Lue keskustelun säännöt.
Miehen asenne harrastukseensa pääsemiseen masentaa minua
12.11.2017 |
Mies kuvittelee, että perheellisellä ois jokin oikeus mennä harrastamaan, vaikka sekin aika on pois perheen yhteisestä ajasta tai mun omasta ajasta, koska joudun vahtimaan lapsia. Mies tykkää lasten kanssa olemisesta, joten hän ei voi vaatia mua, joka en siitä tykkää, tekemään sitä itseään varten.
Kommentit (236)
Samoin kuin minua kiinnosti holokausti, niin hyyyi, mitä sä sellaista oikein luet, suunnilleen syytti, että oon ihan seko. Wtf. Osa Eurooppalaista maailmanhistoriaa ja kiinnostava joskin kauhistuttava katsaus siihen, millaiseen pahuuteen ihminen tosiaan kykenee. Ehkä myös samaistuin niissä oloissa johonkin....sekö se äitsykkää niin ahdistikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos miehesi lopettaa harrastuksensa ja vaan siivoaa ja hoitaa lapsia kotona, niin kaikki asiat olisivat hyvin?
No siis oma isäni kohteli minua tosi kaltoin (pääosin passiivista kaltoinkohtelua, mutta erittäin vakavaa), mutta opetti silti aina, että ketään ei saa kiusata ja kaikki pitää ottaa mukaan leikkiin ja aina pitää olla kaikille reilu ja kannustava.
Minä en ole perustanut perhettä. Pakenen aina ennen kriittistä hetkeä. Toki mielestäni pakenemiselle on ollut ihan riittävän painavia syitä muussakin kuin itsessäni. Jostain syystä kuitenkaan en ole onnistunut löytämään sellaista läheistä ihmissuhdetta, että olisin voinut perustaa siihen perheen.
Vierailija kirjoitti:
Jos miehesi lopettaa harrastuksensa ja vaan siivoaa ja hoitaa lapsia kotona, niin kaikki asiat olisivat hyvin?
Niin no eihän sitäkään hänelle toivo. Mutta ehkä, että keskustelisi hankkisi lastenhoitoapua ja vinkkaisi, että sen maksamista toivoo. Nyt ei sanonut mitään. Mä en jaksa tietää mitä hän haluaa, ellei sano. Hän saattaa vain sanoa: "haluan päästä juoksemaan". So??????? Minunko se pitää järjestää? Jos minä haluan jotain niin en oleta, että se tippuu sen jälkeen eteen kuin manulle illallinen. Ja siis aika paljon sitä harrastusta pitäisi saada, viime vuonna tosiaan käytti siihen päivän viikossa, kokonaisen päivän. Mutta kun mä en jaksa auttaa mulla on omia ongelmia. Miksi siihen minua tarvitaan miettimään, miten se onnistuu?? Ei edes lastenhoitoapua mies ole saanut hankittua. Ei ole puhunut mitään siitä muuta kuin että se voisi auttaa. Niin? Voisi varmaan. Voisi siivota sen läävänkin ennen kuin kehtaa ottaa sinne ketään, mutta ehatever, kunhan itse saan päiväkirjani ym pois sieltä, ettei nuuskiva hoitaja urki niitä.
Psykiatrinen hoito on Suomessa tosiaan aika retuperällä. Tiedän sen ihan omien kokemusten perusteella. Apua ei saa, vaikka haluaisi, vähätellään, syyllistetään potilasta ja terapiaan on melkein mahdoton päästä. Lääkkeitä kyllä määrätään, mutta usein ihan väärillä indikaatioilla eivätkä ne tietenkään paranna siellä taustalla olevia sairauksia, ainoastaan lievittävät oireita joskus.
