Oliko lapsuudessasi asioita, joita et saanut syödä tai tehdä, koska vanhemmallasi oli jokin ideologia/ihanne?

Onko joku kasvanut ihan aikuiseksi asti tietämättä mitä eroa on partiolaisella tai pioneerilla.  Asuiko teidän perhe jossain ulkomailla vai kaukana salomailla korvessa?.

Meillä sai tehdä mitä lystää. Helsigin keskustassa asuttiin. Oli tietenkin jotain paikkoja ,josta varotettiin. Esim. Rööperin rantaan ei saanut mennä. Itse pidin huolen etten kulkenut huonomaineisten kanssa. Meillä kotona ei käytetty alkoholia eikä tupakkaa. Kaikkea saimme syödä,  eikä oltu uskovaisia, tavallisia. Tiesin jo pienenä, että kotini edusti oiketa laitaa. Ei siitä koskaan puhuttu ääneen. Tiedettiin kaikkien kotiasiat ja naiset kävivät toisillaan kylässä, kaikki juoruttiin. Ihana lapsuus ja paljon sukulaisia ja juhlia ja kavareita.

Tv:tä en  katsonut melkein koskaan ja se oli siinä sallitun ja kielletyn välimaastossa. Vain uutiset ja yksi luonto-ohjelma olivat minulle varsinaisesti sallittuja. Toisaalta en myöskään ollut sitten tietoinen niistä ohjelmista ja en tiedä sitten olisivatko jonkun antaneet katsoa jos olisin pyytänyt. Varmaan urheilua olisin saanut katsoa, mutta se ei kiinnostanut. Lasten elokuvat olivat kyllä sallittuja. Yleensä menin sitten salaa katsomaan ja välillä jäinkin siitä sitten kiinni. Kerran isäni raivostui, kun kamujen kanssa aamulla katsottiin summeria ja hän tuli käymään kesällä päivällä kotona.

Olin ihan pihalla noista tv-ohjelmista pitkään ja vanhempani ovat myöhemmin tuppautuneet katsomaan jotain kanssani ja sekin on ollut ärsyttävää. En ole koskaan pystynyt heidän kanssaan yhdessä katsomaan mitään. Sen saman summerin kanssa sattui myös sellainen juttu, että jo yläkoulussa ollessani katsoin sitä aamulla ja äitini tuli töistä kotiin syömään ja näki kun siinä suudeltiin ja alkoi heti hokea, että mikä nuorten ohjelma tuo on, kun noin "irvokasta" toimintaa. Se oli kyllä todella ahdistavaa. Kesä oli aina parasta aikaa, kun sain vanhempien töissä ollessa salaa katsella ohjelmia myös salkkareiden uusintoja. En kyllä mistään ole traumatisoitunut eli olisi ollut kiva jos meilläkin olisi suhtauduttu normaalisti tv:hen. Olin vain ihan pihalla kaikista mistä muut puhuivat vielä yläkoulussakin ja jos jonkun ohjelman olisin halunnut katsoa niin isäni oli silloin vallannut kaukosäätimen. Isäni katsoikin sitten aina tv:tä ja äitini sanoi ettei edes tykkää katsoa ja minä olin ainoa joka omasta mielestään koko vääryyttä. Nyt on asiat onneksi erilailla ja oma lupa katsoa, vaikka mitä ja milloin. Anteeksi tämä romaani. On vaan ollut niin huvittavaa tämä tv:n kanssa pelleily meillä. Jos joskus lapsia saan niin lupaan pitää suhtautumisen tv:n neutraalina ja lapset saavat kyllä sitä kohtuuden nimissä katsoa.

Korttia ei saanut pelata, se oli syntiä. Eikä äiti edes ollut mikään uskovainen! Oli varmaan vaan oppinut tämän omasta lapsuudenkodistaan.

Vähän ohiksena kerron tapauksen, mitä yksi pieni poika ei saanut, oli kyse köyhyydestä ei ideologiasta.

