En jaksa enää tyttären vegaaniutta!
Mulla on voimat loppu. Tytär saa hysteerisen kohtauksen, jos vahingossa hänen ruokaansa joutuu murunenkin juustoa. Teen meillä ruokaa kädet täristen, ettei näitä vahinkoja kiireessä tulisi. Hän on ehdoton.
Olen yrittänyt parhaani mukaan tehdä vegaanista ruokaa. Kokkaan kahdenlaista ruokaa nelihenkiselle perheelle, tavallista suomalaista kotiruokaa ja sitten - minulle paljon uusia ruoka-aineita, prosessoituja juttuja sisältävää vegaaniruokaa.
Joudun kokkaamaan ruokaa sen vuoksi, että a) meillä on taloudellisesti tiukkaa, joten minä kokeena kokkina saan ruokabudjetin pysymään - sekä maukasta ruokaa b) teen vegaaniruokaa, joka sisältää kaikkia ravintoaineita.
Tytär ei ole kiiinnostunut ruuanlaitosta. Jos ei ole mitään sopivaa vegaaniruokaa (esim. kallista einestä), niin hän syö (kallista) soijajugurttia, mysliä ja leipää. Ei siis ns. oikeaa ruokaa. Ja nälkä on koko ajan.
Mitkä ovat minun vaihtoehtoni? En jaksa enää.
Miksi vegaanit saavat hysteerisen kohtauksen, jos pieni juustonmuru, lihapala, mikä hyvänsä "eläinperäinen" on joutunut vahingossa lautaselle?
Miten te muut vanhemmat teette? Meillä ei valitettavasti tällä hetkellä ole mahdollista neuvo, että "laita tyttäresi itse tekemään ruoka". Kun rahat ovat niin loppu, että tarkkaan joutuu miettimään.
Kommentit (216)
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa tehdä vegepaskansa itse.
Meilläkin joskus teini-ikäinen tyttö yrittää nirsoilla ruokansa kanssa ja yrittää jotain vegesuuntausta. Ei onnistu. Meillä on sitä ruokaa mihin on varaa ja laitetaan sellaista, että se maistuu periaatteessa kaikille. Pöydässä on myös salaattia; voi syö vain sitäkin.
Seuraavaksi rajoitetaan sipsien ja karkkien tuontia talon jos pysyvästi alkaa ruoka nirsoiluttamaan.
On tehonnut hyvin; enemmän vähemmän kaikki ruoka kelpaa nykyisin.
Juuri näin. Kova kovaa vastaan niin vegaanihurahdus alkaa kurnimaan suolissa ja ei pysty mitään harrastamaan. Meillä tyttö harrastaa palloilu-joukkuelajia ja ymmärsi pian itsekin, että millään rehuilla ei jaksa urheilla.
https://www.vauva.fi/keskustelu/2992151/onko-ok-jos-6-vuotias-lapseni-h…
https://www.vauva.fi/keskustelu/2980079/jatkuva-riita-vegaanityttaren-k…
Ap:lla pitää kiirettä tehtailla näitä aloituksia :D
Tytölle siis ym. kolmen kohdan ohjelma. Fiksua olisi pyytää hänet aina kanssasi keittiöön tekemään vieressäsi oma lisukkeensa.
Ihmettelen ap:n perheen ruokavaliota, jos on pakko tehdä kahdet ruoat. Siis eikö muu perhe syö ollenkaan vihanneksia? Olisi varmaan aika uudistaa muittekin ruokavaliota kasvipainoitteisemmaksi. Se tulee helpottamaan ap:n urakkaa.
Esim. näin:
1. Jos aterian perusta on salaatti/raaste, peruna/riisi/pasta/kvinoa/juures ja lämmin kasvisruoka, jokainen voi syödä noita. Vain proteiini mietitään erikseen. Jos proteiinina on kuivat pavut/linssit/herneet/härkis/kikherne/edamame yms. niin varmasti koko perhe voi tätä syödä samaa ruokaa kerran pari viikossa (kasvishernekeitto, papu- tai linssipata yms.) muuten tehdään vegaanille ja muille kullekin oma proteiininsa erikseen.
