Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Taakse on jäänyt esim. teinivuosien bestis, joka neuvoi jättämään poikaystäväni, kun erehdyin kertomaan, että meillä oli joku pieni konflikti.

No, silloinen poikaystävä on vuosikymmenten rakas elämänkumppani edelleen. Teinibestistä tuskin tunnistaisin, jos vastaan kävelisi.

Vierailija kirjoitti:

Käytöksen takia: henkinen väkivalta, jatkuva omien epävarmuuksiensa purkaminen ja peilaaminen muihin,   tuomarointi - ei ystävällistä sanaa koskaan, ei tukemista kun itsellä haasteita, kuunteli hiljaa (jos edes kuunteli) Juorusi kaikista, avoimen kateellinen muitten hyvästä. Vain ääliöt pitävät lähellään tällaisia ihmisraunioita. Seura ja ystävyys ovat kaksi täysin eri asiaa, ymmärsin lähteä koska ystävyyttä meidän välillä ei ollut. 

Olipa osuvasti sanottu. Tunnustan, että nämä kaksi ovat minullakin menneet joskus iloisesti sekaisin. Nuorena oletin, että millainen kaveri tahansa pitää hyväksyä, koska kavereita kuuluu olla eikä kukaan ole täydellinen. Siinä sitten hengattiin jatkuvista väärinkäsityksistä, loukkaantumisista, tylsistymisestä ja sen aiheuttamasta huonosta ja ajattelemattomasta käytöksestä huolimatta. Olen syyllistynyt näihin itse yhtä lailla kuin silloiset ystävänikin. Kesti aikansa, ennen kuin ymmärsin, ettei epätervettä ja takkuilevaa ystävyyssuhdetta ole olemassakaan vaan silloin se on jotain muuta kuin ystävyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Ystävyssuhteemme oli puoliksi aito, puoliksi jotain muuta kuvitelmaa. Tutustuimme hyvin nuorena netissä, ja juttumme klikkasi samantien. Juteltiin netissä monta vuotta ja jossain vaiheessa puhelinnumerotkin vaihtui, mutta silti pääpaino juttelussa oli nimenomaan sillä tietyllä foorumilla missä kohdattiin. Omalta osalta olin ystävyyden alkaessa tosi nuori ja en uskaltanut paljastaa, että olin pari vuotta juttukaveria nuorempi. Niimpä olin aluksi huijannut olevani vuotta häntä vanhempi ja sitä valhetta en toki vuosien saatossa tohtinut muuttaa. Alunperin kun olin sillä foorumilla juttelemassa vain niitä näitä enkä ystävää etsimässä. Tietyssä kohtaa sitten tajusin ettei tällainen ole ystävyyttä, että pitää väkisinkin jotain jättää kertomatta oman iän takia, ja jouduinkin sepittämään jotain asioita kun olin kertonut olevani yläasteella, vaikka oikeasti olin vasta menossa sinne jne. Olimme nuorina tosi hankalassa tilanteessa ja molemmilla oli masen

Hieman kuulostaa että olit jonkunlainen catfish netissä? Aiemmin Music tv:stä tuli reality sarja jossa etsittiin näitä catfishejä jotka oli ghostanneet hyvätkin ystävät, tai seurustelukumppanit, jopa avopuolisoita sanaakaan sanomatta, olivat vaan kadonneet jälkiä jättämättä. Mielestäni se oli erinomainen ohjelma, Youtubessa taitaa olla niitä jaksoja. Olihan niillä ghostaajilla erikoisia selityksiä. Nää ohjelman tekijät meni ja teki jotain salapoliisityötä ja selvitti miksi tyyppi oli ghostannut toisen. Näin pitääkin toimia, ja vaatia vastuuseen , koska ghostaaminen jättää syvät jäljet ja haavat, pettää toisen luottamuksen. Eri asia sitten on jos kaveri tietää että omassa käytöksessä on jotain vikaa, eikä hänelle voi siitä sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaveri, jonka käytös ihmetyttää. Hän esim. soittaa ja kun sanon, että nyt en ehdi puhua kun täytyy laittaa lapsia nukkumaan niin sieltä tulee 'luuria korvaan'. Tai hän haluaisi lähteä kanssani johonkin ja se ei mulle sovi niin taas sama juttu. Sitten aikojen päästä soittaa niin kuin ei mitään, ei anteeksipyyntöä kuulu. Nyt olen päättänyt ottaa etäisyyttä tuohon ihmiseen, ei kaveria kohtaan noin käyttäydytä!

