Ahdistaa kun lapsella ei ole kavereita

Onko lapsesi saanut kutsuja lastensynttäreille? Jos on, niin pyydä tuo lapsi teille kylään sisäleikkipuistoon, leikkipuistoon. Lyhyt tektari vanhemmalle 'tulisiko x meille kylään' ja siitä se lähtee. Mieti etukäteen mitä lapset voisi yhdessä tehdä esim. Askarrella, pelata xboxilla, tehdä Hamahelmiä tms. Joskus tulee niitä hetkiä, kun lapset ei tekemistä keksi.

Opettajalle kannattaa asiasta kertoa, ei lapsen kuullen. Opettaja voi löytää luokasta lapsellesi kaverin ja hienovaraisesti viedä asiaa eteenpäin.

Vanhempien tarvitsee yl. Tehdä töitä sen eteen, että lapselle muodostuu kaverisuhteita. Luoda suhteita, vapaaehtoiseksi lapsen harrastusporukkaan tai koulun vanhempaintoimintaan.

Tuo kuulostaa pahalta, että olet jutellut luokkakaverien vanhempien kanssa... lapsen kaverittomuudestako? Ei näin. Kuka hauaa olla kaverittoman kaveri? Ei kukaan. Kysy heidän lastaan kyläilemään.

Eihän kukaan aikuinenkaan halua viettää aikaa ihmisen kanssa jolla ei ole kavereita. Mulla oli aina yksi kaveri lapsena ja näin aikuisena ei ole yhtäkään. Ainoa apu mikä tuli vanhemmilta oli että "olet niin hullu että siksi et saa ystäviä".

Vierailija kirjoitti:

Tämä ilmiö, että aikuisten pitäisi järjestää vielä kouluikäisillekin kaverisuhteita, on varsin uusi. 20 vuotta sitten, kun omat lapseni olivat 6-8 -vuotiaita, ei aikuisten tarvinnut enää puuttua lasten kaverisuhteisiin. Ihan pienille lapsille aikuisten tietenkin piti järjestää mahdollisuuksia tavata muita lapsia, mutta jo 5-6 -vuotiaat saivat olla ilman aikuisen valvontaa kotinurkilla ja hoitivat ystävystymisensä ihan itse.

Useimmat lapset osaavat edelleenkin löytää itselleen kavereita ilman äidin tai isän apua. Näiden lasten vanhemmista voi sen vuoksi tuntua oudolta, jos jonkun oman lapsen luokkakaverin vanhempi koittaa tehdä lähempää tuttavuutta. Jos aikuisilla on jo oma ystäväpiirinsä ja heidän lapsillaan samoin, tutustuminen muihin vanhempiin harvoin johtaakaan lasten ystävystymiseen. Ystävystymisen taidot lapsen pitäisikin oppia jo ennen kouluikää.

Höpö, höpö, ei peli ole mebetetty, jos kaveruustaitoja ei ole opittu ennen kouluikää. Ennen siurin osa lapsista oli kotihoidossa, asuttiin pienissä asunnoissa, lapset laitettiin pihalle leikkimään ja lasten oli helppo saada kavereita. Nykyään päivät menevät päivähoidossa ja hoitopaikassa ei välttämättä ole saman asuinalueen lapsia. Lapsen on haastavaa itse pitää yhteyttä niihin päiväkotikavereihin tai koulukavereihin, jotka eivät asu lähellä. Tarvitaan vanhempien kuskaamista kaverien luo.

Tähän päälle illan harrastukset. Lapset eivät asuntoalueilla ole ulkona iltaisin. Viikonloppuisin on perheen menoja, lapset eivät ole ulkona silloinkaan. Eli kyllä se kaveruus vaatii nykyään vanhempien aikataulujen yhteensopimista.

Meidän tytön koulussa opettajat toimivat aktiivisesti sen puolesta, että kukaan ei jää välkällä yksin. On kaikenlaista ryhmäyttämistä luokan kesken ja välkällä on "kaveripenkki", jonne voi mennä, jos ei ole juuri silloin ketään leikkikaveria, ja sitten on tavallaan jokaisen velvollisuus hakea siellä odottava lapsi leikkiin mukaan. Tai siihen kannustetaan aktiivisesti, ja ainakin tyttöni mukaan se toimii hyvin.

