Lue keskustelun säännöt.
Miehen asenne harrastukseensa pääsemiseen masentaa minua
12.11.2017 |
Mies kuvittelee, että perheellisellä ois jokin oikeus mennä harrastamaan, vaikka sekin aika on pois perheen yhteisestä ajasta tai mun omasta ajasta, koska joudun vahtimaan lapsia. Mies tykkää lasten kanssa olemisesta, joten hän ei voi vaatia mua, joka en siitä tykkää, tekemään sitä itseään varten.
Kommentit (236)
Vierailija kirjoitti:
HoodGuru kirjoitti:
Ok. Eli olet herkkä ja se on hieno ominaisuus/piirre ihmisessä. Et voi kuitenkaan tietää mitä miehesi ajattelee tai miltä hänestä tuntuu. Ennen kuin olet keskustellut hänen kanssaan asioista ja kenties siitä miten ratkaisisitte tämän ns. yhteisen ongelman. Mutta jos kykenet lukemaan ajatuksia, niin sitten on toinen juttu ; )
Voi kiitos, sä olet jotenkin mukava ja positiivinen :)) Mutta jos mies on surullinen ja aistin sen niin mulleki tulee ihan hirveä tunne siitä. Koska se on pitkän kaavan kautta mun syy syistä, joille en voi mitään.
Ok ja kiitos. Mutta jos asia on näin että masennut siitä että joku toinen "masentuu". Niin sitten se on sinun kohdalla niin ettet vaan voi sille mitään, vaikka kuinka yrität. Voit kokeilla lääkitystä, terapiaa tai lukea aiheeseen sopivan kirjan. Itse uskon siihen että ihminen auttaa itseään kun vain haluaa. Eli kun on halu, niin löytyy keino. "Ihminen joka haluaa keksii keinot, ihminen joka ei halua, keksii selitykset..." Mulla toimii jooga hyvin. Antaa mielenrauhaa ja puhdistaa ajatuksia sekä vähentää stressiä. Myös soittaminen on terapeuttista mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallisten, perheissä elävien aikuisten sadistisuus. Kuinka paljon sitäkään on tutkittu. Mitä sen vaikutuksista lapsiin oikeasti tiedetään. Koska kuka sadisti tuolla noin vaan antaisi itseään tutkia? I kukaan. Vaiettu aihe, ellei ihmisiä pakoteta alistumaan seurantaan ja valvontaan, jolla se rekisteröityisi. Niin kauan uusia lapsisukulpovia syntyy sadisteille, koska heitä ei tunnisteta. Ja vaikkapa steriloida. Tai ennen kaikkea, ei opita parantamaan. Uskoisin tosin, että suurin osa sadismista katoaisi, kun kierre siihen katkeaisi.
Vierailija kirjoitti:
HoodGuru kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HoodGuru kirjoitti:
Ok. eli sua masentaa siis jokin asia. En päässyt oikein kärryille tuosta sun ajatuskulusta. Mutta juttele miehesi kanssa se varmaan avaa asioita puolin ja toisin. Toki voit olla myös sitä tyyppiä ihmisenä joka esim. masentuu näin syksyn aikaan, sen kummempaa konkreettista syytä tietämättä itsekään...
Miehen harmi siitä, etten tee jotain, mistä kärsin, että hänellä ois kivaa, masentaa. Siis se, että miestä harmittaa toi että mä en auta. Miksi auttaisin? Eikö mies vieläkään oivalla, että siitä tulee mulla paha olla? Mitä hän on tehnyt auttaakseen sitä? Ei mitään.
Niin niin. Eli siis pattitilanne. Ette tule toimeen keskenänne ja ette ymmärrä toisianne, olette eronneet. Mutta kun teillä on yhteiset lapset. So what can you do..? Aika kiperä paikka, etten sanoisi. Koita kestää ja koita pärjäillä sekä hyvää lykkyä elämässä etiäpäin!
Kiitos, eihän tässä muuta osaa. Mun kaikki tilanteet elämässä on nykyisin pattitilanteita, mistä lie syystä. Sen jälkeen kun sain perheen, se alkoi. Sitä ennen oli vain toivottomuutta ja välinpitämättömyyttä.
Eli siis olet ollut syvästi masentunut jo pitkän aikaa. Joten kandee hakee ammattiapua asian ratkaisemiseen. Ei tuo sun ongelma ratkea tällä palstalla roikkumalla.
