Mun itsetunto on murennettu sillä, että mun mielipiteet kiellettiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliks sul sillee, ja onko edelleen, et mietit aina tilanteissa joissa pitäisi ajatella muita, itseäsi?

Mun tytär kuulostaa paljolti sinulta ja koitankin kitkeä hänestä tuota itsekkyyttä..

Esim. heppa sairastui, häntä ei liikuttanut hevonen, vaan se että hän ei voi ratsastaa...?

Ja millälailla sinusta on itsekästä se, että hän mielellään ratsastaisi?

ap

Hmm.. Joo, todella mielenkiintoista. Täytyy hankkia hänelle äkkiä joku diagnoosi. Tunnistan tuon minä minä- asenteen heti.

Jos hän esim riitaantuu jonkun kanssa ja lyö tai puree ( tekee tätä ihan silmittömästi vaikka muut lapset ei) hän ei koe että hän ei saisi tehdä niin, vaan väkivalta on toisen syytä.

Te? Tunnekylmyys? Liittyy tähän miten?

Siis sinä vaikutat ihmiseltä, joka et suo toiselle hänen oikeuksiaan. Mikä on syysi sille, että et osaa kokea empatiaa, kun hän ei saa ratsastaa? Hevosen tunteet tärkeämpiä? Hevonenko hoitaa sinut, kun olet vanha?

ap

No just näin. Teidän on kauhean vaikeaa, tai oikeastaan mahdotonta edes siinä pienessä hetkessä olla huolissaan mistään muusta kuin itsestä.. Ja toisaalta just siitä et miksei kaikki muut ympärillä huomaa sitä sun tuskaa vaan kaikki on huolissaan ihan toissijaisesta asiasta, kuin siitä sun tuskasta ja kokemuksesta.

Ja eikö sinulle äitinä tule mieleen, että sinun lapsellasi saattaa tosiaankin olla isompia murheita elämässään, kuin kyseisen hevosen elämä ja hyvinvointi, kun se ei selkeästikään ole edes hänen omistamansa hevonen?

Kannattaisi miettiä sen lapsen hyvinvointia tossa enemmän, kuin kyseisen hevosen, hepasta huolehtii selkeästikin joku muu. Ja se on sille hevoselle tärkeintä. Ei jokin randomien säälintunne.

ap

Niin, kun kaikilla on siinä elämässä suurempiakin ongelmia ihan varmasti, kuin juuri siinä tilanteessa todettu ongelma. Silti terve ihminen osaa juuri siinä hetkessä osoittaa empatiaa ja olla huolissaan toisesta eläimestä/ ihmisestä, eikä kääntää toisen huolta ja murhetra, ehkä sairautta omaksi menetyksekseen..

Ymmärrätkö lainkaan eroa?

Just tää mua ärsyttää itsensä muka hyviksi ja riittäviksi vanhemmiksi kokevissa henkilöissä. On jotkut kaavat ja tavat päässä, että "terve ihminen toimii näin, trololololooo" ja sillä vieläpä lyödään omaa lasta, eikä voida ottaa silmää käteen ja katsoa, että ohhoh, ehkä mun lapsi ei sitten olekaan se terve, mutta että ehkä mun kuuluis auttaa ja tukea, ehkä se ei ole lapsen OMA SYY? Ja mitataan jotain lapsen terveyttä sillä, kärsiikö hän hevosen puolesta. Minusta ihan tervettäkin olla osaamatta surra kaikkea tässä elämässä. Eläimiä sairastuu, sille ei voi mitään.

ap

Niin, kun se on niin turhaa kun ette te pysty ikinä tuntemaan kuten normaali ihminen. Ei teille ole keksitty lääkettä. Jään todellakin välillä suu auki katsomaan tyttäreni tunnekylmyyttä ja reaktioita asioihin, joihin terve lapsi suhtautuu sovittelevasti ja asian laidan huomaten.

Eihän teidän kaltaisille voi eikä kannata selittää mitään, koska ei se auta mitään.

Ei mua muuten oikeastaan kiinnosta, koska tiedän että ei teillä ole vaan ymmärrystä lainkaan.

Kysyin minkä diagnoosin sä olet saanut, sähän olet saanut jonkun kun olet mielenterveyspalvelujen piirissä..

Vai kehtaatko kertoa?

Sinähän et ilmeisesti ole pahoillasi siitä, ettei lapsesi voi ratsastaa, vaan asetat sen hevosen hänen edelleen. Sorry, mutta lapsesi taitaa vain matkia sinua.

ap

On se jännää.. No, mulla on töitä. Jatketaan toisella kertaa.

Musta on oikeinkin jännää päästä näin etänä kaivelemaan sun aivoja ja huomata kuinka vääristyneitä sun ajatukset on. Se on oikeasti jännittävää.

Ainoa ikävä asia on, et sulla on lapsia jotka kärsii tuosta. Se on oikeasti sydäntä riipaisevaa. Mä rukoilen ja toivon et sun mies on oikeasti jotenkin terve.

Huomaatko, minäkin, ihan random tyyppi pystyn olemaan huolissani jostain random lapsista ( saattavat olla jopa mielikuvituksesi tuotteita) mutta osaan kuvitella kuinka kamala tilanne heillä on.

