Pelkään raskauspahoinvointia. Kertokaa kokemuksia.

Esikoisesta oli lievää etovaa oloa pari viikkoa, kerran oksensin työpaikan vessassa. Se jäi ainoaksi kerraksi. Aamupalan syöminen heti herättyä auttoi.

Toisesta lapsesta ei tullut edes sitä etovaa oloa ollenkaan.

Eli en ole kärsinyt raskauspahoinvoinnista käytännössä ollenkaan.

Mulla oli huono olo 3 ensimmäistä kuukautta ja oksensin aamuailtaa. Se oli ihan järkyttävää. Tiettyjen ruokien ja jopa kahvin tuoksu sai oksentamaan. Sellaiset siis mitä normaalisti söin ja join ennen raskauttaki. Töihin tai mihinkään en olis ees voinu kuvitella meneväni, koska pahin olo sattui aamulle/ aamupäivälle. Iltaa kohden vähän helpotti.

Ensimmäisessä raskaudessa oli suorastaan agressiivisen paha olo, yökkäilin tämän tästä, oksensin joka päivä sappinesteetkin, vatsalihakset ja kurkku olivat kipeänä yrjöämisestä.

Nyt tokassa raskaudessa on vellova paha olo 24/7, mutta olen oksentanut vain kerran.

Huomasin nyt että jos saan pakotettua itseni syömään aamulla heti jotain neutraalia esim paahtoleivän ilman mitään, paha olo ei ole niin jäytävä. Töihin en kyllä ole pystynyt menemään kummassakaan raskaudessa. Pahoinvointi jo itsessään on kamalaa, mutta vie lisäksi ainakin itselläni voimat kokonaan.

Jälkeenpäin ajatellen muutama kuukausi hyvinvointisuutta menee kuitenkin nopeasti.

Olin rv 17 asti sairaalassa ensin normitipassa ja lopulta iv-ravintotipassa ja pissapussissa kiinni.

Että kannattaakin pelätä. Meinas henki lähteä.

No eihän se etukäteen ressaaminen kuitenkaan auta. Minä olen ollut 2 kertaa raskaana ja en ole voinut pahoin tai oksentanut kummassakaan raskaudessa. Meillä on tyttö ja poika joten tämäkään ei vaikuttanut asiaan. Nälkä tosin oli koko ajan. 

Sairaalaan jouduin kun niin pahaksi meni. Mutta tosiaan. Eivät kaikki ole 9kk ökätaudissa!

Kaksi raskautta, en oksentanut kertaakaan kummallakaan kertaa.

Mulla oli pahonvointia suunnilleen viikoilla 6-10. Kovin montaa viikkoa se ei siis kestänyt, ja sen aikana en kuitenkaan oksentanut kuin muistaakseni 5 kertaa, joista kaksi töissä. Pääsin sentään siellä livahtamaan kauimmaiseen vessaan etten kaikkien kuullen joutunut yrjöämään. Kerran bussissa meinasin oksentaa ja pelkäsin että pärjäänkö seuraavalle pysäkille (pahoinvointi iski tietenkin sen pisimmän pysäkinvälin kohdalla joka oli n 15 min), mutta lopulta vaan rauhaksiin hengittelemällä meni ohi.

Montaa kertaa en siis oksentanut, mutta etova olo oli monen viikon ajan koko ajan läsnä. Ei tehnyt mieli syödä muuta kuin hedelmiä, mehujäitä ja kaikkea muuta raikasta ja kylmää. Lämpimän ruuan tuoksukin etoi aivan suunnattomasti.

