Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Erosin ja olin tosi rikki. Ystäväni on varakas, on saanut paljon apua vanhemmiltaan, siis hyvin paljon jne jne.

Olin taloudellisesti tiukoilla, mutta tiesin selviän.

Ystäväni on usein pyytänyt hakemaan kaupasta jotain, mitä saa täältä, ei missä asuu ja on maksanut aina kaikki.

Kun ex muutti pois kotoa, en enää voinut ostaa hänelle velaksi. Kerran taas lupasin hakea hänelle yhden vaatteen, sanoin rahat pitää olla tilillä etukäteen . Joo joo ja eihän tämä ole ongelma. Sanoin nyt on. Jos rahat eivät ole tilillä, en voi ostaa.

Ennen kauppaan lähtöä tarkistin ja rahat eivöt olleet tilillä. Soitin heti perään ja sanoin rahat eivät näy, nauroi minulle puhelimessa. Rahat näkyivät ehkä vkon päästä, mutta silloin oli myöhäistä . Hän tietty suuttui minulle asiasta.

Ystävä tiesi erosta, taloudellisesta tilanteesta, tili on tyhjä, ja silti ei maksanut ajoissa vaikka sanoin minulla ei ole varaa maksaa.

Tämän jälkeen en ole kuullut hänestä mitään.

Rahat sain palautettua, kun tilinroa olin pyytänyt monta krt

Vierailija kirjoitti:

Eihän sitä tarvii laittaa välejä poikki. Yhtäkkiä kun tajuan olen aina se, joka pitää yhteyttä, kokeilin milloin itse ottaa. 10 v on mennyt.

Yhteisen ystävän oli nähnyt ja oli kysynyt mitä mulle kuuluu. Lopuksi oli sanonut olen varmaan suuttunut jostain, kun en ole pitänyt yhteyttä. Ystäväni oli sanonut pitäiskö sun itse joskus ottaa yhteyttä.

Nyt asutaan 600 km päässä, tuskin tavataan enää ikinä.

Samoja kokemuksia. Yhtäkkiä sitä vaan hoksaa että hei, onkohan tuo toinen soittanut mulle aikoihin / laittanut viestiä oma-aloitteisesti... Sitten kun alkaa tarkkailla hommaa tai tarkistaa puhelimen logeista, saattaa huomata että on itse ollu ainoa aloitteentekijä edellisen vuoden ajan tai pidempäänkin.

Siitä tulee todella tyhmä ja nolo olo, että ei ole huomannut kuinka toinen ilmeisesti yrittää diskreetisti lopettaa ystävyyttä ja itse vaan tunkeilee 😞. Ja kun sitten jää odottelemaan toisen yhteydenottoa, sitä ei koskaan tapahdu.

Kyllä, valitettavasti. Olimme lapsesta varhaisaikuisuuteen ystäviä. Hän tuli myöhemmin yliopistoon muin minä. Ystäväni on tehnyt lukuisia idealistisia päätöksiä elämässään (esim. opiskeluala), jotka ovat vieneet hänet melkoiseen taloudelliseen ahdinkoon. Symppaan täysillä, mutta toisaalta en oikein pidä siitä, että hän on alkanut kuittailla minulle katkerasti asioista. Minä en ole lainaan syypää siihen, että hän tienaa todella huonosti - onhan hän koulutukseen nähden alipalkattu. Hän tosin tiesi asian, kun lähti opiskelemaan.

Meillä on auto, koska mieheni työskentelee suunnassa, johon edes Helsingissä ei oikein pääse julkkareilla. Yksi yö automme oli kohdannut melkoista ilkivaltaa, peilit revitty, maalipinta naarmutettu jne. Tätä oli kadulla muuallakin. Kallis tikki, voin sanoa. Kun kiroilin asiaa, kaikki olivat tietty tosi pahoillaan asiasta. Paitsi ystäväni. Hän vastasi vinoilla nauruhymiöillä ja kuittasi jotakin porvarien harmeista. Silloin tajusin, että välillemme on kasvanut sellainen railo, että yli ei pääse. En enää itse pidä yhteyttä.

