Lue keskustelun säännöt.
HS: Uraäiti sai kaksoset nelikymppisenä
11.10.2017 |
Oikeushammaslääkäri sai kaksoset nelikymppisenä, kun hänen mielestään kaikki oli vielä "kesken". Synnytyksen jälkeen hän malttoi olla kotona kolme viikkoa ja palasi sitten pitämään vastaanottoa ja hoitamaan Oulun lapsisurman tutkintaa.
Sen lisäksi hän alkoi heti juoksemaan 10 kilometrin matkoja ja 20 kävelemään 20 kilometrin lenkkejä.
Kaikki oli kuulemma helppoa, kun kaksoset nukkuivat neljän tunnin päikkäreitä; omaa aikaa harrastaa jäi vapaapäivinäkin vaikka kuinka.
Kommentit (139)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuokaan minusta ihan terveeltä vaikuta. Mikä tekee ihmisen noin rauhattomaksi, ettei voi pysähtyä edes omien lasten ollessa pieniä?
Miksi pitäisi erilseen jotenkin pysähtyä?
Riippuu mitä pysähtyminen tarkoittaa, mutta vauva tarvitsee ainakin yhden ihmisen, joka on lähes koko ajan paikalla, kehittyäkseen psyykkisesti turvallisesti.
Ei se vaadi mitään täydelliseksi suolapatsaaksi jähmettymistä.
Jotkut ihmiset on luonnostaan aktiivisia, joten heidän vanhemmuutensakin on aktiivista. Ei se ole yhtä kuin turvaton.
Edelleenkin se riippuu täysin siitä, mitä tämä aktiivisuus tai pysähtyminen tarkoittaa. Jos lapsi saa olla läsnäolevan aktiivisen äidin tai isän kanssa jatkuvasti tai lähes jatkuvasti, niin siinä ei toki ole mitään vikaa. Jos taas vauvan ensisijaisen kiintymyksen kohde on usein poissa vauvan luota, niin se luo turvattomuutta.
Täällä tuomittiin kaikenlainen aktiivisuus. Vain se täydellinen suolapatsaaksi lapsen iholle jähmettyminen sallitaan. Ja silloinkaan ei saa ajatella mitään.
No, minä en tuominnut, eikä mielestäni kukaan muukaan. Ajattelun kieltämisestä ei kukaan sanonut mitään?
Täällä väitettiin wttei töitä tekevä ole "läsnä" eli juurikin ajatuspoliisia leikittiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Korkeasti koulutetut ovat usein ahkerampia, ehtivät enemmän ja osaavat käyttää aikansa hyödyllisesti.
Artikkelin hammaslääkärin raskaus on ilmeisesti ollut jossain määrin suunnittelematon. Tai sellaisen kuvan hänen itse kirjoittamastaan jutusta saa. https://blogit.utu.fi/laaketiedetanaan/2015/02/20/jaaha-haluatko-tietaa/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa äidin kanalta kivalta.
Mutta yrittäkää eläyty lasten rooliin: miltä tuntuu, kun äitiä ei vaan näy tai hän mieluummin sananmukaisesti juoksee illat muualla?
Jos äidin kanssa haluaisi leikkiä, sylitellä, lukea, jutella. Millainen aikuisuus on, kun lapsena ei saa tarpeeksi?
Minulla on lähipiirissä kaksi äitiä, joilla 2 noin saman ikäistä pientä lasta. Äiti A on 100% kotiäiti ja kuten av-palstalaiset, haukkuu kaikki 'uraäidit' ja pitää omaa tapaansa olla ainoana ja oikeana. Äiti B on lääkäri, joska pitää parina iltana vastaanottoa kun isä hoitaa lapsia. Hänellä ei ole vahvaa kantaa täyteen kotiäitiyteen tai 'uraäitiyteen'.
Äiti A pitää koko ajan kovaa ääntä siitä, kuinka rankaa ja väsyttävää äitiys on. Hän hoidattaa lapsiaan koko ajan mummoilla ja kummeilla, jotta pääsisi huilaamaan. Lastensa kanssa ollessaan hän pörrää kännykkä kädessä ja ei minust atodellakaan ole läsnä. Lähinnä kireä ja kärttyinen. Äiti B taas on käytännössä aina lastensa kanssa, paitsi noina parina iltana kun on töissä ja isä hoitaa. Hän on minun silmiini 100% läsnä lastensa kanssa. Kännykällä häntä ei kiinni saa kuin päiväunien aikaan tai illalla kun lapset menneet nukkumaan. Isovanhemmille hän ei lapsiaan tunge koskaan.
