Lue keskustelun säännöt.
Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?
Myös miten olette sen tehneet, ilmoititteko että "nyt ei enää nähdä" vai hävisittekö vain elämästä?
Kommentit (1841)
Vierailija kirjoitti:
Osasin kyllä vähän arvatakin tän, mutta muutin muutama vuosi sitten vähän kauemmas, niin ei täällä kukaan jaksa käydä. Puhutaan siis n 30 kilometristä, johon kulkee julkinen liikenne. Aina tulee jotain hihiii sä asut siel niin kaukana niin ei jaksa- tyylisiä selityksiä.
Tai EI EHDI. Se on kanssa toinen, mitä kuulee, kun ihmisillä on niin kiire koko ajan ja minä minä minä, kaikki pyörii oman navan ympärillä. Nyt kun pitäis nähdä vähän ees vaivaa, niin ei ehditä eikä jakseta.
Tämä pyöri monta vuotta niin, että mä aina matkustin tapaamaan kavereita, "kun mä asun täällä kauempana", mutta sitten päätin, että nyt on muiden vuoro käydä välillä täällä, jos haluaa tavata. Niin sitten ei ehdi eikä jaksa, niin sitten ei voida oikein nähdä.
En muuten itse ole koskaan ystävää torjunut sanomalla etten ehdi tai jaksa. Sain vielä tuohon päälle kunnon rääpimiset, että mun pitää nyt ymmärtää sitä ja mun p
Muutin itse toiselle paikkakunnalle klassisesti "miehen perässä". Mutta vain 45 km:n päähän.
Oli melkoisen surullista huomata että olin ollut "ystävilleni" vain seuralainen paremman puutteessa.
Vain harva heistä tuli käymään, aina selittelivät kiireitään. Muuten kyllä ehtivät käymään paljon kauempanakin.
Moni entisen kotipaikkakuntani ihmisistä olisi ollut utelias näkemään "uuden" miesystäväni, ja kyläilykutsuja sateli äitinikin välityksellä.
Aviomieheni oli silloin yrittäjä, enkä olisi itsekään ehtinyt /jaksanut lähteä "kiertämään kylää". Kerroin että meillä voi tulla käymään.
Kukaan niistä ihmisistä ei ole tullut tähän päivään mennessä. Aikaa on kulunut yli 30 vuotta. Enpä ole kyllä odotellutkaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen katkaissut tai tarkotuksella jättänyt hoitamatta suurinmman osan kaikista elämäni ihmissuhteista. Kun opetteli olemaan yksin ja huolehtimaan itse omista tarpeistaan, alkoi sosiaalisuus olemaan "huono sijoitus"
yhden sukulaisen kanssa olen tekemisissä, kenestä tiedän, että osaa pitää yksityisasiani yksityisinä, ja on mukava tyyppi. Outo sanoa, mutta suurin osa ihmisistä on aika kusipäisiä ja ilkeitä. Jos ei suoraan, niin selän takana sitten. En kaipaa sellaisia ihmissuhteita
Vierailija kirjoitti:
Minulta on "hävinnyt" ystäviä sitä mukaan kun he ovat aloittaneet parisuhteen. Ei se siis ehkä ystävyyttä ollutkaan. Ymmärrän, että uusi elämänvaihe on kiireinen jne., mutta sitä en ymmärrä että tiedän parisuhteessa olevien NK. Ystävieni järjestävän tapaamisia ja juhlia, mutta niissä ei sinkkuja ole. Tämä satuttaa.
Juurikin tämä. Minultakin vaan hävisi ns "ystävät" elämässä kun rupesivat seurustelemaan ,eräs pitkä aikainen ystävä löysi kumppanin ja ykskaks ei ehtinytkään koskaan mua nähdä ja jos nähtiin oli kokoajan kännykällä ja ravasi edestakaisin levottomasti ihankuin äkkiä olisi halunnut pois mun luota. Sitten vaan yhteydenpito tyssäsi. Ei ollut eka kerta kun ihmiset hylkää noin vain,ihan kuin se sinkkuus mikä itsellänikin on olisi joku kamala tarttuva tauti. Aivan naurettavaa ja absurdia. Ei ne koskaa ystäviä sit ollutkaan.
Joskus muinoin nuorena kauhistelimme 20-vuotiaan sisareni uutta poikaystävää: tämä oli jo käsittämättömän ikivanha, siis peräti 25-vuotias! Mutta kun elää kauemmin, perspektiivi asettuu oikeisiin mittoihinsa ja huomaa vielä yli 70-vuotiaana olevansa sama utelias ja kehityshaluinen ihminen kuin ennenkin sen hieman rypistyneen kuoren alla... "vanhusten" painaminen samaan muottiin ei siis toimi enää nykyaikana. Olemme terveempiä kuin koskaan, hallitsemme tietotekniikan ja nykyisin puhutun kielen. Toivottavasti pääset itsekin huomaamaan tämän sitten aikanaan!