Ensin olin kanssasi samaa mieltä. Mutta, kun ajattelet hänen kannaltaan tilannetta, niin jos sinäkin aina teet hänelle noin, ettei ole "aikaa" edes hetken keskustella jostain, niin samaahan se on hänellekin, eli sinä myös lyöt hänelle luurin korvaan. Hän ei ole koskaan huomionarvoinen, kun on joku "kiire". Tottakai lapset on aina prioriteetti, mutta voisiko tuossa vaiheessa sanoa miehelle että tee sinä se kun tuli puhelu, tai sanoa ystävälle, soitan 30 min, päästä sinulle takaisin? Tuo luurin korvaan lyöminen kuulostaa että tilanne on mennyt niin pahaksi hänen kannaltaan katsottuna ettei häntä ole enää olemassakaan, ei edes sijanumerolla 20. elämässäsi. Ei sovi? Miksi et raivaa tilaa joskus kalenteristasi hänelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

katkaisin välit kun tajusin miten olen ollut syrjässä. Toiset ystävät olivat keskenään kummeja lapsilleen, meitä lapsettomana ei kutsuttu edes käymään kylässä. Tämän ymmärsin jotenkin, mutta kun saimme lapsia ei yhäkään kutsua synttäreille jne... Tasakymmenen vuosijuhlia viettäessä pari vuotta sitten hehkuteltiin ja pyydeltiin osallistumaan kimppalahjoihin, odotin itse omana syntymäpäivänä että minuakin muistettaisiin edes jotenkin, mutten saanut edes tekstaria tai korttia näiltä samoilta "ystäviltä". Lisäniitti oli että muutama kk synttäreistä eräs "ystävä" vielä paukautti päin näköä tavatessa, että edellisellä viikolla oli erään synttärit ja että  nyt juhlittu sitten  kaikkien tasakympit, joo tuntu kivalta kuulla kun itseä ei edes onniteltu :(

 

Sanoitko itse etukäteen / kutsuitko juhlimaan synttäreitäsi? Meillä kavereiden kesken mennyt niin, et

Elä viiti. EI kukaan ajattele noin. Ole edes rehellinen sille "ystävälle" että sua ei kiinnosta onnitella häntä koska et toivo hänelle hyvää vaan pahaa. Monella on Facebookissa synttäri-ilmoituksetkin käytössä, on mahdotonta olla huomaamatta, vaikka jälkeenpäinkin. Jokainen haluaa onnitteluja, ei kukaan toivo että ohitetaan tai unohdetaan.

Osasin kyllä vähän arvatakin tän, mutta muutin muutama vuosi sitten vähän kauemmas, niin ei täällä kukaan jaksa käydä. Puhutaan siis n 30 kilometristä, johon kulkee julkinen liikenne. Aina tulee jotain hihiii sä asut siel niin kaukana niin ei jaksa- tyylisiä selityksiä.

Tai EI EHDI. Se on kanssa toinen, mitä kuulee, kun ihmisillä on niin kiire koko ajan ja minä minä minä, kaikki pyörii oman navan ympärillä. Nyt kun pitäis nähdä vähän ees vaivaa, niin ei ehditä eikä jakseta.

Tämä pyöri monta vuotta niin, että mä aina matkustin tapaamaan kavereita, "kun mä asun täällä kauempana", mutta sitten päätin, että nyt on muiden vuoro käydä välillä täällä, jos haluaa tavata. Niin sitten ei ehdi eikä jaksa, niin sitten ei voida oikein nähdä.

En muuten itse ole koskaan ystävää torjunut sanomalla etten ehdi tai jaksa. Sain vielä tuohon päälle kunnon rääpimiset, että mun pitää nyt ymmärtää sitä ja mun pitää ymmärtää tätä. Ei suinkaan mitään itsereflektiota tai yritystä tasapuolistaa tilannetta.

Jos näillä ihmisillä on Tinder-treffit vaikka jossain 100 km päässä, sinne kyllä lähtevät kuin ohjukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua on satutettu tuolla tavalla. Yläasteella läheinen ja pitkäaikaisin ystäväni alkoi viettää muiden kanssa aikaa ja teki sillä selväksi etten ole kaivattua seuraa. Aiheesta ei käyty koskaan edes yhden sanan verran keskustelua enkä tänä päivänä tiedä mitä oikein tapahtui. Satutti pahasti ja samalla piti esittää muualla että kaikki on ok.

