Joko olette aloittaneet KUOLINSIIVOUKSEN?

Vierailija kirjoitti:

Eihän teidän tarvitsekaan ottaa edellisten polvien tavaraa, mutta hullua että joku eläisi ilman omia tavaroitaan, jottei sitten kuoltuaan jäisi hävitettävää. Ihan käsittämätön ajatus.

Ei ne käytössä olevat tavarat ole ongelma, vaan ne, joita säilytetään vaikkei niitä käytetä. Sellaista tavaraa saattaa olla ihan loputon määrä.

Ja vanhuksilla huonekalutkin saattaa olla niin huonokuntoisia ettei ne kelpaa edes kierrätykseen. No ihan hyvä että viimeiset vuotensa sinnittelee niillä eikä osta uutta. Mutta vanhuksilla on usein käyttötavaroiden lisäksi kaikkea turhaa rompetta. 

Anopin vaatekaapista kerran ihmettelin, kun laskin takkeja päälle 10, että käyttääkö hän niitä kaikkia. Sitten hän kertoi jokaisen takin tarinan ja kaikille niille oli meriselitykset. Itselläni on kevät/syystakki ja talvitakki, ja sitten pari ulkoilutakkia. En pysty ymmärtämään miksi eläkeläinen hilloaa sellaista määrää takkeja!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sanonut lapsille, että mun jälkeen pyytäkää roskalava pihalle ja siivousfirma tyhjentämään kämpän. Muuta ei tarvita, minulla ei ole mitään arvokasta.

Tuollainen puhe on jälkeläisistä ikävää kuultavaa!

Päin vastoin, se on suuri helpotus kun tietää ettei vainaja velvoita säilyttelemään turhia tavaroita! Monet ihmiset tuntevat syyllisyyttä vainajan tavaroiden kierrättämisestä ja pois heittämisestä, etenkin jos tavarat ovat olleet vainajille tärkeitä. 

Olisi hyvä, jos itse kukin sukupolvi ymmärtäisi että heille tärkeät asiat eivät välttämättä ole seuraavalle polvelle tärkeitä. Etteivät jätä sellaista taakkaa, että tämäkin isoisän tekemä huonekalu täytyy säilyttää. Ennemmin laittaa ne tavarat kiertoon sellaisille ihmisille, jotka osaavat niitä arvostaa, kuin jättää ne vastentahtoisille jälkipolville.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on papereita kotona, jotka käsittelee minuun lapsena kohdistunutta törkeää seksuaalista hyväksikäyttöä. Siellä on lääkärinlausuntoja, esitutkintapöytäkirja, oikeuden tuomio, korvaushakemuksia ym. En tiedä mitä niille tehdä, toisaalta en halua, että esim. lapseni niitä lukevat, toisaalta jos ovat silloin jo aikuisia, se voisi olla ymmärrystä lisäävä kokemus. Toistaiseksi ne ovat siistissä kansiossa, joka on hyvässä piilossa.

Niiden hävittäminen voisi helpottaa omaa oloasi. Jos kansion olemassaolo muistuu mieleen, ja itse asia, jatkuvasti ja toistuvasti niin harkitsisin vaikkapa kansion polttamista. Sen jälkeen sitä ei enää ole ja olo on kevyempi.

Itse en haluaisi lukea edesmenneen sukulaisen elämästä noin traumaattista asiaa. Ei se ymmärrystä lisäisi vaan surua ja murhetta. Surua sen ihmisen puolesta ja murhetta, ettei asiasta pystytty puhumaan kun oltiin vielä elossa. Ja jos ei tarvitse puhua, niin miksi et tuhoaisi niitä?

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että elämä voi päättyä milloin vaan mutta ei, en ole tehnyt 34-vuotiaana kuolinsiivousta. Sen sijaan suunnitelmia koko elämän varalle kyllä.

Paperiasiat kannattaa pitää järjestyksessä aina. Muistakin syistä. Ja testamentti ajan tasalla.