Minusta on kamala asenne, että "ei kukaan halua yksinäisen kaveri olla". Noinko te kasvatatte lapsennekin ajattelemaan? "Ollaan me vaan omassa porukassa, ketään ulkopuolista ei huolita mukaan". Surullista.

Siihen on varmasti joku ymmärrettävä syy, ehkä lapsesi ei ole kovin sosiaalinen, helposti lähestyttävä, lämmin, ystävällinen, hauska vaan ilkeä, kiusaaja.

Useimmiten normaalit lapset saavat kavereita helposti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ilmiö, että aikuisten pitäisi järjestää vielä kouluikäisillekin kaverisuhteita, on varsin uusi. 20 vuotta sitten, kun omat lapseni olivat 6-8 -vuotiaita, ei aikuisten tarvinnut enää puuttua lasten kaverisuhteisiin. Ihan pienille lapsille aikuisten tietenkin piti järjestää mahdollisuuksia tavata muita lapsia, mutta jo 5-6 -vuotiaat saivat olla ilman aikuisen valvontaa kotinurkilla ja hoitivat ystävystymisensä ihan itse.

Useimmat lapset osaavat edelleenkin löytää itselleen kavereita ilman äidin tai isän apua. Näiden lasten vanhemmista voi sen vuoksi tuntua oudolta, jos jonkun oman lapsen luokkakaverin vanhempi koittaa tehdä lähempää tuttavuutta. Jos aikuisilla on jo oma ystäväpiirinsä ja heidän lapsillaan samoin, tutustuminen muihin vanhempiin harvoin johtaakaan lasten ystävystymiseen. Ystävystymisen taidot lapsen pitäisikin oppia jo ennen kouluikää.

Höpö, höpö, ei peli ole mebetetty, jos kaveruustaitoja ei ole opittu ennen kouluikää. Ennen siurin osa lapsista oli kotihoidossa, asuttiin pienissä asunnoissa, lapset laitettiin pihalle leikkimään ja lasten oli helppo saada kavereita. Nykyään päivät menevät päivähoidossa ja hoitopaikassa ei välttämättä ole saman asuinalueen lapsia. Lapsen on haastavaa itse pitää yhteyttä niihin päiväkotikavereihin tai koulukavereihin, jotka eivät asu lähellä. Tarvitaan vanhempien kuskaamista kaverien luo.

Tähän päälle illan harrastukset. Lapset eivät asuntoalueilla ole ulkona iltaisin. Viikonloppuisin on perheen menoja, lapset eivät ole ulkona silloinkaan. Eli kyllä se kaveruus vaatii nykyään vanhempien aikataulujen yhteensopimista.

En sanonutkaan, että peli olisi menetetty. Monet lapset kuitenkin osaavat jo kouluikäisenä solmia tystävyyssuhteensa ilman vanhempiensa apua. Eikä 1990-luvun alussa mitenkään pienissä asunnossa asuttu, pikemminkin päinvastoin. Lama oli romauttanut asuntojen hinnat ja nousukausi kovaa vaihtia menossa. Asun edelleen samassa 100 neliön asunnossa kuin 20 vuotta sitten. 

Tuo on kuitenkin ihan totta, että saman alueen lapset eivät ole enää samoissa päiväkodeissa. Mikä on oikeasti huono asia lasten kaverisuhteiden kehittymisen kannalta. Samoin on huono asia, että lapset eivät ole enää pihoilla ja leikkipuistoissa vapaa-ajallaan vaan lasten vapaa-ajan vanhemmat ovat ohjelmoineet harrastuksilla siten, ettei lapsilla oikeastaan ole enää vapaa-aikaa. Liian moni lapsi jää tämän vuoksi vaille ystävyyssuhteiden solmimistaitoja. Onhan nykyisin jo nuoria aikuisiakin, joilta puuttuu kokonaan taito ystävystyä kenenkään kanssa. 

