Lue keskustelun säännöt.
HS: Uraäiti sai kaksoset nelikymppisenä
11.10.2017 |
Oikeushammaslääkäri sai kaksoset nelikymppisenä, kun hänen mielestään kaikki oli vielä "kesken". Synnytyksen jälkeen hän malttoi olla kotona kolme viikkoa ja palasi sitten pitämään vastaanottoa ja hoitamaan Oulun lapsisurman tutkintaa.
Sen lisäksi hän alkoi heti juoksemaan 10 kilometrin matkoja ja 20 kävelemään 20 kilometrin lenkkejä.
Kaikki oli kuulemma helppoa, kun kaksoset nukkuivat neljän tunnin päikkäreitä; omaa aikaa harrastaa jäi vapaapäivinäkin vaikka kuinka.
Kommentit (139)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Artikkelin hammaslääkärin raskaus on ilmeisesti ollut jossain määrin suunnittelematon. Tai sellaisen kuvan hänen itse kirjoittamastaan jutusta saa. https://blogit.utu.fi/laaketiedetanaan/2015/02/20/jaaha-haluatko-tietaa/
Olen sanaton. Toivottavasti ei potilastyöhön suuntaa tuo tohtori...
Oikeushammaslääkäri. Tajuatko mikä se on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta kantaa itse juttuun, joka on maksumuurin takana, määritelmä onnistuneesta uran ja lapsiperhe-elämän yhdistämisestä näyttäisi tämänkin keskustelun pohjalta olevan se, että äiti pystyy toteuttamaan itseään vaikkapa uran, opiskelijuuden, yrittäjyyden ja harrastamisen muodossa ja mielellään niin, että kaikki asiat elämässä saa kerralla eikä mistään tarvitse tinkiä. Se perhe-elämäkomponentti, eli lapset ja parisuhde, on ilmeisesti onnistunut, jos lapset on ylipäänsä onnistuttu maailmaan saattamaan ja pysyvät hengissä lapsuusikänsä. Laadulla ja omistautumisella on merkitystä vain työelämässä?
Moni osaa hoitaa monia asioita yhtä aikaa kunnolla.
Totta kai osaa, mutta jokaisen pystyvyydessä on ihan konkreettisia rajoja, sillä vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja. Olen itsekin tehnyt väikkärin loppuun hoitovapaalla eli ymmärrän kyllä mistä puhutaan enkä paheksu tekemistä sinänsä, mutta jossain vaan ihmisellä tulee se raja vastaan, että ihan kaikkea elämässään ei voi tehdä yhtä aikaa ilman, että sillä on seurauksia tulevaisuudessa lasten psyykkisen kasvun, avioliiton ylläpitämisen tai oman jaksamisen suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Artikkelin hammaslääkärin raskaus on ilmeisesti ollut jossain määrin suunnittelematon. Tai sellaisen kuvan hänen itse kirjoittamastaan jutusta saa. https://blogit.utu.fi/laaketiedetanaan/2015/02/20/jaaha-haluatko-tietaa/
Olen sanaton. Toivottavasti ei potilastyöhön suuntaa tuo tohtori...
Oikeushammaslääkäri. Tajuatko mikä se on?
Hänellä on myös yksityispraktiikka ja opiskelee lääkäriksi, eli ehkäpä ei tee vain oikeushammaslääkärin töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta kantaa itse juttuun, joka on maksumuurin takana, määritelmä onnistuneesta uran ja lapsiperhe-elämän yhdistämisestä näyttäisi tämänkin keskustelun pohjalta olevan se, että äiti pystyy toteuttamaan itseään vaikkapa uran, opiskelijuuden, yrittäjyyden ja harrastamisen muodossa ja mielellään niin, että kaikki asiat elämässä saa kerralla eikä mistään tarvitse tinkiä. Se perhe-elämäkomponentti, eli lapset ja parisuhde, on ilmeisesti onnistunut, jos lapset on ylipäänsä onnistuttu maailmaan saattamaan ja pysyvät hengissä lapsuusikänsä. Laadulla ja omistautumisella on merkitystä vain työelämässä?
Moni osaa hoitaa monia asioita yhtä aikaa kunnolla.
Totta kai osaa, mutta jokaisen pystyvyydessä on ihan konkreettisia rajoja, sillä vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja. Olen itsekin tehnyt väikkärin loppuun hoitovapaalla eli ymmärrän kyllä mistä puhutaan enkä paheksu tekemistä sinänsä, mutta jossain vaan ihmisellä tulee se raja vastaan, että ihan kaikkea elämässään ei voi tehdä yhtä aikaa ilman, että sillä on seurauksia tulevaisuudessa lasten psyykkisen kasvun, avioliiton ylläpitämisen tai oman jaksamisen suhteen.