Pari ystävää alkoi suhtautua vähättelevästi kaikkiin ongelmiini se jälkeen kun sain lapsen (ja en edes puhu lapsesta). Ennen sitä puitiin kaikkien asioita läpi tasapuolisesti ja tarpeen mukaan. Nämä ihmiset eivät itse halua lapsia, ja en näe sellaista mitenkään meitä erottavana asiana. Aina kun tapasimme, puhuimme vain heidän ongelmistaan. Jos mainitsin jotain vaikka parisuhteeni ongelmista, se sivuutettiin jollain yhdellä "ei se varmaan ole vakavaa" - lauseella. Ja palattiin jauhamaan heidän ihmissuhteista. Eikä kyse ole siitä että heillä olisi jännittävä deittailuvaihe, ja mulla tylsä tasainen elämä, vaan heilläkin pitkiä parisuhteita, toinen naimisissa. Alkoi tuntua aika yksinäiseltä, kun ihmiset kenelle ennen pystyi puhumaan mistä vain, jättävät huomioitta. Hiljalleen vähensin näkemistä, ja nykyään näen vain ystäviä keiden kanssa ystävyys on tasapuolista, oli lapsia tai ei.
Onko joillain joku outo käsitys naisen elämästä, että kun lapsi on tehty, ei enää millään muulla väliä (mies saa olla sika, työasiat saa olla rempallaan, asunto, harrastukset, muut ihmissuhteet, kaikki ihan sama, nyt olet äiti ei tarvitse keskittyä muuhun), vai mistä on kyse?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on kertomuksia kuinka pitkäaikainen ystävä hylännyt alettuaan seurustelemaan. Itsellekin käynyt näin. Siis mitä näitä ihmisiä vaivaa??? Ihankuin olisi just sinkkuus joku suurin synti! Ja sitten pyritään hyötymään jos tulee riitaa kumppanin kanssa että yöksi pakoon pitää sinkulle mennä. Muuten ei välitetäkkään.
Vierailija kirjoitti:
Olen katkaissut. Kaverilla oli väkivaltainen juoppo poikaystävä.
Olin heidän tavatessa varoitellut ystävääni kys miehestä (tunsin hänet entuudestaan)
Mutta ystäväni ei välittänyt, koska jännämies. Pitkän aikaa yritin olla myös miehen ystävä ja toimin "välienselvittelijänä" heidän riidoissaan. Siinä vaiheessa laitoin välit poikki, kun tämä mies löi myös minua. Muutenkin olin aivan kypsä siihen draamaan.
Nykyään ollaan taas tekemisissä, mies ei enään kuvioissa.
Se kirjoitetaan v i t t u "ENÄÄ"!! Ei ole olemassa sellaista sanaa kuin "enään". Miten voi olla, ettei aikuiset ihmiset tiedä näin yksinkertaista kirjoitusasua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pari ystävää alkoi suhtautua vähättelevästi kaikkiin ongelmiini se jälkeen kun sain lapsen (ja en edes puhu lapsesta). Ennen sitä puitiin kaikkien asioita läpi tasapuolisesti ja tarpeen mukaan. Nämä ihmiset eivät itse halua lapsia, ja en näe sellaista mitenkään meitä erottavana asiana. Aina kun tapasimme, puhuimme vain heidän ongelmistaan. Jos mainitsin jotain vaikka parisuhteeni ongelmista, se sivuutettiin jollain yhdellä "ei se varmaan ole vakavaa" - lauseella. Ja palattiin jauhamaan heidän ihmissuhteista. Eikä kyse ole siitä että heillä olisi jännittävä deittailuvaihe, ja mulla tylsä tasainen elämä, vaan heilläkin pitkiä parisuhteita, toinen naimisissa. Alkoi tuntua aika yksinäiseltä, kun ihmiset kenelle ennen pystyi puhumaan mistä vain, jättävät huomioitta. Hiljalleen vähensin näkemistä, ja nykyään näen vain ystäviä keiden kanssa ystävyys on tasapuolista, oli lapsia tai ei.
