Miehiltä kysyttiin minkä painoinen nainen on viehättävin - "tulos karua luettavaa"
Tutkimukseen osallistui miehiä ympäri maailman. Tuoreen tutkimuksen mukaan nainen, joka on lähes alipainoinen, on miesten mielestä viehättävin. Tällaiseen lopputulokseen tulivat tutkijat, jotka kysyivät 10 eri maassa asuvilta miehiltä, millainen nainen on heistä viehättävä.
- Tulos ei sinällään ole kovin yllättävä, sillä hoikkuus on runsaasti esillä muun muassa mediassa ja muodissa, tutkija Lobke Vaanholt kertoo.
Tutkimukseen osallistuneiden miesten tuli pisteyttää erilaisia naisvartaloita kuvien perusteella. Kuvat tuli laittaa järjestykseen viehättävyyden perusteella. Naiset, joiden painoindeksi oli 19, olivat monellä viehättävimpiä. Näin siis oli Teksasista Pekingiin saakka.
Testin perustella naisen viehättävyys laskee sitä mukaan, kun painoindeksi nousee. Syynä tähän on tutkijoiden mukaan se, että hoikkuus symboloi usein nuoruutta. Tyypillisin painoindeksi 18-20-vuotiaalla naisella on 17 ja 20 välillä.
- Tämä perustuu evoluutioon. Tärkeintä on ollut selviytyä sekä lisääntyä. Tähän ajatusmalliin perustuu myös tämä tutkimustulos. Nuoruus liitetään korkeampaan hedelmällisyyteen, professori John Speakman kertoo.
Kommentit (575)
Vierailija kirjoitti:
"Tutkimuksessa, jossa oli mukana muun muassa Harvardin yliopiston psykologian professori Aaron N. Glassenberg, selvitettiin, millainen miesvartalo on naisten mieleen.
Miehet, joilla on kapea vyötärö, V:n mallinen ylävartalo ja leveät hartiat kiinnostivat naisia eniten.
Lisäksi naiset pitivät miehistä, jotka olivat heitä itseään pidempiä ja joiden kasvot olivat symmetriset, sillä nämä piirteet viestivät terveistä geeneistä."
"Kalifornian yliopistontutkimuksessa keskityttiin siihen, mitä mieltä naiset ovat miesten lihaksista.
Tutkimuksessa tultiin siihen tulokseen, että naiset pitävät lihaksikkaista miehistä: arvioinneissaan naiset pitivät lihaksikkaita uroita kaikkein seksikkäimpinä. Toisaalta lihaksikkaat miehet eivät naisten mielestä sitoudu kumppaniinsa.
Miehet, joiden lihakset olivat keskitasoa, olivat eniten naisten mieleen."
http://tieku.fi/ihminen/seksi/miehet-naista-asioista-naiset-kiinnostuva…
On muuten erikoista, että näitä naisten painoon keskittyviä tutkimuksia on vaikka kuinka, mutta miesten kohdalla ei koskaan mitään painoindeksiä mainita, kun puhutaan siitä, että millaisista miehistä naiset tykkää. No toki kapea vyötärö viittaa ainakin siihen, ettei naisiakaan viehätä miehissä ainakaan keskivartalolihavuus.
Joku kyseli, mistä miehen laatu tulee. No tästä.
Tuollaisia miehiä saa useimmat vain yhden yön panoksi, mutta ei suhteeseen. Siksi suhteeseen on otettava huonompi mies.
Sitä tuskin uskoo kukaan, että suhteessa painotettaisiin eri asioita niin, että lihakset ei kumppanissa kiinnostaisikaan.
Ihanteet on aina eri juttu kuin oikea elämä. Oikeassa elämässä on tunteetkin mukana, kuvia katsoessa ei ole.
Näin ainakin päättelen, kun katson tavallisia pariskuntia kadulla ja citymarketissa.
Päättelen näin myös omasta parisuhteestani, jossa ennen niin kaunis ja hoikka vartaloni on raskauden myötä muuttunut ja tullut myös painoa lisää ja estetiikka todellakin erilainen, mutta miehen mielestä se on silti hyvin kaunis ja haluttava. Koska se vartalo on tehnyt jotain niin ihanaa meidän perheelle. Tunteet sitoo yhteen.

Karuin implikaatio tässä on se, että miltei jokainen suhteessa oleva mies voi olla varma, että hän ei ole naisensa ihannemies tai seksuaalisesti haluttavin mies, mitä nainen on saanut.