Vierailija kirjoitti:

Jos mietitte tärkeitä papereita perunkirjoitusta varten, kaikkein tärkeimmäksi itselleni muodostui pesää selvittäessä ositus avioerosta. Jos sitä ei ole, eksä on pesän osakas ja ositus tehdään kuolinhetkellä. Meidän tapauksessa ositus oli tehty, muttei dokumentoitu, joten eksältä piti saada asiakirja, jossa vahvisti osituksen tehdyksi ja ettei hänellä ole vaateita pesää kohtaan.

Tämä on todellakin sellainen asia mikä kannattaa hoitaa kuntoon. Itsellenikin tämä selvisi vasta muutama vuosi sitten kun netissä törmäsin asiaa. Olen nuorena ollut pari vuotta naimisissa, mutta mitään muodollista ositusta ei tehty kun rahattomia opiskelijoita oltiin. Kun minulle selvisi minkälainen soppa voi syntyä jos kuolen, niin kiirehdin hoitamaan asian kuntoon. Exän kanssa teimme ositussopimuksen, jonka juristi katsoi läpi että siinä on varmasti kaikki tarvittava. Rekisteröimme vielä tuon ositussopimuksen maistraattiin, jotta se varmasti on käytettävissä kun minusta aika jättää. Toki omalle perilliselle kannattaa sanoa, että tällainen paperi löytyy sitten maistraatista.

Monet ystävät ovat myös eronneet ja jo toisella kierroksella. Kun puhuin tästä asiasta, hämmästyttävän monella oli ositussopimus tekemättä! Jonkinlainen ositus oli tietenkin tehty, mutta se pitää olla myös paperilla. Ja se paperi pitää olla tallessa, muuten voi olla kauhea sotku luvassa.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa aika säälittävältä jos jokut elävät niin että heistä olisi mahdollisimman vähän vaivaa sitten kun kuolee. Varsinkin jos siihen on oletettavasti kymmeniä vuosia aikaa.

Kyllä se helpottaa omaakin elämää, jos saa turhaa rojua vähemmälle. 

olen 60+ ja elämän ehtoopuolella olen.

Siivosin kaikki asiakirjat pois (poikani huoltajuuskiista oikeudessa), vanhat päiväkirjat ja dildon.

Vanhojen poikaystävien valokuvat silppusin myös.

Vierailija kirjoitti:

Uusi termi minulle, mutta muuten turhankin tuttu juttu. 

Kuolinsiivous omien rakkaiden omaisten jälkeen on hemmetin raskasta niin taloudellisesti, henkisesti kun fyysisestikin. Olen neljän vuoden aikana tehnyt omien vanhempieni ja anoppini kuolinsiivouksen (mieheni ja minä olemme ainoita apsia). Näiden vuosien aikana olen yrittänyt saman aikaisesti tehdä omaa kuolinsiivousta, sillä nykyään olen sitä mieltä, että mahdollisimman selkeä kuolinpesä on viimeinen aito rakkauden teko omille lapsilleen. Niin ja kaikki omaisuus ja sijoitukset pitäisivät olla yksinkertaisia osake- ja rahastosijoituksia, joiden realisointiin ei liittyisi lisätyötä, -surua ja -menetystä... Olen itse vielä kuitenkin kaukana tavoitteestani.

Aivan. Minulle tuo merkitsee sitä että harkitsen kalliita hankintoja aina myös perillisteni kannalta. Haluaisin esimerkiksi ostaa vapaa-ajanasunnon joko jostakin syrjäiseltä paikalta Suomessa tai Teneriffalta, mutta en tee sitä koska siitä seuraa hurjasti vaivaa perillisilleni ja ostoksesta irti pääseminen voi osoittautua mahdottomaksi.

Muuten tässä 'kuolinsiivouksessa' on minusta kyse täysin samasta asiasta kuin Konmarituksessa, eli siivotaan asunnosta turha roina pois jotta riittää enemmän happea hengittämiseen.

Konmaritus (vaikken tosiaan mikään fanaatikko ole) on mielestäni hyvä asia.

Materialismista siirrytään selkeyteen ja siihen mikä on oleellisinta.

Olen hankkinut jo kuolinpikkareita 8 paria. Ja olo on niin luottavainen.

No tavallaan. Aloin heitellä turhia tavaroita pois kun suunnittelin että muutan pienempään asuntoon. Projekti alkoi viime talvena.

