Lue keskustelun säännöt.
Ylikiltin ongelma - mitä tehdä vai tehdäkö mitään?
28.10.2017 |
Minulla on traumatausta, joka on alkanut lapsuudessa (pitkittynyt trauma) ja ottanut vielä lisää osumaa aikuisiässä. Olen jo lapsesta muovautunut ylikiltiksi, tunnolliseksi ja muiden taakat omalla kustannuksellani kantavaksi. Toisaalta en ole syrjäänvetäytyvä (muuta kuin sisimpien tuntojeni puolesta) vaan iloinen ja tiettyyn pisteeseen asti sosiaalinen, auttavainen ja huolehtivainen, joten tilani jää muilta huomaamatta.
Tajuan nyt, että olen kuormittanut itseäni aivan liikaa viiden vuoden suhteessa, joka tietyllä tasolla on elämäni merkittävin. Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta uutuudenviehätyksen karistessa miesten kuulo monesti tuppaa huonontumaan.
Olen siis nyt ottanut etäisyyttä ja huomaan voivani paljon paremmin. Tuo rakas ihminen imee minusta voimat, jotka tarvitsisin muuten vaikeassa elämäntilanteessani ihan itseeni. Hän ei tee sitä tietoisesti - en ainakaan usko, mutta ei ymmärrä laskevansa itsetuntoani ja jaksamistani, kun hän ei osoita myötätuntoa tai apua tilannettani kohtaan. Olen siis alkanut kuvitella, ettei tilanteeni ole niin paha, että taas pitäisi vaan purra hammasta, kääriä hihat ja sukellella yksin itsensä läpi synkkien vesien kiinteälle maalle.
Tilanne on mennyt siihen pisteeseen, että olen burn outin partaalla ja saanut pari raivokohtausta hänen asenteestaan. Tajuan nyt, että hänen tapansa toimia vahvistaa vanhoja traumojani, mikä on osaltaan syventänyt kuoppaani.
Ja se kysymys kuuluu, karistanko vaan tämän rakkaimman ihmisen elämästäni, jotta pelastan itseni vai yritänkö vielä selittää ja pyytää ymmärtämään minun tunteitani ja tarpeitani. Minä olen pitkään joustanut kaikki riitatilanteet, yrittänyt olla helppo ja vaivaton enkä vaan jaksa enää yhtään. En edes tykkää riidoista ja draamasta vaan tasapainoisesta elämästä.
Jos otan häneen yhteyttä, pelkään että mitä tahansa sanon, nähdään hänen osaltaan manipulointiyrityksenä. Ja sitähän se tietysti siinä mielessä onkin, että joku muutos pitäisi tapahtua. Missä menee tasapainoisen neuvottelun ja häiriintyneen manipuloinnin raja? Oletettavasti mikä tahansa sana johtaa tässä mielentilassa riitaan. Ja jos vaan feidaan, onko sekin sitten aika ikävästi tehty.
Kommentit (224)
En tajua mitään näistä sekavista hourailuista. Tämähän on kuin se miksi Mikke tykkää musiikista -ketju. Onko tässäkin kaikki viestit saman tyypin kirjoittamia?
T. Kivikullimies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitähän vikaa ap:n miehessä on, kun se viitsii olla ap:n paskaämpärinä vuodesta toiseen. Eikö äijä saa tavallisia naisia vai mitä ihmettä? Onko kyseessä joku ruma syrjäytynyt tampio?
Vierailija kirjoitti:
Mitähän vikaa ap:n miehessä on, kun se viitsii olla ap:n paskaämpärinä vuodesta toiseen. Eikö äijä saa tavallisia naisia vai mitä ihmettä? Onko kyseessä joku ruma syrjäytynyt tampio?
En provosoidu.
Ap
Tuntuu, että tällä ketjulla haet hyväksyntää vain niille omille tunteille ja omalla käytökselle. MIelestäsi hyviä viestejä ovat vain ne, jotka tukevat sinun näkemystäsi. Kuitenkin aloituksessakin mietit, että karistatko omalla käytökselläsi miehen vai haluatko hänen ymmärtävän sinun tunteitasi. Tämä ei kuitenkaan mielestäni käy ilmi kommenteista. Ymmärrän kyllä, että tuntuu pahalta, jos toinen ei ole empaattinen tai ymmärtäväinen. Olen itse joutunut kokemaan samaa. Mutta mitä itse haluaisit, että mies tekisi?
