Lue keskustelun säännöt.
Ylikiltin ongelma - mitä tehdä vai tehdäkö mitään?
28.10.2017 |
Minulla on traumatausta, joka on alkanut lapsuudessa (pitkittynyt trauma) ja ottanut vielä lisää osumaa aikuisiässä. Olen jo lapsesta muovautunut ylikiltiksi, tunnolliseksi ja muiden taakat omalla kustannuksellani kantavaksi. Toisaalta en ole syrjäänvetäytyvä (muuta kuin sisimpien tuntojeni puolesta) vaan iloinen ja tiettyyn pisteeseen asti sosiaalinen, auttavainen ja huolehtivainen, joten tilani jää muilta huomaamatta.
Tajuan nyt, että olen kuormittanut itseäni aivan liikaa viiden vuoden suhteessa, joka tietyllä tasolla on elämäni merkittävin. Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta uutuudenviehätyksen karistessa miesten kuulo monesti tuppaa huonontumaan.
Olen siis nyt ottanut etäisyyttä ja huomaan voivani paljon paremmin. Tuo rakas ihminen imee minusta voimat, jotka tarvitsisin muuten vaikeassa elämäntilanteessani ihan itseeni. Hän ei tee sitä tietoisesti - en ainakaan usko, mutta ei ymmärrä laskevansa itsetuntoani ja jaksamistani, kun hän ei osoita myötätuntoa tai apua tilannettani kohtaan. Olen siis alkanut kuvitella, ettei tilanteeni ole niin paha, että taas pitäisi vaan purra hammasta, kääriä hihat ja sukellella yksin itsensä läpi synkkien vesien kiinteälle maalle.
Tilanne on mennyt siihen pisteeseen, että olen burn outin partaalla ja saanut pari raivokohtausta hänen asenteestaan. Tajuan nyt, että hänen tapansa toimia vahvistaa vanhoja traumojani, mikä on osaltaan syventänyt kuoppaani.
Ja se kysymys kuuluu, karistanko vaan tämän rakkaimman ihmisen elämästäni, jotta pelastan itseni vai yritänkö vielä selittää ja pyytää ymmärtämään minun tunteitani ja tarpeitani. Minä olen pitkään joustanut kaikki riitatilanteet, yrittänyt olla helppo ja vaivaton enkä vaan jaksa enää yhtään. En edes tykkää riidoista ja draamasta vaan tasapainoisesta elämästä.
Jos otan häneen yhteyttä, pelkään että mitä tahansa sanon, nähdään hänen osaltaan manipulointiyrityksenä. Ja sitähän se tietysti siinä mielessä onkin, että joku muutos pitäisi tapahtua. Missä menee tasapainoisen neuvottelun ja häiriintyneen manipuloinnin raja? Oletettavasti mikä tahansa sana johtaa tässä mielentilassa riitaan. Ja jos vaan feidaan, onko sekin sitten aika ikävästi tehty.
Kommentit (224)
Vierailija kirjoitti:
;))
Me tiedetään, kuka sä olet. J a sun köörisi. Pus.
Trollaa paremmin.
Jaa kuka? 5,6,7 ja 8 vai? Ette tiedä,:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on myös tämä ongelma. Syytän eniten vanhempiani, jotka ovat sellaisen minusta tehneet. Ovat aina itse hokeneet ettei pidä olla heikko, vaikka kotona en ole saanut vastaan mitään sanoa eli käytös on ollut minua kohtaan alistavaa. Sitten ovat ihmetelleet miksi olen niin arka. Olen vihainen vanhemmilleni, koska he eivät ole auttaneet minua mitenkään esim kiusaamisen suhteen. Isä hoki ettei pidä olla heikko ja äiti toisteli aina mitä hän sillä voi. Jos vanhempia ei kiinnosta miten koulussa menee ja vain numerot on tärkeitä, vaikka tulisi itkien kotiin. Itkeminen ei muutenkaan ollut sallittua vaan sai heidät raivon valtaan. Näin meillä. Ei se sitten ihme ole, että olen tällainen kiltti arka ihminen. Ihan erilainen kuin vanhempani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni en ole uhriutunut, koska en syyttele häntä enkä vaadi mitään vaan potkin itseäni liikkeelle ja avaamaan silmät. Miten sitä voisi olla maalissa ja lähtöviivalla samaan aikaan?
