Lapsen tulevaa kummia ei kiinnosta

Ap, täällä kirjoittaa aika paljon syrjäytyneitä ja mt-kuntoutujia. Koita suhteuttaa vastaukset siihen.

Kauhean ilkeitä osa kommenteista, oikein tulee paha olo. Eihän tuollainen ap:n ystävän "hää hää kärsi" ole mikään normaali reaktio mihinkään mitä toinen sanoo.

Vaikea sanoa miksi käytös on yhtäkkiä muuttunut. Itselläni on taipumusta tosi epäkypsiin mustasukkaisuuden ja katkeruuden tuntemuksiin ja voin kuvitella, että ilman itsekontrollia se purkautuisi jokseenkin tuolla tavalla.

Itse olen nyt viidennellä kuulla ja olen välttänyt kertomasta raskaudesta juurikin siksi, että pelkään ihmisten käytöksen minua kohtaan muuttuvan. Asiasta tietävien kanssa välttelen aihetta, ellei erikseen kysytä.

Kuulostaa juurikin siltä, että olette todella nuoria.

Itselläni kävi ystäväni kanssa samoin, ilman kuitenkaan kummankaan raskautta. Etäännyimme, meillä syy joka tuli väliimme samoin kuin teillä vaikkapa raskaus, oli kaverini alkanut seurustelu. Hän lopetti puhelimeen vastaamisen, eikä enää halunnut nähdä ystäviään, ja lopetti harrastuksensa. Tätä kesti 1,5 vuotta. Välillä kesti vastata viesteihinkin 3viikkoa, välillä 3 kuukautta. Ennen olimme yhteydessä usein ja parhaat ystävät.

Näitä ajanjaksoja ettei hän vastannut, edellytti aina hänen ehdottamansa lupailu tulevasta mahdollisesta tapaamisesta. Kun yritin soittaa seuraavalla viikolla, että mites, kävisikö ensi viikolla tavata ja sopia päivä, kun olemme asiasta puhuneet, ei hän vastannut enää mihinkään. Ei vain kiinnostanut mikään 1,5 vuoteen, sen ajan jaksoin tuota, en tiedä miten hänellä asiat on nykyään. Taas kuukauden kuluttua hän aina kuitenkin vastasi laittaen viestiä ehdottaen itse tapaamista. Tätä taas seurasi radiohiljaisuus minulle, eli ei saatu ikinä tavattua oikeasti, mutta hänen sosiaalinen mediansa kyllä jatkuvasti päivittyi. :D Yritin soittaa vaikka viikon kuluttua uudelleen tai laittaa viestiä, ei mitään. Kun yritin kysyä suoraan, monta kertaa, että mikä tämä homma on, kun ehdottaa tai lupaa jotain itse, ja olemme kuitenkin olleet parhaita kavereita - mutta tulos aina sama, niin en saanut kysymykseeni vastauksia. 

Joskus elämäntilanteet vaan muuttuvat ja tulevat esteeksi. Se, miten tilanteessa edetään, riippuu siitä, millainen ja minkä tason keskustelija ystäväsi on. Jos ihminen suostuu keskustelemaan asiasta, tilanne voi päättyä paremmin, kuin minulla ja kaverillani esim. Ehdotankin vakavasti juttutuokiota teille ennen lapsen syntymää.

no ei mikään ihme ettei kiinnosta. Ei minuakaan kiinnostaisi tuommoinen valivali-marmattaja! Juoksisin ja lujaa.

Tää sai niin omituisia vastauksia, et mietin et kuinka moni kommentoija mahtaa oikeasti olla raskauden läpikäynyt vanhempi. Mullakin muutama kaveri ryhtyi heti mulkuksi, tai suhtautuminen ylipäätään muuttui kun vatsa alkoi erottua. Halusin puhua aikuisten jutuista ja jatkaa elämää niin normaalisti kuin pystyin, mutta se oli mahdotonta näiden muutamien kohdalla. Alituisesti sai huomata et puukko viuhui, ja tajusin pian et kyseessä oli kateus tai kyvyttömyys ymmärtää raskautta. Itselläni ensimmäiset 3 kuukautta menivät nukkuessa, joten en todellakaan sen pahoinvoinnin ja unen keskellä ollut valmis vastaamaan puheluihin milloin mistäkin. Kun viimein olin kondiksessa vastaamaan, kaveri oli umpiloukkaantunut kun en ollut heti reagoinut hänen draamoihinsa. Kerrankin kaveri soitti tilittääkseen miten kamalat vaatteet jollain mimmillä oli jossain juhlissa, ja kuuntelin sitä vuodatusta oksennusta pidätellen, ennen kuin sanoin et nyt on pakko lopettaa - ja pudotin puhelimen samalla kun riensin vessaan yrjöömään. Tämä riitti että sota oli valmis. Lisäksi tuntui, että olin monelle ja varsinkin tolle yhdelle kaverille tilivelvollinen kertomaan heti kaiken raskauteen liittyvän asian; minne ajattelimme muuttaa, mitä hankimme ja minkä kokoinen se on, oliko mies mukana ultrassa.. no noi nyt oli huonoja vertauksia, mutta mun pelkkä "kaikki on hyvin", ei riittänyt vaan olisi pitänyt kertoa aivan kaikki kun taas halusin pitää asiat itselläni siinä vaiheessa. Siitä tuli pahin riita, kun en vastannut puhelimeen kun menimme miehen kanssa keskustelemaan lääkäriin keskeytyksestä enkä sillä hetkellä vastannut puhelimeen koko loppupäivänä. Kun asia selkeni ja ilmoitin kaverille, niin sekään ei kelvannut. JATKUU

