Lue keskustelun säännöt.
Olen yllättynyt ja pettynyt siitä kuinka huonoksi parisuhde muuttui lasten syntymän jälkeen
Onko muille käynyt näin? Että ei olisi ennen lapsia yhtään osannut kuvitella, että suhde voi muuttua niin huonoksi?
Tietenkin tiesin että lapset muuttavat elämän täysin ja pikkulapsiaika tulee olemaan raskasta jne. mutta en siltikään epäillyt yhtään etteikö suhteemme kestäisi sitä. Kuinka väärässä olinkaan. Lapset nyt 5 ja 3 ja ollaan ihan eron partaalla. Vauva-aika meni vielä ihan ok vaikka toki nyt jälkeen päin osaan nähdä että suhde alkoi mennä alamäkeä heti ensimmäisen lapsen jälkeen. Mutta vasta viimeiset pari vuotta mennyt tosi huonosti.
Mies on kuin toinen ihminen nykyään. Älyttömintä on se että pidin häntä tosi hyvänä isänä. Hänellä on kaksi lasta jo ennestään (meillä ei ole silti varsinaisesti uusperheen ongelmia vaan ongelmat liittyvät yhteisiin lapsiin ja yhteiseen arkeen) Nykyään pidän häntä surkeana isänä. Sekä hänen teini-ikäisille että meidän yhteisille pienille.
Ärsyttää koko äijä mutta erokaan ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta. En halua alkaa tappelemaan lapsista. Mulla ei ole edes mitään oikeuksia tavata miehen lapsia. Ollaan oltu yhdessä 9 vuotta eli ovat kuitenkin jo rakkaita.
Kommentit (169)
Vierailija kirjoitti:
Jos puoliso on kahden kesken ok, mutta isossa porukassa ja lasten synnyttyä vaivaantunut, niin hänellä voi olla autismin kirjoa. Autismin kirjossa ei osaa nähdä toisen tunteita eikä toisen näkökulmia asiaan vaan vaikuttaa ilkeältä ja tylyltä. Myös äänet, tavaroiden paikkojen vaihtuminen ja lasten peuhaaminen on autistiselle usein kuormittavaa ja saa heidät raivoamaan, syyttämään, ilkeilemään ym. PDA-Autistinen puoliso voi olla ihan eri henkilö rentoutuneena rauhallisessa omassa lempitilanteessaan (ystävällinen, mukava) kuin stressaavassa lapsiarjessa (hirviö).
Tai sitten vaan ihan tavallinen empatiakyvytön paskiainen, joka ei siedä sitä että vaimon huomion keskipisteenä onkin pikkuvauva, eikä hän miesvauva.
Toki kannattaa tutkia onko miehellä autismia tms., jos on muitakin merkkejä siitä, mutta silti, ei pidä vahingossa sekoittaa silkkaa itsekkyyttä ja kypsymättömyyttä sairauteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vieläkö ap mahtaa olla linjoilla, 6,5 vuotta kulunut? Jos olet niin tule kertomaan miten teille kävi.
Vierailija kirjoitti:
Olen mies.
Allekirjoitan sen, että ennen lasten syntymää kaikki on helpompaa. Stressaavaa elämäntilannetta täytyisi osata hallita. Kaikilla miehillä ei tätä taitoa ole, ei kunnolla minullakaan. Tunnistan sen, kuinka välillä stressaavassa lapsiperhearjessa viha ja raivo pyrkii esiin. Nyt on ollut pakko opetella sen hillintää, ja kääntää kaikki sisäänpäin. Mutta näin se kasvaa ahdistukseksi, josta ei pakokeinoa näy. Joskus on helpompaa, joskus vaikeaa. Aggressiivisuus on muuttunut osaltani eskapismihakuisuudeksi, valittamiseksi, pessimismiksi ja itsetuhoisiksi ajatuksiksi.
Mutta esimerkiksi terapiaan ei kannata millään mennä, vaan ennemmin pikkuhiljaa tuhota oma mielenterveys ja lopulta koko perhe?