Pakko kysyä vielä tätä : Jos miehesi ei pääsekään harrastukseensa ja hänen asenteensa muuttuu siinä tapauksessa, mitä ilmeisimmin. Niin loppuuko sinun masennuksesi tässä tapauksessa tähän. Eli ongelman ratkaisu on se että estä jollakin sopivalla keinolla miehesi harrastukseen meno. Siivotkaa yhdessä, eli pakottakaa toisenne tähän epämieluisaan puuhaan. Niin voitte vaikka huomata että yhdessä tekeminen onkin ihan kivaa, eikö vain!
Siis koko asia on paradoksaalista kyllä ratkaistu näin helposti, eix yeah.!?
Ps. Tartetko pölynimuria tai moppia, voin lainata ; )
HoodGuru kirjoitti:
Pakko kysyä vielä tätä : Jos miehesi ei pääsekään harrastukseensa ja hänen asenteensa muuttuu siinä tapauksessa, mitä ilmeisimmin. Niin loppuuko sinun masennuksesi tässä tapauksessa tähän. Eli ongelman ratkaisu on se että estä jollakin sopivalla keinolla miehesi harrastukseen meno. Siivotkaa yhdessä, eli pakottakaa toisenne tähän epämieluisaan puuhaan. Niin voitte vaikka huomata että yhdessä tekeminen onkin ihan kivaa, eikö vain!
Siis koko asia on paradoksaalista kyllä ratkaistu näin helposti, eix yeah.!?
Ps. Tartetko pölynimuria tai moppia, voin lainata ; )
Ei vaan jos mies pääsee, niin ei ole surullinen. Jos ei pääse, masennun, jos mietinkään sitä. En nyt ottanut yhteyttä, ehkä pelkään sen masennuksen olevan tavallaan moite tai että sitä purkaakseen moittisi minua. En kestä mitään moittimista, koska minä olen uhri. Äitini tosin, mutta silti. Äiti moitti niin sadistisesti, siis ei ajatellut yhtään, miten pahan olon mulle aiheutti. Ja siitäkin syytti vain minua, etten ollut sitten iloinen kun oli mitätöity.
En halua, että mies etäisestikään tekee samaa minulle. Vaikka miehen kohdalla ymmärtäisinkin miksi moittii, äidin kohdalla en koskaan ymmärtänyt sitäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta minä en haluaisi, että se miehen meneminen riippuu minusta. En ole sillälailla käytettävissä. Ei mieskään halunnut toteuttaa mun toivetta siististä kodista aikoinaan.
Tässä sinulle ilmainen neuvo. Elämäsi helpottuu välittömästi, kun lakkaat tonkimasta vanhoja. Mieheni ei välittänyt siististä kodista, kyynel...
Käännä katse kohti tulevaa eikä mennyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä sinulle ilmainen neuvo. Elämäsi helpottuu välittömästi, kun lakkaat tonkimasta vanhoja. Mieheni ei välittänyt siististä kodista, kyynel...
Käännä katse kohti tulevaa eikä mennyttä.
No häh? Siitä lähti kerimään eromme, enkä mä tässä sitä sure, voi urpå. Se on vain osa siinä, miksi mies ei nyt päässyt juoksemaan, vaikutti masentuneelta ja tulin surulliseksi.
Hyvä, että olet muuttanut omaan asuntoon etkä enää altista lapsiasi omille traumaperäisille ongelmillesi. Ihan vilpittömästi sanon, että mielestäni se on vastuullista toimintaa tuossa teidän tilanteessa. Jos et nyt pysty olemaan heille turvallinen äiti, niin parempi yrittää rauhassa korjata ne omat ongelmasi ensin. Uskon, että siitä tulee sinulle syyllinen olo, mutta on rohkeutta myöntää omat rajoitteensa. Miehesi on nyt vaan käsitettävä, ettet pysty häntä auttamaan lasten kanssa tällä hetkellä.
Toivottavasti löydät hyvän terapeutin, jonka avulla pääsisit yli äitisi aiheuttamista traumoista ja pystyisit asettamaan itsesi muuhunkin kuin uhrin asemaan. Olemaan vastuullinen aikuinen, joka ymmärtää, että vaikka hänelle on tapahtunut paskoja asioita niin hän voi silti itse olla olematta samanlainen kusipää eikä omia ongelmiaan ole reilua kaataa miehen saati lasten niskaan.
