Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko muita joille Isänpäivän käynti oman isän luona on pakkopullaa?
11.11.2017 |
Tätähän ei saa tietenkään sanoa, mutta itselle on. Periaatteessa toki rakastan isää, mutta monet lapsuuden/nuoruuden muistot on jättäneet vain ikävän tunteen. Emme ole läheisiä. Isä joi aina kun perjantai koitti. Samoin aina kun äiti oli parikin päivää poissa. Äidille ei saanut kertoa... tuli uhkauksia. Hän myös puristeli takapuolesta kun olin 11-19v. Ja heitti kaksmielisiä kommentteja, jotka ahdisti tuolloin todella paljon. Nyt kun hän on lähemmäs 80v, en ole noita todellakaan unohtanut. Kuitenkin äitini ja isä käyttäytyvät, kuin kaikki olis kuin oppikirjasta. Aina saa kuulla hehkutusta, kuinka kaikki oli hienoa, ja mun lapsuus oli helppoa ja kivaa...
Kommentit (118)
"Pakollinen" isänpäivävierailu tehty, tuloksena päänsärky ja vitutus niin miehellä kuin itsellä. Isällä on tapana puhua aina sellaisista asioista, jotka ovat jollekin vaikea asia, josta ei vaan haluaisi puhua. Isä ei ollut koskaan mikään mukava ihminen, vaan riidanhaastaja ja kiero mies, jota kylällä kaikki karttoivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi minulla on ollut hyvä suhde isääni, eikä minun tarvitse parkua palstoilla ahdistustani. Ei isän- eikä äitienpäivästäkään. Koettakaa jo kasvaa aikuisiksi. Teette hallaa vaan itsellenne, kun jurotatte menneitä.
...ja sinäkö teet vain hyvän teon meille kertomalla, että sinulla on ollut hyvä suhde isääsi, joten muiden pitäisi "lakata jurottamasta"? Kasvaisit itse aikuiseksi.
Terv. Oma isäni on juoppo, joka edelleen terrorisoi minua. Olis kiva, jos saisi edes palstalla parkua asiaa, kun ei muualla kehtaa.
En minä ole täällä tekemässä teille hyviä tekoja. Kerron vaan, että teidän itsesäälissä piehtaroiva omanapainen ja jälkijättoinen ilkeilynne ottaa päähän meitä, joilla on normaali isäsuhde. Te olette niitä poikkeavia.
Tällaisten kirjoittelukaan ei ole ihan normaalia, friikki.
Totta. Normaalisti mitään tuollaista ei luulisi tarvittavan kirjoittaa. Se onkin reaktio teidän minäkeskeiseen itsesääliinne. Minä olen kasvanut normaalissa perheessä, enemmän friikkimatskua näissä itkeskelijöissä on.
Normaalissa perheessä on kasvanut täysin empatiakyvytön ja itsensä toisten yläpuolelle nostavat trolli? Jepjep, uskokoon ken haluaa.
Voit vapaasti uskoa mitä haluat. Ei se minulta ole pois. Mikään trolli en ole siitä huolimatta, etten symppaa teitä katkeruudessanne.
Olen huomannut ylipäätään että etuoikeutetut kermaperseet eivät pysty empatiaan tai tosen asemaan samaistumiseen/ymmärtämiseen. Etuoikeutettujen ylemmyydentunto on joskus suorastaan narsistista kuten tällä jankkaajalla joka hehkuttaa onnellista isäsuhdettaan ja pitää hyvää isää omana ansionaan eikä sattuman saneluna. Tai sitten tämä trolli on jonkun narskuisä. Tunnistan oikein hyvin narskumaisen ylemmyydentunnon ja toisten vähättelyn ja mitätöinnin tämän kirjoittajan tyylistä. Toivon rakkautta ja hyvää mieltä elämääsi ettei tarvisisi noin hanakasti alistaa ja mitätöidä niitä lähimmäisiä, joilla kävi huonompi tuuri isän suhteen.