Sinä et siihen kykene ja se on jotenkin kamalaa.

Ikävää ettei sinun kaltaiselle taida olla edes mitään lääkettä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa lastenkasvatus on vasta muutaman vuosikymmenen ajan ollut lasta kuuntelevaa ja lasta kunnioittavaa. Sitä ennen ei lapset saaneet kitistä turhasta ja vanhemmat päättivät, mikä on turhaa ja mikä ei. Vanhemmat olivat auktoriteettejä, joita lasten tuli kunnioittaa ja totella. Muistan omasta lapsuudestani 1960-luvulta, miten tylsää oli käydä vanhempien kanssa jossain kyläpaikoissa, kun lapset joutuivat istumaan hiljaa paikoillaan sohvannurkassa, kuuntelemaan tylsistyneenä aikuisten juttuja ja odottamaan, koska lähdetään kotiin. Aikuiset päättivät, koska lähdetään eikä lapsilla ollut siihen mitään sanomista. Lapset saivat näkyä, mutta eivät kuulua. Jos lapsi ei totellut, hän sai luunapin, tukkapöllyä tai selkäsaunan. 

Ehkäpä sun äitisi oma lapsuus on ollut samanlainen ja sen vuoksi hänellä ei ole ollut kykyä kasvattaa sinua toisin kuin hänet itsensä on kasvatettu? Ei ole ihan helppoa olla toistamatta lapsuudessa opittuja käyttäytymismalleja. 

Outoa, että hän sitten oikeutti itsensä kyllä oikomaan muita. Voisi kuvitella, että ois sitten sanonut, että "oikeassahan sä oot, mutta jos et näytä sitä, pääset tässä kohtaa helpommalla, koska olet lapsi, jota paskat ystäväni eivät arvosta, vaan he vaativat sinuanolemaan hiljaa, mutta heti kun olet isompi, niin anna palaa tyttö!" Miksi ei voinut sanoa sitten noin?

ap

Muiden oikominen oli siihen aikaan aikuisten oikeus. Lapsilla sellaista oikeutta ei ollut paitsi kavereiden keskuudessa. Siihen aikaan lasten välistä nahistelua ja kiusaamista pidettiin aivan normaalina. Sääntönä oli vain, että pienempiään ei saa kiusata. Ja tämä siis tarkoitti, että esim 10-vuotias ei saanut kiusata 4-vuotiasta. Ja sellainen fyysinen kiusaaminen, jossa toiselle tuli jokin haava tms, ei sallittu. Muuten esim töniminen, lumipesut yms oli ihan tavallista lasten keskuudessa eivätkä aikuiset puuttuneet siihen. 

Ei hän antanut mun lumipestä ketään! Enkä ois niin tehnytkään, mikä tarve mulla ois ollut olla niin ilkeä kellekään? Nimenomaan tähän kuului se, että minä en saanut olla myöskään kavereitteni kanssa eri mieltä. Minä siinä aina väärässä olin.

ap

Mun pointtini oli, että äitisi on eri sukupolvea kuin sinä. Siihen aikaan vanhemmat ihan oikeasti saivat määrätä, mitä lapset saavat tehdä ja mitä eivät saa. Olisin halunnut oppikoulun viidennen luokan eli keskikoulun jälkeen mennä ammattikouluun parturi-kampaajalinjalle. Äitini sanoi ei, sinä menet lukioon. Ja minä menin lukioon. Lapsena mua kiellettiin itkemästä (vaikka mulla oli paha mieli), koska itkuni aihe ei vanhempieni mielestä ollut sellainen, jota pitäisi itkeä. Koulussa luokkakaveri töni ja veti letistä johon opettaja vain totesi: "rakkaudesta se hevonenkin potkii". Olen aikuisena miettinyt näitä asioita ja antanut anteeksi, koska lapsuuteni aikuiset vain toimivat, kuten siihen aikaan oli tapana toimia. 

No et nyt ymmärrä mitään. Tässä on kyse aivan eri asioista. Manipuloinnista siihen, että olisit täysi hirviö, kun halusit sinne kampaajaksi.

ap

Kaikki, mitä olet lukuisissa ketjuissasi kertonut äitisi konkreettisesti tehneen, on ollut aivan samoja asioita kuin omat vanhempani tekivät aikoinaan. Autoritäärisen kasvatuksen tarkoituksena ei ollut vahvistaa lapsen itsetuntoa vaan pitää lapset "kurissa ja Herran nuhteessa". Suomalaisilla on jo monen sukupolven ajan ollut varsin huono itsetunto. Aiemmin hyvä itsetunto olisi tarkoittanut samaa kuin ylpeys ja sellainen nyt vaan ei ollut sopivaa. Piti olla ahkera, nöyrä ja kiitollinen kaikesta vähästäkin, mitä elämässään sattui saamaan. 

Ajat ovat muuttuneet ja sen vuoksi ymmärrän sua paremmin kuin haluat uskoakaan. Menneisyyttään ei kuitenkaan voi muuttaa, tulevaisuuttaan voi. Harmi, kun en enää muista yhden lukemani henkiseen hyvinvointiin liittyvän kirjan nimeä, mutta siinä opastettiin luopumaan itselle haitallisista asenteista, itselle haitallisista uskomuksista, itselle haitallisista tavoista ja itselle haitallisista ihmissuhteista. Vähän niinkuin henkisen puolen konmarittaminen. Kun noista oli luopunut, oli mahdollista päästä elämässä eteenpäin ja ennenkaikkea tulla elämäänsä tyytyväiseksi. 