Pidän itseäni menneisyydenkin suhteen voittajana. Haavat ovat nyt hetkellisesti auki. Ja otan vastuun mahdollistamisestani.
Ap
Et vastannut oletko kertonut nämä toivomasi asiat miehellesi. Tosin ei sun sitä tänne tarvitse kertoa mutta vastata vaikka itsellesi. Ehkä mies ei tosiaan tiedä miten olla tukena. Kerro se hänelle.
Olen yrittänyt kertoa, mutta jotkut miehet lakkaavat jossain vaiheessa kuuntelemasta. Jotkut eivät kuuntele alussakaan. Hän oli aluksi täydellinen match, elämäni merkittävin henkilö kokonaisuudessaan.
Nyt sitten jätin hänet. Olo on aika hajalla, en olisi halunnut, mutten nähnyt oikein järkeväksi jatkaa.
Tilanne kärjistyi, kun eiliseen liittyi eräs merkityksellinen asia ja aloin kerätä kierroksia siitä siitä huolimatta, että arvasin hänen jättävän sen huomiotta lomansa ja oudon tilanteemme vuoksi. Kuvitteellinen esimerkki: mummoni hautajaiset olisivat olleet eilen eikä hän kuittaisi asiasta mitään koko päivänä edes tekstarilla. Kun laitoin viestin asiasta, hän totesi olevansa lomalla ja ettei muutenkaan yleensä muista tuollaista. Kun laitoin uuden viestin asiasta ja siitä miten hän kuuli minun itkeneen asiaa ja tulevaa päivää pari pv sitten ja puuttuneesta muistamisesta hän vastaa tyyliin osanottoni, ap. Ja lisää vielä, että paljonko vakuuttelua kaipaan siitä, että olen tärkeä.
Tuossa vaiheessa totesin, että meidän suhde tällaisenaan on loppu, hyvää loppulomaa.
Hän vastaa, ettei olisi koskaan uskonut käyvän näin. (Sepä selittääkin paljon tätä itsestäänselvyytenä pitämistä.) Ja sitten hän häipyi. Että tällaista tänne.
Surullinen Ap
Midän suhteemme kun alkoi, se alkoi ystävyydestä, ja miehellä oli tuolloin todella raskas elämäntilanne menossa. tuin häntä, tottakai, ystäväni kun oli. Hän pääsi pikkuhiljaa tuellani elämäntilanteesta yli, ja on ollut siitä kiitollinen minulle. Myöhemmin minulle alkoi tulla oman elämäni, ja sen lähipiirin osalta aivan liikaa painolastia, ja mies oli siinä tukemassa minua. Nyt kun tilanne on rauhoittunut siltä osin hieman, niin iehen on todella vaikeaa kuulla enää mitään sontaa, jonka kaikuja minulle tulee edelleen vastaan viikottain. Hän ei jaksa enää olla empaattinen minua kohtaan, ja se kun nyt on aoinoa jolta tuota empatiaa voisin riittävästi saada. Kukaan ei voi auttaa minua näissä asioissa, nämä on vain elettävä läpi. Tuntuu siltä että jos mies ei kestä elää kanssani näitä asioita läpi, niin en tiedä voinko hänen kanssaan jatkaa. Luottamus tuntuu rakoilevan, luottamus siihen että on se toinen puolikas joka kantaa silloin kun itse ei jaksa. Hänen elämänsä on järjestynyt kanssani olon aikana aivan mallikkaasti. On saanut elämästään kunnolla kiinni, työt sujuu, perheasiat sujuu, ja henkilökohtaiset ajatuksensa ovat positiivisia. Monesti on sanonut että tämä muutos hänessä on minun ansiotani, kun jaksoin olla mukana ja auttaa, ja antaa uusia näkökulmia kun hän oli pohjalla. Miehen tuki minua kohtaan on ollut enemmänkin konkreettista, kuin henkistä apua. Nyt hän on alkanut pihtaamaan tuota henkistä apua vielä enemmän, ja näen että häntä ei huvita, koska hänellä on omat asiat kunnossa. Tämä tuntuu ikävältä. Olenkin sanonut että myös häen läheisensä voi sairastua pysyvästi, tai hänen työkykynsä mennä ykskaks niin, että joutuu jättämään harrastukset sun muut. Että kenen hän haluaa silloin rinnallaan seisovan.
