Lue keskustelun säännöt.
HS: Uraäiti sai kaksoset nelikymppisenä
11.10.2017 |
Oikeushammaslääkäri sai kaksoset nelikymppisenä, kun hänen mielestään kaikki oli vielä "kesken". Synnytyksen jälkeen hän malttoi olla kotona kolme viikkoa ja palasi sitten pitämään vastaanottoa ja hoitamaan Oulun lapsisurman tutkintaa.
Sen lisäksi hän alkoi heti juoksemaan 10 kilometrin matkoja ja 20 kävelemään 20 kilometrin lenkkejä.
Kaikki oli kuulemma helppoa, kun kaksoset nukkuivat neljän tunnin päikkäreitä; omaa aikaa harrastaa jäi vapaapäivinäkin vaikka kuinka.
Kommentit (139)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuokaan minusta ihan terveeltä vaikuta. Mikä tekee ihmisen noin rauhattomaksi, ettei voi pysähtyä edes omien lasten ollessa pieniä?
Miksi pitäisi erilseen jotenkin pysähtyä?
No, ehkä me ihmiset ollaan erilaisia, mutta itselleni on aina tehnyt henkisesti valtavan hyvää jos on tarvinnut pysähtyä, kääntyä ulkomaailman touhuamisesta enemmän sisäisiin asioihin. Minulle oli eka äitiysloma alkuun ihan kauheaa levottomuutta ja ahdistusta, koska olin ihminen joka olin aina touhunnut kauheasti, koskaan pysähtymättä. En ollut huomannut sitä omaa peruslevottomuuttani, koska peitin sen jatkuvan menemisen ja tekemisen alle. Äitiyslomalla oli pakko kohdata, ja minusta tuli sen kautta paljon tasapainoisempi ihminen.
Niin. Tadaa. Ihmiset on erilaisia.
Minä olen aina ollut aktiivinen. Ja aikuistuin varhain. Joten en enää sitten tarvinnut äitiyslomalla erikseen mitään pysäytystä.
Ja vauvastaan ei tarvinnut äitiä joka olisi malttanut hetkeksi pysähtyä?
Mihin ihmeeseen sen äidin pitää pysähtyä? Elää elämäänsä oman luonteensa mukaisesti ja huolehtii lapsestaan kuten muistakin asioistaan.
Mun lapset on nyt jo yläkoululaisia. Edelleen olen läsnä, koska se vauva-aikainen bisnes jatkuu edelleen kotitoimistossani. Väittäisin että olen koko ajan ollut paremmin läsnä kuin moni muu. Ja lapseni perineet toimeliaan luonteeni ja tekemistapani.
Varmasti ovat oppineetkin toimeliaiksi ja itsenäiseksi kun on ollut pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan sekin tapa huolehtia, että äiti viihtyy toisaalla maksajan roolissa, välillä vähän paikalla, kasvattaa ja vaikuttaa lastensa kaverilta. Toiset aikuiset tekevät isoimman osan lasten tulevaisuuden eteen eli homma on ulkoistettu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuokaan minusta ihan terveeltä vaikuta. Mikä tekee ihmisen noin rauhattomaksi, ettei voi pysähtyä edes omien lasten ollessa pieniä?
Miksi pitäisi erilseen jotenkin pysähtyä?
No, ehkä me ihmiset ollaan erilaisia, mutta itselleni on aina tehnyt henkisesti valtavan hyvää jos on tarvinnut pysähtyä, kääntyä ulkomaailman touhuamisesta enemmän sisäisiin asioihin. Minulle oli eka äitiysloma alkuun ihan kauheaa levottomuutta ja ahdistusta, koska olin ihminen joka olin aina touhunnut kauheasti, koskaan pysähtymättä. En ollut huomannut sitä omaa peruslevottomuuttani, koska peitin sen jatkuvan menemisen ja tekemisen alle. Äitiyslomalla oli pakko kohdata, ja minusta tuli sen kautta paljon tasapainoisempi ihminen.
Niin. Tadaa. Ihmiset on erilaisia.
