Mitä te puolison tai perheen kanssa elävät teette, kun olette viikonlopun yksin kotona?
Onko jotain tiettyä rutiinia, vai vaihteleeko miten milloinkin?
Olen nyt piitkästä aikaa yksin, mies lähti muutama tunti sitten lasten kanssa vanhempiensa luokse. Olen siivonnut kodin, käynyt kaupassa ja syönyt kasvispastaa. Nyt odottelen saunan lämpiämistä. Saunan jälkeen katson jonkun lefan, juon ehkä pari siideriä ja menen hyvissä ajoin nukkumaan. Huomenna nukun niin pitkään kuin nukuttaa, ilman että tarvitsee uhrata ajatustakaan aamupuurolle ja lastenohjelmille. Aion käydä päivällä pitkällä lenkillä, saunoa jälleen pitkään ja antaumuksella sekä juoda kunnon kalsarikännit. Sunnuntai meneekin sitten varmaan krapulaisena ja maanantaina sitten taas töihin.
Olen ehtinyt suunnitella hyvin ja perusteellisesti, koska olen odottanut tätä omaa aikaa jo pari viikkoa. Vihdoinkin!
Kommentit (96)
En tiedä, mitä tekisin.
Mietin nyt, että en ole tainnut olla viikonloppua yksin kotona kuin kerran 25:een vuoteen, hupsista.
Käyn ulkona syömässä jonkun bagelin, salaatin tms, paikassa johon miehen kanssa ei ikinä tule mentyä. Ostan kotiin suklaata tai jäätelöä, roiskeläppäpizza kuuluu myös yksinolon paheisiin. Käyn kiipeilemässä tai lenkillä/salilla ilman kelloon vilkuilua. Ehkäpä leffassa. Kotona katson netflixiä ja luen myöhään, masturboin. Teen jotain pientä hyödyllistä, kuten pesen pyykkiä tai imuroin. Nukun pitkään ja loikoilen sängyssä.
Vierailija kirjoitti:
Olet odottanut omaa aikaa pari viikkoa ja nyt aiot kalsarikännätä ja tuhrata yhden päivän krapulassa makaamiseen. Säälittävää.
Jos nauttii kalsarikännäämisestä, niin eihän se silloin ole säälittävää.
Minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi pitää vetää kännit? Mitä hauskaa on juopuneena olossa saati seuraavan päivän krapulassa?
No, minä saan olla usein yksikseni. Teen silloin ihan sitä, mikä sattuu silloin huvittamaan. Meillä käy siivooja, joten siivoamiseen ei tarvitse tuhlata aikaa.
En kuitenkaan osaa nukkua pitkään, joten vapaapäivätkin alkavat viimeistään klo 8 ylösnousulla. Mutta sittenpähän on pitkä päivä aikaa, koska en myöskään mene nukkumaan aikaisin.
Käyn lenkillä, saunassa, uimassa ja ulkojacuzzissa. Syön hyvin ja juon hyvää punaviiniä, saunan päälle oluen. Jacuzziin otan mukaani lasillisen sampanjaa. Hoidan puutarhaa, teen käsitöitä, surffailen netissä, katson ehkä jonkun elokuvan. Mietiskelen mihin seuraavaksi matkustaisin ja varailen lentolippuja. Nytkin olen San Franciscossa ja nautin yksikseni pitkää, ihanaa hotelliaamiaista kaikessa rauhassa netissä surffaillen :).
Olen käynyt kaupassa koko viikonloppua ajatellen jo torstaina. Tänään pe, kun auto starttasi, oli minulla sauna jo lämmin. Laitoin oven lukkoon mahdollisia yllätysvieraita varten.
Sihautin oluen klo 16.25 ja menin saunaan. Siellä nautin pidemmän kaavan mukaan ja saunan jälkeen laitoin hirveimmän ja kauhtanimman marimekon yöpaidan päälleni. Se yöpuku on hirveä teltta, jota en ikinä pitäisi päälläni edes perheeni nähden, mutta niin taivaallisen mukava ja lämpöinen päällä.
Nyt välillä kuulokkeista yotubea, pakastepizzaa sängyssä netflixiä katsoen tyhjiä astioita sängyllä vierellä lojuen ja välillä vaan olen ja kiertelen kotia ihaillen ihanaa rauhaa. Silittelen kissojani ja nautin yksinolosta ja marimekkokänneistä. Sohvaperunat katselen illalla, ja sitten youtube, kuulokkeet ja kännistä laulelua ja oman "ihanan" lauluäänen ihmettelyä. Apulantaa varmaan laulan ja ehkä Eriniä. Myöhäisillassa todennäköisesti Celine Dionia.