Vanhempien luona käyminen ei normaaleissa oloissa ole mitään pakkopullaan, mutta nämä tekemällä tehdyt juhlapäivät pakkolahjuksineen ovat ärsyttäviä. Ohittaisi mielelläni kaikki pakkojuhlinnat ja juhlisin silloin, kun huvittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi minulla on ollut hyvä suhde isääni, eikä minun tarvitse parkua palstoilla ahdistustani. Ei isän- eikä äitienpäivästäkään. Koettakaa jo kasvaa aikuisiksi. Teette hallaa vaan itsellenne, kun jurotatte menneitä.
...ja sinäkö teet vain hyvän teon meille kertomalla, että sinulla on ollut hyvä suhde isääsi, joten muiden pitäisi "lakata jurottamasta"? Kasvaisit itse aikuiseksi.
Terv. Oma isäni on juoppo, joka edelleen terrorisoi minua. Olis kiva, jos saisi edes palstalla parkua asiaa, kun ei muualla kehtaa.
En minä ole täällä tekemässä teille hyviä tekoja. Kerron vaan, että teidän itsesäälissä piehtaroiva omanapainen ja jälkijättoinen ilkeilynne ottaa päähän meitä, joilla on normaali isäsuhde. Te olette niitä poikkeavia.
Sinä olet poikkeavan epäempaattinen puusilmä.
Taidat tykätä tuosta sanasta puusilmä. En minä tosiaankaan tunne mitään empatiaa sellaisia lapsia kohtaan, jotka hylkäävät vanhempansa.
Ohiksena kysyn, että entäpä kun se isä on hylännyt ensin lapsensa? Kuinka kauan lapsen pitää odottaa ja toivoa isän hyväksyntää tai edes normaalia yhteydenpitoa ennen kuin saa "hylätä" tämän?
n24 kirjoitti:
Itse olen tuijottanut kännykkääni koko päivän. Pitäisi kirjoittaa ne "hyvää isänpäivää" whatsappiin, mutta en vain halua, ahdistaa. Tiedän että isäni on aina ajatellut parastani, eikä hän ole koskaan fyysisesti satuttanut minua tai mitään. Mutta kuitenkin, teinivuosinani korostunut äitini lyttääminen ja koko perheen tyrannisoiminen on vaan jumahtanut muistoihini. Muistan kuinka toivoin hänen kuolemaansa, koska se helpottaisi elämäämme. Olen aina ollut se kiltti tyttö ja silti en ikinä ole saanut kehuja ja minuun ei ole luotettu yhtään. Aina pelkkää lyttäämistä ja muutenkin puheenaiheet ovat kuinka kaikki maailmassa on p*skaa. En voi ymmärtää kuinka aikuinen ihminen voi vaatia muiden passaamista kuin olisi itse pikkulapsi, ja silti asettua martyyriksi kun kukaan ei halua olla tekemisissä. Ikinä hän ei ole pyytänyt anteeksi mitään. Koko perhe pyöri hänen ympärillään ja kun hän sai päähänpiston jostain asiasta, niin siinä sitten koko perhe joutui elämään hänen valintojensa mukaan. Ahdistaa, ahdistaa niin paljon. En haluaisi olla missään tekemisissä hänen kanssaan enää, mutta saan silti vielä mm taloudellista tukea vanhemmiltani niin periaatteessa pakko olla kiitollisuudenvelassa.
Olin muistaakseni sinun ikäisesi kun päätin, että en huoli enää vanhempieni taloudellista tukea. Juuri siksi, että en ole kiitollisuudenvelassa vaan voin halutessani haistattaa paskat ja katkaista välit. Nyt olen 35 ja olen lopettanut yhteydenpidon vanhempiini lähes kokonaan, vähän kerrallaan. Ainakin itselleni se teki hyvää. Kuin olisin laskenut maahan taakan, jota olin kantanut koko ikäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onneksi minulla on ollut hyvä suhde isääni, eikä minun tarvitse parkua palstoilla ahdistustani. Ei isän- eikä äitienpäivästäkään. Koettakaa jo kasvaa aikuisiksi. Teette hallaa vaan itsellenne, kun jurotatte menneitä.
Mikä itsekkyyden huipentuma.
