Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsen tulevaa kummia ei kiinnosta

Vierailija
06.10.2017 |

Olen viimeisilläni raskaana. Ystäväni on alusta asti hehkuttanut kuinka ihanaa lapsen tulo on ja odottanut sitä kovasti jo ennen raskauttani. Puhui, kuinka on vauvakutsutkin suunnitellut valmiiksi.

Kaikki kuitenkin alkoi muuttua raskauden myötä. Yhteydenpito väheni, ja tapasimme vain kun minä sitä ehdotin. Ei mitään kuulumisien kyselyä hänen puoleltaan jne. Kun valitin hänelle siinä rv 30 tienoilla etten jaksa enää raskaudesta aiheutuvia vaivoja, hän vain totesi että "hää hää kärsi". Mitä??

Vauvakutsut hän järjesti,mistä tietysti olin kiitollinen. MUTTA mitään koristelua tai muutakaan vaivaa ei sinänsä juhliin oltu nähty. Myöskään mitään ohjelmaa ei ollut ja ruokapuolikin melko onnetonta. Ei tämä nyt maailmanloppu ollut, mutta lisäksi hän koko juhlien ajan vain räpläsi puhelintaan ja viestitteli kaverinsa kanssa, jota aiemmin oli minulle kovalla kädellä haukkunut. Tuli olo, kuin hän olisi väkisin joutunut juhlat pitämään.

Nyt viimeisinä viikkoina, kun kivut alkavat olla minulla todella kovat sekä henkinen jaksaminen koetuksella, olen miettinyt mitä ihmettä teen tuon ystävän kanssa. Hänestä pitäisi tulla lapsemme kummi. Kaipaisin tukea nyt erityisen paljon. Olen yrittänyt kuulumisia kysellä ym, mutta aina vaan tulee lyhyt tyhjentävä vastaus, tai sitten ei vastausta ollenkaan. Viimeksi meni 3 vkoa, että hän itse oma-aloitteisesti kysyi mitä kuuluu. Kohta on taas mennyt se kolme viikkoa. Ja minä tyhmä yritin tuossa välissä hänelle vieläkin jotain viestitellä.

Kun häntä ei nytkään tunnu kiinnostavan, miksi kiinnostaisi lapsen synnyttyäkään? Luulisi, että nyt kun h-hetket on käsillä, hän todella haluaisi välillä jotakin tietoja onko vauva antanut merkkejä ulostulostaan. Olen jopa miettinyt, että jätän ilmoittamatta hänelle kun vauva on syntynyt, kuulee sen sitten kun viitsii seuraavan kerran ottaa yhteyttä...

Haluan lapselleni kummin, joka on aidosti mukana hänen elämässään, en sellaista joka hyvässä lykyssä muistaa syntymäpäivät kerran vuodessa ja siinä se.

Ja sanottakoon nyt vielä, että olen tätä ystävää oman voinnin huononemisesta huolimatta tukenut, kun hänellä on esim. ollut mieshuolia tai raskasta töissä ja jopa silloinkin, kun hän kiukutteli minulle siitä ettei hänen tiskikoneensa toimi (:'D).

Sitten, jos ryhdyn tuota kummia vaihtamaan, ovat välit tuon ystävän kanssa varmasti lopullisesti poikki. En näin haluaisi tehdä.. Ehkä otan asian puheeksi, kun lapsi on syntynyt että hei missä mennään. Ääh... en tiedä.

Joopajoo, olipa ihanaa avautua.

38+3

Kommentit (170)

Vierailija
1/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Normaalissa raskaudessa ei ole karmeita kipuja johon tarvitsee koko ystäväpiirin tukea.

Oletko kertaakaan kysynyt ystäväsi kuulumisia tai huolia tämån raskausajan aikana? Vai olento puhunut itsestäsi ja tulevasta lapsestasi? Vaivoistasi ja kolotuksistasi?

Vai oletko odottanut että raskaus tekee sinusta huomionkeskipisteen jota pitää palvoa? Kuulostaa siltä että ystäväsi on loukkaantunut.

Raskaana olevat naiset ovat usein aika raskaita, jotka suuttuvat heti jos heidän jokaista kramppian ei ole analysoimassa, mistään muusta ei pystytä keskustelemaan.

Ja kyllä, olen itse raskauden ja lapsen saannin kokenut. Pidin erityisesti silmällä sitä etteivät ystävyyssuhteeni muutu pelkäksi vaippakeskusteluksi ja pelkän oman itseni esilletuomiseksi. Olette ystävienne kanssa edelleen samanarvoisia.

