koiran ottaminen on kyllä mun pahin virhe

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä puolestaan on sellainen pattitilanne, että koirasta luopuminen ei ole vaihtoehto, koska a) koira sairastelee, b) koiran luonne on hirveän haastava. Kuka haluaisi koiran, joka on jo valmiiksi sairas ja luonnekin on huonoimmasta päästä (ollut ihan pienestä pitäen). Niinpä sen kanssa on vain pärjättävä. Tili eläinlääkäriasemalle ja palkka suoraan sinne. Toinen tili ongelmakoirakouluttajalle ja osa palkasta sinne. Uudet vaatteet, omat terveydenhuoltokulut ja lasten menot joutuvat nyt odottamaan. Että kivaa on tämän koiran omistaminen. 

Olisin onnellinen, jos minunkin murheeni olisi vain se, että kuka ulkoiluttaa koiran, kuka antaa ruuan, kuka leikkii sen kanssa, kuka kouluttaa. Meiltä löytyisi tähän intoa ihan koko perheeltä ja taitoakin, mutta koska koira on niin "pommi" niin on pakko satsata ulkopuoliseen apuun. Uupumus vaanii nurkan takana ja pääsee kyllä päälle heti, jos on liikaa aikaa ajatella. Samalla olen saanut huomata miten vähän koiran omistajan uupumisesta puhutaan. Enemmänkin vallalla on juuri se käsitys, että kun koiran ottaa niin se on hoidettava vaikka väkisin, vaikka miten väsyttäisi ja pitäisi ETUKÄTEEN jo miettiä mihin kaikkeen koira sitoo jne. Vaikka näin tekisikin niin koira voi tuoda mukanaan sen luokan yllätyksiä, että niistä ei parhainkaan ennakoija selviä väsymättä, ilman taloudellista katastrofia, mielenterveyden järkkymistä jne. 

Sairas ja luonnevikainen koira, joka on perheelle taloudellinen rasite. Eikös olisi nyt järkevintä satsata vielä kerran eläinlääkärin kuluihin ja viedä elukkaparka lopetettavaksi?

Ei voi. Hyvä koiranomistaja hoitaa koiransa loppuun asti, tulipa eteen mitä tahansa. Eikä tuo koira ole ilmeisestikään aggressiivinen, joten tuskin kukaan eläinlääkäri edes suostuisi lopettamaan. 

Jos koira on hyvin sairas ja vaikeahoitoinen niin kyllä eläinlääkäri lopettaa sen pyynnöstä.  Mutta sairaaseenkin ja vaikealuonteiseen koiraansa kiintyy ja se päätös on vaikeaa.  Minullakin oli hirveän sairas koira ja kalliit lääkkeet sillä,  mutta keplottelin sen kanssa vuosia.  Pitää vain tehdä päätös ja vaikka se tekee kipeää niin kunhan tekee päätöksen ja seisoo sen takana niin tekee oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä puolestaan on sellainen pattitilanne, että koirasta luopuminen ei ole vaihtoehto, koska a) koira sairastelee, b) koiran luonne on hirveän haastava. Kuka haluaisi koiran, joka on jo valmiiksi sairas ja luonnekin on huonoimmasta päästä (ollut ihan pienestä pitäen). Niinpä sen kanssa on vain pärjättävä. Tili eläinlääkäriasemalle ja palkka suoraan sinne. Toinen tili ongelmakoirakouluttajalle ja osa palkasta sinne. Uudet vaatteet, omat terveydenhuoltokulut ja lasten menot joutuvat nyt odottamaan. Että kivaa on tämän koiran omistaminen. 

Olisin onnellinen, jos minunkin murheeni olisi vain se, että kuka ulkoiluttaa koiran, kuka antaa ruuan, kuka leikkii sen kanssa, kuka kouluttaa. Meiltä löytyisi tähän intoa ihan koko perheeltä ja taitoakin, mutta koska koira on niin "pommi" niin on pakko satsata ulkopuoliseen apuun. Uupumus vaanii nurkan takana ja pääsee kyllä päälle heti, jos on liikaa aikaa ajatella. Samalla olen saanut huomata miten vähän koiran omistajan uupumisesta puhutaan. Enemmänkin vallalla on juuri se käsitys, että kun koiran ottaa niin se on hoidettava vaikka väkisin, vaikka miten väsyttäisi ja pitäisi ETUKÄTEEN jo miettiä mihin kaikkeen koira sitoo jne. Vaikka näin tekisikin niin koira voi tuoda mukanaan sen luokan yllätyksiä, että niistä ei parhainkaan ennakoija selviä väsymättä, ilman taloudellista katastrofia, mielenterveyden järkkymistä jne. 