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään uutta taivaan alla. Kyllä miehet tykkää eleganteista ja siroista naisista, joita voi manhandlata ja nostella syliin ja reppariin ja, jotka ovat miestä itseään huomattavasti pienempiä. Uskon, että lähes jokaisen lihavan naisen puoliso salaa toivoo naisensa laihtuvan ja kaunistuvan, läskit kuitenkin saavat ihmisen näyttämään vanhalta, vaivaiselta ja kömpelöltä. Lisäksi on sekä miehelle, että naiselle noloa, jos nainen on heistä kahdesta painavampi
Ei lähdes jokainen, se on liian voimakkaasti ilmaistu. Miehistä löytyy aidosti läskeistä naisista pitäviä, vaikka pieni vähemmistö onkin. Siitä ryhmästä murto-osa ovat sitten näitä feedereitä.
Vierailija kirjoitti:
Miehenä on tässä helpompaa. Miesten vartalolle asetetut vaatimukset ovat äärimmäisen tarkasti kaikkien tiedossa ja ne ovat käytännössä kaikilla naisilla samat. Jos et ole ihanteen mukainen, niin et ole pelissä mukana. Ei tarvitse yrittää selittää mustaa valkoiseksi ja keksiä syitä, miksi tutkimustulos on väärä.
Juuri näin. Joko sinulla on naisten klooniarmeijan suosimat geneettiset piirteet, tai ei ole. Kuten artikkelissakin sanottiin: pituus, luontaisesti leveät hartiat ja kapea lantio, matala ääni, jykevä leuka, jne.
Naisilla on puolestaan todella helppoa siinä että heillä on tuhatkertaisesti enemmän mahdollisuuksia nostaa markkina-arvoa kehoa muokkaamalla. Ja isoimmat muutokset saa aikaiseksi tavoilla jotka ovat eduksi terveydelle (laihdutus, kyykkäys, terveellinen ruoka, herkuttelun/alkon ym välttäminen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä avaus saa olla vaikka ylläpito aina poistaa kaikki avaukset joissa on linkkejä tutkimuksiin siitä minkä pituisista naisista miehet pitävät? Miten tämä on "asiallisempaa" kuin se?
Ylläpidossa taitaa olla lähinnä lyhyitä ja hoikkia naisia. Siksi tutkimustuloksia saa julkaista täällä vain valikoiden. "Miehet haluavat hoikan naisen" -tutkimukset saa julkaista mutta "Miehet haluavat pitkän naisen" -tutkimukset poistetaan sopimattomina.
En ole ikinä lukenut "Miehet haluavat pitkän naisen" - tutkimusta. Jotkut naiset luulevat, että miehet haluavat pitkän naisen, koska ne naiset itse ihannoivat pituutta. Eivätkä voi käsittää, ettei kaikki muka ajattele samoin.
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään uutta taivaan alla. Kyllä miehet tykkää eleganteista ja siroista naisista, joita voi manhandlata ja nostella syliin ja reppariin ja, jotka ovat miestä itseään huomattavasti pienempiä. Uskon, että lähes jokaisen lihavan naisen puoliso salaa toivoo naisensa laihtuvan ja kaunistuvan, läskit kuitenkin saavat ihmisen näyttämään vanhalta, vaivaiselta ja kömpelöltä. Lisäksi on sekä miehelle, että naiselle noloa, jos nainen on heistä kahdesta painavampi
Kyllä mua nolotti teininä ku painoin 59kg ja muija 63. Ei muijan, vaan pelkästään itseni.
Vierailija kirjoitti:
Ihanteet on aina eri juttu kuin oikea elämä. Oikeassa elämässä on tunteetkin mukana, kuvia katsoessa ei ole.
Näin ainakin päättelen, kun katson tavallisia pariskuntia kadulla ja citymarketissa.
Päättelen näin myös omasta parisuhteestani, jossa ennen niin kaunis ja hoikka vartaloni on raskauden myötä muuttunut ja tullut myös painoa lisää ja estetiikka todellakin erilainen, mutta miehen mielestä se on silti hyvin kaunis ja haluttava. Koska se vartalo on tehnyt jotain niin ihanaa meidän perheelle. Tunteet sitoo yhteen.
Kuinka usein näet pareja, joissa toinen on ihanteiden mukainen ja toinen ei?