Onko joillain joku outo käsitys naisen elä
Vähän samankaltainen kokemus, paitsi että mulla ei ole täällä oikein muitakaan ystäviä. Mulla on mennyt jo pitkään huonosti miehen kanssa, se käyttäytyy tosi törkeästi mua kohtaan, mutta nämä ystävät ei usko vaan vähättelee asiaa (jos heidän miehensä käyttäytyisi niin, olisi se päivän polttava aihe ja syy eroon). Haudon eroa, mutta tarvitsisin tukea että jaksaisin lähteä. Ymmärrän toki, että meidän ero vaikuttaisi heidänkin kuvioihin, koska olemme heidän miestensä kanssa nykyään samaa kaveriporukkaa, mutta onko se oikeasti tärkeämpää kuin mun hyvinvointi? On niin yksinäinen olo, kun en voi puhua tästä kenellekään.
Niin ja sama kuvio muuten, meillä lapsia ja niiden jälkeen kaikki mun elämään liittyvä lakkasi olemasta keskustelun aihe.
Vierailija kirjoitti:
Pari ystävää alkoi suhtautua vähättelevästi kaikkiin ongelmiini se jälkeen kun sain lapsen (ja en edes puhu lapsesta). Ennen sitä puitiin kaikkien asioita läpi tasapuolisesti ja tarpeen mukaan. Nämä ihmiset eivät itse halua lapsia, ja en näe sellaista mitenkään meitä erottavana asiana. Aina kun tapasimme, puhuimme vain heidän ongelmistaan. Jos mainitsin jotain vaikka parisuhteeni ongelmista, se sivuutettiin jollain yhdellä "ei se varmaan ole vakavaa" - lauseella. Ja palattiin jauhamaan heidän ihmissuhteista. Eikä kyse ole siitä että heillä olisi jännittävä deittailuvaihe, ja mulla tylsä tasainen elämä, vaan heilläkin pitkiä parisuhteita, toinen naimisissa. Alkoi tuntua aika yksinäiseltä, kun ihmiset kenelle ennen pystyi puhumaan mistä vain, jättävät huomioitta. Hiljalleen vähensin näkemistä, ja nykyään näen vain ystäviä keiden kanssa ystävyys on tasapuolista, oli lapsia tai ei.
Onko joillain joku outo käsitys naisen elä
Huomasin myös itse, että olin ystävilleni vaan sellainen varakaveri, jota voi nähdä kun ei ole mitään tekemistä. Elin pitkään yksin sinkkuna, joten tottuivat siihen että olin aina saatavilla ja olin liikaakin, enkä vaatinut koskaan mitään. Heidän ehdoilla pyöri kaikki.
Tapasinkin sitten miehen ja aikanaan sain lapsen. Nyt minusta puhutaan varmaan, että äitiys ja parisuhde vei minut kuplaansa, mutta tämä ei ole totta. Minulla ei enää käytännössäkään ollut mahdollisuutta vauvan kanssa laittaa heitä etusijalle ja miellyttää kaikessa, niin "olin muuttunut". Heidän olisi välillä pitänyt laittaa edes viesti ensiksi tai vuorostaan tulla minun luokseni ja sovittaa minun aikatauluihini näkeminen, niin tämä ei vaan ollut mahdollista.
Koitin kertoa lapsestani edes joskus jotain, niin toinen sanoi että ei ole hälle ajankohtasia enää nää pikkulapsijutut ja toinen jotain ettei osaa aiheesta puhua. Sitten kuitenkin kärttivät baarikaveriksi ja "lähde vähän tuulettumaan". Mitenhän se ajankohtaisuus ...?
Häivyin molempien elämästä. Eivät muuten yhtään kuulemma tiedä mikä mulla on ja että oon suuttunut jostain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen katkaissut. Kaverilla oli väkivaltainen juoppo poikaystävä.
Olin heidän tavatessa varoitellut ystävääni kys miehestä (tunsin hänet entuudestaan)
Mutta ystäväni ei välittänyt, koska jännämies. Pitkän aikaa yritin olla myös miehen ystävä ja toimin "välienselvittelijänä" heidän riidoissaan. Siinä vaiheessa laitoin välit poikki, kun tämä mies löi myös minua. Muutenkin olin aivan kypsä siihen draamaan.
Nykyään ollaan taas tekemisissä, mies ei enään kuvioissa.
Se kirjoitetaan v i t t u "ENÄÄ"!! Ei ole olemassa sellaista sanaa kuin "enään". Miten voi olla, ettei aikuiset ihmiset tiedä näin yksinkertaista kirjoitusasua?
Miten joku voi tosi sivistymättömästi mainita halveksivasti naisen sukuelimen yleisellä kirjoituspalstalla???🙄
Enään on pieni virhe sen rinnalla. Häpeä!
Aikanaan katkaisin välit kaikkiin "ystäviini". Syy: uskoivat valehtelevaa exääni mieluummin kuin minua.