Toki tätä pitää nyt alapeukuttaa, koska meidän pitäisi olla koherentisti sitä mieltä, että vain kotiäiti on hyvä äiti ja läsnä lapsilleen...
Ei se kyllä oikeasti mene noin. Mitä enemmän on hommaa sen lastenhoidon ohella, sitä väsyneempi ja usein huonompi äiti on. Ehkä tuota vastaanottoa voi paremminkin verrata johonkin harrastamiseen kuin oikeaan työskentelyyn.
T. Lapsen ollessa 1v töihin palannut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa äidin kanalta kivalta.
Mutta yrittäkää eläyty lasten rooliin: miltä tuntuu, kun äitiä ei vaan näy tai hän mieluummin sananmukaisesti juoksee illat muualla?
Jos äidin kanssa haluaisi leikkiä, sylitellä, lukea, jutella. Millainen aikuisuus on, kun lapsena ei saa tarpeeksi?
Minulla on lähipiirissä kaksi äitiä, joilla 2 noin saman ikäistä pientä lasta. Äiti A on 100% kotiäiti ja kuten av-palstalaiset, haukkuu kaikki 'uraäidit' ja pitää omaa tapaansa olla ainoana ja oikeana. Äiti B on lääkäri, joska pitää parina iltana vastaanottoa kun isä hoitaa lapsia. Hänellä ei ole vahvaa kantaa täyteen kotiäitiyteen tai 'uraäitiyteen'.
Äiti A pitää koko ajan kovaa ääntä siitä, kuinka rankaa ja väsyttävää äitiys on. Hän hoidattaa lapsiaan koko ajan mummoilla ja kummeilla, jotta pääsisi huilaamaan. Lastensa kanssa ollessaan hän pörrää kännykkä kädessä ja ei minust atodellakaan ole läsnä. Lähinnä kireä ja kärttyinen. Äiti B taas on käytännössä aina lastensa kanssa, paitsi noina parina iltana kun on töissä ja isä hoitaa. Hän on minun silmiini 100% läsnä lastensa kanssa. Kännykällä häntä ei kiinni saa kuin päiväunien aikaan tai illalla kun lapset menneet nukkumaan. Isovanhemmille hän ei lapsiaan tunge koskaan.
Toki tätä pitää nyt alapeukuttaa, koska meidän pitäisi olla koherentisti sitä mieltä, että vain kotiäiti on hyvä äiti ja läsnä lapsilleen...
Ei se kyllä oikeasti mene noin. Mitä enemmän on hommaa sen lastenhoidon ohella, sitä väsyneempi ja usein huonompi äiti on. Ehkä tuota vastaanottoa voi paremminkin verrata johonkin harrastamiseen kuin oikeaan työskentelyyn.
T. Lapsen ollessa 1v töihin palannut
Menee tismalleen noin.
Minä pidin kahden lapsen kanssa kummallakin kerralla viikon tauon työnteosta.
Se oma työ antoi voimaa valtavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai on lenkkeilykin jo äideiltä kielletty. Itse jatkoin lenkkeilyä, vaikka sain lapsia. Hyvää teki kunnolle ja kilot lähti nopsaan pois. Tunti jokusen kerran viikossa lenkillä ei kyllä lapsille pahaa tee. Hyvä vain, että isäkin sai rauhassa olla lasten kanssa
Vierailija kirjoitti:
Oikeushammaslääkäri sai kaksoset nelikymppisenä, kun hänen mielestään kaikki oli vielä "kesken". Synnytyksen jälkeen hän malttoi olla kotona kolme viikkoa ja palasi sitten pitämään vastaanottoa ja hoitamaan Oulun lapsisurman tutkintaa.
Sen lisäksi hän alkoi heti juoksemaan 10 kilometrin matkoja ja 20 kävelemään 20 kilometrin lenkkejä.
Kaikki oli kuulemma helppoa, kun kaksoset nukkuivat neljän tunnin päikkäreitä; omaa aikaa harrastaa jäi vapaapäivinäkin vaikka kuinka.
Mahtanut tehdä enemmän hallaa kuin hyvää alkaa rasittaa kroppaa tuolla tavalla heti synnytyksen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeushammaslääkäri sai kaksoset nelikymppisenä, kun hänen mielestään kaikki oli vielä "kesken". Synnytyksen jälkeen hän malttoi olla kotona kolme viikkoa ja palasi sitten pitämään vastaanottoa ja hoitamaan Oulun lapsisurman tutkintaa.
