Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Vierailija kirjoitti:

Yhteen ystävään katkaisin välit niin, etten enää vastannut hänelle. En vaan tiennyt mitä sanoa. En enää viihtynyt hänen seurassaan. Koin hänet liian dominoivaksi ja tuli liian iholle, halailua ja päähän taputtelua ja halusi koko ajan nähdä. Itse introverttina tarvitsen paljon omaa aikaa. Hän ei ymmärtänyt yhtään vihjeitä kun sanoin etten ehdi nähdä yms ja kyseli heti että milloin sitten sopii. Alkoi ahdistaa. Lisäksi hänen kiinnostuksen kohteensa alkoivat olla liikaa minulle. Hän ei myös selvästi osannut lukea jehonkielestäni, etten nauti fyysisestä kontaktista.

Tämä sama. Olisi halunnut koko ajan olla kanssani ja kaiket päivät. Ei ymmärtänyt erilaisuuttamme ( siis minulle on ok, että ihmiset ovat erilaisia ja kiinnostuneita eri asioista, mutta hän kuvitteli että olemme "samiksia" ja vähän oli lisäksi myös ns. pakkosyöttöä hänen kiinnostuksen kohteisiinsa, eli yritystä käännyttää mielipiteitä tai ei ottanut kuuleviin korviinsa sitä, että sanoin ei johonkin). Epähienotunteinen. Suuttuessaan halusi osoittaa mieltään ja saattaa naurunalaiseksi, esimerkiksi isossa seurassa otti puheeksi minulle arkoja henkilökohtaisia asioita. Kateus vielä lisänä.

Vierailija kirjoitti:

. Seura ja ystävyys ovat kaksi täysin eri asiaa, ymmärsin lähteä koska ystävyyttä meidän välillä ei ollut. 

.

Läheisimmästä lapsuudenystävästä kasvoi irstas homofiili! Onneksi se muutti ulkomaille.

Vierailija kirjoitti:

Vaimoni jo reilusti aikuinen kummityttö, vaimoni vanhimman sisaren tytär, katkaisi välinsä tuntemattomasta syystä koko sukuun, jolloin myös minun kanssakäymiseni hänen kanssaan loppui. Äidilleen asetti ehdottoman kiellon, että ei saa kertoa hänestä mitään kenellekään. Vaimoni suku on suuri, eikä kukaan tiedä hänestä mitään. Minulle ghostaaminen oli kovin traumaattinen, sillä hän oli käynyt meillä todella usein, joka kerran saunoimme ja aina jäimme saunaan juttelemaan kahdestamme. Vietti pitkät ajat myös kesämökillämme. Kiinnyin häneen syvästi. Korostettakoon, että vaikkei lapsena, eikä aikuisena vähääkään ujostellut alastomuutta, mitään seksuaalista ei välillämme ollut, ei edes pyrkimystä.

Tutustuin häneen, kun pian vihkimisen jälkeen vaimoni tutustutti sisarensa perheeseen ja vasta 7-vuotias kummityttö istui syliini (!). Lapsena ollessaan kävi meillä usein vanhempiensa kanssa vierailuilla ja saunomassa, aikuisena itsenäisesti. Kun hän katosi, oli n. 50 wee.

Vaimoni nuorin sisar kamaloitui ghostaamisesta, koska oli liki saman ikäinen ja paljon tekemisissä hänen kanssaan. Loputtomasti mietti syytä aina vaimoani tavatessaan. Tiedän vain, että on entisessä työpaikassaan ja viiden vuoden päästä pääsee eläkkeelle.

Kaipaan häntä. Mainittakoon vielä, että on kaunotar, mutta tuskinpa tämä on syynä kiintymykseeni.

Jatkanen vielä. Mieluummin viihdyn yksinäni kuin levottomassa seurassa. En ole koskaan ollut juhlien kohteena lukuun ottamatta häitäni. Nyt korkealla iällä olen vapautunut kaikista velvollisuuksista tavata muita kuin rakasta ja suloista vaimoani. Iloitsen, että pakkotuttavuudet ovat kuivuneet. Mutta kaksi vastoinkäymistä olen kokenut ihmissuhteissa. Toinen on mainittu sisar, jota edelleenkin olisin halunnut tavata. Toinen oli myös nainen, työtoverini ja kaukainen sukulaiseni, joka oli erehtynyt uskomaan pahansuopia juoruja. Olin pitänyt häntä parhaana ystävänäni, mutta kun karmeus minulle valkeni, jouduin aivan sokkitilaan.

