Lue keskustelun säännöt.
Missä kohtaa on sopivaa kysyä pariskunnalta että milloin on tulossa perheenlisäystä?
Jos ovat useamman vuoden jo asuneetkin yhdessä, eikö voi kysyä?
N56
Kommentit (200)
Vierailija kirjoitti:
Olisin halunnut aikoinaan lapsia mutta niitä ei vaan siunaantunut ja nyt aika on mennyt ohitse. Moni on lapsista kysynyt mutten ole osannut loukkaantuakaan, mielestäni ovat olleet hyväntahtoisia uteluita. En ymmärrä miksi monen täällä kirjoittaneen mielestä pitäisi vastata kysyjille ilkeästi. Elämä on sellaista kun se on eikä kannata jäädä suremaan joka asiaa. Onnellista elämää voi olla ilman lapsiakin.
Toki voi ja on. Mutta katselepas keskenmenojen ja yritysten jälkeen suvun ämmiä, jotka "jokottelevat". Lisää varmasti hedelmällisyyttä. Toisten lisääntyminen ei ole muiden asia. Lisää vain stressiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä olisikin anopille luu kurkkuun kahvipöytäkeskustelussa, kun poika kertoisi tehneensä vasektomian jo aika päivää sitten.
Taas viime lauantaina tätä asiaa käsiteltiin,kun olimme appivanhemmilla käymässä.Olen ollut puolisoni kanssa kohta 10v.yhdessä ja vapaaehtoinen lapsettomuus on ollut meille aina täysin selvä valinta.(jo ennen kuin olemme edes toisemme tavanneet.)
Appivanhemmille ei vaan millään tahdo mennä perille,ettei niitä lapsenlapsia tule ikinä,vaikka asiasta on sanottu monta kertaa.
No,mulla on ensi maanantaina aika steriin ja seuraavalla kerralla kyseltäessä aion tämän kertoa heille.
Kumma,kun ihmiset ei puhetta älyä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen siskolla ei lapsia eikä olla ikinä puhuttu asiasta. Ei tuollainen vaikeneminenkaan ihan ok ole. Elefantti olohuoneessa mutta kukaan ei siitä puhu.
Tulee mieleen takavuosien brittielokuva Salaisuuksia ja valheita jossa lapseton pariskunta lopulta selittää tilanteen lähipiirilleen.
Maalaisjärjellä luulisi että puhuminen vaikeista asioista, kuten tahattomasta lapsettomuudesta helpottaisi asian kanssa elämistä.
Kuule kun asia ei kuulu sulle tai muille, sen voi jo maalaisjärjellä ajatella.
Vierailija kirjoitti:
Taas viime lauantaina tätä asiaa käsiteltiin,kun olimme appivanhemmilla käymässä.Olen ollut puolisoni kanssa kohta 10v.yhdessä ja vapaaehtoinen lapsettomuus on ollut meille aina täysin selvä valinta.(jo ennen kuin olemme edes toisemme tavanneet.)
Appivanhemmille ei vaan millään tahdo mennä perille,ettei niitä lapsenlapsia tule ikinä,vaikka asiasta on sanottu monta kertaa.
No,mulla on ensi maanantaina aika steriin ja seuraavalla kerralla kyseltäessä aion tämän kertoa heille.
Kumma,kun ihmiset ei puhetta älyä...
Meille muuten kävi noin. Tavattaessa minulla oli nelivuotias, miehellä ei omia lapsia, ja molemmille oli päivänselvää, ettei kumpikaan halua yhteisiä (ja molemmat myös eronneet edellisistä liitoista mm. lapsilukuasian vuoksi). Muutama vuosi kuunneltiin sitä jankutusta kuinka "koskas teille" ja "kyllähän nyt sisarus", mutta suut saatiin tukkoon vasta steriuutisella. Menin heti kun pääsin. Vanhemmat ovat isovanhempia muiden toimesta, ja silti: "kyllä se mieli vielä muuttuu". No kun ei. Älyttömän aliarvioivaa tuollainen, aivan kuin aikuiset ihmiset eivät tietäisi, mitä tahtovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ei haittaisi, jos joku kysyisi että ollaanko me miehen kanssa hankkimassa lapsia. Minulla kun ei liity asiaan mitään erityisiä ongelmia, vastaisin vain että tuskin.
