Miksi suomalaiset eivät vastaa hymyyn hymyllä?

Tänä monikulttuurisuuden aikana on välillä oikeasti fiksumpaa katsoa mahdollisimman halveksivasti.

Mitä naivismia on kuvitella, että ventovieraille hymyileminen olisi automaattisesti hyvä juttu? Romanikerjäläinen lähestyy hymyillen kadulla, pidän omaisuudesta kiinni ja mulkaisen.

Vierailija kirjoitti:

Mikä hymyilyssä on niin vaikeaa?

Äsken näin metrossa suloisen lapsen ja hymyilin hänelle. Vieressä istuva isosisko ja isä olivat molemmat katsoivat happamina. Pikkulastakaan ei ollut opetettu hymyilemään, vaan hänkin katsoi minua naama peruslukemilla. Oli kuitenkin niin suloinen että väkisinkin hymyilytti kun katsoin häntä.

Muistan vielä ajat jolloin ihmiset vastasivat hymyyn hymyllä, mutta nykyään tuntuu olevan niin paljon ihmisvihaa, että vaikka kuinka ystävällinen olisi, ihmiset kokevat senkin jonain ahdisteluna tai muuten negatiivisena asiana.

Tästä tulee sellainen fiilis, että kannattaakohan sitä enää hymyillä ollenkaan kenellekään. Kuljetaan kaikki naama happamana ja muita inhoten. Ehkä se on sitten parempi?

"Setä tässä hymyilee. Voi kun olet nätti. Minkä ikäinen taapero on? Anna käsi, niin käydään "puistossa"."

Minusta ihmiset ovat Suomessa tai ainakin meil tääl Turus avoimemmiksi, joku voi tomaatteja samasta laarista valitessaan vaihtaa jonkun sanan, niistä tomaateista siis.

Muutama vuosi on mennyt näin, ensimmäisillä kertoilla kyllä hämmennyin kun tavallisella Prismakäynnillä ajauduin kolmeen eri keskusteluun, omenoista, täytekakuista ja Prisman tavasta, jossa kaikki ostoskärryt eivät ole lukittu toisiinsa. Yhtään keskustelua en aloittanut, nykyisin voin tehdäkin niin.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa pidetään hulluna jos vieraille hymyilee.

Ja lopulta hullu on vain se, joka ei tajua että hymyileminen kuuluu sivistyneeseen käytökseen. Suomalaiset ovat sivistymättömiä metsäläisiä siksi ei tajuta hymyillä. Onneksi on riittävästi sivistyneitäkin joukossa ettei menisi pelkäksi heikkoitsetuntoiseksi vieraiden pelotteluksi koko touhu. Minua ei haittaa juntit, mutta moni pelkää suomalaisia, koska he eivät hymyile.

Petrus kirjoitti:

Menes kuule käymään vaikka Pietariin joskus niin avarrut tuossakin asiassa. Ei Venäjällä edes asiakaspalveluun kuulu tyhjänpäiväinen tekopirteä hymyily. Se kuuluu vain tuttujen välisiin ihmissuhteisiin. Ja sun mielestä tuntemattomillekin pitäisi hymyillä (kuin opetettu koira ja käpy perseessä) ja kun todellisuus on jotain muuta niin suomalaisten vika taas!

Eli kerrot, että Suomessa ja Ryssissä on samanlainen tapa, että ei hymyillä ja naureskella julkisesti? 

Eiköhän tuo Venäjä ole juuri sellainen poikkeuksellisen ankea maa, että jos sitä alkaa muistuttaa niin tulisi kiiren vilkkaa tehdä hajurakoa. 

Joidenkin kanssa voi jutustella ja hymyillä, vaikka ei tunne. Toisinaan on itsesuojeluvaistoa olla katsomatta silmiin jäätynyt ilme kasvoilla.

Katsoo muutaman eräiden kansakuntien tekemät teloitusvideot, missä ensin jutustellaan ja sitten ammutaan tai leikataan pää, ei tee mieli todellakaan hymyillä tänne tulleille. Otsassa kun ei lue, onko jihadisti, sotakarkuri vai radikalisoitunut muuten vaan.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset on epävarmaa kansaa. Siksi eivät vastaa hymyllä. Huono itsetunto ja epävarmuus siitä, miten pitäisi käyttäytyä (kulttuurimme on niin nuorta, ettei tiettyjä sosiaalisen kanssakäymisen käytöstapoja ole vielä ehditty oppimaan). Parempi siis olla varmuuden vuoksi naama peruslukemilla posket roikkuen...

