Onko vaatekoot yhtäkkiä muuttuneet pienemmiksi?
Tilasin H&M:ltä muutamia vaatteita siinä koossa jossa yleensäkin ostan sieltä, mutta nyt jouduin pistämään kaikki takaisin, kun housut ei menneet kiinni ja paidat olivat liian tiukkoja. Samoin tänään kävin sovittamassa Indiskassa housuja, mutta edes kaksi kokoa isommat housut eivät menneet kiinni! Joo, olen luultavasti lihonut, mutta ihmetyttää kun omat vaatteet istuvat samoin kuin ennenkin ja vyö menee kiinni samaan reikään kuin vuosi sitten. Missä mättää? :0 Onko muut huomanneet tällaista vai onko kyse vain siitä, että olen huomaamattani lihonut ja vaatteeni ovat venyneet, myöskin se vyö...
Kommentit (79)
Tänään kiinnitin ekaa kertaa huomiota siihen, miten alushousut roikkuvat niissä pikkuhenkareissaan. Niiden sivut on taitettu taakse, jolloin kaikki näyttävät täsmälleen samankokoisilta eli hyvin pieniltä. Olen aina tuntenut oloni epämukavaksi niitä katsoessa ja vasta tänään tajusin, mikä mua häiritsee niissä. Ne näyttävät lapsen alushousuilta! Sivusta on käännetty monta senttiä piiloon ja koon näkee vasta kun housut purkaa henkarista pois.
Toivottavasti tämä johtuu siitä, että näin pöksyjä mahtuu useampi riviin eikä siitä, että halutaan housujen näyttävän mitättömän kapeilta ja pieniltä..
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö! Olette vain lihavempia nyt.
Jalkakin lihoo pari kokoa?
Vierailija kirjoitti:
Ja sen lisäks vaatteet on ohuita riepuja
Sekin on voittojen maksimoimista. T. Vaatesuunnittelija
Mulla ei mahu reidet ja käsivarret mihinkään.
Etenkin olkapäät ja olkavarret on liian suuret paitaaan kuin paitaan nykyään. En voi ostaa mitään joustamatonta vaatetta tämän takia.
Paidat jää vyötäröltä ja lantiolta valtaviksi säkeiksi, kun saan työnnettyä käteni vasta koon 44 paitaan.. Vanhat paidat ja hihoista väljämalliset/joustavat on kokoa 38..
Viimeistään tänä vuonna olen minäkin tuon huomannut. Ennen otin takeista aina koon S/36, mutta nyt olen oppinut ottamaan ihan suosiolla ekaksi sen koon M/38 ja joskus sekin on vähän tiukka. Tämä ihan kaupasta riippumatta. Enkä ole lihonnut.
Jaa. minusta koot ovat suurentuneet, väittäkään mitä tahdotte.
Syynä on väestön lihominen. Kokoja suurennetaan, että ihmisille ei tulisi paha mieli.
Minulla on äitini kynähame 80-luvulta kokoa 42. Sitten kymmenen vuotta vanhoja vaatteita kokoa 38. nykyään 34 kokokin on niin iso, että huh huh. Kaverini on kokoa 32 ja hänen on vaikea löytää enää mistään vaatteita kun 32 kokokin on iso.
Puhumattaakaan tästä oversize- muodista... Tilasin h&mstä oversize-kashmirneuleen. No oli niin valtava, että poikaystäväni 184cm/90kg veti sen päälleen ja oli hällekin iso.
Minua risoo vaatteissa suuret kaula-aukot. Tykkään esim. pitää hihatonta toppia paidan alla ( peittää ettei näy tissivako )mutta topit ovat napaan asti auki M ja L koossa.Pitää ottaa xs että olisi pienempi kaula-aukko ja se taas ei tunnu päällä sopivalta :(
nnn26 kirjoitti:
Jaa. minusta koot ovat suurentuneet, väittäkään mitä tahdotte.
Syynä on väestön lihominen. Kokoja suurennetaan, että ihmisille ei tulisi paha mieli.
Minulla on äitini kynähame 80-luvulta kokoa 42. Sitten kymmenen vuotta vanhoja vaatteita kokoa 38. nykyään 34 kokokin on niin iso, että huh huh. Kaverini on kokoa 32 ja hänen on vaikea löytää enää mistään vaatteita kun 32 kokokin on iso.
Puhumattaakaan tästä oversize- muodista... Tilasin h&mstä oversize-kashmirneuleen. No oli niin valtava, että poikaystäväni 184cm/90kg veti sen päälleen ja oli hällekin iso.
niin ja neule oli siis XSkokoinen naisten neule!
Kaukoidän rytkyt on tehty sikäläistä naiskokoa silmälläpitäen. Reitevät ja persevät suomalaiset lyhyine jalkoineen ei mahdu niihin. Sitten on onneksi liikkeitä ja vaatteita, joissa on pohjoismaiset mitoitukset. Se näkyy esim.siknä, ettei housuissa ole puoli metriä ylimääräistä lahkeissa ja vyötärö on istuva eikä ns. mahan alle jäävä hipster.
Ei ne vaatekoot muutu, mutta mallit muuttuvat.
Huomasin vaateostoksilla saman, nyt trendi on paljon niukempi ja jos haluaa entisen tyylin, on ostettava isompi koko.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ovat!
Olen kokoa 36-38. Pituus 173, paino 60.
