin minulla on oikeus ns. juhlistaa sitä, että haluan elää jonkun kanssa loppuelämäni ja myös julkistaa asia vaikken haluaisi lain edessä avioliittoa solmiakkaan. Sen takia kihlaus -sanalle tässä merkityksessä olisi mielestäni hyvä löytyä joku korvaava, ei tulisi tappelua ja väärinymmärryksiä. Ja ei, tälläiset halventavat feikkikihlat tai teinikihlat eivät sitä ole, ne kuulostavat juurikin sellaiselta 16 vuotiaan teinin kihloilta. 

Itse olen miesystäväni kanssa vaihtanut sormuksia, mutta kumpikaan ei näe avioliiton solmimista tarpeellisena, ellei tule lapsia tai ellemme tulevaisuudessa omista yhdessä jotain.  Yleisesti ottaen jos joku meiltä naimisiinmenosta kysyy vastaus on se, että ei olla vielä päätetty päivää.  Kuitenkin itse ihmettelen sitä, että miksi moni suhtautuu tähän asiaan niin vihaisesti, ihan kun sormusten vaihtaminen jotenkin vähentäisi varsinaisen kihlauksen merkitystä. Toki ymmärrän, että jos joku on "kihloissa ilman, että tarkoitus on mennä naimisiin" asiassa on ristiriita ja tästä syystä kaikkien kannalta olisi paras löytää tälläiselle sopimukselle jokin neutraali sana.  Tai sitten pitää tehdä miesystävän kanssa kätteenliittäjäiset kahdestaan ja sanoa, että ollaan tälläisessä liitossa.

Ihan uteliaisuudesta, miksi on tarve julistaa kaikille keskinäistä sopimustanne? Itse olen naimisissa, mutta ei ole tarvetta huudella, enkä käytä sormuksia, ärsyttää vain sormessa. Ja musta teinikihlat on ihan hyvä nimitys niille, jotka sanovat olevansa kihloissa, mutta eivät ole aikeissakaan mennä naimisiin. Enemmän ymmärrystä heruisi "ei haluta naimisiin, mutta haluttiin sormukset suhteemme merkiksi" -tyypeille. Mutta ei tuo hirveän yleinen ilmiö taida olla, joten mahtaako mikään ilmaisu ottaa tuulta alleen. Toisaalta en ymmärrä, että miksei tuo mene vain parisuhteen tai avoliiton alle. Onhan pareilla kaikenlaisia keskinäisiä sopimuksia muutenkin.

Itse vältän sanomasta juurikin, että olemme menneet kihloihin, ihan jo senkin takia, että naimisiinmenosta ei ole ollut puhetta.  Sormuksien vaihto tuntui meistä sopivalta. Ehkä kirjoitin huonosti tuon julkistamisen vaikka sitähän se myös on, samalla tavoin kuin avioliitollakin jollain tasolla julkistetaan pariskunnan keskenäinen sopimus. Kuitenkin suurin merkitys näillä sormuksilla on nimenomaan se symboliikka meille kahdelle. Miesystäväni ei edes käytä sormusta kun lähinnä viikonloppuisin töiden takia ja itselläkin se jää monesti kotiin odottamaan, jos työssä on oikein likaista hommaa. Mitään juhlia emme varsinaisesti pitäneet, kävimme kahdestaan kahvilla ja söimme hiukan paremmin.  

Ja korostan siis vielä sitä, että en missään tilanteessa käytä miesystävästäni nimitystä kihlattu tai väitä jollekkin, että olisimme kihloissa. Olemme vaihtaneet sormuksia ja tälle sopimukselle mielelläni saisin jonkun hyvän juuri sitä tarkoittavan sanan.

Te olette lupautuneet toisillenne, niin lupausliitto voisi sopia? Vaikka omasta mielestäni seurustelu ajaisi saman asian.

No itse asiassa tuo lupausliitto ei ole yhtään hassumpi sana, sen kun saisi vielä vakiinnutettua, sillä tiedän, että meidän kaltaisiamme pareja on enemmänkin ja ongelmahan tuleekin juuri siksi, että oikeanlaista termiä ei ole. Seurustelu sinänsä joo ajaa asian ja oikeastaan sitä tuleekin sanottua, että seurustellaan, mutta toisaalta jotenkin tuntuisi tyhmältä vielä monenkymmenen vuoden päästäkin sanoa, että vielä seurustellaan. 

Yhteenmuutettaessa toki suhteesta tulee avoliitto ja sinänsä en ajattele, että avoliitto olisi jollain tavalla huonompi ilman sormuksia, kuin sormusten kanssa. Yhteenmuutto ei vaan meidän tämänhetkiseen tilanteeseen sovi, ei sen takia, ettei kumpikaan olisi valmis sitoutumaan toiseen yhteenmuutolla vaan täysin muista syistä, joita en ala tässä nyt sen kummemmin avaamaan.

Selitä nyt vielä kerran, miten tuo lupausliitto eroaisi omasta parisuhteestani, jossa olen sitoutunut olemaan elämänkumppanini kanssa loppuelämäni ja me kutsumme sitä parisuhteeksi. Tunnen useita saman ikäluokan pareja, jotka ovat olleet vuosia parisuhteessa eivätkä ole yrittäneet keksiä sille jotain uusionimityksiä enkä kyllä ole huomannut, että kenestäkään heistä tuntuisi tyhmältä kutsua parisuhdettaan parisuhteeksi.

Ehkä pointti on siinä, ettei varsinaisesti eroa olisi muuten, kuin sillä että olemme halunneet vaihtaa sormukset keskenämme sen merkiksi, että olemme sitoutuneet toisiimme. Olisimme toki voineet ostaa vaikka kaulakorut, käsirenkaat tai ihan mitä tahansa tuon sitoutumisen merkiksi, mutta halusimme ostaa meitä miellyttävät sormukset.

Ongelma kuitenkin tulee siinä, että kun meillä on samanlaiset sormukset sormissa ihmiset olettavat, että olemme kihloissa, jota siis emme ole ja tästä syystä olisi helpompaa sanoa jokin yleisessä käytössä oleva termi, kuin se, että täytyisi selittää miksi olemme vaihtaneet sormuksia parisuhteessa, mutta naimisiinmenosta ei ole puhuttu.  

Ihan hyvinhän voitte sanoa olevanne kihloissa. Ei kai kukaan ole niin epäkohtelias, että alkaisi kysellä häistä, mutta jos on, niin sanotte vaan, että ei ole suunnitteilla. Hyvin monet parit elävät loppuelämänsä yhdessä ilman naimisiintä.

Vai on epäkohteliasta kysellä kihlautuneilta häiden ajankohtaa :DD Se on aivan yhtä epäkohteliasta kuin kysellä lihakauppiaalta onko teillä makkaraa myynnissä! (Ajattelin nyt kantaa korkeni kekoon näissä vertauksissa ;))

Ihan samalla tavalla se on epäkorrektia kuin lasten hankkimisesta uteleminen. Kyllä ihmiset itse raportoivat parisuhteensa tilasta heille, joille katsovat sen kuuluvan.

Jos ihmiset ovat raportoineet kaikelle kansalle menneensä kihloihin, ovat he jo raportoineet naimisiinmenostaan. Eli ovat jo raportoineet sen parisuhteensa tilan. :D Silloin on aivan ok kysyä vaikka että milloin ne häät ovat tms.

Täh? Nythän puhutaan nimenomaan kihlakumppaneista, jotka eivät aio naimisiin.

Täh vain takaisin. Ei ole kihloissa jos ei aio naimisiin. On vain pakonomainen tarve mustasukkaisuuksissaan merkata seurustelukumppani sormuksella.

Kuvailit juuri avioliiton. Kihlaliitosta pääsee eroon ilman irtisanomisaikaa, joten se sopii ihmisille, joilla on itsetunto ja talous kunnossa.

Eli ollaan "niinku tosi sitouduttu kattokaa kaikki!!11 Pena on mun!!!", mutta on kuitenkin varmistettava, että eroon toisesta pääsee mahdollisimman helposti. Tässä on nyt kyse ihan teinikihloista.

Eli kihloihin menneet ovat tosi mustasukkaisia ja toisaalta tosi välinpitämättömiä toisistaan?

Joo, nämä "kihloihin menneet" tosiaan tuntuvat olevan juuri sellaisia. Ei oikeasti haluta sitoutua, mutta halutaan kuitenkin jollain ulkoisella merkata se toinen ja leikitään ihkua kihlaleikkiä.

Eiköhän ne ihqt ulkoiset tunnusmerkit liity nimenomaan naimiseihin. Kirkkohäät, timanttisormukset, hääpuvut, lahjalistat jne. Kihloihin meneminen on hillitty ja kaunis tapa osoittaa sitoutumistaan. Pääseehän avioliitostakin eroon puolessa vuodessa, ja mahdollisesta yhteisestä kodista voi muuttaa vaikka heti, eli ei naimisiinmenokaan mitään ikuista sitoutumista takaa.

T. Onnellisesti ja ihqsti kihloissa (harmittaako?)

Ei harmita. Olen itse naimisissa ilman juhlia, prinsessamekkoa, lahjalistoja saati sormuksia tai nimenvaihdoksia. Ei kiinnosta ulkoiset kamat, joita esitellä muille. Ja ei avioliitto tietenkään takaa ikuista sitoutumista, kukaan ei ole sellaista väittänyt. Se on juridinen sitoumus toiseen.

Näille "kihlautuneille" ne sormukset tuntuvat olevan se juttu. Niiden takia "mennään kihloihin". Vain ne sormukset erottavat heidät tavallisesta seurustelevasta tai avoliitossa asuvasta parista. Ymmärrän kyllä halun hankkua sormukset ihan omaksi iloksi, mutta hölmöä siitä tulee silloin kun aletaan puhua kihlautumusesta, silloin kun ei oikeasti ole kihlauduttu. Sillä haetaan vain jotain ulkoista vahvistusta ja arvostusta omalle suhteelle.

Sormuksia voi hankkia muutenkin. Kun kihlaudutaan, niin siinä on aina merkitys jostakin syvemmästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se suurin ongelma tässä on se, että monet ihmiset eivät nykypäivänä syystä tai toisestä näe tarpeelliseksi vihkimistä. Suomen laissa kun sattuu olemaan, että avioliitto on virallinen vasta kun pariskunta on lain edessä vihitty ja luulen, että monet syystä tai toisesta eivät koe tarpeelliseksi tai edes halua virallistaa suhdettaan avioliitoksi. Jokaisella on varmasti omat syynsä ja näihin en ala sen kummemmin perehtymään.

