Miksei halukkaiden anneta olla työttöminä?
Miksi tarvitsee tuhlata resursseja henkilöihin jotka eivät halua tehdä töihin? Kaikille ei töitä edes ole. Annetaan heidän elää työttömyyskorvauksella. Säästyttäisiin turhalta työltä.
Suurin osa kuitenkin haluaa tienata, jotta saisi enemmän kuin katon pään päälle ja ravintoa.
Kommentit (130)
Vierailija kirjoitti:
Mikä niissä työttömyystuilla elävissä niin ärsyttää? Kaikkihan me täällä tukia saadaan, toiset enemmän kuin toiset. Ihmiset ovat erilaisia. Suvaitsevaisuutta.
Niinpä - sitä huudetaan aina se suvaitsevaisuuden puoleen, suhteessa maahanmuuttajiin, mutta kun on kyse omista työttömistä, kaikki suvaitsevaisuus presidenttiä myöten katoaa.
Aika sairas yhteiskunta, kun ei kynsin hampain puolusta ensisijaisesti omia kansalaisiaan ja erityisesti niitä heikoimpia, sen sijaan että suositaan kaikin tavoin tänne saapuvia muukalaisia.
Ei voi muuta sanoa, kuin että todella huonosti menee Suomella nykyään - Missä on se paljon puhuttu talvisodan henki?
Nämä ideologisesti työttömät taitavat tulla pääosin köyhemmistä perheistä, joissa mahdollisesti on myös työttömyyttä. Jos tuohon elämäntapaan tottuu jo lapsena, niin ei se ole ihmekään, että työttömyys tuntuu ideologialta. Kyllä mieluummin minäkin makaisin kotona, mutta haluan tehdä myös asioita, joita useimmat työttömät eivät voi tehdä, kuten omistaa asunnon, matkailla ja harrastaa ratsastusta. Nuo asiat olivat tuttuja jo lapsuudesta ja oli selvää että niihin kuluu paljon rahaa. Jos emme olisi matkailleet lapsuudessani niin tuskin kaipaisinkaan sitä. Tuntuu silti oudolta, että parempaan elämänlaatuun pystyvä mieluummin viettää elämänsä vain jotenkin pärjäten.
Ihme teorioita ideologisesta työttömyydestä. Eiköhän jokainen ole oma tapauksensa, eikä liity mihinkään lapsuudessa koettuun nuukailuun. Isoin syy on todennäköisesti, yksin yksilön periaatteissa ja mielipiteissä sekä omissa kohdatuissa kokemuksissa.
Työllisyydestä on ihan älytöntä tehdä arvokysymys tilanteessa joissa jokaisen panosta ei tarvita. Tulisi keskittyä mahdollisimman tehokkaaseen resurssien kohdistamiseen.
Yhden työttömän hinta yhteiskunnalle on maksetut tuet x 10, kun mukaan luetaan työkkärin häneen käyttämä työaika, koulutuksia, haastatteluita jne.
Ja kuitenkaan emme kykene työllistämään kaikkia!
Työttömän tulisi olla myös mahdollista ilmoittaa itsensä virallisesti työhaluttomaksi. Hän saisi jonkun minimitoimeentulon, eikä muuta.
Järjestelmä ei käyttäisi häneen aikaa eikä energiaa.
Vierailija kirjoitti:
Minun puolestani saa olla työtön ihan rauhassa, jos haluaa, mutta sitten on turha odottaa kenenkään muun elättävän. Se mystinen "yhteiskunta", kun olemme me työssäkäyvät ja meidän rahamme. Eli jos on kyse vaan siitä, ettei halua ja ei huvita, on turha loisia toisten kustannuksella. Kerää sitten vaikka pulloja henkensä pitimiski, jos ei sekin ole liian rankkaa "työtä".
Ootko koskaan miettinyt millainen olisi yhteiskunta, jossa on täystyöllisyys?
Olkaa työttömiä, mikäli ette nosta tukia ja ette käytä meidän työssäkäyvien maksamaa infraa. Voitte ihan hyvin muuttaa jonnekin korpeen ja perustaa sinne oman yhteiskuntanne "suo, kuokka ja Jussi"-meiningillä. Ei-sähkökäyttöisiä työkaluja voitte ottaa mukaanne meidän yhteiskunnasta. Myös jotain rakennustarvikkeita voitte saada. Olkaa kuitenkin sen jälkeen omillanne.
Vierailija kirjoitti:
Mikä niissä työttömyystuilla elävissä niin ärsyttää? Kaikkihan me täällä tukia saadaan, toiset enemmän kuin toiset. Ihmiset ovat erilaisia. Suvaitsevaisuutta.
Ei minua ainakaan ärsytä mikään työttömyystuilla eläjissä, jotka ovat työttömiä vasten tahtoaa. Sen sijaan laiskuus ideologit, jotka eivät edes halua töitä, eivät kuulu kortistoon eikä heidän pitäisi saada työttömyyspäivärahoja. Sen sijaan heille voitaisi maksaa pelkkää toimeentulotukea ja sitä tietenkin alennettuna, että oikeasti saisivat vähemmän kuin ne, jotka edes yrittävät etsiä töitä. Näin saisivat lusmut lusmuilla rauhassa ilman TE-toimiston kiusaa ja työttömyysluvutkin kaunistuisivat.
koska raha ei tule taikaseinästä
Ongelma on siinä että jos tuo loisiminen hyväksytään ja sitä tuetaan niin se lisääntyy.
Jos pystyt itse elättämään itsesi ilman valtion tukia niin ihan vapaasti ole työtön.
Ehdottomasti resurssit pitäisi kohdistaa niihin, joilla on realistinen mahdollisuus työllistyä.
