Miksi ÄO ei juurikaan näy sosiaalisissa taidoissa?

Älykkyyttä on monenlaista, eikä korkea äo itsessään lisää sosiaalista älykkyyttä. Kuitenkaan eri lahjakkuudet ja älykkyydet eivät sulje toisiaan pois, eli matemaattisloogikko ei todellakaan ole automaattisesti kaikkea kaavojen kautta ajatteleva sosiaalisesti kömpelo luolaerakko.

Itselläni on testatusti korkea ÄO, mutta ei mitään kiinnostusta opetella sosiaalisia taitoja. Pidän ihmisten seuraa pääosin epäkiinnostavana, ja vältän sitä aina kun mahdollista. 

Itseluottamus ei ole sama asia kuin sosiaalinen kyvykkyys. Toki sosiaalinen kyvykkyys voi kärsiä itseluottamuksen puutteesta.

.

Pelkistät aivan liikaa.

Ehkä siksi, ettei älykkyysosamäärä - sellaisena kuin me sen tunnemme - mittaa kaikkea mentaalista kyvykkyyttä. Äo ei siis ole inhimillisen hyvyyden mittari, kuten jotkut näyttävät ajattelevan, vaan vain tiettyjen, toisiinsa liittyvien piirteiden osoittaja. Ihan nyt vain kysyn, kun en tiedä: voisiko älykkyysosamäärään liittyvät mentaaliset toiminnot ilmetä jopa ihan eri osissa aivoja, kuin sosiaalisten taitojen toiminnot?

Vierailija kirjoitti:

Itseluottamus ei ole sama asia kuin sosiaalinen kyvykkyys. Toki sosiaalinen kyvykkyys voi kärsiä itseluottamuksen puutteesta.

Itsetuntemuksesta oli kyse, ei itseluottamuksesta.

Itse sanoisin, että äo + herkkyys/herkkyys havaita hienovaraisia eleitä + uteliaisuus kiinnostus omia ja muiden motiiveja kohtaan = sosiaalinen äly.

Kaverini ja vaimonsa kuuluvat mensaan. Olin kerran heidän bileissään, jossa oli paljon muitan mensan jäseniä. En ole koskaan tavannut niin paljon ihmissuhdetaidottomia ihmisiä yhtä aikaa. Niitä varmaan turhauttaa, ettei muut ymmärrä heitä.

Nämä osamäärät, sekä tavanomainen älykkyysosamäärä että tunneälykkyysosamäärä ovat keinotekoisia mittareita, jotka molemmat perustuvat sekä sisäsyntyisiintaipumuksiin että opittuihin taitoihin ja kulttuurisiin vaatimuksiin. Toisin sanoen, ne toimivat ylipäänsä vain rajatuisa keinotekoisissa ympäristöissä, ja selittävät tosielämän ilmiöitä aika vähän.

Multa on tavanomainen IQ mitattu monella eri tavalla, se on kuulemma aika hyvä, ja yläkoulun jälkeen olen myös menestynyt sekä akateemissti että ”todellisen elämän” puolella varsin hyvin. EQni sen sijaan on ollut surkea ja sosiaalinen menestys sen mukaista noin kolmekymppiseksi asti. Sen jälkeen aloin aktiivisesti kehittää tunneälyomonaisuuksia, koska tajusin, että pysyn auttamaan ihmisiä saavuttamaan tavoitteensa - toisin sanoen menestyn johtajana paremmin - jos ymmärrän, mitä eri ihmisten heidän tavoitteet ovat ja mitn ne on sovitettavissa yhteen. Tämän perusteella minusta on tullut aika hyvä, vaikkakaan ei millään lailla intuitiivinen, ihmisten kanssa toimija. Kuten kakkonen, minäkään en tarvitse näitä taitoja oman sosiaalisen elämäni rikastamiseen, en itseasiassa edes halua sellaista, mutta tajuan tarvitsevani näitä taitoja saadakseni tavanomaisesta älystäni enemmän hyötyä.

Erilaisuus (katsottiin se sitten myöhemmäällä iällä hyväksi tai huonoksi) lisää todennäköisyyttä kiusaamiseen ja syrjimiseen. Joskus voi olla ihan tuurista kiinni, sattuuko olemaan siellä omassa koulussa muihin nähden erilainen vai ei ja että miten muut sattuvat erilaisuuteen suhtautumaan.

Jos joutuu eristetyksi, ihmiselle syntyy epävarmuus sosiaalisissa tilanteissa. Kun taas nauttii suosiosta ja tulee hyväksytyksi omana itsenään, uskaltautuu pelottomasti sosiaalisiin tilanteisiin ja oppii sitä myötä taitavammaksi. Mutta kun kiusaajat takertuvat kaikkeen ja kiinnittävät toisen käytökseen liikaa negatiivista huomiota, tämä tulee todella varovaiseksi eikä luota omiin sosiaalisiin kykyihinsä. Menettää pelottomuuden, jota sosiaalisten taitojen oppiminen vaatisi.

