Lapsi keskeytti pitkän matikan, isä raivostui
Lapsi siis aloitti lukion tänä syksynä. 1. kurssi oli kaikille yhteinen, josta lapsi sai arvosanan 5. Peruskoulussa sai aina kymppejä. No tällä viikolla alkoi uusi jakso ja ensimmäinen varsinainen pitkän matikan kurssi.
Tänään lapsella oli tänään kolmas oppitunti ja ilmoitti kotiin tullessaan, että oli käynyt opolla ja matikka vaihdetaan lyhyeen matikkaan. Lapsi sanoi, ettei tajua pitkästä matikasta mitään eikä osaa tehdä läksyjä ollenkaan. Lapsen isä raivostui tästä ja sanoi, ettei lapsi edes yritä. Isä käski lasta vaihtamaan takaisin pitkään matikkaan ja isä alkaa opettamaan lasta, sillä hän kirjoitti aikoinaan eximian pitkästä matikasta. Lapsi on nyt aivan itkuinen ja sanoi minulle, että ei enää koskaan puhu isälleen. Ja muut kouluaineet menivät häneltä hienosti, sai mm. englannista ja kuviksesta arvosanoiksi 9.
Kommentit (64)
Mitenkähän lienee AP:n lapsella asiat nykyään, suorittikohan hän sitten lopulta pitkän vai lyhyen matikan, vai jäikö kenties lukio kesken?
Pitkä matikka on aivan hirveetä turhaa paskaa.
Onkohan näin? Toki ajat ovat varmaan muuttuneet siitä, kun itse kirjoitin vuonna 1987. Tuolloin meillä oli aivan paras matikan ope, tosi innostava ja näki paljon vaivaa meidän oppilaiden oppimisen eteen. Ope sanoi tuolloin, ettei kannata helposti vaihtaa lyhyeen matikkaan, koska lukion jälkeisiin oppilaitoksiin haettaessa saa paremmin pisteitä pitkästä matikasta, vaikkei nro olisi kuin 7. Tämä siksi, että opettavst asiat ovst täysin erit pitkässä ja lyhyessä matikassa.
Itse jäin pitkään matikkaan, sain päättötodistukseen 7, pääsiin TTKK nyk. TTY) helposti ja valmistuin DI:ksi 3.5 vuodessa 😁