Veljeni perhe rakensi taloa ja elivät tosi säästeliäästi. Verotoimistosta pyydettiin käymään, kun eivät uskoneet, että kukaan voi elää niin pienillä tuloilla velat huomioon ottaen.

Veljen poika oli n. 3v ja sanoi verotoimiston tädille. " ei ole lahaa tikkaliinkaan".

Siinä tuli tädille tippa linssiin ja kyselyt loppuvat siihen

Venäläisille ei saanut kääntää selkää. Tämä siis yksi karjalaisen isoisäni opeista.

Ja sille, joka kommentoi isänsä partiokieltoa tiedoksi, että meidän seudulla juuri kommunistit pyörittivät Pikku Pioneeri -partio-osastoa.

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohiksena kerron tapauksen, mitä yksi pieni poika ei saanut, oli kyse köyhyydestä ei ideologiasta.

Veljeni perhe rakensi taloa ja elivät tosi säästeliäästi. Verotoimistosta pyydettiin käymään, kun eivät uskoneet, että kukaan voi elää niin pienillä tuloilla velat huomioon ottaen.

Veljen poika oli n. 3v ja sanoi verotoimiston tädille. " ei ole lahaa tikkaliinkaan".

Siinä tuli tädille tippa linssiin ja kyselyt loppuvat siihen

Olikohan meillä sama verotoimisto? Isäni nimittäin kutsuttiin sinne ja tivattiin, että miten voi viisihenkisen perheen elättää niin pienillä tuloilla. Isäni tokaisi: "Sitähän minäkin joka päivä ihmettelen!" Kuulustelu loppui siihen.

Meillä ei saanut ostaa Elannosta mitään lihaa. Oli kuulemma niin epäilyttävä kauppa, että myivät varmasti vanhentunutta lihaa. Karkkia ja jäätelöä sai ostaa sieltä, joku leipä oli jo aika kielletyn rajoilla.

Noh tää on aika pikkujuttu mutta yökylään ei saanut mennä sopimatta asiaa ajoissa (viikkoja) etukäteen. Ja silloinkin sai mennä vain parhaimmille kavereille joitten vanhemmat hyvin vanhemmat tunsi. Yökyläilyäkin tuli välttää liian usein tekemästä ettei ollut kyläluuta.

Käytännössä siis yökyläilyt loppui lähes kokonaan ala-asteiän jälkeen, sillä muutettiin ala-asteen lopulla eikä vanhemmat kovin monia muita vanhmpia enää oppineet tuntemaan niin hyvin. Kävin sitten enää vaan serkullani yötä, onneksi hän sattu olemaan yksi parhaita ystäviäni. 

Ehkä kiihkeimpään keskusteluun tää sääntö meni kun olisin halunnut mennä ekstemporee yöksi yhen ystäväni luo kuukautta ennenkuin täytin 18v. Oli pitkä matka tulossa joten oisin halunnut viettää vähän enemmän aikaa kavereitten kanssa ennen sitä. Jotenkin sitä kuvitteli että kyllä tässä iässä jo päästetään... vaan ei onnistunut ei. Lopputulema tälle keskustelulle oli että kyllä, niin kauan kun heillä asun niin yöksi tullaan kotiin nukkumaan ja sillä hyvä, myös sitten täysikäsenä. 

Mut joo, melko pikkujuttu sikäli. Kenen leipää syöt sen lauluja laulat... Tossa iässä oli vaan mahoton enää sopia viikkoja etukäteen yökyläilyjä kun ei kavereita sellainen etukäteissuunnittelu kiinnostanut, halusivat fiilispohjalta mennä niin minkäs teki.

Vaikka kuinka mietin, niin en keksi yhtäkään tuollaista ideologiaa/periaatetta. Mulla on ollut vissiin aika boheemi kasvatus.

Vanhoillislestadiolaiseen perheeseen syntyneillä on niin paljon kiellettyjä asioita, että on helpompi sanoa, mitä saa tehdä: istua seuroissa ja raamattuluokassa (yök). Repikää siitä.