Kuitenkin uskon, että moni ns. "teinikihlaus" (ärsyttävä sana, jonka tilalle olisi oikeasti hyvä saada jokin neutraalimpi sana) tehdäänkin sen takia, että kaikesta huolimatta halutaan symboolisesti sitoutua toiseen ja sormus on varmaankin monelle se luonnollisin tapa. Onhan mm. Wiccalaisuudessa handfasting eli kätteenliittäjäiset, kyseessä on hääseremonia, mutta osa pareista ei kuitenkaan laillista avioliittoa. Todennäköisesti suurinosa näin tekee, mutta osa ei nää sitä tarpeelliseksi. Handfasting on kuitenkin eniten kahden ihmisen sopimus, jonka pariskunta voi tehdä myös kahdestaan ilman todistajia, sen voi myös sopia määräajaksi tai ns. elämän loppuun asti. 

Luulen, että kihloissa -sana on vaan jäänyt käytettäväksi jo senkin takia, että ennen kuin suomeen vihkimislaki tuli pariskunnat menivät kihloihin, jonka jälkeen avioliitto sovittiin vain näiden pariskuntien ja heidän perheittensä välillä. Nykyään siitä on tullut juridinen instituutio, toki joillekkin se saattaa edelleen liittyä uskontoon, eli halutaan solmia liitto Jumalan edessä. En itse näe mitään väärää kummassakaan, enkä sinänsä karsasta avioliittoa ajatuksena. 

Tosin en näe sillä mitään symboolista merkitystä itselleni, joten en tarvitse sitä paperilappua rakastaakseni puolisoani. Mielestäni kuitenkin minulla on oikeus ns. juhlistaa sitä, että haluan elää jonkun kanssa loppuelämäni ja myös julkistaa asia vaikken haluaisi lain edessä avioliittoa solmiakkaan. Sen takia kihlaus -sanalle tässä merkityksessä olisi mielestäni hyvä löytyä joku korvaava, ei tulisi tappelua ja väärinymmärryksiä. Ja ei, tälläiset halventavat feikkikihlat tai teinikihlat eivät sitä ole, ne kuulostavat juurikin sellaiselta 16 vuotiaan teinin kihloilta. 

Itse olen miesystäväni kanssa vaihtanut sormuksia, mutta kumpikaan ei näe avioliiton solmimista tarpeellisena, ellei tule lapsia tai ellemme tulevaisuudessa omista yhdessä jotain.  Yleisesti ottaen jos joku meiltä naimisiinmenosta kysyy vastaus on se, että ei olla vielä päätetty päivää.  Kuitenkin itse ihmettelen sitä, että miksi moni suhtautuu tähän asiaan niin vihaisesti, ihan kun sormusten vaihtaminen jotenkin vähentäisi varsinaisen kihlauksen merkitystä. Toki ymmärrän, että jos joku on "kihloissa ilman, että tarkoitus on mennä naimisiin" asiassa on ristiriita ja tästä syystä kaikkien kannalta olisi paras löytää tälläiselle sopimukselle jokin neutraali sana.  Tai sitten pitää tehdä miesystävän kanssa kätteenliittäjäiset kahdestaan ja sanoa, että ollaan tälläisessä liitossa.

Ihan uteliaisuudesta, miksi on tarve julistaa kaikille keskinäistä sopimustanne? Itse olen naimisissa, mutta ei ole tarvetta huudella, enkä käytä sormuksia, ärsyttää vain sormessa. Ja musta teinikihlat on ihan hyvä nimitys niille, jotka sanovat olevansa kihloissa, mutta eivät ole aikeissakaan mennä naimisiin. Enemmän ymmärrystä heruisi "ei haluta naimisiin, mutta haluttiin sormukset suhteemme merkiksi" -tyypeille. Mutta ei tuo hirveän yleinen ilmiö taida olla, joten mahtaako mikään ilmaisu ottaa tuulta alleen. Toisaalta en ymmärrä, että miksei tuo mene vain parisuhteen tai avoliiton alle. Onhan pareilla kaikenlaisia keskinäisiä sopimuksia muutenkin.

Itse vältän sanomasta juurikin, että olemme menneet kihloihin, ihan jo senkin takia, että naimisiinmenosta ei ole ollut puhetta.  Sormuksien vaihto tuntui meistä sopivalta. Ehkä kirjoitin huonosti tuon julkistamisen vaikka sitähän se myös on, samalla tavoin kuin avioliitollakin jollain tasolla julkistetaan pariskunnan keskenäinen sopimus. Kuitenkin suurin merkitys näillä sormuksilla on nimenomaan se symboliikka meille kahdelle. Miesystäväni ei edes käytä sormusta kun lähinnä viikonloppuisin töiden takia ja itselläkin se jää monesti kotiin odottamaan, jos työssä on oikein likaista hommaa. Mitään juhlia emme varsinaisesti pitäneet, kävimme kahdestaan kahvilla ja söimme hiukan paremmin.  

Ja korostan siis vielä sitä, että en missään tilanteessa käytä miesystävästäni nimitystä kihlattu tai väitä jollekkin, että olisimme kihloissa. Olemme vaihtaneet sormuksia ja tälle sopimukselle mielelläni saisin jonkun hyvän juuri sitä tarkoittavan sanan.

Te olette lupautuneet toisillenne, niin lupausliitto voisi sopia? Vaikka omasta mielestäni seurustelu ajaisi saman asian.

No itse asiassa tuo lupausliitto ei ole yhtään hassumpi sana, sen kun saisi vielä vakiinnutettua, sillä tiedän, että meidän kaltaisiamme pareja on enemmänkin ja ongelmahan tuleekin juuri siksi, että oikeanlaista termiä ei ole. Seurustelu sinänsä joo ajaa asian ja oikeastaan sitä tuleekin sanottua, että seurustellaan, mutta toisaalta jotenkin tuntuisi tyhmältä vielä monenkymmenen vuoden päästäkin sanoa, että vielä seurustellaan. 

Yhteenmuutettaessa toki suhteesta tulee avoliitto ja sinänsä en ajattele, että avoliitto olisi jollain tavalla huonompi ilman sormuksia, kuin sormusten kanssa. Yhteenmuutto ei vaan meidän tämänhetkiseen tilanteeseen sovi, ei sen takia, ettei kumpikaan olisi valmis sitoutumaan toiseen yhteenmuutolla vaan täysin muista syistä, joita en ala tässä nyt sen kummemmin avaamaan.

Selitä nyt vielä kerran, miten tuo lupausliitto eroaisi omasta parisuhteestani, jossa olen sitoutunut olemaan elämänkumppanini kanssa loppuelämäni ja me kutsumme sitä parisuhteeksi. Tunnen useita saman ikäluokan pareja, jotka ovat olleet vuosia parisuhteessa eivätkä ole yrittäneet keksiä sille jotain uusionimityksiä enkä kyllä ole huomannut, että kenestäkään heistä tuntuisi tyhmältä kutsua parisuhdettaan parisuhteeksi.

Ehkä pointti on siinä, ettei varsinaisesti eroa olisi muuten, kuin sillä että olemme halunneet vaihtaa sormukset keskenämme sen merkiksi, että olemme sitoutuneet toisiimme. Olisimme toki voineet ostaa vaikka kaulakorut, käsirenkaat tai ihan mitä tahansa tuon sitoutumisen merkiksi, mutta halusimme ostaa meitä miellyttävät sormukset.

Ongelma kuitenkin tulee siinä, että kun meillä on samanlaiset sormukset sormissa ihmiset olettavat, että olemme kihloissa, jota siis emme ole ja tästä syystä olisi helpompaa sanoa jokin yleisessä käytössä oleva termi, kuin se, että täytyisi selittää miksi olemme vaihtaneet sormuksia parisuhteessa, mutta naimisiinmenosta ei ole puhuttu.  

Ihan hyvinhän voitte sanoa olevanne kihloissa. Ei kai kukaan ole niin epäkohtelias, että alkaisi kysellä häistä, mutta jos on, niin sanotte vaan, että ei ole suunnitteilla. Hyvin monet parit elävät loppuelämänsä yhdessä ilman naimisiintä.

Vai on epäkohteliasta kysellä kihlautuneilta häiden ajankohtaa :DD Se on aivan yhtä epäkohteliasta kuin kysellä lihakauppiaalta onko teillä makkaraa myynnissä! (Ajattelin nyt kantaa korkeni kekoon näissä vertauksissa ;))

Ihan samalla tavalla se on epäkorrektia kuin lasten hankkimisesta uteleminen. Kyllä ihmiset itse raportoivat parisuhteensa tilasta heille, joille katsovat sen kuuluvan.

Jos ihmiset ovat raportoineet kaikelle kansalle menneensä kihloihin, ovat he jo raportoineet naimisiinmenostaan. Eli ovat jo raportoineet sen parisuhteensa tilan. :D Silloin on aivan ok kysyä vaikka että milloin ne häät ovat tms.

Täh? Nythän puhutaan nimenomaan kihlakumppaneista, jotka eivät aio naimisiin.

Täh vain takaisin. Ei ole kihloissa jos ei aio naimisiin. On vain pakonomainen tarve mustasukkaisuuksissaan merkata seurustelukumppani sormuksella.

Kuvailit juuri avioliiton. Kihlaliitosta pääsee eroon ilman irtisanomisaikaa, joten se sopii ihmisille, joilla on itsetunto ja talous kunnossa.

Eli ollaan "niinku tosi sitouduttu kattokaa kaikki!!11 Pena on mun!!!", mutta on kuitenkin varmistettava, että eroon toisesta pääsee mahdollisimman helposti. Tässä on nyt kyse ihan teinikihloista.

Eli kihloihin menneet ovat tosi mustasukkaisia ja toisaalta tosi välinpitämättömiä toisistaan?

Joo, nämä "kihloihin menneet" tosiaan tuntuvat olevan juuri sellaisia. Ei oikeasti haluta sitoutua, mutta halutaan kuitenkin jollain ulkoisella merkata se toinen ja leikitään ihkua kihlaleikkiä.

Eiköhän ne ihqt ulkoiset tunnusmerkit liity nimenomaan naimiseihin. Kirkkohäät, timanttisormukset, hääpuvut, lahjalistat jne. Kihloihin meneminen on hillitty ja kaunis tapa osoittaa sitoutumistaan. Pääseehän avioliitostakin eroon puolessa vuodessa, ja mahdollisesta yhteisestä kodista voi muuttaa vaikka heti, eli ei naimisiinmenokaan mitään ikuista sitoutumista takaa.

T. Onnellisesti ja ihqsti kihloissa (harmittaako?)

Ei harmita. Olen itse naimisissa ilman juhlia, prinsessamekkoa, lahjalistoja saati sormuksia tai nimenvaihdoksia. Ei kiinnosta ulkoiset kamat, joita esitellä muille. Ja ei avioliitto tietenkään takaa ikuista sitoutumista, kukaan ei ole sellaista väittänyt. Se on juridinen sitoumus toiseen.