 

Voisit hyvin olla entinen kaverini, jonka kanssa tiet alkoivat erkanemaan yläasteella. Menimme eri luokalle (hänen oma valintansa, ei minun), ja minä sain omallani uusia kavereita, joiden kanssa luonnollisesti myös vietin aikaa koulussa. Tämä entinen kaverini tuli mustasukkaiseksi, ja minä en oikein osannut käsitellä asiaa sen ikäisenä. Näimme kuitenkin edelleen koulun ulkopuolella, mutta tapaamisista tuli ahdistavia. Hän ei jäänyt yksin, hänellä oli muita ystäviä, joten kyse ei ollut siitä. En muutenkaan enää kokenut voivan

Läheisimmän ja pitkäaikaisen ystävän hylkääminen ja dumppaaminen "uusien ystävien" tieltä on kuvottavaa ja väärin. "Hän tuli mustasukkaiseksi" vai että ihan niin. Tai sitten halusi saada selityksen, miksi vuosikausia hänen sinulle tarjoama emotionaalinen tuki ja lojaalisuus, vastavuoroisuus, mitätöidään yhdessä yössä. Otit vastaan hänen tarjoamaa ystävyyttä vuosien ajan. Ilman häntä olisit ollut syrjääntynyt, kiusattu, ja masentumut. Mutta sinä maksoitkin toiselle hyvän pahalla, "uusien ystävien" tieltä. Alhaista. Ihan yhtä hyvin olisit voinut ottaa hänet mukaan niiden uusienkin ystävien kanssa tekemisiin, ja olla kaikki yhdessä. Mutta ei, halusit omistaa vain itsellesi uudet ystävät. No, toivottavasti heille selvisi pian mikä olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyssuhteemme oli puoliksi aito, puoliksi jotain muuta kuvitelmaa. Tutustuimme hyvin nuorena netissä, ja juttumme klikkasi samantien. Juteltiin netissä monta vuotta ja jossain vaiheessa puhelinnumerotkin vaihtui, mutta silti pääpaino juttelussa oli nimenomaan sillä tietyllä foorumilla missä kohdattiin. Omalta osalta olin ystävyyden alkaessa tosi nuori ja en uskaltanut paljastaa, että olin pari vuotta juttukaveria nuorempi. Niimpä olin aluksi huijannut olevani vuotta häntä vanhempi ja sitä valhetta en toki vuosien saatossa tohtinut muuttaa. Alunperin kun olin sillä foorumilla juttelemassa vain niitä näitä enkä ystävää etsimässä. Tietyssä kohtaa sitten tajusin ettei tällainen ole ystävyyttä, että pitää väkisinkin jotain jättää kertomatta oman iän takia, ja jouduinkin sepittämään jotain asioita kun olin kertonut olevani yläasteella, vaikka oikeasti olin vasta menossa sinne jne. Olimme nuorina

Tässä on tää ohjelma. Näillä Trumpin kannatus somessa sai toisen ghostaamaan.

Olen .

Tilanne oli se, että veljeni ex  anoppi  pyysi minua puhuttelemaan veljeäni.

Kieltäydyin. 

 

Tiedän että, veljeni osaa olla veemäinen, mutten silti halua alkaa paimentamaan ketään.

Ex rouva oli menossa työhaastatteluun,

mutta sanoi: ettei voi mennä haastatteluun, koska on niin mielimaassa, tämän takia,

etten puuttunut veljeni ja hänen eroon. Tai veljeni käytökseen.

No, sain jälkikäteen tietää, että meni kuitenkin haastatteluun ja sai kyseisen paikan.

- Hän ei kuitenkaan ottanut paikkaa vastaan.

Ja koska minulle valehdeltiin ja syyllistettiin,

niin se ystävyys oli siinä ! !

Tosin en ole kaivannut koko ihmistä, valittaja tyyppi, raskasta seuraa.

En tosin ole isommasti tekemisissä veljenikään kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Olen .

Tilanne oli se, että veljeni ex  anoppi  pyysi minua puhuttelemaan veljeäni.

Kieltäydyin. 

