Oliko lapsuudessasi asioita, joita et saanut syödä tai tehdä, koska vanhemmallasi oli jokin ideologia/ihanne?

Meillä isä raivosi jos ruokaa jäi lautaselle = meni roskiin, kaikki piti syödä ja jos ei syöty niin hän raivoissaan söi minun ja siskojeni lautasilta ne jämät, tämä siis kun olimme suht pieniä, eskari- ja ala-asteiässä. Äitini kyllä toppuutteli eikä jakanut tätä ideologiaa, tai ehkä ideologian mutta ei missään tapauksessa raivoamiseen asti. En kyllä traumatisoitunut tuosta, aikuisiällä en heitä tyyliin ikinä ruokaa pois mutta en koe että se johtuisi mistään traumoista, pikemminkin köyhyydestä ja siitä että turha ruokahävikki ylipäätään on minusta kamalaa :D

Mitäs muuta.... meillä ei saanut hyppiä sohvilla, en muista siis kertaakaan että olisi edes yritetty hyppiä koska ketään meistä ei kiinnostanut/tullut mieleen sellaista tehdä, eli tämän kiellon toitottaminen joka välissä oli oikeasti todella turhaa, mutta sohvasta kumminkin hajosi vanhuuttaan kerran jousi ja isäni väitti aina että hypimme sen (20v vanhan) sohvan rikki, vaikka hän nimenomaan kielsi hyppimästä sohvilla! Eikä varmaan tähän päivään mennessä usko, että kukaan meistä ei kertaakaan sohvalla hyppinyt.

Ja sitten oli vielä tää, että meillä ei saanut "sönköttää". Eli isä sai kauhean raivokohtauksen jos esim. oli vähän kiistaa jostain, ja sanoin jotain tämän tapaista: "Mutta kun enhän minä, siis niin kuin, mitenkään pahalla tarkottanut, tai silleen". Eli noi täytesanat mutta kun/niin kuin/silleen/yms. oli ihan punainen vaate :D se oli kauheeta kun tulin puheistani tosi epävarmaksi, aina en saanut ajatuksiani kerättyä tarpeeksi että puhe olisi ollut suoraviivaista vaan aina vahingossa "sönkötin" ja siitä raivottiin.

Nämä ovat siis lapsuuskotini "epänormaaleja" juttuja, isäni kummallisia pakkomielteitä. En ole mielestäni pahasti traumatisoitunut mutta olihan nuo nyt tosi outoja. Isäni oli kyllä monessa asiassa ihan hyvä isä mutta joissain jutuissa tosi outo.

Meidän perheessä(vanhemmat eronneet kun olin pieni) oli muuten normaalia, ei olla uskovaisia kaikki Jeesus hömpötys oli kielletty. En saanut pienenä syödä karkkia vaan aina kun menin juhlille äitini ilmoitti että minulle ei saa antaa karkkia, kaikki muu meni mutta karkki pilaa hampaat. Päiväkodissakin minulla oli omat herkut sielä hoitajien kaapeissa odottamassa,että joku tuo tuliaisia tai on synttärit. Se etten saanut karkkia ja muutakin herkkua kohtuudessa on mielestäni hyvä, sillä minulla ei ole ikinä ollut reikiä eikä mitään hammasvaivoja. Toinen juttu oli että hissiä ei saanut käyttää ilman äitiä, johtuen äitini lapsuuden traumoista(jalka jäi hissin väliin ja katkesi).

kaikki muu oli normaalia ja meillä on vieläkin hyvä suhde äitini kanssa. Isää aloin nähdä vasta 10vuotiaana useammin kuin kerran 2vuodessa, mutta nykyään olemme hänen kanssaan parhaissa mahdollisissa väleissä.

En saanut koskaan kipulääkettä lapsena mihinkään vaivaan, koska äiti ei pysty nielemään tabletteja.

Pekonia tms. ei voinut paistaa koska haisivat äidistä pahalta.

Itkeä ei saanut, ettei isä ajatellut että meillä olisi ollut riitaa äidin kanssa.

