Lue keskustelun säännöt.
Lapsen tulevaa kummia ei kiinnosta
06.10.2017 |
Olen viimeisilläni raskaana. Ystäväni on alusta asti hehkuttanut kuinka ihanaa lapsen tulo on ja odottanut sitä kovasti jo ennen raskauttani. Puhui, kuinka on vauvakutsutkin suunnitellut valmiiksi.
Kaikki kuitenkin alkoi muuttua raskauden myötä. Yhteydenpito väheni, ja tapasimme vain kun minä sitä ehdotin. Ei mitään kuulumisien kyselyä hänen puoleltaan jne. Kun valitin hänelle siinä rv 30 tienoilla etten jaksa enää raskaudesta aiheutuvia vaivoja, hän vain totesi että "hää hää kärsi". Mitä??
Vauvakutsut hän järjesti,mistä tietysti olin kiitollinen. MUTTA mitään koristelua tai muutakaan vaivaa ei sinänsä juhliin oltu nähty. Myöskään mitään ohjelmaa ei ollut ja ruokapuolikin melko onnetonta. Ei tämä nyt maailmanloppu ollut, mutta lisäksi hän koko juhlien ajan vain räpläsi puhelintaan ja viestitteli kaverinsa kanssa, jota aiemmin oli minulle kovalla kädellä haukkunut. Tuli olo, kuin hän olisi väkisin joutunut juhlat pitämään.
Nyt viimeisinä viikkoina, kun kivut alkavat olla minulla todella kovat sekä henkinen jaksaminen koetuksella, olen miettinyt mitä ihmettä teen tuon ystävän kanssa. Hänestä pitäisi tulla lapsemme kummi. Kaipaisin tukea nyt erityisen paljon. Olen yrittänyt kuulumisia kysellä ym, mutta aina vaan tulee lyhyt tyhjentävä vastaus, tai sitten ei vastausta ollenkaan. Viimeksi meni 3 vkoa, että hän itse oma-aloitteisesti kysyi mitä kuuluu. Kohta on taas mennyt se kolme viikkoa. Ja minä tyhmä yritin tuossa välissä hänelle vieläkin jotain viestitellä.
Kun häntä ei nytkään tunnu kiinnostavan, miksi kiinnostaisi lapsen synnyttyäkään? Luulisi, että nyt kun h-hetket on käsillä, hän todella haluaisi välillä jotakin tietoja onko vauva antanut merkkejä ulostulostaan. Olen jopa miettinyt, että jätän ilmoittamatta hänelle kun vauva on syntynyt, kuulee sen sitten kun viitsii seuraavan kerran ottaa yhteyttä...
Haluan lapselleni kummin, joka on aidosti mukana hänen elämässään, en sellaista joka hyvässä lykyssä muistaa syntymäpäivät kerran vuodessa ja siinä se.
Ja sanottakoon nyt vielä, että olen tätä ystävää oman voinnin huononemisesta huolimatta tukenut, kun hänellä on esim. ollut mieshuolia tai raskasta töissä ja jopa silloinkin, kun hän kiukutteli minulle siitä ettei hänen tiskikoneensa toimi (:'D).
Sitten, jos ryhdyn tuota kummia vaihtamaan, ovat välit tuon ystävän kanssa varmasti lopullisesti poikki. En näin haluaisi tehdä.. Ehkä otan asian puheeksi, kun lapsi on syntynyt että hei missä mennään. Ääh... en tiedä.
Joopajoo, olipa ihanaa avautua.
38+3
Kommentit (170)
Kaikista asioista ei vaan voi puhua suoraan, ja kateus on yksi sellaisista. Kukaan ei myönnä olevansa kateellinen. Ystäväsi kohtelee sinua kaltoin, tai vähintäänkin oudosti. Miksei hän ole kertonut sinulle, jos hänellä olisi vaikea elämäntilanne? En usko että asia on niin, varsinkin jos olet kysynyt, ja olet pahoitellut että valitat raskaudestasi. Hän ei siedä sinun tilannettasi, ja hän ei ole sydämellinen kummi vauvallesi. Et vaan halua uskoa sitä. Jos hän antaa vaan lyhyitä vastauksia, kun sinä kyselet, se on vittuilua! Avaa silmäsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva että palasit kertomaan ajatuksiasi! Toivooko ystäväsi lapsia itse, onko hän parisuhteessa? Tuntuu ehkä vähän hassulta, että olette jo ajat sitten sopineet, että kun sinä ja miehesi saatte lapsen, hänestä tulee kummi. Entä toisin päin?