 

Tiedän että, veljeni osaa olla veemäinen, mutten silti halua alkaa paimentamaan ketään.

Ex rouva oli menossa työhaastatteluun,

mutta sanoi: ettei voi mennä haastatteluun, koska on niin mielimaassa, tämän takia,

etten puuttunut veljeni ja hänen eroon. Tai veljeni käytökseen.

No, sain jälkikäteen tietää, että meni kuitenkin haastatteluun ja sai kyseisen paikan.

- Hän ei kuitenkaan ottanut paikkaa vastaan.

Ja koska minulle valehdeltiin ja syyllistettiin,

niin se ystävyys oli siinä ! !

Tosin en ole kaivannut koko ihmistä, valittaja tyyppi, raskasta seuraa.

En tosin ole isommasti tekemisissä veljenikään kanssa.

Ai ja miten katkaisin väli. Poistin numeron valikosta.

Olen. Tutustuin deittisivustolla mieheen ja tein hänelle jo heti alusta asti selväksi, että en etsi parisuhdetta entisten parisuhteitteni tuomien traumojen vuoksi. Lähinnä siis kaveruutta/fwb juttua. Aikaa kului ja kertoi minulle että on palavasti rakastunut minuun ja haluaa suhteen. Kerroin arvostavani hänen rehellisyyttään jne, mutta muistutin että suhdetta en halua. Näillä mentiin jonkin aikaa, kunnes hän alkoi välillä suuttumaan minulle ja tivaamaan minulta syitä, että miksi en rakastu häneen ja että minun pitäisi olls rakastunut häneen. Syyllistys oli sitä tasoa, että välillä mietinkin itsekseni että mikä ihme tässä nyt on, kun en ole ihastunut ihmisiin kahteen vuoteen. Hän alkoi kutsua minua babeksi ja rakkaaksi, tämän kohteliaasti kielsin häneltä kun tuntui ahdistavalta. Lopulta en vain enää jaksanut sitä, eikä myöskään tuntunut itsestä hyvälle katsella kun hän kuluttaa energiaansa ihmiseen, jolta ei selkeästi voi saada sitä mitä tahtoo. Laitoin hänelle viestiä ja kerroin että tämä oli nyt tässä ja rohkaisin häntä etsimään suhdetta muualta. 

Vaimoni jo reilusti aikuinen kummityttö, vaimoni vanhimman sisaren tytär, katkaisi välinsä tuntemattomasta syystä koko sukuun, jolloin myös minun kanssakäymiseni hänen kanssaan loppui. Äidilleen asetti ehdottoman kiellon, että ei saa kertoa hänestä mitään kenellekään. Vaimoni suku on suuri, eikä kukaan tiedä hänestä mitään. Minulle ghostaaminen oli kovin traumaattinen, sillä hän oli käynyt meillä todella usein, joka kerran saunoimme ja aina jäimme saunaan juttelemaan kahdestamme. Vietti pitkät ajat myös kesämökillämme. Kiinnyin häneen syvästi. Korostettakoon, että vaikkei lapsena, eikä aikuisena vähääkään ujostellut alastomuutta, mitään seksuaalista ei välillämme ollut, ei edes pyrkimystä.

Tutustuin häneen, kun pian vihkimisen jälkeen vaimoni tutustutti sisarensa perheeseen ja vasta 7-vuotias kummityttö istui syliini (!). Lapsena ollessaan kävi meillä usein vanhempiensa kanssa vierailuilla ja saunomassa, aikuisena itsenäisesti. Kun hän katosi, oli n. 50 wee.

Vaimoni nuorin sisar kamaloitui ghostaamisesta, koska oli liki saman ikäinen ja paljon tekemisissä hänen kanssaan. Loputtomasti mietti syytä aina vaimoani tavatessaan. Tiedän vain, että on entisessä työpaikassaan ja viiden vuoden päästä pääsee eläkkeelle.

Kaipaan häntä. Mainittakoon vielä, että on kaunotar, mutta tuskinpa tämä on syynä kiintymykseeni. 