Kuinka paljon haluat hänen olevan sinun tukenasi ja miten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän vikaa ap:n miehessä on, kun se viitsii olla ap:n paskaämpärinä vuodesta toiseen. Eikö äijä saa tavallisia naisia vai mitä ihmettä? Onko kyseessä joku ruma syrjäytynyt tampio?
En provosoidu.
Ap
Ei kun oikeasti. Miksi mies jaksaa sinua? Eikö hänellä ole vaihtoehtoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän vikaa ap:n miehessä on, kun se viitsii olla ap:n paskaämpärinä vuodesta toiseen. Eikö äijä saa tavallisia naisia vai mitä ihmettä? Onko kyseessä joku ruma syrjäytynyt tampio?
En provosoidu.
Ap
Ei kun oikeasti. Miksi mies jaksaa sinua? Eikö hänellä ole vaihtoehtoja?
Ai että miksi miehet haluavat naisia, joiden vahvuuden vaikutelmaan voivat ripustautua ja jättää oman aikuisuuden teeskentelyn sikseen? Älä meiltä kysy, sitähän täällä juurikin yritetään selvittää? Että miksi ei kiinnosta kasvaa aikuiseksi sen sijaan ja antaa jotain toisellekinpäin. Luulisi ainaisen ottamisen käyvän tylsäksi jossain kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että tällä ketjulla haet hyväksyntää vain niille omille tunteille ja omalla käytökselle. MIelestäsi hyviä viestejä ovat vain ne, jotka tukevat sinun näkemystäsi. Kuitenkin aloituksessakin mietit, että karistatko omalla käytökselläsi miehen vai haluatko hänen ymmärtävän sinun tunteitasi. Tämä ei kuitenkaan mielestäni käy ilmi kommenteista. Ymmärrän kyllä, että tuntuu pahalta, jos toinen ei ole empaattinen tai ymmärtäväinen. Olen itse joutunut kokemaan samaa. Mutta mitä itse haluaisit, että mies tekisi?
Kuinka paljon haluat hänen olevan sinun tukenasi ja miten?
Haluaisin, että hän ymmärtäisi minun olevan avun tarpeessa. Hänen ei tarvitsisi välttämättä antaa sitä itse, mutta sparrata minut löytämään oikeat tavat. Osoittaa myötätuntoa. Patistaa lääkäriin, kun itse olen liian solmussa tilanteen kanssa. Tai sitten jotain miehisempää, vaikka auttaa pihan tai auton tai jonkun kuljetuksen kanssa. Sekin osoittaisi, että hän tajuaisi minun olevan poissa normaalilta raiteelta. Sparraisi firman vaikeuksien kanssa kuten minä projektinsa. Tai antaisi minun joskus kertoa, miltä tuntuu. Tai joku muu hänelle itselleen ominaisin tapa.
Kun sanon jotain, mitä hän ei ymmärrä tai edes tiedä, pyytäisi selittämään tarkemmin eikä kertoisi minulle, miten asiani ovat. Jos alkaisin oireilla (mitä ei tapahdu, jos edellä mainittu toteutuu), ei jättäisi minua yksin tilanteeseen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiteytettynä, haluaisin tuntea että hän on ihan millä tavalla hyvänsä rinnallani. Nyt hän on vastapäätä nenätysten.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän vikaa ap:n miehessä on, kun se viitsii olla ap:n paskaämpärinä vuodesta toiseen. Eikö äijä saa tavallisia naisia vai mitä ihmettä? Onko kyseessä joku ruma syrjäytynyt tampio?
En provosoidu.
Ap
Ei kun oikeasti. Miksi mies jaksaa sinua? Eikö hänellä ole vaihtoehtoja?