Vierailija kirjoitti:
Kaikista asioista ei vaan voi puhua suoraan, ja kateus on yksi sellaisista. Kukaan ei myönnä olevansa kateellinen. Ystäväsi kohtelee sinua kaltoin, tai vähintäänkin oudosti. Miksei hän ole kertonut sinulle, jos hänellä olisi vaikea elämäntilanne? En usko että asia on niin, varsinkin jos olet kysynyt, ja olet pahoitellut että valitat raskaudestasi. Hän ei siedä sinun tilannettasi, ja hän ei ole sydämellinen kummi vauvallesi. Et vaan halua uskoa sitä. Jos hän antaa vaan lyhyitä vastauksia, kun sinä kyselet, se on vittuilua! Avaa silmäsi!
No minä ainakaan en puhu kummilapseni vanhemmille omista ongelmistani sen tarkemmin. Tietävät kyllä, että ongelmia on, mutta heillä riittää omiakin ongelmia ihan riittävästi, joten en vaan koe luontevaksi puhua asioistani heille.
Kuinka yksisilmäistä todeta, että syynä on kateus! Kyllähän nyt aikuinen ihminen osaa iloita toisen puolesta, vaikka kateus vähän rinnasta puristaisikin! Ja jos ei osaa, niin tarvitseeko sellaista ystävää mihinkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap sinä elät menneisyydessä! Ystäväsi on intoillut kummina olemisesta ENNEN sinun RASKAUTTASI! Nyt kun tilanne on todellinen, hän ei ole innostunut, tiuskii sinulle, (Kärsi,hähähäh-hui kamalaa!?), esittää viileää, ei vastaa kysymyksiisi, ei kerro omasta elämästään, peruu tapaamisianne,jne. Ulkopuoliselle TÄYSIN SELVÄÄ että häntä ei tule kummius kiinnostamaan! Päinvastoin hän alkaa varmaan piilovittuilla sinulle entistä enemmän kun vauva on syntynyt (esim vauvan ulkonäöstä, sinun raskauskiloistasi, imettämisestä, tavastasi hoitaa vauvaa, tai mitä tahansa muuta ilkeää). Jep, tällaisia naisia on! Hän ei kestä , että sinä saat esikoisesi ennen häntä, tai hän on kateellinen vauvasta tai miehestä, en osaa sanoa. Mutta jotain outoa tuossa on, ei ole tervettä suhtautumista sinuun. Pelasta itsesi huonosta ystävyydestä, ennen kuin vauvasi syntyy. Hormonisi ovat varsinkin syntymän jälkeen sekaisin, ja tuollainen arvaamattomasti käyttäytyvä ystävä ei tee mitään muuta kuin pahaa mieltä sinulle! Usko minua! Nimimerkki Kokemusta on.
Kuulostaa minulta ja parhaalta ystävältäni. Hän on vannoutunut vela, ei pidä pienistä lapsista. Halusi silti olla kummi ja oli asiasta mielissään. No välit viileni heti lapsen synnyttyä. Yritin puhua kaikesta muusta kuin vauvasta, mutta ystävä kiukkuili, osoitti mieltään ja perui tapaamisia. Lähti heti pois meiltä, jos vauva tyyliin ynähti. Sitten hän laittoi minuun välit poikki, koska "minulla ei enää ole aikaa hänelle". (Eli en lähtenyt baariin, meille kyllä kutsuin häntä ja kävelylle tms.)
No, kun vauva oli vuoden, niin elvytin välit. Sitten sain toisen lapsen, sama kuvio, ystävä pisti välit poikki. Sitten elvytin taas välit, kun vauva oli vuoden. Kolmatta lasta ei tule.
En tiedä... Luottamusta ei enää ole, mutta hänen kanssaan on niin hauskaa, että ollaan silti paljon tekemisissä. Yritän antaa anteeksi. AP:lle neuvoisin, että pakko nostaa kissa pöydälle ja jutella kunnolla ystävän kanssa. Itse olin todella rikki ensimmäisen välirikon aikana, kun ystävä ei suostunut puhumaan miksi mökötti, vaikka kuinka yritin kysyä. Jos ei olisi ollut 20 vuoden ihmissuhde, niin olisin unohtanut koko tyypin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiva että palasit kertomaan ajatuksiasi! Toivooko ystäväsi lapsia itse, onko hän parisuhteessa? Tuntuu ehkä vähän hassulta, että olette jo ajat sitten sopineet, että kun sinä ja miehesi saatte lapsen, hänestä tulee kummi. Entä toisin päin?