Tämä kiusaaminen/syrjiminen on vain yksi mahdollinen selitys, keksikää vaan lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseluottamus ei ole sama asia kuin sosiaalinen kyvykkyys. Toki sosiaalinen kyvykkyys voi kärsiä itseluottamuksen puutteesta.

Itsetuntemuksesta oli kyse, ei itseluottamuksesta.

Itse sanoisin, että äo + herkkyys/herkkyys havaita hienovaraisia eleitä + uteliaisuus kiinnostus omia ja muiden motiiveja kohtaan = sosiaalinen äly.

Ok. Itsetuntemuskaan ei ole sama asia kuin sosiaalinen kyvykkyys. Jos tunnet itsesi, ei se tee sinusta automaattisesti sosiaalisesti kyvykästä.

Sanoisin että sosiaalinen kyvykkyys vaatii tahdonvoimaa. Jos ei kiinnosta olla sosiaalisesti kyvykäs, niin harvoin sitä silloin on.

Hyvin älykkäiden ihmisten tavoitteet ja mielenkiinto ovat jossain muualla kuin ihmissuhteissa, ehkä perhettä lukuunottamatta. Jos ihminen ei saa mitään palkintoa ponnistuksistaan, miksi ponnistella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseluottamus ei ole sama asia kuin sosiaalinen kyvykkyys. Toki sosiaalinen kyvykkyys voi kärsiä itseluottamuksen puutteesta.

Itsetuntemuksesta oli kyse, ei itseluottamuksesta.

Itse sanoisin, että äo + herkkyys/herkkyys havaita hienovaraisia eleitä + uteliaisuus kiinnostus omia ja muiden motiiveja kohtaan = sosiaalinen äly.

Ok. Itsetuntemuskaan ei ole sama asia kuin sosiaalinen kyvykkyys. Jos tunnet itsesi, ei se tee sinusta automaattisesti sosiaalisesti kyvykästä.

Sanoisin että sosiaalinen kyvykkyys vaatii tahdonvoimaa. Jos ei kiinnosta olla sosiaalisesti kyvykäs, niin harvoin sitä silloin on.

Mutta jos kaksi eri ihmistä tekisi kaikkensa ollakseen tunneälyltään tai sosiaalisilta taidoiltaan hyviä, tulokset olisivat erilaisia. Sosiaalisiin taitoihin liittyy tietysti kokemus, itsevarmuus jne, mutta intuitiivinen kyky tunnistaa omat ja muiden tunteet, ja tulkita ne oikein on suurelta osin synnynnäistä.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin älykkäiden ihmisten tavoitteet ja mielenkiinto ovat jossain muualla kuin ihmissuhteissa, ehkä perhettä lukuunottamatta. Jos ihminen ei saa mitään palkintoa ponnistuksistaan, miksi ponnistella?

Tämä on omakin havaintoni. Useimmiten ovat kiinnostuneista asioista, ei niinkään ihmisistä. Ihmiset kiinnostaa osaa lähinnä sen kautta jos heidän kanssaan voi keskustella oikeasti korkealla tasolla asioista jotka heitä itseäänkin kiinnostavat, mutta semmoinen ihmisten perus small talk / hyvänpäinvänjutustelu ei monia kiinnosta ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin älykkäiden ihmisten tavoitteet ja mielenkiinto ovat jossain muualla kuin ihmissuhteissa, ehkä perhettä lukuunottamatta. Jos ihminen ei saa mitään palkintoa ponnistuksistaan, miksi ponnistella?

Maailma on täynnä neroja jotka ovat kiinnostuneet ihmisistä. Esim tunnetut psykologit. Psykologin pitää olla jossain määrin empaattinen, koska psykologi joka ei välitä potilaistaan ei voi heitä hoitaakaan. Tuntuu että sinulla on mielessäsi joku stereotyyppinen asperger-nero joka on kiinnostunut vain erilaisista vempaimista.

Vierailija kirjoitti:

Älykkyyttä on monenlaista, eikä korkea äo itsessään lisää sosiaalista älykkyyttä. Kuitenkaan eri lahjakkuudet ja älykkyydet eivät sulje toisiaan pois, eli matemaattisloogikko ei todellakaan ole automaattisesti kaikkea kaavojen kautta ajatteleva sosiaalisesti kömpelo luolaerakko.

Matemaattis-loogisella on erinomainen huomiokyky, joten teoriassa hänellä on myös kyky tunnistaa tunnetiloja ihmisten ilmeistä ja eleistä. Ehkä monella ei ole halua siihen tai pitää sen merkitystä vähäisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseluottamus ei ole sama asia kuin sosiaalinen kyvykkyys. Toki sosiaalinen kyvykkyys voi kärsiä itseluottamuksen puutteesta.

Itsetuntemuksesta oli kyse, ei itseluottamuksesta.