Ystävyytemme on ollut hieman pakotettua, sillä hän on naimisissa serkkuni kanssa. Hän on ihan hauska, mutta meillä on hyvin vähän oikeasti mitään yhteistä. Tunnen jatkuvaa syyllisyyttä, kun en ehdi ja jaksa nähdä häntä niin paljon kuin hän haluaisi. Hänen sosiaalinen tarpeensa on vain pohjaton. Yhdistää siihen sen, että hän odottaa palveluita kaikilta, ei ole osaa kuunnella ja on vain todella raskas ihminen. Kaiken huippu oli kun tajusin hänen lähettävän samat viestit koko puhelin luettelolleen, eli hänelle ei ole väliä vastaanko minä, kunhan vain saa mahdollisimman paljon viestejä ja huomiota. Jotenkin loukkaavaa, että itse avaan aina keskustelua ja kyselen kuulumisia, mutta hän ei vaivaudu edes yhtä viestiä kirjoittamaan. Sama se on vierailujen kanssa. Hän sopii samalle päivälle useita tapaamisia ja peruu muutaman tunnin varoitusajalla kun joku tärkeämpi ystävä pääseekin kylään.

Nyt olen vihdoin irtisanonut ystävyyssuhteen. Hän petti serkkuani ja suhde päätyi eroon. Ei tarvitse sukujuhlissakaan enää häntä viihdyttää. Helpotuksen rinnalla olen kuitenkin hieman surullinen, vaikka tuskin sillä hänelle on väliä että yksi palvelija poistuu joukosta.

Ystäväni yritti hakea mieheltäni tukea ja apua omiin parisuhdeongelmiinsaja kaipasi tältä huomiota, lähetteli tälle viestejä jotka tuntuivat miehestäni ahdistavilta/väärältä, ja oli muutakin ikävää toimintaa. Mies kertoi asiasta heti ja ilmoitti ettei halua olla enää missään tekemisissä. En pystynyt minäkään enää. En oo normaalisti yhtään mustasukkainen ja mietin silloinkin ylireagoinko, mutta muut ystäväni oli mun puolesta ihan raivoissaan ja pitivät sitä touhua todella törkeänä. Siitä miten haukkui mut, tajusin että oli ollut mun ystävä ilmeisesti vaan mieheni vuoksi - että saisi pitää tämän jollain lailla lähellään. Kipeää teki vuosia miten joku johon luotti ja rakasti ystävänä, voi toimia noin vähät välittämättä. Eikä edes nähnyt toiminnassaan mitään väärää. Pelottavaa miten oma ihmistutka niin täydellisesti petti.

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikainen Ystävä pisti välit poikki ilmeisesti kateellisuuspäissään. Minulla on harvoin mitään miesjuttuja ja sitten kun on, haluan olla suhteesta todella varma ennen kun alan kertomaan siitä ympäri kyliä.

Tämä kaveri taas on vähän aktiivisempi miesrintamalla ja olen kuunnellut kuukaudesta toiseen tarinoita vaihtuvista miehistä. Onhan se välillä ollut raskaata siltä osin, että itsellä ei ole ollut mitään säpinää, mutta tottakai olen kuunnellut ystävääni ja ns. ollut tukena.

No sitten kävi niin, että ystäväni ihastui erääseen mieheen todella palavasti, mutta tämä mies ei tuntenut samoin ystävääni kohtaan ja juttu päättyi siihen. Samoihin aikoihin kohtasin omassa elämässäni erään miehen, johon ihastuin aika salamana. Ystäväni mielestä en olisi saanut tapailla tätä elämääni saapunutta miestä. Ei osannut sen tarkemmin selitellä, mutta koska tiedän ystäväni aina olleen kateellisuuteen sortuvaa tyyppiä, uumoilin tämän mielipiteen johtuvan siitä, että hänelläkään ei sillä hetkellä nyt ollut miestä. Miksi siis minulla saisi olla?

En tietenkään halunnut lopettaa hyvin alkanutta tuttavuutta tähän mieheen, joten ystävä pisti välit poikki.