Täällähän minä!
Ystäväni ei ole parisuhteessa, eikä halua ainakaan tällä hetkellä sitoutua. Ei ole varma haluaako lapsiakaan, siksi emme ole asiasta juurikaan "noin päin" puhuneet.. Olihan se joo vähän hassua asiasta sopia jo aikoja sitten, mutta jotenkin se tuntui silloin luontevalta koska aiemmin olimme tosiaan paljon tekemisissä.
Ap
No kysy suoraan, että vieläkö haluat olla lapsemme kummi, kun tuntuu että olet loukkaantunut minulle. Ja jos olette niin hyviä ystäviä, miksi ette puhu suoraan? Miksi et kysy, että haluat selvästi etääntyä minusta, mitä olen tehnyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ystäväsä on tosiaan loukkaantunut, vaikutat tekstisi perusteella vaativalta ja itsekeskeiseltä. Hän on hyvää hyvyyttään järkännyt kutsut, jotka haukut täällä lyttyyn. Haloo?! Lisäksi tuot esiin, että omat ongelmasi ovat hänen harmejaan tärkeämpiä. Olet JOPA kuunnellut hänen huoliaan, mutta tämähän on pois omien ongelmiesi vatvomiselta. En ihmettele, parempi ettet pyydä kummiksi, niin säästyy siltäkin draamalta.
Vierailija kirjoitti:
No kysy suoraan, että vieläkö haluat olla lapsemme kummi, kun tuntuu että olet loukkaantunut minulle. Ja jos olette niin hyviä ystäviä, miksi ette puhu suoraan? Miksi et kysy, että haluat selvästi etääntyä minusta, mitä olen tehnyt?
Minusta olisi vielä parempi kysyä, onko hänellä kaikki ok ja tarjoutua kuuntelemaan, jos ei ole. Jos taas ap:lla ei ole nyt itsellä kantokykyä toisen huolille, voi pieni hajurako ollakin tarpeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tehtiinkö tuo sopimus tyyliin yläasteella? Jos, niin kyllähän sitä mieli usein muuttuu vuosien saatossa... Ehkä ei tosiaan haluakaan kummiksi, mutta ei viitsi sanoa?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa minulta ja parhaalta ystävältäni. Hän on vannoutunut vela, ei pidä pienistä lapsista. Halusi silti olla kummi ja oli asiasta mielissään. No välit viileni heti lapsen synnyttyä. Yritin puhua kaikesta muusta kuin vauvasta, mutta ystävä kiukkuili, osoitti mieltään ja perui tapaamisia. Lähti heti pois meiltä, jos vauva tyyliin ynähti. Sitten hän laittoi minuun välit poikki, koska "minulla ei enää ole aikaa hänelle". (Eli en lähtenyt baariin, meille kyllä kutsuin häntä ja kävelylle tms.)
No, kun vauva oli vuoden, niin elvytin välit. Sitten sain toisen lapsen, sama kuvio, ystävä pisti välit poikki. Sitten elvytin taas välit, kun vauva oli vuoden. Kolmatta lasta ei tule.
En tiedä... Luottamusta ei enää ole, mutta hänen kanssaan on niin hauskaa, että ollaan silti paljon tekemisissä. Yritän antaa anteeksi. AP:lle neuvoisin, että pakko nostaa kissa pöydälle ja jutella kunnolla ystävän kanssa. Itse olin todella rikki ensimmäisen välirikon aikana, kun ystävä ei suostunut puhumaan miksi mökötti, vaikka kuinka yritin kysyä. Jos ei olisi ollut 20 vuoden ihmissuhde, niin olisin unohtanut koko tyypin.
Kuulostaa ikävältä. :/
Tuota tilannetta pelkään myös,että ystäviä kaikkoaa kun en olekaan enää hyvää baariseuraa viikonloppuisin.