Serkkuni katkaisi välit minuun ja lähes koko sukuumme, syy on epäselvä. Äitini ja enoni kanssa hän puhui (tai lähinnä raivosi) asiasta ja julisti, että olemme pilanneet hänen elämänsä. Sen tarkemmin ei asiaa eritellyt, eikä kukaan tiedä, miten olemme sen tehneet. Äidilläni on siis neljä sisarusta; heistä kaksi on aikoinaan kuollut, ja toinen heistä oli tämän serkun isä. Serkku pitää nykyisin sukuuni päin yhteyttä ainoastaan yhteen serkkuuni, joka siis on tämän toisen kuolleen sisaruksen lapsi. Kai kokee jotain solidaarisuutta hänen kanssaan.

Hän on myös kieltänyt omaa äitiään olemasta yhteydessä meihin, joskin tämä on jatkanut yhteydenpitoaan äitiini ja hänen sisaruksiinsa serkulta salassa. Välienkatkaisu harmitti minua ensin, sillä olin juuri alkamassa tutustua tähän serkkuun paremmin (meillä on iso ikäero, emmekä olleet aikaisemmin olleet juurikaan yhteyksissä), ja toivoin että hän muuttaisi mielensä välienkatkaisusta. Tuskin muuttaa, sillä tästä on varmaan 15 vuotta aikaa.  Jossain kohtaa sitten päätinkin, että olkoon koko ihminen.

Olen itse joutunut hylkäämisen kohteeksi ja olen itse luopunut ystävyydestä eli hylännyt muutaman ystävän.

Olin nuorempana sellainen hankala pahan olon kaataja, joka kävi kavereilleen hankalaksi jaksaa. Oli vain niin paha olla, olin keskeneräinen ja vihasin itseäni. Ikä on tuonut tasapainoa ja rauhaa. Moni on jättänyt minut, enkä ihmettele.

Nykyään haluan jutella ystävien kanssa enempi kivoja juttuja ja pyrin sellaiseen positiiviseen elämänasenteeseen. Kuuntelen myös ja tuen, kun ystävät tarvii sitä ja saan itsekin tukea tarvittaessa. Mut yritän parhaani mukaan olla kuormittamatta ihmisiä.

Olen joutunut lopettamaan pari kaverisuhdetta sen takia, että oon ollu pahan mielen purkamiskohde. Eli oon kokenut samaa, jota itse tein nuorempana. 

En katkaise välejä. Annan niiden vaan hiljaa hiipua olemattomiin. Usein on niin, että jos lakkaan olemasta yhteyttä ylläpitävä ja aloitteellinen osapuoli, niin sitten välit etääntyvät. Se on merkki siitä, että en ollut kovin tärkeä sille toiselle osapuolelle alun alkaenkaan.

Vitseiksi naamioidut *ittuilut feissaripäivityksissä itselle ja lukemnatomile muille kavereiolle. Estin hemmon, kun väsyin jatkuvaan tölvimiseen arkisissa tarinoissa. 'All know Kelada'

Esimerkkinä mielestäni lähes maaginen auringonlaskukuva veneestä tyynenä iltana. Kommenttien keskiöön nousivat kuitenkin kuvassa nipin napin erottuvat  'rumat'  kauko-ohjainkaapelien  niputukset ohjauspulpetin alle piiloon, kun edellinen omistaja oli hommannut vissiin tarjouksesta todella liian pitkät.

