Te joiden nuorin lapsi on 5v, millaista elämänne
on. Mitä teette yhdessä? Onko teillä muita lapsia?
Kommentit (44)
No se perusarki on helpottunut tosi paljon. Nuorin siis täyttää pian 5. Esikoinen on koululainen. Havahduin tässä yksi päivä siihen, että saan luettua esimerkiksi omaa kirjaa useammankin luvun tai otettua lyhyet torkut lasten ollessa hereillä. Käytyä suihkussa jne.
Luetaan pitkiä iltasatuja, kaupungilla on kiva olla kun molemmat käyttäytyy jo pääasiassa "ihmisiksi". Ei tarvitse rytmittää päiviä päiväunien mukaan. Nyt syksyllä ollaan seurattu koko perhe Vain elämää- ja Gladiaattorit-ohjelmia, eli enää ei ole niin selkeästi eroteltuna lasten ja aikuisten ohjelmat, vaan ollaan siirrytty kategoriaan "koko perheen".
Toki ovat vielä pieniä, nukutetaan, pidetään vieressä, juostaan harrastuksissa, sairastelevat jne.
Aika tiivistä on. Isommat ovat 7v ja 11v. On paljon tekemistä kotona, ja harrasteita jonkin verran myös.
Onko teidän lapset keskenään kotona?
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän lapset keskenään kotona?
Eivät ole.
Vierailija kirjoitti:
Aika tiivistä on. Isommat ovat 7v ja 11v. On paljon tekemistä kotona, ja harrasteita jonkin verran myös.
Meidänkään lapset eivät ole keskenään kotona.
Meillä kolme lasta. Tavallista arkea. Ja hyvin voidaan.
Meillä on nuorin viisi ja hänellä on tällä hetkellä melkoinen uhma menossa. Ihan ihme kiusaamista ruvennut pitämään ja jotenkin etsii sitä, miten olla ja käyttäytyä. Selvästi joku " ikä". Ei oikein ole oma itsensä. Nuorin neljästä.
Ei ole muita lapsia. Olen yh. Ihan mukavaa elämää, lapsi alkaa olla jo aika iso kuitenkin. Nukkuu jo aika hyvin ja on omatoiminen. Ei suurempaa uhmaakaan kuin satunnaisesti, lähinnä pukemisesta väännetään. Melko seesteistä elämää juuri nyt.
Olen itse töissä ja lapsi päivähoidossa. Lapsi ei saa (eikä halua) olla vielä yksikseen pihalla kuin ihan minuutin ehkä.
Tuntuuko, että perheessä on jo isot lapset? Onko tuo ikä se rajapyykki teidän mielestä?
Mun mielestä tuo nuorin on paljon pienempi kuin nuo isommat oli tuon ikäisinä, kuopuksen osa.
No aika helppoa on jo elämä. Nuorempi on 5 v ja vanhempi 8 v. Katsellaan yhdessä jo ohjelmia kuten Koko Suomi leipoo jne. Saan tehtyä omia asioita ihan eri lailla. Jätän lapset jopa hetkeksi kaksin ( katsomaan tiukasti tablettia jos jäävät kaksin ) jos menen nopeasti lähikauppaan. Käydään yhdessä kaupassa jne. Isompi hätä pitää vielä pyyhkiä, mutta muuten toimii varsin itsenäisesti, pukee, riisuu jne. tosin luonteeltaan on välillä "minä itte", välillä "auta mua, en osaa mitään"...
Ja sitten kun näitä aikoja muistelee myöhemmin, huomaa miten paljon tuossa kohtaa oli tekemistä ja kuinka pieniä lapset olivatkaan.
Oikeasti se isous ei ole vielä nuorimman ollessa 5v kovinkaan suurta. Mutta tuntuu tietenkin siltä kun aiempaan vertaa. Ja tuntuihan se jo lapsen täyttäessä 1v, että nyt se osaa jo vaikka mitä ja on iso.
Joo, noin menee. Ja seuraavaksi on jotkut muut vaiheet edessä.
Koko lapsen kasvu on yhtä vaihetta.
Niin pienet lapset ja pienet murheet. Isot lapset ja isot murheet. Näin se menee.
Vierailija kirjoitti:
No se perusarki on helpottunut tosi paljon. Nuorin siis täyttää pian 5. Esikoinen on koululainen. Havahduin tässä yksi päivä siihen, että saan luettua esimerkiksi omaa kirjaa useammankin luvun tai otettua lyhyet torkut lasten ollessa hereillä. Käytyä suihkussa jne.
Luetaan pitkiä iltasatuja, kaupungilla on kiva olla kun molemmat käyttäytyy jo pääasiassa "ihmisiksi". Ei tarvitse rytmittää päiviä päiväunien mukaan. Nyt syksyllä ollaan seurattu koko perhe Vain elämää- ja Gladiaattorit-ohjelmia, eli enää ei ole niin selkeästi eroteltuna lasten ja aikuisten ohjelmat, vaan ollaan siirrytty kategoriaan "koko perheen".
Toki ovat vielä pieniä, nukutetaan, pidetään vieressä, juostaan harrastuksissa, sairastelevat jne.
Kirpaisee aika pahasti tämä teksti. Mietin itse taas juuri sitä, miten jollain tavalla on jopa vaikeutunut elämä. Lapset tappelevat AIVAN jatkuvasti keskenään, eikä esikoinen, joka on muutaman vuoden kuopusta vanhempi (yksi lapsi vielä näiden välissä) osoita minkäänlaisia rauhoittumisen merkkejä: ihan yhtä levoton hän on kuin aiemminkin.
Pienten kanssa vielä ymmärsi, miksi piti vääntää kaikesta, mutta koululaisten kanssa alkaa oma hermo olla kireällä. Hetki sitten sanoin miehelle, että miten kukaan pystyy nauttimaan tästä lapsiperhearjesta.
Vauhdikasta!