Selvyydeksi: viesti 208 EI ole Ap:n.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisessa suhteessa on ongelmia. Parisuhdeterapia on hyvä ratkaisu. Mutta jos suhteen ongelmat ovat jo vakavia esim. väkivaltaa on kummallekin parasta että eroatte välittömästi ennen kuin mitään kohtalokasta tapahtuu.
Huojentunut olo siitä, että se hyväntekeväisyysprojektin sparraus on nyt tullut osaltani päätökseen. Saan käyttää voimani itseeni ja vapaan valinnan mukaan toisiin. Haikea olo siitä, että merkityksellisin ihmissuhteeni päättyi. Vähän yksinäinen ja epävarma olo myös, vaikka luotan kyllä putoavani lopulta jaloilleni.
Toisaalta toivon, että hänelle tämä olisi helpompaa nyt, kun lomavirikkeet vievät huomion. Toisaalta tuntuu siltä, ettei hän tule koskaan ymmärtämään, mitä ja miksi tapahtui, jos ei käy sitä läpi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä ap.
Kiitos.
Harmittaa, että elämä toistaa itseään. Kolme pitkää parisuhdetta takana, joista tämä merkityksellisin. Aina olen joutunut olemaan se jättäjä ja joka kerta tuntuu, että mies hylkäsi minut ensin ja pakotti jättämään. Lienee aika yleistä ja siksi naiset tilastollisesti ovat niitä jättäjiä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkan itsekseni, ei taida eilisiä tyyppejä olla paikalla.
Otin pari selfietä itsestäni. Hämmästyin. Näytin mielestäni ihan hyvältä (ei siis hyvännäköiseltä tai kaunottarelta yhtäkkisesti), mutta yllättävän hyvältä. Silmissä oli se tuike, mikä niissä on joskus aiemmin elämässä ollut, mutta vaikeuksien myötä kadonnut.
Eli tosi ristiriitaista, toisaalta olen surullinen, mutta toisaalta nämä merkit tuntuisivat tukevan sitä, että olen tehnyt oikein. Olen toki itkenytkin tänään kovasti. Aika vuoristorataa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ihan samanlaisia kokemuksia kuin sinulla ap, lapsuudesta ja aikuisuuden ihmissuhteista. Suhteet ovat myös päättyneet samalla tavalla kuin sinunkin, mies on lopulta ollut täysin välinpitämätön, pitänyt päivien tai jopa viikkojen (!) mykkäkoulua, mitätöinyt tunteitani ja vaikeaa oloani. Sitten on ollut ihan äimänkäkenä kun olen kerännyt itsetuntoni rippeet ja ilmoittanut että tämä oli tässä. Viime suhteessa mies yritti vielä krokotiilinkyyneliä ja rakkauden vakuutteluja, onneksi en uskonut. Ajattelen, että suhteen aikana on kyllä monia mahdollisuuksia näyttä teoillaan rakkautensa, kauniit sanat eivät minua enää hetkauta.
Selviät tästä varmasti entistä vahvempana. Kun aikaa hieman kuluu, niin varmasti näet taas tilanteen selvemmäksi ja opit jotain lisää itsestäsi ja parisuhteista.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan samanlaisia kokemuksia kuin sinulla ap, lapsuudesta ja aikuisuuden ihmissuhteista. Suhteet ovat myös päättyneet samalla tavalla kuin sinunkin, mies on lopulta ollut täysin välinpitämätön, pitänyt päivien tai jopa viikkojen (!) mykkäkoulua, mitätöinyt tunteitani ja vaikeaa oloani. Sitten on ollut ihan äimänkäkenä kun olen kerännyt itsetuntoni rippeet ja ilmoittanut että tämä oli tässä. Viime suhteessa mies yritti vielä krokotiilinkyyneliä ja rakkauden vakuutteluja, onneksi en uskonut. Ajattelen, että suhteen aikana on kyllä monia mahdollisuuksia näyttä teoillaan rakkautensa, kauniit sanat eivät minua enää hetkauta.
Selviät tästä varmasti entistä vahvempana. Kun aikaa hieman kuluu, niin varmasti näet taas tilanteen selvemmäksi ja opit jotain lisää itsestäsi ja parisuhteista.