Täällä tulee ihmeellisiä tilanteita aina tämän epävarmuuden kanssa vastaan. Yksi oudoimmista oli, kun jonotin kaupan kassajonossa. Olin kolmantena jonossa. Ensimmäiseltä jonossa olleelta tippui kassahihnalta joku ruokaostos lattialle, eikä hän huomannut sitä. Toisena kassajonossa ollut huomasi. Hän huolellisesti astui lattialle tippuneen ostoksen yli ja alkoi lataamaan omia ostoksiaan hihnalle....

Että tällaista kansaa...

  Minä nyt leuhotan tällaisella tapahtumalla, olin menossa ostoksille erääseen kauppaan ja siinä ulko-oven luona huomasin että edelläkulkevalta rouvalta putosi euron kolikko. Nostin sen kolikon ja annoin sen tuolle rouvalle, puhuttelin häntä suunnilleen näin "anteeksi, tämä ilmeisesti putosi teiltä", rouva sitten kiitteli. Minulle tuollainen on normaalia käytöstä, olen siis mies, 35-vuotias. 

Kun on tarkoitus kohdata ihmistä, kyllä silloin vastataan hymyyn hymyllä. Jos haluaa olla rauhassa syystä tai toisesta, silloin se osoitetaan sillä, että ei oteta katsekontaktia eikä hymyillä kuin naantalin aurinko.

Suomessa ollaan ystävällisiä ja hymyillään ihan samalla tavalla kuin muuallakin. Ihmeellistä kotimaan panettelua taas kerran. Onko sinulla jotenkin huono itsetunto, kun jatkuvasti teet (sinä ja kaltaisesi) suomalaisia alentavia aloituksia?

Mitä tulee pikkulapsille hymyilyyn, tänä päivänä se ei ole oikein sopivaa missään päin maailmaa. Ei kannata vieraana ihmisenä tehdä itseään lapsille tykö, oli sitten Suomessa, Saksassa tai USAssa.

Mies se tulee räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta.

Vierailija kirjoitti:

Kuule ei kiinnosta paljoa muille hymyillå kun oma elämä on rankkaa. Ärsyttää tuollaiset valittajat.

Haha! Jotenkin niin hauska vastaus! Siis sen puoleen, että sinä tässä valitat..

Mä oon aloittajan kanssa samaa mieltä! Positiivisuus lisää positiivisuutta ja negistely lisää negatiivisuutta. Mä hymyilen paljon ihmisille ja myös koirille/ muille eläimille ja niiden omistajille. Sekä vauvoille etenkin. Jotkut saattaa pitää mua ihan hulluna (tai siltä ne ainakin näyttää) mutta jotkut jopa hymyilevät takaisin. Suosittelen myös vaihtamaan vaikka pari sanaa ventovieraan kanssa, usein saa hyviä keskusteluja aikaiseksi ja jää hyvä mieli!

Mä olen karsinut kaikki negatiiviset ihmiset ympäriltä ja olen paljon onnellisempi!

Tuntuu että nuoret ja nuoret aikuiset ovat kasvaneet sellaisessa ympärisrössä, että tuijotetaan puhelinta, eikä huomioida ketään ympärillä. Vanhemmat olleet samanlaisia. Usein olen jutellut vanhojen ihmisten kanssa aiheesta ja he ovat ihmetelleet samaa. Juurikin viime viikolla juttelin ihanan vanhan rouvan kanssa ja hän oli sitä mieltä, että nykyään ollaan niin omissa maailmoissaan ja keskitytään itseensä, että unohdetaan toiset. Juttelin tämän rouvan kanssa varmaan 15 minuuttia bussipysäkillä ja hän oli selvästi iloinen, kun sai keskusteltua kanssani. Ajatelkaa miten voit niinkin pienellä asialla oikeasti olla toisen ihmisen päivän ilo. Etenkin juuri vanhuksilla tälläinen voi olla päivän, ehkä jopa viikon ainut kontakti toiseen ihmiseen.. (Jos ei lasketa kaupassa tms käyntiä, jossa se kauppatätikin voi olla hapan naama ja ehkä sanoo vain "se olis 5,90")

Hymyily ei maksa mitään. Eikä siitä ole paljoa vaivaa.

Ja nyt ihmiset voisivat taas ajatella järvellään. Ei aloittaja varmaan tarkoittanut että menet irvistelemään epäilyttävän oloiselle ihmiselle, josta voisi olla haittaa turvallisuuden kannalta. Tai vaikka pimeällä kadulla, syrjäisessä kylässä jollekkin hiipparille viettevästi. Mutta jos vaikka junassa tai kaupassa jollekin. Tai vaikka silloin jos auto päästää kävelijän tien yli. Tai bussikuskille. Naapurille. Kaupan kassalle.