2. Esim. kun aterialla on täysjyväpastaa tai kvinoaa, sekä vihanneksena vaikkapa keitettyä parsakaalia, joka on seesaminsiemenillä maustettu, niin vegaanille voi laittaa pienen kipon pähkinöitä lisäksi ja siinä sitä proteiinia on hyvä kokoelma. Muilla voi sitten olla erikseen valmistettu jauhelihapihvi tms. Ihan kuin yhden aterian tekisi, ei se pähkinäkipon täyttäminen voi uuvuttaa ketään.
3. Hernekeiton voi tehdä vegaanisena. Tuskin jää muilta syömättä vain siksi ettei siinä ole lihaa. Ja jos lihaa vaaditaan, sitä voi lisätä leivän päälle tai tarjota kipossa savukinkkua, jonka laittavat soppaansa tms.
4. Ja kun vegaanityttö opettelee kuivien papujen ja kikherneiden liottamisen ja pakastamisen, hänellä on aina protskulisä pakkasessa, josta sen voi ottaa nopeasti ja lämmittää vaikka mikrossa. Kun kaapissa on siemeniä, pähkinöitä, soijarouhetta, tofua, yms siitä saa nopeasti proteiinia ruoan kylkeen.
5. Jos teet vaikkapa juustosalaatin, tee iso vihannessalaatti. Anna muille kipossa juustoa ja vegaanille tofua, joka on paloiteltu ja maustettu pestolla. Ei vie yhtään lisäaikaa.
6. Ongelmia tulee vain niissä ruoissa, joissa tehdään kastike maidosta ja kananmunasta ja/tai juustosta ja homma kaadetaan muun safkan päälle valmistusta varten niin että lihaosa on siinä, tyyliä makaronilaatikko, lasagne. Tälle on helppo ratkaisu: tehkää urakalla makaronilaatikkoja pakkaseen, muille liha/maito/kananmuna -versio, tyttö tekee itselleen vegaaniversion. Eivätkä nämä ruoat ole kovin terveellisiä, joten ei niitä tarvitse olla joka päivä. Samalla logiikalla voitte tehdä perjantaipitsat pakkaseen valmiiksi, yks iso muille, pienempi vegaaniversio.
jatkuu...
Minä olen pesco-vegetaristi, lapseni on vegaani ja toinen sekasyöjä. Alussa ruoan kanssa oli vääntöä, nyt jo sujuu. Helpoiten pääset ja vegaani-tyttäresi oppii myös itse, kun hän joutuu tekemään ostamistasi raaka-aineista ruoan. Keittiön ikkunalaudalla voi kasvattaa ympäri vuoden salaattia ja yrttejä, siinäkin säästää.
Vegaaniliiton sivuilta löytyy hyviä ja edullisia reseptejä alkuun.
Hyvää: Tyttäresi välittää ympäristöstä ja eläimistä, ja on valmis muuttamaan elämäänsä tämän vuoksi. Hienoa, kaikki eivät tällaisiin konkreettisiin tekoihin pysty!
Huonoa: Tyttäresi ei ole valmis huolehtimaan terveydestään. Raivokohtaukset ja kiukuttelu on huolestuttavaa. Ruokavalio ei ole tässä huolenaihe, mutta epäterve käytös on. Ap, sinunkaan suhtautumisesti asiaan ei vaikuta kovin aikuismaiselta. Ota vastuu tyttäresi hyvinvoinnista.
Vierailija kirjoitti:
Tytölle siis ym. kolmen kohdan ohjelma. Fiksua olisi pyytää hänet aina kanssasi keittiöön tekemään vieressäsi oma lisukkeensa.
Ihmettelen ap:n perheen ruokavaliota, jos on pakko tehdä kahdet ruoat. Siis eikö muu perhe syö ollenkaan vihanneksia? Olisi varmaan aika uudistaa muittekin ruokavaliota kasvipainoitteisemmaksi. Se tulee helpottamaan ap:n urakkaa.
Esim. näin:
1. Jos aterian perusta on salaatti/raaste, peruna/riisi/pasta/kvinoa/juures ja lämmin kasvisruoka, jokainen voi syödä noita. Vain proteiini mietitään erikseen. Jos proteiinina on kuivat pavut/linssit/herneet/härkis/kikherne/edamame yms. niin varmasti koko perhe voi tätä syödä samaa ruokaa kerran pari viikossa (kasvishernekeitto, papu- tai linssipata yms.) muuten tehdään vegaanille ja muille kullekin oma proteiininsa erikseen.
