Tämä avioliitto alkaa mietityttää, vieläkö olisi aikaa löytää parempi mies?

itse vaihtaisin typerät 2 akateemista tutkintoani siihen että olisin jäänyt nuorena soittamaan skittaa kallioon ja reissaamaan maailmaa,,, ei vaan jaksa enää treenata nyt työtön ja akateemisuus oli täyttä paskaa

en voisi edes kuvitella että olisin jossian akateemisessa perseen nuolenta-ammatissa,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsia?

Peiliin kannattaisi katsoa jos et ole tilannetta tämän aiemmin tajunnut..

Ei ole lapsia. Suunniteltiin kyllä yhdessä vaiheessa mutta elämäntilanne ei ole sallinut. Asumme oikeasti vuokrakaksiossa Kalliossa. Ei tässä ympäristössä lapsia kasvateta. Ja mies on työkseen lasten kanssa, joten tulee kuulemma hyvin toimeen ilman omiakin.

Ja tilanteen olen tajunnut ainakin viisi vuotta.

Suoraan sanoen haluan menestyvän miehen, omakotitalon hyvältä alueelta Espoossa, pari lasta ja farkku-Volvon.

Siinä tapauksessa eroa. Teillä on ihan eri arvot ja toiveet elämästä, eikä se toinen tule muuttumaan mihinkään. 

Eka sivu luettu. Ennen naimisiin menoa mitä puhuitte tulevaisuudesta???

Ap kerroit tilanteestasi niin vähän, että oma tulkintani voi mennä ihan metsään, mutta tuli kyllä niin voimakkaasti kaikesta se olo, että ap mietit ihan liikaa, mitä muut ajattelevat ja miltä asiat näyttävät ulospäin. Jo siis tuo seurustelun alkaminen: sinusta on tärkeää mainita, miten muut pitävät teitä täydellisenä parina. Miltä itsestäsi tuntui suhteessa ja sen edetessä? Mainitset myös, että mies odottaa sinun palvovan häntä. Onko tätä jatkunut koko suhteen ajan?

Ihmiset saavat tietenkin valita, mitä asioita pitävät elämässään tärkeinä. En vaan ymmärrä, miksi kukaan valitsisi pelkän ulkokuoren sisällön sijaan. Ja sitähän tunnut tuossa hakevan: ulkoisia statussymboleja ilman yhteyttä toiseen ihmiseen. Ei niin väliä, miltä asiat tuntuvat, kunhan ne näyttävät oikeilta.

En minäkään pidä ollenkaan outona, että haluat nyt eri asioita kuin parikymppisenä. Tuntuu vaan, että jos löytäisit itsellesi nyt tuon espoolaisjuristilääkärin, siirtyisit vaan kulissista toiseen. Jos et ole tyytyväinen suhteessasi, eroa ihmeessä. Mutta älä säntää toiseen suhteeseen, vaan ala rakentaa elämästäsi sellaista kuin haluat sen olevan, ja mieti sitten uutta parisuhdetta.

Mikesprogedboogie kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kohta 35 v akateeminen nainen. Olen naimisissa opiskeluaikaisen ihastukseni kanssa. Olemme olleet yhdessä kohta 15 vuotta.

Ongelma on se, että mieheni ei oikein kasva eikä kehity mihinkään. Kun ihastuin häneen, hän oli se söpö ja rokkipoika, jolla oli oma bändi ja ihanat, pitkät hiukset. Me oltiin kaikkien minun kaverien silmissä se unelmapari: kaunis, muodikas ja jännittävän erilainen.

Nyt 15 vuotta myöhemmin mieheni on ihan samanlainen, vain paljon vanhempi. Tukka on edelleen pitkähkö (no, olkapäille), kitaraa soitetaan yksin ja bändin kanssa. Lempivaatteet on mustat farkut, nahkatakki ja bändipaita. Ammatikseen mies opettaa musiikkia.