Mutta kun jollekin asia voi olla tosi kipeä, esim haluaisi lapsia muttei voi saada. Itse varmaan tässä tilanteessa kertoisin läheisille asiasta, koska olisi helpompi elää kun ei tarvitsisi tuntea painetta tai pelkoa siitä, että joku alkaa kysellä. Jos tuntemattomampi taas kyselee, niin siihen voi aina vastata että kyseessä on yksityisasia, josta keskustelen vain läheisteni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Minua ei haittaisi, jos joku kysyisi että ollaanko me miehen kanssa hankkimassa lapsia. Minulla kun ei liity asiaan mitään erityisiä ongelmia, vastaisin vain että tuskin.
Mutta kun jollekin asia voi olla tosi kipeä, esim haluaisi lapsia muttei voi saada. Itse varmaan tässä tilanteessa kertoisin läheisille asiasta, koska olisi helpompi elää kun ei tarvitsisi tuntea painetta tai pelkoa siitä, että joku alkaa kysellä. Jos tuntemattomampi taas kyselee, niin siihen voi aina vastata että kyseessä on yksityisasia, josta keskustelen vain läheisteni kanssa.
Jos se olisikin niin helppoa, että kertoo lähipiirille ja sen jälkeen lähipiiri lakkaa kyselemästä. Siinä vaiheessa, kun mulla oli jo diagnoosi ja varmemmaksi vakuudeksi takana 10 vuotta seksiä parisuhteessa ilman ehkäisyä, lähipiiri edelleen kyseli, miten asia edistyy, ollaanko varmasti koitettu sitä ja tätä kikkaa ja pitäiskös kysyä siskolta neuvoa, kun hällä on jo kolmas tulossa, hehheh. Ja että pidäs tästä nyt tätä vauvaa sylissä, niin kyllä se lapsilykky siitä paranee. Tämä mulle on tehty useaan kertaan, tekijöinä ne ihmiset, joille olen syyt ja seuraukset jo selittänyt.
No, mä olen tullut siihen tulokseen, että joillain ihmisillä ajatus pienten jalkojen tepsutuksesta kertakaikkisesti tukkii korvat, sumentaa älyn ja empatian ja suusta pulppuaa vain tämä: "Milloin teille tulee jälkikasvua?"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei haittaisi, jos joku kysyisi että ollaanko me miehen kanssa hankkimassa lapsia. Minulla kun ei liity asiaan mitään erityisiä ongelmia, vastaisin vain että tuskin.
Mutta kun jollekin asia voi olla tosi kipeä, esim haluaisi lapsia muttei voi saada. Itse varmaan tässä tilanteessa kertoisin läheisille asiasta, koska olisi helpompi elää kun ei tarvitsisi tuntea painetta tai pelkoa siitä, että joku alkaa kysellä. Jos tuntemattomampi taas kyselee, niin siihen voi aina vastata että kyseessä on yksityisasia, josta keskustelen vain läheisteni kanssa.
Jos se olisikin niin helppoa, että kertoo lähipiirille ja sen jälkeen lähipiiri lakkaa kyselemästä. Siinä vaiheessa, kun mulla oli jo diagnoosi ja varmemmaksi vakuudeksi takana 10 vuotta seksiä parisuhteessa ilman ehkäisyä, lähipiiri edelleen kyseli, miten asia edistyy, ollaanko varmasti koitettu sitä ja tätä kikkaa ja pitäiskös kysyä siskolta neuvoa, kun hällä on jo kolmas tulossa, hehheh. Ja että pidäs tästä nyt tätä vauvaa sylissä, niin kyllä se lapsilykky siitä paranee. Tämä mulle on tehty useaan kertaan, tekijöinä ne ihmiset, joille olen syyt ja seuraukset jo selittänyt.
No, mä olen tullut siihen tulokseen, että joillain ihmisillä ajatus pienten jalkojen tepsutuksesta kertakaikkisesti tukkii korvat, sumentaa älyn ja empatian ja suusta pulppuaa vain tämä: "Milloin teille tulee jälkikasvua?"
Ikävää, että sinun läheisesti ovat noin... noh, suoraan sanottuna vajaaälyisiä. Otan osaa. :/
Omassa perheessäni on onneksi osattu aina arvostaa toisten valintoja ja toiveita. Myös sitä, että jostain asiasta ei enää puhuta, koska se on loppuunkäsitelty.
