Ärsyttää ihmiset jotka on "nähneet elämän rankemman puolen"

Vierailija kirjoitti:

Hmm, tunnistin ja en tunnistanut itseäni :) Olen elänyt tosi vaikean elämän mutta mistään ei saanut koskaan puhua eikä tunteita tuntea. Vasta sairastumiseni jälkeen olen tajunnut käydä asioita läpi. Ja se voi olla jopa loppuelämän mittainen prosessi. Kun asiat ovat pinnalla, niitä käy läpi. Onneksi on terapeutti ja onneksi on ystävät, joiden kanssa saa jankattua ja jankattua. Puolin ja toisin. Mieluummin näin kuin kuolleena. Ja tietenkin yritän löytää tästä hyvää, se on yksi selviytymiskeino. En väitä olevani muita parempi tai tietäväni enemmän, mutta onneksi empatia ja ymmärrys on kasvanut kaiken myötä.

Et kyllä kuulosta siltä että käyttäisit rankkoja kokemuksiasi muiden hiljentämiseen :) minua ei ärsytä se että rankoista kokemuksista puhutaan, sehän on vain hyvä, mutta vastustan sitä että muut ihmiset luokitellaan pumpulissa kasvaneiksi idiooteiksi joilla ei ole ikinä ollut elämässään mitään oikeita haasteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

noilla ihmisillä on yleensä myös heikko itsetunto ja ovat itsekeskeisiä. ei mikään ihme, että kuvittelevat tietävänsä "kaiken". ehkä myös keskivertoa huonompi äo?

Täh? Nuo  ihmiset osaavat mun kokemuksen mukaan arvostaa elämän pieniä  iloja keskivertokansalaista enemmän koska ne pienet ilot eivät heille ole kuinkaan mitään itsestäänselvyyksiä kuten sellaisille jotka eivät ole koskaan vaikeuksia kokeneet. Kyllä he tietävät elämästä enemmän, toki aina  riippuu henkilöstä itsestään miten asian on tykönään työstänyt. Se että selviää vaikeuksista  voittajaksi kertoo sopeutumiskyvystä ja sinnikkyydestä, ei  tyhmyydestä.

Osaavat ehkä arvostaa sitä, että kaapissa on kaljaa, mutta vastoinkäymisiä ei osata ottaa vastaan yhtään.

Unohdat että se elämän rankempi  puoli ei  osalla ole sisältänyt lainkaan päihteitä.

Vierailija kirjoitti:

Niin. Mullakin on kokemusta siitä, miten joku julistaa kuinka hänellä on ollut niin rankkaa, että siitä on oppinut arvostamaan sitä mitä on ja blaablaa. Samaan aikaan hän ei kysy eikä ole pätkääkään kiinnostunut muiden elämänkokemuksista, rankkuuksista ja mitä he ovat oppineet.

Sinä taidat juuri olla kykenemätön arvostamaan pieniä asioita.

Suurin osa äideistä on juuri tuollaisia. Jos et ole saanut lapsia, et tiedä mitään elämästä, et todellisesta pyyteettömästä rakkaudesta, et väsymyksestä, et aidosta ilosta etkä surusta. Oma kokemus nostaa sut jollekin ylimaalliselle tasolle, jota sitä kokematon ei voi mitenkään ymmärtää. Katsokaa peiliin mammat.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin vain kertoa, että teillä on pienet murheet. Minulla oli vaikea lapsuus, mutta en silti jäänyt rypemään itsesääliin, kuten on tyylikästä tehdä vaan menin töihin. Yleensä kun joku kertoo hänellä olleen vaikea elämä kannattaa ymmärtää, että sinun vastoinkäymisesi ovat olemattomia ja voisit vaan olla hiljaa ja tehdä asialle jotain.

Asioiden läpikäyminen ei tarkoita rypemistä itsesäälissä. Minä en pystyisi olemaan hyvä äiti lapsilleni ilman "rypemistä". Niillä joilla työkyky menee, se menee. Silloin ei enää vaan mennä töihin vaan hoidetaan itsensä kuntoon ja lapsena täysin rikki menneillä se voi olla hurjan pitkä tie, että voi elää edes suhteellisen normaalia elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihaan sitä näkemystä, että rankat kokemukset ovat aina kasvattavia ja ihmistä vahvistavia. Ei, joskus ja itse asiassa melko useinkin ne ovat hajottavia, rikkovia ja musertavia, eikä niistä saa parempia vaikka miten uskoisi facebook-aforismeihin.