Minua ei enää voisi noi jutut vähempää kiinnostaa. Kaikkien ystävieni miehet ovat saaneet jotain oikeaa aikaan: yksi on kirurgi, pari menestyviä juristeja, sitten on yritysjohtajaa ja siskoni mies on lentäjä. Hävettää aina juhlissa kun muiden miehet ovat rennon tyylikkäitä ja puhuvat tärkeistä asioista, kun minun miehellä on taas bändipaita ja hän puhuu indiebändeistä ja mitä Morrison teki 1969. Näinä hetkinä tunnen enää vain surua ja häpeää: miten minulle kävi näin?

Tunnen näivettyväni tässä avioliitossa. Meidän suhteessa ei ole mitään näköaloja eikä suunnitelmia. Onko minun vielä mahdollista löytää oikea mies ja joku todellinen sielunkumppani.

itseäni ärsyttää juuri akateemiset naiset joilla on ylpeys noussut nenään

itsekin olen 46 v ies ja profe ka indie maistuu parhaiten

mistähänä löytäisi juuri tällaisia kunnon naisia ,joille materiaalisuus ei ole Jumala

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

rokki soi joka päivä, haista sinä akka paska

No älä ota sitä akateemista naista joka haaveilee keskiluokkaisesta idyllistä Espoossa. 

On tässä maassa pilvin pimein ei-akateemisiakin naisia. 

Pakkoko on väkisin tunkea parisuhteeseen jossa toisen kanssa ei ole mitään yhteistä? 

Hienoa että ap rehellinen ja edustaa suurta osaa naiskuntaa. Paljon lässytään sielunkumppanuuksista, kemiasta ja rakkaudesta.

Se on vaan niin että raha tekee sen hyvän miehen, kuten aika hyvin aloituksesta selvii.

akateemiset naiset on hyvin 1) ylpeitä 2) tasapaksuja, joilla ei ole persoonallisuutta ja se sivistys-harrastus on muka hieno arvo , kirjojen lukeminen ja muu paska eli kopiointi 3) no en kyllä amais naistakaan haluaisi joka vaan pumppaa kaljaa naamaaan ja laulaa karaoksessa matti nykästä

mutta anyways

Ja Ap hihittää tyytyväisenä kuinka trolli saa immeiset ääneen. :-)

Minä olisin sinulle sopiva mies. Akateeminen, kohtuullisen menestynyt, sosiaalisesti taitava.

Kaltaisesi goild digger ei kiinnostaisi pätkääkään. Minua ei kiinnostaisi olla väline jolla saat ihailua muilta kun entiset luokkakaverisi vertailevat kenen mies on menestynein, kenellä on paras asunto arvostetuimmalta alueelta ja kenen lomakuvat ovat eniten luksusta. Minäkin haluan että nainen pitää minusta omana itsestäni, ei asemani tai tarjoamieni resurssien vuoksi.

Sinun varmaankin kannattaa etsiä mies joka on yhtä pinnallinen kuin sinä itse. Harmi kyllä, luultavasti sitä miestä kiinnostaa enemmän ulkonäkösi kuin koulutuksesi ja suunnitelmasi nousta korkeampaan sosioekonomiseen asemaan. Ulkonäkö kun on katoavaista, raha ja status - oikeissa käsissä - ei.

 

Joillekin se kumppanin funktio näyttää olevan pelkkä statusesine, ja samalla höpistään sielunkumppanuudesta? Ei tässä ole mitään sielua. Pelkkää rahan ja statuksen palvontaa.

Mun mielestä kysymys kuuluu että vieläkö olisi aikaa löytää itselle sopivampi kumppani. Miehesi on varmasti parempi jollekin toiselle kuin sinulle. 

Vierailija kirjoitti:

Eka sivu luettu. Ennen naimisiin menoa mitä puhuitte tulevaisuudesta???

Joo onpas näitä sivuja tullutkin!

Mies on aina puhunut musiikista, sen tekemisestä, esittämisestä tai opettamisesta. Minä halusin ulkomaille töihin ja luoda uraa. Kai me ajateltiin, että minä käyn töissä ja mies tekee musiikkia, säveltää, tuottaa jne

Mutta sitten miehen kaikki jutut jotenkin lässähti: bändit hiipui, opinnot jäi ja oli pakko ottaa mitä duuneja sai.