Ai että miksi miehet haluavat naisia, joiden vahvuuden vaikutelmaan voivat ripustautua ja jättää oman aikuisuuden teeskentelyn sikseen? Älä meiltä kysy, sitähän täällä juurikin yritetään selvittää? Että miksi ei kiinnosta kasvaa aikuiseksi sen sijaan ja antaa jotain toisellekinpäin. Luulisi ainaisen ottamisen käyvän tylsäksi jossain kohtaa.
Eihän miehessä ole mitään vikaa. Ap tässä kiukuttelee, vaatii ja pelailee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että tällä ketjulla haet hyväksyntää vain niille omille tunteille ja omalla käytökselle. MIelestäsi hyviä viestejä ovat vain ne, jotka tukevat sinun näkemystäsi. Kuitenkin aloituksessakin mietit, että karistatko omalla käytökselläsi miehen vai haluatko hänen ymmärtävän sinun tunteitasi. Tämä ei kuitenkaan mielestäni käy ilmi kommenteista. Ymmärrän kyllä, että tuntuu pahalta, jos toinen ei ole empaattinen tai ymmärtäväinen. Olen itse joutunut kokemaan samaa. Mutta mitä itse haluaisit, että mies tekisi?
Kuinka paljon haluat hänen olevan sinun tukenasi ja miten?
Haluaisin, että hän ymmärtäisi minun olevan avun tarpeessa. Hänen ei tarvitsisi välttämättä antaa sitä itse, mutta sparrata minut löytämään oikeat tavat. Osoittaa myötätuntoa. Patistaa lääkäriin, kun itse olen liian solmussa tilanteen kanssa. Tai sitten jotain miehisempää, vaikka auttaa pihan tai auton tai jonkun kuljetuksen kanssa. Sekin osoittaisi, että hän tajuaisi minun olevan poissa normaalilta raiteelta. Sparraisi firman vaikeuksien kanssa kuten minä projektinsa. Tai antaisi minun joskus kertoa, miltä tuntuu. Tai joku muu hänelle itselleen ominaisin tapa.
Kun sanon jotain, mitä hän ei ymmärrä tai edes tiedä, pyytäisi selittämään tarkemmin eikä kertoisi minulle, miten asiani ovat. Jos alkaisin oireilla (mitä ei tapahdu, jos edellä mainittu toteutuu), ei jättäisi minua yksin tilanteeseen.
Ap
Oletko kertonut hänelle nämä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänestä ei ole kuulunut tänään mitään. Ehkä hän vaistoaa mielialani tai pelkää tappelua. Eli voin hyvin itse ylläpitää hiljaiseloa toistaiseksi. Ongelma syntyy vasta sitten, jos hän ottaakin yhteyden eikä jatka hiljaisuutta lomansa loppuun. Meillä ei ole koskaan ollut sellaista eli joko kuvittelee nyt itse pitävänsä mykkäkoulua tai sitten tajuaa minun ensimmäistä kertaa pitävän jotain sen tapaista.
Muutamalta kirjoittajalta oli tullut erittäin hyvät viestit ketjuun.
Ap
Kuulostaa siltä, että nytkin ennakoit koko ajan toisen reaktioita ja mietit sitä miten HÄN kokee tilanteen.
No niin on. Aaaaaargh. Olen itse kokenut niin pahoja juttuja, että yritän välttää mielipahan aiheuttamista viimeiseen asti.
Ap
Ennemmin tai myöhemmin jos haluat "normaalin" elämän sinun tulee kohdata tunteet jotka aiheutuu muille pettymyksen tuottamisesta tai sen pelosta. Se on ihan normaalia, elämään kuuluu pettymykset, ei vähiten silloin kun pettyjän odotukset ovat kohtuuttomia. Yllättävän usein mitään mainittavaa pettymystä ei edes ilmene koska alunperinkin sinua on pidetty hieman hölmönä kun aiemmin suostuit tai se pettymys katoaa aika nopeasti kun löytyy joku toinen ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hänestä ei ole kuulunut tänään mitään. Ehkä hän vaistoaa mielialani tai pelkää tappelua. Eli voin hyvin itse ylläpitää hiljaiseloa toistaiseksi. Ongelma syntyy vasta sitten, jos hän ottaakin yhteyden eikä jatka hiljaisuutta lomansa loppuun. Meillä ei ole koskaan ollut sellaista eli joko kuvittelee nyt itse pitävänsä mykkäkoulua tai sitten tajuaa minun ensimmäistä kertaa pitävän jotain sen tapaista.