Minulla ei ollut kummankaan raskauden aikana pahoinvointia muuten paitsi, jos kuljin karkkihyllyn ohi tai jos tuli joku oikein voimakas käristetyn lihan haju. Äidillänikään ei ollut pahoinvointia, mutta en tiedä kumpi vaikuttaa enemmän: perinnölliset tekijät vai se, että me molemmat söimme terveellisesti ja liikuimme paljon luonnossa. Kannattaa kuitenkin satsata siihen, ettei syö rasvaista ja epäterveellistä ruokaa ja että saa tarpeeksi liikuntaa.  Monet ajattelevat, että nyt on hyvä tilaisuus elää vapaasti, mutta ravitsemus ja liikunta vaikuttavat omaan oloon, hyvinvointiin ja mielialaan.  Ei tarvii pysty kaikkeen, mitä teki ennen raskautta, mutta jos pysyy hyvässä kunnossa, niin toipuu sitten synnytyksestäkin paremmin ja jaksaa myös paremmin lapsen kanssa. Ulkoilu on muutenkin hyvä, koska sitten kun lapsi syntyy, niin siinä vaiheessa tietää jo hyviä lenkkimaastoja. Omani nukkuivat aina paremmin rattaissa.

Kaksi raskautta, molemmissa hyperemeesi. Elämä aivan tauolla 6kk kun mitään muuta tehnyt kuin oksentanut.

Itse en oksentanut raskauden aikana kertaakaan, mutta synnytyksen aikana sitten senkin edestä. Mulla ilmeisesti joku niistä synnytykseen liittyvistä hormooneista laittaa oksentamaan. Oksitosiini ehkä? Laattasin siis läpi synnytyksen ja ponnistusvaiheen. Oksentaminen loppui kuin seinään kun lapsi syntyi. Outoa.

Onpa vanha ketju. Kuitenkin kokemus, mulla ei ollut juurikaan raskauspahoinvointia. Ensimmäisessä raskaudessa ei yhtään, raskaus keskeytettiin myöhäisillä viikoilla vakavan kehityshäiriön vuoksi. Toisessa oli kuvitusta yhtenä päivänä ja toisena oksensin sen ainoan kerran. Se jäi erittäin hyvin mieleen kun tosiaan oli ainoa kerta. Kolmannessa raskaudessa ei ollut yhtään pahoinvointia, neljännessä noin kuulauden verran hyvin lievää, hetkessä ohi menevää kuvotusta aamuisin. Kolme tervettä lasta saimme alle 30-vuotiaina. Myöskään äitini ja siskoni eivät ole voineet pahoin raskausaikoina, saattaa olla siis osin perinnöllistä.

Nyt menossa rv16 ja viimeiset 10 viikkoa olen kärsinyt pahoivoinnista. Oksentaa ei ole tarvinnut ihan joka päivä mutta useamman kerran viikossa. En ole yhtään nauttinut raskaudesta, tämä on kamalaa.

Ei tuo vielä mitään (ongelmaa vähättelemättä) mutta aikoinaan kipukammoinen tuttava tuli vahingossa raskaaksi teininä. Se pelkäsi koko raskausajan synnytyskipuja. Ei hankkinut toista lasta.

En ole nainen, mutta tiedän kyllä miltä tuo tuntuu, koska ennen korona-aikoja kävin useinkin töissä flunssaisena ja jopa oksennustaudissa. Kannattaa ottaa oksupussi mukaan varmuuden vuoksi.

Mä oon raskauden puolivälissä, enkä ole kertaakaan oksentanut raskauden takia. Kerran oksensin stressin vuoksi. Mulla oli kyllä raskauspahoinvointia toisen kolmanneksen alkupuolelle saakka. Mutta koskaan en oksentanut.

Kerran oksensin työpaikalla vessaa , olin salannut raskauden ja väki luuli minun olevan vatsataudissa kehoittaen menemään saikulle, olin oksenranut tosi kovaäänisesti. Ihmettelivät kun sanoin etten mene saikulle ja oksentelu kuuluu asiaan. Myöhemmin valaisin asiaa kun ultrat oltiin käytynä. Oksensin synnärillä vielä viisi kertaa lapsivesien mentyä.