Näille "kihlautuneille" ne sormukset tuntuvat olevan se juttu. Niiden takia "mennään kihloihin". Vain ne sormukset erottavat heidät tavallisesta seurustelevasta tai avoliitossa asuvasta parista. Ymmärrän kyllä halun hankkua sormukset ihan omaksi iloksi, mutta hölmöä siitä tulee silloin kun aletaan puhua kihlautumusesta, silloin kun ei oikeasti ole kihlauduttu. Sillä haetaan vain jotain ulkoista vahvistusta ja arvostusta omalle suhteelle.

Sormuksia voi hankkia muutenkin. Kun kihlaudutaan, niin siinä on aina merkitys jostakin syvemmästä.

Kun kihlaudutaan, niin sen merkitys on aina sopimus naimisiinmenosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se suurin ongelma tässä on se, että monet ihmiset eivät nykypäivänä syystä tai toisestä näe tarpeelliseksi vihkimistä. Suomen laissa kun sattuu olemaan, että avioliitto on virallinen vasta kun pariskunta on lain edessä vihitty ja luulen, että monet syystä tai toisesta eivät koe tarpeelliseksi tai edes halua virallistaa suhdettaan avioliitoksi. Jokaisella on varmasti omat syynsä ja näihin en ala sen kummemmin perehtymään.

Kuitenkin uskon, että moni ns. "teinikihlaus" (ärsyttävä sana, jonka tilalle olisi oikeasti hyvä saada jokin neutraalimpi sana) tehdäänkin sen takia, että kaikesta huolimatta halutaan symboolisesti sitoutua toiseen ja sormus on varmaankin monelle se luonnollisin tapa. Onhan mm. Wiccalaisuudessa handfasting eli kätteenliittäjäiset, kyseessä on hääseremonia, mutta osa pareista ei kuitenkaan laillista avioliittoa. Todennäköisesti suurinosa näin tekee, mutta osa ei nää sitä tarpeelliseksi. Handfasting on kuitenkin eniten kahden ihmisen sopimus, jonka pariskunta voi tehdä myös kahdestaan ilman todistajia, sen voi myös sopia määräajaksi tai ns. elämän loppuun asti. 

Luulen, että kihloissa -sana on vaan jäänyt käytettäväksi jo senkin takia, että ennen kuin suomeen vihkimislaki tuli pariskunnat menivät kihloihin, jonka jälkeen avioliitto sovittiin vain näiden pariskuntien ja heidän perheittensä välillä. Nykyään siitä on tullut juridinen instituutio, toki joillekkin se saattaa edelleen liittyä uskontoon, eli halutaan solmia liitto Jumalan edessä. En itse näe mitään väärää kummassakaan, enkä sinänsä karsasta avioliittoa ajatuksena. 

Tosin en näe sillä mitään symboolista merkitystä itselleni, joten en tarvitse sitä paperilappua rakastaakseni puolisoani. Mielestäni kuitenkin minulla on oikeus ns. juhlistaa sitä, että haluan elää jonkun kanssa loppuelämäni ja myös julkistaa asia vaikken haluaisi lain edessä avioliittoa solmiakkaan. Sen takia kihlaus -sanalle tässä merkityksessä olisi mielestäni hyvä löytyä joku korvaava, ei tulisi tappelua ja väärinymmärryksiä. Ja ei, tälläiset halventavat feikkikihlat tai teinikihlat eivät sitä ole, ne kuulostavat juurikin sellaiselta 16 vuotiaan teinin kihloilta. 

Itse olen miesystäväni kanssa vaihtanut sormuksia, mutta kumpikaan ei näe avioliiton solmimista tarpeellisena, ellei tule lapsia tai ellemme tulevaisuudessa omista yhdessä jotain.  Yleisesti ottaen jos joku meiltä naimisiinmenosta kysyy vastaus on se, että ei olla vielä päätetty päivää.  Kuitenkin itse ihmettelen sitä, että miksi moni suhtautuu tähän asiaan niin vihaisesti, ihan kun sormusten vaihtaminen jotenkin vähentäisi varsinaisen kihlauksen merkitystä. Toki ymmärrän, että jos joku on "kihloissa ilman, että tarkoitus on mennä naimisiin" asiassa on ristiriita ja tästä syystä kaikkien kannalta olisi paras löytää tälläiselle sopimukselle jokin neutraali sana.  Tai sitten pitää tehdä miesystävän kanssa kätteenliittäjäiset kahdestaan ja sanoa, että ollaan tälläisessä liitossa.

Ihan uteliaisuudesta, miksi on tarve julistaa kaikille keskinäistä sopimustanne? Itse olen naimisissa, mutta ei ole tarvetta huudella, enkä käytä sormuksia, ärsyttää vain sormessa. Ja musta teinikihlat on ihan hyvä nimitys niille, jotka sanovat olevansa kihloissa, mutta eivät ole aikeissakaan mennä naimisiin. Enemmän ymmärrystä heruisi "ei haluta naimisiin, mutta haluttiin sormukset suhteemme merkiksi" -tyypeille. Mutta ei tuo hirveän yleinen ilmiö taida olla, joten mahtaako mikään ilmaisu ottaa tuulta alleen. Toisaalta en ymmärrä, että miksei tuo mene vain parisuhteen tai avoliiton alle. Onhan pareilla kaikenlaisia keskinäisiä sopimuksia muutenkin.

Itse vältän sanomasta juurikin, että olemme menneet kihloihin, ihan jo senkin takia, että naimisiinmenosta ei ole ollut puhetta.  Sormuksien vaihto tuntui meistä sopivalta. Ehkä kirjoitin huonosti tuon julkistamisen vaikka sitähän se myös on, samalla tavoin kuin avioliitollakin jollain tasolla julkistetaan pariskunnan keskenäinen sopimus. Kuitenkin suurin merkitys näillä sormuksilla on nimenomaan se symboliikka meille kahdelle. Miesystäväni ei edes käytä sormusta kun lähinnä viikonloppuisin töiden takia ja itselläkin se jää monesti kotiin odottamaan, jos työssä on oikein likaista hommaa. Mitään juhlia emme varsinaisesti pitäneet, kävimme kahdestaan kahvilla ja söimme hiukan paremmin.  

Ja korostan siis vielä sitä, että en missään tilanteessa käytä miesystävästäni nimitystä kihlattu tai väitä jollekkin, että olisimme kihloissa. Olemme vaihtaneet sormuksia ja tälle sopimukselle mielelläni saisin jonkun hyvän juuri sitä tarkoittavan sanan.

Te olette lupautuneet toisillenne, niin lupausliitto voisi sopia? Vaikka omasta mielestäni seurustelu ajaisi saman asian.

No itse asiassa tuo lupausliitto ei ole yhtään hassumpi sana, sen kun saisi vielä vakiinnutettua, sillä tiedän, että meidän kaltaisiamme pareja on enemmänkin ja ongelmahan tuleekin juuri siksi, että oikeanlaista termiä ei ole. Seurustelu sinänsä joo ajaa asian ja oikeastaan sitä tuleekin sanottua, että seurustellaan, mutta toisaalta jotenkin tuntuisi tyhmältä vielä monenkymmenen vuoden päästäkin sanoa, että vielä seurustellaan. 

Yhteenmuutettaessa toki suhteesta tulee avoliitto ja sinänsä en ajattele, että avoliitto olisi jollain tavalla huonompi ilman sormuksia, kuin sormusten kanssa. Yhteenmuutto ei vaan meidän tämänhetkiseen tilanteeseen sovi, ei sen takia, ettei kumpikaan olisi valmis sitoutumaan toiseen yhteenmuutolla vaan täysin muista syistä, joita en ala tässä nyt sen kummemmin avaamaan.

Selitä nyt vielä kerran, miten tuo lupausliitto eroaisi omasta parisuhteestani, jossa olen sitoutunut olemaan elämänkumppanini kanssa loppuelämäni ja me kutsumme sitä parisuhteeksi. Tunnen useita saman ikäluokan pareja, jotka ovat olleet vuosia parisuhteessa eivätkä ole yrittäneet keksiä sille jotain uusionimityksiä enkä kyllä ole huomannut, että kenestäkään heistä tuntuisi tyhmältä kutsua parisuhdettaan parisuhteeksi.

Ehkä pointti on siinä, ettei varsinaisesti eroa olisi muuten, kuin sillä että olemme halunneet vaihtaa sormukset keskenämme sen merkiksi, että olemme sitoutuneet toisiimme. Olisimme toki voineet ostaa vaikka kaulakorut, käsirenkaat tai ihan mitä tahansa tuon sitoutumisen merkiksi, mutta halusimme ostaa meitä miellyttävät sormukset.

Ongelma kuitenkin tulee siinä, että kun meillä on samanlaiset sormukset sormissa ihmiset olettavat, että olemme kihloissa, jota siis emme ole ja tästä syystä olisi helpompaa sanoa jokin yleisessä käytössä oleva termi, kuin se, että täytyisi selittää miksi olemme vaihtaneet sormuksia parisuhteessa, mutta naimisiinmenosta ei ole puhuttu.  

Ihan hyvinhän voitte sanoa olevanne kihloissa. Ei kai kukaan ole niin epäkohtelias, että alkaisi kysellä häistä, mutta jos on, niin sanotte vaan, että ei ole suunnitteilla. Hyvin monet parit elävät loppuelämänsä yhdessä ilman naimisiintä.

Vai on epäkohteliasta kysellä kihlautuneilta häiden ajankohtaa :DD Se on aivan yhtä epäkohteliasta kuin kysellä lihakauppiaalta onko teillä makkaraa myynnissä! (Ajattelin nyt kantaa korkeni kekoon näissä vertauksissa ;))

Ihan samalla tavalla se on epäkorrektia kuin lasten hankkimisesta uteleminen. Kyllä ihmiset itse raportoivat parisuhteensa tilasta heille, joille katsovat sen kuuluvan.

Jos ihmiset ovat raportoineet kaikelle kansalle menneensä kihloihin, ovat he jo raportoineet naimisiinmenostaan. Eli ovat jo raportoineet sen parisuhteensa tilan. :D Silloin on aivan ok kysyä vaikka että milloin ne häät ovat tms.

Täh? Nythän puhutaan nimenomaan kihlakumppaneista, jotka eivät aio naimisiin.

Täh vain takaisin. Ei ole kihloissa jos ei aio naimisiin. On vain pakonomainen tarve mustasukkaisuuksissaan merkata seurustelukumppani sormuksella.

Kuvailit juuri avioliiton. Kihlaliitosta pääsee eroon ilman irtisanomisaikaa, joten se sopii ihmisille, joilla on itsetunto ja talous kunnossa.

Eli ollaan "niinku tosi sitouduttu kattokaa kaikki!!11 Pena on mun!!!", mutta on kuitenkin varmistettava, että eroon toisesta pääsee mahdollisimman helposti. Tässä on nyt kyse ihan teinikihloista.

Eli kihloihin menneet ovat tosi mustasukkaisia ja toisaalta tosi välinpitämättömiä toisistaan?