Joo. Meillä syötiin alennushinnoiteltuja ruokia kun ei ollut varaa muuhun.

Ei tainnut mikään olla kiellettyä. Mutta äitini ajatteli, ettei meidän tarvitse pystyä sellaiseen, mihin hänkään ei suostu. Niinpä esimerkiksi veri- tai sisäelinruokia meidän ei koskaan tarvinnut syödä ellemme halunneet, ei edes koulussa.

Mitä karkkia/sokeria/makeaa. Arvatkaa vaan, opinko minkäänlaista itsehillintää.

Ei ollut. Muuten aika tiukka kasvatus. Aikuisten seurassa piti kuunnella lapsena eikä saanut kommentoida mitään. Päivää piti aina sanoa ja jollei älynnyt, isä kuiskasi " bonjour " josta piti tajuta sanoa päivää. Iltaisin oltiin kotona, ei kartalla. Ihan ok kun jälkeen päin katsoo.

Ei siis kartsalla. Ehkä ei oltu kartallakaan.

Meillä säännöt perustuivat paljolti jonkinlaiseen mielivaltaan. Joskus sai jotakin televisio-ohjelmaa katsoa, joskus ei, ihan miten vanhempien mieli sattui olemaan. Monesti tuntui siltä, että jotakin elokuvaa ei saanut katsoa vain siksi, että sen olisi halunnut nähdä ja erehtyi sanomaan siitä etukäteen. Tupakka- ja alkoholivalistusohjelmia ei saanut katsoa, ettei opi tupakoimaan ja juomaan. Molempia tosin harrastettiin vanhempien toimesta kotonakin.

Pillifarkut ja bootsit olivat kiellettyjä vaatteita. Bootsit kuulemma pilaa jalat, paitsi naapurin pojalta, koska se on niin hyvä koulussa...

Ulkomaanmatkat olivat turhuutta, paitsi vanhempien sisarusten perheeltä. Niillä vanhemmat lauhkivat.

En saanut syödä veriruokia. Äitini oli siis Jehovan todistaja. Itse erosin lahkosta kauan sitten mutta veriruokia en syö vieläkään. Ei ole mitään tarvetta.

Koen, että sain aikalailla vapaasti syödä ja tehdä kaikkea, mitä halusin. Jossei tosiaan esim. tiskiainetablettien syönnin kaltaisia terveydelle vaarallisia juttuja lasketa. Ja tietenkin niin, ettei esim. karkkia liiaksi, vaan vaikka tietty päivä karkkipäivänä tms. Tosin tuon suhteen taisi olla aika höveliä, isä varsinkin.

Vanhemmat eivät kuulu kirkkoon ja itsekin opiskelin elämänkatsomustietoa. Aika oma-aloitteisesti pidin kyllä kiinni uskonnonvapaudestani ja kieltäydyin jo ala-asteella ihan itse osallistumasta mihinkään uskontojuttuihin. Tykkäsin, kun sain uskonnollisten aamunavausten ajan vapauden istua luokassa piirtelemässä, et-tunnit olivat mieleisiä ja sai skipata kaikki joulukirkot ja virsien laulamiset. (Ihmeen paljon tuota uskontoa kyllä kouluihin tungetaan. Suretti aina kavereiden puolesta, jotka olisivat mieluiten minun tapaani välttäneet uskonnontunnit ja muutama kaveri olisi halunnut vaihtaa et:hen, muttei kirkkoon kuulumisen vuoksi saanut.)

Äitini ei ole koskaan sallinut, että puhun itsemurha-ajatuksistani hänen kuultensa. Masennukseni alkoi 13-vuotiaana ja jatkui aikuisikään. Onhan se varmasti rankkaa kuultavaa omalta lapselta, muttei ne tunteet hyssyttelemällä mihinkään katoa. Onneksi olen vanhempana löytänyt muita ihmisiä, joille puhua. Esim. terapeutti, puoliso, luotettavimmat ystävät.