No mun lapset on nyt yläkoulussa, eikä edelleenkään ole mitään ongelmia missään.
Olin jo ennen lapsia nopea, ripeä ja tehokas, eikä tää ole sen vaikeampaa kuin mikään muukaan ennen tätä.
Vittuilua joutuu kuulemaan mutta sitä olen kuunnellut aina.
Vierailija kirjoitti:
Artikkelin hammaslääkärin raskaus on ilmeisesti ollut jossain määrin suunnittelematon. Tai sellaisen kuvan hänen itse kirjoittamastaan jutusta saa. https://blogit.utu.fi/laaketiedetanaan/2015/02/20/jaaha-haluatko-tietaa/
Blogitekstin perusteella ei ole ollut ehkä kypsä äidiksi. Elämä on yhtä suorittamista, ihmisarvo mitataan tutkintojen määrällä. Jotenkin surullista luettavaa. Varmasti tämä äiti on hyvin älykäs ihminen, kunpa saisi sydämen viisautta myöskin ja laittaisi asiat tärkeysjärjestykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En arvosta ketään äitiä joka ei malta pitää kunnon äitiyslomaa. Kukaan ei ole korvaamaton.
Minä taas en ymmärrä äitejä jotka kyllä on alussa jähmettyneinä lapseen kuin pahkat, mutta sitten ne loput 17,5 vuotta ei ole aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta kantaa itse juttuun, joka on maksumuurin takana, määritelmä onnistuneesta uran ja lapsiperhe-elämän yhdistämisestä näyttäisi tämänkin keskustelun pohjalta olevan se, että äiti pystyy toteuttamaan itseään vaikkapa uran, opiskelijuuden, yrittäjyyden ja harrastamisen muodossa ja mielellään niin, että kaikki asiat elämässä saa kerralla eikä mistään tarvitse tinkiä. Se perhe-elämäkomponentti, eli lapset ja parisuhde, on ilmeisesti onnistunut, jos lapset on ylipäänsä onnistuttu maailmaan saattamaan ja pysyvät hengissä lapsuusikänsä. Laadulla ja omistautumisella on merkitystä vain työelämässä?
Moni osaa hoitaa monia asioita yhtä aikaa kunnolla.
Totta kai osaa, mutta jokaisen pystyvyydessä on ihan konkreettisia rajoja, sillä vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja. Olen itsekin tehnyt väikkärin loppuun hoitovapaalla eli ymmärrän kyllä mistä puhutaan enkä paheksu tekemistä sinänsä, mutta jossain vaan ihmisellä tulee se raja vastaan, että ihan kaikkea elämässään ei voi tehdä yhtä aikaa ilman, että sillä on seurauksia tulevaisuudessa lasten psyykkisen kasvun, avioliiton ylläpitämisen tai oman jaksamisen suhteen.
No mun lapset on nyt yläkoulussa, eikä edelleenkään ole mitään ongelmia missään.
Olin jo ennen lapsia nopea, ripeä ja tehokas, eikä tää ole sen vaikeampaa kuin mikään muukaan ennen tätä.
Vittuilua joutuu kuulemaan mutta sitä olen kuunnellut aina.
Eli käsi sydämelle nyt: Täydet työpäivät parinsadan kilsan päässä kotoa plus yrittäjyys + opetus- ja tutkimusvelvoitteet + vaativa liiton puheenjohtajuus + aikaa vievät harrastukset ovat mielestäsi hoidettavissa pelkällä tehokkuudella ja asenteella ja tunnit vuorokaudessa riittävät kivasti myös täysipainoiseen vuorovaikutukseen vauvaikäisten lasten ja puolison kanssa?