Tsemppiä teille kaikille, erityisesti lapsillesi! Toivotaan, että joku päivä pystyisit olemaan heille rakastava ja läsnäoleva äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, että olet muuttanut omaan asuntoon etkä enää altista lapsiasi omille traumaperäisille ongelmillesi. Ihan vilpittömästi sanon, että mielestäni se on vastuullista toimintaa tuossa teidän tilanteessa. Jos et nyt pysty olemaan heille turvallinen äiti, niin parempi yrittää rauhassa korjata ne omat ongelmasi ensin. Uskon, että siitä tulee sinulle syyllinen olo, mutta on rohkeutta myöntää omat rajoitteensa. Miehesi on nyt vaan käsitettävä, ettet pysty häntä auttamaan lasten kanssa tällä hetkellä.
Toivottavasti löydät hyvän terapeutin, jonka avulla pääsisit yli äitisi aiheuttamista traumoista ja pystyisit asettamaan itsesi muuhunkin kuin uhrin asemaan. Olemaan vastuullinen aikuinen, joka ymmärtää, että vaikka hänelle on tapahtunut paskoja asioita niin hän voi silti itse olla olematta samanlainen kusipää eikä omia ongelmiaan ole reilua kaataa miehen saati lasten niskaan.
Tsemppiä teille kaikille, erityisesti lapsillesi! Toivotaan, että joku päivä pystyisit olemaan heille rakastava ja läsnäoleva äiti.
Kuule, siihen nähden, mitä mä olen joutunut kestämään elämässäni äitini takia olen asettanut itseäni erittäin vähän uhrin asemaan ikinä. Sä et vain tajua sitä. Ja jos olet seurannut mua, niin etkö ole havainnut, että ihan hyvä terapeutti mulla juuri nyt on? Häpeää lasten "jättämisestä" ennemminkin tulee, mutta ei siksi, mitä itse siitä ajattelen, vaan sinunlaistesi tuomitsijoiden takia. Tai siis sinä et ole ollenkaan pahimmasta päästä. Et. Mutta moni on valmis tuomitsemaan sen, se on paha asia, ei se, että joudun korjaamaan itseäni paskan äitini vuoksi. Mieti, mille se minusta tuntuu? Kantaa kaikkea sitä paskaa siitä, ettei kykene siihen, mitä järjellä näkee oikeaksi? Mieti! Vain koska joku sadisti hajotti minut! Ja ympäristö oksentaa ja kiusaa!!!
Ehkä olisikin pitänyt uhriutua paljon aikaisemmin, mutta eipä tullut pieneen mieleen! Eikä se uhrina oleminen mitään apua mistään tuo, joten sinänsä siitä ei ois mitään apua mulle ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että ihan hyvä etten uhriutunut. Menin niiiiin pitkälle, kuin omin jaloin jaksoin, kykenin ja osasin, ja sitten kun en enää voinut edetä, lösähdin sohvalle ja sanoin miehelleni; hoida sä tää koko paska, mä hoidan itseni. Missä siinä on uhri?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, että olet muuttanut omaan asuntoon etkä enää altista lapsiasi omille traumaperäisille ongelmillesi. Ihan vilpittömästi sanon, että mielestäni se on vastuullista toimintaa tuossa teidän tilanteessa. Jos et nyt pysty olemaan heille turvallinen äiti, niin parempi yrittää rauhassa korjata ne omat ongelmasi ensin. Uskon, että siitä tulee sinulle syyllinen olo, mutta on rohkeutta myöntää omat rajoitteensa. Miehesi on nyt vaan käsitettävä, ettet pysty häntä auttamaan lasten kanssa tällä hetkellä.
Toivottavasti löydät hyvän terapeutin, jonka avulla pääsisit yli äitisi aiheuttamista traumoista ja pystyisit asettamaan itsesi muuhunkin kuin uhrin asemaan. Olemaan vastuullinen aikuinen, joka ymmärtää, että vaikka hänelle on tapahtunut paskoja asioita niin hän voi silti itse olla olematta samanlainen kusipää eikä omia ongelmiaan ole reilua kaataa miehen saati lasten niskaan.
Tsemppiä teille kaikille, erityisesti lapsillesi! Toivotaan, että joku päivä pystyisit olemaan heille rakastava ja läsnäoleva äiti.