Joo, nämä "kihloihin menneet" tosiaan tuntuvat olevan juuri sellaisia. Ei oikeasti haluta sitoutua, mutta halutaan kuitenkin jollain ulkoisella merkata se toinen ja leikitään ihkua kihlaleikkiä.

Eiköhän ne ihqt ulkoiset tunnusmerkit liity nimenomaan naimiseihin. Kirkkohäät, timanttisormukset, hääpuvut, lahjalistat jne. Kihloihin meneminen on hillitty ja kaunis tapa osoittaa sitoutumistaan. Pääseehän avioliitostakin eroon puolessa vuodessa, ja mahdollisesta yhteisestä kodista voi muuttaa vaikka heti, eli ei naimisiinmenokaan mitään ikuista sitoutumista takaa.

T. Onnellisesti ja ihqsti kihloissa (harmittaako?)

Ei harmita. Olen itse naimisissa ilman juhlia, prinsessamekkoa, lahjalistoja saati sormuksia tai nimenvaihdoksia. Ei kiinnosta ulkoiset kamat, joita esitellä muille. Ja ei avioliitto tietenkään takaa ikuista sitoutumista, kukaan ei ole sellaista väittänyt. Se on juridinen sitoumus toiseen.

Näille "kihlautuneille" ne sormukset tuntuvat olevan se juttu. Niiden takia "mennään kihloihin". Vain ne sormukset erottavat heidät tavallisesta seurustelevasta tai avoliitossa asuvasta parista. Ymmärrän kyllä halun hankkua sormukset ihan omaksi iloksi, mutta hölmöä siitä tulee silloin kun aletaan puhua kihlautumusesta, silloin kun ei oikeasti ole kihlauduttu. Sillä haetaan vain jotain ulkoista vahvistusta ja arvostusta omalle suhteelle.

Sormuksia voi hankkia muutenkin. Kun kihlaudutaan, niin siinä on aina merkitys jostakin syvemmästä.

Kun kihlaudutaan, niin sen merkitys on aina sopimus naimisiinmenosta.

Se voikin olla sitten hamassa tulevaisuudessa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se suurin ongelma tässä on se, että monet ihmiset eivät nykypäivänä syystä tai toisestä näe tarpeelliseksi vihkimistä. Suomen laissa kun sattuu olemaan, että avioliitto on virallinen vasta kun pariskunta on lain edessä vihitty ja luulen, että monet syystä tai toisesta eivät koe tarpeelliseksi tai edes halua virallistaa suhdettaan avioliitoksi. Jokaisella on varmasti omat syynsä ja näihin en ala sen kummemmin perehtymään.

Kuitenkin uskon, että moni ns. "teinikihlaus" (ärsyttävä sana, jonka tilalle olisi oikeasti hyvä saada jokin neutraalimpi sana) tehdäänkin sen takia, että kaikesta huolimatta halutaan symboolisesti sitoutua toiseen ja sormus on varmaankin monelle se luonnollisin tapa. Onhan mm. Wiccalaisuudessa handfasting eli kätteenliittäjäiset, kyseessä on hääseremonia, mutta osa pareista ei kuitenkaan laillista avioliittoa. Todennäköisesti suurinosa näin tekee, mutta osa ei nää sitä tarpeelliseksi. Handfasting on kuitenkin eniten kahden ihmisen sopimus, jonka pariskunta voi tehdä myös kahdestaan ilman todistajia, sen voi myös sopia määräajaksi tai ns. elämän loppuun asti. 

Luulen, että kihloissa -sana on vaan jäänyt käytettäväksi jo senkin takia, että ennen kuin suomeen vihkimislaki tuli pariskunnat menivät kihloihin, jonka jälkeen avioliitto sovittiin vain näiden pariskuntien ja heidän perheittensä välillä. Nykyään siitä on tullut juridinen instituutio, toki joillekkin se saattaa edelleen liittyä uskontoon, eli halutaan solmia liitto Jumalan edessä. En itse näe mitään väärää kummassakaan, enkä sinänsä karsasta avioliittoa ajatuksena. 

Tosin en näe sillä mitään symboolista merkitystä itselleni, joten en tarvitse sitä paperilappua rakastaakseni puolisoani. Mielestäni kuitenkin minulla on oikeus ns. juhlistaa sitä, että haluan elää jonkun kanssa loppuelämäni ja myös julkistaa asia vaikken haluaisi lain edessä avioliittoa solmiakkaan. Sen takia kihlaus -sanalle tässä merkityksessä olisi mielestäni hyvä löytyä joku korvaava, ei tulisi tappelua ja väärinymmärryksiä. Ja ei, tälläiset halventavat feikkikihlat tai teinikihlat eivät sitä ole, ne kuulostavat juurikin sellaiselta 16 vuotiaan teinin kihloilta. 

Itse olen miesystäväni kanssa vaihtanut sormuksia, mutta kumpikaan ei näe avioliiton solmimista tarpeellisena, ellei tule lapsia tai ellemme tulevaisuudessa omista yhdessä jotain.  Yleisesti ottaen jos joku meiltä naimisiinmenosta kysyy vastaus on se, että ei olla vielä päätetty päivää.  Kuitenkin itse ihmettelen sitä, että miksi moni suhtautuu tähän asiaan niin vihaisesti, ihan kun sormusten vaihtaminen jotenkin vähentäisi varsinaisen kihlauksen merkitystä. Toki ymmärrän, että jos joku on "kihloissa ilman, että tarkoitus on mennä naimisiin" asiassa on ristiriita ja tästä syystä kaikkien kannalta olisi paras löytää tälläiselle sopimukselle jokin neutraali sana.  Tai sitten pitää tehdä miesystävän kanssa kätteenliittäjäiset kahdestaan ja sanoa, että ollaan tälläisessä liitossa.

Ihan uteliaisuudesta, miksi on tarve julistaa kaikille keskinäistä sopimustanne? Itse olen naimisissa, mutta ei ole tarvetta huudella, enkä käytä sormuksia, ärsyttää vain sormessa. Ja musta teinikihlat on ihan hyvä nimitys niille, jotka sanovat olevansa kihloissa, mutta eivät ole aikeissakaan mennä naimisiin. Enemmän ymmärrystä heruisi "ei haluta naimisiin, mutta haluttiin sormukset suhteemme merkiksi" -tyypeille. Mutta ei tuo hirveän yleinen ilmiö taida olla, joten mahtaako mikään ilmaisu ottaa tuulta alleen. Toisaalta en ymmärrä, että miksei tuo mene vain parisuhteen tai avoliiton alle. Onhan pareilla kaikenlaisia keskinäisiä sopimuksia muutenkin.

Itse vältän sanomasta juurikin, että olemme menneet kihloihin, ihan jo senkin takia, että naimisiinmenosta ei ole ollut puhetta.  Sormuksien vaihto tuntui meistä sopivalta. Ehkä kirjoitin huonosti tuon julkistamisen vaikka sitähän se myös on, samalla tavoin kuin avioliitollakin jollain tasolla julkistetaan pariskunnan keskenäinen sopimus. Kuitenkin suurin merkitys näillä sormuksilla on nimenomaan se symboliikka meille kahdelle. Miesystäväni ei edes käytä sormusta kun lähinnä viikonloppuisin töiden takia ja itselläkin se jää monesti kotiin odottamaan, jos työssä on oikein likaista hommaa. Mitään juhlia emme varsinaisesti pitäneet, kävimme kahdestaan kahvilla ja söimme hiukan paremmin.  

Ja korostan siis vielä sitä, että en missään tilanteessa käytä miesystävästäni nimitystä kihlattu tai väitä jollekkin, että olisimme kihloissa. Olemme vaihtaneet sormuksia ja tälle sopimukselle mielelläni saisin jonkun hyvän juuri sitä tarkoittavan sanan.

Te olette lupautuneet toisillenne, niin lupausliitto voisi sopia? Vaikka omasta mielestäni seurustelu ajaisi saman asian.

No itse asiassa tuo lupausliitto ei ole yhtään hassumpi sana, sen kun saisi vielä vakiinnutettua, sillä tiedän, että meidän kaltaisiamme pareja on enemmänkin ja ongelmahan tuleekin juuri siksi, että oikeanlaista termiä ei ole. Seurustelu sinänsä joo ajaa asian ja oikeastaan sitä tuleekin sanottua, että seurustellaan, mutta toisaalta jotenkin tuntuisi tyhmältä vielä monenkymmenen vuoden päästäkin sanoa, että vielä seurustellaan. 

Yhteenmuutettaessa toki suhteesta tulee avoliitto ja sinänsä en ajattele, että avoliitto olisi jollain tavalla huonompi ilman sormuksia, kuin sormusten kanssa. Yhteenmuutto ei vaan meidän tämänhetkiseen tilanteeseen sovi, ei sen takia, ettei kumpikaan olisi valmis sitoutumaan toiseen yhteenmuutolla vaan täysin muista syistä, joita en ala tässä nyt sen kummemmin avaamaan.

Selitä nyt vielä kerran, miten tuo lupausliitto eroaisi omasta parisuhteestani, jossa olen sitoutunut olemaan elämänkumppanini kanssa loppuelämäni ja me kutsumme sitä parisuhteeksi. Tunnen useita saman ikäluokan pareja, jotka ovat olleet vuosia parisuhteessa eivätkä ole yrittäneet keksiä sille jotain uusionimityksiä enkä kyllä ole huomannut, että kenestäkään heistä tuntuisi tyhmältä kutsua parisuhdettaan parisuhteeksi.

Ehkä pointti on siinä, ettei varsinaisesti eroa olisi muuten, kuin sillä että olemme halunneet vaihtaa sormukset keskenämme sen merkiksi, että olemme sitoutuneet toisiimme. Olisimme toki voineet ostaa vaikka kaulakorut, käsirenkaat tai ihan mitä tahansa tuon sitoutumisen merkiksi, mutta halusimme ostaa meitä miellyttävät sormukset.

Ongelma kuitenkin tulee siinä, että kun meillä on samanlaiset sormukset sormissa ihmiset olettavat, että olemme kihloissa, jota siis emme ole ja tästä syystä olisi helpompaa sanoa jokin yleisessä käytössä oleva termi, kuin se, että täytyisi selittää miksi olemme vaihtaneet sormuksia parisuhteessa, mutta naimisiinmenosta ei ole puhuttu.  

Ihan hyvinhän voitte sanoa olevanne kihloissa. Ei kai kukaan ole niin epäkohtelias, että alkaisi kysellä häistä, mutta jos on, niin sanotte vaan, että ei ole suunnitteilla. Hyvin monet parit elävät loppuelämänsä yhdessä ilman naimisiintä.

Vai on epäkohteliasta kysellä kihlautuneilta häiden ajankohtaa :DD Se on aivan yhtä epäkohteliasta kuin kysellä lihakauppiaalta onko teillä makkaraa myynnissä! (Ajattelin nyt kantaa korkeni kekoon näissä vertauksissa ;))

Ihan samalla tavalla se on epäkorrektia kuin lasten hankkimisesta uteleminen. Kyllä ihmiset itse raportoivat parisuhteensa tilasta heille, joille katsovat sen kuuluvan.