Koulussa monelle oli todella vaikeaa ymmärtää, että siinä niin vaikeassa pahoinvoinnissa ei todellakaan tulla paikalle tai olla kauhean sosiaalisia. Moni vittuili mulle häikäilemättä poissaoloista, mutta mua ei haitannut se ollenkaan. Kerroin opettajille missä mennään ja heille oli ok, kunhan tein tehtävät ajallaan pois. Osa kursseista jäi suorittamatta, mutta sekin oli ok koska ilmoitin etten kykene niihin. Sekin oli ok. Osa kavereista alkoi välittömästi kohtelemaan mua itse eri tavalla ku aiemmin. Ei pyytänyt enää iltoihin mukaan ja skippasi mut joka paikassa jaoista yli, koska olinhan raskaana. 

Ymmärrän siis ap:ta varsin hyvin. kaveri on todennäköisesti mustasukkainen tai kateellinen, ja se on periaatteessa lisääntymisikäiselle naiselle varsin luonnollinen tunne. Tuo, että räplää kännykkää ja on mahdollisimman inhottavan passiivinen kertoo siitä, että muija on ottanut jostain nokkaansa. 

Miksi muuten silloin jos joku eroaa, pitää ymmärtää toisen oikkuja. Joku loukkaa jalkansa, pitää ymmärtää. Mut kun joku on raskaana ja se vaikuttaa koko kehoon ja mieleen, niin se on aivan sietämätöntä ja käsittämätöntä että ihminen muuttuu. Jos aiemmin on puitu jotain miesongelmia ja draamoja aivan rauhassa, niin miten sitten yhtä raskauden kestävää pätkää ei voida millään sulattaa ja sietää? 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa juurikin siltä, että olette todella nuoria.

Kyllä ne vähän vanhemmatkin osaa! Omat pahimmat vittuilijani raskauden aikana olivat kummatkin yli 30, että meni nyt vähän pohja tolta sun kommentilta. 

Mä antaisin sulle ap sellaisen vinkin, että älä ota yhteyttä enää siihen kaveriin. Anna sen olla ja mennä menojaan ja pyydä joku muu kummiksi. Koska kaveri tietoisesti käyttäytyy miten käyttäytyy, niin mitä hän kuvittelee et miten pitkälle joustat. En murehtisi välien poikkimenemistä enkä mitään muutakaan, vaan keskittyisin nyt täysin tulevaan ja antaisin olla. valitse joku muu kummiksi, keskity synnytykseen ja tulevan lapsen hyvinvointiin ja itsesi kotouttamiseen uuteen tilanteeseen ihan täysillä. Kaveri ottaa yhteyttä sitten kun ottaa, ja yleensä se joka syyttä suuttuu, palkatta leppyy. 

kolmen äiti kirjoitti:

no ei mikään ihme ettei kiinnosta. Ei minuakaan kiinnostaisi tuommoinen valivali-marmattaja! Juoksisin ja lujaa.

Kunhan muistat kun itselläsi on mieshuolia/terveyshuolia/työhuolia/ym. Niin et ala niitä myöskään kenellekään purkamaan, pidä murheesi ja surusi ihan itselläsi koska ketä sinun juttusi kiinnostaa kun muiden jutut ei sinua.

Oletteko olleet ennen todella tiiviisti tekemisissä toistenne kanssa? Jos näin on, ehkäpä ystäväsi pelkää menettämistäsi tai vauvalle ja perhe-elämälle kakkoseksi jäämistä ja tämä ite aloitettu etääntyminen on hänen tietoinen tai tiedostamaton tapansa reakoida asiaan. Tuo "hähää, kärsi"- kommentti kuulostaa kieltämättä erikoiselta, jos se ei sovi teidän väliseen huumoriin.

On myös mahdollista, että ystävälläsi on nyt omassa elämässään kiireinen kausi meneillään, eikä hän ole sen takia ehtinyt tai jaksanut ottaa yhteyttä. Itse olen juuri tällaisessa tilanteessa: ystäväni odottaa lasta mutta viimeisen kuukauden aikana minulla on ollut töissä niin kiireistä (ja työ on sellainen, että se tulee myös kotiin), että yhteydenpito on ollut meidän kummakin puolelta harvaa.

Ehkä ystäväsi ei edes tiedosta, että tarvisit nyt jitain erityislaatuista tukea. Ite en esimerkiksi lapsettomana ollut tietoinen juuri mistään raskauteen liittyvistä vaivoista tai muutoksista ennen kuin raskaana olevat ystäväni ovat niistä minulle kertoneet. En myöskään kokenut näihin asioihin petehtymistä miksikään "ystävän velvollisuudeksi". Lapsen saaminen on kuitenkin lopulta perheen sisäinen asia. Vaikka ystävän lapsensaanti on iloinen ja ihana asia, totta kai jokaiselle oma elämä on se ykkösjuttu.