Millainen testamentti uusperheessä?
Olen aikomassa tehdä testamenttia, haluaisin vaan vähän kuulla linjoja ennenkuin lakimiehen kanssa lähden asiaa työstämään.
Tilanne siis on, että minulla on yksi lapsi edellisestä liitosta. Miehellä samoin. Ja kaksi yhteistä.
Haluaisin, että jos kuolen ennen miestäni, kuolemani jälkeen mies saisi hallinnoida omaisuuttani (toki lapset saavat lakiosansa halutessaan), mutta hänen kuoltuaan omaisuus ei siirtyisi hänen lapselleen, vaan kolmelle lapselleni tasan. Onko tällaista edes mahdollista tehdä?
Vai millaisia testamentteja olette uusperheistä tehneet? Ja pitäisikö ihan kodin arvokkaampaa irtaimistoa jotenkin eritellä kumman se on, etteivät uussisarukset aikanaan saa draamaa aikaiseksi "yhteisestä" omaisuudesta. Suurin osa täällä kuitenkin on minun, olen meistä selkeästi varakkaampi osapuoli.
Kommentit (102)
Meillä on kaksi yhteistä lasta, miehellä myös edellisestä liitosta kaksi jo aikuista lasta. Avioehto on ja molemmilla testamentit.
Omassani sanotaan, että perintöni menee lapsilleni ja mikäli heistä jompikumpi kuolee ilman omia rintaperillisiä, hänen osuus menee toiselle täyssisarukselle (tai hänen rintaperillisilleen). Tulevat mahdolliset puolisot on rajattu ulkopuolelle. Itselläni on pari sijoituskämppää ja säästöjä osakkeissa ja rahastoissa. Talo on miehen nimissä ja maksama, joten minulla ei ole siihen osaa, ei arpaa. Toki ilmeisesti asumisoikeus, jos mies kuolee. Lisäksi meillä on henkivakuutukset niin, että olemme toistemme edunsaajia.
Testamentin teetin juristilla. Selitin mitä haluan ja hän tulkkasi sen lakitekstiksi. Hintaa tuli kolmisen sataa.
Ap toivottavasti osaat hallinnoida sitä osakesalkkuasi paremmin kuin näitä lakiasioita. Miljoona on iso raha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen potentiaaliseen elintasoon tulee vaikuttamaan myös uusi mahdollinen puoliso.
Mitä, jos menee naimisiin 20 v nuoremman kanssa ja sitten taas nuori leski saa jäädä taloon. Vai koskeeko oikeus vain ensimmäistä leskeä?
Tarkoitatko, että miehen hallintaoikeus jotenkin siirtyisi hänen uudelle vaimolle? Ei kai sentään. Ei uudelle vaimolle voi muodostua hallintaoikeutta asuntoon, josta mieskään ei omista prosenttiakaan. Jos taas mies omistaisi asunnosta vaikka puolet ja kuolleen edellisen vaimon perikunta puolet, niin uusi vaimo saisi hallintaoikeuden kotiin kyllä. Tuo lesken hallintaoikeus liittyy tilanteeseen, jossa kuollut puoliso on omistanut osan yhteisestä kodista tai koko yhteisen kodin.
Entä jos ei ole ollut avioehtoa ja mies saa tasinkona puolet talosta, toisen puolen omistavat lapset. Miehellä on lesken asumisoikeus ja hän menisi uusiin naimisiin. Sitten kuolisi ja uusi vaimo jäisi asumaan ja ottaisi uuden miehen. Lapset edelleen maksavat remontit taloon jota asustaa ihan vieraat ihmiset? No tämä ei kyllä liity ap:hen kun hänellä avioehto mutta kyllä kylmää.
Nämä lainpykälät eivät oikein mene oikeustajuun. Ihan kauheaa lasten joutua maksamaan perintövero omaisuudesta jota eivät voi myydä. Eikö perintöveron voisi maksaa vasta sitten kun hallintaoikeus päättyy. Kysyn vaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap toivottavasti osaat hallinnoida sitä osakesalkkuasi paremmin kuin näitä lakiasioita. Miljoona on iso raha.
Toivotaan :) Näin pitkän pörssinousun kenties huipulla tai kenties vasta puolivälissä on helppoa tuntea olevansa kohtuullisen hyvä. Alkupääoman olen kuitenkin jo yli viisinkertaistanut. Mutta laskuissahan se taito vasta punnitaan.