Muutenkin: mikä siinä lapsiperhearjessa on niin stressaavaa? Sellaisia asioita, joita ei pysty millään muuttamaan? Sen olen huomannut, että hankalinta on niillä, joilta puuttuu täysin kyky kasvattaa lapsia. Niitä joiden kotona pikkukeisarit ja -keisarinnat määrää ja iskä ja äityli sitten vääntäytyy vaikka umpisolmuun jos pikku raivoaja niin haluaa.
Kun kaikkein mukavimman perhe-elämän saa sillä, että on lapsille kiva ja reilu ja edellyttää sitä ihan samaa niiltä lapsilta.
T: kolmen äiti, ja aina ihmetellään miten mun lapset on niin kivoja ja tekee paljon kotona ja meillä on kaikkien kanssa loistava keskusteluyhteys ja ennen kaikkea KIVAA yhdessä. Ja tämä vaikka yksi onkin parjattu nepsy-lapsi, jonka pitäisi olla sitten ihan kamala taakka. No ei ole, vaan oikeastaan se kaikkein ihanin.
Mua ihmetyttää näissä keskusteluissa se ajatusmalli, että olisi jotenkin huono asia, jos teki lapsen/lapsia jonkun kanssa, jonka kanssa ei sitten yhteisestä lapsiperhearjesta tulekaan mitään.
Meilläkin parisuhde voi hyvin neljä vuotta ennen lapsia, lapset oli haluttuja ja tekemällä tehtyjä, mutta exä ei sitten kuitenkaan osannut/halunnut ottaa vastuuta siitä arjen säätämisestä. Erottiin ja sitä myötä saatiin tuota vastuuta jaettua edes vähän.
Olen todella onnellinen siitä, että on kaksi tervettä ja reipasta lasta, arki sujuu, meillä ei ole taloudellisia vaikeuksia, eikä oikein mitään muitakaan haasteita enää, kun ei exän kanssa tarvi kotona riidellä. On paljon helpompi elää. Miksi ero olisi jotenkin kamalaa ja miksi ihmiset olettaa, että pitäisi jotenkin katua lasten tekoa, jos parisuhde ei kestä? En tietenkään kadu.
Vierailija kirjoitti:
Miksi helvetissä ihmiset hankkivat lapsia, kun sillä on niin usein tällaisia seurauksia? Mitä sellaista omasta elämästä puuttuu, että tuollainen riski kannattaa ottaa?
Sitä ihmettelen minäkin🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi helvetissä ihmiset hankkivat lapsia, kun sillä on niin usein tällaisia seurauksia? Mitä sellaista omasta elämästä puuttuu, että tuollainen riski kannattaa ottaa?
Sitä ihmettelen minäkin🙄
Siis jotkuthan hankkivat lapsia ihan yksinkin klinikalta. Ei kai niitä sitä parisuhdetta varten tehdä. Parisuhteet nyt joskus päättyy eroon, suhde lapsiin useimmiten säilyy.
Vierailija kirjoitti:
Tämän palstan mukaan riitoja ja erimielisyyksiä tuntuu syntyvän erittäin paljon nimenomaan kodinhoitoon liittyvissä asioissa. Olen kuitenkin monesti miettinyt, että miksi toinen osapuoli (tyypillisesti nainen) saa yksinoikeuden määrittää sen siisteystason mikä kodissa on vallittava. Onko oman kodin todellakin näytettävä koko ajan valkoiselta ja hohtavalta vai voisiko niiden sisustustyynyjen antaa väillä olla sekaisin? Miltä teistä tuntuisi, jos miehenne esimerkiksi vaatisi teitä vahaamaan hänelle tärkeää autoa monta kertaa viikossa, vaikka teidän mielestä samaan lopputulokseen pääsisi huomattavasti vähemmälläkin vahaamisella?