Jos ihmiset ovat raportoineet kaikelle kansalle menneensä kihloihin, ovat he jo raportoineet naimisiinmenostaan. Eli ovat jo raportoineet sen parisuhteensa tilan. :D Silloin on aivan ok kysyä vaikka että milloin ne häät ovat tms.

Täh? Nythän puhutaan nimenomaan kihlakumppaneista, jotka eivät aio naimisiin.

Täh vain takaisin. Ei ole kihloissa jos ei aio naimisiin. On vain pakonomainen tarve mustasukkaisuuksissaan merkata seurustelukumppani sormuksella.

Kuvailit juuri avioliiton. Kihlaliitosta pääsee eroon ilman irtisanomisaikaa, joten se sopii ihmisille, joilla on itsetunto ja talous kunnossa.

Eli ollaan "niinku tosi sitouduttu kattokaa kaikki!!11 Pena on mun!!!", mutta on kuitenkin varmistettava, että eroon toisesta pääsee mahdollisimman helposti. Tässä on nyt kyse ihan teinikihloista.

Eli kihloihin menneet ovat tosi mustasukkaisia ja toisaalta tosi välinpitämättömiä toisistaan?

Joo, nämä "kihloihin menneet" tosiaan tuntuvat olevan juuri sellaisia. Ei oikeasti haluta sitoutua, mutta halutaan kuitenkin jollain ulkoisella merkata se toinen ja leikitään ihkua kihlaleikkiä.

Eiköhän ne ihqt ulkoiset tunnusmerkit liity nimenomaan naimiseihin. Kirkkohäät, timanttisormukset, hääpuvut, lahjalistat jne. Kihloihin meneminen on hillitty ja kaunis tapa osoittaa sitoutumistaan. Pääseehän avioliitostakin eroon puolessa vuodessa, ja mahdollisesta yhteisestä kodista voi muuttaa vaikka heti, eli ei naimisiinmenokaan mitään ikuista sitoutumista takaa.

T. Onnellisesti ja ihqsti kihloissa (harmittaako?)

Ei harmita. Olen itse naimisissa ilman juhlia, prinsessamekkoa, lahjalistoja saati sormuksia tai nimenvaihdoksia. Ei kiinnosta ulkoiset kamat, joita esitellä muille. Ja ei avioliitto tietenkään takaa ikuista sitoutumista, kukaan ei ole sellaista väittänyt. Se on juridinen sitoumus toiseen.

Näille "kihlautuneille" ne sormukset tuntuvat olevan se juttu. Niiden takia "mennään kihloihin". Vain ne sormukset erottavat heidät tavallisesta seurustelevasta tai avoliitossa asuvasta parista. Ymmärrän kyllä halun hankkua sormukset ihan omaksi iloksi, mutta hölmöä siitä tulee silloin kun aletaan puhua kihlautumusesta, silloin kun ei oikeasti ole kihlauduttu. Sillä haetaan vain jotain ulkoista vahvistusta ja arvostusta omalle suhteelle.

Sormuksia voi hankkia muutenkin. Kun kihlaudutaan, niin siinä on aina merkitys jostakin syvemmästä.

Kun kihlaudutaan, niin sen merkitys on aina sopimus naimisiinmenosta.

Sekin on sopimus naimisiinmenosta, ettei mennä...

17 sivua tällaisesta. :DD Akat  taas vauhdissa. Se on jännä miten nimenvaihto ei muka merkitse mitään ja se että se tulee mieheltä aina ei merkitse mitään mutta yhtäkkiä ne avioliittoon liittyvät symbolit ovat todella tarkkoja ja te tunkeudutte toisten suhteisiin ja määrittelemään niitä. Ottakaa toki kritiikkiä vastaan myös silloin kun se on teille epämiellyttävää. Kaikki avioliiton symbolit ovat menettäneet arvonsa, naisethan sanovat ettei miehen nimi merkitse mitään eli tuskin sormukset tai mikään muukaan on merkki mistään. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se suurin ongelma tässä on se, että monet ihmiset eivät nykypäivänä syystä tai toisestä näe tarpeelliseksi vihkimistä. Suomen laissa kun sattuu olemaan, että avioliitto on virallinen vasta kun pariskunta on lain edessä vihitty ja luulen, että monet syystä tai toisesta eivät koe tarpeelliseksi tai edes halua virallistaa suhdettaan avioliitoksi. Jokaisella on varmasti omat syynsä ja näihin en ala sen kummemmin perehtymään.

Kuitenkin uskon, että moni ns. "teinikihlaus" (ärsyttävä sana, jonka tilalle olisi oikeasti hyvä saada jokin neutraalimpi sana) tehdäänkin sen takia, että kaikesta huolimatta halutaan symboolisesti sitoutua toiseen ja sormus on varmaankin monelle se luonnollisin tapa. Onhan mm. Wiccalaisuudessa handfasting eli kätteenliittäjäiset, kyseessä on hääseremonia, mutta osa pareista ei kuitenkaan laillista avioliittoa. Todennäköisesti suurinosa näin tekee, mutta osa ei nää sitä tarpeelliseksi. Handfasting on kuitenkin eniten kahden ihmisen sopimus, jonka pariskunta voi tehdä myös kahdestaan ilman todistajia, sen voi myös sopia määräajaksi tai ns. elämän loppuun asti. 

Luulen, että kihloissa -sana on vaan jäänyt käytettäväksi jo senkin takia, että ennen kuin suomeen vihkimislaki tuli pariskunnat menivät kihloihin, jonka jälkeen avioliitto sovittiin vain näiden pariskuntien ja heidän perheittensä välillä. Nykyään siitä on tullut juridinen instituutio, toki joillekkin se saattaa edelleen liittyä uskontoon, eli halutaan solmia liitto Jumalan edessä. En itse näe mitään väärää kummassakaan, enkä sinänsä karsasta avioliittoa ajatuksena. 

Tosin en näe sillä mitään symboolista merkitystä itselleni, joten en tarvitse sitä paperilappua rakastaakseni puolisoani. Mielestäni kuitenkin minulla on oikeus ns. juhlistaa sitä, että haluan elää jonkun kanssa loppuelämäni ja myös julkistaa asia vaikken haluaisi lain edessä avioliittoa solmiakkaan. Sen takia kihlaus -sanalle tässä merkityksessä olisi mielestäni hyvä löytyä joku korvaava, ei tulisi tappelua ja väärinymmärryksiä. Ja ei, tälläiset halventavat feikkikihlat tai teinikihlat eivät sitä ole, ne kuulostavat juurikin sellaiselta 16 vuotiaan teinin kihloilta. 

Itse olen miesystäväni kanssa vaihtanut sormuksia, mutta kumpikaan ei näe avioliiton solmimista tarpeellisena, ellei tule lapsia tai ellemme tulevaisuudessa omista yhdessä jotain.  Yleisesti ottaen jos joku meiltä naimisiinmenosta kysyy vastaus on se, että ei olla vielä päätetty päivää.  Kuitenkin itse ihmettelen sitä, että miksi moni suhtautuu tähän asiaan niin vihaisesti, ihan kun sormusten vaihtaminen jotenkin vähentäisi varsinaisen kihlauksen merkitystä. Toki ymmärrän, että jos joku on "kihloissa ilman, että tarkoitus on mennä naimisiin" asiassa on ristiriita ja tästä syystä kaikkien kannalta olisi paras löytää tälläiselle sopimukselle jokin neutraali sana.  Tai sitten pitää tehdä miesystävän kanssa kätteenliittäjäiset kahdestaan ja sanoa, että ollaan tälläisessä liitossa.

Ihan uteliaisuudesta, miksi on tarve julistaa kaikille keskinäistä sopimustanne? Itse olen naimisissa, mutta ei ole tarvetta huudella, enkä käytä sormuksia, ärsyttää vain sormessa. Ja musta teinikihlat on ihan hyvä nimitys niille, jotka sanovat olevansa kihloissa, mutta eivät ole aikeissakaan mennä naimisiin. Enemmän ymmärrystä heruisi "ei haluta naimisiin, mutta haluttiin sormukset suhteemme merkiksi" -tyypeille. Mutta ei tuo hirveän yleinen ilmiö taida olla, joten mahtaako mikään ilmaisu ottaa tuulta alleen. Toisaalta en ymmärrä, että miksei tuo mene vain parisuhteen tai avoliiton alle. Onhan pareilla kaikenlaisia keskinäisiä sopimuksia muutenkin.

Itse vältän sanomasta juurikin, että olemme menneet kihloihin, ihan jo senkin takia, että naimisiinmenosta ei ole ollut puhetta.  Sormuksien vaihto tuntui meistä sopivalta. Ehkä kirjoitin huonosti tuon julkistamisen vaikka sitähän se myös on, samalla tavoin kuin avioliitollakin jollain tasolla julkistetaan pariskunnan keskenäinen sopimus. Kuitenkin suurin merkitys näillä sormuksilla on nimenomaan se symboliikka meille kahdelle. Miesystäväni ei edes käytä sormusta kun lähinnä viikonloppuisin töiden takia ja itselläkin se jää monesti kotiin odottamaan, jos työssä on oikein likaista hommaa. Mitään juhlia emme varsinaisesti pitäneet, kävimme kahdestaan kahvilla ja söimme hiukan paremmin.  

Ja korostan siis vielä sitä, että en missään tilanteessa käytä miesystävästäni nimitystä kihlattu tai väitä jollekkin, että olisimme kihloissa. Olemme vaihtaneet sormuksia ja tälle sopimukselle mielelläni saisin jonkun hyvän juuri sitä tarkoittavan sanan.

Te olette lupautuneet toisillenne, niin lupausliitto voisi sopia? Vaikka omasta mielestäni seurustelu ajaisi saman asian.

No itse asiassa tuo lupausliitto ei ole yhtään hassumpi sana, sen kun saisi vielä vakiinnutettua, sillä tiedän, että meidän kaltaisiamme pareja on enemmänkin ja ongelmahan tuleekin juuri siksi, että oikeanlaista termiä ei ole. Seurustelu sinänsä joo ajaa asian ja oikeastaan sitä tuleekin sanottua, että seurustellaan, mutta toisaalta jotenkin tuntuisi tyhmältä vielä monenkymmenen vuoden päästäkin sanoa, että vielä seurustellaan. 

Yhteenmuutettaessa toki suhteesta tulee avoliitto ja sinänsä en ajattele, että avoliitto olisi jollain tavalla huonompi ilman sormuksia, kuin sormusten kanssa. Yhteenmuutto ei vaan meidän tämänhetkiseen tilanteeseen sovi, ei sen takia, ettei kumpikaan olisi valmis sitoutumaan toiseen yhteenmuutolla vaan täysin muista syistä, joita en ala tässä nyt sen kummemmin avaamaan.