Aivan, et koskaan. Ihmiset ottavat sen minkä saavat, eivät sitä, minkä haluaisivat (pl. naisten yhden yön jutut). Pakkohan se on, koska muuten saisi olla ilman suhdetta kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään uutta taivaan alla. Kyllä miehet tykkää eleganteista ja siroista naisista, joita voi manhandlata ja nostella syliin ja reppariin ja, jotka ovat miestä itseään huomattavasti pienempiä. Uskon, että lähes jokaisen lihavan naisen puoliso salaa toivoo naisensa laihtuvan ja kaunistuvan, läskit kuitenkin saavat ihmisen näyttämään vanhalta, vaivaiselta ja kömpelöltä. Lisäksi on sekä miehelle, että naiselle noloa, jos nainen on heistä kahdesta painavampi
Ohiksena ai että miten vihaan sitä kun miehet yrittää nostella! Jopa tuntemattomat miehet baarissa. Mikä ihme niissä on vikana?
Ne ovat röyhkeitä. Mutta nostelu on kivaa ja tuottaa mielihyvää.
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä on tässä helpompaa. Miesten vartalolle asetetut vaatimukset ovat äärimmäisen tarkasti kaikkien tiedossa ja ne ovat käytännössä kaikilla naisilla samat. Jos et ole ihanteen mukainen, niin et ole pelissä mukana. Ei tarvitse yrittää selittää mustaa valkoiseksi ja keksiä syitä, miksi tutkimustulos on väärä.
Juuri näin. Joko sinulla on naisten klooniarmeijan suosimat geneettiset piirteet, tai ei ole. Kuten artikkelissakin sanottiin: pituus, luontaisesti leveät hartiat ja kapea lantio, matala ääni, jykevä leuka, jne.
Naisilla on puolestaan todella helppoa siinä että heillä on tuhatkertaisesti enemmän mahdollisuuksia nostaa markkina-arvoa kehoa muokkaamalla. Ja isoimmat muutokset saa aikaiseksi tavoilla jotka ovat eduksi terveydelle (laihdutus, kyykkäys, terveellinen ruoka, herkuttelun/alkon ym välttäminen).
Lisäksi jokaiselle naiselle riittää ihailijoita, teki vartalolle jotain tai ei. Jo pornosivuistakin huomaa, että kaikkea tiny teeneistä chubby matureihin löytyy ja paljon.
Vierailija kirjoitti:
"Tutkimuksessa, jossa oli mukana muun muassa Harvardin yliopiston psykologian professori Aaron N. Glassenberg, selvitettiin, millainen miesvartalo on naisten mieleen.
Miehet, joilla on kapea vyötärö, V:n mallinen ylävartalo ja leveät hartiat kiinnostivat naisia eniten.
Lisäksi naiset pitivät miehistä, jotka olivat heitä itseään pidempiä ja joiden kasvot olivat symmetriset, sillä nämä piirteet viestivät terveistä geeneistä."
"Kalifornian yliopistontutkimuksessa keskityttiin siihen, mitä mieltä naiset ovat miesten lihaksista.
Tutkimuksessa tultiin siihen tulokseen, että naiset pitävät lihaksikkaista miehistä: arvioinneissaan naiset pitivät lihaksikkaita uroita kaikkein seksikkäimpinä. Toisaalta lihaksikkaat miehet eivät naisten mielestä sitoudu kumppaniinsa.
Miehet, joiden lihakset olivat keskitasoa, olivat eniten naisten mieleen."
http://tieku.fi/ihminen/seksi/miehet-naista-asioista-naiset-kiinnostuva…
On muuten erikoista, että näitä naisten painoon keskittyviä tutkimuksia on vaikka kuinka, mutta miesten kohdalla ei koskaan mitään painoindeksiä mainita, kun puhutaan siitä, että millaisista miehistä naiset tykkää. No toki kapea vyötärö viittaa ainakin siihen, ettei naisiakaan viehätä miehissä ainakaan keskivartalolihavuus.
Se on kyllä lantio joka pitää olla kapea, eikä vyötärö. Vaikka tietenkään ei saa olla rasvaa vatsan päällä. Jos miehellä on geeneistä johtuva leveä lantio niin pitää piilottaa se leveys. Muuten ei auta vaikka ois kasipäkki.

Itsellä leveä lantio, niin ei tarvitse ottaa ulkonäköpaineita. Ikinä en ole kelvannut enkä tule naisille kelpaamaan. Karua tietysti, mutta tavallaan helpottavan selkeää ja yksiselitteistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään uutta taivaan alla. Kyllä miehet tykkää eleganteista ja siroista naisista, joita voi manhandlata ja nostella syliin ja reppariin ja, jotka ovat miestä itseään huomattavasti pienempiä. Uskon, että lähes jokaisen lihavan naisen puoliso salaa toivoo naisensa laihtuvan ja kaunistuvan, läskit kuitenkin saavat ihmisen näyttämään vanhalta, vaivaiselta ja kömpelöltä. Lisäksi on sekä miehelle, että naiselle noloa, jos nainen on heistä kahdesta painavampi
Ohiksena ai että miten vihaan sitä kun miehet yrittää nostella! Jopa tuntemattomat miehet baarissa. Mikä ihme niissä on vikana?