Muutin jopa eri paikkakunnalle päästäkseni noista paskoista eroon, ja kun löysin uuden kumppanin, ilmeni, että osa näistä paskoista on hänelle sukua. Yrittivät sitten hänen kauttaan pitää yhteyttä, mutta sanoin kumppanille, että en estä pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa, mutta minä en heihin aio pitää yhteyttä enkä olla edes paikalla jos kylään pyrkivät. Hyvin on toiminut jo 20 vuotta tämä päätös😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen mies ja useampi semmoinen kaveri on ollut, jotka kahden kesken ihan mukavia, mutta isommassa porukassa pottuilee jotakin=on kuulijoita. Jos minua 2 viikkoa potuttaa tapaamisen jälkeen, niin silloin on parempi hivuttautua eroon tämmöisistä nujertajista. Tämä on ilmeisesti suhteellisen yleistä miespiireissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen katkaissut tietoisesti välit vanhaan ystävään. Hän edustaa nykyisin sellaista ihmistyyppiä, ettei mahdu minun moraalikäsitykseeni.
Minuun on myös katkaistu välit. Yksi vanha ystävä sanoi, että kun minulla on lapsia, niin ei häntä kiinnosta oikein minun asiat enää. Hänellä ei ole lapsia eikä haluakaan. Se on hänen valintansa. Toinen ystäväni taas ei voi olla minun ystäväni, koska hän on ex-mieheni ystävä. Oli aikoinaan meidän molempien yhteinen ystävä ja kun erottiin, hän sanoi, ettei voi varmaankaan minua enää tavata, kun meillä on exäni kanssa niin huonot välit. Kysyin exältäni, onko hän kieltänyt yhteistä ystävääni olemasta yhteisessä, ja exäni vastasi, että ei todellakaan ole ja miksi olisi. Minun välini ex-mieheeni ovat olleet vaikeat, kun hän petti ja jätti uuden naisen takia, mutta rehellistä puhetta me ollaan aina harrastettu. Minä en usko, että exäni olisi kieltänyt ketään olemasta minuun yhteydessä, ja minusta sen yhteisen ystävän päätelmät meni vähän liian pitkälle. On siis ihan hyväkin asia, ettei hän pidä yhteyttä, koska tuollainen on typerää vastakkainasettelua. Jos hän nyt yllättäen ottaisi yhteyttä, sanoisin, että se juna meni jo.
teen vähän tämmöstä ja ukko suuttu : TikTok Panty Off Challange
Kyllä ja kyllä. Olen katkaissut välit kokonaiseen kaveriporukkaan, liikaa petollisia ihmisiä. En vain enää ilmestynyt minnekään ja lakkasin seuraamasta somessa.
Minuun on yksi ihminen katkaissut välit ja ymmärrän hänen valintansa. En toiminut oikein häntä kohtaan ja työstin asiaa pitkään.
akka tekee näin ja haisee vieraalle miehelle : TikTok Panty Off Challangee
Olen katkaissut, ja tunnen siitä välillä hieman huonoa omatuntoa, koska minulla ei ollut antaa hänelle mitään kunnon syytä asialle. Katkaisu on ehkä vähän jyrkkä sana, koska välirikkoa ei ollut. Jossain kohtaa alkoi vaan tuntua ettei ole enää mitään yhteistä ja puhuttavaa. Hän oli myös hieman liian takertuva ja syyllisti, jos en vastannut tarpeeksi nopeasti viesteihin. Näen, että tuo suhde vain tuli tiensä päähän, koska se ei enää antanut mitään.
Uusi tuttavuus osoittautui toksisen negatiiviseksi joka ei löytänyt mitään hyvää sanottavaa, mistään, käytti mua "ilmaisena terapeuttina" Valitteli ex miehestään jonka luona kuitenkin kävi ja sit valitteli mitä se taas teki, soitteli ja viestitteli pommittaen päivittäin vaikka kerroin että olen tiettyyn aikaan arkisin töissä enkä jaksa päivittäin vastailla puhelimeen, ei kunnioittanut sitä eikä mun rajoja muutenkaan, pyrki kontrolloimaan ja määräämään mun elämistä, puoli vuotta jaksoin sitten napsahti ja estin joka paikasta.
Itsekin olen myöhäisessä teini-iässä ja varsinkin nuorena aikuisena ollut tosi myrkyllisissä ns. ystävyyssuhteissa, koska olen pelännyt yksinoloa ja koulukiusattuna tottunutkin siihen, että kohdellaan huonosti. Esimerkiksi yksi kaveri haukkui jatkuvasti ulkonäköäni ja vaikka lopulta katkaisin lopulta häneen välit, kestin sitä kuitenkin tosi pitkään ja se vaikutti hyvin kielteisesti siihen, miten näin itseni. Oikeasti pitäisi enemmän puhua siitä, miten ystävyydessä käyttäydytään.