Minä tein kaksi tutkintoa, toisen osaksi ulkomailla. Pääsin heti valmistuttuani unelmieni työpaikkaan, jossa olen edelleen, mutta toki paljon vaativimmissa tehtävissä kuin aluksi. Ulkomaille haluaisin edelleen. Mies ei. Tai niin uskoisin.

Enää ei ole mitään oikeita yhteisiä unelmia. Minä satsaan uraani ja omaan itseeni: opiskelen, harrastan, hoidan ja kehitän itseäni. En oikein edes tiedä mitä mies haluaa. Et sellaista :(

Vierailija kirjoitti:

Olen kohta 35 v akateeminen nainen. Olen naimisissa opiskeluaikaisen ihastukseni kanssa. Olemme olleet yhdessä kohta 15 vuotta.

Ongelma on se, että mieheni ei oikein kasva eikä kehity mihinkään. Kun ihastuin häneen, hän oli se söpö ja rokkipoika, jolla oli oma bändi ja ihanat, pitkät hiukset. Me oltiin kaikkien minun kaverien silmissä se unelmapari: kaunis, muodikas ja jännittävän erilainen.

Nyt 15 vuotta myöhemmin mieheni on ihan samanlainen, vain paljon vanhempi. Tukka on edelleen pitkähkö (no, olkapäille), kitaraa soitetaan yksin ja bändin kanssa. Lempivaatteet on mustat farkut, nahkatakki ja bändipaita. Ammatikseen mies opettaa musiikkia.

Minua ei enää voisi noi jutut vähempää kiinnostaa. Kaikkien ystävieni miehet ovat saaneet jotain oikeaa aikaan: yksi on kirurgi, pari menestyviä juristeja, sitten on yritysjohtajaa ja siskoni mies on lentäjä. Hävettää aina juhlissa kun muiden miehet ovat rennon tyylikkäitä ja puhuvat tärkeistä asioista, kun minun miehellä on taas bändipaita ja hän puhuu indiebändeistä ja mitä Morrison teki 1969. Näinä hetkinä tunnen enää vain surua ja häpeää: miten minulle kävi näin?

Tunnen näivettyväni tässä avioliitossa. Meidän suhteessa ei ole mitään näköaloja eikä suunnitelmia. Onko minun vielä mahdollista löytää oikea mies ja joku todellinen sielunkumppani.

Näin voi käydä, kun sitoutuu liian nuorena. Ap oli 20-vuotias, kun alkoi seurustella tämän avomiehensä kanssa. Ap:n arvot ovat muuttuneet niin kuin ne yleensä tapaavat muuttua eli varhaisaikuisuuden rento elämäntyyli on jäänyt taakse ja keskiluokkaistuminen on jo hyvän aikaa sitten lähtenyt käyntiin. On ihan selvää, että ap on väärässä suhteessa, jossa kaikeksi onneksi ei ole edes lapsiakaan. Kello käy eikä 35-vuotiaalla nyt ihan valtavasti ole enää aikaa odotella. Tuollaisesta suhteesta kannattaa erota, kun mieskin kerran jo hävettää. Viiden vuoden kuluttua se on todennäköisesti jo aivan liian myöhäistä. 

Ap:n avomiehestä voisi sanoa, ettei tosiaankaan näytä keskiluokkaisen arvomaailman näkökulmasta kovin hyvältä. Parikymppiselle antaa helposti anteeksi bändihommissa haahuilun mutta lähempänä neljääkymppiä tuo touhu ei kovin hyvältä enää näytä. Eri asia olisi, jos ap:n avomies olisi pystynyt elättämään itsensä soittamalla. Mutta vaikka olisi, niin esiintyvän taiteilijan ura on usein epävarma ja siihen liittyy lieveilmiöitä, jotka eivät ole perhe-elämän kannalta suotuisia. Tietenkin elämän voi rakentaa epäporvarillisistakin lähtökohdista. Ei siinä mitään vikaa ole, jos se sopii itselle ja on tietoinen valinta. Mutta silloin sen valinnan pitää sopia elämänkumppanillekin.