Ap

Sen takia jokaisen jolla on lapsia kannattaa järjestää omaisuutensa niin, että kotina toimiva asunto ei ole ainoa omaisuus tai siis että kaikki omaisuus ei ole kiinni siinä asunnossa. Kannattaa järjestellä omaisuus niin, että perintöveroja vastaava summa on tilillä, osakkeissa tai jossain helposti myytävässä sijoitusasunnossa, niin lapset selviää perintöveroista vaikka on se lesken hallintaoikeuden alainen asunto jota eivät voi myydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap toivottavasti osaat hallinnoida sitä osakesalkkuasi paremmin kuin näitä lakiasioita. Miljoona on iso raha.
Toivotaan :) Näin pitkän pörssinousun kenties huipulla tai kenties vasta puolivälissä on helppoa tuntea olevansa kohtuullisen hyvä. Alkupääoman olen kuitenkin jo yli viisinkertaistanut. Mutta laskuissahan se taito vasta punnitaan.
Ap
Hassua että sinulla on noin iso osuus koko omaisuudesta vain osakkeissa. Etkö ole harkinnut laittaa osaa sijoitusasuntoihin? Mikäli ostaa esim. Kampista tai Eirasta sijoitusasunnon, niin rahat on aika turvassa siinä pörssiromahduksilta. Eri omaisuuslajeihin hajauttaminen on järkevää.

Asuntosijoittajaksi en ikinä aio ryhtyä. Liian monta tapausta nähnyt, joissa vuokralainen on tuhonnut paikat ja jättänyt vuokrat maksamatta.

En tarkoittanutkaan vuokra-asuntoja vaan esim. arvonnousulla pelaamista. Ostaa Kalliosta huonokuntoisen kämpän, teettää siihen remontin ja myy sen. Siinä voittaa lyhyessä ajassa melko paljon. Ja saat puuhaa itsellesi jos et kerran ole töissä.

Juu ei kiitos, laiska elämäntyyli sopii minulle ja vapaaehtoistyötä riittää. Ja lasten kasvattaminenkin pitää ihan riittävän puuhakkaana.
Sitä paitsi nykyäänhän halutaan juuri ostaa niitä pommikuntoisia, jotta saa itse rempata mieluisaksi. Remontilla ei välttämättä kummoista arvonnousua saa aikaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miehen poika ei peri sinua, eikä oma poikasi joka ei ole miehen peri miestä.
Juuri näin. Meillä oli just tollai mitä ap:lla. Ite en tajunnu yhtään mitään mistään. Faija kuoli, niin minä ja kaksi heidän yhteistä lasta saatiin perintöä ja faijan vaimon edellisestä liitosta ei saanu mitään. Sitten kuoli faijan ns uus vaimo, niin sitten se omakotitalo ja mökki meni meille 4 osaan. Koska ne oli heidän yhteisomistuksessa. Sit nää kaks lasta, jotka oli mun faijan ja ns puolmutsin yhteisiä lapsia, niin ne vasta pihalla oliki kaikesta. Sit vedeltiin kaikki nimii papereihin ja funtsattiin et kai tää nyt sit näin meni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä naisia, jotka haluavat turvata puolisonsa elämän kuolemansa jälkeen vaikka on lapsia. Mulle lapset, yhteiset, muita ei ole, ovat prioriteetti nro 1. Miehellä on vähintään puolet omaisuudesta ja hyvä liksa, joten pärjäisi omillaan hyvinkin joten miksi minun pitäisi rahoittaa miehen uutta parisuhdetta omaisuudellani? Lapsille haluan kaiken menevän, he rahaa tarvitsevat, ei hyvin toimeentuleva keski-ikäinen ukko. Siksi meillä ei ole avioehtoa tai testamenttia, ukko ei pysty myymään puoliksi omistamaamme kotia lasten alta. Sijoitusasuntoni olen erikseen testamentannut lapsille. Rahat myös. Pientä uhrautumista ilmoilla näillä naisilla jotka haluavat miehelle parasta elämää myös kuoleman jälkeen. Hei, miehet siirtyvät automaattisesti seuraavaan naiseen, oli rahaa tai ei. Ei siinä kuolleita muistella kuin kaunopuheissa. Lapsilla saattaa olla aidosti ikävä.
Onpa kyyninen näkemys. Kyllä minulle puoliso on aina ykkönen, hänet olen elämänkumppaniksi valinnut. Lapset ovat lainassa, perustavat aikanaan omat perheensä. Eikä se sulje sitä pois mitenkään, ettenkö haluaisi turvata lasteni tulevaisuutta.