Ei vajeitaan pysty kylläkään konmarittamaan. Niistähän ne omat ongelmat johtuvat ja niihin syypää en ole minä, vaan äitini. Mä vain kärsin niistä. Se on väärin.

ap

Vajeensa pystyy hyväksymään. Ihan sama, kuka niihin on syypää. Ne sinun vajeesi aiheuttavat sen, että tulla on uskomuksia, asenteita ja tapoja, jotka ovat seurausta äitisi toimintatavoista. Ja juuri siitä on kyse eli kun opettelet luopumaan noista uskomuksista, asenteista ja tavoista, voit ottaa elämääsi henkisesti terveempiä uskomuksia, asenteita ja tapoja. Niin kauan, kun pidät tiukasti kiinni siitä, että et voi asioille mitään tai että sun täytyy toimia jollain tietyllä tavalla "koska äiti", et pääsekään eteenpäin etkä tule olemaan tyytyväinen elämääsi. Sä voit vastustaa tätä näkemystä vaikka maailman tappiin asti, jos haluat, mutta vain sinä itse pystyt tekemään elämällesi ja hyvinvoinnillesi muutoksia. Ei äitisi, miehesi eikä kukaan muukaan. 

Niin, mutta sinä et tajua, että osa minun vajeistani on minulle syötettyä valheellista paskaa. Mä en voi oppia hyväksymään niitä. Vaan niistä on vain päästävä eroon. Mutta se on helvetin vaikeaa, koska pitää ensin erottaa mikä oli valhe, eikä virheeni ja mikä totta, mikä joko pitää hyväksyä, tai mistä täytyy ottaa opikseen ja muuttua.

ap

Ja sä pääset niistä eroon, kun ensin ymmärrät, että kyse on uskomuksesta. Äitisi tai joku muu on syöttämällä sinulle valheellista paskaa saanut uskomaan, että asia on juuri niin. Kun luovut näistä uskomuksista (jotka ovat syntyneet sinulle syötetystä valheellisesta paskasta), pääset eroon niistä. Loppujen lopuksi ei ole merkitystä, onko uskomuksesi syynä sinulle valheellisesti syötetty paska, jokin virheesi tai mikä tahansa vaan mikäli se uskomuksesi vaikuttaa haitallisella tavalla elämääsi, sun pitää luopua tästä uskomuksesta. Sun kannattaa aloittaa vaikka kirjoittamalla ylös paperille kaikki vajeesi ja sen jälkeen alkaa yksi kerrallaan miettiä, mistä ne johtuvat (jokin uskomus, asenne tai tapa toimia) ja sen jälkeen päättää muuttaa uskomustasi, asennettasi tai tapaasi toimia. Mulla kesti henkinen "konmarittaminen" kolme vuotta. Yksi asia kerrallaan eteenpäin. Mikään ei muutu hetkessä eikä kaikki kerralla vaan aloita yhdestä ja kun se on selvitetty, siirry seuraavaan. 

Ei kai nyt ole tullut joku henkinen konmarittaminen muotiin vai onko se sun keksimä? Sähän voisit rikastua tekemällä kirjan tuosta, varmaan löytyy jotain hölmöjä jotka ostaa tuon ajatuksen ja kuvittelee että se on siinä. Kun ei tavaroiden pois heitto tuonut onnea niin kyllä nyt tuo varmastikin jo tuo kun onhan nyt henkiset asiat sentään jo hienompia kuin joku tylsä materia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa lastenkasvatus on vasta muutaman vuosikymmenen ajan ollut lasta kuuntelevaa ja lasta kunnioittavaa. Sitä ennen ei lapset saaneet kitistä turhasta ja vanhemmat päättivät, mikä on turhaa ja mikä ei. Vanhemmat olivat auktoriteettejä, joita lasten tuli kunnioittaa ja totella. Muistan omasta lapsuudestani 1960-luvulta, miten tylsää oli käydä vanhempien kanssa jossain kyläpaikoissa, kun lapset joutuivat istumaan hiljaa paikoillaan sohvannurkassa, kuuntelemaan tylsistyneenä aikuisten juttuja ja odottamaan, koska lähdetään kotiin. Aikuiset päättivät, koska lähdetään eikä lapsilla ollut siihen mitään sanomista. Lapset saivat näkyä, mutta eivät kuulua. Jos lapsi ei totellut, hän sai luunapin, tukkapöllyä tai selkäsaunan. 

Ehkäpä sun äitisi oma lapsuus on ollut samanlainen ja sen vuoksi hänellä ei ole ollut kykyä kasvattaa sinua toisin kuin hänet itsensä on kasvatettu? Ei ole ihan helppoa olla toistamatta lapsuudessa opittuja käyttäytymismalleja. 