2. Esim. kun aterialla on täysjyväpastaa tai kvinoaa, sekä vihanneksena vaikkapa keitettyä parsakaalia, joka on seesaminsiemenillä maustettu, niin vegaanille voi laittaa pienen kipon pähkinöitä lisäksi ja siinä sitä proteiinia on hyvä kokoelma. Muilla voi sitten olla erikseen valmistettu jauhelihapihvi tms. Ihan kuin yhden aterian tekisi, ei se pähkinäkipon täyttäminen voi uuvuttaa ketään.
3. Hernekeiton voi tehdä vegaanisena. Tuskin jää muilta syömättä vain siksi ettei siinä ole lihaa. Ja jos lihaa vaaditaan, sitä voi lisätä leivän päälle tai tarjota kipossa savukinkkua, jonka laittavat soppaansa tms.
4. Ja kun vegaanityttö opettelee kuivien papujen ja kikherneiden liottamisen ja pakastamisen, hänellä on aina protskulisä pakkasessa, josta sen voi ottaa nopeasti ja lämmittää vaikka mikrossa. Kun kaapissa on siemeniä, pähkinöitä, soijarouhetta, tofua, yms siitä saa nopeasti proteiinia ruoan kylkeen.
5. Jos teet vaikkapa juustosalaatin, tee iso vihannessalaatti. Anna muille kipossa juustoa ja vegaanille tofua, joka on paloiteltu ja maustettu pestolla. Ei vie yhtään lisäaikaa.
6. Ongelmia tulee vain niissä ruoissa, joissa tehdään kastike maidosta ja kananmunasta ja/tai juustosta ja homma kaadetaan muun safkan päälle valmistusta varten niin että lihaosa on siinä, tyyliä makaronilaatikko, lasagne. Tälle on helppo ratkaisu: tehkää urakalla makaronilaatikkoja pakkaseen, muille liha/maito/kananmuna -versio, tyttö tekee itselleen vegaaniversion. Eivätkä nämä ruoat ole kovin terveellisiä, joten ei niitä tarvitse olla joka päivä. Samalla logiikalla voitte tehdä perjantaipitsat pakkaseen valmiiksi, yks iso muille, pienempi vegaaniversio.
jatkuu...
jatkoa
7. Helppo ratkaisu on sunnuntaiateriaksi sellainen "kokoa oma ruokasi" -versio. Vaikkapa täytetyt paprikat, johon jokainen saa haluamansa täytteet. Valmistuvat samalla kertaa uunissa. Tai sitten torillat, johon varaat pöydälle kaikille sopivia vihannestäytteitä isoihin tarjoiluastioihin, ja lisäksi sekasyöjille oman proteiini- ja creme fraiche -kipon ja vegaanille omansa.
8-. Kastikkeet voi ruokiin tehdä erikseen. Vanhakantaiset maito- ja ruskeakastikkeet ovat epäterveellisiä muutenkin, joten opettele tekemään helppoja ja nopeita moderneja kastikkeita. Jos tekee vaikka nopean creme fraiche -kastikkeen, tyttö näprää vieressä omansa samoista aineista mutta vegaaniseen creme fraicheen. Tomaattikastike käy kaikille. Myös pinaatista saa kivan kastikkeen. Jos viikonloppuna haluatte maukkaan kermaisen kastikkeen niin ettei aikaa menee liikaa usean ruoan laittamiseen, tehkää yhteinen karrikastike kookosmaitoon, siihen lisäät vihannekset. Paistat kanapalat muille erikseen, tyttö ottaa kaapista itselleen tofua tms. Vihanneskeitot teet kirkkaaseen liemeen, tarjoilet vegaanille ensin ja hän lisää kauramaitoa tms. lautaselleen halutessaan. Muille lisäät tavallisen maidon suoraan kattilaan ennen tarjoilua.