Minä olen aina ollut aktiivinen. Ja aikuistuin varhain. Joten en enää sitten tarvinnut äitiyslomalla erikseen mitään pysäytystä.
Ja vauvastaan ei tarvinnut äitiä joka olisi malttanut hetkeksi pysähtyä?
Mihin ihmeeseen sen äidin pitää pysähtyä? Elää elämäänsä oman luonteensa mukaisesti ja huolehtii lapsestaan kuten muistakin asioistaan.
Mun lapset on nyt jo yläkoululaisia. Edelleen olen läsnä, koska se vauva-aikainen bisnes jatkuu edelleen kotitoimistossani. Väittäisin että olen koko ajan ollut paremmin läsnä kuin moni muu. Ja lapseni perineet toimeliaan luonteeni ja tekemistapani.
Varmasti ovat oppineetkin toimeliaiksi ja itsenäiseksi kun on ollut pakko.
Ei heillä ole ollut mikään pakko. Minähän olen ollut paremmin läsnä kuin muut vanhemmat. Esimerkiksi tyhjään kotiin ei ole tarvinnut koskaan tulla, tai lähteä aamulla tyhjästä kodista. Päivähoidossa eivät ole koskaan olleet viiden tunnin päivää pidempään. Kaikki alakoulun lomat olen ollut paikalla. Nyt toinen oli juuri tetin toimistossani.
Malli toimeliaisuuteen on ollut.
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä lapsia ole mikään pakko hankkia. Etenkään, jos ajatus uran "päättymisestä" pelottaa, kaikki on vielä kesken ja lasten kanssa ei ole edes halua olla. On ihan hyvä jäädä lapsettomaksi tuollaisessa tilanteessa, se taitaa olla sekä vanhemman että mahdollisten tulevien lasten etu.
Mä en oikein ymmärrä mikä siinä uran päättymisessä pelottaa? Jos tolle naiselle olisi käynyt siten niin sit vaan kotiäidiksi, kyllä siinäkin on hommaa jos oikein kunnolla alkaa panostaa lapsiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuokaan minusta ihan terveeltä vaikuta. Mikä tekee ihmisen noin rauhattomaksi, ettei voi pysähtyä edes omien lasten ollessa pieniä?
Miksi pitäisi erilseen jotenkin pysähtyä?
No, ehkä me ihmiset ollaan erilaisia, mutta itselleni on aina tehnyt henkisesti valtavan hyvää jos on tarvinnut pysähtyä, kääntyä ulkomaailman touhuamisesta enemmän sisäisiin asioihin. Minulle oli eka äitiysloma alkuun ihan kauheaa levottomuutta ja ahdistusta, koska olin ihminen joka olin aina touhunnut kauheasti, koskaan pysähtymättä. En ollut huomannut sitä omaa peruslevottomuuttani, koska peitin sen jatkuvan menemisen ja tekemisen alle. Äitiyslomalla oli pakko kohdata, ja minusta tuli sen kautta paljon tasapainoisempi ihminen.
No mutta joillekin nimenomaan se tekeminen ja toiminta on sellainen rentouttava henkireikä. Seinät kaatuvat päälle, jos joutuu liian kauan olemaan neljän seinän sisällä. Kaikki eivät tykkää samanlaisesta menosta. Sinun rauhallisuus on jollekin toiselle ahdistavaa tylsyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuokaan minusta ihan terveeltä vaikuta. Mikä tekee ihmisen noin rauhattomaksi, ettei voi pysähtyä edes omien lasten ollessa pieniä?
Miksi pitäisi erilseen jotenkin pysähtyä?
No, ehkä me ihmiset ollaan erilaisia, mutta itselleni on aina tehnyt henkisesti valtavan hyvää jos on tarvinnut pysähtyä, kääntyä ulkomaailman touhuamisesta enemmän sisäisiin asioihin. Minulle oli eka äitiysloma alkuun ihan kauheaa levottomuutta ja ahdistusta, koska olin ihminen joka olin aina touhunnut kauheasti, koskaan pysähtymättä. En ollut huomannut sitä omaa peruslevottomuuttani, koska peitin sen jatkuvan menemisen ja tekemisen alle. Äitiyslomalla oli pakko kohdata, ja minusta tuli sen kautta paljon tasapainoisempi ihminen.
