Lapsi keskeytti pitkän matikan, isä raivostui
Lapsi siis aloitti lukion tänä syksynä. 1. kurssi oli kaikille yhteinen, josta lapsi sai arvosanan 5. Peruskoulussa sai aina kymppejä. No tällä viikolla alkoi uusi jakso ja ensimmäinen varsinainen pitkän matikan kurssi.
Tänään lapsella oli tänään kolmas oppitunti ja ilmoitti kotiin tullessaan, että oli käynyt opolla ja matikka vaihdetaan lyhyeen matikkaan. Lapsi sanoi, ettei tajua pitkästä matikasta mitään eikä osaa tehdä läksyjä ollenkaan. Lapsen isä raivostui tästä ja sanoi, ettei lapsi edes yritä. Isä käski lasta vaihtamaan takaisin pitkään matikkaan ja isä alkaa opettamaan lasta, sillä hän kirjoitti aikoinaan eximian pitkästä matikasta. Lapsi on nyt aivan itkuinen ja sanoi minulle, että ei enää koskaan puhu isälleen. Ja muut kouluaineet menivät häneltä hienosti, sai mm. englannista ja kuviksesta arvosanoiksi 9.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
No kyllähän lapsesi on luovuttaja, jos noin nopeasti antaa periksi.
Taitaa olla ukollas liian suuret luulot itsestään :D Pitkä matikka on muuttunut paljon hänen ajoistaan
Mulla oli aikoinaan sama tilanne. Ei ole myöhemmin kaduttanut ollenkaan vaihto lyhyelle, matikkaa en ole tarvinnut yliopistossa mihinkään.
Jos ei aio tulevaisuudessa alalle, jossa matikalla on iso rooli, kannattaa aika ja panokset satsata muualle. (Aineisiin, joihin motivaatiota ja kiinnostusta löytyy - pakko ei ole hyvä motivaattori.)
No kai sen näkee, jos ei ymmärrä matikkaa. Toiset osaavat, itse ei.
Isän käytös kyllä voi tehdä sen, että ilmoittaa kohta lopettavansa lukion.
Minikö isän käskystä lukioon? Lukio ei nykyään ole niin tärkeä.

Isänsä käski lasta menemään lukioon, ellei halua päätyä siwan kassalle. En nyt tiedä miten vakavissaan oli. Minä sanoin, että valitse niin kuin hyvältä tuntuu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
No kai sen näkee, jos ei ymmärrä matikkaa. Toiset osaavat, itse ei.
Isän käytös kyllä voi tehdä sen, että ilmoittaa kohta lopettavansa lukion.
Minikö isän käskystä lukioon? Lukio ei nykyään ole niin tärkeä.
No, lukio on kolme vuotta turhaa diipadaapaa, mutta jos amikseen vertaa, ainoa järkevä vaihtoehto. Amis on lähinnä 3 vuotinen lastentarha.
Opettajalla on myös suuri merkitys. Jos opettaja on surkea niin opiskelu ei luonnistu. Kannattaa kysyä voiko lapsesi vaihtaa opetusryhmää ja opettajaa. Jos se ei auta niin täytyy vaihtaa lyhyeen matematiikkaan.
Pitkä matematiikkaa vaatii paljon työtä...siinä pitää opetella paljon (turhia) asioita ulkoa yhtälöihin liittyen jos meinaa saada hyvän laskurutiinin. Ei onnistu enää pelkästään tunnilla kuuntelemalla ja läksyt nopeasti hutaisemalla niin kuin ala/yläasteella.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla ukollas liian suuret luulot itsestään :D Pitkä matikka on muuttunut paljon hänen ajoistaan
Onhan se muuttunut. Helpommaksi. Ja taso laskee koko ajan, uudemmat ikäpolvet ovat aina vain heikompia, kun ei tehdä läksyjä, ei kiinnosta, tunnit pelataan puhelinta.
T. Ope
Kohtalaisen väärät numerot tullut peruskoulusta... Meillä oli valinnaisena suorittaa 9. Luokan lopulla lukion pitkän matematiikan 1. kurssi, eli menee ihan peruskoulun matikalla.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla ukollas liian suuret luulot itsestään :D Pitkä matikka on muuttunut paljon hänen ajoistaan
Jaa, mitäköhän on tullut lisää tai jäänyt pois?
Mun poika vaihtoi ekan pitkän matikan kurssin jälkeen lyhyelle. Ei tajunnut kuulemma mitään, ja veti siitä kurssista vitosen ja kun vaihtoi lyhyelle, niin sai ysin. Pojan oma asia. Eipä tuo ole tarvinnut matikkaa, hyvin on pärjännyt lukion jälkeisissä opinnoissa.
Ihmetyttää tuo, että peruskoulussa on saanut kymppejä ja lukiossa sitten vitosen kurssista, joka kai käytännössä on peruskoulun kertauskurssi. Onko lapsi opiskellut matematiikkaa jotenkin mekaanisesti, ymmärtämättä ollenkaan mistä on kysymys ja tankkaamalla kaavoja? En oikein keksi muuta eroa tuohon valtavaan tasoeroon numeroiden välillä.
Ja vaikka onkin niin, että toisille matematiikka on helppoa ja oppivat sen kuin itsestään, niin kuka tahansa voi kyllä oppia matematiikkaa kun näkee vähän vaivaa ja löytää oikeat opiskelutavat. Jos nuori on nyt ensimmäisistä vastoinkäymisistä mennyt shokkiin ja saanut päähänsä, että on tyhmä eikä tajua, se on hirveän huono lähtökohta oppia mitään. Myöskään tuo isän jyrääminen ei auta. Pitäisi löytää oikea tapa selittää nuorelle asiat niin että ne aukeavat ja että hän voisi saada onnistumisen kokemuksia, jotka vahvistavat luottamusta omiin taitoihin ja helpottavat oppimista. Erilaiset oppijat tarvitsevat erilaisia lähestymistapoja eikä opettajalla ole suuressa luokassa välttämättä mahdollisuuksia auttaa jokaista erikseen.