Sanoisin vielä, etten etsi sinänsä varakasta miestä tämän rahojen takia. Minulla on ihan hyvä palkka itselläni. Etsin ihan tosissaan sielunkumppania, jolle ura, menestys ja elämästä nauttiminen merkitsevät jotain. Etsin positiivisuutta ja draivia tehdä asioita. Unelmia. Ja sitäpaitsi minä vaan tykkään Espoosta. Ei sen kummempaa.

Ap, mikset mene nettiin sillä se on pullollaan sellaisia 40-50-vuotiaita tylsähköjä insinöörejä sun muita. Itse antaisin mitä vaan että saisin indiemusaa diggaavan kalliolaisen 35-vuotiaan miehen (jos mies on siis samaniäinen).

Ja teille muille: 35-vuotias on vielä NUORI joka ehtii sinne Espooseen ja asumaan siellä vaikka seuraavat 50 vuotta. Äkkiä vaan etsimään uutta miestä, mä voin ottaa sen vanhan.

kuulostaa siltä kallion Stellalta....

Kommentoija69 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kohta 35 v akateeminen nainen. Olen naimisissa opiskeluaikaisen ihastukseni kanssa. Olemme olleet yhdessä kohta 15 vuotta.

Ongelma on se, että mieheni ei oikein kasva eikä kehity mihinkään. Kun ihastuin häneen, hän oli se söpö ja rokkipoika, jolla oli oma bändi ja ihanat, pitkät hiukset. Me oltiin kaikkien minun kaverien silmissä se unelmapari: kaunis, muodikas ja jännittävän erilainen.

Nyt 15 vuotta myöhemmin mieheni on ihan samanlainen, vain paljon vanhempi. Tukka on edelleen pitkähkö (no, olkapäille), kitaraa soitetaan yksin ja bändin kanssa. Lempivaatteet on mustat farkut, nahkatakki ja bändipaita. Ammatikseen mies opettaa musiikkia.

Minua ei enää voisi noi jutut vähempää kiinnostaa. Kaikkien ystävieni miehet ovat saaneet jotain oikeaa aikaan: yksi on kirurgi, pari menestyviä juristeja, sitten on yritysjohtajaa ja siskoni mies on lentäjä. Hävettää aina juhlissa kun muiden miehet ovat rennon tyylikkäitä ja puhuvat tärkeistä asioista, kun minun miehellä on taas bändipaita ja hän puhuu indiebändeistä ja mitä Morrison teki 1969. Näinä hetkinä tunnen enää vain surua ja häpeää: miten minulle kävi näin?

Tunnen näivettyväni tässä avioliitossa. Meidän suhteessa ei ole mitään näköaloja eikä suunnitelmia. Onko minun vielä mahdollista löytää oikea mies ja joku todellinen sielunkumppani.

Näin voi käydä, kun sitoutuu liian nuorena. Ap oli 20-vuotias, kun alkoi seurustella tämän avomiehensä kanssa. Ap:n arvot ovat muuttuneet niin kuin ne yleensä tapaavat muuttua eli varhaisaikuisuuden rento elämäntyyli on jäänyt taakse ja keskiluokkaistuminen on jo hyvän aikaa sitten lähtenyt käyntiin. On ihan selvää, että ap on väärässä suhteessa, jossa kaikeksi onneksi ei ole edes lapsiakaan. Kello käy eikä 35-vuotiaalla nyt ihan valtavasti ole enää aikaa odotella. Tuollaisesta suhteesta kannattaa erota, kun mieskin kerran jo hävettää. Viiden vuoden kuluttua se on todennäköisesti jo aivan liian myöhäistä. 

Ap:n avomiehestä voisi sanoa, ettei tosiaankaan näytä keskiluokkaisen arvomaailman näkökulmasta kovin hyvältä. Parikymppiselle antaa helposti anteeksi bändihommissa haahuilun mutta lähempänä neljääkymppiä tuo touhu ei kovin hyvältä enää näytä. Eri asia olisi, jos ap:n avomies olisi pystynyt elättämään itsensä soittamalla. Mutta vaikka olisi, niin esiintyvän taiteilijan ura on usein epävarma ja siihen liittyy lieveilmiöitä, jotka eivät ole perhe-elämän kannalta suotuisia. Tietenkin elämän voi rakentaa epäporvarillisistakin lähtökohdista. Ei siinä mitään vikaa ole, jos se sopii itselle ja on tietoinen valinta. Mutta silloin sen valinnan pitää sopia elämänkumppanillekin.