Vierailija kirjoitti:

Yksi pitkäaikainen ystävä muuttui ilkeäksi. Vain kun meillä oli/on eräästä asiasta erilainen mielipide, asiasta keskustellessamme alkoi suorastaan vittuilemaan. No annoin sen vielä mennä, mutta sitten ihan muista asioistakin normaalisti jutellessa tämä ystävä alkoi tehdä ilkeitä kommentteja liittyen siihen meidän erimielisyyteemme. No kun tämä tarpeeksi kauan jatkui ja se ihminen muuttui muutenkin tympeäksi ja tiuskivaksi, päätin sitten lopulta antaa koko tyypin olla.

Olisin voinut kuvitella että olisimme tämän ihmisen kanssa olleet ystäviä loppuelämän ajan, ikäväkin on, mutta en jaksa mitään turhasta kiukuttelua ja mun pitämistä jotenkin huonompana ihmisenä.

Samankaltainen kokemus, itse asiassa aivan kuin olisin itse kirjoittanut tuon.

Ystäväni käytös muuttui äkillisesti. Hänestä tuli aggressiivinen ja vihamielinen. Raivosi kaikille ja kaikesta. Sai hävetä. Yritin kysyä että mikä on, onko jotain tapahtunut. En saanut vastausta. Sitten ilmoitti että on löytänyt netistä superrikkaan miehen jonka kanssa menee naimisiin. Ajan kuluessa mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Ei tavannut miestä. En tiedä kuka yritti huijata ketä. Yhteyden pitomme hiipui. En jaksanut vastata puheluihin tai viesteihin. Erään yhteisen tuttavan kautta sain tietää että tämä ystävä oli kuollut syöpään. Ikävää.

En ole oppivelvollisuuden jälkeen pitänyt yhteyttä entisiin luokkatovereihin. Sama asevelvollisuuden, lukion ja yliopiston kanssa. En tosin ole katkaissut välejä tahi vihoitellut kyseisten tyyppien kanssa, en vain koskaan pitänyt heistä.

Yksi kaveri on muotioikku. Matki kaikkea, mutta kahden kolmen vuoden viiveellä. Kun kännykät tuli, niin piti kuulemma vaan nähdä Stokkan kellon alla? Kolmen vuoden pööstä hän vain pälätti puhelimeen. Ja nyt: Kun ghostaus tuli niin ei mitään, mutta kolmen vuoden päästä hän päätti taas ryhtyä muodikkaaksi. Joten hän gohstasi minut. Bye bye. Mikähän muotioikku tulee seuraavaksi?

Muotioikut harvoin tunnistavat itsensä siitä, että matkivat ihmislauman käyttäytymistä. Eivät kuulemma seuraa muotia tai välitä mainonnasta?

Minulta on "hävinnyt" ystäviä sitä mukaan kun he ovat aloittaneet parisuhteen. Ei se siis ehkä ystävyyttä ollutkaan. Ymmärrän, että uusi elämänvaihe on kiireinen jne., mutta sitä en ymmärrä että tiedän parisuhteessa olevien NK. Ystävieni järjestävän tapaamisia ja juhlia, mutta niissä ei sinkkuja ole. Tämä satuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Katkaisin välit hyvin rakkaaseen ystävään tämän käytyä raskaaksi. En tiedä mitä tapahtui, mutta koko persoona muuttui. Ennen niin iloisesta ja hauskasta ihmisestä tuli oikea mielensäpahoittaja-änkyrä. Puoliso on persiistä, työ on persiistä, työkaverit on persiistä, poltiikka on persiistä, Suomi on persiistä, asiakkaat on persiistä, harrastukset on persiistä, elokuvat on persiistä...

Totesin, että ei maksa vaivaa olla vaan kuuntelemassa toisen änkyröintiä. Jokainen tapaaminen oli käytännössä änkyrämonologi.

Onkohan meillä sama entinen ystävä🤔

En vaan enää jaksanut kuunnella ihmistä, joka koko ajan suunnitteli, miten vielä voisi vedättää jotain tukia itselleen ja aikuisille lapsilleen. Loppuhuipennus tuli eräänä syksynä, jolloin itse olin harva se päivä ollut 8-18 töissä ja eräänä pe-iltana väsyneenä jouduin kuuntelemaan taas tätä samaa hyötyilyä. Olin jo ennenkin ajatellut, että me työssäkäyväthän nämä ilmaiset edut hänelle kustannetaan. Mulle vaan riitti. En sanonut siinä tilanteessa mitään, mutta aloin pitää välimatkaa ja pikkuhiljaa koko homma tyrehtyi itsestään. En ole jäänyt kaipailemaan. 