Esimerkkinä kaikki yli 40-vuotiaat puutteellisella koulutuksella ja työhistorialla voisi huoletta jättää toimien ulkopuolelle ja antaa heille tuet ilman kyselyjä tai pakkotoimia. Miksi hakata päätä seinään toivottomien tapausten kanssa, kun tuloksena on aina päänsärkyä?
Voisiko siellä rastittaa myös sellaisen kohdan, jossa imoittautuu sellaisen työn hakijaksi, jonka palkalla pystyy asumaan ja syömään ja jota osaa / pystyy tekemään. Näin virkailijat eivät pääsisi kiusaamaan köyhää orjatöillä tai esimerkiksi selkäsairasta nostelutöillä.
Vierailija kirjoitti:
Minun puolestani saa olla työtön ihan rauhassa, jos haluaa, mutta sitten on turha odottaa kenenkään muun elättävän. Se mystinen "yhteiskunta", kun olemme me työssäkäyvät ja meidän rahamme. Eli jos on kyse vaan siitä, ettei halua ja ei huvita, on turha loisia toisten kustannuksella. Kerää sitten vaikka pulloja henkensä pitimiski, jos ei sekin ole liian rankkaa "työtä".
Tällä perusteella voidaan lopettaa kaikkien niiden tuet, jotka eivät itse mitään ansaitse. Ei lapsilisiä, ei eläkkeitä jne. Joka ei töitä tee, ei sen syömänkään pidä.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on tehnyt työtä koko elämänsä 14-vuotiaasta asti. Nyt 65-vuotiaana hän tulee toimeen 1250 € eläkkeellä. Ja käy marjassa ja sienessä, kerää puita metsästä, joilla lämmittää veden kesällä, ei kulu sähköä.
Ja säästöön jää joka kuukausi muutama sata. Siinä teille elämäntapatyöttömät moraalin mallia!
(En todellakaan arvosta teitä pätkääkään!)
Huutista. Aika monta kiloa päivässä saisi risuja kantaa kotiin, tai sitten käy kerran viikossa suihkussa. En noilla tuloilla ymmärrä tuota överiä kitsastelua muutenkaan. Itse tulen toimeen 850 eurolla kuussa ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Koska vapaaehtoisesti työtön on uhkaava, ei kontrolloitavissa. Näiden lisääntyessä saattaa työssäkäyvienkin päähän tulla ajatus siitä, onko nykysysteemissä mitään järkeä ja olisiko oma elämä kenties kuitenkin laadukkaampaa vähemmällä työnteolla, vaikka vähemmällä rahallakin. Siispä heidät täytyy demonisoida ja pitää paarialuokassa. Luterilaisen työmoraalin kuolonkorinat tilanteessa, jossa töitä ei kuitenkaan enää koskaan riitä kaikille, asia joka on myönnetty jo kauan sitten.
Nehän vasta kontrolloitavissa ovatkin jotka ovat tukien varassa. Sitten taas ilman palkkaa ja tukia eläminen ei oo useimmille vaihtoehto.
Ja kaikki alkoholistit myös töihin. Työt on kivoja kännissä. Varmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on tehnyt työtä koko elämänsä 14-vuotiaasta asti. Nyt 65-vuotiaana hän tulee toimeen 1250 € eläkkeellä. Ja käy marjassa ja sienessä, kerää puita metsästä, joilla lämmittää veden kesällä, ei kulu sähköä.
Ja säästöön jää joka kuukausi muutama sata. Siinä teille elämäntapatyöttömät moraalin mallia!
(En todellakaan arvosta teitä pätkääkään!)
Huutista. Aika monta kiloa päivässä saisi risuja kantaa kotiin, tai sitten käy kerran viikossa suihkussa. En noilla tuloilla ymmärrä tuota överiä kitsastelua muutenkaan. Itse tulen toimeen 850 eurolla kuussa ihan ok.
Puita, ei risuja. Ymmärrä mitä luet.
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti resurssit pitäisi kohdistaa niihin, joilla on realistinen mahdollisuus työllistyä.
Esimerkkinä kaikki yli 40-vuotiaat puutteellisella koulutuksella ja työhistorialla voisi huoletta jättää toimien ulkopuolelle ja antaa heille tuet ilman kyselyjä tai pakkotoimia. Miksi hakata päätä seinään toivottomien tapausten kanssa, kun tuloksena on aina päänsärkyä?
Juuri tämän takia nuo elämäntapatyöttömät pitäisi kokonaan siivota pois kortistosta elämään vain toimeentulotuen varaan. Niin kauan kuin he ovat kortistossa, he väkisinkin vievät turhaa resursseja.
Työttömälle tarjottavan elintason pitää olla paljon nykyistä huonompi jotta kukaan ei edes harkitsisi lusmuilua.
Missään nimessä tukien ei pidä riittää alkoholiin, tupakkaan, matkusteluun tai tv:n maksukanaviin tms.
Asunnoksi pitäisi tarjota vanhoja kerrostalokämppiä jostain kaukaa etelän kasvukseskuksista.
Mutta sulla on erittäin hyvä, yhteiskunnan takaama vakuutus sen varalta, että sairastut vakavasti, esimerkiksi syöpään, tai joudut onnettomuuteen ja sinua joudutaan paikkailemaan isosti sen jäljiltä. Erikoissairaanhoitoa tulee kyselemättä ja aivan minimirahalla siihen nähden, mitä hoidot todellisuudessa maksavat.
Jos et missään vaiheessa elämääsi sairastu vakavasti tai joudu onnettomuuteen, olet onnekas. Mutta tiedätkö etukäteen, oletko? Äitini jaksoi valittaa melkein koko ikänsä, miten on pienyrittäjänä nettomaksaja ja kantaa taakkaa yhteiskunnassa. Sitten tuli syöpä, ja runsain mitoin vastinetta verorahoille.