Terapia auttaisi varmasti monia, toki siihen pitää pystyä sitoutumaan ja myös myöntämään itselleen oma osuutensa ongelmissa. Muut eivät voi sinua auttaa ellet ole valmis myös auttamaan itseäsi. Sitä tuolla aiemmalla kommentilla uhrin aseman hylkäämisestä tarkoitin. Voit olla äitisi uhri, kyllä, mutta et sen uhriaseman nojalla voi oikeuttaa mitä tahansa käytöstä itseltäsi. Ei se mene niin, että kun sinua on satutettu niin saat sitten satuttaa muita, kun et muuhun pysty. Se ei ole oikein eikä sillä tavalla pääse eteenpäin. Mutta ehkä nyt oletkin siitä luopunut ja päättänyt ettet halua satuttaa lapsiasi niin kuin äitisi sinua. Se on varmasti hyvä suunta vaikka se tarkoittaisikin ettet nyt voi lastesi kanssa arjessa elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miehesi lopettaa harrastuksensa ja vaan siivoaa ja hoitaa lapsia kotona, niin kaikki asiat olisivat hyvin?
Niin no eihän sitäkään hänelle toivo. Mutta ehkä, että keskustelisi hankkisi lastenhoitoapua ja vinkkaisi, että sen maksamista toivoo. Nyt ei sanonut mitään. Mä en jaksa tietää mitä hän haluaa, ellei sano. Hän saattaa vain sanoa: "haluan päästä juoksemaan". So??????? Minunko se pitää järjestää? Jos minä haluan jotain niin en oleta, että se tippuu sen jälkeen eteen kuin manulle illallinen. Ja siis aika paljon sitä harrastusta pitäisi saada, viime vuonna tosiaan käytti siihen päivän viikossa, kokonaisen päivän. Mutta kun mä en jaksa auttaa mulla on omia ongelmia. Miksi siihen minua tarvitaan miettimään, miten se onnistuu?? Ei edes lastenhoitoapua mies ole saanut hankittua. Ei ole puhunut mitään siitä muuta kuin että se voisi auttaa. Niin? Voisi varmaan. Voisi siivota sen läävänkin ennen kuin kehtaa ottaa sinne ketään, mutta ehatever, kunhan itse saan päiväkirjani ym pois sieltä, ettei nuuskiva hoitaja urki niitä.
Haluat siis, että miehesi on yksinhuoltaja parisuhteessa?
Vierailija kirjoitti:
Psykiatrinen hoito on Suomessa tosiaan aika retuperällä. Tiedän sen ihan omien kokemusten perusteella. Apua ei saa, vaikka haluaisi, vähätellään, syyllistetään potilasta ja terapiaan on melkein mahdoton päästä. Lääkkeitä kyllä määrätään, mutta usein ihan väärillä indikaatioilla eivätkä ne tietenkään paranna siellä taustalla olevia sairauksia, ainoastaan lievittävät oireita joskus.
Terapia auttaisi varmasti monia, toki siihen pitää pystyä sitoutumaan ja myös myöntämään itselleen oma osuutensa ongelmissa. Muut eivät voi sinua auttaa ellet ole valmis myös auttamaan itseäsi. Sitä tuolla aiemmalla kommentilla uhrin aseman hylkäämisestä tarkoitin. Voit olla äitisi uhri, kyllä, mutta et sen uhriaseman nojalla voi oikeuttaa mitä tahansa käytöstä itseltäsi. Ei se mene niin, että kun sinua on satutettu niin saat sitten satuttaa muita, kun et muuhun pysty. Se ei ole oikein eikä sillä tavalla pääse eteenpäin. Mutta ehkä nyt oletkin siitä luopunut ja päättänyt ettet halua satuttaa lapsiasi niin kuin äitisi sinua. Se on varmasti hyvä suunta vaikka se tarkoittaisikin ettet nyt voi lastesi kanssa arjessa elää.