Koska sinulla on välit hyvät isääsi niin muun maailman pitää juhlia sen kunniaksi?
Onneksi itsellänikin on nykyään isääni paremmat välit kuin nuorena, mutta eipä tulisi mieleen vaatia perhehelvetistä vieläkin kärsiviä sen takia olemaan hiljaa.
En osaa sanoa, sillä minun elämässäni ei koskaan ole ollut isää, vain isäpuoli, jota en ole juhlinut, sillä emme olleet sillä tavalla läheisiä. En koskaan tavannut isää ainakaan tietoisesti, en myöskään hänen äitiään. Se keitä he olivat selvisi minulle vasta molemmat olivat jo kuolleet. Jos olisi ollut parempi sää, olisin voinut ajella isän haudalle viemään vaikka kynttilän, mutta tuollaiseen tuhruiseen keliin ei tehnyt mieli lähteä. Kävin enoni luona ja hänen kanssaan muisteltiin myös hieman isääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi minulla on ollut hyvä suhde isääni, eikä minun tarvitse parkua palstoilla ahdistustani. Ei isän- eikä äitienpäivästäkään. Koettakaa jo kasvaa aikuisiksi. Teette hallaa vaan itsellenne, kun jurotatte menneitä.
...ja sinäkö teet vain hyvän teon meille kertomalla, että sinulla on ollut hyvä suhde isääsi, joten muiden pitäisi "lakata jurottamasta"? Kasvaisit itse aikuiseksi.
Terv. Oma isäni on juoppo, joka edelleen terrorisoi minua. Olis kiva, jos saisi edes palstalla parkua asiaa, kun ei muualla kehtaa.
En minä ole täällä tekemässä teille hyviä tekoja. Kerron vaan, että teidän itsesäälissä piehtaroiva omanapainen ja jälkijättoinen ilkeilynne ottaa päähän meitä, joilla on normaali isäsuhde. Te olette niitä poikkeavia.
Tällaisten kirjoittelukaan ei ole ihan normaalia, friikki.
Totta. Normaalisti mitään tuollaista ei luulisi tarvittavan kirjoittaa. Se onkin reaktio teidän minäkeskeiseen itsesääliinne. Minä olen kasvanut normaalissa perheessä, enemmän friikkimatskua näissä itkeskelijöissä on.
Normaalissa perheessä on kasvanut täysin empatiakyvytön ja itsensä toisten yläpuolelle nostavat trolli? Jepjep, uskokoon ken haluaa.
Voit vapaasti uskoa mitä haluat. Ei se minulta ole pois. Mikään trolli en ole siitä huolimatta, etten symppaa teitä katkeruudessanne.
Olen huomannut ylipäätään että etuoikeutetut kermaperseet eivät pysty empatiaan tai tosen asemaan samaistumiseen/ymmärtämiseen. Etuoikeutettujen ylemmyydentunto on joskus suorastaan narsistista kuten tällä jankkaajalla joka hehkuttaa onnellista isäsuhdettaan ja pitää hyvää isää omana ansionaan eikä sattuman saneluna. Tai sitten tämä trolli on jonkun narskuisä. Tunnistan oikein hyvin narskumaisen ylemmyydentunnon ja toisten vähättelyn ja mitätöinnin tämän kirjoittajan tyylistä. Toivon rakkautta ja hyvää mieltä elämääsi ettei tarvisisi noin hanakasti alistaa ja mitätöidä niitä lähimmäisiä, joilla kävi huonompi tuuri isän suhteen.
Normaaliin hyvään perheeseen syntyminen ei ole etuoikeus. Sitähän sinä et katkeruudessasi jaksa käsittää. Lisäksi edelleenkin syyllistyt samaan virheeseen, että tunget sanoja suuhuni. Sinä olet joa niin typerä, että kuvittelet parin viestin pohjalta tunnistavasi jotain. Sinun kaltaisesi ovat rasittavaa seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi minulla on ollut hyvä suhde isääni, eikä minun tarvitse parkua palstoilla ahdistustani. Ei isän- eikä äitienpäivästäkään. Koettakaa jo kasvaa aikuisiksi. Teette hallaa vaan itsellenne, kun jurotatte menneitä.