Sairas ja luonnevikainen koira, joka on perheelle taloudellinen rasite. Eikös olisi nyt järkevintä satsata vielä kerran eläinlääkärin kuluihin ja viedä elukkaparka lopetettavaksi?

Ei voi. Hyvä koiranomistaja hoitaa koiransa loppuun asti, tulipa eteen mitä tahansa. Eikä tuo koira ole ilmeisestikään aggressiivinen, joten tuskin kukaan eläinlääkäri edes suostuisi lopettamaan. 

Toivottavasti viimeinen viesti on sarkasmia. Terveen ja nuoren eläimen lopettaminen ei ole kiellettyä missään laissa. Sen sijaan erittäin pitkään sairastelleen ja kivuliaan koiran iän pitkitys menee eläinsuojelulain rikkomisen puolelle.  Jos eläin tuottaa perheelle enemmän harmia kuin iloa, ei ole väärä ratkaisu viedä piikille. Eläin ei lopetuksesta kärsi.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä näitä lemmikistä luopuja (jos ei allergia/sairaus vaadi). Mitäs olit niin tyhmä, että sen otit. Ei perheenjäsenestä luovuta noin vain.

En ymmärrä näitä ihmisiä joille joku h*tin kunniakoodi menee eläimen hyvinvoinnin edelle.

Doris kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei, lisäisin sellaisen jutun että vaikka aina sanotaan, että vanhemmat ovat vastuussa lemmikin hoidosta, asian voi ymmärtää monella tapaa. Joku sanoi täällä, että on ihan normaalia että lapset ensikiinnostuksen jälkeen kyllästyvät ja lakkaavat hoitamasta lemmikkiä ja vastuu siirtyy tällöin aikuiselle. Minusta asia ei ole näin. Aikuisen vastuu voi myös olla sitä, että vastuuttaa lapsen ja pitää huolen siitä että lapsi hoitaa osansa. Sama siis kuin kotitöissä. Ei lapsi voi vain sanoa ettei imurointi kiinnosta ja lakata imuroimasta. On vanhemman tehtävä patistaa lasta hoitamaan velvollisuutensa.

Ap:ta ymmärrän, mutta tosiaan sen sijaan että inhoat koiraa koeta delegoida vastuuta muulle perheelle. Koira voi olla mielettömän ihana kumppani, jos siihen malttaa kunnolla tutustua. Koira jonka henkilökohtaisiin tarpeisiin vastataan oikealla tavalla on äärimmäisen uskollinen ja kiitollinen kaveri.

Imurointi ei ole lapsen velvollisuus. 

Miksi lapsi ei olisi velvollinen osallistumaan ikätasonsa mukaisesti kodinhoitoon?

Yhteinen koti, yhdessä huolehditaan. Ja opitaan samalla tulevaa varten.

Koska se on vanhempien talo, eikä lapsen. Vanhempien pitää taata kelvollinen asuinympäristö lapselle, eikä lapsella ole mitään velvoitteita vanhempia tai heidän taloaan kohtaan. 

Mä olenkin aina miettinyt, mistä niitä onnettomia tahvoja tulee. Niitä aikuisia joilla ei ole minkäänlaisia työkaluja selvitä elämästä ja taloudenhoidosta. Teet lapsillesi karhunpalveluksen jos et laita heitä osallistumaan kotitöihin, sillä joku päivä he muuttavat omaan kotiin. Se on huomattavasti helpompi prosessi, jos osaa perusasiat kuten itsensä ja ympäristönsä siistinä pitämisen sekä ruoan laiton. Joskus amk-aikoina deittailin kundia, joka ei osannut keittää pussipastaa tai käyttää imuria. Pyykinpesun hän joutui myös opettelemaan. Äiti ei ollut ikinä antanut osallistua. Kai odotti, että poika löytää joskus kotiorjan passaamaan tätä uusavutonta miehenalkua. Oli vaan pojalle vaikeaa kun opiskelujen ohella piti opiskella myös perus elämisentaitoja. Tottakai lasten kuuluu osallistua kotitöihin ja kuinka joku voi edes kuvitella olevansa hyvä vanhempi kun ei opeta lapselleen miten ihan perusasiat hoidetaan?? Vai onko se sitten kiva että kun 19v lapsi muuttaa pois kotoa niin asustelee likaisessa kämpässä haisevissa vaatteissa ja syö vaan pitsaa ja kolmioleipiä kun ei osaa mitään?