Olen edelleen ymmälläni.

kuulostaa siltä että tapailet sellaista miestä jota ystäväsi yritti ja oli kovin kiinnostunut, mutta sai pakit. Samaan aikaan sä löydät miehen ja ystäväsi on sitä vastaan , mutta ei tarkemmin selittele. 

Jotenkin tosi surullista luettavaa tänä ketju. Jotenkin tuntuu ihan uskomattomalta, miten vaikeita ja monimutkaisia naisten ystävyyssuhteet ovat. Kuunnellaan jotain sairaita vuodatuksia, toimitaan ilmaisena terapeuttina, väsytään ja katkeroidutaan, haukutaan selän takana ja heitellään narsismidiagnooseja.

Kuka mies toimisi ystävyydsuhteissaan näin?

Itse noudatan todella miesmäistä toimintatapaa kaverisuhteissa. Eli:

1) omat tavoitteet ja omat jutut menevät aina ykköseksi

2) kavereiden kanssa vietetään aikaa VAIN silloin, kun se oikeasti huvittaa ja on kivaa

3) kaverille ei tarvitse vastata puhelimeen, jos ei huvita jutella, eikä kenenkään puhelinterapeutiksi ryhdytä tietenkään

4) jos seura on huonoa, ei vaan oteta enää yhteyttä ja se siitä

Suosittelen kokeilemaan. Toimii!

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on eräs ystävä, ja vaikea sanoa, mikä tämän ystävyyden tila on?

Nuorempina vietimme paljon aikaa yhdessä, matkustelimme jne. Itse avioiduin ja muutin toiselle paikkakunnalle ja yhteydenotot harvenivat, joskus soitto ja joulukortit, kerran ystävä kävi meillä. Vuosia sitten tapasin tämän ystävän sukulaisnaisen ja hän pyysi minua pitämään ko ystävään yhteyttä, hän kertoi tämän ystäväni olevan kovin yksinäinen ja masentunut, tämä ystäväni on edelleen sinkku.

Muutama vuosi sitten muutin takaisin samalle paikkakunnalle ja olin taas aktiivinen häneen päin. Olemme käyneet muutaman kerran  kahvilla, mutta olen huomannut, että kanssakäyminen on jäykkää ja hän ei kerro mitään itsestään. Vuorovaikutus on täysin minun varassani. Ennen kesää ehdotin tapaamista, mutta silloin hän kertoi olevansa kiireinen. Silloin sovimme, että hän ottaa yhteyttä, kun hänellä on paremmin aikaa. Panin tekstiviestin juhannuksena, toivotin hyvää kesää ja toivoin, että hän ottaisi yhteyttä sitten kun on aikaa. No mitään ei ole kuulunut ja mietin, pitääkö minun olla häneen yhteydessä? Mielessäni tämän sukulaisnaisen pyyntö. Vai annanko sitten olla, enkä ota enää yhteyttä?

Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Otanko vielä yhteyttä vai en? Välillä minua on suututtanutkin tämä ystävyyssuhde. Ko suhde on vuosia ollut pelkästään minun varassa. Kyse on ihmisestä, jonka olen tuntenut lapsuudesta asti.

Et tietenkään ota yhteyttä. Kirjoitit, että vuorovaikutus on sinun varassasi ja sovitte, että hän ottaa yhteyttä, kun on paremmin aikaa. Jos toinen ei ota yhteyttä eikä kerro mitään itsestään, niin eikö tämä ole jo ihan selvää? 

Olen, ja ihan perustellusti. Aikuisen ihmisen käytös ja läheisten kohtelu oli todella kamalaa ja surullista seurattavaa. Kun sitten asiasta nätisti huomautettiin erään episodin jälkeen, hän syytti minua ja paria muutakin kaveriamme ties mistä.

Oli hyvä ja oikea päätös. Ei kenenkään tarvitse olla mm. jatkuvasti vahtimassa, ettei aikuinen tee mitään typerää illanviettojen aikana (oli siis ihan yleistä, että ko. henkilö veti överikännit, flirttaili avoimesti muille miehille, jne.), ja saada itse p**kaa niskaan mitä kummallisimmista syistä. Kyseinen ihminen oli/on käsittämättömän itsekeskeinen ja itsekäs, narsistisiakin piirteitä oli rutkasti.