10 raskautta, viisi lasta. Ikinä ei ole ollut tippaakaan pahoinvointia.

Ei minkään näköstä pahoinvointia raskausaikana.

Itse olen kärsinyt pahasta hyperemeesistä molemmissa loppuunmenneissä raskauksissa viikot 7-22/23. Pahimpana aikana muutaman tunnin unen jälkeen heräsin oksentamaan tyhjää mahaa ja oksentelin yökkäilin sitten aamupäivän aikana kymmenet kerrat sappinesteitä. Iltapäivällä vähän helpotti, silloin varsinkin toisella kertaa kun tajusin oman tilanteeni juonen join nesteitä, erityisesti korvausliuosta ja yritin syödä puuroja, hedelmiä yms helppoa oksennettavaa, kun siinä oli muutaman tunnin aikajana, jolloin selkeästi oksensin vähemmän ja sain kamaa sisään. Sitten iltaa kohti homma taas yltyi ja iltayön oksensin aina taas tosi rankasti. Olin toistuvasti nesteytyksissä, laihduin alkuraskauksissa molemmilla kerroilla useampia kiloja, en kuitenkaan yli kymmentä onneksi ja viikot 9-14 oli varmaan ne kaikkein pahimmat. Olin sillai onnekas, että tilanne selvästi helpotti raskauden puolivälissä ja oksensin sitten enää aamuisin, jos erehdyin syömään tai olin väsynyt, mutta rutiinin pitämällä pystyin olemaan oksentamatta enää kovin paljon satunnaisia koko päivän kestäviä oksennustalkoita lukuunottamatta.

Jokainen järjissään oleva ymmärtänee, ettei tuossa alkuvaiheen tilanteessa pysty olemaan töissä, molemmilla kertaa sairaslomalle jäin 7-8. vkoilla. Ekalla kerralla yritin sinnitellä kauemmin ja kyllä, kerran nielin oksennukseni, kun olin oksentaa asiakkaan päälle. En ollut syönyt mitään, niin sitä nestettä sai nieltyä. Siitä jäinkin sitten kotiin yrjöämään. Pahimpina viikkoina ja päivinä olin niin heikko, etten päässyt kuin ryömimällä vessaan, yhä muistan miten horkassa istuin suihkun lattialla kun mies pesi hiuksiani (olivat kai olleet viikon pesemättä). Elämäni pahimpia aikoja nuo, vaikka en ole muilta sairauksilta ja suruilta välttynytkään. Ja tuo myös ratkaisi meillä lapsiluvun, ilman olisin halunnut enemmän.

Suurimmalla osalla on lievempää, siis jollain 98%lla raskaana olevista, suunnilleen puolet ei taida oksentaa kertaakaan. Joillain harvoilla on vielä pahempaa. Tuossa menee niin huonoon jamaan, ettei sillä ole enää mitään väliä, näkeekö joku sun oksentavan tai mihin oksennat, ei taida meillä kotona olla huonetta, jossa en olisi maannut lattialla yrjöämässä. Mutta normiraskauspahoinvointi on yleensä aamuisin ja yleensä kertaoksennuksilla pääsee, harva töissä enää laattaa. Ja kyllä sen tietää tosiaan, kun se yrjö on tulossa. Syömättömyydellä sitä pystyy myös vähän hallitsemaan, ruoan oksentaminen on paljon vaikeampi pidättää kuin sappinesteet, jos sikseen tulee.

Ja tuo on tosiaan sen verran harvinaista, etten tiedä hyperemeesipotilaita muita kuin äitini. Äidillä oli lievempi, mutta ei tosiaan pystynyt kuukausitolkulla syömään ja laihtui ja oksenteli paljon, nesteet kuitenkin pysyi sisällä paremmin. On kyllä sääliksi käynyt, koska siihen aikaan pidettiin psyykkisenä oireena, nykyään tiedetään jo paremmin (paitsi ne, jotka ei päivitä tietojaan).