Outoa, että hän sitten oikeutti itsensä kyllä oikomaan muita. Voisi kuvitella, että ois sitten sanonut, että "oikeassahan sä oot, mutta jos et näytä sitä, pääset tässä kohtaa helpommalla, koska olet lapsi, jota paskat ystäväni eivät arvosta, vaan he vaativat sinuanolemaan hiljaa, mutta heti kun olet isompi, niin anna palaa tyttö!" Miksi ei voinut sanoa sitten noin?

ap

Muiden oikominen oli siihen aikaan aikuisten oikeus. Lapsilla sellaista oikeutta ei ollut paitsi kavereiden keskuudessa. Siihen aikaan lasten välistä nahistelua ja kiusaamista pidettiin aivan normaalina. Sääntönä oli vain, että pienempiään ei saa kiusata. Ja tämä siis tarkoitti, että esim 10-vuotias ei saanut kiusata 4-vuotiasta. Ja sellainen fyysinen kiusaaminen, jossa toiselle tuli jokin haava tms, ei sallittu. Muuten esim töniminen, lumipesut yms oli ihan tavallista lasten keskuudessa eivätkä aikuiset puuttuneet siihen. 

Ei hän antanut mun lumipestä ketään! Enkä ois niin tehnytkään, mikä tarve mulla ois ollut olla niin ilkeä kellekään? Nimenomaan tähän kuului se, että minä en saanut olla myöskään kavereitteni kanssa eri mieltä. Minä siinä aina väärässä olin.

ap

Mun pointtini oli, että äitisi on eri sukupolvea kuin sinä. Siihen aikaan vanhemmat ihan oikeasti saivat määrätä, mitä lapset saavat tehdä ja mitä eivät saa. Olisin halunnut oppikoulun viidennen luokan eli keskikoulun jälkeen mennä ammattikouluun parturi-kampaajalinjalle. Äitini sanoi ei, sinä menet lukioon. Ja minä menin lukioon. Lapsena mua kiellettiin itkemästä (vaikka mulla oli paha mieli), koska itkuni aihe ei vanhempieni mielestä ollut sellainen, jota pitäisi itkeä. Koulussa luokkakaveri töni ja veti letistä johon opettaja vain totesi: "rakkaudesta se hevonenkin potkii". Olen aikuisena miettinyt näitä asioita ja antanut anteeksi, koska lapsuuteni aikuiset vain toimivat, kuten siihen aikaan oli tapana toimia. 

No et nyt ymmärrä mitään. Tässä on kyse aivan eri asioista. Manipuloinnista siihen, että olisit täysi hirviö, kun halusit sinne kampaajaksi.

ap

Kaikki, mitä olet lukuisissa ketjuissasi kertonut äitisi konkreettisesti tehneen, on ollut aivan samoja asioita kuin omat vanhempani tekivät aikoinaan. Autoritäärisen kasvatuksen tarkoituksena ei ollut vahvistaa lapsen itsetuntoa vaan pitää lapset "kurissa ja Herran nuhteessa". Suomalaisilla on jo monen sukupolven ajan ollut varsin huono itsetunto. Aiemmin hyvä itsetunto olisi tarkoittanut samaa kuin ylpeys ja sellainen nyt vaan ei ollut sopivaa. Piti olla ahkera, nöyrä ja kiitollinen kaikesta vähästäkin, mitä elämässään sattui saamaan. 

Ajat ovat muuttuneet ja sen vuoksi ymmärrän sua paremmin kuin haluat uskoakaan. Menneisyyttään ei kuitenkaan voi muuttaa, tulevaisuuttaan voi. Harmi, kun en enää muista yhden lukemani henkiseen hyvinvointiin liittyvän kirjan nimeä, mutta siinä opastettiin luopumaan itselle haitallisista asenteista, itselle haitallisista uskomuksista, itselle haitallisista tavoista ja itselle haitallisista ihmissuhteista. Vähän niinkuin henkisen puolen konmarittaminen. Kun noista oli luopunut, oli mahdollista päästä elämässä eteenpäin ja ennenkaikkea tulla elämäänsä tyytyväiseksi. 

Ei vajeitaan pysty kylläkään konmarittamaan. Niistähän ne omat ongelmat johtuvat ja niihin syypää en ole minä, vaan äitini. Mä vain kärsin niistä. Se on väärin.

ap

Vajeensa pystyy hyväksymään. Ihan sama, kuka niihin on syypää. Ne sinun vajeesi aiheuttavat sen, että tulla on uskomuksia, asenteita ja tapoja, jotka ovat seurausta äitisi toimintatavoista. Ja juuri siitä on kyse eli kun opettelet luopumaan noista uskomuksista, asenteista ja tavoista, voit ottaa elämääsi henkisesti terveempiä uskomuksia, asenteita ja tapoja. Niin kauan, kun pidät tiukasti kiinni siitä, että et voi asioille mitään tai että sun täytyy toimia jollain tietyllä tavalla "koska äiti", et pääsekään eteenpäin etkä tule olemaan tyytyväinen elämääsi. Sä voit vastustaa tätä näkemystä vaikka maailman tappiin asti, jos haluat, mutta vain sinä itse pystyt tekemään elämällesi ja hyvinvoinnillesi muutoksia. Ei äitisi, miehesi eikä kukaan muukaan. 