Mikä saa kuvittelemaan, että nämä kotitöistä valittavat naiset odottaisivat kodin olevan hohtava ja valkoinen? Usein kyse ei todellakaan ole siitä, vaan ihan perustason siisteyden, hygieenisyyden, mukavuuden ja turvallisuuden ylläpitämisestä. Ja esim terveellisen ravinnon tarjoamisesta lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän palstan mukaan riitoja ja erimielisyyksiä tuntuu syntyvän erittäin paljon nimenomaan kodinhoitoon liittyvissä asioissa. Olen kuitenkin monesti miettinyt, että miksi toinen osapuoli (tyypillisesti nainen) saa yksinoikeuden määrittää sen siisteystason mikä kodissa on vallittava. Onko oman kodin todellakin näytettävä koko ajan valkoiselta ja hohtavalta vai voisiko niiden sisustustyynyjen antaa väillä olla sekaisin? Miltä teistä tuntuisi, jos miehenne esimerkiksi vaatisi teitä vahaamaan hänelle tärkeää autoa monta kertaa viikossa, vaikka teidän mielestä samaan lopputulokseen pääsisi huomattavasti vähemmälläkin vahaamisella?
Mä en ole kovin siisti ihminen (ja olen nykyään sinkku), mutta mulla on muutama perusasia, mitkä pitäisi olla kunnossa ja niihin menee jonkin verran aikaa, osaan päivittäin. Keittiön siiste
Selvästikään et kuulu siihen ryhmään naisia, joita tässä tarkoitettiin. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö tälläisia naisia olisi. Olen varma että tunnet itsekin tapauksia, jotka saadessa ystävän kylään valittavat asunnon olevan 'niin sekaisin' vaikka tosiasiassa se on suoraan kuin jonkun persoonattoman sisustuslehden sivuilta.
Minä en kyllä tunne tällaisia naisia. Tai no, yksi ystäväni on sellainen että purkaa stressiä siivoamalla ja ollessaan ahdistunut (esim huonon avioliittonsa loppuvaiheilla ja eron jälkeen) hän siivosi ihan hullun lailla, mutta hän myöntää asian itsekin ja asiasta voi vääntää jopa vitsiä nykyään. Nykyinen miehensä on myös tarkka siisteydestä joten hänellä menee nykyään hyvin.
Luulen että monet miehet jotenkin 'taantuvat' teinin tasolle jossain vaiheessa parisuhteessa. Tämä voi tapahtua myös lapsettomassa suhteessa, jossain vaiheessa mies vain alkaa kiukutella puolisolleen kuin teinipoika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hohhoijaa. Miehissähän se vika tietenkin on. Miehet pettävätkin enemmän kuin naiset.
Jaksaa hämmästyttää että vuosikymmenen avoimen puheen jälkeen tämä vielä yllättää naiset.
Helpoimmalla pääsee kun hankkii lapset itsellisesti. Fiksunkin oloinen mies taantuu usein lasten saannin jälkeen. Kannattaa myös tarkkaan selvittää millainen isä miehen isä on ollut ja miten taakka on lapsuudenkodissa jaettu ennen kuin edes harkitsee lisimistä.
Mutta pahimmat tosiaan on tuollaiset, jotka muutaman vuoden yhteisasumisen ja elon ovat normaaleita kumppaneita j sitten lasten jälkeen heittäytyvät miesvauvoiksi.
Ero ja sitten taakka puoliksi on kaikille parasta. Älkää levittäkö huonoa parisuhdemallia lapsillenne vaan katkaiskaa kierre!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi helvetissä ihmiset hankkivat lapsia, kun sillä on niin usein tällaisia seurauksia? Mitä sellaista omasta elämästä puuttuu, että tuollainen riski kannattaa ottaa?
Sitä ihmettelen minäkin🙄
Siis jotkuthan hankkivat lapsia ihan yksinkin klinikalta. Ei kai niitä sitä parisuhdetta varten tehdä. Parisuhteet nyt joskus päättyy eroon, suhde lapsiin useimmiten säilyy.