Tähän asti ainut, joka on minulta edes lapsista kysellyt, on siskoni. Hän kysyi varovasti, että laittaako hän arvokkaat lastentarvikkeet kuten vaunut myyntiin kun heillä on lapsiluku täynnä, vai tarvitsemmeko me mieheni kanssa niitä. Sisko siis lahjoittaa sukulaisille ilmaiseksi tarpeetonta tavaraa yleensäkin, jos jollain vaan tarvetta on. Totesin ettei ole tarvetta, myy pois vain. Sisko myi tyytyväisenä vaunut ja sitterit, eikä ole sen jälkeen asiaan palannut.
Nämä palstan mielensäpahoittajat taitaa olla niitä noorapettereitä joita vanhempansa ovat lapsena varjelleet kaikilta pettymyksiltä. Uskokaa nyt että pettymykset kuuluvat elämään ja niiden kanssa pystyy tulemaan toimeen ilman että täytyy ilkeillä kanssaihmisille. Juu...tiedän, nyt tulee ennätysajassa sata alapeukkua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä tuota aiemmin kirjoitettua, että miehen siskon lapsettomuus on joku virtahepo olohuoneessa. Ei munkaan aivan jokaisella sukulaisella ole lapsia enkä tiedä jokaisen lapsettomuuden syytä. Mulle on itsestäänselvää, ettei maailman jokaisella ihmisellä nyt ole lapsia eikä kenelläkään ole velvollisuutta sitä selittää. Ja niiden kenestä tiedän syyt, syyt ovat todella intiimejä, joten ymmärrän, ettei niitä ihan tuosta vaan aleta kahvipöydässä kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Nämä palstan mielensäpahoittajat taitaa olla niitä noorapettereitä joita vanhempansa ovat lapsena varjelleet kaikilta pettymyksiltä. Uskokaa nyt että pettymykset kuuluvat elämään ja niiden kanssa pystyy tulemaan toimeen ilman että täytyy ilkeillä kanssaihmisille. Juu...tiedän, nyt tulee ennätysajassa sata alapeukkua...
Mitäpä tähän nyt sitten sanoisi? Mun ei ole tarvinnut koskaan ilkeillä kanssaihmisilleni siitä, että ovat ottaneet lastentekemisen kanssani puheeksi. Tahaton lapsettomuus ei ole elämäni suurin suru eikä pettymys, itse asiassa tulen sen kanssa varsin hyvin toimeen. Tosin jonkun mielestähän sekin on ilkeilyä, kun toteaa, että en voi saada lapsia, voidaanko puhua jostain muusta.
Sen sijaan olen saanut kuulla loputtomasti kyselyjä ja kommentteja kanssaihmisiltäni lapsettomuudestani ja sen mahdollisista syistä. Suuri osa menee hyväntahtoisuuden tai hölmäyden piikkiin, mutta kyllä siellä on myös aivan määrätietoista ilkeilyä mukana. Esimerkiksi se, että lapsettomuuden takia moititaan kylmäksi ja tunteettomaksi uraihmiseksi, vaikka tiedetään, että lapsettomuus on tahatonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä palstan mielensäpahoittajat taitaa olla niitä noorapettereitä joita vanhempansa ovat lapsena varjelleet kaikilta pettymyksiltä. Uskokaa nyt että pettymykset kuuluvat elämään ja niiden kanssa pystyy tulemaan toimeen ilman että täytyy ilkeillä kanssaihmisille. Juu...tiedän, nyt tulee ennätysajassa sata alapeukkua...
Pettymykset kuuluvat elämään, mutta pitääkö ihmisten varta vasten oikein huolellisesti, kerta toisensa jälkeen, hieroa sitä pettymystä noorapetterin naamaan? Kyllä noorapetteri tietää, että naapurin täti kyselee ymmärtämättömyyttään, mutta mitä sanoa omalle tädille, jolle lapsettomuuden syyt on jo kerrottu useampaan otteeseen, ja joka silti kahvipöydässä päivittelee, että olis jo aika noorapetterinkin miettiä lisääntymistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä palstan mielensäpahoittajat taitaa olla niitä noorapettereitä joita vanhempansa ovat lapsena varjelleet kaikilta pettymyksiltä. Uskokaa nyt että pettymykset kuuluvat elämään ja niiden kanssa pystyy tulemaan toimeen ilman että täytyy ilkeillä kanssaihmisille. Juu...tiedän, nyt tulee ennätysajassa sata alapeukkua...