Sen lisäksi hän alkoi heti juoksemaan 10 kilometrin matkoja ja 20 kävelemään 20 kilometrin lenkkejä.
Kaikki oli kuulemma helppoa, kun kaksoset nukkuivat neljän tunnin päikkäreitä; omaa aikaa harrastaa jäi vapaapäivinäkin vaikka kuinka.Mahtanut tehdä enemmän hallaa kuin hyvää alkaa rasittaa kroppaa tuolla tavalla heti synnytyksen jälkeen.
Kyllä nyt taas ottaa jollain lujille se, että toiset on aikaansaavempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuokaan minusta ihan terveeltä vaikuta. Mikä tekee ihmisen noin rauhattomaksi, ettei voi pysähtyä edes omien lasten ollessa pieniä?
Miksi pitäisi erilseen jotenkin pysähtyä?
Riippuu mitä pysähtyminen tarkoittaa, mutta vauva tarvitsee ainakin yhden ihmisen, joka on lähes koko ajan paikalla, kehittyäkseen psyykkisesti turvallisesti.
Ei se vaadi mitään täydelliseksi suolapatsaaksi jähmettymistä.
Jotkut ihmiset on luonnostaan aktiivisia, joten heidän vanhemmuutensakin on aktiivista. Ei se ole yhtä kuin turvaton.
Edelleenkin se riippuu täysin siitä, mitä tämä aktiivisuus tai pysähtyminen tarkoittaa. Jos lapsi saa olla läsnäolevan aktiivisen äidin tai isän kanssa jatkuvasti tai lähes jatkuvasti, niin siinä ei toki ole mitään vikaa. Jos taas vauvan ensisijaisen kiintymyksen kohde on usein poissa vauvan luota, niin se luo turvattomuutta.
Täällä tuomittiin kaikenlainen aktiivisuus. Vain se täydellinen suolapatsaaksi lapsen iholle jähmettyminen sallitaan. Ja silloinkaan ei saa ajatella mitään.
Ai, niinkö? Kuten mun kommenttini:
"Vasta maailmaan tulleelle kaikki on uutta ja turvallisuus syntyy vanhemman läheisyydestä, kiireettömästä läsnäolosta. Äiti on synnyttänyt hänet ja alussa on se henkilö, jonka vauva kokee ensisijaiseksi turvaksi."
Sanoin lapsen turvallisuuden syntyvän lapsen läheisyydestä ja kiireettömästä läsnäolosta. Mainittu myös "vasta maailmaan tullut" ja "vauva".
Sulla täytyy olla jostakin todella paha olla, jos onnistut tulkitsemaan asiat noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottamatta kantaa itse juttuun, joka on maksumuurin takana, määritelmä onnistuneesta uran ja lapsiperhe-elämän yhdistämisestä näyttäisi tämänkin keskustelun pohjalta olevan se, että äiti pystyy toteuttamaan itseään vaikkapa uran, opiskelijuuden, yrittäjyyden ja harrastamisen muodossa ja mielellään niin, että kaikki asiat elämässä saa kerralla eikä mistään tarvitse tinkiä. Se perhe-elämäkomponentti, eli lapset ja parisuhde, on ilmeisesti onnistunut, jos lapset on ylipäänsä onnistuttu maailmaan saattamaan ja pysyvät hengissä lapsuusikänsä. Laadulla ja omistautumisella on merkitystä vain työelämässä?
Hyi jotenkin kauhea toi blogi teksti. Ei taida olla henkisesti ihan kunnossa kun pitää noin suorittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuokaan minusta ihan terveeltä vaikuta. Mikä tekee ihmisen noin rauhattomaksi, ettei voi pysähtyä edes omien lasten ollessa pieniä?
Miksi pitäisi erilseen jotenkin pysähtyä?
Riippuu mitä pysähtyminen tarkoittaa, mutta vauva tarvitsee ainakin yhden ihmisen, joka on lähes koko ajan paikalla, kehittyäkseen psyykkisesti turvallisesti.
Ei se vaadi mitään täydelliseksi suolapatsaaksi jähmettymistä.
Jotkut ihmiset on luonnostaan aktiivisia, joten heidän vanhemmuutensakin on aktiivista. Ei se ole yhtä kuin turvaton.
Edelleenkin se riippuu täysin siitä, mitä tämä aktiivisuus tai pysähtyminen tarkoittaa. Jos lapsi saa olla läsnäolevan aktiivisen äidin tai isän kanssa jatkuvasti tai lähes jatkuvasti, niin siinä ei toki ole mitään vikaa. Jos taas vauvan ensisijaisen kiintymyksen kohde on usein poissa vauvan luota, niin se luo turvattomuutta.