Yläasteelta alkaen äiti nouti minut autolla kotiin joka päivä jotta en tutustuisi poikiin.

Meillä oli suurperhe. Isä teki raskasta työtä, eikä jaksanut olla kiinnostunut perheen asioista. Äidillä oli omat periaatteet. Kaikki menivät illalla nukkumaan aina kello 22.00 ja herätys oli 6.00. Myös perheen pienille lapsille, alle kouluikäisille. Päiväunia ei nukuttu. Äiti ei ymmärtänyt, että tietyn ikäisenä tarvitsee enemmän unta, ettei ole kyse laiskuudesta kun väsyttää.

Äiti vaahtosi vanhempainilloissa reissuvihkoista esimerkiksi uintiviikkoviesteistä. Lasten täytyy oppia kantamaan itse vastuu eli opettajan tulee vain kertoa lapsille milloin on uintia tai hiihtoa tms ja mitä tarvikkeita silloin pitää olla mukana. Äitiä ei saanut näillä viesteillä rasittaa eikä hän auttanut ketään pakkaamaan tai huolehtimaan tavaroita mukaan. Samoin riittävät ulkovaatteet ja varusteet, asenne oli "kyllä siperia opettaa" sananlaskun mukainen, itse piti virheistään oppia.

Jäljelle jäi edelleen ahdistava tunne siitä, että jotain on varmaan unohtunut ja selviänköhän tulevasta tapahtumasta ja varmistelen moneen kertaan aina kaikki tarvikkeet.

Kaverin perhe yläasteella (2000-luvulla!) kielsi mua enää tulemasta käymään, kun kysyivät kahvipöydässä että liputetaanko meillä vappuna. Sanoin että ei oo ikinä liputettu ja kaveruus jäi siihen. Kysyin äidiltä että mikähän tässä tuli, niin kuulemma perhe on kiihkokommunisteja edelleen.

Meidän kotona oli taas paljonkin kaikkea perisuomalaista taikauskoa. ei saanut tehdä sitä eikä tätä kun tulee huonoa onnea ja musta kissa menee tien yli niin tapahtuu kauheita. Sitten taas toisaalta korttia ei saanut pelata ja juhlapyhinä oltiin kotona. Hassua, kun ei oltu eikä edelleekään olla uskossa millään lailla, mutta ilmeisesti vanhempien lapsuuskodeista piintyneitä tapoja nämä. Nyt jo aikuisikään mennessä kaikki on sallittua.

Niin joo ja täällä oli mainittu jo tyyli, että koulu- ja kotivaatteet oli erikseen. Tämä on jäänyt mulle päälle, vaihdan välittömästi kotiin tultuani aina jotkut 'kotivaatteet' vaikka toimistotyössä käytän ihan normaaleja vaatteita kun työpaikka ei ole mitenkään virallista pukeutumista vaativa.

Vanhempani ovat pohjois-suomesta maalta kotoisin. Muutimme etelään ollessani 4-vuotias. Äitini herraviha oli ja on edelleenkin jotain mitä en pysty käsittämään.

Ulkomailla ja ravintoloissa emme käyneet koskaan, koska ne olivat herrojen juttuja. Juuri ja juuri huvipuistoon pääsin kerran joka toinen kesä, eikä silloinkaan saanut ranneketta tai syödä paikanpäällä. Kun tuli nälkä, niin lähdettiin kotiin syömään. Joka paikkaan kuljettiin omalla autolla. Julkista liikennettä ei käytetty, koska siellä me "maalaistollukat" olisimme olleet parempien ihmisten tiellä.

Aloitin ratsastuksen 10 vuotiaana. Kilometrin päässä kodistamme olisi ollut hyvä SRLn hyväksymä ratsastuskoulu, mutta se oli parempien ihmisten paikka. Hevoset koulutettuja, turvalliset ratsastusalueet ja koulutetut opettajat. Minä jouduin 20km päähän villille maalaistallille harrastamaan.

Kun etsin kirjekaveria, en saanut kirjoittaa pääkaupunkiseudulla asuville. Kirjekaveri piti etsiä jostain maalaiskunnasta. PK-seudulla oli kuulemma liian kiireisiä ihmisiä, eikä sieltä olisi ollut aikaa kirjoittaa maalaistytölle.