Sille isälle tiedoksi, että E matematiikasta ei kyllä ole mikään saavutus.
Minä vuonna miehesi kirjoitti? Ajat ovat tosiaankin muuttuneet..
Lapselta fiksu veto. Sun miehen pitäisi tajuta että lapsi ei ole hänen kopionsa...
Parempi kirjoittaa lyhyestä hyvä kuin pitkästä huono arvosana. Puhumattakaan siitä miten pitkän takkuaminen vaikuttaa muihin aineisiin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää tuo, että peruskoulussa on saanut kymppejä ja lukiossa sitten vitosen kurssista, joka kai käytännössä on peruskoulun kertauskurssi. Onko lapsi opiskellut matematiikkaa jotenkin mekaanisesti, ymmärtämättä ollenkaan mistä on kysymys ja tankkaamalla kaavoja? En oikein keksi muuta eroa tuohon valtavaan tasoeroon numeroiden välillä.
Ja vaikka onkin niin, että toisille matematiikka on helppoa ja oppivat sen kuin itsestään, niin kuka tahansa voi kyllä oppia matematiikkaa kun näkee vähän vaivaa ja löytää oikeat opiskelutavat. Jos nuori on nyt ensimmäisistä vastoinkäymisistä mennyt shokkiin ja saanut päähänsä, että on tyhmä eikä tajua, se on hirveän huono lähtökohta oppia mitään. Myöskään tuo isän jyrääminen ei auta. Pitäisi löytää oikea tapa selittää nuorelle asiat niin että ne aukeavat ja että hän voisi saada onnistumisen kokemuksia, jotka vahvistavat luottamusta omiin taitoihin ja helpottavat oppimista. Erilaiset oppijat tarvitsevat erilaisia lähestymistapoja eikä opettajalla ole suuressa luokassa välttämättä mahdollisuuksia auttaa jokaista erikseen.
Sille isälle tiedoksi, että E matematiikasta ei kyllä ole mikään saavutus.
No tuota viimeistä lausetta en ihan allekirjoita, kyllä se vaan melkoinen saavutus on :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla ukollas liian suuret luulot itsestään :D Pitkä matikka on muuttunut paljon hänen ajoistaan
Onhan se muuttunut. Helpommaksi. Ja taso laskee koko ajan, uudemmat ikäpolvet ovat aina vain heikompia, kun ei tehdä läksyjä, ei kiinnosta, tunnit pelataan puhelinta.
T. Ope
Jos olet oikeasti alan ope niin kerro Cauchyn–Schwarzin epäyhtälöstä metrisessä avaruudessa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi siis aloitti lukion tänä syksynä. 1. kurssi oli kaikille yhteinen, josta lapsi sai arvosanan 5. Peruskoulussa sai aina kymppejä. No tällä viikolla alkoi uusi jakso ja ensimmäinen varsinainen pitkän matikan kurssi.
Ja nyt herää kysymys. Minkä tasoinen opetus on siinä peruskoulussa ollut???
Ihan lasten oikeusturvan takia jo ysiluokalla pitäisi olla jonkunlainen valtakunnallinen koe joka varmistaa sen että keskiarvo 9,5 koulusta A ei vastaa keksiarvoa 8,1 koulusta B.
Ikävää, jos lapsi ei kelpaa isälleen sellaisena kuin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää tuo, että peruskoulussa on saanut kymppejä ja lukiossa sitten vitosen kurssista, joka kai käytännössä on peruskoulun kertauskurssi. Onko lapsi opiskellut matematiikkaa jotenkin mekaanisesti, ymmärtämättä ollenkaan mistä on kysymys ja tankkaamalla kaavoja? En oikein keksi muuta eroa tuohon valtavaan tasoeroon numeroiden välillä.
Ja vaikka onkin niin, että toisille matematiikka on helppoa ja oppivat sen kuin itsestään, niin kuka tahansa voi kyllä oppia matematiikkaa kun näkee vähän vaivaa ja löytää oikeat opiskelutavat. Jos nuori on nyt ensimmäisistä vastoinkäymisistä mennyt shokkiin ja saanut päähänsä, että on tyhmä eikä tajua, se on hirveän huono lähtökohta oppia mitään. Myöskään tuo isän jyrääminen ei auta. Pitäisi löytää oikea tapa selittää nuorelle asiat niin että ne aukeavat ja että hän voisi saada onnistumisen kokemuksia, jotka vahvistavat luottamusta omiin taitoihin ja helpottavat oppimista. Erilaiset oppijat tarvitsevat erilaisia lähestymistapoja eikä opettajalla ole suuressa luokassa välttämättä mahdollisuuksia auttaa jokaista erikseen.
Sille isälle tiedoksi, että E matematiikasta ei kyllä ole mikään saavutus.
No tuota viimeistä lausetta en ihan allekirjoita, kyllä se vaan melkoinen saavutus on :)
L tulee melko kivuttomasti jos osaa asiat suht hyvin. E:n saa vaikkei niin hyvin osaisikaan. Saavutuksena pitäisin Teknologiasäätiön 1000€ stipendiä.
Mutta ehkä E on saavutus niiden mielestä, joiden mielestä 9 on hyvä numero.