Täällä tuomittiin kaikenlainen aktiivisuus. Vain se täydellinen suolapatsaaksi lapsen iholle jähmettyminen sallitaan. Ja silloinkaan ei saa ajatella mitään.
Ai, niinkö? Kuten mun kommenttini:
"Vasta maailmaan tulleelle kaikki on uutta ja turvallisuus syntyy vanhemman läheisyydestä, kiireettömästä läsnäolosta. Äiti on synnyttänyt hänet ja alussa on se henkilö, jonka vauva kokee ensisijaiseksi turvaksi."
Sanoin lapsen turvallisuuden syntyvän lapsen läheisyydestä ja kiireettömästä läsnäolosta. Mainittu myös "vasta maailmaan tullut" ja "vauva".
Sulla täytyy olla jostakin todella paha olla, jos onnistut tulkitsemaan asiat noin.
Öh. Ja sinä olet ainoa maailmannapa?
Ja aikamoisia diagnooseja heittelet netissä.
Ei se minua haittaa. Olen tottunut kuuntelemaan nälvintää siitä, että ehdin enemmän ja olen aikaansaavempi.
Suomalaiset ei kestä sitä. Varsinkaan naiset.
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta kantaa itse juttuun, joka on maksumuurin takana, määritelmä onnistuneesta uran ja lapsiperhe-elämän yhdistämisestä näyttäisi tämänkin keskustelun pohjalta olevan se, että äiti pystyy toteuttamaan itseään vaikkapa uran, opiskelijuuden, yrittäjyyden ja harrastamisen muodossa ja mielellään niin, että kaikki asiat elämässä saa kerralla eikä mistään tarvitse tinkiä. Se perhe-elämäkomponentti, eli lapset ja parisuhde, on ilmeisesti onnistunut, jos lapset on ylipäänsä onnistuttu maailmaan saattamaan ja pysyvät hengissä lapsuusikänsä. Laadulla ja omistautumisella on merkitystä vain työelämässä?
Moni osaa hoitaa monia asioita yhtä aikaa kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeushammaslääkäri sai kaksoset nelikymppisenä, kun hänen mielestään kaikki oli vielä "kesken". Synnytyksen jälkeen hän malttoi olla kotona kolme viikkoa ja palasi sitten pitämään vastaanottoa ja hoitamaan Oulun lapsisurman tutkintaa.
Sen lisäksi hän alkoi heti juoksemaan 10 kilometrin matkoja ja 20 kävelemään 20 kilometrin lenkkejä.
Kaikki oli kuulemma helppoa, kun kaksoset nukkuivat neljän tunnin päikkäreitä; omaa aikaa harrastaa jäi vapaapäivinäkin vaikka kuinka.Mahtanut tehdä enemmän hallaa kuin hyvää alkaa rasittaa kroppaa tuolla tavalla heti synnytyksen jälkeen.
Kyllä nyt taas ottaa jollain lujille se, että toiset on aikaansaavempia.
Et taida olla nainen tai äiti. Ei ole ihan höpö höpöä kun suositellaan välttämään kovaa rasitusta jälkitarkastukseen asti. Kävellä tietenkin saa, mutta juokseminen on ihan eri juttu. Itse en esimerkiksi pystynyt edes ostoskärryjä kunnolla työntämään muutamaan viikkoon synnytyksen jälkeen.
Jokuhan ne lapset hoiti jos äidillä mahis noin aikaisin palata töihin ja juoksennella loppuaika. Rahalla saa ja hevosella pääsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa äidin kanalta kivalta.
Mutta yrittäkää eläyty lasten rooliin: miltä tuntuu, kun äitiä ei vaan näy tai hän mieluummin sananmukaisesti juoksee illat muualla?
Jos äidin kanssa haluaisi leikkiä, sylitellä, lukea, jutella. Millainen aikuisuus on, kun lapsena ei saa tarpeeksi?
Minulla on lähipiirissä kaksi äitiä, joilla 2 noin saman ikäistä pientä lasta. Äiti A on 100% kotiäiti ja kuten av-palstalaiset, haukkuu kaikki 'uraäidit' ja pitää omaa tapaansa olla ainoana ja oikeana. Äiti B on lääkäri, joska pitää parina iltana vastaanottoa kun isä hoitaa lapsia. Hänellä ei ole vahvaa kantaa täyteen kotiäitiyteen tai 'uraäitiyteen'.