Kannattaa muistaa, että sinäkään et tiedä kaikkea lastesi kokemusmaailmasta eivätkä he ole aikuisia vielä. Ex-anoppini muistutti sinua hyvin paljon ja kuvittelee saattaneensa lapsensa hyvälle elämänuralle, mitä se varmasti lasten koulutustason ja uran puolesta ulkoisesti onkin. Totuus heidän yksityisessä elämässään aikuisena olikin ihan toisenlainen ja siitä ei heidän äitinsä tiennyt eikä tiedä mitään. Ex-miehelleni muodostui lapsuudessa välttelevä vuorovaikutussuhde. Hän oli juuri tällainen helppo lapsi, joka ei häirinnyt vanhempiensa uraa ja leikki hiljaa eikä huutanut huomiota. Psykoterapia ja pariterapia eivät lopultakaan auttaneet niitä ongelmia omien tunteiden käsittelyssä ja lämpimän suhteen rakentamisessa puolisoon ja omiin lapsiin. Sisarensa uupui totaalisesti yrittäessään sekä miellyttää äitiään olemalla menestynyt uraäiti että rakentamalla omille lapsilleen sellaisen aikuisen aktiivista läsnäoloa ja välittämistä sisältävän lapsuuden, jota ei koskaan itse saanut.
Vaikka saankin av-mammojen alapeukut vauhtiin niin tehdään tämä tunnustus: Ensimmäisen lapsen jälkeen olin jotenkin niin heikko ja puollustusasemissa, että koin 'itseäni paremmat' äidit uhkiksi. Eli jos joku saman ikäisen lapsen äiti jaksoi jumpata ja juosta (minä en jaksanut, sohva houkutteli) niin yritin kääntää asian jotenkin niin että se on väärin äidin kroppaa ja vauvaa kohtaan. Hoikat ja pirteät äidit koin myös uhaksi, koska itse en ollut sellainen ja se alleviivasi sitä, että minä en pystynyt samaan. Sama kohdistui niihin äiteihin, jotka opiskeli, teki töitä, rakensi jne - ajattelin, että huonoja äitejä, minä keskityn lapseen ja olen parempi. Toisen lapsen kohdalla voin henkisesti ja fyysisesti paremmin ja pystyin itsekin kaikkeen tuohon. Tarinan opetukseksi en tarkoita sitä, että pitäisi jaksaa urheila, olla kaunis, tehdä töitä jne. EI TARVITSE, mutta ratkaisu ei ole sekään, että syyllistää ja haukkuu niitä, jotka siihen pystyvät ja joille se sopii. Ja edelleen olen sitä mieltä, että molemmille lapsille olin yhtä paljon oikeasti läsnä. Ensimmäiselle olin kyllä aina fyysisesti läsnä, mutta en läsnäolevana ja pirteänä. Yhtä ainoaa totuutta ja oikeaa tapaa ei ole. Usealle sopii hyvä balanssi kaikesta tuosta, joillekin ääripäät suuntaan jos toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta kantaa itse juttuun, joka on maksumuurin takana, määritelmä onnistuneesta uran ja lapsiperhe-elämän yhdistämisestä näyttäisi tämänkin keskustelun pohjalta olevan se, että äiti pystyy toteuttamaan itseään vaikkapa uran, opiskelijuuden, yrittäjyyden ja harrastamisen muodossa ja mielellään niin, että kaikki asiat elämässä saa kerralla eikä mistään tarvitse tinkiä. Se perhe-elämäkomponentti, eli lapset ja parisuhde, on ilmeisesti onnistunut, jos lapset on ylipäänsä onnistuttu maailmaan saattamaan ja pysyvät hengissä lapsuusikänsä. Laadulla ja omistautumisella on merkitystä vain työelämässä?
Moni osaa hoitaa monia asioita yhtä aikaa kunnolla.
Totta kai osaa, mutta jokaisen pystyvyydessä on ihan konkreettisia rajoja, sillä vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja. Olen itsekin tehnyt väikkärin loppuun hoitovapaalla eli ymmärrän kyllä mistä puhutaan enkä paheksu tekemistä sinänsä, mutta jossain vaan ihmisellä tulee se raja vastaan, että ihan kaikkea elämässään ei voi tehdä yhtä aikaa ilman, että sillä on seurauksia tulevaisuudessa lasten psyykkisen kasvun, avioliiton ylläpitämisen tai oman jaksamisen suhteen.
No mun lapset on nyt yläkoulussa, eikä edelleenkään ole mitään ongelmia missään.
Olin jo ennen lapsia nopea, ripeä ja tehokas, eikä tää ole sen vaikeampaa kuin mikään muukaan ennen tätä.
Vittuilua joutuu kuulemaan mutta sitä olen kuunnellut aina.
Eli käsi sydämelle nyt: Täydet työpäivät parinsadan kilsan päässä kotoa plus yrittäjyys + opetus- ja tutkimusvelvoitteet + vaativa liiton puheenjohtajuus + aikaa vievät harrastukset ovat mielestäsi hoidettavissa pelkällä tehokkuudella ja asenteella ja tunnit vuorokaudessa riittävät kivasti myös täysipainoiseen vuorovaikutukseen vauvaikäisten lasten ja puolison kanssa?