Siis, AP:n mies on musiikinopettaja. Eli on lopulta onnistunut yhdistämään intohimonsa ja palkkatyön, vaikka ei ehkä niin hohdokkaalla tavalla kuin nuoruudessaan oli haaveillut. Ei ole työtön. Onko hän nyt sinun keskiluokkaisessa arvomaailmassasi tosiaan niin epäonnistunut?

Ei tänne Westendiin mitään ex Kallion ex.wannabe ex rokki faneja oteta, noilla spekseillä suosittelen katsomaan Vantaata, varsinkin jos vielä mies ja lapset pitää saada.

Voit saada vielä lentäjän ja lapset, kun sinulla ei ole vielä omia lapsia...tai sitten jatkat rokkimimminä eläkeikään asti

En ole koskaan ymmärtänyt näitä rokki-piirien mimmejä, siis faneja, luuleeko ne tosiaan että se kaksi kyppisten poika bändi soittaa suosion kukkuloilla eläkeikään asti....vai kuvitteleeko että ne kasvaa musiikin mukana oopperan kautta klassiseen musiikkin.... ei ei ei... niillä on se IHAN sama bändi paita päällä 20V, 30V, 40V, 50V, 60V, 70V ja 80V

Vierailija kirjoitti:

Heh, näinhän se käy kun ihastutaan nuorena siihen pitkätukkaiseen rokkaripoikaan! Ne luokan nörtit tuntui niin pliisuilta silloin... Nyt niillä olisi sitä rahaa ja kun osaavat pukeutuakin ikänsä mukaisesti, niin ovat paljon komeampia myös... Heh, no kai se on vaan jotenkin sisään rakennettu teihin naisiin...

Aina näitä nörttipoikia kehuskellaan, että ovat niiiin hyviä, vaikka naiset eivät sitä ymmärrä. Minulla oli tällainen nörttipoika opiskeluaikana. Ei ollut vissiin oikein ollut paljon tyttöystöviä ennen sitä (jokunen kyllä). Innostuikohan se sitten oikein toden teolla naisista, kun jätti minut todella rumasti yhden toisen tytön vuoksi kahden vuoden päästä ja lisäksi petti sitä uutta tyttöystävääkin. Että niin kiva nörttipoika. Ymmärtänette, että minua ottaa aika vahvasti päähän näitä ainaisia kirjoituksia, että naisten pitäisi ymmärtää ottaa näitä nörttipoikia. Niitäkin on tietenkin hyviä, mutta eivät ne sen kiltimpiä ole kuin "jännämiehet"kään. Monilla nörttipojilla on sosiaalisuuden kanssa ongelmia, jotka voivat, kuten tässä tapauksessa, näyttätytyä aikamoisena mopon käsistä karkaamisena ja epäempaattisuutena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsia?

Peiliin kannattaisi katsoa jos et ole tilannetta tämän aiemmin tajunnut..

Ei ole lapsia. Suunniteltiin kyllä yhdessä vaiheessa mutta elämäntilanne ei ole sallinut. Asumme oikeasti vuokrakaksiossa Kalliossa. Ei tässä ympäristössä lapsia kasvateta. Ja mies on työkseen lasten kanssa, joten tulee kuulemma hyvin toimeen ilman omiakin.

Ja tilanteen olen tajunnut ainakin viisi vuotta.

Suoraan sanoen haluan menestyvän miehen, omakotitalon hyvältä alueelta Espoossa, pari lasta ja farkku-Volvon.

Money money money money money money money. Käy sääliksi miestäsi, kun hänellä on noin jymähtänyt ja keskenkasvuinen puoliso. Kyllä kertakaikkiaan hävettäisi olla sinun kanssasi vaikkapa jossain juhlissa sukulaisten kanssa. Tekisi mieli kadota maan rakoon, kun sinä avaat suusi ja kerrot elämän arvoistasi. Miten sitä on tuollaisen mennytkään ottamaan, miten ihmeessä en huomannut.