Minä en ole koskaan tehnyt kotitöitä vanhemmillani ellen ole itse halunnut. Osaan kokata oikeastaan ihan mitä vain, siivoaminen ei ole koskaan ollut mitään ongelma, pyykkini pesen itse ja tarvittaessa vaikka käsin, paikkaan rikkinäisiä vaatteita jos ne ovat paikkaamisen arvoisia, leikkaan omat hiukseni, korjaan itse autot ja polkupyörät jos työkalut saa järkevään hintaa, rakensin itse autotallin, tein kasvimaan...

Yksinkertaisia asioita ja älykäs ihminen opettelee ne silloin, kun osaamiselle tulee tarvetta. Ei tarvitse kuluttaa lapsuutaan laiskojen vanhempien töiden tekoon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei, lisäisin sellaisen jutun että vaikka aina sanotaan, että vanhemmat ovat vastuussa lemmikin hoidosta, asian voi ymmärtää monella tapaa. Joku sanoi täällä, että on ihan normaalia että lapset ensikiinnostuksen jälkeen kyllästyvät ja lakkaavat hoitamasta lemmikkiä ja vastuu siirtyy tällöin aikuiselle. Minusta asia ei ole näin. Aikuisen vastuu voi myös olla sitä, että vastuuttaa lapsen ja pitää huolen siitä että lapsi hoitaa osansa. Sama siis kuin kotitöissä. Ei lapsi voi vain sanoa ettei imurointi kiinnosta ja lakata imuroimasta. On vanhemman tehtävä patistaa lasta hoitamaan velvollisuutensa.

Ap:ta ymmärrän, mutta tosiaan sen sijaan että inhoat koiraa koeta delegoida vastuuta muulle perheelle. Koira voi olla mielettömän ihana kumppani, jos siihen malttaa kunnolla tutustua. Koira jonka henkilökohtaisiin tarpeisiin vastataan oikealla tavalla on äärimmäisen uskollinen ja kiitollinen kaveri.

Imurointi ei ole lapsen velvollisuus. 

Miksi lapsi ei olisi velvollinen osallistumaan ikätasonsa mukaisesti kodinhoitoon?

Yhteinen koti, yhdessä huolehditaan. Ja opitaan samalla tulevaa varten.

Koska se on vanhempien talo, eikä lapsen. Vanhempien pitää taata kelvollinen asuinympäristö lapselle, eikä lapsella ole mitään velvoitteita vanhempia tai heidän taloaan kohtaan. 

Miinustelijat voisivat laittaa sen kohdan laista, jossa sanotaan, että lapsen pitää siivota vanhempiensa kotia. 

Koiran omistamisesta pitäisi olla enimmäkseen iloa. Sitten kun se ei sitä jostain syystä ole, tulee tehdä ratkaisuja asian suhteen. Oli se sitten lopetus tai antaminen uuteen kotiin.

Koiraa, tai mitään eläintä, ei koskaan kannata ottaa jos sitä joku perheestä vastustaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei, lisäisin sellaisen jutun että vaikka aina sanotaan, että vanhemmat ovat vastuussa lemmikin hoidosta, asian voi ymmärtää monella tapaa. Joku sanoi täällä, että on ihan normaalia että lapset ensikiinnostuksen jälkeen kyllästyvät ja lakkaavat hoitamasta lemmikkiä ja vastuu siirtyy tällöin aikuiselle. Minusta asia ei ole näin. Aikuisen vastuu voi myös olla sitä, että vastuuttaa lapsen ja pitää huolen siitä että lapsi hoitaa osansa. Sama siis kuin kotitöissä. Ei lapsi voi vain sanoa ettei imurointi kiinnosta ja lakata imuroimasta. On vanhemman tehtävä patistaa lasta hoitamaan velvollisuutensa.

Ap:ta ymmärrän, mutta tosiaan sen sijaan että inhoat koiraa koeta delegoida vastuuta muulle perheelle. Koira voi olla mielettömän ihana kumppani, jos siihen malttaa kunnolla tutustua. Koira jonka henkilökohtaisiin tarpeisiin vastataan oikealla tavalla on äärimmäisen uskollinen ja kiitollinen kaveri.

Imurointi ei ole lapsen velvollisuus. 

Miksi lapsi ei olisi velvollinen osallistumaan ikätasonsa mukaisesti kodinhoitoon?