Jostain syystä kaupungin yöelämään en hingu koskaan omina viikonloppuina, vaan haluan hengailla kotona kuten aina, omalla tavallani vaan.
Yöpuvun riisun aamusaunaan sunnuntaina ja pukeudun säädyllisesti perheen tuloa varten. Ja lopetan sikailuni siinä vaiheessa myös..=))
Kerran vuodessa suorittajaäiti ja vuodenparasvaimo vaihtaa vapaalle ja elää kuin pellossa. Ja oikeasti kukaan perheestäni, ystävistäni tai tuttavistani ei uskoisi, että muutun tänä viikonloppuna piittaamattomaksi siaksi.
En ainakaan ole kotona. Käyn esim Kiasmassa, kaverin kanssa kahvilla syömässä baarissa, leffassa, teatterissa..
Mulla menee aika samoilla linjoilla. Syön hyvää ruokaa, juon olutta, katson netflixiä ja juoksen pitkiä lenkkejä. Tai yleensä juoksen ensin ja sitten vasta aloitan syömisen ja juomisen. Ja sitten ihan vaan nautin yksin olosta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä saa sata alapeukkua, mutta sanotaan silti:
Ahdistun.
Kaipaan elämää ympärilleni. Ihan saan sitä kuuluisaa omaa aikaa ihan perheenkin läsnä ollessa. Luen, kirjoitan, kuuntelen musiikkia... mutta tähän keskittyminen vaatii läheisyyden tuntua muihin.
Nyt syyslomalla mies lähtee lapsien kanssa viikoksi lomalle. Projektissa on ainakin tylsästi siivous. Näen muutamaa kaveria myös. Yritän olla ahdistumatta.
Ymmärrän, viikko on pitkä aika olla erossa lapsista. Vuoroviikkovanhemmat saa alapeukuttaa.
Yleensä siivoan heti ensimmäisenä, että saan nauttia puhtaasta ja siististä kodista koko viikonlopun. Yleensä käyn lenkillä joko kaverin kanssa tai yksin, katson leffaa, luen kirjaa, saatan ottaa lasillisen viiniä. On niin harvinaista herkkua olla ihan yksin, etten kaipaa mitään baareissa hillumista, sinne pääsen silloinkin, kun mies ja lapset ovat kotona.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi pitää vetää kännit? Mitä hauskaa on juopuneena olossa saati seuraavan päivän krapulassa?
No, minä saan olla usein yksikseni. Teen silloin ihan sitä, mikä sattuu silloin huvittamaan. Meillä käy siivooja, joten siivoamiseen ei tarvitse tuhlata aikaa.
En kuitenkaan osaa nukkua pitkään, joten vapaapäivätkin alkavat viimeistään klo 8 ylösnousulla. Mutta sittenpähän on pitkä päivä aikaa, koska en myöskään mene nukkumaan aikaisin.
Käyn lenkillä, saunassa, uimassa ja ulkojacuzzissa. Syön hyvin ja juon hyvää punaviiniä, saunan päälle oluen. Jacuzziin otan mukaani lasillisen sampanjaa. Hoidan puutarhaa, teen käsitöitä, surffailen netissä, katson ehkä jonkun elokuvan. Mietiskelen mihin seuraavaksi matkustaisin ja varailen lentolippuja. Nytkin olen San Franciscossa ja nautin yksikseni pitkää, ihanaa hotelliaamiaista kaikessa rauhassa netissä surffaillen :).
Pitkä miinus vauvapalstalla surffailulle lomalla ulkomailla.
Oletteko ns. Sidukkavalaita, joiden perä ei enää sovi tavallisen auton etupenkille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet odottanut omaa aikaa pari viikkoa ja nyt aiot kalsarikännätä ja tuhrata yhden päivän krapulassa makaamiseen. Säälittävää.
Mulla ei ole mahdollisuutta kalsarikännätä muulloin kuin silloin, kun mies on lasten kanssa pois kotoa. Silloin täytyy ottaa ilo irti.
ap
Olet alkoholisti?
Kalsarikännit otan yksikseen ollessani
Katson telkkarista naisten ohjelmia. Mies ja poika haluavat aina katsoa jotain auto-ohjelmia...
Syön jotain paljon ilmavaivoja aiheuttavaa kasvisruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt kaupassa koko viikonloppua ajatellen jo torstaina. Tänään pe, kun auto starttasi, oli minulla sauna jo lämmin. Laitoin oven lukkoon mahdollisia yllätysvieraita varten.