Minä olen katkaissut koska henkisesti raskasta ollut masennuksen keskellä pitää ketään ystävää. Kaiken lisäksi ystävä muuttui ihan toisenlaiseksi kun rupesi seurustelemaan, rupesi enemmän ja enemmän vain vinoilemaan ja vähättelemään mun ongelmia kun hehkutti samalla uutta boyfrendiään...

Tupakka ja alkoholi alkoi hänelle maistumaan enemmän ja enemmän, jos sen kerran kun kahdestaan oltiin aina nenä kiinni kännykässä naputtelemassa viestiä,, sen poikaystäväkin oli välinpitämätön mua kohtaan ja juttelivat vaan kahdestaan ja ignoorasivat mut

Se siitä 5 vuoden ystävyydestä, heti kun jätkä tulee kuvioihin unohdetaan se ystävä,, nyt emme ole 2 vuoteen oltu yhteydessä enkä aio ottaa enää yhteyttä, elää niin erilaista elämää kuin mä

Myös sellaiset väkisin väännetyt face kaveruudet, muutaman kerran viestitelty ja thats it, ei mitään järkeä varsinkin kun jutut erinlaisia

Mä en vaan enää lähtenyt hänen kanssaan ”kahville” kuten hän aina pyysi. Ne kahvilatapaamiset eteni siten, että hän puhui vain ja ainoastaan itsestään. Viime vaiheessa hän puhui ja puhui vain hänen silloisesta miessuhteestaan ja hän jaksoi jaaritella sen ongelmista. Yleensä yritin johonkin kohtaan sanoa jotain omia juttujani, hän vastasi jotain lyhyesti ja siirtyi taas tähän miesjuttuun. Suhteesta jankuttamisen teki erityisen rasittavaksi se, hän oli tosi sinisilmäinen. Hän mm. kertoi, että mies ei ole suostunut kertomaan osoitetaan tai missä asuu, koska hän on just muuttamassa. Ja että ketään miehen kavereita he ei koskaan tapaa, kun mies haluaa vain olla kahden. Mies oli myös painottanut, että hänen sukunimeään ei saa kertoa kenellekään ystävälle, koska hän tekee niin salaista projektia (miten nää edes liittyy toisiinsa...) ja työpaikkaansa hän ei myöskään ollut kertonut. Someprofiileja ei miehellä kuulemma ollut, koska hän tekee niin tärkeää ja salaista työtä. Samasta syystä hänestä ei saanut ottaa valokuvia etc.

Kun kerran vihjasin, että mitä jos ystäväni on ns. toinen nainen ja miehellä on vaimo / tyttöystävä, niin kaverini raivostui ihan täysin. Ja sanoi, että jos tämä suhde menee pieleen, hän ei tule seurustelemaan enää koskaan kenenkään kanssa. Joten annoin asian olla. Hän vaan vyörytti näitä suhdekoukeroitaan, haukkui sisaruksiaan ja halusi vaan puhua omista asioistaan, joten muutaman kerran jälkeen en enää vastannut hänelle, kun hän lähetti viestin ja kysyi, koska voitaisiin mennä kahville. Sen jälkeen en enää kuullut hänestä, enkä ole kaivannut.

No, tämä ”kaveri” löi minua kännissä tosi kovaa nyrkillä selkään, hän siis oli kännissä aggressiivinen muutenkin. Siihen loppui se ystävyys. Hänellä ei ollut edes kanttia pyytää anteeksi kasvokkain, lähetti vaan viestin. Vastasin siihen vaan ”asia ok” enkä palannut enää koskaan. Ei kyllä hänkään.

Yksin on parempi olla.

"Ystäväni" haukkui minut hulluksi sekopääksi ja käski hakemaan apua ongelmiini. 

Hänestä olisi jo pidemmän aikaa huokunut tuollainen passiivisaggressiivinen viha.