Niin, mutta sinä et tajua, että osa minun vajeistani on minulle syötettyä valheellista paskaa. Mä en voi oppia hyväksymään niitä. Vaan niistä on vain päästävä eroon. Mutta se on helvetin vaikeaa, koska pitää ensin erottaa mikä oli valhe, eikä virheeni ja mikä totta, mikä joko pitää hyväksyä, tai mistä täytyy ottaa opikseen ja muuttua.

ap

Ja sä pääset niistä eroon, kun ensin ymmärrät, että kyse on uskomuksesta. Äitisi tai joku muu on syöttämällä sinulle valheellista paskaa saanut uskomaan, että asia on juuri niin. Kun luovut näistä uskomuksista (jotka ovat syntyneet sinulle syötetystä valheellisesta paskasta), pääset eroon niistä. Loppujen lopuksi ei ole merkitystä, onko uskomuksesi syynä sinulle valheellisesti syötetty paska, jokin virheesi tai mikä tahansa vaan mikäli se uskomuksesi vaikuttaa haitallisella tavalla elämääsi, sun pitää luopua tästä uskomuksesta. Sun kannattaa aloittaa vaikka kirjoittamalla ylös paperille kaikki vajeesi ja sen jälkeen alkaa yksi kerrallaan miettiä, mistä ne johtuvat (jokin uskomus, asenne tai tapa toimia) ja sen jälkeen päättää muuttaa uskomustasi, asennettasi tai tapaasi toimia. Mulla kesti henkinen "konmarittaminen" kolme vuotta. Yksi asia kerrallaan eteenpäin. Mikään ei muutu hetkessä eikä kaikki kerralla vaan aloita yhdestä ja kun se on selvitetty, siirry seuraavaan. 

Tämä on totta. Koitankin nyt kaikin voimin saada apua uskomusten eri puolien ymmärtämiseen, että niitä ne vain olivatkin. Esim. tällä yhdellä äidillä on luja usko siihen, että jos tytär tirauttaisi hänen mielikseen krokotiilinkyyneleitä hepan puolesta, niin tyttärellä ois kaikki kivasti, eikä äidin tarttis kärsiä lapsen oudoista ongelmista. Kun siis jos lapsella ei ole kaikki niin hyvin, että se kyynel tulee luonnostaan, niin syyttäminen ei vain auta yhtään mitään.

ap

Vierailija kirjoitti:

On se jännää.. No, mulla on töitä. Jatketaan toisella kertaa.

Musta on oikeinkin jännää päästä näin etänä kaivelemaan sun aivoja ja huomata kuinka vääristyneitä sun ajatukset on. Se on oikeasti jännittävää.

Ainoa ikävä asia on, et sulla on lapsia jotka kärsii tuosta. Se on oikeasti sydäntä riipaisevaa. Mä rukoilen ja toivon et sun mies on oikeasti jotenkin terve.

Huomaatko, minäkin, ihan random tyyppi pystyn olemaan huolissani jostain random lapsista ( saattavat olla jopa mielikuvituksesi tuotteita) mutta osaan kuvitella kuinka kamala tilanne heillä on.

Sinä et siihen kykene ja se on jotenkin kamalaa.

Ikävää ettei sinun kaltaiselle taida olla edes mitään lääkettä..

Siis sulle tulee yllätyksenä että ei ole ihmelääkettä joka vaan humps poistaa narsistivanhemman aiheuttamat vauriot?

Vierailija kirjoitti:

On se jännää.. No, mulla on töitä. Jatketaan toisella kertaa.

Musta on oikeinkin jännää päästä näin etänä kaivelemaan sun aivoja ja huomata kuinka vääristyneitä sun ajatukset on. Se on oikeasti jännittävää.

Ainoa ikävä asia on, et sulla on lapsia jotka kärsii tuosta. Se on oikeasti sydäntä riipaisevaa. Mä rukoilen ja toivon et sun mies on oikeasti jotenkin terve.

Huomaatko, minäkin, ihan random tyyppi pystyn olemaan huolissani jostain random lapsista ( saattavat olla jopa mielikuvituksesi tuotteita) mutta osaan kuvitella kuinka kamala tilanne heillä on.

Sinä et siihen kykene ja se on jotenkin kamalaa.

Ikävää ettei sinun kaltaiselle taida olla edes mitään lääkettä..

Joo, siis sä voit helliä ajatuksiasi mun kärsivistä lapsistani ihan miten paljon sä tykkäät, niin kauan kun et tee heidänkään eteensä mitään, niin siitä ei ole ikävä kyllä mitään hyötyä kellekään. Vai kuvitteletko sä jotenkin, että on?

Älä oleta, että sun säälistäsi on kellekään ainakaan mitään hyötyä. Sinun motiivisi on vain todistella sillä itsellesi jotain. Aivan sama. En halua elää tuollaisissa harhoissa, sääliksi käy lapsiasi, mutta se ei heitä auta. Heippa!

ap

Kivikissaäiti taitaa olla tyypillinen narsisti. Ei kykene tuntemaan empatiaa muita kuin itseään kohtaan. Millään ja kenelläkään muulla ei ole mitään väliä, kunhan hän saa haluamansa. 

Vierailija kirjoitti:

On se jännää.. No, mulla on töitä. Jatketaan toisella kertaa.

Musta on oikeinkin jännää päästä näin etänä kaivelemaan sun aivoja ja huomata kuinka vääristyneitä sun ajatukset on. Se on oikeasti jännittävää.