Sihautin oluen klo 16.25 ja menin saunaan. Siellä nautin pidemmän kaavan mukaan ja saunan jälkeen laitoin hirveimmän ja kauhtanimman marimekon yöpaidan päälleni. Se yöpuku on hirveä teltta, jota en ikinä pitäisi päälläni edes perheeni nähden, mutta niin taivaallisen mukava ja lämpöinen päällä.
Nyt välillä kuulokkeista yotubea, pakastepizzaa sängyssä netflixiä katsoen tyhjiä astioita sängyllä vierellä lojuen ja välillä vaan olen ja kiertelen kotia ihaillen ihanaa rauhaa. Silittelen kissojani ja nautin yksinolosta ja marimekkokänneistä. Sohvaperunat katselen illalla, ja sitten youtube, kuulokkeet ja kännistä laulelua ja oman "ihanan" lauluäänen ihmettelyä. Apulantaa varmaan laulan ja ehkä Eriniä. Myöhäisillassa todennäköisesti Celine Dionia.
Jostain syystä kaupungin yöelämään en hingu koskaan omina viikonloppuina, vaan haluan hengailla kotona kuten aina, omalla tavallani vaan.
Yöpuvun riisun aamusaunaan sunnuntaina ja pukeudun säädyllisesti perheen tuloa varten. Ja lopetan sikailuni siinä vaiheessa myös..=))
Kerran vuodessa suorittajaäiti ja vuodenparasvaimo vaihtaa vapaalle ja elää kuin pellossa. Ja oikeasti kukaan perheestäni, ystävistäni tai tuttavistani ei uskoisi, että muutun tänä viikonloppuna piittaamattomaksi siaksi.
Täälläkin yksi sika! Syön epäterveellisesti, juon paljon, lojun sängyssä, kuuntelen musaa, katson nettipornoa ja masturboin, katson leffoja ja sarjoja. Elän muutaman päivän vain ja ainoastaan itselleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi pitää vetää kännit? Mitä hauskaa on juopuneena olossa saati seuraavan päivän krapulassa?
No, minä saan olla usein yksikseni. Teen silloin ihan sitä, mikä sattuu silloin huvittamaan. Meillä käy siivooja, joten siivoamiseen ei tarvitse tuhlata aikaa.
En kuitenkaan osaa nukkua pitkään, joten vapaapäivätkin alkavat viimeistään klo 8 ylösnousulla. Mutta sittenpähän on pitkä päivä aikaa, koska en myöskään mene nukkumaan aikaisin.
Käyn lenkillä, saunassa, uimassa ja ulkojacuzzissa. Syön hyvin ja juon hyvää punaviiniä, saunan päälle oluen. Jacuzziin otan mukaani lasillisen sampanjaa. Hoidan puutarhaa, teen käsitöitä, surffailen netissä, katson ehkä jonkun elokuvan. Mietiskelen mihin seuraavaksi matkustaisin ja varailen lentolippuja. Nytkin olen San Franciscossa ja nautin yksikseni pitkää, ihanaa hotelliaamiaista kaikessa rauhassa netissä surffaillen :).Pitkä miinus vauvapalstalla surffailulle lomalla ulkomailla.
Näköjään alapekkuja satelee :D! Pitkällä aamiaisella yksin istuessa hyvin ehtii! No nyt lähden tästä Pier 39:lle katsomaan merileijonia ja sitten de Young museoon Golden Gate puistoon. Ihana ilma muuten, mutta metsäpalojen aiheuttama savusumu hiukan haittaa.
Lauantai-iltana olen yksin , kun muu perhe on muualla. Käyn saunassa, syön hyvin + karkkia tai jätskiä. Katson tv.tä tai jotain tallenteita. Nautin hiljaisuudesta ja menen nukkumaan sitten kun nukuttaa. Sunnintaiaamuna herään yleensä ajoissa. Syön aamupalan ja lähden juoksulenkille. Lopun päivästä vaan olen, tv.tä ja sohvalla löhöilyä. Maanantaina sitten virkeänä töihin.
Meillä on ollut lapsia 13 vuotta enkä ole kertaakaan ollut viikonloppua yksin kotona. En kyllä tiedä, mitä tekisin, jos sellainen tilanne tulisi.
Katson leffoja/sarjoja, siivoan, leivon, luen, käyn lenkillä, shoppailen, teen käsitöitä, syön herkkuja....
Nimenomaan en saa olla usein yksin kotona, ehkä muutaman kerran vuodessa. Siis nimenomaan koko viikonlopun, joitakin tunteja kerrallaan kyllä silloin tällöin. Siksi nautinkin siitä, että kerrankin on aikaa ja mahdollisuus tällaiseen viikonloppuun. Kiva kuulla myös muiden tekemisistä, siksi aloitin keskustelun.
ap