En minä ole koskaan halunnut satuttaa lapsiani tai suhtautunut siihen hälläväliä. Mutta aika rajua siirto muuttaa sen takia pois kotoa, sitä ei nämä kaikki pikkupillut tajuakaan. Joiden ikävä paskavanhempi ei siihen kyennyt. Ja sitä sitten kipuillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miehesi lopettaa harrastuksensa ja vaan siivoaa ja hoitaa lapsia kotona, niin kaikki asiat olisivat hyvin?
Niin no eihän sitäkään hänelle toivo. Mutta ehkä, että keskustelisi hankkisi lastenhoitoapua ja vinkkaisi, että sen maksamista toivoo. Nyt ei sanonut mitään. Mä en jaksa tietää mitä hän haluaa, ellei sano. Hän saattaa vain sanoa: "haluan päästä juoksemaan". So??????? Minunko se pitää järjestää? Jos minä haluan jotain niin en oleta, että se tippuu sen jälkeen eteen kuin manulle illallinen. Ja siis aika paljon sitä harrastusta pitäisi saada, viime vuonna tosiaan käytti siihen päivän viikossa, kokonaisen päivän. Mutta kun mä en jaksa auttaa mulla on omia ongelmia. Miksi siihen minua tarvitaan miettimään, miten se onnistuu?? Ei edes lastenhoitoapua mies ole saanut hankittua. Ei ole puhunut mitään siitä muuta kuin että se voisi auttaa. Niin? Voisi varmaan. Voisi siivota sen läävänkin ennen kuin kehtaa ottaa sinne ketään, mutta ehatever, kunhan itse saan päiväkirjani ym pois sieltä, ettei nuuskiva hoitaja urki niitä.
Haluat siis, että miehesi on yksinhuoltaja parisuhteessa?
Haluaisin olla vanhempi, joka osaa kasvattaa mutta jättää sadistisen reagoinnin pois. Miksi ihmeessä haluaisin mitään noin tyhmää? En tod HALUA.
Mun isä ei ollut sadistinen, mutta hän ei kasvattanut. En näe sitäkään lapselle hyvänä. Lapsen elämästä ei niinikään tule yhtään mitään, jos aikuinen ei osaa tiettyjä asioita. Vaikea selittää mitä ne ovat, mutta...äitini ehkä hanskasi ne, luojan kiitos, mutta niillä ei ole apua sadistiseen vaurioitumiseen. Isä ei ollut paikalla, kun äiti käyttäytyi satuttaen. Ei kukaan ollut. Kukaan ei sanonut, miten väärin se on, eikä auttanut minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miehesi lopettaa harrastuksensa ja vaan siivoaa ja hoitaa lapsia kotona, niin kaikki asiat olisivat hyvin?
Niin no eihän sitäkään hänelle toivo. Mutta ehkä, että keskustelisi hankkisi lastenhoitoapua ja vinkkaisi, että sen maksamista toivoo. Nyt ei sanonut mitään. Mä en jaksa tietää mitä hän haluaa, ellei sano. Hän saattaa vain sanoa: "haluan päästä juoksemaan". So??????? Minunko se pitää järjestää? Jos minä haluan jotain niin en oleta, että se tippuu sen jälkeen eteen kuin manulle illallinen. Ja siis aika paljon sitä harrastusta pitäisi saada, viime vuonna tosiaan käytti siihen päivän viikossa, kokonaisen päivän. Mutta kun mä en jaksa auttaa mulla on omia ongelmia. Miksi siihen minua tarvitaan miettimään, miten se onnistuu?? Ei edes lastenhoitoapua mies ole saanut hankittua. Ei ole puhunut mitään siitä muuta kuin että se voisi auttaa. Niin? Voisi varmaan. Voisi siivota sen läävänkin ennen kuin kehtaa ottaa sinne ketään, mutta ehatever, kunhan itse saan päiväkirjani ym pois sieltä, ettei nuuskiva hoitaja urki niitä.
Haluat siis, että miehesi on yksinhuoltaja parisuhteessa?