Kannattaa muistaa, että sinäkään et tiedä kaikkea lastesi kokemusmaailmasta eivätkä he ole aikuisia vielä. Ex-anoppini muistutti sinua hyvin paljon ja kuvittelee saattaneensa lapsensa hyvälle elämänuralle, mitä se varmasti lasten koulutustason ja uran puolesta ulkoisesti onkin. Totuus heidän yksityisessä elämässään aikuisena olikin ihan toisenlainen ja siitä ei heidän äitinsä tiennyt eikä tiedä mitään. Ex-miehelleni muodostui lapsuudessa välttelevä vuorovaikutussuhde. Hän oli juuri tällainen helppo lapsi, joka ei häirinnyt vanhempiensa uraa ja leikki hiljaa eikä huutanut huomiota. Psykoterapia ja pariterapia eivät lopultakaan auttaneet niitä ongelmia omien tunteiden käsittelyssä ja lämpimän suhteen rakentamisessa puolisoon ja omiin lapsiin. Sisarensa uupui totaalisesti yrittäessään sekä miellyttää äitiään olemalla menestynyt uraäiti että rakentamalla omille lapsilleen sellaisen aikuisen aktiivista läsnäoloa ja välittämistä sisältävän lapsuuden, jota ei koskaan itse saanut.
Ei minulla ole tuollaista työuraa.
Vierailija kirjoitti:
En arvosta ketään äitiä joka ei malta pitää kunnon äitiyslomaa. Kukaan ei ole korvaamaton.
En arvosta ketään, joka luulee tietävänsä ainoan oikean totuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksosten kanssa on niin rankkaa että työmatkat ja pitkät juoksulenkit on lomaa äidille ja auttaa rentoutumaan. Mielummin tutkisin kerran vkossa ruumiiden hampaita. Mielenkiintoinen työ niin ei kumma että suhtautuu noin intohimoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuokaan minusta ihan terveeltä vaikuta. Mikä tekee ihmisen noin rauhattomaksi, ettei voi pysähtyä edes omien lasten ollessa pieniä?
Lasten kanssa joutuu juoksemaan paljon enemmän kuin duunissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni se, että on "helpot" lapset, ei oikeuta olemaan vähemmän heidän kanssaan.
T. Uraäidin lapsi
Minä taas olen 100% kotiäidin lapsi ja samaa en ikimaailmassa halunnut omille lapsilleni.
Jutussa jätetään varmasti paljon kertomatta, mutta seuraavat asiat kerrotaan:
-raskaus oli vahinko
-isä on 20v äitiä vanhempi lääkäri, joka asui Helsingissä. Tämä nainen taas asui Turussa, vauvojen kanssa keskenään ekat 6kk.
-Lapset oli 6kk kun muuttivat Helsinkiin koko poppoo. Sen jälkeen äiti on kuitenkin jatkanut töitään Turussa.
-kaksosten äiti piti myös luentoja yliopistolla, missä "joku" katsoi luennon ajan kaksosvauvojen perään.
Ei siis mikään koti-isä -tarina, koska liki kuusikymppinen kaksosvauvojen lääkäri-isä asui eri kaupungissa lasten ekat 6kk!
Jutussa kerrottiin myös, että suhde oli kestänyt vuoden kun yllätysraskaus alkoi. Luulisi 37v hammaslääkärin ja 57v lääkärin osaavan jo ehkäisyä käyttää, mutta ei...
Ei se lasten hankkiminen koskaan ennen ole ollut mikään poikkeustilanne, jonka vuoksi pitäisi
löhötä vuosi sohvalla ja ottaa parikymmentä lisäkiloa. Lapset on hoidettu siinä muiden hommien
ohessa. Nykyään on vaan totuttu siihen, että yhteiskunta maksaa lorvailusta.
Artikkelin henkilö on maaninen suorittaja, ja voin kuvitella ettei empatia ja potilaan kohtaaminen tule olemaan hänen vahvoja puoliaan kun lääkäriksi valmistuu...no ehkä hän erikoistuu oikeuslääketieteeseen tai patologiaan. En pidä hänen kaltaisistaan ihmisistä. Kaikki kunnia saavutuksilleen, mutta varmasti on vaatinut läheisiltä venymistä ja apua.
Olen sanaton. Toivottavasti ei potilastyöhön suuntaa tuo tohtori...