Syntymäpäivä- ja joululahjoja sai toivoa, mutta koskaan ei saanut sitä mitä halusi. Jos halusin kauniin koristeellisen topin keltaisena, sain mustan tavallisen T-paidan. Olin pullea lapsi, joten äiti puki minut aina tummiin vaatteisiin. Ei saanut kiinnittää ihmisten huomiota pukeutumisella. Jos lapsi olisi saanut tahtonsa periksi esim. kerran vuodessa, niinulkopuoliset kuvittelisivat hänen olevan kultalusikka suussa kasvanut lellipentu.

Me ei oltu missään vaiheessa köyhiä vaan ihan keskituloisia. Omakotitalot ja rivitalot olivat rikkaille. Maalaisen ainoa oikea asuinpaikka oli kerrostalo.

Jos postimyynnistä tilatessa sai väärän tuotteen, niin sitä ei lähetetty takaisin tai edes ilmoitettu asiasta, koska se olisi aiheuttanut liikaa vaivaa ko. yrityksen työntekijöille.

Saan joka kerta äitiä nähdessäni kuulla nykyisistä elämänvalinnoistani (omakotitalo, rikkaasta suvusta tuleva mies, värikkäät & istuvat vaatteet), mutta en jaksa enää välittää. Minusta ei onneksi tullut sellaista ihmistä mihin äiti minut kasvatti, vaikka edelleen välillä tuntuu, että olemassaoloaan pitäisi pyydellä jatkuvasti anteeksi.

Joku mainitsi "herravihan". Meillä oli myös samaa. Äitini ja isäni olivat kotoisin köyhistä maalaistölleistä, ja heille oli jäänyt sellainen kuva että kaupungeissa on "parempia ihmisiä" joilla on "omat kotkotuksensa", joihin rehdin kunnon maalaisihmisen ei tule osallistua. Esim. ravintoloissa syöminen oli tämmöinen parempien ihmisten turhuuteen törsäys. Niinpä söin ensimmäistä kertaa ravintolassa vasta kun menin yliopistoon opiskelemaan. Oli se tosi noloa kun en yhtään tiennyt miten siellä kuuluu toimia kun ainoa paikka kodin ulkopuolella missä olin syönyt oli kouluruokala.

Vierailija kirjoitti:

Meillä sai tehdä mitä lystää. Helsigin keskustassa asuttiin. Oli tietenkin jotain paikkoja ,josta varotettiin. Esim. Rööperin rantaan ei saanut mennä. Itse pidin huolen etten kulkenut huonomaineisten kanssa. Meillä kotona ei käytetty alkoholia eikä tupakkaa. Kaikkea saimme syödä,  eikä oltu uskovaisia, tavallisia. Tiesin jo pienenä, että kotini edusti oiketa laitaa. Ei siitä koskaan puhuttu ääneen. Tiedettiin kaikkien kotiasiat ja naiset kävivät toisillaan kylässä, kaikki juoruttiin. Ihana lapsuus ja paljon sukulaisia ja juhlia ja kavareita.

Missäs päin mahtaa tämä ranta sijaita? Nimim: neljänen polven paljasjalkainen stadilainen...

Mikähän niistä pelikorteista teki "paholaisen kortit" ? Isäni raivon vallassa huusi kun näki minun pelaavan pasianssia. En voi enään kysyä häneltä kun hän on haudassa ollut jo monta vuotta. Kavereiden luona sitten pelattiin korttia, heidän vanhemmat eivät niissä korteissa mitään "pirua" nähneet!

Synnyin 70-luvun lopulla, äiti oli sen ajan "luomuhörhö". Meillä ei koskaan ollut mikroa, ja makeutusaineet olivat pannassa. En myöskään koskaan saanut antibioottikuuria lapsena, ehkä en tarvinnut, mutta äiti ei myöskään halunnut niitä meille syöttää (ja hyvä niin, nykytiedon valossa).