Muutamalta kirjoittajalta oli tullut erittäin hyvät viestit ketjuun.
Ap
Mykkäkoulu on henkistä vallankäyttöä ja manipulointia. Se ei ole tervettä eikä hyväksi kenellekään, pahimmillaan mykkäkoulun vastaanottava osapuoli kärsii todella vakavasti. Varsinkin koska sinulla on traumatausta, jonka seurauksena olet tuntenut itsesi näkymättömäksi, kuulumattomaksi ja merkityksettömäksi, tämän kaltainen käytös on sellaista jota sinun ei pitäisi sietää keneltäkään. Eikä myöskään sortua siihen itse. Selvästikään teillä ei ole yhteisymmärrystä eikä ennakkoon sovittuja sääntöjä tästä lomasta, koska tässä viestissä spekuloit ja mietit että mistähän tässä nyt on kyse ja mitenhän tässä nyt käy. Elät edelleen siinä samassa epävarmuudessa ja epäilyksessä. Mykkäkoulu tekee juuri sen, että vastaanottaja alkaa tuolla tavoilla miettiä että miksihän se nyt on hiljaa ja mitä se ajattelee, varmaan siksi että minun mielialani on väärä tai pelkää että minä suutun, minähän tässä nyt varmaan olen ollut väärässä, se on pettynyt minuun, eihän se muuten katkaisisi yhteyttä tällä tavalla... Ja sama vanha karuselli pyörii pyörimistään. Arvaapa kumpi tuossa tilanteessa päätyy taas niskan päälle.
https://vaestoliitonblogi.com/2014/10/01/mykkakoulu-on-henkista-vakival…
http://minnamarsh.blogspot.fi/2013/05/mykkakoulu-on-huono-taito.html
Eli ap, kysymys on turvallisuudentunteesta? Sinua pelottaa, ja haluaisit, että olisi joku näkemässä ja soittamassa ambulanssin, ainakin noin kuvainnollisesti? Ja että vaikka apu olisi vähän sinnepäin, niin toinen edes ymmärtäisi auttamisen käsitteen?
Paljonko tiedät miehesi psyykkisestä todellisuudesta? Mietin vain, että tuo tuskin on vahinko, että hänellä on auttamisen palo muita kohtaan, ja kotona sillä välin suutarin lapsi itkee kenkiä. Tämän takia mietin, että saattaisitte teoriassa olla oikeat ihmiset toisillenne, niin molempien olisi pakko kasvaa juuri niissä ydinongelmakohdissaan. Mutta eihän se kahden kesken onnistu. Lyötte vain päätänne mäntyyn.
Näin arvaillen: miehelläsi saattaa olla tilanne juuri se, että hän auttaessaan muuta maailmaa auttaa itseään, ja kotona hän toivoo nimenomaan sinun auttavan häntä. Eli sinun autettavuutesi on nimenomaan se, mitä hän ei kestä. Hänhän jo suoritti velvollisuutensa sille muulle maailmalle. Taitaa aika monen pyhimyksen kotiväki kamppailla saman hylkäämisentunteen kourissa.
Eli jos jatkaisitte parina, sinun tehtäväsi olisi oppia vaatimaan vuorollasi apua ja paljastamaan haavoittuvuutesi ja säälittävyytesi, ja hänen tehtävänsä olisi sitä antaessaan miettiä, mitä tarpeita se auttaminen hänessä palvelee silloin, kun se kohdistuu niihin, joita hän kykenee säälimään. Ja miksi se on mahdotonta kohdistaa sinuun - ilmeisesti siksi, että sinun kanssasi hän uppoaa itsesääliin ja kaipaa hoivaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että tällä ketjulla haet hyväksyntää vain niille omille tunteille ja omalla käytökselle. MIelestäsi hyviä viestejä ovat vain ne, jotka tukevat sinun näkemystäsi. Kuitenkin aloituksessakin mietit, että karistatko omalla käytökselläsi miehen vai haluatko hänen ymmärtävän sinun tunteitasi. Tämä ei kuitenkaan mielestäni käy ilmi kommenteista. Ymmärrän kyllä, että tuntuu pahalta, jos toinen ei ole empaattinen tai ymmärtäväinen. Olen itse joutunut kokemaan samaa. Mutta mitä itse haluaisit, että mies tekisi?