Kuule, siihen nähden, mitä mä olen joutunut kestämään elämässäni äitini takia olen asettanut itseäni erittäin vähän uhrin asemaan ikinä. Sä et vain tajua sitä. Ja jos olet seurannut mua, niin etkö ole havainnut, että ihan hyvä terapeutti mulla juuri nyt on? Häpeää lasten "jättämisestä" ennemminkin tulee, mutta ei siksi, mitä itse siitä ajattelen, vaan sinunlaistesi tuomitsijoiden takia. Tai siis sinä et ole ollenkaan pahimmasta päästä. Et. Mutta moni on valmis tuomitsemaan sen, se on paha asia, ei se, että joudun korjaamaan itseäni paskan äitini vuoksi. Mieti, mille se minusta tuntuu? Kantaa kaikkea sitä paskaa siitä, ettei kykene siihen, mitä järjellä näkee oikeaksi? Mieti! Vain koska joku sadisti hajotti minut! Ja ympäristö oksentaa ja kiusaa!!!
Enhän minä tuominnut ollenkaan vaan päinvastoin sanoin, että hyvä ja vastuullinen päätös tilanne huomioon ottaen. Hyvä, jos sulla on nyt hyvä terapeutti. Sain vain joistain viesteistä sen käsityksen, että kukaan terapeutti ei olisi ymmärtänyt ongelmiasi. Hyvä siis jos nykyinen ymmärtää.
Uskon kyllä että sulla on vaikeaa ja varmasti niin on miehelläsi ja laspillannekin. Jonkin verran olen sun kirjoituksia lukenut ja tulen aina tosi surulliseksi niistä. Toivon, että saisit apua eikä teidän perheen tarvitsisi enää kärsiä menneisyyden haamuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Av palsta = terapeutti vastaa
Kaikissa ihmisissä on sadistisia piirteitä, ihan samalla tavalla kuin kaikissa on narsistisia piirteitä. Kypsä aikuinen on tietoinen tästä, eikä anna tunteet viedä mukaan. Eli vaikka suuttuu jostakin syystä, ei aiheuta mielipahaa viattomille, esim. lapsille.
Jokainen vanhempi menettää joskus hermonsa ja huutaa lapsilleen. Se on normaalia. Aikuinen ihminen pystyy kuitenkin selittämään jälkikäteen miksi hermostui ja pyytää anteeksi lapselta.
Kaikki tarvitsevat taukoa perhe-elämästä välillä, ja jos AP:n miehen mielestä juoksu on "the harrastus", hänellä on oikeus harrastaa juoksua aina silloin tällöin. AP:na velvollisuus on hoitaa lapset ainakin siksi aikaa - eihän se edes kestää pari tuntia enempää.
Vierailija kirjoitti:
Av palsta = terapeutti vastaa
Kaikissa ihmisissä on sadistisia piirteitä, ihan samalla tavalla kuin kaikissa on narsistisia piirteitä. Kypsä aikuinen on tietoinen tästä, eikä anna tunteet viedä mukaan. Eli vaikka suuttuu jostakin syystä, ei aiheuta mielipahaa viattomille, esim. lapsille.
Jokainen vanhempi menettää joskus hermonsa ja huutaa lapsilleen. Se on normaalia. Aikuinen ihminen pystyy kuitenkin selittämään jälkikäteen miksi hermostui ja pyytää anteeksi lapselta.
Kaikki tarvitsevat taukoa perhe-elämästä välillä, ja jos AP:n miehen mielestä juoksu on "the harrastus", hänellä on oikeus harrastaa juoksua aina silloin tällöin. AP:na velvollisuus on hoitaa lapset ainakin siksi aikaa - eihän se edes kestää pari tuntia enempää.
No meillä se kestää helposti tunteja, matkoineen 7-10 tuntia. Kerran viikossa menisi. Ja siis jos on rikki mennyt sadistin uhri, niin ei ole mitään muita keinoja, kuin reagoida sadistisesti tai mennä pois, miten siinä antaa lapselle tarvittavaa tukea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, että olet muuttanut omaan asuntoon etkä enää altista lapsiasi omille traumaperäisille ongelmillesi. Ihan vilpittömästi sanon, että mielestäni se on vastuullista toimintaa tuossa teidän tilanteessa. Jos et nyt pysty olemaan heille turvallinen äiti, niin parempi yrittää rauhassa korjata ne omat ongelmasi ensin. Uskon, että siitä tulee sinulle syyllinen olo, mutta on rohkeutta myöntää omat rajoitteensa. Miehesi on nyt vaan käsitettävä, ettet pysty häntä auttamaan lasten kanssa tällä hetkellä.