Pettymykset kuuluvat elämään, mutta pitääkö ihmisten varta vasten oikein huolellisesti, kerta toisensa jälkeen, hieroa sitä pettymystä noorapetterin naamaan? Kyllä noorapetteri tietää, että naapurin täti kyselee ymmärtämättömyyttään, mutta mitä sanoa omalle tädille, jolle lapsettomuuden syyt on jo kerrottu useampaan otteeseen, ja joka silti kahvipöydässä päivittelee, että olis jo aika noorapetterinkin miettiä lisääntymistä?
Mutta tässäkin ketjussa jotkut ottavat ongelmaksi sen, että kysäisee asiasta edes sen yhden kerran. Miksi sellaisesta pitäisi suuttua sen enempää kuin siitä, että kysyy 20 vuotta yhdessä olleilta, aikovatko he joskus mennä naimisiin vai pysytellä avoliitossa?
Siitä toki saa turhautua ja suuttua, jos toiset eivät ymmärrä kertavastauksesta, että lapsia ei ole tarkoitus hankkia, vaan jankkaavat asiaa joka tapaamisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä palstan mielensäpahoittajat taitaa olla niitä noorapettereitä joita vanhempansa ovat lapsena varjelleet kaikilta pettymyksiltä. Uskokaa nyt että pettymykset kuuluvat elämään ja niiden kanssa pystyy tulemaan toimeen ilman että täytyy ilkeillä kanssaihmisille. Juu...tiedän, nyt tulee ennätysajassa sata alapeukkua...
Pettymykset kuuluvat elämään, mutta pitääkö ihmisten varta vasten oikein huolellisesti, kerta toisensa jälkeen, hieroa sitä pettymystä noorapetterin naamaan? Kyllä noorapetteri tietää, että naapurin täti kyselee ymmärtämättömyyttään, mutta mitä sanoa omalle tädille, jolle lapsettomuuden syyt on jo kerrottu useampaan otteeseen, ja joka silti kahvipöydässä päivittelee, että olis jo aika noorapetterinkin miettiä lisääntymistä?
Mutta tässäkin ketjussa jotkut ottavat ongelmaksi sen, että kysäisee asiasta edes sen yhden kerran. Miksi sellaisesta pitäisi suuttua sen enempää kuin siitä, että kysyy 20 vuotta yhdessä olleilta, aikovatko he joskus mennä naimisiin vai pysytellä avoliitossa?
Siitä toki saa turhautua ja suuttua, jos toiset eivät ymmärrä kertavastauksesta, että lapsia ei ole tarkoitus hankkia, vaan jankkaavat asiaa joka tapaamisella.
Kuten moni on täällä todennut, aloituksessa esitetty "koska tulee jälkikasvua?" on huono muotoilu, vähän sama kuin kysyisi noilta 20 vuotta yhdessä olleilta "milloin menette naimisiin?". Näin määritellään siis jo kysymyksessä se, mikä on oikea valinta elämässä. Toki myös kysymyksen sävyllä on merkitystä, samoin sillä, millaisessa keskustelussa se esitetään.
Jos tuota aloitusta mietitään, niin mä näen siinä sieluni silmin topakan sukulaistädin, joka tulee oikein varta vasten ja kaikkien kuullen tiukkaamaan, että milloin teille tulee muksuja. Johtuu varmasti omista kokemuksistani, kun juuri näin on tapahtunut. Eikä se tiukkaaminen ole muuten kahden kesken juuri sen mukavampaa, jos tietää että vain yhdenlainen vastaus kelpaisi.
Milloin saatte lapsia - kysymys on monille etuoikeutetuista ja pilalle hemmotelluista lapsistamme korjaan naisistamme varmasti kamalin kokemus koko elämässä. Ensimmäisen maailman ongelmat...
Miksi sellaista pitäisi tai tarvitsisi saada kysyä? Uteliaisuudestako? Outoa.
Vierailija kirjoitti:
Mun täti kehtaa kysyä tätä aina kun nähdään. Tulee tosi tungetteleva olo ja lisäksi näyttäs siltä etten voi lapsia saada. Pitäskö ens kerralla kertoa ja aiheuttaa tukala hiljaisuus?