...ja sinäkö teet vain hyvän teon meille kertomalla, että sinulla on ollut hyvä suhde isääsi, joten muiden pitäisi "lakata jurottamasta"? Kasvaisit itse aikuiseksi.
Terv. Oma isäni on juoppo, joka edelleen terrorisoi minua. Olis kiva, jos saisi edes palstalla parkua asiaa, kun ei muualla kehtaa.
En minä ole täällä tekemässä teille hyviä tekoja. Kerron vaan, että teidän itsesäälissä piehtaroiva omanapainen ja jälkijättoinen ilkeilynne ottaa päähän meitä, joilla on normaali isäsuhde. Te olette niitä poikkeavia.
Sinä olet poikkeavan epäempaattinen puusilmä.
Taidat tykätä tuosta sanasta puusilmä. En minä tosiaankaan tunne mitään empatiaa sellaisia lapsia kohtaan, jotka hylkäävät vanhempansa.
Ohiksena kysyn, että entäpä kun se isä on hylännyt ensin lapsensa? Kuinka kauan lapsen pitää odottaa ja toivoa isän hyväksyntää tai edes normaalia yhteydenpitoa ennen kuin saa "hylätä" tämän?
Kuvitteletko olevasi näppärä tuon kysymyksesi kanssa? Ei tuollaiseen ole mitään vastausta olemassa, joten miksi kysyt minulta siihen vastausta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi minulla on ollut hyvä suhde isääni, eikä minun tarvitse parkua palstoilla ahdistustani. Ei isän- eikä äitienpäivästäkään. Koettakaa jo kasvaa aikuisiksi. Teette hallaa vaan itsellenne, kun jurotatte menneitä.
Mikä itsekkyyden huipentuma.
Koska sinulla on välit hyvät isääsi niin muun maailman pitää juhlia sen kunniaksi?
Onneksi itsellänikin on nykyään isääni paremmat välit kuin nuorena, mutta eipä tulisi mieleen vaatia perhehelvetistä vieläkin kärsiviä sen takia olemaan hiljaa.
Tämä Vauva-palsta on keskuselun kannalta kyllä metka paikka, kun luupäät rientävät kertomaan mitä mitä minä jostakin asiasta ajattelen. Mistä tuollaisen idiottimaisen kysymyksen keksit kysyä? Ihan tosi, nyt järki peliin siellä.
Nro 25: loistava kommentti! Oma isäni on jo kuollut. Hautajaisissa en itkenyt. Vaikka rakastinkin isääni, isänpäivän tekopirteys ja pakko -pakko -ajattelu teki isänpäivästä vastenmielisen. Isää voi muistaa muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi minulla on ollut hyvä suhde isääni, eikä minun tarvitse parkua palstoilla ahdistustani. Ei isän- eikä äitienpäivästäkään. Koettakaa jo kasvaa aikuisiksi. Teette hallaa vaan itsellenne, kun jurotatte menneitä.
...ja sinäkö teet vain hyvän teon meille kertomalla, että sinulla on ollut hyvä suhde isääsi, joten muiden pitäisi "lakata jurottamasta"? Kasvaisit itse aikuiseksi.
Terv. Oma isäni on juoppo, joka edelleen terrorisoi minua. Olis kiva, jos saisi edes palstalla parkua asiaa, kun ei muualla kehtaa.
En minä ole täällä tekemässä teille hyviä tekoja. Kerron vaan, että teidän itsesäälissä piehtaroiva omanapainen ja jälkijättoinen ilkeilynne ottaa päähän meitä, joilla on normaali isäsuhde. Te olette niitä poikkeavia.
Tällaisten kirjoittelukaan ei ole ihan normaalia, friikki.
Totta. Normaalisti mitään tuollaista ei luulisi tarvittavan kirjoittaa. Se onkin reaktio teidän minäkeskeiseen itsesääliinne. Minä olen kasvanut normaalissa perheessä, enemmän friikkimatskua näissä itkeskelijöissä on.