Ainoa ikävä asia on, et sulla on lapsia jotka kärsii tuosta. Se on oikeasti sydäntä riipaisevaa. Mä rukoilen ja toivon et sun mies on oikeasti jotenkin terve.

Huomaatko, minäkin, ihan random tyyppi pystyn olemaan huolissani jostain random lapsista ( saattavat olla jopa mielikuvituksesi tuotteita) mutta osaan kuvitella kuinka kamala tilanne heillä on.

Sinä et siihen kykene ja se on jotenkin kamalaa.

Ikävää ettei sinun kaltaiselle taida olla edes mitään lääkettä..

Ai niin, ja sä unohdit (" ") antaa ne perustelut sille esimerkillesi!

ap

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti taitaa olla tyypillinen narsisti. Ei kykene tuntemaan empatiaa muita kuin itseään kohtaan. Millään ja kenelläkään muulla ei ole mitään väliä, kunhan hän saa haluamansa. 

Ei mun tartte todistella sitä kenellekään. Eiköhän se kerro aika paljon mun tunteistani.

ap

Huolissaan oleminen vain jähmettää ihmisen ja lamaa toimintakyvyn, mä en siis tajua, miksi joku kuvittelee että sellainen on empatiaa. Mietin vain niitä kriisialueilla työskentelviä.

ap

Ap; olet aikuinen?  Miksi sinun pitäisi juuttua siihen mitä äitisi joskus on sanonut ja tehnyt? Miksi sen pitäisi antaa sanella ja määritellä sinua ja elämääsi nyt ja tässä?

Jos ja  kun kerran tajuat, että se mitä sinulle on opetettu ja sanottu, on väärin, miksi kannat sitä mukanasi ja piehtaroit vanhoissa kaunoissa? Miksi et päästä irti? Miksi et sano itsellesi että minä olen minä, minä olen maailman paras  minä! Se mitä silloin tapahtui ja sanottiin voidaan heittää roskikseen! Opettele kunnioittamaan omaa aikuista itseäsi, vaadi oma arvosi!Itsekunnioitusta ja -tuntoa voi todellakin kehittää. Se ei koskaan ole myöhäistä. Mutta se vaatii uhrin osan unohtamista ja oman itsensä kunnioittamista!

Turha tulla sanomaan että se on mahdotonta. Ei ole. Olen itse elävä esimerkki siitä, ja tiedän että on muitakin. Ensimmäisenä se todellakin vaatii sen, että teet itsellesi selväksi ettet halua etkä aio alistua uhrin osaan! Tietenkin äiti, isä, lähihuoltaja on aina lapselle voimakas auktoriteetti ja jumalan kaltainen olento jonka joka sana on totta ja joka on erehtymätön. Jos äiti sanoo että olen paha, olen todella hyvin hyvin paha. Aikuinen näkee ja tajuaa ettei se ollut oikein, ja vaatii oman paikkansa! Ei nauti itsesäälissä piehtaroinnista vaan nousee ja jatkaa matkaa!

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti taitaa olla tyypillinen narsisti. Ei kykene tuntemaan empatiaa muita kuin itseään kohtaan. Millään ja kenelläkään muulla ei ole mitään väliä, kunhan hän saa haluamansa. 

Kuvitteletko sinäkin että tuolla voit jotenkin loukata jota kuta kun ah niin ovelasti ja omaperäisesti käännät että uhri onkin itse syyllinen vai muuten vaan haluat estää ettei tästä alkup.aiheesta puhuttaisi ja tiedotettaisi niin että sairaat ihmiset saa jatkaa rellestämistä ja lasten elämien tuhoamista ilman että kukaan paheksuu

Vierailija kirjoitti:

Ap; olet aikuinen?  Miksi sinun pitäisi juuttua siihen mitä äitisi joskus on sanonut ja tehnyt? Miksi sen pitäisi antaa sanella ja määritellä sinua ja elämääsi nyt ja tässä?

Jos ja  kun kerran tajuat, että se mitä sinulle on opetettu ja sanottu, on väärin, miksi kannat sitä mukanasi ja piehtaroit vanhoissa kaunoissa? Miksi et päästä irti? Miksi et sano itsellesi että minä olen minä, minä olen maailman paras  minä! Se mitä silloin tapahtui ja sanottiin voidaan heittää roskikseen! Opettele kunnioittamaan omaa aikuista itseäsi, vaadi oma arvosi!Itsekunnioitusta ja -tuntoa voi todellakin kehittää. Se ei koskaan ole myöhäistä. Mutta se vaatii uhrin osan unohtamista ja oman itsensä kunnioittamista!

Turha tulla sanomaan että se on mahdotonta. Ei ole. Olen itse elävä esimerkki siitä, ja tiedän että on muitakin. Ensimmäisenä se todellakin vaatii sen, että teet itsellesi selväksi ettet halua etkä aio alistua uhrin osaan! Tietenkin äiti, isä, lähihuoltaja on aina lapselle voimakas auktoriteetti ja jumalan kaltainen olento jonka joka sana on totta ja joka on erehtymätön. Jos äiti sanoo että olen paha, olen todella hyvin hyvin paha. Aikuinen näkee ja tajuaa ettei se ollut oikein, ja vaatii oman paikkansa! Ei nauti itsesäälissä piehtaroinnista vaan nousee ja jatkaa matkaa!