Yhteinen koti, yhdessä huolehditaan. Ja opitaan samalla tulevaa varten.

Koska se on vanhempien talo, eikä lapsen. Vanhempien pitää taata kelvollinen asuinympäristö lapselle, eikä lapsella ole mitään velvoitteita vanhempia tai heidän taloaan kohtaan. 

Vanhempasi ovat sinusta ja kasvatuksestasi vastuussa ja jos he katsovat että imurointi on sinulle tarpeellista, sinähän imuroit. Sitten isona itsekin ymmärrät, että niinhän se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei, lisäisin sellaisen jutun että vaikka aina sanotaan, että vanhemmat ovat vastuussa lemmikin hoidosta, asian voi ymmärtää monella tapaa. Joku sanoi täällä, että on ihan normaalia että lapset ensikiinnostuksen jälkeen kyllästyvät ja lakkaavat hoitamasta lemmikkiä ja vastuu siirtyy tällöin aikuiselle. Minusta asia ei ole näin. Aikuisen vastuu voi myös olla sitä, että vastuuttaa lapsen ja pitää huolen siitä että lapsi hoitaa osansa. Sama siis kuin kotitöissä. Ei lapsi voi vain sanoa ettei imurointi kiinnosta ja lakata imuroimasta. On vanhemman tehtävä patistaa lasta hoitamaan velvollisuutensa.

Ap:ta ymmärrän, mutta tosiaan sen sijaan että inhoat koiraa koeta delegoida vastuuta muulle perheelle. Koira voi olla mielettömän ihana kumppani, jos siihen malttaa kunnolla tutustua. Koira jonka henkilökohtaisiin tarpeisiin vastataan oikealla tavalla on äärimmäisen uskollinen ja kiitollinen kaveri.

Imurointi ei ole lapsen velvollisuus. 

Miksi lapsi ei olisi velvollinen osallistumaan ikätasonsa mukaisesti kodinhoitoon?

Yhteinen koti, yhdessä huolehditaan. Ja opitaan samalla tulevaa varten.

Koska se on vanhempien talo, eikä lapsen. Vanhempien pitää taata kelvollinen asuinympäristö lapselle, eikä lapsella ole mitään velvoitteita vanhempia tai heidän taloaan kohtaan. 

Vanhempasi ovat sinusta ja kasvatuksestasi vastuussa ja jos he katsovat että imurointi on sinulle tarpeellista, sinähän imuroit. Sitten isona itsekin ymmärrät, että niinhän se on.

Mihin perustat väitteesi? Tosiasia on, että vanhempi ei voi mitenkään pakottaa lasta siivoamaan jos tämä ei halua siivota. Tuollaisesta pakottamisesta ei ole mitään hyötyä. 

Millainen ihminen kokee lapsena että koti ei olekaan hänen tai koko perheen yhteinen koti vaan "vanhempien talo"?

Ehkä se yhdessä siivoaminen olisi ollut ihan hyvä asia.

Paras kirjoitus tänä iltana, kun joku viisas sanoi lapsista tyhmiksi tahveroiksi, jotka eivät osaa tulevaisuudessa omaa kämppää imuroida. Kyllä meilläkin on 11v. lapsenlapsi, joka ei osaa mitään tehdä itse. Leipäkin pitäisi voidella valmiiksi, muttei onnistu mummolassa. Mummolassa onkin eri säännöt. Imuroi koirien karvat lattialta, hoitaa niitä, putsaa korvia, silmät, ulkoiluttaa ja leikkii pihalla, mutta ei kotona tee mitään, kun äiti tekee ja passaa. Äitien oma vika, kun ei opeteta vastuuseen! Sitten äidit valittaa, että on iltaisin kiire, kun pitää huolehtia 11v ja 7v lapsista.  Itse tehdään se "höpökiire". Lapset elukoitten (myös ukko) kanssa lenkille ja itselle pieni rauhoittumishetki.

Vierailija kirjoitti:

Sama. Oltiin tyhmiä, 20-vuotiaita kun otettiin koira ja vieläpä haastava rotu. Pari vuotta kituutettiin, kunnes päädyttiin ratkaisuun, että koiralla on parempi elämä jossain muualla. Oli aivan idioottimaista ottaa paljon ulkoilua vaativa koira perheeseen, jossa toinen teki pitkiä 10-12h työpäiviä, toinen 3-vuorotöissä, matkusteltiin paljon ja muutenkin tykättiin olla vknl muualla kuin kotona. Never again.