Heikoille kaikki on musertavaa ja rikkovaa, mutta ihmisille jotka ovat oikeasti vaikeita aikoja eläneet ei sellaiset pikku jutut ole kuin yksi pieni haaste, eikä tapa uhriutua ja kerätä huomiota.

Ei ne rankat ajat ainakaan näytä empatiaa opettavan.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin vain kertoa, että teillä on pienet murheet. Minulla oli vaikea lapsuus, mutta en silti jäänyt rypemään itsesääliin, kuten on tyylikästä tehdä vaan menin töihin. Yleensä kun joku kertoo hänellä olleen vaikea elämä kannattaa ymmärtää, että sinun vastoinkäymisesi ovat olemattomia ja voisit vaan olla hiljaa ja tehdä asialle jotain.

Miten nuo rankasta elämästä valittajat voivat tietää, ettei heillä joille he valittavat, ole ollut yhtä vaikeaa? Minullakin on ollut omat ongelmani, mutta en ole puhunut niistä uudemmille kavereilleni ja tuttavilleni, joten he varmaan olettavat, että elämäni on aina ollut helppoa ja onnellista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, tunnistin ja en tunnistanut itseäni :) Olen elänyt tosi vaikean elämän mutta mistään ei saanut koskaan puhua eikä tunteita tuntea. Vasta sairastumiseni jälkeen olen tajunnut käydä asioita läpi. Ja se voi olla jopa loppuelämän mittainen prosessi. Kun asiat ovat pinnalla, niitä käy läpi. Onneksi on terapeutti ja onneksi on ystävät, joiden kanssa saa jankattua ja jankattua. Puolin ja toisin. Mieluummin näin kuin kuolleena. Ja tietenkin yritän löytää tästä hyvää, se on yksi selviytymiskeino. En väitä olevani muita parempi tai tietäväni enemmän, mutta onneksi empatia ja ymmärrys on kasvanut kaiken myötä.

Et kyllä kuulosta siltä että käyttäisit rankkoja kokemuksiasi muiden hiljentämiseen :) minua ei ärsytä se että rankoista kokemuksista puhutaan, sehän on vain hyvä, mutta vastustan sitä että muut ihmiset luokitellaan pumpulissa kasvaneiksi idiooteiksi joilla ei ole ikinä ollut elämässään mitään oikeita haasteita.

Entä jos se on totuus!? :D Vai pitäiskö valehdella että joo kyllä se kun sä potkaisit pottuvarpaas kynnykseen lapsena oli kyllä kamala juttu!? :'D Ei se ollut..

Muutamalle tutulle tällainen katkeruudessa vellominen antaa voimia ja he yli-innostuvat saarnaamaan. Yleensä tällaisilla henkilöillä on tarve päteä edes jossain ja nostattaa itsensä kaikkitietäväisten jalustalle. 

Itse en jaksa kuunnella, jätän niiden sanomiset omaan arvoonsa. Yleensä puheenaiheen vaihtaminen kevyemmälle tasolle auttaa. Täytyy vaan sanoa suoraan, ettei itse jaksa jutella kamalan syvällisiä ja vaihtaa lennosta keskustelun aihetta.