Normaalissa perheessä on kasvanut täysin empatiakyvytön ja itsensä toisten yläpuolelle nostavat trolli? Jepjep, uskokoon ken haluaa.
Voit vapaasti uskoa mitä haluat. Ei se minulta ole pois. Mikään trolli en ole siitä huolimatta, etten symppaa teitä katkeruudessanne.
Olen huomannut ylipäätään että etuoikeutetut kermaperseet eivät pysty empatiaan tai tosen asemaan samaistumiseen/ymmärtämiseen. Etuoikeutettujen ylemmyydentunto on joskus suorastaan narsistista kuten tällä jankkaajalla joka hehkuttaa onnellista isäsuhdettaan ja pitää hyvää isää omana ansionaan eikä sattuman saneluna. Tai sitten tämä trolli on jonkun narskuisä. Tunnistan oikein hyvin narskumaisen ylemmyydentunnon ja toisten vähättelyn ja mitätöinnin tämän kirjoittajan tyylistä. Toivon rakkautta ja hyvää mieltä elämääsi ettei tarvisisi noin hanakasti alistaa ja mitätöidä niitä lähimmäisiä, joilla kävi huonompi tuuri isän suhteen.
Normaaliin hyvään perheeseen syntyminen ei ole etuoikeus. Sitähän sinä et katkeruudessasi jaksa käsittää. Lisäksi edelleenkin syyllistyt samaan virheeseen, että tunget sanoja suuhuni. Sinä olet joa niin typerä, että kuvittelet parin viestin pohjalta tunnistavasi jotain. Sinun kaltaisesi ovat rasittavaa seuraa.
Pnnittelut, olet umpinarsisti. Todellinen narsku ei ikinä näe mitään vikaa tai virhettä itsessään. Ei muuta kuin jatkoja ja toivottavasti et ole kenenkään lapsen äiti/isä...
Olen itse lopettanut isänpäivän muistamiset joitakin vuosia sitten. Muutenkaan en pidä yhteyttä, joskus sukujuhlissa nähdään.
Meillä oli oikein kiva kiiltokuvaperhe, eikä lapsuuteni ollut täysin onneton. Vaikea kyllä, koska hyvin harvoin oli riittävän hyvä ja säännöt olivat aika mielivaltaisia, mutta paljon oli toisaalta ihan hyvääkin. Esimerkiksi materiaa ja kalliita harrastuksia sain niin paljon kuin keksin pyytää.
Kukaan ei usko, kun kerron että tuo vuoden isä oli kulissin takana arvaamaton, vaati ihailua, saattoi eristää minut ystävistäni, satunnaista väkivaltaa jne.
Pitkään yritin pakottaa itseni edes soittamaan isänpäivinä ja isän syntymäpäivänä. Monta päivää etukäteen aloin voida pahoin kun mietin mikä ryöppy sieltänyt kaadetaan niskaan. Lopulta laitoin enää tekstarit, nyt en niitäkään. Olo on haikea, mutta tasapainoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvään perheeseen syntyminen muuten ON etuoikeus. Se ei ole ollenkaan itsestäänselvää. Näin toki voi rakastavan perheen lapsi ajatella, mutta totuus on se että hirveitä vanhempia on paljon. Rakastetut lapset vain elävät usein niin pumpulissa että eivät osaa mielikuvituksenkaan voimalla kuvitella miten hirveää jollain voi olla. Siispä on melko turhaa kurjan lapsuuden omaavan selittää sitä rakastavan lapsuuden omaavalle. Näiden maailmat eivät ikinä kohtaa koska kokemukset ovat niin erilaiset.
Sinällään olen toki sitä mieltä että rakastava lspsuus kuuluisi olla kaikilla. Mutta niin ei ole, ja huono lapsuus on luultua yleisempää. Asia on tabu (”kaikki isät rakastavat lastaan” jne) ja siksi hullujen ja paskijen isien lapset joutuvat salaamaan ja piilottamaan kokemuksiaan. Asiaa ei helpota media, joka kertoo vain rakastavan isän retoriikkaa ja kuvakieltä.