Oikein. Koira on vain koira, ja jos eläminen sen kanssa käy liian raskaaksi, niin piikille vain tai annetaan pois. Ei mitään järkeä pilata elämää jonkun lemmikin takia.

Vierailija kirjoitti:

Paras kirjoitus tänä iltana, kun joku viisas sanoi lapsista tyhmiksi tahveroiksi, jotka eivät osaa tulevaisuudessa omaa kämppää imuroida. Kyllä meilläkin on 11v. lapsenlapsi, joka ei osaa mitään tehdä itse. Leipäkin pitäisi voidella valmiiksi, muttei onnistu mummolassa. Mummolassa onkin eri säännöt. Imuroi koirien karvat lattialta, hoitaa niitä, putsaa korvia, silmät, ulkoiluttaa ja leikkii pihalla, mutta ei kotona tee mitään, kun äiti tekee ja passaa. Äitien oma vika, kun ei opeteta vastuuseen! Sitten äidit valittaa, että on iltaisin kiire, kun pitää huolehtia 11v ja 7v lapsista.  Itse tehdään se "höpökiire". Lapset elukoitten (myös ukko) kanssa lenkille ja itselle pieni rauhoittumishetki.

Voit voimantunnossasi kuvitella mitä haluat, mutta jokainen sukupolvi on edellistä kehittyneempi. 

Miehesi, tai muu koiran hankkimista halunnut/sen hoitamiseen ja ulkoiluttamiseen sitoutunut, vie koiran piikille. Tai vastaisuudessa ottaa omalta osaltaan vastuun.

Vierailija kirjoitti:

Koira on ensisijaisesti aina _perheenjäsen_, ei vain jonkun perheenjäsenen koira. Koiraa hankkiessa siihen on sitouduttava samoin kuin lapseen. Lemmikki on kuin 2-4 -vuotias koko ikänsä. Olette kuitenkin hankkineet lapsia, mutta koiran hoitamisessa menee jaksamisen raja? Todella vastuutonta ja lyhytnäköistä.

Noh, kun vahinko on jo tapahtunut, sinun ja vähä-älyisen perheesi on nyt tiedostettava faktat: Joko tämä kyseinen koira on koko perheen vastuulla (kuten sen kuuluisikin olla) tai koiralle hankitaan parempi koti. Tämä vaatii perhepalaveria, aikataulutusta ja sääntöjä, joiden rikkomisesta tulee sanktioita. Ette te ketään toistakaan perheenjäsentä jätä hoitamatta/auttamatta, joten koiran ei tule olla siitä poikkeus.

Jos perheen sääntöuudistuksenkaan myötä tilanne ei muutu, ja aivan liian monta asiaa kaatuu edelleen niskaasi, luovutte koirasta ettekä enää hanki sellaista. Jos taas sinusta tuntuu, että koira kaiken muun arkiruljanssin päälle on liikaa, jaatte simppelisti vastuuta enemmän tasapuolisesti.

Vapaamatkustaminen ei käy. Perhe on kuin toimiva koneisto, mutta jos muut rattaat vain lepäävät laakereillaan, ei se ainoa ratas jaksa koko koneistoa pyörittää. Perheesi pitäisi ymmärtää näinkin yksinkertainen asia. Älä ole tossu, vaan vaadi vastuuta muiltakin.

Koira ei ole mikään v*tun perheenjäsen, vaan LEMMIKKI. Tajuatko vähä-älyinen tuon pienen eron? Tuskinpa.

Ihmisille sattuu joskus virheitä, ei osata arvioida ennakkoon lemmikin aiheuttamaa rasitusta. Ja joskus lemmikki osoittautuu niin hankalaksi, että sitä on ollut mahdotonta arvata etukäteen. Tästä on hyvä esimerkki koira, joka tekee tarpeensa talon sisälle. Tällaisessa tapauksessa oikeat perheenjäsenet menevät ilman muuta lemmikin edelle.

Koirasta ei tule koskaan ihmistä, eikä perheenjäsentä, tämä kannattaa aina muistaa.

Vastuulliset vanhemmat ei ota koiraa ajatuksella, että lapsetkin sitä ulkoilututtavat.

Sen tietää, ettei lapsen mielenkiinto kovin kauaa kestä. Niitä lapsia jotka pakotetaan koiraa ulkoilututtamaan näkee aina silloin tällöin, ei kovin kaunista katsottavaa. Tai sitten mennään koiran kanssa kavereitten tapaamispaikalle ja ja... muutamaan tämmöseen tapaukseen olen soittanut poliisit paikalle. Toki en yleistä! Ihan fiksujakin lapsia varmasti löytyy.

