Tämä avioliitto alkaa mietityttää, vieläkö olisi aikaa löytää parempi mies?

Miten paljon olet itse opiskellut, tehnyt uraa ja säästänyt rahaa. Jokainen fiksu nainen tekee niin eikä jää mieheen roikkumaan. Kumpikin säästää omat rahansa ja elää avoliitossa, joten omaisuus pysyy erillään automaattisesti (sen nimissä, joka omistaa).

Varmaan ne menestyvät miehet haluavat älykkään vaimon ja sinä et  selvästikään sellainen ole. Sorry,

Tämä on tietysti provo. Tunnistan jo kirjoitustyylin. Tältä samalta, kohtalaisen näppärältä kynäilijältä tulee 1-2 aloitusta per viikko. Taidankin ryhtyä keräilemään niitä.

Esim. se miehen työmatka ulkomaille uima-altaalliseen hotelliin kauniin työkaverin kanssa oli saman tekijän. Samoin se tarina, jossa mies päätti lähteä puolen vuoden komennukselle ulkomaille ja jättää ap neljän lapsen kanssa kotiin. Muita en nyt juuri tähän hätään muista.

Vinkki: yksityiskohdat paljastavat. Ne ovat liian sliipattuja. Tosielämän ihmiset ovat rosoisempia.

Mutta eipä mitään, kiihtynyt keskustelu on silti joskus viihdyttävää.

Ymmärrän tosi hyvin tuon kaipuun yhteisistä unelmista ja kunnianhimoisesta miehestä. Itsekin olen ensi kesänä menossa naimisiin ja painin sen asian kanssa, että välillä toivon tuleva mieheni olevan vieläkin ahkerampi itsensä kehittämisen suhteen.. Unohdan välillä että hänellä on kädet ihan täynnä tälläkin hetkellä opiskelujensa suhteen. Pinnallisuuteni on pahin paheeni, ja pyrin pääsemään siitä koko ajan eroon.

Tilanteenne kuulostaa vaikealta, koska kumpikaan teistä (vähän epäreilua ehkä sanoa miehesikin puolesta, kun hän ei ole tässä itse mielipidettään kertomassa) ei vaikuta halukkaalta unelmoimaan yhteisistä asioista. Avioliitossa ja parisuhteessa on vähän hankalaa olla yksipuolisesti panostamassa, ja tätä menoa takuulla eroatte pitkällä tähtäimellä (ainakin tässä yhteiskunnassa).

Miehesi kuulostaa aivan ihanalta!<3 

Jos se vaan pitää aina t-paitaa ja on jämähtänyt ikiteiniksi,  voi sulla olla tulevat vuodet kestämistä katsella sitä. 

Minun mielestä sinulla on viimeiset hetket löytää aikuinen mies. 

Kannattaa vaan olla sen saman miehen kanssa ja parantaa suhdetta. Omaisuutta voi kerätä monin tavoin ja sinähän voit vaikka alkaa sijoittajaksi. Ne menestyneeltä näyttävät espoolaiset herpesheikit ovat oikeasti kaulaa myöten asuntoveloissa ja lisäksi useasti vielä jopa sadoilla tuhansilla kulutusluottoja. Sinun rokkimiehellä ei välttämättä ole euroakaan kulutusluottoja vaan elää maltillista elämää. Mikään pettymys ei voi olla pahempi, jos vaihdat ojasta allikkoon. Kaikki naiset eivät välttämättä osaa valita miehiä ja sinä taidat nyt kuulua niihin. Siksi, että et saa enempää pahaa aikaiseksi, niin kannattaa vaan laittaa telkku päälle ja ottaa se 1 olut rokkimiehen kanssa ja kuunnella hyvää musaa.

Vierailija kirjoitti:

Ikä nyt ei ole mikään ongelma. Itse löysin täydellisen miehen yli nelikymppisenä.

Totuus on, että ihmiset muuttuvat ajansaatossa. Ei mikään ihme, että kasvaa erilleen 15 vuodessa, kun on mennyt yhteen nuorena.

Outoa on se, että niin moni täällä haukkuu ap:ta. Jokaisella on oikeus omiin ratkaisuihinsa ja jokainen löytää onnen omalla tavallaan. Se mikä jonkun kommentpijan mielestä on hyvä elämä, ei ole sitä jonkun toisen mielestä.

Ap:n pitää siis kuunnella itseään ja lysyä, mitä minä haluan. Ja toimia sen mukaan eikä ajelehtia elämäänsä ja katua vanhana. Koskee muuten kaikkia ihmisiä eikä ainoastaan parisuhteita.

Samat sanat. Löysin vielä itseäni 5 vuotta nuoremman ja lapsettoman miehen :) En tiedä missä maailmassa täällä eletään, kun 35-vuotias on jo jotain ongelmajätettä. Itsellä parhaat ja onnellisimmat vuodet ovat tulleet vasta neljän kympin jälkeen.