No mutta joillekin nimenomaan se tekeminen ja toiminta on sellainen rentouttava henkireikä. Seinät kaatuvat päälle, jos joutuu liian kauan olemaan neljän seinän sisällä. Kaikki eivät tykkää samanlaisesta menosta. Sinun rauhallisuus on jollekin toiselle ahdistavaa tylsyyttä.
Nimenomaan.
Ja monet muuten pystyy sekä ajattelemaan että tekemään yhtä aikaa. Esimerkiksi samalla kun siivoaa/kävelee, se mielikin puhdistuu.
En ole koskaan tajunnut sitä, että purrakseen purkkaa, pitää seistä ihan hiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan sekin tapa huolehtia, että äiti viihtyy toisaalla maksajan roolissa, välillä vähän paikalla, kasvattaa ja vaikuttaa lastensa kaverilta. Toiset aikuiset tekevät isoimman osan lasten tulevaisuuden eteen eli homma on ulkoistettu!
Huomasiko kukaan, että tässä kuvaillaan juuri aikasen ison osan isien normaalista käyttäytymisestä, eikä sitä juuri kukaan (mies?) ihmettele. Täälläkin isien paljoja töitä puolustellaan tarpeelliseksi ja hyväksi isän rooliksi silloin kun äiti palstalla kyseenalaistaa, että pitääkö niitä töitä tehdä niin paljon kun kotona on lapset (ja vaimo/lasten äiti)....
En näe lukea artikkelia. Oliko artikkeli nyt vain mainos sille miten isäkin voi jäädä kotiin ja äiti luoda uraa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoitajat kasvattaa uraäitien lapset. Tulee onnellisia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuokaan minusta ihan terveeltä vaikuta. Mikä tekee ihmisen noin rauhattomaksi, ettei voi pysähtyä edes omien lasten ollessa pieniä?
Miksi pitäisi erilseen jotenkin pysähtyä?
Koska se lapsi on ansainnut sen.
Vasta maailmaan tulleelle kaikki on uutta ja turvallisuus syntyy vanhemman läheisyydestä, kiireettömästä läsnäolosta. Äiti on synnyttänyt hänet ja alussa on se henkilö, jonka vauva kokee ensisijaiseksi turvaksi.Vastasyntynyt nukkuu enimmän osaa aikaa. Eikä se jämähtäminen takaa yhtään sen parempaa vanhemmuutta. Tai se totaalinen tumput suorana pällistely ole yhtään parempaa läsnäoloa.
:D Huomaa että sulla ei ole lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvakin kertoo jo kaiken. Pennut leikkii keskenään veden ääressä laiturilla ja mamma poseeraa kameralle 😂😂😂 first thing first. Minä minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuokaan minusta ihan terveeltä vaikuta. Mikä tekee ihmisen noin rauhattomaksi, ettei voi pysähtyä edes omien lasten ollessa pieniä?
Miksi pitäisi erilseen jotenkin pysähtyä?
Koska se lapsi on ansainnut sen.
Vasta maailmaan tulleelle kaikki on uutta ja turvallisuus syntyy vanhemman läheisyydestä, kiireettömästä läsnäolosta. Äiti on synnyttänyt hänet ja alussa on se henkilö, jonka vauva kokee ensisijaiseksi turvaksi.Vastasyntynyt nukkuu enimmän osaa aikaa. Eikä se jämähtäminen takaa yhtään sen parempaa vanhemmuutta. Tai se totaalinen tumput suorana pällistely ole yhtään parempaa läsnäoloa.
:D Huomaa että sulla ei ole lapsia.
On kaksi lasta. Lisäksi minulla on opettajakoulutus. Ja meillä on ollut monta vaihto-oppilasta.
Edelleenkään en ymmärrä, miksi se tolppana seisokselu olisi parempaa äitiyttä. Tai lasten tarve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uraäitiys ei tarkoita automaattisesti ympärivuorokautista kotoa poissaoloa. Tai uraisyys sen puoleen.