Sinun ei ole pakko ottaa häntä kummiksi, mutta on hyvä tarkastella myös omaa käytöstään ennenkun haukkuu toisen maanrakoon.

Vierailija
2/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei hemmetti...jos tämä ei ole provo, niin sitten ei ole mikään...

Päivän parhaat naurut, voi, voi, kyllä on surkeaa ja odottava äiti tuskissaan monta viikkoa ennen synnytystä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No aika selvää että hän suuttunut jostain, olet puhunut vaan itsestäsi ja suutut koska odotat saman jatkuvan?

Vierailija
4/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ota toinen kummi tai vaikka useampi! olin itse kummi jota ei oikein kiinnostanut olla kummi. Huomasin sen vasta kun lapsi oli syntynyt. Onneksi lapsella on 4 muuta vähän parempaa kummia, niin ei haittaa että minä en siinä onnistunut.

Vierailija
5/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maailma ei pyöri sen sinun raskautes ympärillä. Ystävää luultavasti hirvittää, millainen olet lapsen synnyttyä, kun nyt jo olet tuollainen.

6/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse unohtaisin tuollaisen kaverin etenkin, jos ei kerro mikä mättää. Kummi-asia saattaa olla rasite teille kaikille, joten kannattaa miettiä muitakin kummeja.

Ehkäpä tuo kaveri on vain vieraantunut sinusta erilaisen elämäntilanteen takia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö sinulla ole miestä jolle avautua? Minä en ainakaan odota lapsieni kummien olevan oma kusipuuni.

Vierailija
8/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis kolme viikkoa odotit ja kaveri kyseli kuulumisia ja oli ihan itse aktiivinen? Kuinka usein mielestäsi kaverin siis pitäisi olla sinuun yhteydessä?

Voiko olla niin, että raskauden myötä ap:sta on tullut vaativampi ja haluaisi puhua vain raskaudestaan ja olla maailman keskipisteenä, oletko reagoinut tunteella sen kaverin kuulumisiin ja kysellyt lisäkysymyksiä jne. ollut kiinnostunut, sen sijaan että haluaisit vain pölöttää omia asioita?

Jotenkin tuntuu siltä, ettei vika nyt ainakaan yksinomaan siinä kaverissa ole. Itse vastailen lyhyesti ihmisille, joista tiedän ettei heitä oikeasti kiinnosta mitä vastaan, enkä ole kehenkään yhteydessä säännöllisesti niin, että soittelisin esim. joka viikko. Se saa soitella, jolla halu siihen on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huh, kuulostat samanlaiselta hormonihirmulta kun entinen ystäväni joka laittoi miehensä soittamaan minulle ja haukkui minut kun en ollut ajanut hakemaan hänen serkkuaan vauvajuhliin, nainen asui Rovaniemellä ( ja minä

Vantaalla) ja joka ei suostunut junalla tulemaan pitkän matkan vuoksi.

Vierailija
10/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Edelliseen viitaten ap juurikin kertoi että on tukennut mahdollista tulevaa kummia ja puhunut muustakin kun raskaudestaan!Onko ystävä itse lapseton?Tuli mieleen että voi olla kateellinen sinulle ap jos sulla parisuhde kunnossa js lapsi tulossa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Edelliseen viitaten ap juurikin kertoi että on tukennut mahdollista tulevaa kummia ja puhunut muustakin kun raskaudestaan!Onko ystävä itse lapseton?Tuli mieleen että voi olla kateellinen sinulle ap jos sulla parisuhde kunnossa js lapsi tulossa!

Hän kertoo että aiemmin on näin tehnyt, itse ainakin saan käsityksen että ennen raskautta.

Ja huom, kaikkien naisten unelma ei ole olla parisuhteessa ( voin vaan kuvitella millainen Ap:N mies on) ja saada lapsia, että todella kateellisia :DDD

Vierailija
12/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oothan neuvolassa kertonut, kun sulla on niin kovasti noita vaivoja ja kipuja? Sieltä saisit varmasti enemmän tukea ja ymmärrystä tuskaasi...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaverisi halusi tehdä sun mieleksi järjisti kutsut jne, ja sä täällä sanot kaveri ei välitä?

Jos olisit mun kaveri kenen mielen ja haluen tanssien pitää tanssia sanoisin "good bye"

Et säkää mikään täydellinen prinsessa ole?