En olekaan sanonut, että on mahdotonta. Mutta ei se kyllä ratkea tuollaisella itsetehostuksellakaan. Ja oikeastaan, mä kyllä arvostan itseäni, mutta koen, että muut eivät, ja itseni on vaikea arvostaa muita, ja koen, että se on se vaikea tilanne ja asia tässä. Aika paljon mä itse arvostan tosiaan minua. Onneksi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti taitaa olla tyypillinen narsisti. Ei kykene tuntemaan empatiaa muita kuin itseään kohtaan. Millään ja kenelläkään muulla ei ole mitään väliä, kunhan hän saa haluamansa. 

Kuvitteletko sinäkin että tuolla voit jotenkin loukata jota kuta kun ah niin ovelasti ja omaperäisesti käännät että uhri onkin itse syyllinen vai muuten vaan haluat estää ettei tästä alkup.aiheesta puhuttaisi ja tiedotettaisi niin että sairaat ihmiset saa jatkaa rellestämistä ja lasten elämien tuhoamista ilman että kukaan paheksuu

Niinpä. Eihän tuollaista mukava ole lukea, mutta jos antaisin tuollaisten höpöttäjien pysäyttää itseni, niin en olisi tässä. Äitini olisi tehnyt sen jo!

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap; olet aikuinen?  Miksi sinun pitäisi juuttua siihen mitä äitisi joskus on sanonut ja tehnyt? Miksi sen pitäisi antaa sanella ja määritellä sinua ja elämääsi nyt ja tässä?

Jos ja  kun kerran tajuat, että se mitä sinulle on opetettu ja sanottu, on väärin, miksi kannat sitä mukanasi ja piehtaroit vanhoissa kaunoissa? Miksi et päästä irti? Miksi et sano itsellesi että minä olen minä, minä olen maailman paras  minä! Se mitä silloin tapahtui ja sanottiin voidaan heittää roskikseen! Opettele kunnioittamaan omaa aikuista itseäsi, vaadi oma arvosi!Itsekunnioitusta ja -tuntoa voi todellakin kehittää. Se ei koskaan ole myöhäistä. Mutta se vaatii uhrin osan unohtamista ja oman itsensä kunnioittamista!

Turha tulla sanomaan että se on mahdotonta. Ei ole. Olen itse elävä esimerkki siitä, ja tiedän että on muitakin. Ensimmäisenä se todellakin vaatii sen, että teet itsellesi selväksi ettet halua etkä aio alistua uhrin osaan! Tietenkin äiti, isä, lähihuoltaja on aina lapselle voimakas auktoriteetti ja jumalan kaltainen olento jonka joka sana on totta ja joka on erehtymätön. Jos äiti sanoo että olen paha, olen todella hyvin hyvin paha. Aikuinen näkee ja tajuaa ettei se ollut oikein, ja vaatii oman paikkansa! Ei nauti itsesäälissä piehtaroinnista vaan nousee ja jatkaa matkaa!

En olekaan sanonut, että on mahdotonta. Mutta ei se kyllä ratkea tuollaisella itsetehostuksellakaan. Ja oikeastaan, mä kyllä arvostan itseäni, mutta koen, että muut eivät, ja itseni on vaikea arvostaa muita, ja koen, että se on se vaikea tilanne ja asia tässä. Aika paljon mä itse arvostan tosiaan minua. Onneksi.

ap

Mutta siis heti jos "katson" itseäni "muitten silmin" niin se arvostus romahtaa. Ja kun kuitenkin koitan ajatella myös, että miten aikutan muihin niin siinä joutuu katsomaan itseään muiden silmin, vaikka en mielestäni siinä koko ajan ajattelekaan, mitä muut minusta ajattelee. Tai siis, että oisko Hitlerin kuitenkin kannattnut vaikkapa ajatella, että mitä ne juutalaiset hänestä ajattelee? Ois.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ap; olet aikuinen?  Miksi sinun pitäisi juuttua siihen mitä äitisi joskus on sanonut ja tehnyt? Miksi sen pitäisi antaa sanella ja määritellä sinua ja elämääsi nyt ja tässä?

Jos ja  kun kerran tajuat, että se mitä sinulle on opetettu ja sanottu, on väärin, miksi kannat sitä mukanasi ja piehtaroit vanhoissa kaunoissa? Miksi et päästä irti? Miksi et sano itsellesi että minä olen minä, minä olen maailman paras  minä! Se mitä silloin tapahtui ja sanottiin voidaan heittää roskikseen! Opettele kunnioittamaan omaa aikuista itseäsi, vaadi oma arvosi!Itsekunnioitusta ja -tuntoa voi todellakin kehittää. Se ei koskaan ole myöhäistä. Mutta se vaatii uhrin osan unohtamista ja oman itsensä kunnioittamista!