Itse sanoisin, että äo + herkkyys/herkkyys havaita hienovaraisia eleitä + uteliaisuus kiinnostus omia ja muiden motiiveja kohtaan = sosiaalinen äly.

Ok. Itsetuntemuskaan ei ole sama asia kuin sosiaalinen kyvykkyys. Jos tunnet itsesi, ei se tee sinusta automaattisesti sosiaalisesti kyvykästä.

Sanoisin että sosiaalinen kyvykkyys vaatii tahdonvoimaa. Jos ei kiinnosta olla sosiaalisesti kyvykäs, niin harvoin sitä silloin on.

Mutta jos kaksi eri ihmistä tekisi kaikkensa ollakseen tunneälyltään tai sosiaalisilta taidoiltaan hyviä, tulokset olisivat erilaisia. Sosiaalisiin taitoihin liittyy tietysti kokemus, itsevarmuus jne, mutta intuitiivinen kyky tunnistaa omat ja muiden tunteet, ja tulkita ne oikein on suurelta osin synnynnäistä.

Itse asiassa et voi todistaa tuota väitettä. Useinhan se pointti voi olla juuri se, että kokee sosiaaliset tilanteet tylsiksi tai aikaavieviksi tai pakkopullaksi, jolloin nimenomaan ihmisellä ei ole mitään motivaatiota kehittää sosiaalisia taitoja. Jos taas nauttii sosiaalisista tilanteista tai kokee saavansa niistä riittävästi jotain muuta palkintoa, kuten rahaa tai arvostusta, suhtautuminen sosiaalisten taitojen käyttöön ja niiden kehittymiseen on aivan eri. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseluottamus ei ole sama asia kuin sosiaalinen kyvykkyys. Toki sosiaalinen kyvykkyys voi kärsiä itseluottamuksen puutteesta.

Itsetuntemuksesta oli kyse, ei itseluottamuksesta.

Itse sanoisin, että äo + herkkyys/herkkyys havaita hienovaraisia eleitä + uteliaisuus kiinnostus omia ja muiden motiiveja kohtaan = sosiaalinen äly.

Ok. Itsetuntemuskaan ei ole sama asia kuin sosiaalinen kyvykkyys. Jos tunnet itsesi, ei se tee sinusta automaattisesti sosiaalisesti kyvykästä.

Sanoisin että sosiaalinen kyvykkyys vaatii tahdonvoimaa. Jos ei kiinnosta olla sosiaalisesti kyvykäs, niin harvoin sitä silloin on.

Mutta jos kaksi eri ihmistä tekisi kaikkensa ollakseen tunneälyltään tai sosiaalisilta taidoiltaan hyviä, tulokset olisivat erilaisia. Sosiaalisiin taitoihin liittyy tietysti kokemus, itsevarmuus jne, mutta intuitiivinen kyky tunnistaa omat ja muiden tunteet, ja tulkita ne oikein on suurelta osin synnynnäistä.

Mitään intuitiivista kykyä tunnistaa omat ja muiden tunteet ja tulkita ne oikein ei ole olemassakaan. Päinvastoin, koska paitsi tunneilmaisu myös itse tunteet ovat kulttuurisidonnaisia, tämä kaikki on jotain, joka opitaan vastan syntymän jälkeen, kasvaessa. Toisen kulttuurin tunneilmaisua tulkitaan kylmiltään ihan väärin. Ja itse asiassa tutkimukset osoittavat, että useimmat niistä, jotka pitävät itseään intuitiivisina toisten ihmisten ymmärtäjinä tai ”ihmistuntijoina”, arvioivat toisia ihmisiä ihan pieleen.

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin älykkäiden ihmisten tavoitteet ja mielenkiinto ovat jossain muualla kuin ihmissuhteissa, ehkä perhettä lukuunottamatta. Jos ihminen ei saa mitään palkintoa ponnistuksistaan, miksi ponnistella?

Maailma on täynnä neroja jotka ovat kiinnostuneet ihmisistä. Esim tunnetut psykologit. Psykologin pitää olla jossain määrin empaattinen, koska psykologi joka ei välitä potilaistaan ei voi heitä hoitaakaan. Tuntuu että sinulla on mielessäsi joku stereotyyppinen asperger-nero joka on kiinnostunut vain erilaisista vempaimista.

Mutta se on vähän eri asia olla kiinnostunut ihmisistä ammattina kuin olla yleissosiaalinen. Itse ainakin tiedän parikin psykologia jotka ovat sosiaalisesti monessa tilanteessa aika jäykkiä, hiljaisia ja vetäytyviä. En usko että moni pitäisi heitä sosiaalisesti taitavana. En silti epäile etteivätkö olisi hyviä työssään, empaattisiakin. Mutta eivät välttämättä ole ekstrovertteja ja pidä esim. juhlista tai muista sellaisista sosiaalisista tilanteista.