Itse näen siis enemmän mahdollisuuksia kuin ongelmia. Vegaaniruoissa rahaa säästyy kun tekee itse, pakkaseen ja harkiten. Kalliita ruokia kuten pähkinöitä ja siemeniä tarjotaan vain pieni määrä kerrallaan. Pavut, linssit, pastat, riisit ynnä muut ovat kohtuullisen edullista ruokaa ja nehän keitettäessä vielä paisuvat. Vihanneksia hankitte tuoreena mistä edullisesti mitä saakin, kuoritte ja teette itse, että tulee halvemmaksi ja terveellisemmäksi. Nyt on kaupassa esim. kurpitsaa useaa lajija. Niistä saa uunissa paahtamalla kaikille sopivaa vihannesruokaa.
En satsaisi todellakaan suuria määriä noihin vegaanijuustoihin tms. muihin tekoruokiin, ne ovat kalliita, eivätkä korvaa oikeaa juustoa ravintoaineissa. Tytölle voileivän päälle pari tofuviipaletta tai hummustahnaa; tulee proteiinit ja kalsiumit hoidettua. Hummusta varten ostat etnokaupoista halpaa tahinia, ja tyttö tekee hummukseen tarvittavat kikherneet itse (ks. kohta 4.) Lisäksi valitse kaupasta edullisin kalsium- ja B12 -rikastettu vegaaninen maito lapsellesi.
Vegaaniliiton sivulla on hyviä ohjeita oikean aterian koostamisesta sekä reseptejä. Käske tyttöä opettelemaan sieltä, ja sinä sitten konsultoit sitten häntä.
Jos lapsi ei suostu osallistumaan omaan ravintovalintaansa, uhkaat kylmän rauhallisesti tehdä hänestä lasun. Sanot ettet voi ottaa vastuuta siitä että häne pilaa terveytensä, vaan tarvitset viranomaisten apua asiassa. Luulisi tuon tehoavan tyttöön, jos olet vakuuttava.
Tuo tytöllesi ulkoa jäisiä käpyjä ja jäkälää syötäväksi ja muut syö hyvällä ruokahalulla laittaamaasi makoisaa kotiruokaa,
Alkaa vegaaniperseily nopeasti loppumaan.
vinkki, vie tyttös metsään ja sano että ei muutako sieltä keräileen^^ on tuoretta ja ei prosessoitua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla on kyllä meno kuin apinatarhassa. Otetaan kiusaamisen kohteeksi joku ihmisryhmä ja sitten yhdessä messutaan kuinka he ovat "sellaisia ja tällaisia". Ei mitään arvokkuutta tai viisautta. Jotenkin todella masentavaa luettavaa.
Jos me ei tunneta yhtään järkevää vegaania, niin ei se meidän vika ole. Olisihan näissä ketjuissa myös tilaisuus tulla puhumaan vegaaniuden puolesta.
Oletko tosissasi? Täällä listausta julkkis-vegaaneista. Listalla tiedemiehiä, kirjailijoita, urheilijoita, näyttelijöitä, menestyneitä yrittäjiä jne jne. Todellako olet sitä mieltä, että he ovat keskenään samankaltaisia "hörhöjä"?

Noistakin iso osa wanna-be vegaaneja ja rahaa sen verran, että voivat askarrella ruokansa kanssa tuntitolkulla.
Ei tainnut olla yhtään alaikäistä, mikä onkin hyvä juttu, koska kasvava lapsi ja nuori tarvitsee monipuolista ruokaa ettei sitten aikuisena ole sitä sun tätä vaivaa ja lääkärissä istutaan jonkin pöhlön trendin takia.
Näissä vegaanikeskusteluissa kannattaa muistaa, että suuri osa kautta aikain viisaimmista tiedemiehistä on ollut kasvissyöjiä:
Sir Isaac Newton
Leonardo Da Vinci
Nikola Tesla
Thomas Edison
Albert Einstein
Einstein on sanonut:
“Nothing will benefit human health and increase chances for survival of life on Earth as much as the evolution to a vegetarian diet.”
Jos nämä henkilöt ovat olleet hulluja raivokkaita ituhippejä, niin mielelläni olen sitten minäkin :)
Vierailija kirjoitti:
Näissä vegaanikeskusteluissa kannattaa muistaa, että suuri osa kautta aikain viisaimmista tiedemiehistä on ollut kasvissyöjiä:
Sir Isaac Newton
Leonardo Da Vinci
Nikola Tesla
Thomas Edison
Albert EinsteinEinstein on sanonut:
“Nothing will benefit human health and increase chances for survival of life on Earth as much as the evolution to a vegetarian diet.”Jos nämä henkilöt ovat olleet hulluja raivokkaita ituhippejä, niin mielelläni olen sitten minäkin :)
Niin oli myös Hitler. Tuo kuuluisa vegaani-natsi.