Haluaisin olla vanhempi, joka osaa kasvattaa mutta jättää sadistisen reagoinnin pois. Miksi ihmeessä haluaisin mitään noin tyhmää? En tod HALUA.
No siltä se kuulostaa, koska et halua viettää aikaa lastesi kanssa edes miehesi harrastuksen ajan.
Pahinta tässä tällä hetkellä on varmaan se, että minä uskoin, ettei minua voi kohdella oikein, koska olen niin paha, ja että uskoin, että minua kohdellaan siksi sadistisesti, eli satutetaan, koska teen väärin. Siis n tehnyt tahallani, mutta lapsi on epäkypsä ja toimii hitaasti tai unohtelee asioita tai näin. Sadisti näkee siinä oikeutensa satutta. Äitini jopa uskoi, että sillä lailla saa minut haluamaan välttää virheitä. Vaikka mä vain katkeroiduin siitä. Miksi mä muuttaisin itseäni, kun olin ihan hyvä jo? Jos sadisti muuten kiusaa? Nimenomaan en muuta. En tee mitään, että sadistilla ois parempi olo. En varmasti. Ei ollut minua oikeus satuttaa, hän menköön siitä vankilaan. En minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miehesi lopettaa harrastuksensa ja vaan siivoaa ja hoitaa lapsia kotona, niin kaikki asiat olisivat hyvin?
Niin no eihän sitäkään hänelle toivo. Mutta ehkä, että keskustelisi hankkisi lastenhoitoapua ja vinkkaisi, että sen maksamista toivoo. Nyt ei sanonut mitään. Mä en jaksa tietää mitä hän haluaa, ellei sano. Hän saattaa vain sanoa: "haluan päästä juoksemaan". So??????? Minunko se pitää järjestää? Jos minä haluan jotain niin en oleta, että se tippuu sen jälkeen eteen kuin manulle illallinen. Ja siis aika paljon sitä harrastusta pitäisi saada, viime vuonna tosiaan käytti siihen päivän viikossa, kokonaisen päivän. Mutta kun mä en jaksa auttaa mulla on omia ongelmia. Miksi siihen minua tarvitaan miettimään, miten se onnistuu?? Ei edes lastenhoitoapua mies ole saanut hankittua. Ei ole puhunut mitään siitä muuta kuin että se voisi auttaa. Niin? Voisi varmaan. Voisi siivota sen läävänkin ennen kuin kehtaa ottaa sinne ketään, mutta ehatever, kunhan itse saan päiväkirjani ym pois sieltä, ettei nuuskiva hoitaja urki niitä.
Haluat siis, että miehesi on yksinhuoltaja parisuhteessa?
Haluaisin olla vanhempi, joka osaa kasvattaa mutta jättää sadistisen reagoinnin pois. Miksi ihmeessä haluaisin mitään noin tyhmää? En tod HALUA.
No siltä se kuulostaa, koska et halua viettää aikaa lastesi kanssa edes miehesi harrastuksen ajan.
En pysty katsomaan sitä millaisia heistä on tullut, kun en ole osannut/saanut kasvattaa heitä. Siis varmaan toivottavastinsaavat ihan hyvän elämän, eihän heidän toki tarvitse itsensä vuoksi minua miellyttää, mutta on tosi vaikeaa, kun omista lapsista tulee ihan erilaisia, kuin itse haluaisit siksi, ettet osaa sanoa mihinkään mitään, ettei se ole pahaksi. Tosi vaikea selittää. Siis voisin siellä jossain nurkassa hiihdellä, mutta onko se nyt lapsille sitten hyvä? Jos menisimme retkelle vaikka, ja joku sanoo väärän sanan, niin alan heti karjumaan. En halua sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykiatrinen hoito on Suomessa tosiaan aika retuperällä. Tiedän sen ihan omien kokemusten perusteella. Apua ei saa, vaikka haluaisi, vähätellään, syyllistetään potilasta ja terapiaan on melkein mahdoton päästä. Lääkkeitä kyllä määrätään, mutta usein ihan väärillä indikaatioilla eivätkä ne tietenkään paranna siellä taustalla olevia sairauksia, ainoastaan lievittävät oireita joskus.