En ostanut farkkuja varmaan vuoteen ja yhtäkkiä koko 40 jota sovitin h&mllä, oli liian pieni.
Vanhoissa housuissa siis menee edelleen 36 koko.
Miksi kokoja pienennetään?? Todella rasittavaa.
Vaatteet on mitoitettu nälkäänäkevien lapsityöläisten mitoilla.
Ovat todella pienetyneet. Olen säästänyt ihani 60-luvun lopulla ostetttuja vaatteita ja sovittelin niitä juuri yhtenä päivänä.Koko 34 ja nyt ostetut vaatteet ovat lähes poikkeuksetta kokoa 40, joku 38 mahtuu.
Kylpytakki on hyvä esimerkki voiton maksimoimisesta vähentämällä kangasta. Ennen kylpytakki ylsi nilkkoihin, nykyään helman alaraja on lähempänä polvia.
Vierailija kirjoitti:
Koot vaihtelevat mallista toiseen, siinä on se syy. Esim. cubusilla yhden M-koon housut ovat oikein hyvät, aavistuksen jopa isot. Toisen mallin L-koko ei nouse polvesta ylöspäin ollenkaan ja lantion kohta housuissa on kuin pikkupojalle tehty. Itse en luota kokomerkkeihin ollenkaan. Katson vähän mallia, onko vaate löysä vai tiukempi, sitten otan 3 eri kokoa ja haen sopivan koon. Sovittamatta ei voi ostaa mitään.
Osassa naisten vaatteita ei ole tilaa rinnoille, hauiksille tai lantiolle. Saati pakaroille tai reisille. Ja pohkeiden kuuluisi olla tikut. Se on kyllä surkeaa, että pitäisi olla lihakseton, läskitön ja suora pötkö luuranko :(
Pötkölle tulee halvemmaksi tehdä vaatteita, kun ei tarvitse tehdä muotlaskoksia. Moniko enää edes tietää, mitä koko sana tarkoittaa, sillä eipä ole nykyretkuissa niitä nakynyt. Siksi ei mikään vaate istu kunnolla. Housut tehdään kanssa ihmeellisellä mallilla, katselen usein telkussa, että naisten päällä on housut, joissa on edessä ihme munapussi.
Minä teen ainakin ns. paremmat housut itse, koska olen munaton nainen.
nnn26 kirjoitti:
Jaa. minusta koot ovat suurentuneet, väittäkään mitä tahdotte.
Syynä on väestön lihominen. Kokoja suurennetaan, että ihmisille ei tulisi paha mieli.
Minulla on äitini kynähame 80-luvulta kokoa 42. Sitten kymmenen vuotta vanhoja vaatteita kokoa 38. nykyään 34 kokokin on niin iso, että huh huh. Kaverini on kokoa 32 ja hänen on vaikea löytää enää mistään vaatteita kun 32 kokokin on iso.
Puhumattaakaan tästä oversize- muodista... Tilasin h&mstä oversize-kashmirneuleen. No oli niin valtava, että poikaystäväni 184cm/90kg veti sen päälleen ja oli hällekin iso.
Tänä syksynä kashmirneuleiden ei tarkoituskaan ole istua päällä, vaan muotia on ylisuuret, menevät reilusti yli pepun ja hihatkin pitää olla ylipitkät.
Koot Suomessa ovat muuttuneet 90-luvulla, jolloin kansainväliset mittataulukot otettiin käyttöön. Ja ei ne koot muutu, vaan mallit, trendistä riippuen, joskus on niukempaa ja joskus väljempää ja esim.80-luvulla pidettiin ylisuuria vaatteita.
Ja tietysti kokoon vaikuttaa, onko se jossakin hikipajassa tehty halvalla, jolloin ei voi vaatiakaan paljon vai onko vaate tehty vastuullisessa yrityksessä. Ei kait kukaan luule parilla kymmellä eurolla tulevan hyvää vaatetta, vaan se on sutta ja sekundaa.
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö! Olette vain lihavempia nyt.
Kerropa logiikkasi.
Jos minulle mahtuu edelleen 60-luvulla ostetut 34 kokoa olevat vaatteet, mutta nyt täytyy uusien olla kokoa 40. Miten ja mistä kohtaa olen lihonut???
Ainakin vielä hetki sitten se oli aivan päin vastoin; Entinen 36 oli pikemminkin 38, jne. Hoikkana ihmisenä huomasin tämän, kun ei esim pikkuhousut pysyneet päällä.
Toki jos nyt on joku makkarankuorifitness-buumi, niin vaatteet on ehkä tehty tyköistuvammiksi?
Vaatekokoja on suurennettu, ei pienennetty suomessa (en tiedä tuliko koko muutos myös muualla). Olisko tästä vuosi vai kaksi aikaa, kun xs:stä tuli s->m ja niin edelleen.. Se miksi vanhat vaatteet ovat sinulle edelleen hyviä on se, että ne ns kasvaa mukana (venyy)
Mä en kyseisen kokomuutoksen takia enää löydä istuvia housuja mistään. Ärsyttää hyvin paljon! Oon pitkä ja hoikka niin kaikki housut on liian roikkuvia!
Mistähän vaatekoosta puhutaan italialaisesta, ranskalaisesta, eurooppalaisesta (saksalainen) vai pohjoismaalaisesta?
Eri ketjut noudattavat eri koko luokitusta. Eikö tähän saisi kansainvälisen standardin?