Kuinka paljon haluat hänen olevan sinun tukenasi ja miten?
Haluaisin, että hän ymmärtäisi minun olevan avun tarpeessa. Hänen ei tarvitsisi välttämättä antaa sitä itse, mutta sparrata minut löytämään oikeat tavat. Osoittaa myötätuntoa. Patistaa lääkäriin, kun itse olen liian solmussa tilanteen kanssa. Tai sitten jotain miehisempää, vaikka auttaa pihan tai auton tai jonkun kuljetuksen kanssa. Sekin osoittaisi, että hän tajuaisi minun olevan poissa normaalilta raiteelta. Sparraisi firman vaikeuksien kanssa kuten minä projektinsa. Tai antaisi minun joskus kertoa, miltä tuntuu. Tai joku muu hänelle itselleen ominaisin tapa.
Kun sanon jotain, mitä hän ei ymmärrä tai edes tiedä, pyytäisi selittämään tarkemmin eikä kertoisi minulle, miten asiani ovat. Jos alkaisin oireilla (mitä ei tapahdu, jos edellä mainittu toteutuu), ei jättäisi minua yksin tilanteeseen.
Ap
Haluaisit ja haluaisit, jos ja jos, mutta kun todellisuus on ihan toinen. Et voi muuttaa toisen ihmisen käytöstä tahdonvoimalla, ainoastaan omaasi.
Se, että hän ohittaa ja ignooraa sinut täysin kun yrität kertoa mitä tunnet, on valtava punainen lippu. Se, että hän sen sijaan kertoo sinulle, miten asiasi oikeasti ovat, mitä oikeasti tunnet ja ajattelet, on vielä vakavampi hälytysmerkki. Nämä on niitä juttuja jotka huomatessaan kannattaa juosta toiseen suuntaan eikä katsella taakseen. Muuten heräät kymmenen vuoden kuluttua siihen ettei sinulla ole enää mitään omaa, vaan olet olemassa vain osana häntä. Tai et herää ollenkaan.
Tässä ketjussa on sellaisia kommentoijia, jotka eivät ymmärrä miten traumatisoituneen mieli toimii ja mitkä ne käyttäytymis- ja ajattelumallit. Kyse ei ole "pelkästä" ylikiltteydestä. Itse tiedän kokemuksesta. Tiedän myös, miten helppo meitä on käyttää hyväksi ja alistaa. Tiedän, että kun on tottunut elämään tossukkana, on vaikea löytää selkärankansa ja potkia pihalle ihmiset, jotka yrittävät näyttää sinulle paikkasi ja pitää sinut tossukkana. Mutta oikotietä onneen ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänestä ei ole kuulunut tänään mitään. Ehkä hän vaistoaa mielialani tai pelkää tappelua. Eli voin hyvin itse ylläpitää hiljaiseloa toistaiseksi. Ongelma syntyy vasta sitten, jos hän ottaakin yhteyden eikä jatka hiljaisuutta lomansa loppuun. Meillä ei ole koskaan ollut sellaista eli joko kuvittelee nyt itse pitävänsä mykkäkoulua tai sitten tajuaa minun ensimmäistä kertaa pitävän jotain sen tapaista.
Muutamalta kirjoittajalta oli tullut erittäin hyvät viestit ketjuun.