Eli summa summarum: edes täällä pitää saada ulista kun muualla ei saa.
vastaanpa nyt isänä, sanoin että paras isäinpäivä minulle on että eivät mainitse koko isäinpäivästä mitään, eikä missään tapauksessa mitään lahjaa, ei aamiaista sänkyyn yms.. antaa vaan mun huilailla sängyssä koko päivän rauhassa eikä ole kokoajan pyytämässä jotain
Isä jäi lapsena etäiseksi, oli aina menossa politiikassa tai harrastuksissaan. Ei juuri koskaan kotona. Äitiä inhotti vastata puhelimeen, jos siellä isää kysyttäisiin, kun hänkään ei juuri koskaan tiennyt missä isä milloinkin meni.
Nykyään vanhemani ovat 70-80 -vuotiaita. Kun soitan kotiin, soitan aina äidille. Isästä on löytynyt pehmeäkin puoli vanhuuden myötä - näin hänet letittämässä lapsenlapsensa hiuksia. Omien tyttöjen pitkiin hiuksiin hän ei koskaan koskenut. Ei kyllä käynyt fyysisesti käsiksi koskaan, nyrkkiä löi pöytään jos ei oltu ruokapöydässä kunnolla.
On meillä jotain yhteistäkin nykyään isän kanssa - olemme molemmat kiinnostuneet sukututkimuksesta ja vanhoista valokuvista.
Isänpäivänä laitoin tekstarilla onnittelut, en vain osannut soittaa.
Mua ahdisti jo teininä ihan älyttömästi soittaa isälle isänpäivänä. Erosivat äitini kanssa kun olin 3 tai 4. Isä asui kuitenkin vuosia mummin luona, joten hänen tapaamiseltaan ei voinut välttyä. Joi jatkuvasti, soitteli mulle ainoastaan jos oli kännissä ja tai veljeni ei vastannut. Vihasi kaikkea mistä pidin, miten pukeuduin, mitä musiikkia kuuntelin, keiden kanssa olin kaveri yms. 15-vuotiaana kerroin saamastani kesätyöpaikasta, ensimmäinen kysymys oli "kuinka paljon annoit pillua että pääsit sinne?" Aloin itkeä, kyseessä oli kuitenkin isäni jonka pitäisi tukea ja auttaa ja olla hyvä isä. Vastauseksi kuului vain "no se oli vitsi älä nyt ihtees ota!" Totesin, että aika sairas huumorintaju saa olla jos oman tyttären huoraksi sanominen on hauska vitsi. Lähti juomaan. Lyttäsi mua jatkuvasti, usein jos sanoin mitään takaisin niin veljeni alkoi huutaa minulle että lopeta tuo nalkuttaminen. Veljeni oli aina isäni puolella. Mulla ei ole koskaan ollut kunnollista parisuhdetta, koska en osaa enää arvostaa itseäni. Kaikki se lyttääminen lapsuudessa ja nuoruudessa tuhosi itsetuntoni täysin, ja silti aina olisi isänpäivänä pitänyt soitella ja toivottaa hyvää isänpäivää. Muistan nämä korttienteot myös ala-asteelta. Joskus juoksin vessaan itkemään, koska kortteihin piti kirjoittaa kivoja asioita isästä. Ei minulla sellaisia ollut. Teininä kun isälle olisi pitänyt soittaa esitin nukkuvaa jotta minun ei pitäisi isälle puhua. Nykyään asun yksin joten kukaan ei enää vaadi onneksi hänelle soittamaan.
Vierailija kirjoitti:
Hyvään perheeseen syntyminen muuten ON etuoikeus. Se ei ole ollenkaan itsestäänselvää. Näin toki voi rakastavan perheen lapsi ajatella, mutta totuus on se että hirveitä vanhempia on paljon. Rakastetut lapset vain elävät usein niin pumpulissa että eivät osaa mielikuvituksenkaan voimalla kuvitella miten hirveää jollain voi olla. Siispä on melko turhaa kurjan lapsuuden omaavan selittää sitä rakastavan lapsuuden omaavalle. Näiden maailmat eivät ikinä kohtaa koska kokemukset ovat niin erilaiset.