Hmmm. Mua vähän häiritsee aika kovat yleistykset mitä täällä jaellaan puolin ja toisin. Moni teistä on ilmeisesti tutustunut ihmisiin, jotka ovat kokeneet kovia ja jotka pitävät itseään parempina ja asiantuntevimpina ihmisinä. Ymmärrän kyllä, koska sellaisia ihmisiä on, jotka haluavat laittaa itsensä jollain tavalla jalustalle. En tiedä tilastollisesti ovatko elämässään rankkoja kokeneet juuri niitä, jotka ovat ylimielisiä. Itse ainakin tunnen enemmän niitä, jotka ovat hyvinkin ymmärtäväisiä ja empaattisia, hyviä kuuntelijoita ja puhujia ja eivät ole eläneet "pumpulissa". Toisaalta mitä tarkoittaa "rankka" tai "helppo" elämä? Ei se ole tietääkseni mikään tarkka kahtiajako, vaan veteen piirretty viiva. Ehkä näihin ylimielisiin tyyppeihin voi oppia suhtautumaan välinpitämättömästi, kun itse tiedostaa että kukaan meistä ei ole parempi kuin toinen. Kannattaa lopettaa vertailu siis tässä asiassa. Emme kukaan tiedä täysin millaista elämää muut ovat eläneet ja elävät. Parempi siis keskittyä omaan elämään :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, tunnistin ja en tunnistanut itseäni :) Olen elänyt tosi vaikean elämän mutta mistään ei saanut koskaan puhua eikä tunteita tuntea. Vasta sairastumiseni jälkeen olen tajunnut käydä asioita läpi. Ja se voi olla jopa loppuelämän mittainen prosessi. Kun asiat ovat pinnalla, niitä käy läpi. Onneksi on terapeutti ja onneksi on ystävät, joiden kanssa saa jankattua ja jankattua. Puolin ja toisin. Mieluummin näin kuin kuolleena. Ja tietenkin yritän löytää tästä hyvää, se on yksi selviytymiskeino. En väitä olevani muita parempi tai tietäväni enemmän, mutta onneksi empatia ja ymmärrys on kasvanut kaiken myötä.

Et kyllä kuulosta siltä että käyttäisit rankkoja kokemuksiasi muiden hiljentämiseen :) minua ei ärsytä se että rankoista kokemuksista puhutaan, sehän on vain hyvä, mutta vastustan sitä että muut ihmiset luokitellaan pumpulissa kasvaneiksi idiooteiksi joilla ei ole ikinä ollut elämässään mitään oikeita haasteita.

En käytäkään. Mutta tiedän kyllä minkä tyylisiä tarkoitat ja itse asiassa 10 vuotta taakse päin olin itsekin samanlainen. En voinut ymmärtää esimerkiksi sitä, että minkä takia hyvästä perheestä kotoisin oleva ystäväni masentui tai miksi ihmiset valittivat liian pienestä. On ihmisiä jotka tykkäävät uhriutua ja silloin on oikeastaan ihan sama, että onko siellä taustalla edes ongelmia vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

noilla ihmisillä on yleensä myös heikko itsetunto ja ovat itsekeskeisiä. ei mikään ihme, että kuvittelevat tietävänsä "kaiken". ehkä myös keskivertoa huonompi äo?

Täh? Nuo  ihmiset osaavat mun kokemuksen mukaan arvostaa elämän pieniä  iloja keskivertokansalaista enemmän koska ne pienet ilot eivät heille ole kuinkaan mitään itsestäänselvyyksiä kuten sellaisille jotka eivät ole koskaan vaikeuksia kokeneet. Kyllä he tietävät elämästä enemmän, toki aina  riippuu henkilöstä itsestään miten asian on tykönään työstänyt. Se että selviää vaikeuksista  voittajaksi kertoo sopeutumiskyvystä ja sinnikkyydestä, ei  tyhmyydestä.

En tiedä miten "elämän pienet ilot" määritellään, mutta kyllä hyviä asioita elämässään on mahdollista arvostaa, vaikkei olisikaan itse kokenut suuria vaikeuksia. Minulla on ollut hyvin helppo elämä, oli hyvä lapsuus, vanhemmat tukivat taloudellisesti vielä kotoa muutonkin jälkeen, olen saanut olla terveenä ja nyt minulla on hyvä puoliso, vakituinen työ ja kunnollinen talo. Osaan kuitenkin arvostaa kaikkea pientäkin hyvää elämässäni, koska tiedän, että olen hyväosainen ja että elämäni olisi voinut olla paljon vaikeampaakin. En ota hyviä asioita itsestäänselvyytenä, koska tiedän, että ne eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Minulla kuoli kaksoset kohtuun myöhäisillä viikoilla. Koen olevani tuon jälkeen ihan eri ihminen ja näen maailman eri silmin. Monesti tulee katsottua asioita erilailla ja moni asia ja muiden valitus tuntuu turhalta. Empä tätä olisi koskaan halunnut kokea....joten jos jotain häiritsee että se heijastuu usein puheisiin ja ajatusmaailmaani ja kerron monesti juttuja joissa viittaan rankkaan kokemukseeni niin sitten ei tarvitse kuunnella. En kaipaakaan sellaista kuuntelijaa.