Ehdottomasti kerrot. Miten noin moukkia voi nykypäivänä vielä olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei haittaisi, jos joku kysyisi että ollaanko me miehen kanssa hankkimassa lapsia. Minulla kun ei liity asiaan mitään erityisiä ongelmia, vastaisin vain että tuskin.
Mutta kun jollekin asia voi olla tosi kipeä, esim haluaisi lapsia muttei voi saada. Itse varmaan tässä tilanteessa kertoisin läheisille asiasta, koska olisi helpompi elää kun ei tarvitsisi tuntea painetta tai pelkoa siitä, että joku alkaa kysellä. Jos tuntemattomampi taas kyselee, niin siihen voi aina vastata että kyseessä on yksityisasia, josta keskustelen vain läheisteni kanssa.
Jos se olisikin niin helppoa, että kertoo lähipiirille ja sen jälkeen lähipiiri lakkaa kyselemästä. Siinä vaiheessa, kun mulla oli jo diagnoosi ja varmemmaksi vakuudeksi takana 10 vuotta seksiä parisuhteessa ilman ehkäisyä, lähipiiri edelleen kyseli, miten asia edistyy, ollaanko varmasti koitettu sitä ja tätä kikkaa ja pitäiskös kysyä siskolta neuvoa, kun hällä on jo kolmas tulossa, hehheh. Ja että pidäs tästä nyt tätä vauvaa sylissä, niin kyllä se lapsilykky siitä paranee. Tämä mulle on tehty useaan kertaan, tekijöinä ne ihmiset, joille olen syyt ja seuraukset jo selittänyt.
No, mä olen tullut siihen tulokseen, että joillain ihmisillä ajatus pienten jalkojen tepsutuksesta kertakaikkisesti tukkii korvat, sumentaa älyn ja empatian ja suusta pulppuaa vain tämä: "Milloin teille tulee jälkikasvua?"
Ikävää, että sinun läheisesti ovat noin... noh, suoraan sanottuna vajaaälyisiä. Otan osaa. :/
Mä lupaan miettiä tätä lausuntoa tarkasti seuraavan kerran, kun lapsettomuusasia tulee ikävässä sävyssä puheeksi. Siitä voi olla jopa apua :) Suvun seuraavat ristiäiset ovat jo tiedossa, joten ei välttämättä tarvitse odottaa pitkään.
Onhan lapsi aihe henkilökohtainen kysymys ja voi olla kipeä aihe, mutta mä en oikeasti ymmärrä että miksi se on niin hirveää ja sopimatonta ja kamalaa, ettei asiasta saa puhua ollenkaan, vaan pitää vetää kilo herneitä nenään. Kaikille sukulaistädeille ja kummin kaiman serkuille ei tietenkään tarvitse avautua ja jatkuva kysely on ärsyttävää, mutta ymmärrän hyvin oman äidin ja anopin kiinnostuksen. He ehkä haluavat ihan vilpittömästi vain tietää, onko niitä lapsenlapsia edes suunnitteilla ikinä, vai haaveilevatko ihan turhaan. Kun saavat jonkun vastauksen, niin voivat itsekin jatkaa elämäänsä ja keskittyä sitten johinkin muuhun. vanhat ihmiset kuitenkin jauhavat lapsenlapsistaan toisilleen, niin onhan siinä ikävä kuunnella kaverin hehkutusta, jos itsellä ei ole hajuakaan onko itselle niitä lapsenlapsia ikinä tulossa. Oma lapseni on vasta 6v. mutta kyllä mua loukkaisi hieman, jos hän ei tulevaisuudessa pystyisi tai haluaisi kertoa minulle edes ihan yksinkertaista vastausta lapsikysymykseen. ei siinä mitään syväluotaavaa vuodatusta tarvitsisi aloittaa, jos ei halua.
Sain selville että työkaverini kärsii tahattomasta lapsettomuudesta, on kärsinyt jo pitkään. Yllättävää, koska on töissä aina todella hauska ja positiivinen ihminen ja tekee työt hyvin. Urheilullinen ja reipas ihminen. Miten otan asian töissä tarpeeksi rennolla ja myönteisellä tavalla esille? Joku "hurtti" lähestymistapa aiheeseen täällä neuvoa?
Emme ole kauhean hyviä tuttuja, joten voisin mainita asian vaikka kahvihuoneessa kun ollaan isommalla porukalla. Vai pitäisikö kertoa ensin hänen tiiminsä jäsenille?