Ne ovat röyhkeitä. Mutta nostelu on kivaa ja tuottaa mielihyvää.
Feministi voi loukkaantua nostelusta ;) Ihanahan kepeä nainen on nostaa käsivarsille ja kosketella. Ronski nainen ei tähän houkuttele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanteet on aina eri juttu kuin oikea elämä. Oikeassa elämässä on tunteetkin mukana, kuvia katsoessa ei ole.
Näin ainakin päättelen, kun katson tavallisia pariskuntia kadulla ja citymarketissa.
Päättelen näin myös omasta parisuhteestani, jossa ennen niin kaunis ja hoikka vartaloni on raskauden myötä muuttunut ja tullut myös painoa lisää ja estetiikka todellakin erilainen, mutta miehen mielestä se on silti hyvin kaunis ja haluttava. Koska se vartalo on tehnyt jotain niin ihanaa meidän perheelle. Tunteet sitoo yhteen.
Kuinka usein näet pareja, joissa toinen on ihanteiden mukainen ja toinen ei?
Aivan, et koskaan. Ihmiset ottavat sen minkä saavat, eivät sitä, minkä haluaisivat (pl. naisten yhden yön jutut). Pakkohan se on, koska muuten saisi olla ilman suhdetta kokonaan.
Aika useinkin näen.
Ja ainakin naisilla on ulkonämieltymysten lisäksi kyllä myös luonnekriteerejä sille miehelle. Ei se kroppa pelasta jos mies on luonteeltaan itseriittoinen k*sipää, uskaltaisin jopa väittää, että loppupeleissä se on luonne joka ratkaisee, jos pidemmästä parisuhteesta puhutaan, toki jos samassa paketissa löytyy kaikki niin sitä parempi, mutta useimmiten ei löydy. Mies joka on aina ollut ns. hyvännäköinen ja suosittu tyttöjen keskuudessa jo poikana on aika helposti sellainen ylimielinen ja itserakas, joka ei naisia viehätä tippaakaan.
http://paleozonenutrition.com/wp-content/uploads/2012/04/160lbs.jpg
Tuosta kuvasta vielä. Propsit treenaamisesta, mutta tuo on oikeastaan ainoa kuva jonka olen nähnyt jossa lopputulos heikensi kokonaisuutta. Poislukien stereoidi-extreme-bodarit.
.
En ole (tätä ennen) koskaan samaa mieltä heidän kanssa, jotka sanovat että treenamattomana oli parempi, koska pidän lihaksikkaista naisista. Mutta tuo henkilö on treenannut olkapäitä liikaa, eikä edes pehmennä niitten tuomaa miehisyyttä pitkällä tukalla. Nuo kurvit, tuo lantio/vyötärö-seutu oli hieno, pirun seksikäs. Kurvien menetys olisi ollut ok uhrauksena treenatun vartalon hyväksi, jos vaan olisi jättänyt olkapäät rauhaan, ja keskittynyt alakroppaan.

Pistäppäs itsesäsikin kuva, kun olet noin innoisasi analysoimassa muiden ulkonäköä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tutkimuksessa, jossa oli mukana muun muassa Harvardin yliopiston psykologian professori Aaron N. Glassenberg, selvitettiin, millainen miesvartalo on naisten mieleen.
Miehet, joilla on kapea vyötärö, V:n mallinen ylävartalo ja leveät hartiat kiinnostivat naisia eniten.
Lisäksi naiset pitivät miehistä, jotka olivat heitä itseään pidempiä ja joiden kasvot olivat symmetriset, sillä nämä piirteet viestivät terveistä geeneistä."
"Kalifornian yliopistontutkimuksessa keskityttiin siihen, mitä mieltä naiset ovat miesten lihaksista.
Tutkimuksessa tultiin siihen tulokseen, että naiset pitävät lihaksikkaista miehistä: arvioinneissaan naiset pitivät lihaksikkaita uroita kaikkein seksikkäimpinä. Toisaalta lihaksikkaat miehet eivät naisten mielestä sitoudu kumppaniinsa.