Helppoa:
-Tyttölle annetaan 20e päivässä rahaa ja tyttö tekee perheelle ruuat, koko perheelle
-Muut sitten valittavat ja huutavat ja arvostelevat että olipas paskaa ruokaa taas tänään
-Arvostelua ja haukkumista joka päivä, joka ikinen päivä
-Tätä jatketaan maailman loppuun asti...tai kunnes oppii itse tekemään omat ruokansa
Vierailija kirjoitti:
Että sellainen vegaanivihaprovo tänään.
Mikä sinua ihan oikeasti toisten ihmisten syömisessä ahdistaa niin paljon, että päivittäin keksit näitä avauksia palstalle? Pelottaako siinä jokin?
Kysymykseni on retorinen, en jää seuraamaan keskustelua. Kehottaisin sinua itseäsi kuitenkin miettimään, mistä ahdistuksesi pohjimmiltaan kumpuaa.
Provo tai ei, mutta pystyn samaistumaan tuohon äitiin. Omassa lähipiirissäni on monta vegeruokailijaa ja kyllä se vain paljon monimutkaisemmaksi tekee tuon ruuanlaiton. Aiemmin (ennen tätä vegestelijäbuumia ) kutsuin tämän saman piirin usein syömään, mutta nyt olen harventanut kutsuja, koska koen ruuanlaiton aika haasteelliseksi. Nyt joku ehdottaa, että tee vegeä kaikille, mutta en ole niin harjaantunut, että esim vegeleipomukset onnistuisivat sata varmasti. Tuo vegeintoilu menee usein äärimmäisyyksiin, kun kokkaan jotain, niin nämä tiukkikset lukevat tarkkaan, mitä tuote sisältää. Rupeaa aina ottamaan pattiin, kun joku juttu ei kelpaakaan, kun tässä nyt sattuukin olemaan sitä ja tätä. Elämä muuttuu jotenkin ilottomaksi, kun tuijotetaan pakettien tuoteselosteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä vegaanikeskusteluissa kannattaa muistaa, että suuri osa kautta aikain viisaimmista tiedemiehistä on ollut kasvissyöjiä:
Sir Isaac Newton
Leonardo Da Vinci
Nikola Tesla
Thomas Edison
Albert EinsteinEinstein on sanonut:
“Nothing will benefit human health and increase chances for survival of life on Earth as much as the evolution to a vegetarian diet.”Jos nämä henkilöt ovat olleet hulluja raivokkaita ituhippejä, niin mielelläni olen sitten minäkin :)
Niin oli myös Hitler. Tuo kuuluisa vegaani-natsi.
Kyllä, Hitler oli elämänsä loppupuolella myös kasvissyöjä. Tämä todistanee kaksi asiaa:
1) Kasvisruoka ei ole este yhtään millekään, ei varsinkaan aivojen kehitykselle.
2) Kasvisruokaa syövät ovat keskenään aivan yhtä erilaisia kuin loputkin ihmiset.
Esim. Stalin tai Mussolini eivät olleet kasvissyöjiä. En vedä tästä päätelmää, että sekaruoka tekee kansanmurhaajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että sellainen vegaanivihaprovo tänään.
Mikä sinua ihan oikeasti toisten ihmisten syömisessä ahdistaa niin paljon, että päivittäin keksit näitä avauksia palstalle? Pelottaako siinä jokin?
Kysymykseni on retorinen, en jää seuraamaan keskustelua. Kehottaisin sinua itseäsi kuitenkin miettimään, mistä ahdistuksesi pohjimmiltaan kumpuaa.