AP:lle osaan sanoa vain, että oikeita vastauksia ei ole, mutta kun tunteet ovat tarpeeksi voimakkaita, niitä ei yleensä voi olla seuraamatta. Sinulla on vain tämä yksi elämä.

Jos avioliitto mietityttää, mikset elä sinkkuna sen sijaan että etsisit heti uutta suhdetta. Kummallista ettei uskalla erota ellei ole toista suhdetta tiedossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikä nyt ei ole mikään ongelma. Itse löysin täydellisen miehen yli nelikymppisenä.

Totuus on, että ihmiset muuttuvat ajansaatossa. Ei mikään ihme, että kasvaa erilleen 15 vuodessa, kun on mennyt yhteen nuorena.

Outoa on se, että niin moni täällä haukkuu ap:ta. Jokaisella on oikeus omiin ratkaisuihinsa ja jokainen löytää onnen omalla tavallaan. Se mikä jonkun kommentpijan mielestä on hyvä elämä, ei ole sitä jonkun toisen mielestä.

Ap:n pitää siis kuunnella itseään ja lysyä, mitä minä haluan. Ja toimia sen mukaan eikä ajelehtia elämäänsä ja katua vanhana. Koskee muuten kaikkia ihmisiä eikä ainoastaan parisuhteita.

Samat sanat. Löysin vielä itseäni 5 vuotta nuoremman ja lapsettoman miehen :) En tiedä missä maailmassa täällä eletään, kun 35-vuotias on jo jotain ongelmajätettä. Itsellä parhaat ja onnellisimmat vuodet ovat tulleet vasta neljän kympin jälkeen.

AP:lle osaan sanoa vain, että oikeita vastauksia ei ole, mutta kun tunteet ovat tarpeeksi voimakkaita, niitä ei yleensä voi olla seuraamatta. Sinulla on vain tämä yksi elämä.

Lisään vielä: Itse vaihdoin sen Espoo-elämän vaatimattomampaan omasta halustani (vaikka av-filosofioiden mukaan olin varmaan saavuttanut lompakkoloisimisen huippulevelin siellä Espoossa). Arvostan enemmän perheen yhteistä aikaa, sielunkumppanuutta ja elämän pieniä iloja. Tärkeää on tehdä sitä, mikä tuntuu omalta.

Mä asun Espoossa ja mulla on farkkuvolvo, voisitko lähettää sen kitaraa soittavan pitkätukan mun iloksi, oon sinkku. Namilta kuulostaa..

Ja Ap ei tajua että kaikki ne tylsien miesten vaimot kuolaa hänen jännämiehensä perään niissä juhlissa. Aina ruoho on vihreämpää...

Vierailija kirjoitti:

Heh, näinhän se käy kun ihastutaan nuorena siihen pitkätukkaiseen rokkaripoikaan! Ne luokan nörtit tuntui niin pliisuilta silloin... Nyt niillä olisi sitä rahaa ja kun osaavat pukeutuakin ikänsä mukaisesti, niin ovat paljon komeampia myös... Heh, no kai se on vaan jotenkin sisään rakennettu teihin naisiin...

Voihan rokkarikin olla nörtti. Rakastuinpa minäkin pitkätukkaiseen ja musiikillisesti lahjakkaaseen hevariin, joka on tällä hetkellä lääkäri. Vaikka itselle ei kyllä ammatilla ole väliä, ihan sama vaikka olisi kaupan kassalla töissä. Tärkeintä on itselle, että jaetaan samat arvot, maailmankatsomus ja haaveillaan samanlaisista asioista tulevaisuudessa tapahtuviksi.

Ihan aiheeseen liittyen, joss lähtee 35-vuotiaana puolison vaihtajaksi, niin vaihtoehdot lienevät melko rajalliset, mikäli oikeasti hakusessa fiksu ja koulutettu mies. Parhaat on viety päältä ja joillakin voi olla toinen tai kolmas kierros menossa. Tokihan sitä voi lähteä vaikka jonkin hienon tiedekunnan viereen lähteä pokailemaan itseään kymmenisen vuotta nuorempia kolleja, tosin osa niistäkin on jo varattuja.

Mikä täs nyt on vikana? Mies on onnellinen kanssasi ja halveksit hänen harrastusta? Eikö akateemiset osaa arvostaa muita kuin omiansa?

Jotenkin jäi aloittajan tekstistä sellainen kuva, että tässä on nyt aika paljon merkitystä silläkin, miten hän kuvittelee muiden näkevän hänen parisuhteensa ja hänen miehensä.

Joku ihmeellinen kuvitelma, että ne muut miehet olisivat jotenkin sen parempia kuin se pitkätukka.