Myöskin kaikki kauhu/väkivalta sarjat ja elokuvat olivat ehdottomasti kielletty tyyliin kunnes olin 16v (ihan hyvä sekin varmaan).

Muistan, että kun mainitsin joskus 21-vuotiaana ohimennen äidille syöväni e-pillereitä, niin hän aidosti hämmästyi ja järkyttyi "et kai!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sai tehdä mitä lystää. Helsigin keskustassa asuttiin. Oli tietenkin jotain paikkoja ,josta varotettiin. Esim. Rööperin rantaan ei saanut mennä. Itse pidin huolen etten kulkenut huonomaineisten kanssa. Meillä kotona ei käytetty alkoholia eikä tupakkaa. Kaikkea saimme syödä,  eikä oltu uskovaisia, tavallisia. Tiesin jo pienenä, että kotini edusti oiketa laitaa. Ei siitä koskaan puhuttu ääneen. Tiedettiin kaikkien kotiasiat ja naiset kävivät toisillaan kylässä, kaikki juoruttiin. Ihana lapsuus ja paljon sukulaisia ja juhlia ja kavareita.

Missäs päin mahtaa tämä ranta sijaita? Nimim: neljänen polven paljasjalkainen stadilainen...

Hietalahdenranta...?

Äiti ei "antanut" tai ei missään nimessä ainakaan kannustanut tamponien käyttöön ja lisäksi sain ensimmäiset kunnon rintaliivini auttamattoman myöhään verrattuna siihen, milloin olisin niitä tarvinnut. Varmaan ajatteli, että tuollaiset turmelisivat lapsen, vaikka tosiasiassa kärsin todella runsaista ja ohivuotavista menkoista sekä nännien näkymisestä paitojen yms. läpi teininä. Jelppasin sitten pikkusiskoani ohi äitini, ettei hänen tarvitse samoosta asioista kärsiä.

Kurjatraumaattinenlapsuuteni kirjoitti:

Mikähän niistä pelikorteista teki "paholaisen kortit" ? Isäni raivon vallassa huusi kun näki minun pelaavan pasianssia. En voi enään kysyä häneltä kun hän on haudassa ollut jo monta vuotta. Kavereiden luona sitten pelattiin korttia, heidän vanhemmat eivät niissä korteissa mitään "pirua" nähneet!

Minulla uskovainen äiti myös piti pelikortteja täytenä syntinä. Suoraan saatanasta kuulemma. Myös kaikki tarotkortit ovat vihollisen kortteja. [hän siis ääneen kiroaa saatanaa ihan arjessa...].

Myös ihon merkitseminen = tatuointi tai edes leima diskoon pääsemiseksi tai myöhemmin baariin, oli raamatun mukaan syntiä. Ei käynyt.

Ehkäisypillerit aiheuttivat veljen kohtukuoleman, kuulemma. Ei niitäkään siis.

Vierailija kirjoitti:

Äiti ei "antanut" tai ei missään nimessä ainakaan kannustanut tamponien käyttöön ja lisäksi sain ensimmäiset kunnon rintaliivini auttamattoman myöhään verrattuna siihen, milloin olisin niitä tarvinnut. Varmaan ajatteli, että tuollaiset turmelisivat lapsen, vaikka tosiasiassa kärsin todella runsaista ja ohivuotavista menkoista sekä nännien näkymisestä paitojen yms. läpi teininä. Jelppasin sitten pikkusiskoani ohi äitini, ettei hänen tarvitse samoosta asioista kärsiä.

Joo tamponia en saanut minäkään käyttää, en myöskään saanut esim farkkuja kun pilaavat lantion jne.

Muutenkaan lapsuuteni ei ollut kummoinen.

Sain tehdä kaikkea mitä muutkin. Oli ihan periaatteena, että pitää "itsenäistyä".  Äiti kertoikin, että halusi olla mulle ennemmin kaveri kuin äiti. 

Omiani aion kyllä suojella ihan kaikelta, mitä pidän pahana. 

Haluan olla kartalla siitä mitä katsovat, kuulevat ja tekevät. En luota sokeasti mihinkään suosituksiin tai ikärajoihin vaan kannan vastuun itse. 