Terapia auttaisi varmasti monia, toki siihen pitää pystyä sitoutumaan ja myös myöntämään itselleen oma osuutensa ongelmissa. Muut eivät voi sinua auttaa ellet ole valmis myös auttamaan itseäsi. Sitä tuolla aiemmalla kommentilla uhrin aseman hylkäämisestä tarkoitin. Voit olla äitisi uhri, kyllä, mutta et sen uhriaseman nojalla voi oikeuttaa mitä tahansa käytöstä itseltäsi. Ei se mene niin, että kun sinua on satutettu niin saat sitten satuttaa muita, kun et muuhun pysty. Se ei ole oikein eikä sillä tavalla pääse eteenpäin. Mutta ehkä nyt oletkin siitä luopunut ja päättänyt ettet halua satuttaa lapsiasi niin kuin äitisi sinua. Se on varmasti hyvä suunta vaikka se tarkoittaisikin ettet nyt voi lastesi kanssa arjessa elää.
En minä ole koskaan halunnut satuttaa lapsiani tai suhtautunut siihen hälläväliä. Mutta aika rajua siirto muuttaa sen takia pois kotoa, sitä ei nämä kaikki pikkupillut tajuakaan. Joiden ikävä paskavanhempi ei siihen kyennyt. Ja sitä sitten kipuillaan.
Minun vanhempani erosivat kun olin 6-vuotias ja muistan miten olin sitä eroa jo toivonut ja miten paljon paremmaksi ilmapiiri kotona muuttui sen jälkeen. En usko että isäni oli tahallaan huono isä, sai raivareita ja oli koko ajan pelottava ja arvaamaton. Hän ei vain osannut muuta. Olen antanut hänelle anteeksi hänen rajalliset kykynsä, jotka on varmaan perinyt omasta lapsuudestaan ja omilta vanhemmiltaan. Uskon että hänkin on kärsinyt siitä ettei sitten osannutkaan olla isä meille, kärsii varmaan vieläkin.
Valitettavasti nyt taitaa olla jo liian myöhäistä korjata suhde meihin lapsiin, mutta toivon että sinä pystyisit vielä joskus korjaamaan välisi omiin lapsiisi. Se olisi varmaan mahdollista jos nyt saisit asianmukaista tukea ja apua ja sitoutuisit saamaan itsesi kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin olet laittanut itse itsesi vankilaan. Ovi on auki, sen kuin astut ulos.
Ja lapset ovat omia itsenäisiä itseään. Vanhempi antaa heille eiväitä saada elämästä irti paras mahdollinen, mutta ei tunge heitä haluamaansa muottiin.
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin olet laittanut itse itsesi vankilaan. Ovi on auki, sen kuin astut ulos.
Ja lapset ovat omia itsenäisiä itseään. Vanhempi antaa heille eiväitä saada elämästä irti paras mahdollinen, mutta ei tunge heitä haluamaansa muottiin.
No en koe, että olen pystynyt antamaan.
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin olet laittanut itse itsesi vankilaan. Ovi on auki, sen kuin astut ulos.
Ja lapset ovat omia itsenäisiä itseään. Vanhempi antaa heille eiväitä saada elämästä irti paras mahdollinen, mutta ei tunge heitä haluamaansa muottiin.
Ja miten niin minä olen laittanut itseni vankilaan? En todellakaan ole. Minä olen joutunut sinne pienenä, pelkäävänä lapsena. Aikoinaan. Ilman apua. Keneltäkään. Tulla ihmiseksi, joka olen. Ettei sadisti pilaa sitä. Sisältä. Ulkoa pilasi kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miehesi lopettaa harrastuksensa ja vaan siivoaa ja hoitaa lapsia kotona, niin kaikki asiat olisivat hyvin?