Turha tulla sanomaan että se on mahdotonta. Ei ole. Olen itse elävä esimerkki siitä, ja tiedän että on muitakin. Ensimmäisenä se todellakin vaatii sen, että teet itsellesi selväksi ettet halua etkä aio alistua uhrin osaan! Tietenkin äiti, isä, lähihuoltaja on aina lapselle voimakas auktoriteetti ja jumalan kaltainen olento jonka joka sana on totta ja joka on erehtymätön. Jos äiti sanoo että olen paha, olen todella hyvin hyvin paha. Aikuinen näkee ja tajuaa ettei se ollut oikein, ja vaatii oman paikkansa! Ei nauti itsesäälissä piehtaroinnista vaan nousee ja jatkaa matkaa!

Kuvittele henkilö joka olisi vauvasta saakka sidottu sänkynsä päätyyn niin ettei hän ole koskaan oppinut kävelemään eikä puhumaan kunnolla ja hänen tietonsa maailmasta on hyvin rajoittunut koska ei ole juuri nähnyt ulkomaailmaa tai tavannut ketään. Hänelle on vain sanottu ja hänen kuullensa kerrottu sukulaisille että hän ei ole oppinut kävelemään ja puhumaan kunnolla koska hän nyt vain on vähän tyhmä ja henkisesti jäljessä ikäisistä voi voi mutta me kyllä olemme kaikkemme tehneet. Sanoisitko sinä hänellekin noin että ota vaan niskasta kiinni et sinä ole uhri, nyt vaan olet niin kuin muutkin niin ihan hyvin se elämä siitä lähtee menemään.

Ja nehän ovat (kai?) kaksi eri asiaa "miten vaikutan muihin" ja "mitä muut ajattelee minusta". Jälkimmäinen ei ole niin iso ongelma, kuin ensimmäinen. Jos joku nyt suomii, että vaikutan muihin tällä palstalla kamalalla tavalla, niin myönnän, ttä niin voi olla, mutta he ihan kyllä silti valitsevat itse ovatko näissä ketjuissa.

Sen sijaan irl minua kohtaan ois jo puhumattomuuskampanjoita, syrjintää ja kauheaa vihaa, jonka kanssa en varmaan selviäisi. Eli siellä ei edes voi käyttäytyä "traumojensa mukaisesti". Silloin niihin ei saa myöskään mitään apua, koska kellään ei ole niistä.aavistustakaan.

ap

Traumat pitää irl vain peittää, jotta muilla ois mukavampaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap; olet aikuinen?  Miksi sinun pitäisi juuttua siihen mitä äitisi joskus on sanonut ja tehnyt? Miksi sen pitäisi antaa sanella ja määritellä sinua ja elämääsi nyt ja tässä?

Jos ja  kun kerran tajuat, että se mitä sinulle on opetettu ja sanottu, on väärin, miksi kannat sitä mukanasi ja piehtaroit vanhoissa kaunoissa? Miksi et päästä irti? Miksi et sano itsellesi että minä olen minä, minä olen maailman paras  minä! Se mitä silloin tapahtui ja sanottiin voidaan heittää roskikseen! Opettele kunnioittamaan omaa aikuista itseäsi, vaadi oma arvosi!Itsekunnioitusta ja -tuntoa voi todellakin kehittää. Se ei koskaan ole myöhäistä. Mutta se vaatii uhrin osan unohtamista ja oman itsensä kunnioittamista!

Turha tulla sanomaan että se on mahdotonta. Ei ole. Olen itse elävä esimerkki siitä, ja tiedän että on muitakin. Ensimmäisenä se todellakin vaatii sen, että teet itsellesi selväksi ettet halua etkä aio alistua uhrin osaan! Tietenkin äiti, isä, lähihuoltaja on aina lapselle voimakas auktoriteetti ja jumalan kaltainen olento jonka joka sana on totta ja joka on erehtymätön. Jos äiti sanoo että olen paha, olen todella hyvin hyvin paha. Aikuinen näkee ja tajuaa ettei se ollut oikein, ja vaatii oman paikkansa! Ei nauti itsesäälissä piehtaroinnista vaan nousee ja jatkaa matkaa!

Kuvittele henkilö joka olisi vauvasta saakka sidottu sänkynsä päätyyn niin ettei hän ole koskaan oppinut kävelemään eikä puhumaan kunnolla ja hänen tietonsa maailmasta on hyvin rajoittunut koska ei ole juuri nähnyt ulkomaailmaa tai tavannut ketään. Hänelle on vain sanottu ja hänen kuullensa kerrottu sukulaisille että hän ei ole oppinut kävelemään ja puhumaan kunnolla koska hän nyt vain on vähän tyhmä ja henkisesti jäljessä ikäisistä voi voi mutta me kyllä olemme kaikkemme tehneet. Sanoisitko sinä hänellekin noin että ota vaan niskasta kiinni et sinä ole uhri, nyt vaan olet niin kuin muutkin niin ihan hyvin se elämä siitä lähtee menemään.

Niin, tai että miten hän ei nyt tunne empatiaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka sairastuvat siinä hänen lähellään?

Sen sijaan jos hänen sänkynsä äärellä kävisi kaikesta huolimatta juttelemassa joka yö eräs hiiri, joka ei voisi häntä vapauttaa, koska lanka olisi vaikkapa terästä, mutta hiiri valaisi häneen uskoa ja viihdyttäisi häntä kun hänen elämänsä on siinä sängyssä, niin jos hän sitten kuulisi sen hiiren sairastuneen, niin surisiko hän?

ap