Kiitos! Juuri näin. Olen oireillut jo joitain kuukausia, kiihtyvällä tahdilla. Hän on vakuutellut, että olen hänen elämässään se ja tuo, mutta niitä sanoja ei ole enää lunastettu käytännössä. Ja kun olen joutunut lapsena elämään varpaillani ja näkymättömänä, seuraan erittäin tarkasti ihmisten käytöstä enemmän kuin sanoja, koska sanat voivat olla usein ihan mitä vaan verrattuna todellisuuteen. (toki moni ei-traumaattinenkin henkilö lukee ihmisiä kehonkielestä sekä tekemisistä)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opin sen, että tällä hetkellä mielikuvitusparisuhde tuntuu parhaalta parisuhteelta =)
No, ehkä vielä joku päivä...
Ap
Alan miettiä, että ehkäpä häneltä aidosti puuttuu kyky ja ainakin halu asettua toisen asemaan. Hän on karismaattinen ja pidetty persoona, joka saa ystäviä kaikkialta, ehkä se hämäsi jotenkin luulemaan, että toinen on hyvä.
Olen varmaan ollut haastava ja kiva saalis. Kiehtova nainen, joka ei (traumojensa vuoksi) antaudu helposti vaan pitää suojaukset yllä pitkään ja tahtomattaan saa miehen yrittämään hulluna. Ehkä se alun empatia ja yhteys olikin tätä. Kun alan luottaa, olen äärimmäisen lojaali, ymmärtäväinen ja uskollinen. Siinä voikin sitten aloittaa sen kynnysmattona pitämisen rauhassa.
Ap
alkuhuumassa on vaikea nähdä onko puoliso oikeasti empaattinen, välittävä, epäitsekäs, uskollinen ja jaksaako hän olla kiinnostunut pidemmässä juoksussa aidosti sinusta
Hyvä päätös AP! Itsekin paljon samojen asioiden äärellä pyörineelle tämä ketju oli hyvää luettavaa.
Minusta alkaa nyt tuntua, että oli hyvä tehdä käänne loman aikana. Mikäli hän olisi täällä, hänellä olisi aikaa puhua minut ympäri ja saada minut pyörtämään päätökseni. Kun hän palaa lomalta, olen henkisesti jo kaukana ja ehkäpä hänkin.
Toisaalta haluaisin jonkun romanttisen ja tunteellisen anelun ja elämän yhdessä elämämme loppuun, mutta realisti minussa kyllä tietää sen olevan vahvaa haihattelua ja toimii vain elokuvissa.
Kaikki aiemmat miehet ovat jääneet roikkumaan perääni. Onkohan kolaus egolle, jos hän ei yritä. En tiedä. Onneksi minulla on nämä oman elämäni projektit, jotka täyttävät päiväni. Haluan firman kuntoon ensi tilassa.
Ap
Jatkan yksinpuhelua, jos vaikka joskus auttaisi jotakin.
Alan tajuta, että sen jälkeen, kun ihastus joskus laimeni tai viimeistään, kun nämä minun vaikeuteni alkoivat, hän ei ole tsempannut minun suhteeni. Hän kyllä on mielellään seuramies muille, mutta minua kohtaan ei enää ole ollut. Sen olen tajunnut jo aiemminkin, että katse ei ole jaksanut olla enää intensiivinen vaan aika välinpitämätön, kun se kohdistuu minuun ja energiataso on selkeästi alempi kuin muiden kanssa.
Tuon johdosta olen alkanut pitää itseäni alitajuisesti jotenkin arvottomana, huonona ja rumana, minulla ei ole ollut energiaa analysoida tilannetta, kun muu sotku on kuormittanut minua. Nyt tajuan, että se on entisestään syönyt energiaani joka ainoa päivä ja pahentanut kurimustani. Hän väittää, ettei ole tajunnut minun olevan niin pahassa jamassa (vaikka sen pitäisi olla itsestäänselvää), koska olen aina ollut niin iloinen ja virkeä, kun tapaamme fyysisesti - mitä toki olen ollutkin. Tuon vielä ymmärtäisikin paremmin, jos olisin itsekin ollut hapannaama ruikuttaja että siinä toinenkin väsyy, mutta olen yrittänyt pitää mölyt mahassani ja olla hyvä tyyppi.
Ap
Et taida osata jättää kumppaneittesi lapsellista huomionkalastelua sikseen ja keskittyä itseesi? Suosittelen, että opettelet.