Selitä nyt vielä kerran, miten tuo lupausliitto eroaisi omasta parisuhteestani, jossa olen sitoutunut olemaan elämänkumppanini kanssa loppuelämäni ja me kutsumme sitä parisuhteeksi. Tunnen useita saman ikäluokan pareja, jotka ovat olleet vuosia parisuhteessa eivätkä ole yrittäneet keksiä sille jotain uusionimityksiä enkä kyllä ole huomannut, että kenestäkään heistä tuntuisi tyhmältä kutsua parisuhdettaan parisuhteeksi.

Ehkä pointti on siinä, ettei varsinaisesti eroa olisi muuten, kuin sillä että olemme halunneet vaihtaa sormukset keskenämme sen merkiksi, että olemme sitoutuneet toisiimme. Olisimme toki voineet ostaa vaikka kaulakorut, käsirenkaat tai ihan mitä tahansa tuon sitoutumisen merkiksi, mutta halusimme ostaa meitä miellyttävät sormukset.

Ongelma kuitenkin tulee siinä, että kun meillä on samanlaiset sormukset sormissa ihmiset olettavat, että olemme kihloissa, jota siis emme ole ja tästä syystä olisi helpompaa sanoa jokin yleisessä käytössä oleva termi, kuin se, että täytyisi selittää miksi olemme vaihtaneet sormuksia parisuhteessa, mutta naimisiinmenosta ei ole puhuttu.  

Ihan hyvinhän voitte sanoa olevanne kihloissa. Ei kai kukaan ole niin epäkohtelias, että alkaisi kysellä häistä, mutta jos on, niin sanotte vaan, että ei ole suunnitteilla. Hyvin monet parit elävät loppuelämänsä yhdessä ilman naimisiintä.

Vai on epäkohteliasta kysellä kihlautuneilta häiden ajankohtaa :DD Se on aivan yhtä epäkohteliasta kuin kysellä lihakauppiaalta onko teillä makkaraa myynnissä! (Ajattelin nyt kantaa korkeni kekoon näissä vertauksissa ;))

Ihan samalla tavalla se on epäkorrektia kuin lasten hankkimisesta uteleminen. Kyllä ihmiset itse raportoivat parisuhteensa tilasta heille, joille katsovat sen kuuluvan.

Jos ihmiset ovat raportoineet kaikelle kansalle menneensä kihloihin, ovat he jo raportoineet naimisiinmenostaan. Eli ovat jo raportoineet sen parisuhteensa tilan. :D Silloin on aivan ok kysyä vaikka että milloin ne häät ovat tms.

Täh? Nythän puhutaan nimenomaan kihlakumppaneista, jotka eivät aio naimisiin.

Täh vain takaisin. Ei ole kihloissa jos ei aio naimisiin. On vain pakonomainen tarve mustasukkaisuuksissaan merkata seurustelukumppani sormuksella.

Kuvailit juuri avioliiton. Kihlaliitosta pääsee eroon ilman irtisanomisaikaa, joten se sopii ihmisille, joilla on itsetunto ja talous kunnossa.

Eli ollaan "niinku tosi sitouduttu kattokaa kaikki!!11 Pena on mun!!!", mutta on kuitenkin varmistettava, että eroon toisesta pääsee mahdollisimman helposti. Tässä on nyt kyse ihan teinikihloista.

Eli kihloihin menneet ovat tosi mustasukkaisia ja toisaalta tosi välinpitämättömiä toisistaan?

Joo, nämä "kihloihin menneet" tosiaan tuntuvat olevan juuri sellaisia. Ei oikeasti haluta sitoutua, mutta halutaan kuitenkin jollain ulkoisella merkata se toinen ja leikitään ihkua kihlaleikkiä.

Eiköhän ne ihqt ulkoiset tunnusmerkit liity nimenomaan naimiseihin. Kirkkohäät, timanttisormukset, hääpuvut, lahjalistat jne. Kihloihin meneminen on hillitty ja kaunis tapa osoittaa sitoutumistaan. Pääseehän avioliitostakin eroon puolessa vuodessa, ja mahdollisesta yhteisestä kodista voi muuttaa vaikka heti, eli ei naimisiinmenokaan mitään ikuista sitoutumista takaa.

T. Onnellisesti ja ihqsti kihloissa (harmittaako?)

Ei harmita. Olen itse naimisissa ilman juhlia, prinsessamekkoa, lahjalistoja saati sormuksia tai nimenvaihdoksia. Ei kiinnosta ulkoiset kamat, joita esitellä muille. Ja ei avioliitto tietenkään takaa ikuista sitoutumista, kukaan ei ole sellaista väittänyt. Se on juridinen sitoumus toiseen.

Näille "kihlautuneille" ne sormukset tuntuvat olevan se juttu. Niiden takia "mennään kihloihin". Vain ne sormukset erottavat heidät tavallisesta seurustelevasta tai avoliitossa asuvasta parista. Ymmärrän kyllä halun hankkua sormukset ihan omaksi iloksi, mutta hölmöä siitä tulee silloin kun aletaan puhua kihlautumusesta, silloin kun ei oikeasti ole kihlauduttu. Sillä haetaan vain jotain ulkoista vahvistusta ja arvostusta omalle suhteelle.

Sormuksia voi hankkia muutenkin. Kun kihlaudutaan, niin siinä on aina merkitys jostakin syvemmästä.

Kun kihlaudutaan, niin sen merkitys on aina sopimus naimisiinmenosta.

Sekin on sopimus naimisiinmenosta, ettei mennä...

Silloin kyse ei vaan ole kihlauksesta. Ihan yksinkertaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se suurin ongelma tässä on se, että monet ihmiset eivät nykypäivänä syystä tai toisestä näe tarpeelliseksi vihkimistä. Suomen laissa kun sattuu olemaan, että avioliitto on virallinen vasta kun pariskunta on lain edessä vihitty ja luulen, että monet syystä tai toisesta eivät koe tarpeelliseksi tai edes halua virallistaa suhdettaan avioliitoksi. Jokaisella on varmasti omat syynsä ja näihin en ala sen kummemmin perehtymään.

Kuitenkin uskon, että moni ns. "teinikihlaus" (ärsyttävä sana, jonka tilalle olisi oikeasti hyvä saada jokin neutraalimpi sana) tehdäänkin sen takia, että kaikesta huolimatta halutaan symboolisesti sitoutua toiseen ja sormus on varmaankin monelle se luonnollisin tapa. Onhan mm. Wiccalaisuudessa handfasting eli kätteenliittäjäiset, kyseessä on hääseremonia, mutta osa pareista ei kuitenkaan laillista avioliittoa. Todennäköisesti suurinosa näin tekee, mutta osa ei nää sitä tarpeelliseksi. Handfasting on kuitenkin eniten kahden ihmisen sopimus, jonka pariskunta voi tehdä myös kahdestaan ilman todistajia, sen voi myös sopia määräajaksi tai ns. elämän loppuun asti. 

Luulen, että kihloissa -sana on vaan jäänyt käytettäväksi jo senkin takia, että ennen kuin suomeen vihkimislaki tuli pariskunnat menivät kihloihin, jonka jälkeen avioliitto sovittiin vain näiden pariskuntien ja heidän perheittensä välillä. Nykyään siitä on tullut juridinen instituutio, toki joillekkin se saattaa edelleen liittyä uskontoon, eli halutaan solmia liitto Jumalan edessä. En itse näe mitään väärää kummassakaan, enkä sinänsä karsasta avioliittoa ajatuksena. 

Tosin en näe sillä mitään symboolista merkitystä itselleni, joten en tarvitse sitä paperilappua rakastaakseni puolisoani. Mielestäni kuitenkin minulla on oikeus ns. juhlistaa sitä, että haluan elää jonkun kanssa loppuelämäni ja myös julkistaa asia vaikken haluaisi lain edessä avioliittoa solmiakkaan. Sen takia kihlaus -sanalle tässä merkityksessä olisi mielestäni hyvä löytyä joku korvaava, ei tulisi tappelua ja väärinymmärryksiä. Ja ei, tälläiset halventavat feikkikihlat tai teinikihlat eivät sitä ole, ne kuulostavat juurikin sellaiselta 16 vuotiaan teinin kihloilta. 

Itse olen miesystäväni kanssa vaihtanut sormuksia, mutta kumpikaan ei näe avioliiton solmimista tarpeellisena, ellei tule lapsia tai ellemme tulevaisuudessa omista yhdessä jotain.  Yleisesti ottaen jos joku meiltä naimisiinmenosta kysyy vastaus on se, että ei olla vielä päätetty päivää.  Kuitenkin itse ihmettelen sitä, että miksi moni suhtautuu tähän asiaan niin vihaisesti, ihan kun sormusten vaihtaminen jotenkin vähentäisi varsinaisen kihlauksen merkitystä. Toki ymmärrän, että jos joku on "kihloissa ilman, että tarkoitus on mennä naimisiin" asiassa on ristiriita ja tästä syystä kaikkien kannalta olisi paras löytää tälläiselle sopimukselle jokin neutraali sana.  Tai sitten pitää tehdä miesystävän kanssa kätteenliittäjäiset kahdestaan ja sanoa, että ollaan tälläisessä liitossa.

Ihan uteliaisuudesta, miksi on tarve julistaa kaikille keskinäistä sopimustanne? Itse olen naimisissa, mutta ei ole tarvetta huudella, enkä käytä sormuksia, ärsyttää vain sormessa. Ja musta teinikihlat on ihan hyvä nimitys niille, jotka sanovat olevansa kihloissa, mutta eivät ole aikeissakaan mennä naimisiin. Enemmän ymmärrystä heruisi "ei haluta naimisiin, mutta haluttiin sormukset suhteemme merkiksi" -tyypeille. Mutta ei tuo hirveän yleinen ilmiö taida olla, joten mahtaako mikään ilmaisu ottaa tuulta alleen. Toisaalta en ymmärrä, että miksei tuo mene vain parisuhteen tai avoliiton alle. Onhan pareilla kaikenlaisia keskinäisiä sopimuksia muutenkin.

Itse vältän sanomasta juurikin, että olemme menneet kihloihin, ihan jo senkin takia, että naimisiinmenosta ei ole ollut puhetta.  Sormuksien vaihto tuntui meistä sopivalta. Ehkä kirjoitin huonosti tuon julkistamisen vaikka sitähän se myös on, samalla tavoin kuin avioliitollakin jollain tasolla julkistetaan pariskunnan keskenäinen sopimus. Kuitenkin suurin merkitys näillä sormuksilla on nimenomaan se symboliikka meille kahdelle. Miesystäväni ei edes käytä sormusta kun lähinnä viikonloppuisin töiden takia ja itselläkin se jää monesti kotiin odottamaan, jos työssä on oikein likaista hommaa. Mitään juhlia emme varsinaisesti pitäneet, kävimme kahdestaan kahvilla ja söimme hiukan paremmin.  