En ole varsinaisesti katkaissut välejä, vaan muutaman henkilön kohdalla tietoisesti päättänyt että en ota oma-aloitteisesti enää yhteyttä, kysy kuulumisia tai ehdota tapaamisia. Jos nähdään sattumalta niin moikkaan toki tai jos häneltä tulee joku viesti niin voin lyhyesti ja neutraalisti vastata, mutta olen päättänyt henkisellä tasolla että eivät kuulu enää ystävät tai kaverit -kategoriaan eikä mulla ole enää mitään mielenkiintoa tai tarvetta kuulla heistä mitään. Nämä ovat siis tapauksia, joissa toinen on toistuvasti perunut viime hetkellä tapaamisia ehdottamatta uutta aikaa, yksi perui häihini tulon kummallisella tekosyyllä hääaamuna. Yksi aiheutti muuten vaan aina harmia ja riitaa. 

Onhan noita ihmisiä jäänyt taa. Useimmiten siihen ei liity draamaa. Elämäntilanteet vaan muuttuu.

Nyt olen "pystyynkuollut ystävä" lapsuudenystävälleni. En ole enää ystävä mutta olen tavoitettavissa. Ehkä siksi, että hän tietää minun henkilökohtaisia asioita, enkä halua suututtaa hullua.

Hän esittää hienoa ja rikasta rouvaa mutta todellisuudessa vetää sellaisia ryyppyputkia, että on paskat housussa.

Sitten kun pää vähän selviää, ollaan niin hienoa ja kultivoitunutta että.

Tuo juominen raivostuttaa mutta suurin ärsytys tulee tuosta epäaidosta näytelmästä. 

Ei vaan jaksaisi enää.

.

Kiusaajiin katkaisen aina heti välit. Heti, kun vähänkin kiusaamista ilmenee. Mut silti ne vaan saa olla siel hullujen huoneel , mis oon NS töis kaikki muut päivät arkena, paitsi ke. Ku yks kiusaaja vihdoin lähtee, on seuraava jo ovella tulossa sisään. Sinne pitää olla pääsykokeet, et sinne ei haluta mitään täyshulluu ihmistä ärsyttään muita. Sen paikan ja hullujen huoneen ainoo ero on vaan puhelinnumero....... Ja lisää sinne vaan näkee muualta, vaik siel o tilaa, mut rajansa kaikella. Ja sinne pitää olla myös rajoituksia, et kuinka  monta NS asiakasta saa olla tietyn päivän aikana siellä. Ja ketkä saa olla. Muut NS frendit on kadonnut jonnekin, muutama  kuollut......just ne kivat ihmiset. Ne ain katoo, mut kiusaajat jää. Siellä ei näetä sitä, et jotakuta kiusataan, ne vaan panee sormen suuhun, eivät tunnista sitä. Koulutus puuttuu. Ei siihen mitään koulutusta tarvita !! Harvoin siihen osataan puuttua, mutta vain niin, että kiusaaja käsketään muualle hetkeksi rauhoittumaan, mut se saa olla siellä siltikin. 

Monen kanssa on mennyt välit poikki vuosikymmenien aikana. Nykyään olen hyvin varovainen ihmissuhteissani. Mitään ei voi antaa tai saada enemmän kuin jaettavaa on. Varon liian erikoisen tuntuisia ihmisiä ja pidän hieman enemmän kunnioittavaa etäisyyttä tyyppeihin, joilla on ollut kovia kohtaloita elämässään. Ei ole pakko olla mahdottoman tyypin ainoa kaveri, vaikka hän sitten jäisi hyvin yksin. Yritän mieluummin kuunnella kuin puhua. Varon puhumasta omista murheistani. Koetan hyväksyä oman yksinäisyyteni, joka on kuitenkin melko vähäistä. ja sen, että ystävysten polut välttämättä enää kulje yksissä. Tosiystävyys on melko harvinaista. Iloitsen kovasti myös satunnaisista tutuista. 

Olen katkaissut välit näistä syistä:

yksi oli vain vailla kännäysseuraa ja kyytiä, yritin jopa sanoa, että voisin kuskata, muttei ole bensaa, johon hän ihmetteli, että miten sulla ei oo koskaan bensaa...halusi mm. käydä eri paikkakunnalla ostamassa sipsejä, kun ne oli siellä halvempia :D

yhdestä en edelleenkään tiedä mikä oli, yläkoulussa tuli jotain, jolloin hän kaveerasi muita täysin yllättäen. Hän oli sellainen, että vain se yksi oli aina läheinen ja oudosti "esitti" ystävää, osti jotain asioita yms, lukio kuitenkin meni vielä ystävinä, kunnes yhtäkkiä hän jätti minut täysin, oli syyttänyt minua valehtelijaksi, en edelleenkään tiedä mistä oli kyse. Hän alkoi seurustelemaan eksäni kanssa, joten ehkä jotain teinimeininkiä. 