Minusta se on lapsen tehtävä etsiä kaverit itse.Järjestetyt ystävyydet ei kanna eikä väkisin hankitut harrastukset. Ystävystymisen taidot pitää opetella. Moni aikuinen on ihan sosiaalisesti törppö tai yksinäinen kun ei ole itse oppinut kaveristumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

voi voi, ja mitään keinoa et keksi millä asian voi korjata?

En keksi kun olen yrittänyt muiden vanhempien kanssa jutella.

Yrittänyt jutella? Eli et ole muiden vanhempien kaveri?

Itse tutustun aina pariin naiseen lapsien luokalta, jos lapsi vähänkään tykkää näiden lapsista. Sitten järjestän yhteistä tekemistä kerran kahdessa viikossa tai kerran kuussa. Olen saanut itsekin näin muutaman kamun vaikka olisin tehnyt tämän lapsen vuoksi omasta mukavuudesta huolimatta.

Valitettavasti vetäytyvän vanhemman lapsi jää kutsumatta juhliin jne. Lapsi on melko pieni huolehtimaan näistä kuvioista itse.

No minusta ei ole kyllä enää kouluikäisten kohdalla vanhempien tehtävä "valita" lapsen kavereita niin, että tutustuu toisiin vanhempiin. Kyllä koululaisten kaverisuhteet yleensä syntyvät siellä koulussa, välitunnilla ja koulumatkalla, ei niin että vanhemmat kutsuvat toisia lapsia kylään. Tällainen järjestetty kaveruus ei niin helposti enää tuon ikäisillä toimi. Päiväkoti-ikäisten kanssa on aivan eri juttu. 10-vuotias EI ole pieni huolehtimaan kaverikuvioistaan, mutta toki siinä voisi olla hänelle avuksi, jos kavereiden löytäminen on vaikeaa. Onko teidän naapurustossa lapsen luokkakavereita? Voisiko heihin tutustua koulun ulkopuolella? Voisitte mennä vaikka lapsen kanssa leikkipuistoihin yms. lähipaikkoihin yhdessä katsomaan, olisiko siellä tuttuja, joiden seuraan lapsi voisi mennä luontevasti.

Just näin! Ihan naurettavaa vanhempien syyllistämistä. Kyllä lasten kuuluu hankkia ne kaverit itse, jopa päiväkoti-ikäisenä tai eskarilaisena. Päinvastoin, jos vanhempi yrittää olla joku parinmuodostaja niin se on lähinnä kiusallista lapsille. Ei tuollainen ole luonnollista.

Ja jos nyt kuvitellaan tilanne että vanhempien välit ei ole parhaimmat niin eihän sekään estä lasten olla kavereita keskenään varsinkin jos on jo koululaisia, ellei tilanne ole sitten sellainen että sinä itse sanot esim. lapsellesi että älä ole x:n kanssa tekemisissä koska se vanhemmat on ehkä puhuneet meistä pahaa?

Ja mitä tulee tuohon että kavereita ei voi tuoda kotiin kun kotia hävetään, en usko että monella olisi kyse siitä. Harvalle varmaan hirveästi markkaa mitä vaikka Sanni 9v. ajattelee asunnosta. Eri asia sitten jos lapsella ei esim. ole omaa huonetta että ei ole oikein edes paikkaa missä olla rauhassa.

Ymmärrän, että haluatte viettää myös parisuhde aikaa miehesi kanssa. Kolmasluokkalainen on kuitenki aika herkässä iässä noiden kaverisuhteiden kanssa. Mannerheimin lastensuojelu liitto tarjoaa ilmaista ystävä palvelua. Siellä on nuoria aikuisia, keski-ikäisiä, eläkeikäisiä, muehiä ja naisia ja he toimivat vapaaehtoisena ystävänä, juttelukaverina ja harrastuskaverina 1-4 kertaa kuukaudessa. Eli sinne voi soittaa ja kertoa tilanteen ja he sieltä katsoat kuka vapaaehtoisista olisi juuri sinun lapselle sopivaa seuraa. Kokeilkaa sitä. Saatte miehen kanssa vähän omaa aikaa ja lapsenne saa kivaa tekemistä. MLLstä voi oyytää henkilöä joka on nuori ja aktiivinen tai vaikka keski-ikäistä miestä, joka osaisi rohkaista lasta. Ja tapaamiset voi lopettaa vaikka yhteen kertaa jos tuntuu ettei se olekaan teidän lapsen juttu.