Ja korostan siis vielä sitä, että en missään tilanteessa käytä miesystävästäni nimitystä kihlattu tai väitä jollekkin, että olisimme kihloissa. Olemme vaihtaneet sormuksia ja tälle sopimukselle mielelläni saisin jonkun hyvän juuri sitä tarkoittavan sanan.

Te olette lupautuneet toisillenne, niin lupausliitto voisi sopia? Vaikka omasta mielestäni seurustelu ajaisi saman asian.

No itse asiassa tuo lupausliitto ei ole yhtään hassumpi sana, sen kun saisi vielä vakiinnutettua, sillä tiedän, että meidän kaltaisiamme pareja on enemmänkin ja ongelmahan tuleekin juuri siksi, että oikeanlaista termiä ei ole. Seurustelu sinänsä joo ajaa asian ja oikeastaan sitä tuleekin sanottua, että seurustellaan, mutta toisaalta jotenkin tuntuisi tyhmältä vielä monenkymmenen vuoden päästäkin sanoa, että vielä seurustellaan. 

Yhteenmuutettaessa toki suhteesta tulee avoliitto ja sinänsä en ajattele, että avoliitto olisi jollain tavalla huonompi ilman sormuksia, kuin sormusten kanssa. Yhteenmuutto ei vaan meidän tämänhetkiseen tilanteeseen sovi, ei sen takia, ettei kumpikaan olisi valmis sitoutumaan toiseen yhteenmuutolla vaan täysin muista syistä, joita en ala tässä nyt sen kummemmin avaamaan.

Selitä nyt vielä kerran, miten tuo lupausliitto eroaisi omasta parisuhteestani, jossa olen sitoutunut olemaan elämänkumppanini kanssa loppuelämäni ja me kutsumme sitä parisuhteeksi. Tunnen useita saman ikäluokan pareja, jotka ovat olleet vuosia parisuhteessa eivätkä ole yrittäneet keksiä sille jotain uusionimityksiä enkä kyllä ole huomannut, että kenestäkään heistä tuntuisi tyhmältä kutsua parisuhdettaan parisuhteeksi.

Ehkä pointti on siinä, ettei varsinaisesti eroa olisi muuten, kuin sillä että olemme halunneet vaihtaa sormukset keskenämme sen merkiksi, että olemme sitoutuneet toisiimme. Olisimme toki voineet ostaa vaikka kaulakorut, käsirenkaat tai ihan mitä tahansa tuon sitoutumisen merkiksi, mutta halusimme ostaa meitä miellyttävät sormukset.

Ongelma kuitenkin tulee siinä, että kun meillä on samanlaiset sormukset sormissa ihmiset olettavat, että olemme kihloissa, jota siis emme ole ja tästä syystä olisi helpompaa sanoa jokin yleisessä käytössä oleva termi, kuin se, että täytyisi selittää miksi olemme vaihtaneet sormuksia parisuhteessa, mutta naimisiinmenosta ei ole puhuttu.  

Ihan hyvinhän voitte sanoa olevanne kihloissa. Ei kai kukaan ole niin epäkohtelias, että alkaisi kysellä häistä, mutta jos on, niin sanotte vaan, että ei ole suunnitteilla. Hyvin monet parit elävät loppuelämänsä yhdessä ilman naimisiintä.

Vai on epäkohteliasta kysellä kihlautuneilta häiden ajankohtaa :DD Se on aivan yhtä epäkohteliasta kuin kysellä lihakauppiaalta onko teillä makkaraa myynnissä! (Ajattelin nyt kantaa korkeni kekoon näissä vertauksissa ;))

Ihan samalla tavalla se on epäkorrektia kuin lasten hankkimisesta uteleminen. Kyllä ihmiset itse raportoivat parisuhteensa tilasta heille, joille katsovat sen kuuluvan.

Jos ihmiset ovat raportoineet kaikelle kansalle menneensä kihloihin, ovat he jo raportoineet naimisiinmenostaan. Eli ovat jo raportoineet sen parisuhteensa tilan. :D Silloin on aivan ok kysyä vaikka että milloin ne häät ovat tms.

Täh? Nythän puhutaan nimenomaan kihlakumppaneista, jotka eivät aio naimisiin.

Täh vain takaisin. Ei ole kihloissa jos ei aio naimisiin. On vain pakonomainen tarve mustasukkaisuuksissaan merkata seurustelukumppani sormuksella.

Kuvailit juuri avioliiton. Kihlaliitosta pääsee eroon ilman irtisanomisaikaa, joten se sopii ihmisille, joilla on itsetunto ja talous kunnossa.

Eli ollaan "niinku tosi sitouduttu kattokaa kaikki!!11 Pena on mun!!!", mutta on kuitenkin varmistettava, että eroon toisesta pääsee mahdollisimman helposti. Tässä on nyt kyse ihan teinikihloista.

Eli kihloihin menneet ovat tosi mustasukkaisia ja toisaalta tosi välinpitämättömiä toisistaan?

Joo, nämä "kihloihin menneet" tosiaan tuntuvat olevan juuri sellaisia. Ei oikeasti haluta sitoutua, mutta halutaan kuitenkin jollain ulkoisella merkata se toinen ja leikitään ihkua kihlaleikkiä.

Eiköhän ne ihqt ulkoiset tunnusmerkit liity nimenomaan naimiseihin. Kirkkohäät, timanttisormukset, hääpuvut, lahjalistat jne. Kihloihin meneminen on hillitty ja kaunis tapa osoittaa sitoutumistaan. Pääseehän avioliitostakin eroon puolessa vuodessa, ja mahdollisesta yhteisestä kodista voi muuttaa vaikka heti, eli ei naimisiinmenokaan mitään ikuista sitoutumista takaa.

T. Onnellisesti ja ihqsti kihloissa (harmittaako?)

Ei harmita. Olen itse naimisissa ilman juhlia, prinsessamekkoa, lahjalistoja saati sormuksia tai nimenvaihdoksia. Ei kiinnosta ulkoiset kamat, joita esitellä muille. Ja ei avioliitto tietenkään takaa ikuista sitoutumista, kukaan ei ole sellaista väittänyt. Se on juridinen sitoumus toiseen.

Näille "kihlautuneille" ne sormukset tuntuvat olevan se juttu. Niiden takia "mennään kihloihin". Vain ne sormukset erottavat heidät tavallisesta seurustelevasta tai avoliitossa asuvasta parista. Ymmärrän kyllä halun hankkua sormukset ihan omaksi iloksi, mutta hölmöä siitä tulee silloin kun aletaan puhua kihlautumusesta, silloin kun ei oikeasti ole kihlauduttu. Sillä haetaan vain jotain ulkoista vahvistusta ja arvostusta omalle suhteelle.

Sormuksia voi hankkia muutenkin. Kun kihlaudutaan, niin siinä on aina merkitys jostakin syvemmästä.

Kun kihlaudutaan, niin sen merkitys on aina sopimus naimisiinmenosta.

Sekin on sopimus naimisiinmenosta, ettei mennä...

Silloin kyse ei vaan ole kihlauksesta. Ihan yksinkertaista.

Ei olekaan, on vaan menty kihloihin, ollaan kihloissa. Ei kihlauduttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se suurin ongelma tässä on se, että monet ihmiset eivät nykypäivänä syystä tai toisestä näe tarpeelliseksi vihkimistä. Suomen laissa kun sattuu olemaan, että avioliitto on virallinen vasta kun pariskunta on lain edessä vihitty ja luulen, että monet syystä tai toisesta eivät koe tarpeelliseksi tai edes halua virallistaa suhdettaan avioliitoksi. Jokaisella on varmasti omat syynsä ja näihin en ala sen kummemmin perehtymään.

Kuitenkin uskon, että moni ns. "teinikihlaus" (ärsyttävä sana, jonka tilalle olisi oikeasti hyvä saada jokin neutraalimpi sana) tehdäänkin sen takia, että kaikesta huolimatta halutaan symboolisesti sitoutua toiseen ja sormus on varmaankin monelle se luonnollisin tapa. Onhan mm. Wiccalaisuudessa handfasting eli kätteenliittäjäiset, kyseessä on hääseremonia, mutta osa pareista ei kuitenkaan laillista avioliittoa. Todennäköisesti suurinosa näin tekee, mutta osa ei nää sitä tarpeelliseksi. Handfasting on kuitenkin eniten kahden ihmisen sopimus, jonka pariskunta voi tehdä myös kahdestaan ilman todistajia, sen voi myös sopia määräajaksi tai ns. elämän loppuun asti. 

Luulen, että kihloissa -sana on vaan jäänyt käytettäväksi jo senkin takia, että ennen kuin suomeen vihkimislaki tuli pariskunnat menivät kihloihin, jonka jälkeen avioliitto sovittiin vain näiden pariskuntien ja heidän perheittensä välillä. Nykyään siitä on tullut juridinen instituutio, toki joillekkin se saattaa edelleen liittyä uskontoon, eli halutaan solmia liitto Jumalan edessä. En itse näe mitään väärää kummassakaan, enkä sinänsä karsasta avioliittoa ajatuksena. 

Tosin en näe sillä mitään symboolista merkitystä itselleni, joten en tarvitse sitä paperilappua rakastaakseni puolisoani. Mielestäni kuitenkin minulla on oikeus ns. juhlistaa sitä, että haluan elää jonkun kanssa loppuelämäni ja myös julkistaa asia vaikken haluaisi lain edessä avioliittoa solmiakkaan. Sen takia kihlaus -sanalle tässä merkityksessä olisi mielestäni hyvä löytyä joku korvaava, ei tulisi tappelua ja väärinymmärryksiä. Ja ei, tälläiset halventavat feikkikihlat tai teinikihlat eivät sitä ole, ne kuulostavat juurikin sellaiselta 16 vuotiaan teinin kihloilta. 

Itse olen miesystäväni kanssa vaihtanut sormuksia, mutta kumpikaan ei näe avioliiton solmimista tarpeellisena, ellei tule lapsia tai ellemme tulevaisuudessa omista yhdessä jotain.  Yleisesti ottaen jos joku meiltä naimisiinmenosta kysyy vastaus on se, että ei olla vielä päätetty päivää.  Kuitenkin itse ihmettelen sitä, että miksi moni suhtautuu tähän asiaan niin vihaisesti, ihan kun sormusten vaihtaminen jotenkin vähentäisi varsinaisen kihlauksen merkitystä. Toki ymmärrän, että jos joku on "kihloissa ilman, että tarkoitus on mennä naimisiin" asiassa on ristiriita ja tästä syystä kaikkien kannalta olisi paras löytää tälläiselle sopimukselle jokin neutraali sana.  Tai sitten pitää tehdä miesystävän kanssa kätteenliittäjäiset kahdestaan ja sanoa, että ollaan tälläisessä liitossa.