Ap
Ai, saat millin perintöä ja ujutat siitä puolet miehelle ja hänen uudelle hoidolleen, lapsille puolet. Kuoleman hetkellä mulle puoliso ei ole ykkönen vasn elämän jatkajat suvussani. Millin olet muuten nähnyt unissasi, t. oikeiden millien haltija, suvun ansiosta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap toivottavasti osaat hallinnoida sitä osakesalkkuasi paremmin kuin näitä lakiasioita. Miljoona on iso raha.
Toivotaan :) Näin pitkän pörssinousun kenties huipulla tai kenties vasta puolivälissä on helppoa tuntea olevansa kohtuullisen hyvä. Alkupääoman olen kuitenkin jo yli viisinkertaistanut. Mutta laskuissahan se taito vasta punnitaan.
Ap
Hassua että sinulla on noin iso osuus koko omaisuudesta vain osakkeissa. Etkö ole harkinnut laittaa osaa sijoitusasuntoihin? Mikäli ostaa esim. Kampista tai Eirasta sijoitusasunnon, niin rahat on aika turvassa siinä pörssiromahduksilta. Eri omaisuuslajeihin hajauttaminen on järkevää.
Asuntosijoittajaksi en ikinä aio ryhtyä. Liian monta tapausta nähnyt, joissa vuokralainen on tuhonnut paikat ja jättänyt vuokrat maksamatta.
Ap
En tarkoittanutkaan vuokra-asuntoja vaan esim. arvonnousulla pelaamista. Ostaa Kalliosta huonokuntoisen kämpän, teettää siihen remontin ja myy sen. Siinä voittaa lyhyessä ajassa melko paljon. Ja saat puuhaa itsellesi jos et kerran ole töissä.
Juu ei kiitos, laiska elämäntyyli sopii minulle ja vapaaehtoistyötä riittää. Ja lasten kasvattaminenkin pitää ihan riittävän puuhakkaana.
Sitä paitsi nykyäänhän halutaan juuri ostaa niitä pommikuntoisia, jotta saa itse rempata mieluisaksi. Remontilla ei välttämättä kummoista arvonnousua saa aikaan.
Ap
Juuri tämä osio paljasti, että satua koko juttu.
Meillä taas on keskinäinen omistusoikeustestamentti. Olemme yhdessä säästäneet ja rakentaneet kaiken, minkä omistamme. Lapset ovat saaneet yksiöt ja pärjäävät hyvin elämässään.
Siksi olemme kertoneet, että olemme testamentanneet kaiken toisillemme. Lapset ymmärtävät tämän ja sanovatkin, että tietenkin meidän rahat ovat meidän.
Tsiisus mitä muoriskoja täällä on. Vaikka 30 vuotta olisi uuden miehen kanssa yhdessä, niin vaimon kuukahtaessa lapset vaan laittamaan ukko kartanolle.. 😂😂
Hassaa ap itseesi ne rahat jotenkin, niin no problem..
Vierailija kirjoitti:
Meillä taas on keskinäinen omistusoikeustestamentti. Olemme yhdessä säästäneet ja rakentaneet kaiken, minkä omistamme. Lapset ovat saaneet yksiöt ja pärjäävät hyvin elämässään.
Siksi olemme kertoneet, että olemme testamentanneet kaiken toisillemme. Lapset ymmärtävät tämän ja sanovatkin, että tietenkin meidän rahat ovat meidän.
Kukapa sitä ei olisi yhdessä säästänyt ja elänyt pitkässä avioliitossa. Mutta jos haluat elättää uusioparia lapsiesi sijaan niin mikäs siinä. Kyllä lasten mieli vielä muuttuu kun ymmärtävät tilanteen. Kun yleensä kuvittelevat lesken tosiaan jäävän yksin eikä ahnehtivan perillistenkin rahat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap toivottavasti osaat hallinnoida sitä osakesalkkuasi paremmin kuin näitä lakiasioita. Miljoona on iso raha.
Toivotaan :) Näin pitkän pörssinousun kenties huipulla tai kenties vasta puolivälissä on helppoa tuntea olevansa kohtuullisen hyvä. Alkupääoman olen kuitenkin jo yli viisinkertaistanut. Mutta laskuissahan se taito vasta punnitaan.
Ap
Hassua että sinulla on noin iso osuus koko omaisuudesta vain osakkeissa. Etkö ole harkinnut laittaa osaa sijoitusasuntoihin? Mikäli ostaa esim. Kampista tai Eirasta sijoitusasunnon, niin rahat on aika turvassa siinä pörssiromahduksilta. Eri omaisuuslajeihin hajauttaminen on järkevää.
Asuntosijoittajaksi en ikinä aio ryhtyä. Liian monta tapausta nähnyt, joissa vuokralainen on tuhonnut paikat ja jättänyt vuokrat maksamatta.