Naisilla tämä on kyllä yleisempää kuin miehillä; verrataan niihin muiden naisten miehiin ja niiden oletettuihin tuloihin ja verrataan niiden autoihin ja verrataan asuntoihin.

Entä jos unohdat ihan kokonaan ne vertailut ja miettisit vaihteeksi, että mitä hyvää siinä sinun miehessäsi on?

AP saa tästä aloituksesta paljon paskaa niskaan av-mammoilta, mutta kyllähän tässä ihan pointti on.  

Jos kolmevitosena tuntuu siltä, että on väärän ihmisen kanssa naimisissa, niin kannattaa lähtökohtaisesti miettiä onko hommassa mitään järkeä. Varsinkin jos lapsia ei ole. Se on sitten toinen juttu, löytyykö tilalle "parempaa" miestä, mutta se on tässä kohtaa vähän toissijaista. Ei sitä ainakaan tuossa liitossa pysymällä löydy. 

Siinä sopivamman miehen etsinnässä kannattaa pitää mielessä se, että siitä älystä ja asemasta joutuu maksamaan tietyn hinnan. Tällä en tarkoita mitään häntäheikkihommia, sillä pettäjiä löytyy ihan kaikenlaisista ihmisistä ja suurin osa kaveripiirin menestyneistä miehistä on varsin perhekeskeisiä ja jalat maassa olevia tyyppejä. (Tässä tapauksessa eivät ole nuorena olleet mitään tyttöjä kaataneita kauppisleijonia, vaan nörtähtäviä teekkareita, joista on iän myötä kuoriutunut paitsi fiksuja niin myös ihan filmaattisia.)  Sen sijaan se ulkoinen menestys usein tarkottaa sitä, että työpäivät ei ole mitään kasista neljään-meininkiä, tulee työmatkoja, töitä ja stressiä kannetaan kotiin jne. Varsinkin jos on pieniä lapsia, niin se ei ole ihan helppo nakki puolisolle.

Ja sekin on hyvä muistaa, että se illanistujaisissa säkenöivän kiehtovia keskusteluja käyvä yritysjohtajamies on kotioloissa keskimäärin ihan yhtä tylsä ja ajoittain lapsellinen kuin muutkin. 

Joku tuossa mainitsikin että kauheasti mitään tavoiteltavaa tässä tietyntyyppisessä espoolaiselämässä ei ole. En tiedä, miksi niin moni tähän haksahtaa. Käytännössä ihmisillä on jäätävät lainat ja stressi sen mukaista. Yksi käy kylmässä suihkussa joka päivä ettei vesilasi kasva. Useimmat palaavat lapsen ollessa töihin heti kun vauva on 1v että saa lainat maksettua, vaikka ei haluaisi. On täällä puitteet hienoja, mutta ihmiset kiireisiä ja väsyneitä. Mutta ihan miten vaan.

Tuolla logiikalla rikas rocktähti ei ole saanut mitään aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Heh, näinhän se käy kun ihastutaan nuorena siihen pitkätukkaiseen rokkaripoikaan! Ne luokan nörtit tuntui niin pliisuilta silloin... Nyt niillä olisi sitä rahaa ja kun osaavat pukeutuakin ikänsä mukaisesti, niin ovat paljon komeampia myös... Heh, no kai se on vaan jotenkin sisään rakennettu teihin naisiin...

Tämä on hyvä vertaus.Ne millä on nuorena vaikeaa on vanhempana helpompaa kuin niillä muilla.

Lähinnä jo paljastit että miehesi ammatti olisi sinulle myös vain status asia. Luuletko että kirurgin vaimona olisit jotenkin onnellisempi? Työtä sekin on ja todennäköisesti sinua ei sekään kovin kiinnosta enää muutaman vuoden päästä vaan sitten haluat palomiehen tai lentäjän. En usko että rikasta miestä kiinnostaa edes sinun kaltainen kullankaivaja

Mun silloin parikymppinen pitkätukkainen hevarimies tekee nyt kolmevitosena jotain ohjelmointijuttuja ja esimiestehtäviä ja palkka alkaa vitosella ja perässä kolme nollaa.

Itse taas silloin lukion hikari, yliopisto jäi kesken (esikoinen syntyi ja ala oli väärä) ja opiskelin hoitajaksi. Lapsia nyt 3, enempää ei tule. Minä olen rupsahtanut, mies edelleen upea näky vaaleine pitkine hiuksineen, hieman iän tuomia merkkejä ehkä kasvoilla, siisti pukinparta ja mitä omistautunein isä lapsillemme (ja lasten kavereiden mielestä isä on niin siisti kun soittaa kitaraa ja on laulanu hevibändissä :')).

Meidän elämä on ihan mukavaa näin, vaikkei Westendissä asutakkaan vaan Kauniaisissa :)

N32