Ihan uteliaisuudesta, miksi on tarve julistaa kaikille keskinäistä sopimustanne? Itse olen naimisissa, mutta ei ole tarvetta huudella, enkä käytä sormuksia, ärsyttää vain sormessa. Ja musta teinikihlat on ihan hyvä nimitys niille, jotka sanovat olevansa kihloissa, mutta eivät ole aikeissakaan mennä naimisiin. Enemmän ymmärrystä heruisi "ei haluta naimisiin, mutta haluttiin sormukset suhteemme merkiksi" -tyypeille. Mutta ei tuo hirveän yleinen ilmiö taida olla, joten mahtaako mikään ilmaisu ottaa tuulta alleen. Toisaalta en ymmärrä, että miksei tuo mene vain parisuhteen tai avoliiton alle. Onhan pareilla kaikenlaisia keskinäisiä sopimuksia muutenkin.

Itse vältän sanomasta juurikin, että olemme menneet kihloihin, ihan jo senkin takia, että naimisiinmenosta ei ole ollut puhetta.  Sormuksien vaihto tuntui meistä sopivalta. Ehkä kirjoitin huonosti tuon julkistamisen vaikka sitähän se myös on, samalla tavoin kuin avioliitollakin jollain tasolla julkistetaan pariskunnan keskenäinen sopimus. Kuitenkin suurin merkitys näillä sormuksilla on nimenomaan se symboliikka meille kahdelle. Miesystäväni ei edes käytä sormusta kun lähinnä viikonloppuisin töiden takia ja itselläkin se jää monesti kotiin odottamaan, jos työssä on oikein likaista hommaa. Mitään juhlia emme varsinaisesti pitäneet, kävimme kahdestaan kahvilla ja söimme hiukan paremmin.  

Ja korostan siis vielä sitä, että en missään tilanteessa käytä miesystävästäni nimitystä kihlattu tai väitä jollekkin, että olisimme kihloissa. Olemme vaihtaneet sormuksia ja tälle sopimukselle mielelläni saisin jonkun hyvän juuri sitä tarkoittavan sanan.

Te olette lupautuneet toisillenne, niin lupausliitto voisi sopia? Vaikka omasta mielestäni seurustelu ajaisi saman asian.

No itse asiassa tuo lupausliitto ei ole yhtään hassumpi sana, sen kun saisi vielä vakiinnutettua, sillä tiedän, että meidän kaltaisiamme pareja on enemmänkin ja ongelmahan tuleekin juuri siksi, että oikeanlaista termiä ei ole. Seurustelu sinänsä joo ajaa asian ja oikeastaan sitä tuleekin sanottua, että seurustellaan, mutta toisaalta jotenkin tuntuisi tyhmältä vielä monenkymmenen vuoden päästäkin sanoa, että vielä seurustellaan. 

Yhteenmuutettaessa toki suhteesta tulee avoliitto ja sinänsä en ajattele, että avoliitto olisi jollain tavalla huonompi ilman sormuksia, kuin sormusten kanssa. Yhteenmuutto ei vaan meidän tämänhetkiseen tilanteeseen sovi, ei sen takia, ettei kumpikaan olisi valmis sitoutumaan toiseen yhteenmuutolla vaan täysin muista syistä, joita en ala tässä nyt sen kummemmin avaamaan.

Selitä nyt vielä kerran, miten tuo lupausliitto eroaisi omasta parisuhteestani, jossa olen sitoutunut olemaan elämänkumppanini kanssa loppuelämäni ja me kutsumme sitä parisuhteeksi. Tunnen useita saman ikäluokan pareja, jotka ovat olleet vuosia parisuhteessa eivätkä ole yrittäneet keksiä sille jotain uusionimityksiä enkä kyllä ole huomannut, että kenestäkään heistä tuntuisi tyhmältä kutsua parisuhdettaan parisuhteeksi.

Ehkä pointti on siinä, ettei varsinaisesti eroa olisi muuten, kuin sillä että olemme halunneet vaihtaa sormukset keskenämme sen merkiksi, että olemme sitoutuneet toisiimme. Olisimme toki voineet ostaa vaikka kaulakorut, käsirenkaat tai ihan mitä tahansa tuon sitoutumisen merkiksi, mutta halusimme ostaa meitä miellyttävät sormukset.

Ongelma kuitenkin tulee siinä, että kun meillä on samanlaiset sormukset sormissa ihmiset olettavat, että olemme kihloissa, jota siis emme ole ja tästä syystä olisi helpompaa sanoa jokin yleisessä käytössä oleva termi, kuin se, että täytyisi selittää miksi olemme vaihtaneet sormuksia parisuhteessa, mutta naimisiinmenosta ei ole puhuttu.  

Ihan hyvinhän voitte sanoa olevanne kihloissa. Ei kai kukaan ole niin epäkohtelias, että alkaisi kysellä häistä, mutta jos on, niin sanotte vaan, että ei ole suunnitteilla. Hyvin monet parit elävät loppuelämänsä yhdessä ilman naimisiintä.

Vai on epäkohteliasta kysellä kihlautuneilta häiden ajankohtaa :DD Se on aivan yhtä epäkohteliasta kuin kysellä lihakauppiaalta onko teillä makkaraa myynnissä! (Ajattelin nyt kantaa korkeni kekoon näissä vertauksissa ;))

Ihan samalla tavalla se on epäkorrektia kuin lasten hankkimisesta uteleminen. Kyllä ihmiset itse raportoivat parisuhteensa tilasta heille, joille katsovat sen kuuluvan.

Jos ihmiset ovat raportoineet kaikelle kansalle menneensä kihloihin, ovat he jo raportoineet naimisiinmenostaan. Eli ovat jo raportoineet sen parisuhteensa tilan. :D Silloin on aivan ok kysyä vaikka että milloin ne häät ovat tms.

Täh? Nythän puhutaan nimenomaan kihlakumppaneista, jotka eivät aio naimisiin.

Täh vain takaisin. Ei ole kihloissa jos ei aio naimisiin. On vain pakonomainen tarve mustasukkaisuuksissaan merkata seurustelukumppani sormuksella.

Kuvailit juuri avioliiton. Kihlaliitosta pääsee eroon ilman irtisanomisaikaa, joten se sopii ihmisille, joilla on itsetunto ja talous kunnossa.

Eli ollaan "niinku tosi sitouduttu kattokaa kaikki!!11 Pena on mun!!!", mutta on kuitenkin varmistettava, että eroon toisesta pääsee mahdollisimman helposti. Tässä on nyt kyse ihan teinikihloista.

Eli kihloihin menneet ovat tosi mustasukkaisia ja toisaalta tosi välinpitämättömiä toisistaan?

Joo, nämä "kihloihin menneet" tosiaan tuntuvat olevan juuri sellaisia. Ei oikeasti haluta sitoutua, mutta halutaan kuitenkin jollain ulkoisella merkata se toinen ja leikitään ihkua kihlaleikkiä.

Eiköhän ne ihqt ulkoiset tunnusmerkit liity nimenomaan naimiseihin. Kirkkohäät, timanttisormukset, hääpuvut, lahjalistat jne. Kihloihin meneminen on hillitty ja kaunis tapa osoittaa sitoutumistaan. Pääseehän avioliitostakin eroon puolessa vuodessa, ja mahdollisesta yhteisestä kodista voi muuttaa vaikka heti, eli ei naimisiinmenokaan mitään ikuista sitoutumista takaa.

T. Onnellisesti ja ihqsti kihloissa (harmittaako?)

Ei harmita. Olen itse naimisissa ilman juhlia, prinsessamekkoa, lahjalistoja saati sormuksia tai nimenvaihdoksia. Ei kiinnosta ulkoiset kamat, joita esitellä muille. Ja ei avioliitto tietenkään takaa ikuista sitoutumista, kukaan ei ole sellaista väittänyt. Se on juridinen sitoumus toiseen.

Näille "kihlautuneille" ne sormukset tuntuvat olevan se juttu. Niiden takia "mennään kihloihin". Vain ne sormukset erottavat heidät tavallisesta seurustelevasta tai avoliitossa asuvasta parista. Ymmärrän kyllä halun hankkua sormukset ihan omaksi iloksi, mutta hölmöä siitä tulee silloin kun aletaan puhua kihlautumusesta, silloin kun ei oikeasti ole kihlauduttu. Sillä haetaan vain jotain ulkoista vahvistusta ja arvostusta omalle suhteelle.

Sormuksia voi hankkia muutenkin. Kun kihlaudutaan, niin siinä on aina merkitys jostakin syvemmästä.

Kun kihlaudutaan, niin sen merkitys on aina sopimus naimisiinmenosta.

Sekin on sopimus naimisiinmenosta, ettei mennä...

Silloin kyse ei vaan ole kihlauksesta. Ihan yksinkertaista.

Ei olekaan, on vaan menty kihloihin, ollaan kihloissa. Ei kihlauduttu.

:D Nuo ovat ihan sama asia. Mennä kihloihin, olla kihloissa, kihlautuneet, jne jne = ollaan sovittu, että naimisiin mennään. Jos haluat käyttää sanoja niin, etteivät muut ymmärrä, mitä niillä tarkoitat, niin ok. Tuntuu vain että joku kaihertaa, kun noin pitää omaa statustasn vääristellä.

Siis kun Suomessa on vaikka miten monta pariskuntaa, jotka ovat olleet kihloissa jopa kymmeniä vuosia päätymättä naimisiin, niin miksi avioliittojankkaajat vielä jaksavat vääntää päinvastaista? Realiteetit hoi. Ja avioliitto on muutenkin väistyvä parisuhdemuoto, katsokaa vaikka Tilastokeskuksen sivuilta.

Vierailija kirjoitti:

Siis kun Suomessa on vaikka miten monta pariskuntaa, jotka ovat olleet kihloissa jopa kymmeniä vuosia päätymättä naimisiin, niin miksi avioliittojankkaajat vielä jaksavat vääntää päinvastaista? Realiteetit hoi. Ja avioliitto on muutenkin väistyvä parisuhdemuoto, katsokaa vaikka Tilastokeskuksen sivuilta.

Tässä oli suht vähän aikaa sitten äänestysaloitus, jossa avioliittoa preferoi noin 60% ja kihlaliittoa noin 40%. Hassua että kaksi viidestä kannattaa parisuhdemuotoa, jota muutamien mielestä ei ole olemassakaan. Uskontojen uhreja?

Selittäisikö joku minulle tyhmälle, että millä tavalla tämä "kihlaliitto" (:D) on parempi kuin avoliitto tai seurustelusuhde? Onko tämä joku statusjuttu, jota mä en vaan ymmärrä? Avioliiton ymmärrän, koska se on juridinen sopimus, mutta mikä tarkoitus tällä "kihlaliitolla" on ja miksi niin monella on pakkomielle kertoa koko maailmalle olevansa "kihlaliitossa"?