Suurin osa näistä keskusteluista tapahtuu vaan ja ainoastaan a.p:n pään sisällä. Ei siis irl.

Kenenkään kokemuksia vähättelemättä, mulla ärsyttää se menneeseen jumittaminen. Säännöllisesti märistään jotain 20v. takaisia juttuja..joiden vaikutusta nykyhetkeen saa kyllä suurennuslasin kanssa tutkia. Alkoholi/rikos/elämänhallinnan puute jne. aiheuttama 'elämäm korkeakoulu' ei saa mun sympatioita. Olen inhottava.. tiedän..

Vainottuna oleminen on ollut kyllä kohtalaisen rankkaa. Aiheuttaa tukahtunutta vihaa. Onneksi lainsäädäntö on kiristynyt tältä osin ja tarvittaessa voi virkavaltaan turvautua. Jokaisella on oikeus elää rauhassa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin vain kertoa, että teillä on pienet murheet. Minulla oli vaikea lapsuus, mutta en silti jäänyt rypemään itsesääliin, kuten on tyylikästä tehdä vaan menin töihin. Yleensä kun joku kertoo hänellä olleen vaikea elämä kannattaa ymmärtää, että sinun vastoinkäymisesi ovat olemattomia ja voisit vaan olla hiljaa ja tehdä asialle jotain.

Miten nuo rankasta elämästä valittajat voivat tietää, ettei heillä joille he valittavat, ole ollut yhtä vaikeaa? Minullakin on ollut omat ongelmani, mutta en ole puhunut niistä uudemmille kavereilleni ja tuttavilleni, joten he varmaan olettavat, että elämäni on aina ollut helppoa ja onnellista.

Jos olet elänyt vaikeita aikoja ei valita pikku jutuista ja jos ei valita pikku jutuista niin ei ole tarvetta kertoa niiden olevan pikku juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Niin. Mullakin on kokemusta siitä, miten joku julistaa kuinka hänellä on ollut niin rankkaa, että siitä on oppinut arvostamaan sitä mitä on ja blaablaa. Samaan aikaan hän ei kysy eikä ole pätkääkään kiinnostunut muiden elämänkokemuksista, rankkuuksista ja mitä he ovat oppineet.

Voit itse ihan vapaasti kertoa rankoista kokemuksistasi, jos tunnet siihen tarvetta. Miksi odotat että joku erikseen asioistasi kysyy jos ulospäin esität, että mitään ongelmaa ei missään ole (koskaan ollut). Kukaan ei olisi kiinnostunut/kysynyt minunkaan kokemuksista, jos en niistä itse olisi alkanut puhua. Ja nyt kun vihdoin puhun, niin olenkin itsekäs paska joka ei välitä toisten vaikeuksista ja kokemuksista? Jep.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihaan sitä näkemystä, että rankat kokemukset ovat aina kasvattavia ja ihmistä vahvistavia. Ei, joskus ja itse asiassa melko useinkin ne ovat hajottavia, rikkovia ja musertavia, eikä niistä saa parempia vaikka miten uskoisi facebook-aforismeihin.

Heikoille kaikki on musertavaa ja rikkovaa, mutta ihmisille jotka ovat oikeasti vaikeita aikoja eläneet ei sellaiset pikku jutut ole kuin yksi pieni haaste, eikä tapa uhriutua ja kerätä huomiota.

Tämä on nyt ikävästi sanottu, mutta hakeuduin osittain terapiaan sen takia että en jäisi noin ikäväksi ihmiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään kokemuksia vähättelemättä, mulla ärsyttää se menneeseen jumittaminen. Säännöllisesti märistään jotain 20v. takaisia juttuja..joiden vaikutusta nykyhetkeen saa kyllä suurennuslasin kanssa tutkia. Alkoholi/rikos/elämänhallinnan puute jne. aiheuttama 'elämäm korkeakoulu' ei saa mun sympatioita. Olen inhottava.. tiedän..

Mitä se menneeseen jumittaminen mielestäsi on? Minä olen tällä hetkellä hyvinkin jumittunut menneeseen. Johtuen pitkälti siitä, että vasta nyt edes ymmärrän mitä lapsuudessa on tapahtunut. Itkut on jääneet itkemättä ja surut surematta. Mutta se puhdistavaa itkua.