Ap
Mykkäkoulu on henkistä vallankäyttöä ja manipulointia. Se ei ole tervettä eikä hyväksi kenellekään, pahimmillaan mykkäkoulun vastaanottava osapuoli kärsii todella vakavasti. Varsinkin koska sinulla on traumatausta, jonka seurauksena olet tuntenut itsesi näkymättömäksi, kuulumattomaksi ja merkityksettömäksi, tämän kaltainen käytös on sellaista jota sinun ei pitäisi sietää keneltäkään. Eikä myöskään sortua siihen itse. Selvästikään teillä ei ole yhteisymmärrystä eikä ennakkoon sovittuja sääntöjä tästä lomasta, koska tässä viestissä spekuloit ja mietit että mistähän tässä nyt on kyse ja mitenhän tässä nyt käy. Elät edelleen siinä samassa epävarmuudessa ja epäilyksessä. Mykkäkoulu tekee juuri sen, että vastaanottaja alkaa tuolla tavoilla miettiä että miksihän se nyt on hiljaa ja mitä se ajattelee, varmaan siksi että minun mielialani on väärä tai pelkää että minä suutun, minähän tässä nyt varmaan olen ollut väärässä, se on pettynyt minuun, eihän se muuten katkaisisi yhteyttä tällä tavalla... Ja sama vanha karuselli pyörii pyörimistään. Arvaapa kumpi tuossa tilanteessa päätyy taas niskan päälle.
https://vaestoliitonblogi.com/2014/10/01/mykkakoulu-on-henkista-vakival…
http://minnamarsh.blogspot.fi/2013/05/mykkakoulu-on-huono-taito.html
Itse en ole pitänyt mykkäkoulua kertaakaan. Hän ehkä 10. Olen yrittänyt selittää sen aiheuttaman tunteen ja vahingollisuuden taustaani peilaten.
Ap
Luen koukussa ketjua, joka on täysin käsittämätöntä dadaa. Kaikki tuntuvat tietävän kaiken, mutta mitään ei ole ketjuun kirjoitettu. Ensin kaikki tuntuvat olevan hulluja, kunnes kohta alat epäillä, että oletko sittenkin itse hullu.
Vierailija kirjoitti:
Paljonko tiedät miehesi psyykkisestä todellisuudesta? Mietin vain, että tuo tuskin on vahinko, että hänellä on auttamisen palo muita kohtaan, ja kotona sillä välin suutarin lapsi itkee kenkiä. Tämän takia mietin, että saattaisitte teoriassa olla oikeat ihmiset toisillenne, niin molempien olisi pakko kasvaa juuri niissä ydinongelmakohdissaan. Mutta eihän se kahden kesken onnistu. Lyötte vain päätänne mäntyyn.
Näin arvaillen: miehelläsi saattaa olla tilanne juuri se, että hän auttaessaan muuta maailmaa auttaa itseään, ja kotona hän toivoo nimenomaan sinun auttavan häntä. Eli sinun autettavuutesi on nimenomaan se, mitä hän ei kestä. Hänhän jo suoritti velvollisuutensa sille muulle maailmalle. Taitaa aika monen pyhimyksen kotiväki kamppailla saman hylkäämisentunteen kourissa.
Vai kamppailevatko pyhimysten kotiväki sen takia, että sitä julkista auttamista tehdään sen takia, että siitä saa ns. imagopisteitä? Koska on tärkeintä, että näyttää hyvältä muiden silmissä? Mutta sitten neljän seinän sisällä muut ihmiset ei kiinnostakaan enää ollenkaan. Eikä ulkomaailma tietenkään usko kotiväen tarinaa, koska pyhimys näyttäytyy pyhimyksenä kaikille muille paitsi niille, jotka hänet parhaiten tuntevat.
Jos ihan "oikeista" pyhimyksistä puhutaan, niin esimerkiksi Gandhin ja Äiti Teresan tekemät julmuudet ja väkivalta on nykyään onneksi aika hyvin tunnettua. Julkinen imago ei ole aina sama kuin yksityinen totuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että tällä ketjulla haet hyväksyntää vain niille omille tunteille ja omalla käytökselle. MIelestäsi hyviä viestejä ovat vain ne, jotka tukevat sinun näkemystäsi. Kuitenkin aloituksessakin mietit, että karistatko omalla käytökselläsi miehen vai haluatko hänen ymmärtävän sinun tunteitasi. Tämä ei kuitenkaan mielestäni käy ilmi kommenteista. Ymmärrän kyllä, että tuntuu pahalta, jos toinen ei ole empaattinen tai ymmärtäväinen. Olen itse joutunut kokemaan samaa. Mutta mitä itse haluaisit, että mies tekisi?