Esim jonkun lääkärin vastaanoton pitäminen nimenomaan mahdollistaa sen, että äiti ja isä kykenee hoitamaan lapset myös kotona. Eikä esim jonkin tutkimuksen johtaminen vaadi toimistoa kodin ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Kuvakin kertoo jo kaiken. Pennut leikkii keskenään veden ääressä laiturilla ja mamma poseeraa kameralle 😂😂😂 first thing first. Minä minä.
Juu. Hyvä helikopteriäitihän toki häärää ja pyslaa 20 vuotta tauotta lastensa iholla.
En pääse artikkelia lukemaan, mutta kyllä tuo mainittu juoksu-/kävelyharrastus kertoo, ettei halua tai jaksa lastensa kanssa olla. Kenenkään ei vaativan uran ja opiskelujen ohessa tarvitse tuollaista liikuntamäärää.
Itse asiassa olen huomannut, että usein juuri neljänkympin kohdilla ei vanhemmat enää lasten kanssa ehdi olemaan. Vaikka lapset olisivat jo vähän vanhempiakin. Itse olen 40 ja lapsi 14, ja kaveripiirissä vanhemmilla on tällä hetkellä ihan vimmattu kiire omissa menoissaan. Nuorempana kyllä ehdittiin istumaan hiekkalaatikolla ja kahvittelemaan, nyt vedetään maratoneja ja lapset on mummulassa. Myös ne nuoremmat. Liittyy varmaan keski-iän kriisiin, tulee tunne että elämä loppuu just nyt. Siksi olen ehdottomasti sitä mieltä, että lapset kannattaa tehdä jo parikymppisenä. Pystyy vielä vaan olemaan ja ajattelemaan, että ehtiihän sitä vielä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuokaan minusta ihan terveeltä vaikuta. Mikä tekee ihmisen noin rauhattomaksi, ettei voi pysähtyä edes omien lasten ollessa pieniä?
Miksi pitäisi erilseen jotenkin pysähtyä?
Riippuu mitä pysähtyminen tarkoittaa, mutta vauva tarvitsee ainakin yhden ihmisen, joka on lähes koko ajan paikalla, kehittyäkseen psyykkisesti turvallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvakin kertoo jo kaiken. Pennut leikkii keskenään veden ääressä laiturilla ja mamma poseeraa kameralle 😂😂😂 first thing first. Minä minä.
Juu. Hyvä helikopteriäitihän toki häärää ja pyslaa 20 vuotta tauotta lastensa iholla.
Anteeksi nyt, mutta tää on niin väsynyttä. Jos kritisoi sitä, että joku jättää lapsensa jo lähes vastasyntyneestä pitkiksi ajoiksi muiden hoiviin, ei tarkoita, että kannattaisi 20 vuoden symbioosia.
Esim. minä olin lasten kanssa kotona 1.5 v per lapsi ja sitten mieheni jäi kotiin, menivät vähän alle 3v päiväkotiin, ovat toisinaan isovanhempien hoidossa, jopa yökylässä. Mutta ekat 3v ollaan oltu tiiviisti yhdessä. Ei 20v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuokaan minusta ihan terveeltä vaikuta. Mikä tekee ihmisen noin rauhattomaksi, ettei voi pysähtyä edes omien lasten ollessa pieniä?
Miksi pitäisi erilseen jotenkin pysähtyä?
Riippuu mitä pysähtyminen tarkoittaa, mutta vauva tarvitsee ainakin yhden ihmisen, joka on lähes koko ajan paikalla, kehittyäkseen psyykkisesti turvallisesti.
Ei se vaadi mitään täydelliseksi suolapatsaaksi jähmettymistä.
Jotkut ihmiset on luonnostaan aktiivisia, joten heidän vanhemmuutensakin on aktiivista. Ei se ole yhtä kuin turvaton.
Turha verrata johonkin 50-luvun maatalousyhteiskuntaan, "lähdettiin sitä ennenkin synnytyksestä suoraan lypsylle".
Silloin ei ollut vaihtoehtoja, niitä lapsia "siunaantui" 5-7 , halusit tai et. Ei varmaan ollut aina iloinen perhetapahtuma.