Sinällään olen toki sitä mieltä että rakastava lspsuus kuuluisi olla kaikilla. Mutta niin ei ole, ja huono lapsuus on luultua yleisempää. Asia on tabu (”kaikki isät rakastavat lastaan” jne) ja siksi hullujen ja paskijen isien lapset joutuvat salaamaan ja piilottamaan kokemuksiaan. Asiaa ei helpota media, joka kertoo vain rakastavan isän retoriikkaa ja kuvakieltä.Eli summa summarum: edes täällä pitää saada ulista kun muualla ei saa.
Vaikea uskoa, että kukaan olisi kasvanut täysin "pumpulissa". Nämä ketkä väittävät, että heidän lapsuutensa on ollut täydellinen joko valehtelevat tai haluavat muistaa lapsuudesta vain ne hyvät asiat. Myös hyvissä perheissä on huonot aikansa ja kaikissa ihmisissä huonot puolensa, eihän kukaan ole täydellinen ihmisenä eikä vanhempana.
Oma isäni on aina ollut hyvin toimelias, varsinainen työnarkomaani silloin kun vielä kävi töissä. Jopa vapaa-ajasta suurin osa piti käyttää kotona ties minkälaisten projektien parissa. Milloin isä ei työskennellyt niin hän ryyppäsi, aina sammumispisteeseen saakka. Henkisesti suhteeni isään jäi siis hyvin etäiseksi (eikä tänä päivänäkään osata puhua mistään henkilökohtaisemmista asioista, normaalit kuulumiset vaihdetaan kyllä). Silti minulla oli lapsena aina riittävästi ruokaa, vaatteita ja kaikkea muuta elämisen perustarpeita. En koe, että lapsuuteni olisi ollut mitenkään erityisen huono. Isä oli paikalla, muttei vaan läsnä. Koskaan ei kuitenkaan esim. lyönyt minua tai äitiä, keskenään saattoivat riidellä niin että huuto raikui ja ovet paukkui. Eli ei mikään täydellinen lapsuus siis, mutta en ole katkeroitunut. Paljon huonomminkin olisi voinut olla.
Ei mikään pakko ole aikuisen ihmisen käydä missään jos ei halua..kohta alkaa joulu ja samat ihmiset valittaa kun pakko kiertää sukulaiset..kysyn vaan miksi..se hyvä puoli on tässä aikuisena olossa että en pakko kyläile kellään minään pyhinä enkä arkena😊Omalla perheellä oltu ja kiva päivä takana,en näe mitään syytä muistaa ihmisiä kenestä ei oo iloa ollu elämässä..
Alue: Aihe vapaa
Itse olen tuijottanut kännykkääni koko päivän. Pitäisi kirjoittaa ne "hyvää isänpäivää" whatsappiin, mutta en vain halua, ahdistaa. Tiedän että isäni on aina ajatellut parastani, eikä hän ole koskaan fyysisesti satuttanut minua tai mitään. Mutta kuitenkin, teinivuosinani korostunut äitini lyttääminen ja koko perheen tyrannisoiminen on vaan jumahtanut muistoihini. Muistan kuinka toivoin hänen kuolemaansa, koska se helpottaisi elämäämme. Olen aina ollut se kiltti tyttö ja silti en ikinä ole saanut kehuja ja minuun ei ole luotettu yhtään. Aina pelkkää lyttäämistä ja muutenkin puheenaiheet ovat kuinka kaikki maailmassa on p*skaa. En voi ymmärtää kuinka aikuinen ihminen voi vaatia muiden passaamista kuin olisi itse pikkulapsi, ja silti asettua martyyriksi kun kukaan ei halua olla tekemisissä. Ikinä hän ei ole pyytänyt anteeksi mitään. Koko perhe pyöri hänen ympärillään ja kun hän sai päähänpiston jostain asiasta, niin siinä sitten koko perhe joutui elämään hänen valintojensa mukaan. Ahdistaa, ahdistaa niin paljon. En haluaisi olla missään tekemisissä hänen kanssaan enää, mutta saan silti vielä mm taloudellista tukea vanhemmiltani niin periaatteessa pakko olla kiitollisuudenvelassa.