Äiti A pitää koko ajan kovaa ääntä siitä, kuinka rankaa ja väsyttävää äitiys on. Hän hoidattaa lapsiaan koko ajan mummoilla ja kummeilla, jotta pääsisi huilaamaan. Lastensa kanssa ollessaan hän pörrää kännykkä kädessä ja ei minust atodellakaan ole läsnä. Lähinnä kireä ja kärttyinen. Äiti B taas on käytännössä aina lastensa kanssa, paitsi noina parina iltana kun on töissä ja isä hoitaa. Hän on minun silmiini 100% läsnä lastensa kanssa. Kännykällä häntä ei kiinni saa kuin päiväunien aikaan tai illalla kun lapset menneet nukkumaan. Isovanhemmille hän ei lapsiaan tunge koskaan.
Toki tätä pitää nyt alapeukuttaa, koska meidän pitäisi olla koherentisti sitä mieltä, että vain kotiäiti on hyvä äiti ja läsnä lapsilleen...
Ei se kyllä oikeasti mene noin. Mitä enemmän on hommaa sen lastenhoidon ohella, sitä väsyneempi ja usein huonompi äiti on. Ehkä tuota vastaanottoa voi paremminkin verrata johonkin harrastamiseen kuin oikeaan työskentelyyn.
T. Lapsen ollessa 1v töihin palannut
Toisilla menee, toisilla ei. Olemme resursseilla mene erilaisia. Ullatys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa äidin kanalta kivalta.
Mutta yrittäkää eläyty lasten rooliin: miltä tuntuu, kun äitiä ei vaan näy tai hän mieluummin sananmukaisesti juoksee illat muualla?
Jos äidin kanssa haluaisi leikkiä, sylitellä, lukea, jutella. Millainen aikuisuus on, kun lapsena ei saa tarpeeksi?
Minulla on lähipiirissä kaksi äitiä, joilla 2 noin saman ikäistä pientä lasta. Äiti A on 100% kotiäiti ja kuten av-palstalaiset, haukkuu kaikki 'uraäidit' ja pitää omaa tapaansa olla ainoana ja oikeana. Äiti B on lääkäri, joska pitää parina iltana vastaanottoa kun isä hoitaa lapsia. Hänellä ei ole vahvaa kantaa täyteen kotiäitiyteen tai 'uraäitiyteen'.
Äiti A pitää koko ajan kovaa ääntä siitä, kuinka rankaa ja väsyttävää äitiys on. Hän hoidattaa lapsiaan koko ajan mummoilla ja kummeilla, jotta pääsisi huilaamaan. Lastensa kanssa ollessaan hän pörrää kännykkä kädessä ja ei minust atodellakaan ole läsnä. Lähinnä kireä ja kärttyinen. Äiti B taas on käytännössä aina lastensa kanssa, paitsi noina parina iltana kun on töissä ja isä hoitaa. Hän on minun silmiini 100% läsnä lastensa kanssa. Kännykällä häntä ei kiinni saa kuin päiväunien aikaan tai illalla kun lapset menneet nukkumaan. Isovanhemmille hän ei lapsiaan tunge koskaan.
Toki tätä pitää nyt alapeukuttaa, koska meidän pitäisi olla koherentisti sitä mieltä, että vain kotiäiti on hyvä äiti ja läsnä lapsilleen...
Ei se kyllä oikeasti mene noin. Mitä enemmän on hommaa sen lastenhoidon ohella, sitä väsyneempi ja usein huonompi äiti on. Ehkä tuota vastaanottoa voi paremminkin verrata johonkin harrastamiseen kuin oikeaan työskentelyyn.
T. Lapsen ollessa 1v töihin palannut
Toisilla menee, toisilla ei. Olemme resursseilla mene erilaisia. Ullatys.
Automaattinen tekstinkorjaus.. resursseiltamme
En ikimaailmassa laittaisi yksivuotiasta päivähoitoon. Joku silti tekee niinkin eikä edes häpeä sitä. Niin me ollaan erilaisia.
Mielestäni se, että on "helpot" lapset, ei oikeuta olemaan vähemmän heidän kanssaan.
T. Uraäidin lapsi
Hän on ammattilainen. Se on se ammattitaito minkä ansiosta pystyy laittamaan tunteet taka-alalle ja tehdä työnsä hyvin. Varmasti on käsitellyt ne tunteet työpsykologilla tai mikä nyt työpaikan käytäntö onkaan.