Provo tai ei, mutta pystyn samaistumaan tuohon äitiin. Omassa lähipiirissäni on monta vegeruokailijaa ja kyllä se vain paljon monimutkaisemmaksi tekee tuon ruuanlaiton. Aiemmin (ennen tätä vegestelijäbuumia ) kutsuin tämän saman piirin usein syömään, mutta nyt olen harventanut kutsuja, koska koen ruuanlaiton aika haasteelliseksi. Nyt joku ehdottaa, että tee vegeä kaikille, mutta en ole niin harjaantunut, että esim vegeleipomukset onnistuisivat sata varmasti. Tuo vegeintoilu menee usein äärimmäisyyksiin, kun kokkaan jotain, niin nämä tiukkikset lukevat tarkkaan, mitä tuote sisältää. Rupeaa aina ottamaan pattiin, kun joku juttu ei kelpaakaan, kun tässä nyt sattuukin olemaan sitä ja tätä. Elämä muuttuu jotenkin ilottomaksi, kun tuijotetaan pakettien tuoteselosteita.
Minä olen keliaakikko ja joudun syynäämään pakkausselosteet joka kerta huolella, mutta ei elämäni ole ilotonta! Onneksi minulla on hyviä ystäviä, jotka tekevät minulle mielellään gluteenittomia herkkuja kun tulen kylään. Jos eivät joskus jaksa kokata varoen vilja-altistusta, tarjoavat sillä kerralla vain kahvit :)
Ota käyttöön, linssit, pavut herneet, soijarouheet yms. halvat ruuat. Esim kaalilaatikko/jauhelihakastike soijarouheesta, linssikeitto, salaatit yms. Valmiit falafelit varmasti maistuvat
Vierailija kirjoitti:
Mulla on voimat loppu. Tytär saa hysteerisen kohtauksen, jos vahingossa hänen ruokaansa joutuu murunenkin juustoa. Teen meillä ruokaa kädet täristen, ettei näitä vahinkoja kiireessä tulisi. Hän on ehdoton.
Olen yrittänyt parhaani mukaan tehdä vegaanista ruokaa. Kokkaan kahdenlaista ruokaa nelihenkiselle perheelle, tavallista suomalaista kotiruokaa ja sitten - minulle paljon uusia ruoka-aineita, prosessoituja juttuja sisältävää vegaaniruokaa.
Joudun kokkaamaan ruokaa sen vuoksi, että a) meillä on taloudellisesti tiukkaa, joten minä kokeena kokkina saan ruokabudjetin pysymään - sekä maukasta ruokaa b) teen vegaaniruokaa, joka sisältää kaikkia ravintoaineita.
Tytär ei ole kiiinnostunut ruuanlaitosta. Jos ei ole mitään sopivaa vegaaniruokaa (esim. kallista einestä), niin hän syö (kallista) soijajugurttia, mysliä ja leipää. Ei siis ns. oikeaa ruokaa. Ja nälkä on koko ajan.
Mitkä ovat minun vaihtoehtoni? En jaksa enää.
Miksi vegaanit saavat hysteerisen kohtauksen, jos pieni juustonmuru, lihapala, mikä hyvänsä "eläinperäinen" on joutunut vahingossa lautaselle?
Miten te muut vanhemmat teette? Meillä ei valitettavasti tällä hetkellä ole mahdollista neuvo, että "laita tyttäresi itse tekemään ruoka". Kun rahat ovat niin loppu, että tarkkaan joutuu miettimään.
Muutatte pois Porvoosta....
0/5...
Miksi vegaanin pitäisi syödä kalliita eineksiä? Meillä syödään ihan tavallista kotiruokaa: makaronilaatikkoa, wokkeja, uunijuureksia, perunaa ja kastiketta, lasagnea, keittoja jne. Lihat vaan korvataan pavuilla ja linsseillä, joskus soijarouheella tai tofulla. Kuivatut palkokasvit tulevat HUOMATTAVASTI halvemmiksi kuin halvinkaan liha.
Elä osta prosessoitua vegaanijuustoa ja kallista soijajugurttia. Vegaaninen kotiruoka tulee usein normiruokaa halvemmaksi, kun soijarouhepussista saa moneen ruoka-annokseen korvaajan jauhelihalle.
Jos ei tyttöä ruuanlaitto kiinnosta niin kaappiin täysjyväleipää ja -puuroa sekä soijajuomaa ja pähkinöitä. Kasviksia ja hedelmiä. Jos noudattaa erikoisruokavaliota niin saa tyttö itsekin tutustua siihen mitä pitäisi syödä jotta saa tarvittavat ravintoaineet.
Siinä että välittää tuotantopuolen ongelmista ja eläinten hyvinvoinnista ei ole mitään pahaa, hyvän päätöksen on tyttäresi tehnyt.