Minä en osaa/kehtaa hymyillä tuntemattomille, mutta kyllä mulle tulee hyvä mieli kun joku hymyilee mulle... pahoittelen etten vastaa siihen :(

Jos ei hymyilytä, niin eit kai se pakko oo! Jos on vaikka masentunut tai harvinaisen kakka päivä, niin väkisin hymyn vääntäminen ei varmaan ole helppo tehtävä.

Mutta kieltämättä se on aika kiusallista, kun omaan hymyyn ei tule vastausta, ja vielä pahempi jos toinen selvästi huomaa sen, mutta pitää tiukan ilmeen (ellei jopa ihan pikkasen tiukenna sitä entisestään...). Miten torjuttu olo siitä tuleekaan!

Joskus saattaa itselleni käydä niin, että kun mulle hymyillään, niin en vain ehdi hymyillä takaisin, ja mahdollisuus siihen on ohi sitten, kun tajuan tilanteen. :D Musta tuntuu yleensä hyvältä nähdä joku tuntematon hymyilemässä ystävällisesti, mutta jos on itsellä kurja olo, niin saatan jopa sääliä sitä iloista ihmistä, kun omassa päässä todellisuudessa ei ole oikeasti mitään hymyn aihetta, vaikka tuo toinen niin naiivisti "luulee".

Joskus kun olen hymyillyt ihmisille takaisin halutessani olla ystävällinen, niin ne on alkanut jutella mulle. Tämä on musta joskus ikävää, koska en itse välttämättä halua (uskalla) jutella ihmisille. Paitsi jos tilanteesta on varma ja luonteva poispääsy. Harmittaa kun haluaisi olla yhtä aikaa mukava muille, mutta ei kuitenkaan missään tapauksessa helposti lähestyttävä. :D

Jokaisella olkoon oikeus hymyillä tai olla hymyilemättä, miten itsestä tuntuu.

P.S. On muuten olemassa ihmisiä, jotka eivät kirjaimellisesti pysty hymyilemään, vaikka olisivat kuinka iloisia, mutta kun kasvoille ei vain saa hymyä. Mahtaa olla kurjaa, kun ei pysty koskaan näyttämään iloaan kasvoillaan. Mutta tämä on varmaan erittäin harvinaista?

Hymyily on ystävällinen ja pieni ele. Aika pieni lapsikin oppii, kenelle kannattaa hymyillä ja kenelle ei. Ihan pieni lapsi joko ujostelee tai murjottaa, tai sitten hymyilee ja moikkailee kaikille vastaantulijoille, mutta ajan myötä hän oppii erottamaan ystävälliset ilkeistä ja lempeät vaarallisista (jos jätetään nyt psykopaattinarsistit ja kirvesmurhaajat tämän ulkopuolelle....)

Eihän aikuinenkaan hymyile niille, joille ei halua. Hymyjä on miljoonia erilaisia. On myötätuntohymy, pieni hymy ja nyökkäys tyyliin "ymmärrän sinua/ ollaan samassa veneessä", sitten on flirttaileva hymy, jollekin suloiselle kohteelle (pieni lapsi/ söpö koira tms.) suotu lempeä ihasteluhymy, on kiittämishymy (kaupan kassa, suojatien eteen pysähtynyt auto), tervehdyshymy (kadulla kohdattu satunnainen tuttu, jolle ei kuitenkaan jäädä juttelemaan) jne. jne. 

Toki ihminen saa olla mökö, pahalla tuulella, väsynyt, surullinen ym. En kuitenkaan ymmärrä tässäkään ketjussa pahantuulisuuden loputonta puolustelua. Ihan tarpeeksi on umpimielisiä mörököllejä tässä maassa. Jos en halua kuulua heihin tai katsella heitä joka paikassa 24/7, se minulle suotakoon.

Vierailija kirjoitti:

Smile, though your heart is aching

Smile, even though it’s breaking

When there are clouds in the sky

you’ll get by

If you smile through your fear and sorrow

Smile and maybe tomorrow

You’ll see the sun come shining through

for you

Light up your face with gladness

Hide every trace of sadness

Although a tear may be ever so near

That’s the time you must keep on trying

Smile what’s the use of crying

You’ll find that life is still worthwhile

If you’ll just

Smile

Kun luin sanat, ajattelin että selkeästi ironinen biisi, että hymyä huuleen vain, heko heko. Mutta kun kuuntelen biisiä, se kuulostaa vakavalta. Mitenköhän on, miten tuo biisi pitäisi ymmärtää?

Jos nuori nainen hymyilisi minulle, raivostuisin moisesta pelleilystä. Onneksi ei ole koskaan vielä tapahtunut.

Häh, minä kyllä Suomessa hymyilen ihmisille ja saan hymyilyä takaisin. Reissaan työni puolesta paljon ympäri Suomea ja kyllä hymyyni vastataan hymyllä ihan joka paikassa.