Melkein kaikkia tavaroita olisin myöhemmin tarvinnut, eli ei mennyt ihan putkeen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on papereita kotona, jotka käsittelee minuun lapsena kohdistunutta törkeää seksuaalista hyväksikäyttöä. Siellä on lääkärinlausuntoja, esitutkintapöytäkirja, oikeuden tuomio, korvaushakemuksia ym. En tiedä mitä niille tehdä, toisaalta en halua, että esim. lapseni niitä lukevat, toisaalta jos ovat silloin jo aikuisia, se voisi olla ymmärrystä lisäävä kokemus. Toistaiseksi ne ovat siistissä kansiossa, joka on hyvässä piilossa.

Niiden hävittäminen voisi helpottaa omaa oloasi. Jos kansion olemassaolo muistuu mieleen, ja itse asia, jatkuvasti ja toistuvasti niin harkitsisin vaikkapa kansion polttamista. Sen jälkeen sitä ei enää ole ja olo on kevyempi.

Itse en haluaisi lukea edesmenneen sukulaisen elämästä noin traumaattista asiaa. Ei se ymmärrystä lisäisi vaan surua ja murhetta. Surua sen ihmisen puolesta ja murhetta, ettei asiasta pystytty puhumaan kun oltiin vielä elossa. Ja jos ei tarvitse puhua, niin miksi et tuhoaisi niitä?

Syy on tietysti se klassinen, voin tarvita niitä :D Olen haaveilut lukevani ne joskus vielä kokonaan ja katsoa menneisyyttäni silmästä silmään. Nyt ei ole ehkä vielä sen aika. Ja itse papereiden hävittäminenhän ei tapahtunutta poista, eivätkä ne paperit sinänsä minua häiritse. Mutta hieman kyllä kuumottaa, että kuolla kupsahdan ennen kuin olen niitä hävittänyt. Jos siis joku ei sinun laillasi haluaisi niihin vahingossa törmätä. Ei ole tarkoitus ketään järkyttää.

Ymmärryksellä tarkoitin sitä, että on mahdollista, että ko. asiakirjoista saa paljon vastauksia kysymyksiin, joita ei ole edes ymmärtänyt kysyä. Lukemisen voi toki halutessaan jättää kansilehteen, siitä selviää kyllä ilman turhia yksityiskohtia mistä on kyse. Omat lapseni ovat vielä niin pieniä, etten ole asiasta heidän kanssaan puhunut. Ehkä joskus. Voin kyllä asiasta puhua, mutta eiväthän nämä mitään kahvipöytäpuheenaiheita ole, joten loppujen lopuksi harva tietää.

Itse aiheesta tuli mieleen, että voisi kirjoittaa testamenttiin, että sininen kansio, joka löytyy sieltä ja sieltä, tulee heittää tuleen avaamatta. Olisiko perillisillä halu noudattaa vainajan viimeistä tahtoa, vai voittaisiko uteliaisuus? 

Vierailija kirjoitti:

Luin Hesarista että tämä on konmaritusta kovempi trendi eli täyttä av-mamma-kamaa. Joko olette aloittaneet?

Nauran näille hypetyksille ja jatkan omaa polkuani  pitkin, kiitos vaan.

Antaa laumasielujen intoutua, kun arkijärki ei niillä itsellään riitä. Mitään uuttahan tuossa ei ole, kuten ei konmarituksessakaan.

Olen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusi termi minulle, mutta muuten turhankin tuttu juttu. 

Kuolinsiivous omien rakkaiden omaisten jälkeen on hemmetin raskasta niin taloudellisesti, henkisesti kun fyysisestikin. Olen neljän vuoden aikana tehnyt omien vanhempieni ja anoppini kuolinsiivouksen (mieheni ja minä olemme ainoita apsia). Näiden vuosien aikana olen yrittänyt saman aikaisesti tehdä omaa kuolinsiivousta, sillä nykyään olen sitä mieltä, että mahdollisimman selkeä kuolinpesä on viimeinen aito rakkauden teko omille lapsilleen. Niin ja kaikki omaisuus ja sijoitukset pitäisivät olla yksinkertaisia osake- ja rahastosijoituksia, joiden realisointiin ei liittyisi lisätyötä, -surua ja -menetystä... Olen itse vielä kuitenkin kaukana tavoitteestani.