Koira on perheenjäsen ja piste!

Vierailija kirjoitti:

Meillä puolestaan on sellainen pattitilanne, että koirasta luopuminen ei ole vaihtoehto, koska a) koira sairastelee, b) koiran luonne on hirveän haastava. Kuka haluaisi koiran, joka on jo valmiiksi sairas ja luonnekin on huonoimmasta päästä (ollut ihan pienestä pitäen). Niinpä sen kanssa on vain pärjättävä. Tili eläinlääkäriasemalle ja palkka suoraan sinne. Toinen tili ongelmakoirakouluttajalle ja osa palkasta sinne. Uudet vaatteet, omat terveydenhuoltokulut ja lasten menot joutuvat nyt odottamaan. Että kivaa on tämän koiran omistaminen. 

Olisin onnellinen, jos minunkin murheeni olisi vain se, että kuka ulkoiluttaa koiran, kuka antaa ruuan, kuka leikkii sen kanssa, kuka kouluttaa. Meiltä löytyisi tähän intoa ihan koko perheeltä ja taitoakin, mutta koska koira on niin "pommi" niin on pakko satsata ulkopuoliseen apuun. Uupumus vaanii nurkan takana ja pääsee kyllä päälle heti, jos on liikaa aikaa ajatella. Samalla olen saanut huomata miten vähän koiran omistajan uupumisesta puhutaan. Enemmänkin vallalla on juuri se käsitys, että kun koiran ottaa niin se on hoidettava vaikka väkisin, vaikka miten väsyttäisi ja pitäisi ETUKÄTEEN jo miettiä mihin kaikkeen koira sitoo jne. Vaikka näin tekisikin niin koira voi tuoda mukanaan sen luokan yllätyksiä, että niistä ei parhainkaan ennakoija selviä väsymättä, ilman taloudellista katastrofia, mielenterveyden järkkymistä jne. 

Jos kertomasi pitää kaikessa laajuudessa paikkansa, niin kuulostaa siltä että olisi nyt korkea aika luopua koirasta. Siis lastenne tarpeet jää koiran sairastelun jalkoihin? Ja omat terveyskulut ja vaatteet? Ja muutenkin on lähinnä pelkkä uuvuttava riesa. Haloo nyt!

Ihan oikeasti ihmiset vois alkaa pitkään ja perusteellisesti miettimään, jaksanko mä sitä 10-15v. Entä jos se sairastaa? Mitä kun me mennään lomalle? Mitä kun se pyytää sunnuntaiaamuna 7.00 ulos. Mikä rotu ois meille sopiva... ym ym ym.

Ihan liikaa näkee aikuisten koirien lahjoitus/myynti ilmoituksia!

Koira ei ole heittopussi! Harkitkaa siis tarkoin.

Vierailija kirjoitti:

Millainen ihminen kokee lapsena että koti ei olekaan hänen tai koko perheen yhteinen koti vaan "vanhempien talo"?

Ehkä se yhdessä siivoaminen olisi ollut ihan hyvä asia.

Ei nyt ole kyse siitä miten asiat koetaan, vaan mikä on lainsäädännöllisesti velvoitettua. Lapsen ei tarvitse siivota, eikä häntä voi millään tasolla siihen tässä maassa pakottaa. Siten väitteesi vanhempien määräysvallasta tässä asiassa on virheellinen. Vanhemmalla ei ole mitään aitoa määräysvaltaa tuollaisessa asiassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen ihminen kokee lapsena että koti ei olekaan hänen tai koko perheen yhteinen koti vaan "vanhempien talo"?

Ehkä se yhdessä siivoaminen olisi ollut ihan hyvä asia.

Ei nyt ole kyse siitä miten asiat koetaan, vaan mikä on lainsäädännöllisesti velvoitettua. Lapsen ei tarvitse siivota, eikä häntä voi millään tasolla siihen tässä maassa pakottaa. Siten väitteesi vanhempien määräysvallasta tässä asiassa on virheellinen. Vanhemmalla ei ole mitään aitoa määräysvaltaa tuollaisessa asiassa. 

Vanhemmilla on kasvatusvastuu! Se tarkoittaa myös velvollisuuden opettamista.

Ei mun ainakaan tarvinnut lastani pakottaa siivoamaan. Sanoin vain, että kavereita tänne ei tule ennen kuin olet siivonnut. Kyllä siivosi reippaasti ja hyvin, täytyy vaan käyttää sitä oikeaa narua.