Ap
En tarkoittanutkaan vuokra-asuntoja vaan esim. arvonnousulla pelaamista. Ostaa Kalliosta huonokuntoisen kämpän, teettää siihen remontin ja myy sen. Siinä voittaa lyhyessä ajassa melko paljon. Ja saat puuhaa itsellesi jos et kerran ole töissä.
Juu ei kiitos, laiska elämäntyyli sopii minulle ja vapaaehtoistyötä riittää. Ja lasten kasvattaminenkin pitää ihan riittävän puuhakkaana.
Sitä paitsi nykyäänhän halutaan juuri ostaa niitä pommikuntoisia, jotta saa itse rempata mieluisaksi. Remontilla ei välttämättä kummoista arvonnousua saa aikaan.
Ap
Juuri tämä osio paljasti, että satua koko juttu.
Anteeksi kuinka? Tämä voisi aivan hyvin olla tosi. Itsellä noin 700t sijoitusomaisuus osakkeissa, ikää 45v ja lähtenyt liikkeelle kymppitonnin säästöillä 18-vuotiaana (vanhemmat säästivät). En minäkään ole edes harkinnut asuntosijoittamista ikinä, pitkällä tähtäimellä osakkeet antavat parhaan tuoton. Tottakai ne romahtavat moneen kertaan ja nousevat aina korkeuksiin uudelleen. Jos ei myy, romahdus ei haittaa ja osingot riittävät taloudelliseen vapauteen.
Uusperhettä ei kyllä ole, ja pienimuotoista yritystoimintaa pyöritän mielen virkistykseksi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä taas on keskinäinen omistusoikeustestamentti. Olemme yhdessä säästäneet ja rakentaneet kaiken, minkä omistamme. Lapset ovat saaneet yksiöt ja pärjäävät hyvin elämässään.
Siksi olemme kertoneet, että olemme testamentanneet kaiken toisillemme. Lapset ymmärtävät tämän ja sanovatkin, että tietenkin meidän rahat ovat meidän.
Kyllä minä pitäisin todella erikoisena, jos isäni (jos kuolee ensin) ei jättäisi äitipuolelleni mitään vaan kaikki tulisi meille lapsille. He ovat kuitenkin eläneet jo 35 vuotta yhdessä ja nuorinkin meistä lapsista on asunut jo lähes 10 vuotta omillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap toivottavasti osaat hallinnoida sitä osakesalkkuasi paremmin kuin näitä lakiasioita. Miljoona on iso raha.
Toivotaan :) Näin pitkän pörssinousun kenties huipulla tai kenties vasta puolivälissä on helppoa tuntea olevansa kohtuullisen hyvä. Alkupääoman olen kuitenkin jo yli viisinkertaistanut. Mutta laskuissahan se taito vasta punnitaan.
Ap
Hassua että sinulla on noin iso osuus koko omaisuudesta vain osakkeissa. Etkö ole harkinnut laittaa osaa sijoitusasuntoihin? Mikäli ostaa esim. Kampista tai Eirasta sijoitusasunnon, niin rahat on aika turvassa siinä pörssiromahduksilta. Eri omaisuuslajeihin hajauttaminen on järkevää.
Asuntosijoittajaksi en ikinä aio ryhtyä. Liian monta tapausta nähnyt, joissa vuokralainen on tuhonnut paikat ja jättänyt vuokrat maksamatta.
Ap
En tarkoittanutkaan vuokra-asuntoja vaan esim. arvonnousulla pelaamista. Ostaa Kalliosta huonokuntoisen kämpän, teettää siihen remontin ja myy sen. Siinä voittaa lyhyessä ajassa melko paljon. Ja saat puuhaa itsellesi jos et kerran ole töissä.
Juu ei kiitos, laiska elämäntyyli sopii minulle ja vapaaehtoistyötä riittää. Ja lasten kasvattaminenkin pitää ihan riittävän puuhakkaana.
Sitä paitsi nykyäänhän halutaan juuri ostaa niitä pommikuntoisia, jotta saa itse rempata mieluisaksi. Remontilla ei välttämättä kummoista arvonnousua saa aikaan.
Ap
Juuri tämä osio paljasti, että satua koko juttu.
Tämän vuoksi suositellaan, että kuolinpesään jätetään tarkoitemääräyksellä varoja eli esim. 100 000 € pankkitalletus, jota on lupa käyttää vain hallintaoikeuden alaisen asunnon korjauskuluihin. Eli siis että se kuoleva määrää tämän ennen kuolemaansa.