Aivan. Minulle tuo merkitsee sitä että harkitsen kalliita hankintoja aina myös perillisteni kannalta. Haluaisin esimerkiksi ostaa vapaa-ajanasunnon joko jostakin syrjäiseltä paikalta Suomessa tai Teneriffalta, mutta en tee sitä koska siitä seuraa hurjasti vaivaa perillisilleni ja ostoksesta irti pääseminen voi osoittautua mahdottomaksi.

Muuten tässä 'kuolinsiivouksessa' on minusta kyse täysin samasta asiasta kuin Konmarituksessa, eli siivotaan asunnosta turha roina pois jotta riittää enemmän happea hengittämiseen.

Jos lapsesi ja lapsenlapsesi jne. jatkavat samaa perinnettä niin loppujenlopuksi kukaan teistä ei tee mitään koska siitä saattaa jäädä selviteltävää perillisille.

Elämä kannattaisi elää eläessään koska muuta mahdollisuutta ei ole.

Ositussopimus, testamentti ja osakekirja kannattaa säilyttää pankkilokerossa. Jos testamentin löytää omainen, joka saisi enemmän perintöä ilman testamenttia,  hän voi hävittää testamentin.  Jos testamentin löytää tällaisen omaisen puoliso, hänkin voi hävittää testamentin. Tulipalojakin sattuu. Ja ihminen voi vanhuuden päivinään muistamattomuuttaan vahingossa hävittää tärkeän asiakirjan.

Eräänkin edesmenneen henkilön testamentti löytyi kirpputorilta ostetusta joulukoristelaatikosta.

Minulla oli asiakas, jolka oli myynyt maatilansa lapselleen, kauppahinnasta oli jäänyt suuri osa velaksi ja siitä oli tehty velkakirja. Sanoin, että se velkakirja  pitää laittaa pankkilokeroon. Asiakas tuli kiittämään - talo oli palanut ja hän oli varma, ettei olisi koskaan saanut velkakirjan tarkoittamaa kauppahintaa lapseltaan, jos  velkakirja olisi palanut.

Kun tärkeimmät asiakirjat ovat pankissa turvassa, omaiset voivat huoletta tilata kiinteistöhuollon tms hävittämään irtaimiston.

Pankin tallelokerot maksavat maltaita ja niihin on aika hankala pääsy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen pitäisi mielestäni tehdä kuolinsiivous eli järjestää paperinsa, hävittää turhat, siivota kotinsa ja tehdä sukulaisia varten kansio, jossa on tieto tarvittavista asioista. Esimerkiksi laskuista ja tilauksista, tileistä, tallelokeroista, Facebookin sulkemisesta ja hautaustoiveesta.

Minun tuhkani nakataan tuuleen.

Asun yksin, joten kokosin kansion vuosia sitten, kun olin menossa vaaralliseen leikkaukseen.

Eikös tuohon tuhkan sirotteluun ole olemassa jotain sääntöjä?

Vinkki: sinä päätät itse, mitä sääntöjä noudatat ja mitä rikot.

Vierailija kirjoitti:

Pankin tallelokerot maksavat maltaita ja niihin on aika hankala pääsy. 

Pankkilokeron vuokra on verovähennyskelpoinen omaisuuden hoitomeno. Pankkilokeroita on eri kokoisia, pienimmät ovat halvimpia. Joillakin pankeilla on myös sellainen palvelu, että sinne voi jättää testamentin säilytykseen, ei tarvitse vuokrata lokeroa.

Pankkilokero tulee halvemmaksi kuin esimerkiksi kadonneen osakekirjan kuolettaminen.

Omat tavarani mahtuvat pakettiautoon, ja niin saa olla jatkossakin. Tykkään siitä, kun ei ole paljoa tavaraa. Ihan sama, mikä siihen motivoi: konmaritus, oman kuolevaisuuden tiedostaminen, jokin tavarahaaste, jatkuva muuttaminen, talon stailaaminen myyntikuntoon...