Niin no eihän sitäkään hänelle toivo. Mutta ehkä, että keskustelisi hankkisi lastenhoitoapua ja vinkkaisi, että sen maksamista toivoo. Nyt ei sanonut mitään. Mä en jaksa tietää mitä hän haluaa, ellei sano. Hän saattaa vain sanoa: "haluan päästä juoksemaan". So??????? Minunko se pitää järjestää? Jos minä haluan jotain niin en oleta, että se tippuu sen jälkeen eteen kuin manulle illallinen. Ja siis aika paljon sitä harrastusta pitäisi saada, viime vuonna tosiaan käytti siihen päivän viikossa, kokonaisen päivän. Mutta kun mä en jaksa auttaa mulla on omia ongelmia. Miksi siihen minua tarvitaan miettimään, miten se onnistuu?? Ei edes lastenhoitoapua mies ole saanut hankittua. Ei ole puhunut mitään siitä muuta kuin että se voisi auttaa. Niin? Voisi varmaan. Voisi siivota sen läävänkin ennen kuin kehtaa ottaa sinne ketään, mutta ehatever, kunhan itse saan päiväkirjani ym pois sieltä, ettei nuuskiva hoitaja urki niitä.
Haluat siis, että miehesi on yksinhuoltaja parisuhteessa?
Haluaisin olla vanhempi, joka osaa kasvattaa mutta jättää sadistisen reagoinnin pois. Miksi ihmeessä haluaisin mitään noin tyhmää? En tod HALUA.
No siltä se kuulostaa, koska et halua viettää aikaa lastesi kanssa edes miehesi harrastuksen ajan.
En pysty katsomaan sitä millaisia heistä on tullut, kun en ole osannut/saanut kasvattaa heitä. Siis varmaan toivottavastinsaavat ihan hyvän elämän, eihän heidän toki tarvitse itsensä vuoksi minua miellyttää, mutta on tosi vaikeaa, kun omista lapsista tulee ihan erilaisia, kuin itse haluaisit siksi, ettet osaa sanoa mihinkään mitään, ettei se ole pahaksi. Tosi vaikea selittää. Siis voisin siellä jossain nurkassa hiihdellä, mutta onko se nyt lapsille sitten hyvä? Jos menisimme retkelle vaikka, ja joku sanoo väärän sanan, niin alan heti karjumaan. En halua sitä.
Tai sanotaanko, että millaisia he ovat nyt. Vielähän hekin muovautuvat, kuten tavallaan jokainen meistä, toivottavasti(??) läpi elämän. Ja pidän heidän joistaisn puolistaan, mutta se ei riitä. Tulee paha olo joistain puolista. Ehkä se liittyy omaan lapsuuteeni. Siihen käsittelemättömään osaan sitä. Rakastan kyllä lapsiani ja he saavat olla sellaisia kuin he ovat, enkä haluakaan muotittaa heitä koskaan. Auttaa ja tukea haluaisin osata.
Lapset saavat olla sellaisia kuin ovat mutta jos sanovat yhdenkin väärän sanan, haluaisit karjua?!
Mitä se kertoo, kun ihminen joka kohtelee lastaan sadistisesti suhtautuu kaikkeen väkivaltaiseen paheksuvasti? Esim. jos halusin tietää jostain murhauutisesta lehdessä, tai auto-onnettomuudesta, niin äiti paheksui. Kun sadismista sanotaan, että viehtymys väkivaltaisiin asioihin ja äitini on aina suhteutunut niihin jotenkin aivan peppukipeästi. Eihän se jos on hiukan kiinnostunut jostain väkivaltauutisesta tarkoita, että ihminen haluaa mässäillä väkivallalla. Mutta äiti vouhotti niin. Mitä lie pimeitä puoliaan siinäkin torjunut, saatana.