Olen oikeastaan aika helpottunut hänen katkaistua välimme. Kukaan ystävistäni ei ole yhtä negatiivinen kuin hän. Aina jostakin pikkujutusta haukkumassa muita, vaikka ei itsekään ole mikään täydellisyys.

Tilanne ei ollut yhtään sellainen, jossa hulluksi olisi 40 vuotiaan tarvinnut haukkua, mutta taitaa itse syyttää muita omista vaivoistaan...

Mä muutin mun silloisen parhaan kaverin kanssa kimppakämppään. Kaikki meni monta kuukautta hyvin mut kerran tulinkin kotiin töistä keskellä päivää (hänellä vuorotyö, mulla 9-17) ja yllätin hänet huoneestani jännän näköisenä. Kysyin mitä siellä teki, niin kuulemma huoneesta oli kuulunut jotain outoa naksumista ja oli halunnut tsekata, onko kaikki ok. No, samalla havaitsin että tietokonepöydän laatikosta pursuilevat paperit siten että oli vaan kiireessä tuikattu kiinni kun ovi kävi.

Olin jo aiemmin ihmetellyt, kun henk.koht. tavarat oli usein jotenkin oudossa järkässä siihen nähden miten niiden muistin olevan, ja meikkieni joukosta oli muutaman kerran hävinnyt jotain. Olin jotenkin niin tyrmistynyt, etten ruvennut sen enempää tenttaamaan, sanoin vaan viikon päästä, että haluan muuttaa lähemmäs työpaikkaani ja irtisanottiin sit vuokrasopimus ja etsittiin uudet kämpät. Ollaan moikkailuväleissä ja FB-kavereina yhä muttei koskaan sen isompaa.

Mä olen ollut siinä luulossa, että hyvät ihmiset ei vaan pengo toisten tavaroita tai vaikka lue kaverin auki jääneeltä tietokoneelta juttuja tai selaa sen kännykkää, vaikka siihen tarjoutuisi mahdollisuus.

feidasin hiukan joskin epäreilusti koska ei lopettanut viina/pillerisekoilujaan....apu ei kelvannut hänelle.

Yhdelle ex-kaverille kaveruudet oli suorittamista. Hän esim usein kertoi, että pitää yrittää tavata x, kun ei olla aikoihin nähty mutta häntä ei huvittaisi tavata mutta pakko on, koska he ovat lapsuudenkaverit. Ystävä z puolestaan oli ”niin kiinni” hänessä ettei hänelle voi tuottaa pettymystä ja siksi pitää nähdä kerran kuussa. Mä jotenkin luulin, että en olisi näitä pakko-ystäviä hänelle mut kerran ennen joulua lähetin viestin ja kysyin, että miten olis jos tulisit meille viettämään pikkujoulua, istutaan iltaa ja juodaan vähän viiniä. Että olis kiva nähdä muutenkin kuin vaan keskellä päivää lounaan verran kuten yleensä tehtiin. Niin hän vastasi että on viimeisillä voimillaan tehnyt töitä kohti joululomaa ja on aikatauluttanut jo koko joulukuun ja tammikuun kaveritapaamiset, eikä jaksa muuta. No, mä en halunnut olla se kaveri, joka kans aiheuttaa vaan paineita ja josta varmasti puhutaan, että sekin on niin riippuvainen, pakko nähdä vaikkei jaksaisi. Feidasin vaan, enkä menettänyt mitään, huomasin vaan etten jäänyt kaipaamaan. Ei varmasti hänkään, en koskaan kuullut hänestä.