M. A. Nummista sai vaivoin kuunnella, koska hän oli kommunisti ja isä kokoomuslainen. Hirveä huuto joka kerta. Ja olin ehkä kuusivuotias.

Uskovainen mummo käski heittämään pelikortit uuniin. Pelasin niillä pasianssia enkä ymmärtänyt mitä pahaa siinä oli.

Kunpa multakin ois kielletty yökyläilyt..

Sunnuntai oli meillä puuropäivä ja minulle laitettiin sitä aikuisen ihmisen määrä (4-vuotiaalle). Kun en millään jaksanut syödä niin isä pelotteli, että Jeesus tulee keittiöömme ja suuttuu. Olin muutenkin kyllästynyt puuroon kun sitä syötiin päiväkodissa _joka_ aamu. (Olin päiväkodissa 2000-luvun alussa).

Toinen oli sitten se että meidät lapset pakotettiin aina joulukirkkoon, koska se on perinne! Ei kelvannut syyksi että koulussa aina käydään joulukirkossa. Nyt kun olen vanhempi niin vanhemmat eivät itsekään käy joulukirkossa.. Olipa tärkeä perinne.

Vanhemmat kielsivät Salkkarit, kun sarjassa alkoi esiintyä homoja. Siihen asti ohjelmaa saatiin katsoa, mutta homojen jälkeen kielto oli ja pysyi.

Meillä ei syöty eineksiä, sipsejä, juotu limppareita eikä muutakaan "epäterveellistä." Seurauksena en syö niitä nyt aikuisenakaan, enkä edes pidä niiden mausta. Lempiruokiani ovat varmaankin samasta syystä kaurapuuro, ruisleipä, omenat ja salaatit. Painonhallinnassa tai terveyden ylläpidossa ei koskaan ole ollut ongelmia, ikää mulla on nyt 33v.

Ruokaa syötiin yhdessä kahdesti päivässä, aamulla aamupala, illalla n. klo 17-18 päivällinen. Yhdessä istuttiin koko perhe pöydän ääressä ja juteltiin, lehdet ja tv oli kiellettyjä ruoka-aikana. Yhä aikuisena syön mieheni kanssa ruuat yhdessä, pöydän ääressä ja pidän surullisena tv:n ääressä syömistä. Joskus saatetaan kyllä tehdä vaikka dippivihannestikkuja elokuvan ajaksi naposteltaviksi tai keittää teetä juotavaksi. Omia lapsia kun joskus on, aion jatkaa samalla ruokapolitiikalla.

Vanhemmat myös pitivät kiinni nukkumaanmenoajoista, se oli vielä lukioikäisenäkin klo 24. Myös herätys oli viikonloppuisinkin viimeistään klo 10 aamulla. Uskon, että tästä syystä en ole koskaan kärsinyt univaikeuksista ja minulla on yhä hyvin säännöllinen vuorokausirytmi. 

Me ei saatu myöskään paljoa rahaa käyttöön, vaikka vanhemmilla oli sitä yllin kyllin. Olen varmaan osittain sen vuoksi kasvanut arvostamaan ensisijaisesti muita kuin materiaalisia arvoja. Tästä on joskus "haittaakin", esim. mieheni koittaa välillä ostaa minulle hyvää mieltä. Vakavasti sairastuttuani hän koitti piristää ostamalla minulle uuden pyörän. Koitin sitten esittää tosi iloista, vaikka oikeasti nautin nimenomaan pyöräilystä, en pyörien omistamisesta tai ostelusta. Kultainen ajatus toki silti!

Vanhempani eivät vieneet minua koskaan autolla kouluun, harrastuksiin tai kavereille, vaan liikuin niihin itse kävellen tai pyörällä. Opin siis ekaluokalta asti aktiivisen elämäntavan ja yläasteella pyöräilin tai kävelin päivittäin pelkkiä koulumatkoja 14km joka päivä. Vitutti joskus räntäkeleillä kyllä, mutta nyt olen vain tyytyväinen, että olen saanut hyvän pohjakunnon ja alun pyöräilyharrastukselle jo lapsuudessa.