Pyrin kuitenkin siihen, että en myöskään jauha vauvasta ja siihen liittyvistä asioista koko aikaa. Niistä voi sitten jorista toisten perheellisten kanssa. Toki silti oletan, että nämä lapsettomatkin ymmärtävät haasteet ja muutokset joita vauva tuo mukanaan, eli juuri vaikka tuon että juhlimaan ei joka viikonloppu pääse.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset ja tilanteet muuttuu. Itse muistan ajan kun olin vasta muuttanut omilleni ja luonani kävi joka päivä joku kaveri hengailemassa. Oli iso ja ahdistava muutos, kun yhtäkkiä kavereita ei käynytkään, muuttivat itsekkin omilleen jolloin minun asuntoni ei enään ollutkaan niin tärkeä "hengailupaikka", aluksi tuntui olo suorastaan hylälyltä. Mutta ei ne kaverit sitä tarkoituksella tehneet, eivätkä siksi, ettei seurani enää kiinnostanut, vaan elämäntilanteet vain muuttuivat ja siksi näkemiset harvenivat.
Nykyään voi mennä helposti kuukauisikin jopa parhaan kaverini kanssa, ettei olle yhteyksissä, asuu eri paikkakunnalla ja molemmilla vuorotyöt pitää kiireisinä, säännöllisesti koitamme silti nähdä, mutta välillä käy niin, ettei tule edes soiteltua. Se on ihan normaalia elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kysy suoraan, että vieläkö haluat olla lapsemme kummi, kun tuntuu että olet loukkaantunut minulle. Ja jos olette niin hyviä ystäviä, miksi ette puhu suoraan? Miksi et kysy, että haluat selvästi etääntyä minusta, mitä olen tehnyt?
Minusta olisi vielä parempi kysyä, onko hänellä kaikki ok ja tarjoutua kuuntelemaan, jos ei ole. Jos taas ap:lla ei ole nyt itsellä kantokykyä toisen huolille, voi pieni hajurako ollakin tarpeen.
Ap kertoi tehneensä noin jo! Mutta ystävä vaikenee.
Vierailija kirjoitti:
Tehtiinkö tuo sopimus tyyliin yläasteella? Jos, niin kyllähän sitä mieli usein muuttuu vuosien saatossa... Ehkä ei tosiaan haluakaan kummiksi, mutta ei viitsi sanoa?
Kolmekymppisiä olemme, ja asiasta n. puolitoista vuotta sitten aloimme puhumaan/sopimaan kun mieheni kanssa aloimme lasta yrittämään. Eli ei, ei ihan tyyliin yläasteella. :D
Ap
Ovatko kummit nykyään jotain mammojen assistentteja vai mistä lähtien kummin velvollisuuksiin on kuulunut järjestää jotain vauvakutsuja? Eikö se nykyään enää riitä, että on läheinen ns. "oma" aikuinen sille lapselle, pitääkö nykyään olla läheinen oma aikuinen myös kummilapsen äidille?
En halua piikitellä vaan ihan aidosti ihmettelen. Itselläni on kaksi kummilasta enkä ole mitään vauvakutsuja kummankaan äidille järkännyt. Ei ole koskaan kukaan edes puhunut mitään sellaista, ei sen enempää kummilasteni äidit kuin muutkaan.
eihän se sinun kummi ole vaan tulevan lapsesi. Ei kummeilta voi vaatia mitään muuta kuin että on kastajaisissa paikalla ja suostuu kummiksi. Jos rippijuhliinkin tulee, niin se on jo plussaa.
Minä halusin aluksi kummiksi kun ystäväni sitä pyysi. Olin itse ajatellut että kummius on ns. muodollisuus ja sitä että käyn vaikka lapsen synttäreillä tms. Mutta lupauduttuani ja raskauden edetessä alkoikin käydä ilmi että ystäväni halusi että kummi on joku lapsen tukihenkilö ja varahoitaja ja ties mitä hyvin tiivistä ja aikaavievää. Lakkasin haluamasta kummiksi. Ystäväni tietenkin suuttuu, kun vähän otin puheeksi että taisimme käsittää kummiuden erilailla. Hän katkaisi välit minuun kun en halunnutkaan olla todella iso osa hänen lapsen elämää (olen lapseton uraihminen, lapset on ihan kivoja mutta toisten lapsia en sentään arkeeni viikottain tarvitse).
En tajua tuota kateuskorttia. On aika yksiviivaista kuitata kaikki ystävien kaikkoamiset ja ongelmat kateuden piikkiin.