Toivottavasti löydät hyvän terapeutin, jonka avulla pääsisit yli äitisi aiheuttamista traumoista ja pystyisit asettamaan itsesi muuhunkin kuin uhrin asemaan. Olemaan vastuullinen aikuinen, joka ymmärtää, että vaikka hänelle on tapahtunut paskoja asioita niin hän voi silti itse olla olematta samanlainen kusipää eikä omia ongelmiaan ole reilua kaataa miehen saati lasten niskaan.
Tsemppiä teille kaikille, erityisesti lapsillesi! Toivotaan, että joku päivä pystyisit olemaan heille rakastava ja läsnäoleva äiti.
Kuule, siihen nähden, mitä mä olen joutunut kestämään elämässäni äitini takia olen asettanut itseäni erittäin vähän uhrin asemaan ikinä. Sä et vain tajua sitä. Ja jos olet seurannut mua, niin etkö ole havainnut, että ihan hyvä terapeutti mulla juuri nyt on? Häpeää lasten "jättämisestä" ennemminkin tulee, mutta ei siksi, mitä itse siitä ajattelen, vaan sinunlaistesi tuomitsijoiden takia. Tai siis sinä et ole ollenkaan pahimmasta päästä. Et. Mutta moni on valmis tuomitsemaan sen, se on paha asia, ei se, että joudun korjaamaan itseäni paskan äitini vuoksi. Mieti, mille se minusta tuntuu? Kantaa kaikkea sitä paskaa siitä, ettei kykene siihen, mitä järjellä näkee oikeaksi? Mieti! Vain koska joku sadisti hajotti minut! Ja ympäristö oksentaa ja kiusaa!!!
Enhän minä tuominnut ollenkaan vaan päinvastoin sanoin, että hyvä ja vastuullinen päätös tilanne huomioon ottaen. Hyvä, jos sulla on nyt hyvä terapeutti. Sain vain joistain viesteistä sen käsityksen, että kukaan terapeutti ei olisi ymmärtänyt ongelmiasi. Hyvä siis jos nykyinen ymmärtää.
Uskon kyllä että sulla on vaikeaa ja varmasti niin on miehelläsi ja laspillannekin. Jonkin verran olen sun kirjoituksia lukenut ja tulen aina tosi surulliseksi niistä. Toivon, että saisit apua eikä teidän perheen tarvitsisi enää kärsiä menneisyyden haamuista.
Joo no kiitos. Kyllähän tää koko ajan etenee, en ollut tuota sadismiakaan aikaisemmin hahmottanut. Ajattelin vain, että ilkeä. Ja siis ei äiti läpikotaisin ollut sadisti, mutta ihan riittävästi aiheuttaakseen vahinkoa.
Minusta on TOSI VÄÄRIN, että sadistien uhreilta viedään itseltään tavallaan elämä. "En voi perustaa perhettä, etten tekisi lapsilleni samaa". Ahaa. Eli kukaan ei voi auttaa, kaikki vaan levittelee käsiään, että nonni, se on sun elämäsi sitten vaan pilalla tuossa. Millä tasolla tämän maan terveydenhuolto oikein on? Ei edes tunnisteta sadistien uhreja??? Jos sadismi on kasvatuksessa, ei potkuja tai kukaan ole alkkis. En tajua, hävettäis olla maamme jotavia psykiatreja, ne saa palkkansa ihan tyhjästä. Mäkin osaisin patsastella siellä ja siirtää paperia kasasta toiseen kasaan. Auttamatta ketään. Ja sitten vielä syyllistäisin potilaan, kun ei apu tehoa.
Jos paranen, niin olisi mukavaa valaista ex-potilaana ongelmaa maamme psykoterapiakentässä. Saa nähdä.
Ehkä vielä mukavampaa olisi tehdä jotain muuta. Mutta kuinka moni EI IKINÄ saa apua, koska tukea sen hakemisellekaan ei löydy? (Kun ensimmäinen epäonnistuu, tai toinen, tai kolmas?) jos ei ole sitä henkistä, eikä taloudellista tukea. Liian moni.
Sadistien uhreja vain syytellään ja he nielevät sen, koska siihen he ovat jo tottuneet ja kuka tahansa murtuu, kun tarpeeksi syytetään, vaikkei tekisi tietoisesti kellekään mitään pahaa.
Kiitos, eihän tässä muuta osaa. Mun kaikki tilanteet elämässä on nykyisin pattitilanteita, mistä lie syystä. Sen jälkeen kun sain perheen, se alkoi. Sitä ennen oli vain toivottomuutta ja välinpitämättömyyttä.