Kannattaa myös jutella lapsen kanssa, useamman kerran. Luoda positiivinen ilmapiiri ja koittaa vähän selvittää onko taustalla jotain muuta, en tarkota kiusaamista. Tai olisko lapsi halukas juttelemaan jonkun muun aikuisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ilmiö, että aikuisten pitäisi järjestää vielä kouluikäisillekin kaverisuhteita, on varsin uusi. 20 vuotta sitten, kun omat lapseni olivat 6-8 -vuotiaita, ei aikuisten tarvinnut enää puuttua lasten kaverisuhteisiin. Ihan pienille lapsille aikuisten tietenkin piti järjestää mahdollisuuksia tavata muita lapsia, mutta jo 5-6 -vuotiaat saivat olla ilman aikuisen valvontaa kotinurkilla ja hoitivat ystävystymisensä ihan itse.

Useimmat lapset osaavat edelleenkin löytää itselleen kavereita ilman äidin tai isän apua. Näiden lasten vanhemmista voi sen vuoksi tuntua oudolta, jos jonkun oman lapsen luokkakaverin vanhempi koittaa tehdä lähempää tuttavuutta. Jos aikuisilla on jo oma ystäväpiirinsä ja heidän lapsillaan samoin, tutustuminen muihin vanhempiin harvoin johtaakaan lasten ystävystymiseen. Ystävystymisen taidot lapsen pitäisikin oppia jo ennen kouluikää.

Kyllä niitä kaverittomia ja yksinäisiä lapsia oli jo 20 vuotta sitten, vaikka kuinka suurin osa hoitikin ystävystymisensä itse. Minusta on hienoa, että nykyään puhutaan lasten kaverisuhteista ja niiden ongelmista enemmän eikä vaan odoteta, että ne ovat jotain mikä tulee jokaiselle lapselle automaattisesti. Onko käynyt mielessä, että nykyajan mielenterveysongelmat voivat johtua juuri siitä, että lapset on jätetty selviämään ilman apua isojen asioiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ilmiö, että aikuisten pitäisi järjestää vielä kouluikäisillekin kaverisuhteita, on varsin uusi. 20 vuotta sitten, kun omat lapseni olivat 6-8 -vuotiaita, ei aikuisten tarvinnut enää puuttua lasten kaverisuhteisiin. Ihan pienille lapsille aikuisten tietenkin piti järjestää mahdollisuuksia tavata muita lapsia, mutta jo 5-6 -vuotiaat saivat olla ilman aikuisen valvontaa kotinurkilla ja hoitivat ystävystymisensä ihan itse.

Useimmat lapset osaavat edelleenkin löytää itselleen kavereita ilman äidin tai isän apua. Näiden lasten vanhemmista voi sen vuoksi tuntua oudolta, jos jonkun oman lapsen luokkakaverin vanhempi koittaa tehdä lähempää tuttavuutta. Jos aikuisilla on jo oma ystäväpiirinsä ja heidän lapsillaan samoin, tutustuminen muihin vanhempiin harvoin johtaakaan lasten ystävystymiseen. Ystävystymisen taidot lapsen pitäisikin oppia jo ennen kouluikää.

Kyllä niitä kaverittomia ja yksinäisiä lapsia oli jo 20 vuotta sitten, vaikka kuinka suurin osa hoitikin ystävystymisensä itse. Minusta on hienoa, että nykyään puhutaan lasten kaverisuhteista ja niiden ongelmista enemmän eikä vaan odoteta, että ne ovat jotain mikä tulee jokaiselle lapselle automaattisesti. Onko käynyt mielessä, että nykyajan mielenterveysongelmat voivat johtua juuri siitä, että lapset on jätetty selviämään ilman apua isojen asioiden kanssa.