Vierailija
14/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun kaveri lopetti yhteyden pidon täysin kun olin raskaana. Joo, sai itse alkuraskauden ke se keskenmenon heti alussa, mutta ei sen jälkeen pitänyt muhun mitään yhteyttä kertaakaan. Mistään asiasta. Jos soitin, niin ynähteli vaan. Muuten jatkoi täysin normaalia elämää, mutta ei kuulemma tehnyt mieli seurata raskautta oman keskenmenon jälkeen. Hänestä piti tulla kummi, mutta en ottanut, ja meni todella välit poikki. Ei oo harmittanut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyseessä on ap:n raskaus ei ap:n ystävä. Ei edes paras ystävä jaksa olla koko ajan kiinnostunut vain sinun raskaudestasi. Ystävä voi pitää yhteyttä juuri niin paljon kuin haluaa. Ja ihmeelliseltä tuntuvat kivut viikkoja ennen synnytystä. Ei ole normaalia, raskaus ei ole sairaus. Olethan puhunut kivuistasi neuvolassa?

Vierailija
16/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kummin tehtävänä on tukea vanhempia lapsen kristillisessä kasvatuksessa. Onko ystäväsi aidosti uskovainen vai ns, tapakristitty, kuten suurin osa ihmisistä.? Harva kykenee osallistumaan kristilliseen kasvatukseen ja harvat vanhemmat sitä oikeasti edellyttävätkään, jolloin jäljelle jää juurikin tuo muistaminen syntymä- ja merkkipäivinä. Kummius on kunniatehtävä eikä mikään kivirekenä vedettävä velvollisuus. Lapsen läheisiä ovat sukulaiset ja isovanhemmat. Suvun ulkopuoliselta ei voi edellyttää saatavan jatkuvaa huomiota/apua ym. Ystävälläsion omakin elämä.

Elämäntilanteet vaihtelevat ja ystävyyssuhteet muuttuvat. Kummeiksi kannattaa valita mieluummin sukulaisia kuin ystäviä, koska sukulaisuus säilyy.

17/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaverisi halusi tehdä sun mieleksi järjisti kutsut jne, ja sä täällä sanot kaveri ei välitä?

Jos olisit mun kaveri kenen mielen ja haluen tanssien pitää tanssia sanoisin "good bye"

Et säkää mikään täydellinen prinsessa ole?

Kyllä olisin minäkin harmistunut, jos kutsun järjestäjä vaikuttaa kutsuilla kaikin tavoin kyllästyneeltä, eikä ole aidosti läsnä. Huonoa käytöstä seurustella kutsuilla kännykkänsä kanssa.

Vierailija
18/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yllättävää että Ap ei kommentoi mitään.

Vierailija
19/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveri lopetti yhteyden pidon täysin kun olin raskaana. Joo, sai itse alkuraskauden ke se keskenmenon heti alussa, mutta ei sen jälkeen pitänyt muhun mitään yhteyttä kertaakaan. Mistään asiasta. Jos soitin, niin ynähteli vaan. Muuten jatkoi täysin normaalia elämää, mutta ei kuulemma tehnyt mieli seurata raskautta oman keskenmenon jälkeen. Hänestä piti tulla kummi, mutta en ottanut, ja meni todella välit poikki. Ei oo harmittanut.

Just mikä tunnevammainen olet! Kaverisi menetti oman lapsen ja ei siksi pitänyt yhteyttä kun et ymmärrä miltä lapsen menetys tuntuu! Surulliselta... Ihan hienoa että päätit mennä eteenpäin ei kaverisi tarvinut olla tollaisen tunnehirviön kaveri

Vierailija
20/170 |
06.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos kommenteista.

Olen tosiaan ystävän huolia ja kuulumisia kysellyt ja häntä tukenut (niinkuin jo aloituksessa kirjoitin) kun sitä nyt muutamat tässä epäröivät. En oleta, että maailma pyörisi minun ympärilläni, ihmetyttää vaan että raskauden myötä tuo yhteydenpito on nimenomaan ystäväni puolelta jäänyt. Ennen kuitenkin oltu viikoittain yhteyksissä...

Ja ymmärrän senkin, ettei kaikkia kiinnosta lapset tai ylipäätään perhe-elämä, mutta tässä tapauksessa ystäväni on antanut kyllä ymmärtää jo ennen raskauttani, että on kovin innoissaan vauvasta.

Terkuin ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi neljä yksi