Kuinka paljon haluat hänen olevan sinun tukenasi ja miten?
Haluaisin, että hän ymmärtäisi minun olevan avun tarpeessa. Hänen ei tarvitsisi välttämättä antaa sitä itse, mutta sparrata minut löytämään oikeat tavat. Osoittaa myötätuntoa. Patistaa lääkäriin, kun itse olen liian solmussa tilanteen kanssa. Tai sitten jotain miehisempää, vaikka auttaa pihan tai auton tai jonkun kuljetuksen kanssa. Sekin osoittaisi, että hän tajuaisi minun olevan poissa normaalilta raiteelta. Sparraisi firman vaikeuksien kanssa kuten minä projektinsa. Tai antaisi minun joskus kertoa, miltä tuntuu. Tai joku muu hänelle itselleen ominaisin tapa.
Kun sanon jotain, mitä hän ei ymmärrä tai edes tiedä, pyytäisi selittämään tarkemmin eikä kertoisi minulle, miten asiani ovat. Jos alkaisin oireilla (mitä ei tapahdu, jos edellä mainittu toteutuu), ei jättäisi minua yksin tilanteeseen.
Ap
Haluaisit ja haluaisit, jos ja jos, mutta kun todellisuus on ihan toinen. Et voi muuttaa toisen ihmisen käytöstä tahdonvoimalla, ainoastaan omaasi.
Se, että hän ohittaa ja ignooraa sinut täysin kun yrität kertoa mitä tunnet, on valtava punainen lippu. Se, että hän sen sijaan kertoo sinulle, miten asiasi oikeasti ovat, mitä oikeasti tunnet ja ajattelet, on vielä vakavampi hälytysmerkki. Nämä on niitä juttuja jotka huomatessaan kannattaa juosta toiseen suuntaan eikä katsella taakseen. Muuten heräät kymmenen vuoden kuluttua siihen ettei sinulla ole enää mitään omaa, vaan olet olemassa vain osana häntä. Tai et herää ollenkaan.
Tässä ketjussa on sellaisia kommentoijia, jotka eivät ymmärrä miten traumatisoituneen mieli toimii ja mitkä ne käyttäytymis- ja ajattelumallit. Kyse ei ole "pelkästä" ylikiltteydestä. Itse tiedän kokemuksesta. Tiedän myös, miten helppo meitä on käyttää hyväksi ja alistaa. Tiedän, että kun on tottunut elämään tossukkana, on vaikea löytää selkärankansa ja potkia pihalle ihmiset, jotka yrittävät näyttää sinulle paikkasi ja pitää sinut tossukkana. Mutta oikotietä onneen ei ole.
Tässä ketjussa saattaa myös olla sellaisia traumatsoituneita, jotka ovat käsitelleet traumansa jo sillä tasolla, että eivät enää näe mennyttä itseäänkään pelkkänä uhrina ja alistujana.
Vierailija kirjoitti:
Luen koukussa ketjua, joka on täysin käsittämätöntä dadaa. Kaikki tuntuvat tietävän kaiken, mutta mitään ei ole ketjuun kirjoitettu. Ensin kaikki tuntuvat olevan hulluja, kunnes kohta alat epäillä, että oletko sittenkin itse hullu.
No enpä tiedä, mun mielestä tämä on ihan peruskauraa traumatisoituneelta naiselta, joka on päätynyt hyväksikäyttävään suhteeseen, ja on nyt ihan sekaisin siitä mikä on totta ja mikä ei, eivätkä ulkopuoliset siksi saa tästä oikein mitään tolkkua.
Sinänsä tämä sekavuus siis peilaa aihettaan varsin osuvasti!
No niin on. Aaaaaargh. Olen itse kokenut niin pahoja juttuja, että yritän välttää mielipahan aiheuttamista viimeiseen asti.
Ap