Aina on ollut ja aina tulee olemaan ihmisiä, joiden sosiaaliset taidot ovat heikot. Nykyisin tällaisia lapsia alkaa vaan olla yhä enemmän. Aikuisten tulisi tukea lasta kaveri- ja ystävyyssuhteiden solmimisessa. Vika on nykyisin siinä, että aikuiset päiväkodissa, koulussa ja kotona tekevät tämän sosiaalisilta taidoiltaan heikomman lapsen puolesta. Ei lapsi opi solmimaan ja ylläpitämään kaveruus- ja ystävyyssuhteita, jos aina joku aikuinen huolehtii siitä, että lapsi ei jää yksin. Lopulta tulee päivä, jolloin ei ole enää ketään aikuista järjestämässä seuraa. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä ilmiö, että aikuisten pitäisi järjestää vielä kouluikäisillekin kaverisuhteita, on varsin uusi. 20 vuotta sitten, kun omat lapseni olivat 6-8 -vuotiaita, ei aikuisten tarvinnut enää puuttua lasten kaverisuhteisiin. Ihan pienille lapsille aikuisten tietenkin piti järjestää mahdollisuuksia tavata muita lapsia, mutta jo 5-6 -vuotiaat saivat olla ilman aikuisen valvontaa kotinurkilla ja hoitivat ystävystymisensä ihan itse.

Useimmat lapset osaavat edelleenkin löytää itselleen kavereita ilman äidin tai isän apua. Näiden lasten vanhemmista voi sen vuoksi tuntua oudolta, jos jonkun oman lapsen luokkakaverin vanhempi koittaa tehdä lähempää tuttavuutta. Jos aikuisilla on jo oma ystäväpiirinsä ja heidän lapsillaan samoin, tutustuminen muihin vanhempiin harvoin johtaakaan lasten ystävystymiseen. Ystävystymisen taidot lapsen pitäisikin oppia jo ennen kouluikää.

Näinhän se on. Ennen n. 15v. sitten oli ainakin tavallista että jo 5-vuotiaat alkoi leikkimään kavereiden kanssa pihoilla ja omissa kodeissaan. Eipä siinä paljon vanhemmat olleet mukana muuta kuin yritettiin aina ottaa selvää missä lapsi asuu ja mikä on sukunimi että tiesi kenen seurassa lapsi on. Tietenkin jotkut vanhemmat tulivat tutuiksi kun välillä kotiovelta piti lapsi hakea kotiin tai sitten hakivat meidän kotiovelta vaikka kun samassa talossa asuttiin niin yleensä lapset kyllä liikkuivat ihan yksistään kavereiden kotien väliä. Kyllä ne kaverisuhteet syntyi itsestään sillä että joku tuli hakemaan jotain ulos ja siellä ulkona tutustuttiin aina uusiin. Tuo onkin se luonnollisin tapa. Nykyään, tosiaan lapsia on kai vähemmän pihoilla ja pumpulikasvatus on valloillaan ja melkein lasua pukkaa jos 5v. on pihalla ilman vanhempaa.

Vierailija kirjoitti:

Siihen on varmasti joku ymmärrettävä syy, ehkä lapsesi ei ole kovin sosiaalinen, helposti lähestyttävä, lämmin, ystävällinen, hauska vaan ilkeä, kiusaaja.

Useimmiten normaalit lapset saavat kavereita helposti.

Tuohon vaan pitää sanoa että vaikka lapsi olisi epäsosiaalinen tai ei helposti lähestyttävä niin ei välttämättä ole mikään ilkeä kiusaaja...

Up

Lasten kaverit ei tosiaankaan kiinnitä huomiota esim. johonkin keittiön rikkinäisyyteen jos  ei itse sano heille!

Ei kannata kiinnittää huomiota mihinkään oman kodin epäkohtiin.

Kutsu lapselle kotiinne yksi kaveri kerrallaan. Järjestä alussa joka kerran jokin pieni kiva tekeminen esim. korujen tekemistä. Marketeista saa muutamalla eurolla esim.käsikorujen teko settejä. Kun lapset pääsevät alkuun yhteisen kivan tekemisen avulla niin leikkikin alkaa sujua.

Lapsesi ihan selvästi "tarvitsee tekohengitystä" kaveritaidoissa näin alkuun. 