Tämä on niin totta. Saa jopa esittää toiveita luovuttajan silmien ja hiusten väristä, pituudesta jne. Ja sitten kun lapsi syntyy on vain se lapsi, ei ketään aikuista kiukuttelevaa lasta kiviriippana. Varjopuoli on se hinta. Toisaalta hyvä koska se aika hyvin takaa sen että lapsi on todella toivottu.
"Siksi, kun vauva muuttaa naisen elämää 99 %, miehen elämässä muutos on korkeintaan 10 %. "
No kyllä minun elämäni muuttui ihan täysin vaikka mies olenkin. En tiedä mistä ihmeestä tuon 10% repäisit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on nainen joka yleensä enemmän muuttuu lapsen syntymän jälkeen. Kummallista, että parisuhteen muuttuminen huonoksi on kuitenkin miehen syytä🤷
Siksi, kun vauva muuttaa naisen elämää 99 %, miehen elämässä muutos on korkeintaan 10 %. Ei se nainen repeä joka suuntaan vaan asiat pitää priorisoida. aikuinen mies pärjää vähemmälläkin huomiolla jonkun aikaa, vauva ei pärjää kuin muutaman minuutin.
Niin ASIAA!
Aikuinen mies kiukuttelee ja on mustasukkainen vauvalle! Mitä se kertoo henkisestä kypsyydestä?
Tämän takia sitä lapsen hankintaa onkin naisen puolelta ajateltava ja harkittava ensin kymmenen kertaa ja sitten vielä toiset kymmenen kertaa.
Pitää myös olla valmis siihen että yksin jäät. Oletko siihen valmis?
Kaikki vaaleanpunaiset pilvilinnat pitää unohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Toki ensimmäinen nainen on voinut olla vaikka mimmoinen hirviö, mutta ehkä tilanteeseen olisi kannattanut tutustua paremmin ennen lapsia.[/quote]
Olimme kuitenkin yhdessä muutaman vuoden ennen yhteisiä lapsia ja keskustelimme paljon miehen erosta.
Ap[/quote]Keskustelitko myös ex-puolison kanssa, vai kuulitko vain miehen version?[/quote]
Kuulin vain miehen version ja tiesin että hän ei hoitanut paljon lapsia silloin kun ovat olleet ihan pieniä koska teki reissuhommia. Mutta mies on eronnut exästään kun lapset olleet 1,5 ja 3-vuotiaat ja siitä eteenpäin pitänyt lapsia lähes yhtä paljon kuin ex. Ja kun minä tulin kuvioihin lapset olivat 5 ja 7 ja mies oli tosi hyvä isä. Mutta kai sitten minun kotiäitivuosina mies tottui siihen että minä hoidan kaiken. Yritin kyllä silloinkin saada miestä osallistumaan mutta ehkä olisi pitänyt vaatia enemmän.
Sama juttu meillä. Olin kotona 5 vuotta, koska miehellä vaativa vuorotyö. Tein kaiken, kun ajattelin, että saa levätä. Siivellä en elänyt, koska minulla oli jäänyt rahaa säästöön. Vauvana hoiti lapsia jonku verran mutta eipä juuri lasten kanssa harrastanut, kun olivat isompia. Ei auttanut kouluasioissa, hoidin ne työni lomassa, kun lapset sairastivat, hän ei voinut töistä poissa olla, minä suostuin tähänkin. Mikään ei ole häntä kotona kiinnostanut, mutta töissä kävi ahkerasti ja harrastustoiminnassa. Itse en ole ehtinyt harrastamaan. Nyt kun lapset ovat jo isompia, menevät ja tulevat oman mielen mukaan, meillä miehen kanssa ei mitään yhteistä. Tympeä mies. Ei naura, ei tee ruokaa, ei huomioi. Aina negatiivinen ja määräilevä. En suostu siihen enää. Määrään itse ja pistän lapulle mitä hänen pitää tehdä. Jos ei kelpaa, niin saa lähteä. Toisaalta ei häntä kiinnosta läheisyys, ei seksi. Puhelin kiinnostaa, netti ja tv. Senhän näkee naamasta, kun lakkaa saamasta ja se pätee myös toisin päin. 😠
Tämä on vanha ketju, eikä neuvoni tietenkään ap:tä enää auta. Mutta muille lukijoille; parisuhteessa elämistä ja suhteen solmujen aukaisua voi myös tietoisesti opetella. Parisuhdekeskus Kataja järjestää ympäri Suomea erilaisia kursseja ja luentoja erilaisista parisuhteeseen liittyvistä aiheista.
