Lue keskustelun säännöt.
Olen yllättynyt ja pettynyt siitä kuinka huonoksi parisuhde muuttui lasten syntymän jälkeen
Onko muille käynyt näin? Että ei olisi ennen lapsia yhtään osannut kuvitella, että suhde voi muuttua niin huonoksi?
Tietenkin tiesin että lapset muuttavat elämän täysin ja pikkulapsiaika tulee olemaan raskasta jne. mutta en siltikään epäillyt yhtään etteikö suhteemme kestäisi sitä. Kuinka väärässä olinkaan. Lapset nyt 5 ja 3 ja ollaan ihan eron partaalla. Vauva-aika meni vielä ihan ok vaikka toki nyt jälkeen päin osaan nähdä että suhde alkoi mennä alamäkeä heti ensimmäisen lapsen jälkeen. Mutta vasta viimeiset pari vuotta mennyt tosi huonosti.
Mies on kuin toinen ihminen nykyään. Älyttömintä on se että pidin häntä tosi hyvänä isänä. Hänellä on kaksi lasta jo ennestään (meillä ei ole silti varsinaisesti uusperheen ongelmia vaan ongelmat liittyvät yhteisiin lapsiin ja yhteiseen arkeen) Nykyään pidän häntä surkeana isänä. Sekä hänen teini-ikäisille että meidän yhteisille pienille.
Ärsyttää koko äijä mutta erokaan ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta. En halua alkaa tappelemaan lapsista. Mulla ei ole edes mitään oikeuksia tavata miehen lapsia. Ollaan oltu yhdessä 9 vuotta eli ovat kuitenkin jo rakkaita.
Kommentit (169)
Miten lapsi voi huonontaa suhdetta? Rakastamme lastamme valtavasti ja rakkaus myös puolisoa kohtaan on vain kasvanut kun näkee hänet myös isänä<3 Kahdenkeskeinen aika toki vähenee mutta se ei varmasti kenellekään tule yllätyksenä. Ehdittiin viettää kaksin ihan riittävästi aikaa, melkein 10 vuotta. Nyt on lapsien vuoro.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää heti ensimmäisinä vuosina niitä lapsia hankkiko, itse tein virheen ja teimme yhden lapsen kolmen vuoden tuntemisen jälkeen ja kaikki meni päin mäntyä, olemme toki olleet yhdessä nyt jo 40 vuotta mutta kadumme molemmat kun menimme yhteen nuorina, ei olla päätetty erotaanko vielä. Olemme nyt 57 ja 58 vuotiaita.
Vierailija kirjoitti:
"No en nyt kauheasti avannut ongelmiamme tuossa koska muutenkin tuli pitkä teksti. Ja toki ymmärrän että varmasti minussakin on vikaa. Ehkä eniten se, että olen jo pitkään tiedostanut ettei hyvin mene, mutta en ole tehnyt asialle mitään, koska pikkulapsiarki nyt vaan on raskasta ja väsyttävää, eikä ehdi tai jaksa ym selityksiä. Varmasti olisin voinut itsekin yrittää paremmin ylläpitää suhdetta.
Ehkä suurin ongelma on se, että ollaan molemmat aina niin huonolla tuulella ja vain pahennamme toistemme oloa. Varsinkin minä koen niin etten saa miehestä mitään tukea mihinkään oli sitten kyse lastenhoidosta ja kasvatuksesta tai kodin töistä, remontoimisesta tai sisustuksesta. Olemme nykyään lähes kaikesta eri mieltä. Ja tietysti se klassinen eli mies ei osallistu tarpeeksi lastenhoitoon eikä kotitöihin. Ja kun vihdoin siivoaa niin tekee sen vihaisena ja alkaa valittamaan (hyvin vähäisistä) sisustustyynyistä ja tavaroista ym..."
Jos ette pysty asiallisesti, riitelemättä ja huutamatta keskustelemaan asiasta (kun teillä on kumminkin ne lapset ja teinit kuulemassa), niin ehdottaisin että kävisitte parisuhdeterapeutilla. Näin molemmat voisivat kertoa tunteensa neutraalilla maaperällä ilman huolta siitä, että lapset kuulevat.
Muistan nuo vuodet. Olin rättipoikkipuhki lasten jatkuvista infektiokierteistä. Mies matkusti, kävin kaksivuorotyössä ja tukiverkkoja ei ollut. Välillä yhtälö tuntui ihan mahdottomalta toteuttaa. Jotenkin ne vuodet rämmittiin läpi, vaikeaa ja raskasta se oli. Nyt lapset ovat jo lentäneet pesästä ja ainakin meidän parisuhteelle se teki hyvää.
Kun itse on väsynyt, ärsytyskynnys on hyvin matalalla. Sinua ärsyttää miehen sluibailu ja huuto, miestä ärsyttää sinun sanomiset. Koita kumminkin olla uhriutumatta, sinä vastaat omasta käytöksestäsi. Miehesi voi myös kokea toisenlaisia paineita, kavereilla ehkä jo lapset ovat teinejä, muutaman vuoden päästä lentävät pois kotoa ja miehesi ajattelee, että tämä lapsiperhehelvetti jatkuu teillä vielä hamaan tappiin.
Ihmettelen, miksi suostut tunnekylmään seksiin, itse en pystyisi. Kerro miehellesi vaikka illalla saunassa lasten jo nukkuessa (ja teinien ollessa äidillään), että seksiin liittyy muutakin kuin pelkkää ********, siihen tarvitaan syvää luottamusta ja rakastetuksi tulemisen tunnetta.
Toivon kovasti, että saatte asiat selvitettyä. Se mitä olen sivusta seurannut, erot ovat yleensä yhtä helvettiä. Siinä särkyy monta sydäntä. Älä anna periksi, ethän?
Vierailija kirjoitti:
Älkää heti ensimmäisinä vuosina niitä lapsia hankkiko, itse tein virheen ja teimme yhden lapsen kolmen vuoden tuntemisen jälkeen ja kaikki meni päin mäntyä, olemme toki olleet yhdessä nyt jo 40 vuotta mutta kadumme molemmat kun menimme yhteen nuorina, ei olla päätetty erotaanko vielä. Olemme nyt 57 ja 58 vuotiaita.
Teillä on paljon yhteisiä vuosia takana. Jos yhteiselämä on ollut ihan hanurista miksi ihmeessä ette ole jo aiemmin eronneet???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä meillä ihmisillä ei ole oikeutta olla kusipäitä yhtään kenellekään. Mutta samat kyllästymiset olen kokenut nuorena miehenä enkä arvostanut naistani. Voi kun pääsisin ajassa taaksepäin näillä ymmärryksellä.
Vierailija kirjoitti:
Kirjaimellisesti maailman vähiten yllättävä asia.
Näin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhyy.
Ja 5v päästä miehellä on taas uusi nainen ja pari muksua tuloillaan. Näitä on nähty.
Ja hirveä vouhotus perheautosta omakotitalosta taas uuden perhekuvion kanssa. Jotkut ne ei vaan koskaan aikuistu :D
Miksi lapsista pitäisi tapella? Jos yhteiselo ottaa enemmän kuin antaa, niin kannattaako sitä hampaat irvessä jatkaa?