Kolmas oli kaveri/ystävä, joka aina halusi vain puhua itsestään, ihastuksistaan ja ymmärsin että minä olen kuuntelija ja hänen kehuja. 

Nämä kaksi jälkimmäistä ystävystyivät keskenään, olimme juhlissa, josta yhtäkkiä keksivät että menevät jonnekin ja minä en saa tulla. Jäin pienessä humalassa yksin useamman kilometrin päässä kotoani. En edelleenkään tiedä miksi minua kohdeltiin niin, myöhemmin ymmärrettynä aivan törkeää, muistan kun kävelin kotiin ja mietin vähän kauhuissani, että minulla ei ole yhtään ystävää. Lopetin tämän vuoksi lukionkin kolmannella luokalla, koska minusta vain supistiin.

Myöhemmin aikuisena löytyneet ystävät ovat olleet todella ymmärtäviä ja pitäneet tuota kohtelua vääränä ja vahingollisena. Asuin suht pienellä paikkakunnalla, joten silloin vain kuvitteli että sellaista se ystävyys on. Outoa on kuitenkin se, että monella naisella on vastaavia kokemuksia ja miehet ovat kuunnelleet epäuskoisina miten myrkyllistä käytöstä on.

Omilla lapsille olen painottanut että mitään juoruja ei levitellä eikä uskota, jokainen muodostaa oman mielipiteensä ja myös että ystävyyden kuuluu olla molemminpuolista. 

Huomasin, että tapailut ja ystävyyden taso meni aina ystävän fiilisten mukaisesti. Kun viimeksi tuli etääntyvä vaihe siltä suunnalta, päätin itse tehdä lopullisemman ratkaisun ja katkaista yhteydet kokonaan. En ole vielä päätöstäni katunut.

Olen pari kertaa vaihtanut puhelinnumeroa, enkä ole ilmoittanut uutta numeroa "ystäville". 

Kyseessä siis lapsuuden kavereita, jotka kohtelivat ikävästi. Jotenkin väheksyivät ja pitivät pilkkanaan, olivat ilkeitä usein. 

Yksi varasti tavaroitani, en tiedä varastiko muilta kuin minulta. Ei siis koskaan myöntänyt tätä, enkä minä suoraan syyttänyt. Mutta kyseessä oli sen verran harvinaisia esineitä, että ei voi erehtyä.

En siis oikein saanut enää mitään muuta kuin mielipahaa ja aina kun näimme, sain jotain negatiivista kommenttia/palautetta. 

Esim. syntymäpäivälahjojani pilkattiin aina, oli kyse mistä vaan lapsuuden koriste-esineistä aikuisiän viinipullolahjaan.

Jos kävin kylässä, sain myöhemmin kuulla, että olin kuulemma syönyt kaapit tyhjäksi, mikä ei pitänyt paikkaansa, jos olin syönyt vastaavan määrän kuin vaikka 1 karjalanpiirakka/pasteija/pikkusuolainen ja pari kourallista suolaista naposteltavaa.

Seuraavalla (ja viimeisellä) kyläilyreissulla vein korvaavat tuotteet ja enemmän takaisin.

Lisäksi taustalla oli useita peruttuja tapaamisia, aina tuli jotain tärkeämpää. 

Mitään varsinaista riitaa ei siis ollut, mutta katosin, koska ei kiinnostanut olla heidän sylkykuppinaan. 

Minulla oli eräs hyvä ystävä joka aina halusi nähdä extempore tässä ja nyt. Itse en todellakaan halua nähdä ketään extempore, sillä kämppä saattaa olla siivoamatta, en ole käynyt suihkussa, koska olin ajatellut käyväni illalla ennen nukkumaanmenoa jne. Hänelle ei ikinä sopinut ennalta sovitut tapaamiset, vaikka hänellä ei aidosti mitään varmoja suunnitelmia ollutkaan. Loppujaan yhteydenpitomme sitten vain hiipui. Harmittaa sinänsä, mutta toisaalta ei, koska koin että jos ei toista sen vertaa arvosta, että voi sopia tapaamisen ennalta ja varata siihen aikaa niin antaa olla.