Meillä oli mieheni kanssa aikoinaan kommunikaatio-ongelmia suhteessamme. Kurssi parisuhdeviestinnästä opetti ratkaisemaan ongelmatilanteet ilman repiviä riitoja, ja hyvin on mennyt sen jälkeen jo viisitoista vuotta.
Tarvitsette kahdenkeskisen seksi- ja nukkumisloman, noin viikko.
Jos ei saa nukuttua kunnolla vuosikausiin, kyllä se aiheuttaa ongelmia, vaikka kuinka yrittäisi jaksaa.
Juuri sen takia säännölliset nukkumslomat ovat tärkeitä.
Eikun vain järjestämään uutta yhteistä elämää.
Vierailija kirjoitti:
Mua ihmetyttää näissä keskusteluissa se ajatusmalli, että olisi jotenkin huono asia, jos teki lapsen/lapsia jonkun kanssa, jonka kanssa ei sitten yhteisestä lapsiperhearjesta tulekaan mitään.
Meilläkin parisuhde voi hyvin neljä vuotta ennen lapsia, lapset oli haluttuja ja tekemällä tehtyjä, mutta exä ei sitten kuitenkaan osannut/halunnut ottaa vastuuta siitä arjen säätämisestä. Erottiin ja sitä myötä saatiin tuota vastuuta jaettua edes vähän.
Olen todella onnellinen siitä, että on kaksi tervettä ja reipasta lasta, arki sujuu, meillä ei ole taloudellisia vaikeuksia, eikä oikein mitään muitakaan haasteita enää, kun ei exän kanssa tarvi kotona riidellä. On paljon helpompi elää. Miksi ero olisi jotenkin kamalaa ja miksi ihmiset olettaa, että pitäisi jotenkin katua lasten tekoa, jos parisuhde ei kestä? En tietenkään kadu.
Täysin sama. Ihmissuhteista tärkeimmät on mulle suhteet omiin lapsiin. Mikään muu ei yllä lähellekään sitä. Ihan jo sillä, että tässä maailmassa on mulle miljardeja potentiaalisia kumppaneita, mutta lapsia mulla on tasan nämä kolme mitä on. Ja kaikki niin pirun kivoja tyyppejä, että enpä parempaa seuraakaan keksisi.
Ja kyllä, olen myös eronnut aikanaan, enkä ole uutta puolisoa etsinyt/huolinut. Niin kauan kuin lapsia asuu kotona, niin kauan mun deittailut saa odottaa, ja ihan omasta halustani. Lasten kanssa oleminen ja eläminen on tuhannesti tärkeämpää ja monin tavoin kivempaa kuin puolison kanssa. Ei tarvitse riidellä turhista, yrittää sovittaa erilaisia elämäntapoja yhteen tai mitään muutakaan rassaavaa.
Niin ja viihdyn itseni kanssa myös. En todellakaan tarvitse yhtään ketään, mutta jos joku oikeasti mahtava tyyppi tulisi tyrkylle, niin nyt alkaisi jo olla aika, jolloin tuollaiseen voisin tarttuakin.
Miehellä erektio huonoa. Jos meisseli olikin hetken tanassa, niin estävyys 0-3 minuuttia.
Joskus ruiskas jo reisille.
Noloo.
Siksi, kun vauva muuttaa naisen elämää 99 %, miehen elämässä muutos on korkeintaan 10 %. Ei se nainen repeä joka suuntaan vaan asiat pitää priorisoida. aikuinen mies pärjää vähemmälläkin huomiolla jonkun aikaa, vauva ei pärjää kuin muutaman minuutin.