Lapset saattavat olla tosi julmia ja jättää pois porukasta ala-asteellakin. Niin kauheaa kuin se onkin!

Voi olla, että lapsi on ylikiltti. Kiltti jää helposti jalkoihin. Kavereista pitää nykyään taistella. Päiväkodissa jo eräs poika repäisi toista lasta kädestä ja sanoi: sinä sitten leikit minun kanssa. Ei päiväkodin aikuiset siihen puuttuneet.

Lasten kanssa voi tehdä yhdessäkin niitä asioita. Kavereita löytyy kun on sen aika, yksinolo tekee hyvää.

Ei toiset lapsetkaan tykkää kiukuttelijoista. Ehkä kannattaa opettaa aloitteellisuutta ja sosiaalisia taitoja

Eiköhän aloittajan ongelma ole 7 vuodessa muuttunut?

Samoin on maailma, aika erilaiset leikit oli vielä 7 v sitten, nyt niiden kavereiden kanssa ollaan netin välityksellä omassa sängyssä lojuen, mihinkään ei viitsitä kotoa lähteä.

Kiinnostavaa lukea viestejä vuodelta 2017 ja ajatella tilannetta nyt. Paljon on tapahtunut välissä.

Suomi ei ole ikinä ennen pyrkinyt olemaan  angloamerikkalainen liberaali markkinatalous tällä volyymilla kuin vuoden 2008 jälkeen ja varsinkin kiihtyneellä vauhdilla 2020-luvulla. Lapset, jotka ovat syntyneet vuoden 2014 jälkeen, eivät ole kokeneet sitä maailmaa kuin koko Suomen väestö ennen tuota maailmanjärjestyksen ja Suomen koulutus- ja yhteiskuntapolitiikan täysmuutosta.

"Kaverit" ja "mukaan hyväksyminen" ovat primitiivisimmän tason markkinatalouselementtejä. Ne ovat voimakasta myyntivaluuttaa, koska toimivat niin tehokkaasti ja niiden käyttö on halpaa, mutta tuottaa valtavan katteen. Varsinkin alustoilla, jotka on rakennettu entisten sosialististen ja yhteisöllisyyteen perustettujen yhteiskuntien hallintaan. Some, viihdeteollisuus, elämänhallinta kuvastot, mielikuvamarkkinat, populismi, jopa suomalainen kasvatus- ja koulutusalan markkinoistaminen kaikki ovat osa massiivista Barbieland-höttöä.

Ei nykylapsilla juuri kavereita inhimillisessä mielessä ole, kuten heidän vanhemmistaan monella omassa lapsuudessaan oli. Ihmiset ovat tuotteistettuja objekteja, joilla on välineellinen- ja vaihtoarvo. "Kaveria" esitetään ja näytellään siihen ohjelmoidun, muuttuvan koodiston ja kuvaston  mukaisesti. Jos et hallitse pelin henkeä, etkä tuota (todellista tai kuviteltua)  lisäarvoa muille pelaajille, et tietenkään voi olla pelissä mukana.

10- v lapset ovat kehityspsykologisesti ajatellen niin hukassa ja hauraita identiteettinsä kanssa, että suosittelen (terveiden) eläinten parissa ja omien isovanhempien kanssa vietettävää aikaa. Taideharrastus ja laadukas lasten- ja nuortenkirjallisuus sekä musiikki (laulu, kuoro, orkesteri, instrumenttiopinnot) ovat paras oppi pysyäkseen henkisesti terveenä aikuisuuteen saakka.

Älä ainakaan opeta luottamaan varauksetta muihin ihmisiin, ei myöskään vainoharhaiseksi. "Kaveruus" on tuote, joka brändättiin samoihin aikoihin 1950-luvulta alkaneen kirkon ja uskonnon alasajon kanssa sekä tuetoisella "länteen liittymisen projektilla". Suomen uudet ystävät olivat siellä, eivät ystävällismielisissä yya-Suomen itäsuhteissa.

Tämä malli on potenssiin 10 käytössä nyt, ja voimistunut P:n valtaantulosta lähtien, viimeistään Krimin valtauksesta 2014. Vaikkei sitä ehkä kaikki ole ääneen sanoneet...