Mulle on käynyt niin että kun "ystävä" rupeaa seurustelemaan niin hylkää kokonaan, eikä vain yhdesti vaan näitä sattunut useim että ihmiset löytää jonkun ja sit mut vaa hylätään, itse sinkkuna vuodesta toiseen,toiset pariutuu saa lapsia yms. Ja mut vaan hylätään. Ja tää ei oo kuvittelua vaan ihan totta. Suurin osa ihmisistä on siis valmiita hylkäämään tuodtq noin vaan monivuotisen kaverisuhteen  seurustelusuhteen takia.

Kaksi ystäväpiiriini kuulunutta naista "ghostasin", koska en halunnut olla missään tekemisissä heidän aviomiestensä kanssa...

Toinen heistä yritti edelleenkin suhdetta kanssani, vaikka oli jo naimisissa ystävättäreni kanssa. Hän alkoi alunperin olemaan ystävättäreni kanssa saadakseen minut mustasukkaiseksi itsestään. Mies ei tajunnut etten ole sellainen nainen joka tappelee /riitelee miehen takia!

Toisen miehen ja ystävättäreni lemppasin, koska mies oli haukkunut minut hänelle pataluhaksi. Piti minua tyhmänä ja yksinkertaisena. Inhosin miestä muutenkin. 

Yhteen ystävättären otin välimatkaa, koska hän valehteli jatkuvasti, ja mollasi minua sekä päin naamaa että muillekin. 

Yhdelke skitsofreenikkoystävälle kirjoitin etten jaksa enää olla hänen tukenaan ja kuunnella hänen loputonta harhaista yksinpuheluaan oletetuista ja kuvitelluista vihollisistaan. Hän oli alkanut uhkailla myös minua ja perhettäni. 

Aviomieheni siskon kanssa yritin pitkään olla ystävä. Siitä ei tullut mitään. Hän on ikuinen valittaja ja draamakuningatar, jonka pillin mukaan kaikkien pitäisi tanssia. 

Ja moniin muihinkin olen vain ottanut välimatkaa vastaavista syistä. 

Olen vasta viisikymppisenä kunnolla tajunnut miten ilkeitä, kritisoivia, manipuloiva, ja itserakkaita "ystäviä" ja miesystäväkokelaita minulla on ollutkin nuoresta asti!

Kun olen nyt heivannut heidät kaikki pois lähipiiristäni, olotilani ei ole enää vähääkään ahdistunut. 

Parin vuosikymmenen ystävyyden jälkeen katkasin välit parin vuoden täysin kusipäisen käytöksen takia vuonna 2013. Sanaakaan ei olla sen jälkeen vaihdettu!

Ystävyyden saattaa lopettaa aivan tavallinen arkinen asia kuten muutto toiselle paikkakunnalle. Ystävä ei enää ole osa omaa arkea, ja yhteydenpito vain etäviestimien avulla hiipuu luonnollista tietä. 

Ihmiset myös muuttuvat. Juuri mietin erään ystävyyssuhteen loppumista/lopettamista. Aikaisemmin meillä juttu sujui hyvin keskenämme, mutta nyt - mitä on tapahtunut? Onko hänellä alkamassa vanhuuden dementia? Keskustelut ovat aivan hajanaisia, hän ei vastaa aloittamiini keskustelunaiheisiin eikä enää naura. En ole kuitenkaan hänen omaisensa (hänellä on puoliso ja sukua), joten hänen mahd. terveydentilansa ei kuulu minulle. Kuitenkin hän haluaa tavata minua, vaikka asia alkaa käydä minulle liian raskaaksi. Murehdin ja stressaan aivan valtavasti ennen jokaista tapaamista. Miten tällainen ihminen jätetään? En voi mitenkään ottaa asiaa puheeksi esim. hänen puolisonsa kanssa, koska en ole se henkilö jonka tehtävä on esittää tällaisia diagnooseja läheisille.