Ihmeellistä että kavereistakin voi tulla tollanen stressi, kaverit kun saa valita ja kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Mä en vaan enää lähtenyt hänen kanssaan ”kahville” kuten hän aina pyysi. Ne kahvilatapaamiset eteni siten, että hän puhui vain ja ainoastaan itsestään. Viime vaiheessa hän puhui ja puhui vain hänen silloisesta miessuhteestaan ja hän jaksoi jaaritella sen ongelmista. Yleensä yritin johonkin kohtaan sanoa jotain omia juttujani, hän vastasi jotain lyhyesti ja siirtyi taas tähän miesjuttuun. Suhteesta jankuttamisen teki erityisen rasittavaksi se, hän oli tosi sinisilmäinen. Hän mm. kertoi, että mies ei ole suostunut kertomaan osoitetaan tai missä asuu, koska hän on just muuttamassa. Ja että ketään miehen kavereita he ei koskaan tapaa, kun mies haluaa vain olla kahden. Mies oli myös painottanut, että hänen sukunimeään ei saa kertoa kenellekään ystävälle, koska hän tekee niin salaista projektia (miten nää edes liittyy toisiinsa...) ja työpaikkaansa hän ei myöskään ollut kertonut. Someprofiileja ei miehellä kuulemma ollut, koska hän tekee niin tärkeää ja salaista työtä. Samasta syystä hänestä ei saanut ottaa valokuvia etc.

Kun kerran vihjasin, että mitä jos ystäväni on ns. toinen nainen ja miehellä on vaimo / tyttöystävä, niin kaverini raivostui ihan täysin. Ja sanoi, että jos tämä suhde menee pieleen, hän ei tule seurustelemaan enää koskaan kenenkään kanssa. Joten annoin asian olla. Hän vaan vyörytti näitä suhdekoukeroitaan, haukkui sisaruksiaan ja halusi vaan puhua omista asioistaan, joten muutaman kerran jälkeen en enää vastannut hänelle, kun hän lähetti viestin ja kysyi, koska voitaisiin mennä kahville. Sen jälkeen en enää kuullut hänestä, enkä ole kaivannut.

Voi apua miten sinisilmäisiä ja naiiveja naisia on. Tuollainen 101-prosenttinen naiivius kertoo jostain kypsymättömyydestä myös, vaikka huijarin vikahan se koko keissi tietysti on. Jotkut ihmiset ei vaan osaa suojata itseään ja siksi menevät mukaan suhteisiin, joissa heitä vedätetään.

Dumpattu kirjoitti:

Työkaveri.

On oltu samassa työpaikassa 25 vuotta. Oltiin ihan bestiksiä niistä n 20 vuotta.

Sitte yhtäkkiä lopetti vastaamisen whatsupviesteihin yms vaikka muuten juteltiin edelleen töissä.

Seuraavaksi lopetti mulle puhumisen työpaikalla (no ihan työasiassa vastaa kun puhun) Kahvitunneilla juttelee iloisesti muiden kanssa. Kun mä lähestyn ryhmää, lopettaa puhumisen, kääntää selän mulle tai kävelee pois.

Mä olin tulla ihan hulluksi. Tilaisuuden tullen kahden kesken kysyin mitä on tapahtunut, sanoi et ’ei mitään’ ja yritti poistua.

Sanoin et jos tilanne ei muutu otan yhteyttä luottamusmieheen. Mä en enää pystynyt nukkumaan kun tuntui et en tajua mistään mitään. Mitä ihmettä tapahtui kun mä en tiedä?? Miksi ei voi sanoa mitään? Vaikka sitten että haluaa toisenlaista seuraa tms.

Luottamusmiesuhkauksen jälkeen tervehtii nyt kahvipöydässä lyhyesti. Ei käännä enää mielenosoituksellisesti selkää. Ei kuitenkaan edelleenkään sano, mikä vaivaa, eikä puhu lausetta enempää.

Mitä mun pitäis tästä ajatella?

Mulle on käynyt sama juttu, tosin ei hyvän ystävän vaan vähän etäisemmän henkilön kanssa. Yritin moneen kertaan selvittää asiaa, mutta ei selvinnyt koskaan mistä oli kyse. Ehkä oli jonkinlainen väärinkäsitys tai ehkä hänelle oli kerrottu jotain virheellistä tietoa minusta (tosin en tiedä mitä se voisi olla), mutta kun hän ei suostunut keskustelemaan, niin en voinut oikaista mahdollista väärää käsitystä. Pyysin muitakin ihmisiä "sovittelemaan" tilannetta, kun en enää muuta keksinyt, mutta he eivät halunneet sekaantua asiaan.