Miehet, joiden lihakset olivat keskitasoa, olivat eniten naisten mieleen."
http://tieku.fi/ihminen/seksi/miehet-naista-asioista-naiset-kiinnostuva…
On muuten erikoista, että näitä naisten painoon keskittyviä tutkimuksia on vaikka kuinka, mutta miesten kohdalla ei koskaan mitään painoindeksiä mainita, kun puhutaan siitä, että millaisista miehistä naiset tykkää. No toki kapea vyötärö viittaa ainakin siihen, ettei naisiakaan viehätä miehissä ainakaan keskivartalolihavuus.
Se on kyllä lantio joka pitää olla kapea, eikä vyötärö. Vaikka tietenkään ei saa olla rasvaa vatsan päällä. Jos miehellä on geeneistä johtuva leveä lantio niin pitää piilottaa se leveys. Muuten ei auta vaikka ois kasipäkki.
Itsellä leveä lantio, niin ei tarvitse ottaa ulkonäköpaineita. Ikinä en ole kelvannut enkä tule naisille kelpaamaan. Karua tietysti, mutta tavallaan helpottavan selkeää ja yksiselitteistä.
Minullakin on pikkasen, mutta ehkei niin pahasti. Jos käyttää jotain vähän löysempiä housuja, ja muuten on treenattu, ne ei huomaa tai ei välitä. Kunhan V on selkeä eli rasvat 10% tai alle. Alastikin voi kiertää jalkoja ulospäin pikkasen, niin se auttaa. Etenkin jos reisilihakset (ulkopuolen tietty) ovat isommat.
Sanomatta selvää, ettei asiasta voi ikinä puhua naisten kanssa. Eikä miestenkään oikeastaan. Anonyyminä netissä vaan.
MInä olen lihava, eikä minun tarkoituksenikaan ole viehättää ketään miestä. Koen että olemassaololleni on muukin tarkoitus kuin olla silmänruokana muille ihmisille.
Terveyssyistä pyrin kuitenkin muuttamaan elämäntapojani niin, että siinä sivussa saattaisin hieman pudottaa painoakin, toivottavasti kukaan ei kuitenkaan viehäty minusta silloinkaan ja saan olla rauhassa jatkossakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tutkimuksessa, jossa oli mukana muun muassa Harvardin yliopiston psykologian professori Aaron N. Glassenberg, selvitettiin, millainen miesvartalo on naisten mieleen.
Miehet, joilla on kapea vyötärö, V:n mallinen ylävartalo ja leveät hartiat kiinnostivat naisia eniten.
Lisäksi naiset pitivät miehistä, jotka olivat heitä itseään pidempiä ja joiden kasvot olivat symmetriset, sillä nämä piirteet viestivät terveistä geeneistä."
"Kalifornian yliopistontutkimuksessa keskityttiin siihen, mitä mieltä naiset ovat miesten lihaksista.
Tutkimuksessa tultiin siihen tulokseen, että naiset pitävät lihaksikkaista miehistä: arvioinneissaan naiset pitivät lihaksikkaita uroita kaikkein seksikkäimpinä. Toisaalta lihaksikkaat miehet eivät naisten mielestä sitoudu kumppaniinsa.
Miehet, joiden lihakset olivat keskitasoa, olivat eniten naisten mieleen."
http://tieku.fi/ihminen/seksi/miehet-naista-asioista-naiset-kiinnostuva…
On muuten erikoista, että näitä naisten painoon keskittyviä tutkimuksia on vaikka kuinka, mutta miesten kohdalla ei koskaan mitään painoindeksiä mainita, kun puhutaan siitä, että millaisista miehistä naiset tykkää. No toki kapea vyötärö viittaa ainakin siihen, ettei naisiakaan viehätä miehissä ainakaan keskivartalolihavuus.
Joku kyseli, mistä miehen laatu tulee. No tästä.
Tuollaisia miehiä saa useimmat vain yhden yön panoksi, mutta ei suhteeseen. Siksi suhteeseen on otettava huonompi mies.
Sitä tuskin uskoo kukaan, että suhteessa painotettaisiin eri asioita niin, että lihakset ei kumppanissa kiinnostaisikaan.
Karuin implikaatio tässä on se, että miltei jokainen suhteessa oleva mies voi olla varma, että hän ei ole naisensa ihannemies tai seksuaalisesti haluttavin mies, mitä nainen on saanut.
Mielenkiintoinen väite. Tuolla aikaisemmin esitettiin saman tyyppisen väitteeseen liuta kysymyksiä joihin ei kukaan vastannut.
Tissit pitää olla ja se nyt on fakta että alipainoisella ei niitä ole T. Mies